Arvostelu: Tosi valheita (True Lies - 1994)

TOSI VALHEITA

TRUE LIES

Ohjaus: James Cameron

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Jamie Lee Curtis, Tom Arnold, Art Malik, Bill Paxton, Tia Carrere, Eliza Dushku, Grant Heslov, Marshall Manesh ja Charlton Heston

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 16

True Lies, eli suomalaisittain Tosi valheita on amerikkalainen uudelleenfilmatisointi ranskalaisesta toimintakomediasta La Totale! vuodelta 1991. James Cameron kiinnostui tekemään oman elokuvasovituksensa leffan pohjalta ja tarjosi Arnold Schwarzeneggerille pääosaa, joka suostui. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1993, joiden aikana elokuvan budjetti paisui ennätyksellisen suureksi - kyseessä oli ensimmäinen elokuva, joka maksoi yli sata miljoonaa dollaria. Lopulta Tosi valheita sai maailmanensi-iltansa 12. heinäkuuta 1994 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli yksi ilmestymisvuotensa isoimmista menestyksistä, joka keräsi positiivista palautetta myös kriitikoilta, sai parhaiden erikoistehosteiden Oscar-ehdokkuuden ja voitti parhaan komedia- tai musikaalielokuvan naispääosan Golden Globe -palkinnon. Itse näin Tosi valheita ensimmäistä kertaa joskus lapsena, kun isäni esitteli minulle Arnold Schwarzeneggerin tuotantoa. Pidin elokuvasta, mutten ole nähnyt sitä uudestaan. Kun huomasin leffan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen noin kymmenen vuoden jälkeen uudestaan ja samalla arvostella sen.

Perheensä silmissä Harry Tasker on tavallinen tietokonekauppias, mutta todellisuudessa Harry on salainen agentti. Harry on parhaillaan tutkimassa ydinaseita Yhdysvaltoihin salakuljettavaa terroristiorganisaatiota, kun hän saa vihiä, että hänen vaimollaan olisi salasuhde.

Ohjaaja James Cameronin scifitoimintaelokuvia Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) ja Terminator 2 - Tuomion päivä (Terminator 2: Judgment Day - 1991) tähdittänyt ja niiden myötä Hollywoodin kovimmaksi toimintastaraksi noussut Arnold Schwarzenegger nähdään elokuvan pääroolissa Harry Taskerina, salaisena agenttina, joka valehtelee vaimolleen Helenille (Jamie Lee Curtis) ja tyttärelleen Danalle (Eliza Dushku) olevansa tietokoneiden kaupittelija, joka myyntireissujensa takia joutuu vähän väliä poistumaan maasta. Schwarzenegger sopii tietty täydellisesti vakoojaksi, joka pistää pahiksia kumoon toimintakohtauksissa ja murjoo samalla pöljiä vitsejä. Hän ei onneksi vedä rooliaan tosikkona, vaan hän tarjoaa paljon aidosti hauskoja hetkiä olemuksellaan ja ilmeillään. Mainio on myös Curtis tietämättömänä vaimona, jolla on kanssa oma salaisuutensa. Dushku suoriutuu mallikkaasti osastaan perheen tyttärenä.

     Elokuvassa nähdään myös Tom Arnold Harryn työparina Gibinä, Art Malik terroristiorganisaatio Verenpunaisen jihadin johtajana Salim Abu Azizina, Tia Carrere taiteesta kiinnostuneena Juno Skinnerinä, sekä Cameronin luottonäyttelijä Bill Paxton kenties uransa parhaassa roolissa Simonina, jonka kanssa Harry epäilee vaimonsa vehtailevan. Arnold on oivan vekkuli pari pääsankarille, Malikin istuessa passelisti varsin stereotyyppisen terroristipomon osaan. Hahmon ja hänen johtaman liikkeensä motiiveja tuodaan esille yhdessä kohtauksessa, missä olisi mahdollista ottaa kantaa Yhdysvaltojen kyseenalaisiin toimiin Lähi-Idässä, mutta lopulta Salimista maalaillaan aika yksiulotteinen roisto.

Ai että, enpä muistanutkaan Tosi valheita olevan näin hyvä elokuva! Muistin kyllä pitäneeni filmistä, mutta uusintakatselulla elokuvahan osoittautui aivan mahtavaksi. Leffa koukuttaa heti alussa mukaansa James Bond -agenttiklassikoista (1962-) paljon lainaavalla vakoojatehtävällä, jossa smokkiin pukeutunut Harry käy ensin liehittelemässä neitokaista juhlissa ja pakenee sitten paikalta hiihtävät sotilaat perässään. Elokuvassa käy nopeasti selväksi, että mistään ryppyotsaisesta patsastelusta ei ole kyse, vaan filmiä on tehty pilke silmäkulmassa. Leffa on täynnä hulvattomia vitsejä ja hetkiä, ilman että elokuva muuttuu koskaan miksikään puhtaaksi komediaksi tai koheltamiseksi. Erityisesti osio, jossa Harry alkaa arvella Helenin pettävän häntä, on hykerryttävän hauska, Harryn etsiessä eksentrisen miehen käsiinsä.

Elokuvan tarina vie tehokkaasti mennessään ja on erittäin mielenkiintoista seurata niin salasuhdekuvion avautumista kuin Harryn päätehtävää pysäyttää Verenpunainen jihad, ennen kuin tämä toteuttaa uhkauksensa ydinaseillaan. Meno toki sen kuin paranee, kun nämä kaksi juonikuviota risteytyvät ja Harrylla on varsinainen soppa selvitettävänään. Elokuva tarjoaa tasaväkisesti niin hyvää huumoria kuin toinen toistaan sähäkämpiä toimintakohtauksia. Cameron oli muutamaa vuotta aiemmin tehnyt ehkä kaikkien aikojen parhaan toimintaelokuvan, Terminator 2:n ja vaikkei hän sitä tässä ylitäkään, hän esittelee jälleen huikeita lahjojaan genren saralla. Tosi valheita on täynnä mitä luovempia taisteluita ja takaa-ajoja, joissa hyödynnetään kekseliäästi niin moottoripyöriä kuin hevosia, autoja ja hävittäjälentokoneitakin. Elokuvan liki kahden ja puolen tunnin kesto alkaa hieman tuntua yhä vain isommaksi paisuvassa loppuhuipennuksessa, mutta pääasiassa leffa pitää kutinsa loppuun asti ja kasvattelee jännitystä tehokkaasti.

Cameron tasapainottelee vakuuttavasti toiminnan ja huumorin välillä niin ohjauksessaan kuin käsikirjoituksessaan. Tekstin komedia ei synny pääasiassa mistään hihhahhoo-hölmöilystä, vaan ovelasti keksityistä skenaarioista ja hahmojen reaktioista niihin. Teknisiltä ansioiltaan Tosi valheita on erittäin vakuuttava teos, eikä ajan julma hammas ole purrut siihen oikeastaan ollenkaan. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää pienesti, mutta pääasiassa elokuvan kerronta soljuu vahvasti eteenpäin. Leffa on tyylikkäästi kuvattu ja taidokkaasti valaistu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja erikoistehosteet ovat toinen toistaan näyttävämpiä. Äänimaailma tykittelee hyvin niin efektiensä kuin Brad Fiedelin musiikkien puolesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

True Lies, 1994, Twentieth Century Fox, Lightstorm Entertainment

Arvostelu: Last Action Hero (1993)

LAST ACTION HERO

Ohjaus: John McTiernan

Pääosissa: Austin O'Brien, Arnold Schwarzenegger, Charles Dance, Robert Prosky, Frank McRae, Tom Noonan, Anthony Quinn, Bridgette Wilson, F. Murray Abraham, Mercedes Ruehl, Art Carney, Ian McKellen, Tina Turner, Robert Patrick, Sharon Stone, Maria Shriver, Jim Belushi, Jean-Claude Van Damme, Chevy Chase ja Danny DeVito

Genre: toiminta, komedia, fantasia

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 16

Last Action Hero on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintakomedia. Zak Penn ja Adam Leff saivat idean uudenlaisesta toimintaelokuvasta, joka parodioisi lajityypin kliseitä. Kaksikko sai ideansa myytyä, mutta heidän käsikirjoitustaan muovattiin useaan otteeseen muun muassa Shane Blackin ja Carrie Fisherin toimesta, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Kuvauksissa koettiin suuria ongelmia niskaan hengittävien studiopomojen taholta ja leffaa muovattiin paljon myös jälkitöissä. Lopulta Last Action Hero sai maailmanensi-iltansa 13. kesäkuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu kassamagneetti, vaan se jäi parikymmentä miljoonaa dollaria tappiolle. Leffa ei myöskään ollut kriitikoiden mieleen ja se sai kuusi Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus, uusi tähti ja laulu), voittamatta niistä kuitenkaan ainuttakaan. Vuosien varrella filmin arvostus on kuitenkin noussut ja nykyään sitä pidetään väärinymmärrettynä kulttiklassikkona. Itse näin Last Action Heron joskus lapsena ja pidin siitä. Olen omistanut sen Blu-raylla parisen vuotta, mutten ollut vielä katsonut sitä uudestaan, kunnes huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa, toimiiko elokuva yhä aikuisiällä, vai oliko se alkuperäisen lyttäyksensä ansainnut.

Toimintaelokuvien innokas fani Danny saa käsiinsä leffalipun, jolla hän pääsee katsomaan uusimman "Jack Slater" -rainan ennakkoon. Taianomainen lippu kuljettaa Dannyn kuitenkin valkokankaan läpi mukaan elokuvaan, missä hän pääsee seikkailemaan suosikkisankarinsa kanssa.

Austin O'Brien näyttelee Danny Madigania, nuorta poikaa, jolla ei ole kavereita ja joka jatkuvasti lintsaa koulusta mennäkseen katsomaan Arnold Schwarzeneggerin tähdittämiä toimintaelokuvia paikalliseen elokuvateatteriin. Eräänä päivänä koneenhoitaja Nick (Robert Prosky) antaa Dannylle maagisen leffalipun, jonka kanssa hän voisi päästä näkemään ennakkoon Schwarzeneggerin tähdittämän "Jack Slater IV" -leffan. Lippu kuitenkin viskaa Dannyn suoraan valkokankaasta läpi mukaan elokuvaan! Näin lapsesta pitäen elokuvien suurkuluttajana koin Dannyn helposti samaistuttavana heppuna. Koulupäivät turhauttivat, kun lähimmässä Finnkinossa olisi pyörinyt uusin Marvelin tai DC:n sarjakuviin perustuva elokuva tai vaikka uusi Harry Potter. Dannysta on helppo pitää, vaikka O'Brien onkin paikoitellen aika rasittava ja kehno roolissa.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Arnold Schwarzenegger, joka näyttelee Schwarzeneggerin esittämää toimintasankari Jack Slateria. Slaterista on tarkoituksella kirjoitettu mahdollisimman kova äijä, joka pistää pahiksia kumoon noin vain, murjoo korneja repliikkejä ja näyttää kaiken aikaa coolilta. Schwarzenegger istuu osaan tietty kuin valettu. Slater kuitenkin poikkeaa Schwarzeneggerin aiemmista toimintasankareiden rooleista siten, että kyseessä on satiiri hänen aiemmista hahmoistaan. Onkin hauska, että hän on suostunut naljailemaan aiempien filmiensä kustannuksella, silti näyttäen, kuinka paljon ne hänelle merkitsevät.

Lisäksi elokuvassa nähdään Mercedes Ruehl Dannyn äitinä, sekä Frank McRae, Anthony Quinn, Charles Dance, F. Murray Abraham, Bridgette Wilson ja Tom Noonan kuvitteellisessa "Jack Slater" -leffassa esiintyvinä poliisipäällikkö Dekkerinä, rikollispomo Tony Vivaldina, palkkatappaja Benedictinä, Slaterin kaverina Practicena, Slaterin tyttärenä Whitneynä ja murhaaja Ripperinä. Moni Schwarzeneggerin kanssa aiemmin esiintynyt näyttelijä, kuten Sharon Stone, Robert Patrick, Danny DeVito, Jean-Claude Van Damme ja Sylvester Stallone tekevät pienet cameot leffassa. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Dance häijyn lasisilmäisen tappajan osassa. Prosky on varsin sympaattinen iäkkään elokuvateatterityöntekijän roolissa.

Minun on kyllä todettava, että liityn niiden joukkoon, jotka kokevat, että ilmestyessään Last Action Hero ymmärrettiin täysin väärin ja lytättiin siksi harmillisesti. Löytyyhän leffasta toki ongelmansa, kuten paikoitellen aika huono lapsinäyttelijä, mutta muuten filmi on erittäin mainio. Se sisältää todella nokkelan idean ja sen tapa liikkua metatasoilla on melkeinpä nerokas. Vuonna 1993 metatasoilla liikkuminen ei kuitenkaan ollut erityisen tuttu konsepti ja voin kuvitella, että toimintaelokuville piikittelevä toimintasatiiri ei mennyt läpi - erityisesti kun filmi vielä markkinoitiin tavanomaisena Schwarzenegger-blockbusterina.

Tarinat, joissa nuorukainen napataan arkisesta maailmasta ja heitetään tämän ihailemaan fiktiiviseen maailmaan, eivät tietenkään olleet mitään uutta vuonna 1993, mutta Last Action Hero hyödynsi tuttua kaavaa omaperäisin keinoin. Läpi leffan toimintagenren kliseitä nostetaan esille naureskellen ja elokuvan aikana saa hekotella useaan otteeseen. Slaterin lausumat vuorosanat ovat jatkuvasti tarkoituksellisen kökköjä, oikein korostaen, millaista kamaa kasarin toimintarainat tarjosivat. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään keskisormi toimintagenrelle, vaan pikemminkin pilke silmäkulmassa rustattu rakkauskirje. Vähän niin kuin muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt kauhuteos Scream (1996) - joskin ei yhtä onnistunut kuin se.

Vaikka elokuvasta voikin huomata selviä vaikutteita muista teoksista, ei Last Action Hero ole parodia. Se on tuotantohelvetistään johtuneista vioistaankin huolimatta toimivasti omilla jaloillaan seisova toimintaseikkailu, joka imaisee katsojan heti mukaansa. Varmasti itse kukin on elokuvia katsoessaan tai vaikkapa kirjoja lukiessaan haaveillut pääsevänsä itsekin mukaan tarinaan ja niinpä on mielenkiintoista nähdä, kun niin käy. Last Action Hero viihdyttää varsin passelisti läpi kestonsa. Huumorin lisäksi siitä löytyy muutama oikein tyylikäs toimintakohtaus. Montaa Arska-fania jäi harmittamaan, että leffa tehtiin lapsikatsojia ajatellen verettömästi ja kiroilematta, mutta itseäni se ei haittaa ja lapsiystävällisyydestä jopa revitään muutama lisävitsi, esimerkiksi kohtauksessa, jossa Danny yrittää saada Slaterin kiroilemaan, mutta tämä ei kykene siihen. Loppupäässä elokuva menettää osan viihdyttävyydestään, mutta toimii silti passelisti viimeminuuteille saakka.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John McTiernan, joka oli tehnyt aiemmin aivan mahtavat toimintaelokuvat Predator - saalistajan (Predator - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988), sekä jännittävän Punaisen lokakuun metsästyksen (The Hunt for Red October - 1990). Voin vain kuvitella, kuinka Arska-fanit ovat menneet innoissaan katsomaan Last Action Heroa, McTiernanin ja Schwarzeneggerin yhdistettyä voimansa toistamiseen ja pettyneet, kun lopputuloksena ei olekaan brutaali toimintateos, vaan perheystävällisempi hassuttelu. McTiernan hoitaa homman tässäkin oivallisesti ja pilke silmäkulmassa. Kirjoittajalta toiselle siirtynyt käsikirjoitus on lopulta toimiva, vaikka siinä olisi potentiaalia lopussa vielä villimpiin hetkiin. Last Action Hero on myös hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Jälkimmäinen hoidettiin kiireessä, mutta homma toimii silti. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Kyseessä oli muuten ensimmäinen filmi, joka hyödynsi ääniformaattia, josta muodostuisi lopulta 7.1-ääni. Michael Kamenin musiikit ovat mainiot, kuten myös leffassa hyödynnetyt kappalevalinnat. Vuonna 1993 elokuvan soundtrack otettiinkin huomattavasti paremmin vastaan kuin itse elokuva.

Yhteenveto: Last Action Hero on erittäin mainio ja ilmestyessään täysin väärinymmärretty elokuva, jolle ehdottomasti kannattaa näin 30 vuotta myöhemmin antaa uusi mahdollisuus. Kyseessä on todella vekkuli toimintaseikkailu, jonka tarina nappaa täysillä mukaansa ja joka liikkuu etenkin omana aikanaan erittäin hupaisasti meta-tasoilla. Pilke on ollut silmäkulmassa elokuvaa tehdessä ja läpi leffan on luvassa hauskoja hetkiä toimintagenren kliseiden kustannuksella. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään puhdas parodia, vaan pikemminkin itsetietoinen rakkauskirje lajityyppiä kohtaan. Arnold Schwarzenegger on tietty täydellinen esittämään machomies Jack Slateria, mutta Austin O'Brien jää hieman rasittavaksi Dannyna. Tekniseltä puoleltaan elokuva on oivallinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi etenkin loppupäässä hieman viilausta. Tiettyine heikkouksineenkin Last Action Hero on mielestäni huomattavasti parempi elokuva kuin millaisena se otettiin vastaan 30 vuotta sitten. Suosittelenkin elokuvaa kaikille Arska-faneille - kunhan vain pystyy näkemään idolinsa myös hupsumman linssin kautta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Last Action Hero, 1993, Columbia Pictures, Oak Productions

Arvostelu: The Last Stand (2013)

THE LAST STAND

Ohjaus: Kim Jee-woon

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Forest Whitaker, Jaimie Alexander, Luis Guzmán, Eduardo Noriega, Johnny Knoxville, Rodrigo Santoro, Peter Stormare, Zach Gilford, Genesis Rodriguez, Daniel Henney, Titos Menchaca ja Harry Dean Stanton

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

The Last Stand on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Andrew Knauerin työstämästä käsikirjoituksesta, joka pyöri 2000-luvun alkupäässä pitkään internetissä ja herätti lopulta Lionsgate-studion kiinnostuksen. Alun perin pääosaan kaavailtiin Liam Neesonia, mutta kun hän kieltäytyi, studio kääntyi Schwarzeneggerin puoleen, joka oli juuri päättänyt uransa Kalifornian kuvernöörinä. Schwarzenegger suostui, kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2011 ja lopulta The Last Stand sai maailmanensi-iltansa 12. tammikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta, eikä se ollut kummoinen hitti lippuluukuilla, mutta keräsi voittoa myöhemmin Blu-raylla ja DVD:llä. Itse katsoin elokuvan vasta myöhemmin ja pidin filmiä ihan kelvollisena toimintarainana. Kun huomasin The Last Standin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudelleen ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Pahamaineinen huumeparoni Gabriel Cortez pääsee karkuun FBI:ltä ja kaahaa urheiluautolla kohti Meksikon rajaa. Hänen ja rajan välissä on ainoastaan pieni Sommertonin kaupunki, jonka sheriffi päättää ottaa vastuulleen Cortezin pysäyttämisen.

Tehtyään Terminator 3: Koneiden kapinan (Terminator 3: Rise of the Machines - 2003), Arnold Schwarzenegger ilmoitti jättävänsä näyttelijähommat sikseen, keskittyessään poliittiseen uraansa. Vaikka Schwarzenegger kävikin kääntymässä The Expendablesissa (2010) ja The Expendables 2:ssa (2012) kuvernööriaikanaan, todellisen paluun elokuvatähteyteen hän teki The Last Standissa. Paluu onkin hieno ja Schwarzenegger uhkuu karismaa Sommertonin pikku kyläpahasen sheriffinä, Ray Owensina. Erityisen mainiota on, ettei hahmosta ole tehty mitään superpoliisia, vaan näyttelijän ikä on otettu huomioon roolissa. Ei hätää, Schwarzenegger kyllä muiluttaa pahiksia menemään oikein kunnolla, mutta hänessä on esimerkiksi tiettyä hitautta. Pidin varsinkin yksityiskohdasta, että Rayn tarvitsee käyttää rikospaikalla silmälaseja. Tällaiset seikat eivät vie isosta Arskasta tippaakaan pois, vaan hänestä löytyy sellaista arvokkuutta, että huh huh!

     Elokuvassa nähdään myös Jaimie Alexander, Luis Guzmán ja Zach Gilford apulaissheriffeinä Torrancena, Figuerolana ja Baileyna, Eduardo Noriega häijynä huumeparoni Gabriel Cortezina, Forest Whitaker tätä vimmaisesti jahtaavana FBI-agentti Bannisterina, Peter Stormare Gabrielin kätyrinä Burrellina, Rodrigo Santoro Sommertonin putkassa lusivana Frankina, sekä Jackass-tähti Johnny Knoxville kaupungin laidalla sekoilevana Dinkumina. Knoxville ei oikein tunnu istuvan elokuvaan ja leffa toimisikin luultavasti paremmin ilman häntä. Muut näyttelijät hoitavat kuitenkin osansa sujuvasti. Noriega sopii katalan kartellipahiksen osaan ja Whitaker on oma rautainen itsensä FBI-agenttina.

The Last Stand on yhä kymmenen vuoden jälkeen varsin kelpo toimintaelokuva ja ennen kaikkea mainio paluu Schwarzeneggerilta elokuvien pariin. Ensimmäisen tunnin ajan filmi kasvattelee sujuvasti panoksia, näyttäessään kahta eri puolta kertomuksesta. FBI-agentti Bannister yrittää epätoivoisesti saada Cortezia nalkkiin, samalla kun sheriffi Owens tovereineen selvittelee Burrellin bisneksiä Sommertonissa. Vähitellen tiet yhdistyvät ja elokuvan toinen puolisko onkin mainiota toimintamättöä, joka sisältää niin räiskyvää ammuskelua, päheää turpaanvetoa ja vauhdikasta takaa-ajoa. Loppuhuipennus ei onneksi paisu turhan isoksi ja kyyti pitää kutinsa viime metreille asti.

Hyvää elokuvassa on myös, ettei se ota itseään turhan vakavasti. Ei kyse ole mistään komediasta (vaikka Johnny Knoxville kovasti yrittää elokuvasta sellaista vääntää), vaan filmi on puhdasta viihdehömppää - joskin tavanomaista toimivampaa sellaista. Muutama ihan hilpeä hetki mahtuu mukaan ja Schwarzenegger pääsee tykityksen välissä murjomaan parit hassut naljailut. The Last Stand myös yhdistelee sujuvasti toimintagenren alalajityyppejä toisiinsa, pitäen sisällään niin FBI-jännäriä, 2010-luvun kartellijuttuja ja vanhanaikaista western-henkeä. Taistelu vanhojen tapojen ja modernin teknologian välillä tuo filmiin jonkinlaista teemaakin.

Elokuvan on ohjannut eteläkorealainen Kim Jee-woon, joka ei ollut ennen The Last Standia tehnyt ainuttakaan amerikkalaisleffaa. Siitä huolimatta, että Kimin täytyi kommunikoida näyttelijöiden ja työryhmän kanssa tulkin kera, sillä hän ei osannut puhua englantia, hän tekee oivaa työtä. Andrew Knauerin käsikirjoitus on myös toimiva, joskin jo hän olisi kenties voinut kirjoittaa Knoxvillen hahmon ulos tarinasta. Leffa on taidokkaasti kuvattu ja varsinkin yökohtaukset ovat hyvin valaistuja. Leikkaus on sujuvaa, lavasteet, asut ja maskeeraukset mainiot ja äänimaailmakin pätevästi kasattu. Mowgin säveltämät musiikit jumputtavat menevästi taustalla.

Yhteenveto: The Last Stand on kelpo toimintaviihdettä, jossa genrelegenda Arnold Schwarzenegger teki tyylikkään paluun elokuvien pariin. Schwarzenegger on erittäin mainio pääroolissa sheriffinä, joka päättää vanhan ajan malliin näyttää modernilla teknologialla varustellulle FBI:lle, kuinka hommat hoidetaan. Elokuvan ensimmäinen puolisko kasvattelee menoa ihan pätevästi ja toinen puolisko onkin vauhdikasta toimintamättöä. Tekijät eivät ota hommaa liian vakavasti, vaan elokuvaa on työstetty sopivasti kieli poskessa. Johnny Knoxville tosin ottaa tämän huumoripuolen liian tosissaan ja meinaa pilata elokuvan karikatyyrimäisellä hahmollaan. Kim Jee-woonin ohjaus on oivallista ja teknisiltäkin ansioiltaan elokuva toimii hyvin. Ei The Last Stand mikään maata järisyttävä teos ole, mutta se on rehtiä ja passelia viihdettä, joka toimii yhä kymmenen vuoden jälkeenkin. Elokuvaa voi siis suositella erittäin lämpimästi kaikille Arskan ja toiminnan ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Last Stand, 2013, CJ Entertainment, Di Bonaventura Pictures

Arvostelu: The Expendables 3 (2014)

THE EXPENDABLES 3

Ohjaus: Patrick Hughes

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Mel Gibson, Dolph Lundgren, Wesley Snipes, Antonio Banderas, Randy Couture, Harrison Ford, Arnold Schwarzenegger, Jet Li, Terry Crews, Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell, Victor Ortiz ja Kelsey Grammer

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia - Extended Cut: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä The Expendables (2010) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. The Expendables 2 (2012) menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin, joten kolmososan teko lähti heti liikkeelle. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2013 ja lopulta The Expendables 3 sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Elokuva ei saanut kummoista palautetta kriitikoilta, eikä se ollut edeltäjiensä veroinen taloudellinen hitti - osittain sen takia, että jo pari viikkoa ennen ilmestymistä koko elokuva vuoti nettiin hyvällä kuvanlaadulla, missä sen arveltiin saaneen jopa lähes 200 000 katselua ensimmäisenä päivänä. Itse katsoin elokuvan vasta vuokralta ja pidin sitä aika keskinkertaisena toimintaleffana. Nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa neljännen filmin voimin, päätin katsoa The Expendablesit läpi ja arvostella ne. Noin puolitoista kuukautta kakkosleffan jälkeen katsoin The Expendables 3:n.

Vapautettuaan yhden Expendables-tiimin jäsenistä vuosien vankeudesta, ryhmä lähetetään kohtaamaan tähän asti pahimman vastustajansa, yhden ryhmän perustajista, Conrad Stonebanksin.

Sylvester Stallone, Jason Statham, Dolph Lundgren, Randy Couture ja Terry Crews palaavat rooleihinsa Expendables-tiimin jäseninä Barney Rossina, Lee Christmasina, Gunner Jenseninä, Toll Roadina ja Hale Caesarina, minkä lisäksi aiemmista filmeistä tutut Jet Li ja Arnold Schwarzenegger käyvät pistäytymässä Yin Yangina ja Trench Mauserina. Bruce Willisin esittämä Church ainoastaan mainitaan, Willisin pyytäessä esiintymisestään liian kovaa liksaa, jolloin hahmo kirjoitettiin ulos elokuvasta ja korvattiin Harrison "Indiana Jones" Fordin esittämällä CIA:n operaatiojohtaja Drummerilla. Vanhat tutut hoitavat hommansa yhä ihan menevästi, joskin samaa intoa ei tunnu enää löytyvän leffasarjaa kohtaan kuin aiemmin.

     Karismaattisen Fordin lisäksi tulokkaina leffasarjaan saapuvat myös Wesley Snipes pitkään vankeudessa lusineena Doctor Deathina, Antonio Banderas hölösuisena Galgona, huonoimman miessivuosan Razzie-palkinnon voittanut Kelsey Grammer Barneyn tuttuna Bonapartena, sekä Mel Gibson tämänkertaisena vihollisena, yhtenä Expendables-joukon alkuperäisenä jäsenenä, Conrad Stonebanksina. Snipes on elokuvan parasta antia, hypäten tyylillä huipputappajan osaansa. Banderas tuo mukaan kelpo huumoria, Gibsonin toimien oivana roistona. Grammerin Razzie-voitto tuntuu pahasti liioitellulta, etenkin kun hänen ruutuaikansa on todella vähäinen. Elokuvassa oli alun perin tarkoitus esiintyä myös Jackie Chan, Nicolas Cage ja Milla Jovovich, mutta harmillisesti nämä suunnitelmat eivät toteutuneet.

The Expendables 3 lähtee mainiosti liikkeelle vauhdikkaalla toimintakohtauksella, jossa Barney ja kumppanit vapauttavat Doc Deathin junavankilastaan. Kohtaus nappaa hyvin mukaansa ja lupailee viihdyttävää leffaa, jossa vanhat äijät heittävät huonoa läppää samalla, kun ampuvat roistoja kumoon - jopa silloin, kun pahispuolen aseeton edustaja yksinkertaisesti vain poistuu vessasta yhä housut kintuissa. Elokuva kuitenkin menettää vetoaan, mitä pidemmälle se etenee. Jossain kohtaa Barney päättää hajottaa Expendables-ryhmän, pelätessään, että tämä homma voisi koitua hänen kamujensa kuolemaksi, joten sen sijaan hän pestaa nuoria ja kokemattomampia tyyppejä (Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell ja Victor Ortiz) auttamaan häntä. Heidän elämänsä eivät kaiketi merkitse Barneylle mitään.

Jo leffasarjan toisessa osassa hyödynnettiin tylsästi nuorta sotilashahmoa (Liam Hemsworth), jonka ainoa funktio oli lopulta vain toimia motivaattorina vanhoille äijille ja samaa kikkaa kokeillaan myös tässä. Katsojaa ei kuitenkaan saada kiinnostumaan tästä uudesta nelikosta yhtään, joten menossa ei tunnu olevan painoarvoa. Kun nelikko tuodaan mukaan, leffan taso laskee huomattavasti. Viihdearvo hiipuu ja elokuva muuttuu jopa raskassoutuiseksi. Lopputaistelu onnistuu sentään hieman koukuttamaan uudestaan, mutta silloinkin tykitys ja tulitus muuttuu nopeasti tylsän itseään toistavaksi ja jännityksettömäksi mekastukseksi. Monelle toimintafanille voi myös tulla pettymyksenä, kuinka verettömiä taistelut ovat.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Patrick Hughes, joka on The Expendables 3:n jälkeen tehnyt ihan veikeän The Hitman's Bodyguardin (2017) ja sen kehnohkon jatko-osan Hitman's Wife's Bodyguardin (2021). Harmillisesti Hughesin työ ei ole kummoista tässä. Hän ohjaa toimintakohtauksia ihan sujuvasti, muttei saa niihin tunnetta, vaan homma jää vain totaalisen pintapuoliseksi rymistelyksi. Tähän vaikuttaa toki Stallonen, Creighton Rothenbergerin ja Katrin Benediktin heikko käsikirjoitus. On toki väärin olettaa, että tällaisen filmin teksti olisi tätä laadukkaampi, mutta silti toivoisin, että kolmikon rustaama juoni olisi edes hieman kiinnostavampi. Sentään he ovat kirjoittaneet ihan hauskoja kettuiluja hahmojen välille. Elokuva on ihan toimivasti kuvattu, siinä on kelpo lavasteita, asuja ja maskeerauksia ja äänimaailma rymistelee mukavasti. Erikoistehosteet ovat pääasiassa sujuvat, mutta paikoitellen räjähdyksistä paistaa läpi digitaalisuus.

Elokuvasta on olemassa muutamaa minuuttia pidempi Extended Cut, joka sisältää lähinnä kuvia pahiksista, joihin luodit osuvat, siistitymmän teatteriversion leikatessa tällaisista otoksista pois. Kokonaan uusia kohtauksia versiosta ei löydy, jos ei lasketa Expendables-tiimin tappamaa vessassa-kävijä-parkaa.

Yhteenveto: The Expendables 3 on kelvollisesta alusta ja lopustaan huolimatta aika heikko toimintarymistely, jossa leffasarjan vetovoima alkaa tosissaan hiipua. Stallonesta ja kumppaneista ei löydy samaa intoa elokuvaa kohtaan kuin parissa aiemmassa osassa. Näyttelijäkaartin pelastavina tekijöinä toimivatkin tulokkaat Wesley Snipes, Mel Gibson, Harrison Ford ja Antonio Banderas, joista erityisesti Snipes ja Banderas heittäytyvät hyvin rooliensa vietäväksi. Tämänkertainen tarina on aika yhdentekevä ja muuttuu jopa hieman pitkäveteiseksi, kun nuoret sotilaat tuodaan mukaan. Katsojana ei pahemmin jaksa välittää tapahtumista. Toimintakohtaukset ovat ajoittain ihan viihdyttäviä, mutta turhan verettömiä ja siistittyjä, sekä vähän liian yksitoikkoisia tykityksessään. Tekninen osasto toimii passelisti, joskin erikoistehosteista näkyy digitaalisuus. Jos aiemmat The Expendables -rainat iskivät lujaa, kolmososa tuskin on poikkeus. Nyt jään ihan mielenkiinnolla odottamaan tulevaa neljättä elokuvaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables 3, 2014, Lionsgate, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Davis-Films, Ex3 Productions, Fipex Holding, Nu Boyana Film Studios

Arvostelu: The Expendables 2 (2012)

THE EXPENDABLES 2

Ohjaus: Simon West

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Yu Nan, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Jet Li, Liam Hemsworth, Jean-Claude Van Damme, Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger ja Chuck Norris

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Sylvester Stallonen ohjaama ja tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta hitti lippuluukuilla, joten jatkoa ryhdyttiin heti suunnittelemaan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2011. Kuvausten aikana stunt-mies Kun Liu menetti traagisesti henkensä räjähdyksessä, minkä lisäksi Bulgariassa ympäristöaktivistit syyttivät työryhmää luonnon tuhoamisesta ja useiden lepakoiden kuolemantuottamuksesta. Molemmat tapaukset vietiin oikeuteen asti. Elokuva tehtiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta The Expendables 2 sai ensi-iltansa elokuussa 2012. Leffa oli ensimmäistä osaa isompi menestys taloudellisesti, minkä lisäksi se keräsi kehuja myös kriitikoilta. Kävin itsekin katsomassa elokuvan isäni kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin. En silloin pahemmin piitannut näkemästäni, enkä ole katsonut leffaa uudestaan. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa neljännen osansa, päätin valmistautumisena katsoa ja arvostella aiemmat leffat uudestaan. Noin kuukausi ensimmäisen elokuvan jälkeen katsoin The Expendables 2:n.

Barney Rossin johtama Expendables-tiimi saa uuden tehtävän, joka muuttuu kuitenkin kostoretkeksi, kun palkkasoturi Jean Vilain tappaa yhden tiimin jäsenistä.

Mickey Rourkea ja Steve Austinia lukuun ottamatta ensimmäisestä The Expendables -elokuvasta tutut kovanaamat tekevät paluun - ja tällä kertaa Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger pääsevät ihan toimintaan mukaan! Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross pysyy tiimin keulakuvana, vierellään äreä Lee Christmas (Jason Statham). Gunnerin (Dolph Lundgren) takinkäännöt on nähtävästi annettu anteeksi ja hän taistelee Yin Yangin (Jet Li), Hale Caesarin (Terry Crews) ja Toll Roadin (Randy Couture) rinnalla. Uutena tiimiin liittyvät Liam Hemsworthin esittämä tarkka-ampuja Billy the Kid ja Yu Nanin näyttelemä CIA-agentti Maggie Chan.

     Ja jos tässä ei ole vielä macho-pullistelevaa äijäenergiaa tarpeeksi, kornisti Vilain-nimen saaneen pahiksen roolissa nähdään Jean-Claude Van Damme ja käypä itse meemimateriaaliksi muuttunut Chuck Norriskin pelastamassa kaverit pulasta. Näyttelijäkaarti on varsinainen kasarin toimintaleffafanien märkä päiväuni. Vaikka täytyy myöntää, että innostuin itsekin nähdessäni Rambon, terminaattorin ja John McClanen samaan aikaan kuvassa, ampumassa roistoja täyteen reikiä, eivät näyttelijät mitään palkinnonarvoisia roolisuorituksia tarjoa. Pääasiassa kaikki hoitavat kuitenkin hommansa toimivasti ja on selvää, että toimintalegendoilla on ollut hauskaa kuvauksissa. Van Dammeahan oli pyydetty jo ensimmäiseen The Expendablesiin. Hän oli kieltäytynyt tarjouksesta ja tullut katumapäälle nähdessään valmiin tuotoksen.

Vaikkei The Expendables 2 kovin kaksinen teos ole ja jää samalle keskinkertaisuuden tasolle kuin ensimmäinenkin filmi, on kyseessä silti ihan viihdyttävä toimintaraina. Tavallaan elokuva viihdyttää jopa edeltäjäänsä paremmin, eikä vain siksi, että Willis ja Schwarzenegger ovat enemmän mukana ja sekaan on saatu Van Damme ja Norris, eli koko toimintaäijien kööri alkaa tosissaan olla kasassa. Siinä, missä ensimmäinen The Expendables otti itsensä turhan vakavasti, jatko-osa on tehty enemmän kieli poskessa. Edellisestä leffasta löytyi toki vitsinsä, mutta se oli silti turhan totinen. Jatko-osassa on ymmärretty tuoda mukaan kasaritoiminnalle ominaista korniutta ja juustoisuutta. Onhan se pirun siistiä, kun iso-Arska saapuu pelastamaan muut ja sanoo: "I'm back!"

Myös toimintansa puolesta The Expendables 2 on edellistä leffaa vakuuttavampi. Heiluvan kameran ja äkkipikaisen leikkauksen sijaan taistelut kuvataan pääasiassa pidemmillä laajoilla otoksilla, joista näkee, mitä hahmot tekevät. Jet Lin kamppailulajeja hyödynnetään vihdoin tyylikkäässä kohtauksessa ja kun Stallone, Schwarzenegger ja Willis ampuvat yhdessä, on tämä historiallinen hetki pakko esittää koko komeudessaan laajalla ja pitkällä otoksella. Toimintakohtauksia vaivaa kuitenkin sama juttu kuin viimeksi, eli jännityksen puute. Barneyn tiimi on sellainen tuhojoukko, että eipä heidän puolestaan pahemmin jaksa jännittää. Roistot kaatuvat helposti kumoon, mutta ampuvat toki kaiken aikaa huteja, jolloin sankareiden ei pahemmin tarvitse edes vaivautua suojautumaan. Lopputaisteluun mennessä tulitusta ja tykitystä on jo nähty niin paljon, että Barneyn ja Vilainin nyrkkimatsia lukuun ottamatta meno käy aika puuduttavaksi.

Sylvester Stallone ei tällä kertaa toimi ohjaajana, mikä on etu filmille. Täten Stallone pystyy keskittymään patsasteluun kameran edessä ja jättää ohjausvastuun Simon Westille, joka oli tätä ennen tehnyt mainion ysäritoiminnan Con Air - lento vapauteen (Con Air - 1997). Westin työ on osaavampaa, vaikka hän joutuukin ammentamaan Stallonen ja Richard Wenkin höttöisestä käsikirjoituksesta. Tekniseltä puoleltaankin filmi on edeltäjäänsä parempi. Kehuin jo kuvausta ja leikkausta toimintakohtausten aikana. Niiden lisäksi filmi on myös oivallisesti valaistu ja lavastettu, ja näyttelijät ovat hyvin puvustettuja ja maskeerattuja. Erikoistehosteista paistaa yhä läpi digitaalisuus ja roiskuvasta verestä huomaa, että raakuudet tehtiin jälkikäteen tietokoneella, kun studio päättikin kuvausten jälkeen tehdä filmistä lapsilta kielletyn. Äänimaailma tykittelee oivallisesti niin efektien kuin Brian Tylerin musiikkien puolesta.

Yhteenveto: The Expendables 2 on hitusen edeltäjäänsä parempi elokuva, mutta silti aika keskinkertainen toimintaraina. Arnold Schwarzeneggerin ja Bruce Willisin ruutuajan kasvattaminen, sekä Jean-Claude Van Dammen ja Chuck Norrisin tuominen mukaan toimivat vain plussana, tehostaen filmin testosteronista äijätykitystä. Monen kasaritoimintaleffafanin on varmasti vaikea pidättää ilopissaa, kun näkee Stallonen ja kumppanit ruudulla yhtä aikaa. Elokuvan vahvuutena toimii 

tekijöiden ymmärrys tehdä leffa tällä kertaa enemmän kieli poskessa ja juustoisemmin, ykkösleffan ylidramaattisen patsastelun sijaan. Elokuva tarjoaa usean oivallisen ja tyylikkään kohtauksen, jotka riemastuttavat. Tarina ei kuitenkaan ole kaksinen, eikä toiminnasta löydy minkäänlaista jännitettä. Loppuhuipennus käy mekastuksessaan jopa aika puuduttavaksi. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on edeltäjäänsä laadukkaampi, vaikka erikoistehosteet ovatkin jo parhaat päivänsä nähneet. Jos pidit ensimmäisestä The Expendablesista, kannattaa jatko-osakin katsoa. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables 2, 2012, Lionsgate, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Splendid Film, Barney's Christmas, Acquire Entertainment Group, Le Vision Pictures

Arvostelu: The Expendables (2010)

THE EXPENDABLES

Ohjaus: Sylvester Stallone

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Steve Austin, Eric Roberts, David Zayas, Giselle Itié, Charisma Carpenter, Mickey Rourke, Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia - Extended Director's Cut: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 16

The Expendables on Sylvester Stallonen tähdittämä, ohjaama ja käsikirjoittama toimintaelokuva. David Callaham sai 2000-luvun alussa idean elokuvasta ja tarjosi "Barrow"-nimellä kulkevaa ideaansa Warner Brosille. Stallone kiinnostui tarinasta ja päätti hyödyntää sitä pitkään mielessään olleeseen ideaan toimintatähtien ensemble-elokuvasta. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2009 ja lopulta The Expendables ilmestyi elokuussa 2010. Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta sai negatiivisia arvosteluja kriitikoilta ja jopa huonoimman ohjauksen Razzie-ehdokkuuden. Itse katsoin The Expendablesin vasta vuoden tai pari ilmestymisen jälkeen isäni kanssa ja pidin leffaa ihan menevänä toimintarainana. En muista, olenko katsonut elokuvaa toistamiseen, joten viime katselusta saattaa jopa olla kymmenisen vuotta. Nyt kun The Expendables -elokuvasarja on saamassa jo neljännen osansa, päätin katsoa aiemmat leffat uudestaan ja arvostella ne läpi.

Itseään Expendablesiksi kutsuva eliittisotilaiden joukko saa tehtäväkseen tappaa Vilena-saarta diktaattorimaisesti johtavan kenraali Garzan ja tätä ohjailevan entisen CIA-agentti James Munroen.

Sylvester Stallone nähdään elokuvan pääroolissa Barney Rossina, Expendables-ryhmän johtajana. Stallonesta löytyy tietty karismaa toimintaelokuvan keulakuvaksi, sitä hän on osoittanut jo viimeiset 40 vuotta. Stallone ei aina näyttelijänä vakuuta, mutta tätä leffaa katsoessa voi huomata herran innon saadessaan kaverinsa samaan elokuvaan ja se sympaattinen into korvaa jo paljon. Vierellään Barneylla ovat 2000-luvulla toimintaleffojen ykkösnimiin nousseen Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, kiinalaisten kamppailulajielokuvien legendan Jet Lin esittämä Yin Yang, ruotsalaisen kivikasvo Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Yensen, sekä paremman puutteessa jalkapalloilija Terry Crewsin näyttelemä Hale Caesar, vapaaottelija Randy Couturen esittämä Toll Road ja showpainija Steve Austinin esittämä Dan Paine, jotka pyydettiin mukaan, kun Stallone ei saanut houkuteltua rooleihin esimerkiksi Jean-Claude Van Dammea ja Wesley Snipesia, eivätkä Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger suostuneet tekemään nopeita cameoita enempää. Mickey Rourke on mukana, mutta lähinnä vain muistelemassa vanhoja hyviä aikoja tatuointiliikkeessään. Statham, Li, Lundgren ja jopa Crews hoitavat hommansa ihan pätevästi, mutta Couture ja Austin ovat täysin yhdentekevät kaiken keskellä. Hyvä, että kaksikko saa edes repliikkejä lausuttavakseen.

     Pahisosastoa taas edustavat David Zayasin näyttelemä kenraali Garza ja Eric Robertsin esittämä entinen CIA-agentti James Munroe, jotka ovat kaapanneet vallan pienellä Vilenan saarella. Zayas ja Roberts sopivat erittäin passelisti roistoiksi, mutta heidän hahmonsa ovat geneerisen tylsiä ja mitäänsanomattomia. Heistä ei irtoa yhtään mitään ja erityisen huonoa on, ettei heillä ole oikein mitään tekemistä sankareiden kanssa. Pientä henkilökohtaisuutta välienselvittelyyn yritetään tuoda vilenalaisnaisen Sandran (Giselle Itié) kautta, mutta sekin on aika lepsusti kirjoitettu kuvio.

The Expendables viihdyttää varmasti erittäin passelisti kasari- ja ysäritoimintaleffojen parissa kasvaneita, jotka pääsevät näkemään idoleitaan ruudulla samaan aikaan ja vaikka homma tarjoaa itsellenikin pieniä innostuksen tunteita, minusta tuntuu, että elokuvassa olisi potentiaalia parempaan. Sen lisäksi, että tietyt elokuvaan täydellisesti istuvat näyttelijät kieltäytyivät mukanaolosta ja Willis ja Schwarzenegger käyvät ärsyttävästi vain kääntymässä, jo näillä eväillä olisi varmasti voinut saada paremman filmin. Nyt lopputuloksena on ihan viihdyttävä, mutta silti aika keskinkertainen toimintapätkä, joka kaipaisi lisäpotkua niin mitäänsanomattoman juonensa kuin huonojen roistojensa puolesta.

Elokuva pitää tarpeeksi hyvin mukanaan, vaikkei se koskaan herätä kunnon kiinnostusta tapahtumiin tai saa missään kohtaa jännittämään sankareiden selviytymisen puolesta. Toimintastarojen kyky väistellä luotisateita muuttuu viimeistään lopputaistelussa koomiseksi, mutta vielä hilpeämpää on, kuinka täydelliset sihdit Stallonen ja kumppaneiden hahmoilta löytyy. Pahikset kaatuvat helposti (ja mukavan verisesti) kumoon ja toimintakohtaukset tarjoavat parhaimmillaan oivaa mättöä. Samalla tuntuu, ettei leffa osaa ottaa kaikkea irti näyttelijöistään. Jet Li erityisesti pystyisi paljon tyylikkäämpäänkin meininkiin. Mukana on onneksi myös tarkoituksellistakin komiikkaa, mikä syntyy tietty vanhoja toimintarainoja kopioivista ihanan kököistä puujalkaheitoista. Osa niistä ovat oikeasti hauskoja, toiset taas niin huonoja että ne naurattavat ja loput ovat ihan vain kiusallisen surkeita.

Näyttelemisen lisäksi Stallone toimii myös elokuvan ohjaajana ja toisena käsikirjoittajana idean isän David Callahamin kanssa. Siitä huolimatta, että filmiä kirjoitettiin useasti uudestaan, tuntuu teksti raakileelta. Erityisesti yksi juonikuvio Dolph Lundgrenin hahmoon liittyen on täysin juosten kustu. Tekstin pohjalta Stallone on ohjannut ihan menevää toimintarymistelyä. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva jää varsin keskinkertaiseksi. Kuvauksesta löytyy omat ansionsa, mutta myös monia hätiköiden otettuja kuvia, jotka näyttävät siltä kuin kuvaaja yrittäisi samanaikaisesti ratsastaa hevosella. Lavasteet ja asut ovat mainiot, mutta erikoistehosteet eivät vakuuta. Taustakankaan käyttö on välillä häiritsevän selvää. Äänimaailma jytisee kuitenkin oivallisesti ja Brian Tylerin säveltämät musiikit tuovat mukaan oikeaa rautaisuutta.

Elokuvasta on olemassa kymmenisen minuuttia pidempi ohjaajan versio. Mukana on useita pidennettyjä kohtauksia, sekä osa kuvista ovat eri otoksesta käytettyjä. Joidenkin kohtausten järjestys on hieman erilainen. Selkeä muutos on, että kun teatteriversiossa alkutekstit pyörivät heti ensiminuuteilla, pidennetyssä versiossa ne isketään ruutuun vasta, kun ensimmäinen taistelu on suoritettu ja ryhmä lentää kotiin. Jälkimmäinen on varsin melodramaattinen ja suosin sähäkämpää teatteriversion toteutusta.

Yhteenveto: The Expendables on kovasta potentiaalistaan huolimatta aika keskinkertainen toimintaraina. Sylvester Stallone ja Jason Statham ovat kovassa vedossa rooleissaan, mutta Jet Li jää harmillisen alikäytetyksi, Dolph Lundgrenin hahmon juonikuvio on kehnosti toteutettu ja Randy Couture ja Steve Austin tuntuvat täysin ylimääräisiltä. Mickey Rourkea, Arnold Schwarzeneggeria ja Bruce Willisiä haluaisi nähdä paljon merkittävämmissä rooleissa, eivätkä David Zayas ja Eric Roberts vakuuta tylsissä pahisosissaan. Filmi viihdyttää passelisti vauhdikkaiden toimintakohtaustensa ja kehnon läpänheittonsa kanssa, mutta paljon jää kuitenkin uupumaan. Hahmojen puolesta ei jaksa jännittää ja lähinnä vain huvittaa, kuinka voittamattomalta Expendables-tiimi vaikuttaa. Heikkouksineenkin leffa toimii varmasti kasarin ja ysärin toimintaleffojen ystäville ja näiden starojen faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables, 2010, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Nimar Studios, Rogue Marble, Splendid Film, Wide Pictures

Arvostelu: Conan hävittäjä (Conan the Destroyer - 1984)

CONAN HÄVITTÄJÄ

CONAN THE DESTROYER

Ohjaus: Richard Fleischer
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Olivia d'Abo, Wilt Chamberlain, Tracey Walter, Mako, Grace Jones, Sarah Douglas, Pat Roach, Jeff Corey ja Ferdy Mayne
Genre: toiminta, seikkailu, fantasia
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 16

Robert E. Howardin kehittämään Conan-hahmoon perustuva fantasiatoimintaelokuva Conan - barbaari (Conan the Barbarian - 1982) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Ohjaaja John Milius ei kuitenkaan halunnut tehdä jatkoa, joten tuottaja Dino De Laurentiis palkkasi Richard Fleischerin tämän korvaajaksi ja kuvaukset alkoivat marraskuussa 1983. Vaikka De Laurentiis oli tyytyväinen ensimmäisen osan menestykseen, hän uskoi, että se olisi voinut menestyä vielä paremmin, jos se olisi ollut sallittu myös nuoremmille katsojille. Niinpä hän päätti leikata jatko-osasta paljon siistitymmän ja lapsiystävällisemmän version. De Laurentiisin uskomus ei kuitenkaan vastannut todellisuutta, sillä kesäkuussa 1984 julkaistu Conan the Destroyer, eli suomalaisittain Conan hävittäjä menestyi huomattavasti edellisosaa heikommin. Filmi sai kehnon vastaanoton niin kriitikoilta kuin Conanin faneilta. Elokuva oli ehdolla huonoimman naissivuosan Razzie-palkinnosta ja voitti huonoimman tulokasnäyttelijän Razzien. Itse näin Conan hävittäjän kuutisen vuotta sitten, enkä pitänyt siitä. Kun huomasin Conan - barbaarin täyttävän tänä vuonna 40 vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla ja arvostelemalla elokuvan. Samalla päätin tehdä saman myös jatko-osalle. 

Conan cimmerialainen saa tehtäväkseen auttaa nuorta prinsessa Jehnnaa etsimään jalokivisarven, jolla voisi herättää henkiin jumala Dagothin.

Arnold Schwarzenegger tekee paluun Conan-barbaariksi ja on samanlainen suuri muskelimies kuin viimeksi. Tietty voima hänen roolisuorituksestaan silti uupuu. Ensimmäisessä elokuvassa Schwarzeneggerin vähäisiä näyttelijänlahjoja ja tönkköä olemusta hyödynnettiin hyvin luomaan mystinen sankari, mutta tästä leffasta ei löydy samaa. Conan puhuu paljon enemmän ja Schwarzeneggerin yhä aika heikko osaaminen näyttelijänä joutuu koetukselle. Silti Schwarzenegger sopii rooliin kuin nenä päähän ja hän on elokuvan parasta antia.

     Elokuvassa nähdään myös viime filmistä tuttu Mako kertojana ja seikkailuun liittyvänä Akirona, Tracey Walter Conanin rosvokaverina Malakina, Sarah Douglas Conanin tehtävälleen lähettävänä kuningatar Taramisina, huonoimman tulokkaan Razzien voittanut ja huonoimmasta naissivuosasta ehdolla ollut Olivia d'Abo prinsessa Jehnnana, Wilt Chamberlain prinsessan suojelijana Bombaatana, Grace Jones mukaan matkalle tarttuvana Zulana, sekä Pat Roach pahana velho Thoth-Amonina. Yksikään näyttelijöistä ei tee kovinkaan kummoista työtä ja siksi jopa hieman ihmettelin, että d'Abo oli Razzieissa nostettu esille jopa kahden palkinnon ehdokkaaksi. Hahmotkaan eivät tee vaikutusta, eikä katsoja jaksa välittää toteuttaako prinsessa Jehnna hänelle annetun kohtalon vai ei.

Valitettavasti en pitänyt Conan hävittäjästä yhtään sen enempää toisella katselulla kuin ensimmäisellä joitain vuosia takaperin. Siinä, missä innostuin Conan - barbaarista uusintakierroksella huomattavasti enemmän ja seurasin Conanin seikkailua lumoutuneena, tämä filmi lähinnä tylsistytti minua. Vaikka jatko-osa sisältää joitain ihan meneviä kohtauksia (pääasiassa taistelun Thoth-Amonin jäälinnassa), on se kokonaisuutena todella ontuva ja pitkäveteinen fantasiaraina. Se ei oikein millään nappaa mukaansa, sen toimintakohtaukset eivät ole viihdyttäviä, eikä pökkelö tarinakaan kummoinen. Edes se ei auta, että elokuva hyppää vielä edellistäkin osaa rohkeammin satumaisuuteen ja tuo mukaan lisää yliluonnollisuuksia. Vaikka filmi kestää vain hieman yli puolitoista tuntia, eli puoli tuntia ensimmäistä osaa vähemmän, tuntuu se silti pidemmältä tekeleeltä.

Asiaa ei yhtään auta Dino De Laurentiisin varsinainen älynväläys siitä, että elokuvasta saisi vielä edellistä osaa isomman hitin tekemällä siitä lapsiystävällisemmän. Ratkaisu johtaa vain laimeisiin toimintakohtauksiin, joissa leikataan pois sillä sekunnilla, kun vähänkin voisi roiskahtaa verta. Kyllä mukaan mahtuu sentään ainakin yksi irtopää, mutta silti väkivallan siistiminen tekee pelkkää hallaa. De Laurentiis saikin huomata sen, kun lipputulot osoittautuivat pettymyksiksi. Muutenkin elokuvasta on vähennetty synkkyyttä ja siinä on enemmän huumoria kuin edeltäjässään. Mutta kun huumorin taso on sitä, että Conan pyytää anteeksi kamelilta, jota löi viime leffassa ja kameli sylkäisee päin Conanin naamaa tai että Malak yrittää pitää myötähäpeällistä seksivalistusta prinsessa Jehnnalle, ei siinä paljoa naurata. Täytyy kuitenkin myöntää, että katselukokemukseni epämukavuuteen vaikutti myös Conan hävittäjän luokattoman surkea pohjoismainen DVD-julkaisu. Sen lisäksi, että kuva näyttää mössöiseltä VHS-kuvalta, on kuvaa myös saksittu voimakkaasti. Alkuperäisen laajakuvan sijaan DVD pitää sisällään kuvaputkitelevisioita varten rajatun, lähes neliömäisen kuvasuhteen, mikä rajaa jatkuvasti ihmisten kasvoja ja tapahtumia pois. DVD:ltä katsoessa jää jopa lähes puolet alkuperäisestä kuvasta näkemättä. Ja tämä on vieläpä ainoa fyysinen julkaisu Conan hävittäjästä, mitä Suomesta saa!

Ohjaaja Richard Fleischer tuo mukaan enemmän fantasiaelementtejä, mutta hän ei osaa luoda samanlaista taianomaista henkeä ja maailmaa kuin John Milius teki Conan - barbaarissa. Muutenkin Fleischerin ohjauksesta puuttuu se väkevyys, jolla Milius teki Conania. Stanley Mannin käsikirjoituskaan ei ole kummoinen. Se on täynnä tylsiä sivuhahmoja, eikä tarinakaan vakuuta. Sentään elokuva on kelvollisesti kuvattu ja siinä on oivallisia lavasteita, asuja ja maskeerauksia - kaikkea kivaa, mistä pääsin näkemään vain puolet surkean DVD-julkaisun takia. Erikoistehosteet ajavat asiansa, mutta kun tarinaan ei ole uppoutunut erityisemmin, ei ajan nakertamia efektejä katso samalla lailla sormien läpi kuin ensimmäistä filmiä katsellessa. Ääniefektit ovat myös ihan toimivia, mutta parasta äänimaailmassa on tietty musiikit, joista vastaa toistamiseen Basil Poledouris.

Yhteenveto: Conan hävittäjä on harmillisen kehno jatko-osa mahtavalle fantasiaelokuvalle. Ensimmäisen filmin mukaansatempaava seikkailuhenki loistaa poissaolollaan ja lopputuloksena on jopa aika pitkäveteinen raina. Tunnelma on läpikotaisin vaisu, toimintakohtaukset eivät säväytä, eikä huumorikaan iske. Richard Fleischerin ohjaus tuntuu laiskalta, mikä näkyy myös näyttelijöiden työssä. Arnold Schwarzeneggeristä ei löydy samaa iskua roolissa kuin viimeksi ja hänelle on annettu liikaa repliikkejä. Fantasiaelementtejä on lisätty, mutta viime leffan mystisyyttä ei löydy. Elokuvan tekniseltä puolelta löytyy onnistumisensa, mutta heikosti ikääntyneitä efektejä katsoo tuomitsevammin, kun mikään muu niiden ympärillä ei oikein toimi. Sentään Basil Poledourisin säveltämät musiikit toimivat tälläkin kertaa. Conan hävittäjän voi katsoa kertaalleen, jos innostui Conan - barbaarista, mutta sillä varoituksella, ettei se ole läheskään yhtä hyvä. Suosittelen kuitenkin etsimään käsiin minkä tahansa muun painoksen elokuvasta kuin sen pohjoismaisen DVD:n, sillä yhtä luokatonta julkaisua saa kyllä hakea.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Conan the Destroyer, 1984, Dino De Laurentiis Company, Edward R. Pressman Film, Estudios Churubusco Azteca S.A.

Arvostelu: Conan - barbaari (Conan the Barbarian - 1982)

CONAN - BARBAARI

CONAN THE BARBARIAN

Ohjaus: John Milius
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, James Earl Jones, Gerry Lopez, Sandahl Bergman, Mako Iwamatsu, Max von Sydow, Valerie Quennessen, Ben Davidson, Gassandra Gaviola, Sven-Ole Thorsen, William Smith, Jorge Sanz ja Nadiuska
Genre: toiminta, seikkailu, fantasia
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 16

Conan the Barbarian, eli suomalaisittain Conan - barbaari perustuu Robert E. Howardin luomaan Conan-hahmoon vuodelta 1932, joka esiintyi niin kirjoissa kuin sarjakuvissa. Jo 1970-luvulla suunniteltiin elokuvasovitusta Howardin hahmosta, mutta kesti monta vuotta, ennen kuin elokuva pystyttiin tekemään. Tuottaja Edward R. Pressman oli yksi halukkaista tekemään elokuvaa ja kahden vuoden sinnikkyyden jälkeen hän onnistui nappaamaan hahmon elokuvaoikeudet. John Milius kiinnostui filmin ohjaamisesta, mutta vielä ensitapaamisellaan Pressmanin kanssa tuottaja ei ollut vakuuttunut Miliuksesta. Oliver Stone alkoi työstämään elokuvan käsikirjoitusta ja hetken aikaa Stone oli myös ehdolla ohjaajaksi. Lopulta Pressman kuitenkin koki Miliuksen hyväksi vaihtoehdoksi, joka oli palannut takaisin juttelemaan elokuvan teosta, nähtyään Ron Cobbin tekemää kuvataidetta leffan suunnitteluvaiheessa. Pressmanin ja Stonen oli vaikeuksia löytää rahoittajaa kalliille tuotannolla, joten Milius ehdotti, että he suostuttelisivat Dino De Laurentiisin toiseksi tuottajaksi. Tekijät pohtivat pitkään, kuka olisi fyysisesti tarpeeksi lihaksikkaassa kunnossa, että hän voisi esittää Conania. Aluksi rooliin kaavailtiin esimerkiksi Sylvester Stallonea ja Charles Bronsonia, kunnes Pressman näki Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän kehonrakennusdokumentin Arnold on rautaa (Pumping Iron - 1977) ja mielsi hänet täydelliseksi rooliin. Itävaltalainen Schwarzenegger oli ollut pitkään kiinnostunut tähteydestä Yhdysvalloissa, jota hänen ensimmäinen elokuvansa, Hercules New Yorkissa (Hercules in New York - 1970) ei ollut tarjonnut. Hän tarttuikin innoissaan projektiin, vaikkei ollut kuullutkaan Conanista. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1980 ja lopulta Conan - barbaari sai maailmanensi-iltansa 16. maaliskuuta 1982 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta se sai todella ristiriitaiset arviot kriitikoilta. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin kasvanut ja sille on noussut maine niin kulttiklassikkona kuin fantasiaseikkailujen merkkiteoksena. Itse tutustuin Conaniin sarjakuvien kautta, joita isäni oli kerännyt. Luin niitä innokkaasti lapsena ja katsoin elokuvan noin kymmenisen vuotta sitten ensi kertaa. Silloin en kuitenkaan pitänyt näkemästäni, kokiessani leffan liian hidastempoiseksi ja Schwarzeneggerin koomisen puiseksi pääroolissa. Vaikken olekaan katsonut elokuvaa uudestaan, olen vuosien varrella kuitenkin alkanut lämmetä leffalle ja omistankin sen Blu-rayna. Kun huomasin Conan - barbaarin täyttävän nyt 40 vuotta, päätin vihdoin katsoa elokuvan uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Pahan Thulsa Doomin johtama joukko tuhoaa pienen kylän, tappaa kaikki aikuiset ja sieppaa lapset orjiksi. Yksi näistä lapsista on Conan, joka aikuiseksi kasvaessaan päätyy gladiaattoriksi, joka voittaa kaikki vastuksensa. Kun Conan vapautetaan orjuudestaan, tämä lähtee etsimään Thulsa Doomia, kostaakseen tälle perheensä kuoleman.

Ennen kuin hänestä tuli terminaattori ja ennen kuin hän saalisti predatoria viidakossa, Arnold Schwarzenegger teki kenties elämänsä parhaan päätöksen suostuessaan Conan-barbaarin rooliin. Vaikka Schwarzenegger oli jo kokeillut näyttelemistä parissa produktiossa, Conan oli hänen läpimurtoroolinsa, joka aloitti hänen haaveileman tähteytensä Hollywoodissa. Ei ole mikään ihme, että tekijät pitivät Schwarzeneggeriä täydellisenä Conaniksi - hänet on kuin tehty tämän sankarillisen muskelikasan osaan. Vaikka olen yhä sitä mieltä, että Schwarzenegger on tässä aika puupökkelö näyttelijänä, en enää uudelleenkatselulla pitänyt sitä miinuksena, vaan osana elokuvan ja hahmon viehätystä. Schwarzeneggerissä on jotain todella jylhää, mahtipontista ja tiettyä eläimellisyyttä. Hän näyttää yli-ihmiseltä, jota ei haluaisi kohdata tappelussa. Iso osa hahmon kiehtovuutta on myös hänen vähäsanaisuutensa. Vaikka todellinen syy on se, että itävaltalaisen Schwarzeneggerin aksentti oli etenkin hänen uransa alkuaikoina todella voimakas ja tekijät kokivat sen pilaavan hahmon, puheen vähyydellä Schwarzenegger pääsee näyttelemään enemmän kehollaan ja ilmeillään. Katsoja ymmärtää, mikä motivoi Conania, vaikkei hän koskaan sanoisi sitä ääneen.

     Elokuvassa nähdään myös Gerry Lopez Conanin mukaan lähtevänä Subotai-jousiampujana, Sandahl Bergman matkallaan tarttuvana Valeria-varkaana, Max von Sydow kuningas Osricina, Valerie Quennessen tämän prinsessatyttärenä, Mako Iwamatsu vuorten velhona ja tarinan kertojana, sekä itse Darth Vader(in ääni) James Earl Jones Conanin vanhemmat tappaneena käärmekultin johtajana Thulsa Doomina, jolle Conan vannoo kostoa. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan vähintään kelvollisesti. Lopez tuo hieman huumoria mukaan, kun taas Bergmanin esittämä Valeria toimii hyvin romanttisena lisänä. Fantastisella äänellä varustettu Jones on oivallisen uhkaava Thulsa Doomin roolissa.

Conan - barbaari alkaa Friedrich Nietzschenin lainauksesta "Se mikä ei tapa, vahvistaa", mikä on aika lailla täydellinen toteamus kuvaamaan sitä elokuvaa, mikä lähtee käyntiin. Tämän perään lapsi-Conanin (Jorge Sanz) isä (William Smith) kertoo hänelle raudan arvoituksesta ja mahdista, toinen sanoma, joka tulisi kuvaamaan sitä, mitä tulemme näkemään. Kunnolla elokuva lähtee liikkeelle kohtauksesta, jossa Thulsa Doomin joukot hyökkäävät Conanin perheen kylään ja Conanin vanhemmat tapetaan. Kohtaus on yksi elokuvan ensimmäisistä esimerkeistä, kuinka upeasti se toimiikaan pitkiä aikoja lähes täysin ilman dialogia. Filmissä luotetaan paljon visuaaliseen tarinankerrontaan, kuten elokuvissa pääasiassa kuuluukin. Kylän tuho on jo kaiken kaaoksen kanssa vaikuttava, mutta erittäin pysäyttävä on hetki, jolloin Thulsa katkaisee Conanin äidin pään, Conanin pitäessä yhä äitinsä kädestä kiinni. Paljon voimaa kohtaukseen tuo säveltäjä Basil Poledourisin huikean hienot musiikit. Jo avauskohtausta seuratessani tiesin, että katselukokemukseni olisi tällä kertaa hyvin toisenlainen kuin esiteininä.

Vaikka Conan - barbaari onkin kieltämättä hidastempoinen elokuva, eikä se ole täynnä jatkuvaa miekkojen kalistelua ja veren roiskumista, en pitänyt sitä pitkäveteisenä kuten viimeksi. Alusta asti olin seikkailussa täysillä mukana, janoten kostoa Conanin kanssa. Mukana onkin vahva seikkailemisen mahtipontinen henki, joka pitää tiukasti mukanaan hitaissakin kohtauksissa. Sekaan on ripoteltu fantasiaelementtejä, magiaa ja mystiikkaa. Elokuvasta löytyy jännitystä ja tunnelmaa rakennetaan vaikuttavasti. Kun päästään niihin miekkamähinöihin, ovat ne todella odottamisen arvoisia. Etenkin loppupäässä tekoverta ei säästellä, vaan Conan todella näyttää miekallaan teräksen mahdin. Sekaan mahtuu niin hempeyttä romantiikan kautta, kuten myös koskettavuutta ja huumoria. Varmasti itse kukin on purskahtanut nauruun, kun humalainen Conan mätkäisee kamelia turpaan ja sitten kelannut taaksepäin tarkistaakseen, että näkikö juuri oikein.

Elokuvan tosiaan ohjasi John Milius, joka oli noihin aikoihin tunnettu lähinnä käsikirjoittajana elokuvista kuten Likainen Harry (Dirty Harry - 1971) ja Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now - 1979). Milius rakentaa hienosti tunnelmaa ja luo muutaman todella erinomaisen kohtauksen, joissa hän luottaa täysillä elokuvanteon visuaalisiin keinoihin yhdistettynä musiikkiin. Iso osa tunnelmasta syntyy tietty Poledourisin säveltämistä vaikuttavista musiikeista. Elokuvassa puhutaan teräksen mahdista, mutta suuri osa elokuvan mahdista syntyy juurikin näistä mahtavista melodioista, jotka säestävät Conanin seikkailua. Poledourisin työ ei todellakaan jää vain taustalle, vaan se tehostaa joka ikistä kohtausta ja sitä hyödynnetään kuin kertojaääntä. Muutenkin äänimaailma toimii, kuten myös visuaalinen puoli - toki joitakin ajan julmien hampaiden nakertamia erikoistehosteita lukuun ottamatta. Kuvaus on tyylikästä, lavasteet näyttävät ja puvut ja maskeeraukset mainiot. 

Yhteenveto: Conan - barbaari on fantasiaseikkailujen ehta klassikko. Mukaansatempaava seikkailuhenki virtaa läpi leffan, mitä vain vahvistaa Basil Poledourisin mahtipontinen musiikki. John Miliuksen ohjaus on rautaista ja hän luottaa hienosti visuaaliseen tarinankerrontaan. Conanin lapsuudenkylän teurastuksesta lähtien filmi tekee vaikutuksen kerta toisensa perään. Taistelukohtaukset ovat tyylikkäitä ja jännittäviä. Romantiikkaakin löytyy, kuten myös oivaa huumoria. Arnold Schwarzenegger oli nappivalinta päärooliin Conaniksi. Schwarzenegger uhkuu hurjaa voimaa. Muutkin näyttelijät ovat mainioita osissaan, erityisesti pahaa Thulsa Doomia esittävä James Earl Jones. Teknisiltä puoliltaan Conan - barbaari on onnistunut, vaikka aika onkin tehnyt tepposet osalle efekteistä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on vahva seikkailuteos ja jos sitä ei ole fantasialeffojen fanina vielä nähnyt, on 40-vuotisjuhla mitä parhain syy vihdoin sivistää itseään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Conan the Barbarian, 1982, Universal Pictures, Dino De Laurentiis Company, Edward R. Pressman Film, Estudios Churubusco Azteca S.A., A-Team

Arvostelu: Total Recall - unohda tai kuole (Total Recall - 1990)

TOTAL RECALL - UNOHDA TAI KUOLE

TOTAL RECALL

Ohjaus: Paul Verhoeven
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Michael Ironside, Rachel Ticotin, Sharon Stone, Ronny Cox, Ray Baker, Mel Johnson Jr., Marshall Bell, Michael Champion, Rosemary Dunsmore, Robert Costanzo, Dean Norris ja Roy Brocksmith,
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 18

Total Recall - unohda tai kuole perustuu Philip K. Dickin lyhyttarinaan We Can Remember It for You Wholesale vuodelta 1966. Dan O'Bannon ja Ronald Shusett kiinnostuivat tarinasta ja ostivat sen elokuvaoikeudet Dickiltä. Kaksikko ei kuitenkaan saanut ideaa myytyä ja projekti jäikin pitkäksi aikaa tuotantohelvettiin, siirtyessään studiolta toiselle. 1980-luvun puolessa välissä tuottaja Dino De Laurentiis kiinnostui projektista ja alkoi työstämään siitä filmatisointia. Pääosaan kaavailtiin Richard Dreyfussia tai Patrick Swayzea, mutta projekti ei saanutkaan tuulta purjeisiinsa ja heidän suunnitelmansa jäi toteutumatta. Ohjaaja David Cronenberg sai käsikirjoituksen haltuunsa ja halusi tehdä elokuvan, mutta kun hänelle tuli erimielisyyksiä Shusettin kanssa, Cronenberg lopulta hylkäsi filmin. Kun De Laurentiisin tuottama scifileffa Dyyni (Dune - 1984) floppasi pahasti lippuluukuilla, hänen tuotantoyhtiönsä jäi pahaan paikkaan. Tässä kohtaa leffasta kiinnostunut näyttelijä Arnold Schwarzenegger tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän ylipuhui Carolco-yhtiön hankkimaan tarinan elokuvaoikeudet ja De Laurentiis luopuikin niistä jopa 3 miljoonalla dollarilla. Schwarzenegger oli lumoutunut Paul Verhoevenin ohjaamasta RoboCopista (1987) ja suostuttelikin hänet ohjaamaan myös tämän leffan. Lopulta elokuvan kuvaukset saatiin vihdoin käynnistettyä ja Total Recall - unohda tai kuole sai maailmanensi-iltansa 31. toukokuuta 1990 - tasan 30 vuotta sitten! Tuotantokulut olivat vierähtäneet siihen aikaan niinkin hurjiin lukemiin, että kyseessä oli yksi siihen asti kalleimmista elokuvista, joten olikin tekijöiden onni, että filmi oli jättihitti. Leffa voitti myös monet kriitikot puolelleen, vaikka jotkut kritisoivat elokuvan väkivallan määrää. Lisäksi elokuva oli ehdolla kolmesta Oscar-palkinnosta (paras äänitys, äänitehosteet ja erikoistehosteet), joista se voitti jälkimmäisen. Itse näin Total Recallin ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuotta sitten, kun sain sen isältäni lahjaksi. Siihen aikaan en kuitenkaan erityisemmin välittänyt leffasta, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Vuosien varrella olen alkanut pohtimaan uusintakatselun mahdollisuutta ja kun huomasin, että elokuva täyttää nyt 30 vuotta, tiesin, että oli vihdoin aika pistää idea toteutukseen.

Arkeensa tylsistynyt ja Marsista uneksiva Quaid päättää kokeilla Rekall-nimistä yritystä, jolta voi ostaa erilaisia elämysmatkoja, mitkä tapahtuvat mielen sisällä. Prosessi menee kuitenkin pieleen ja Quaid huomaa joutuneensa pinteeseen, kun häntä luullaan vakoojaksi ja hänet yritetään tappaa. Tästä lähtee hurja pakomatka, samalla kun Quaid yrittää selvittää, mistä koko hommassa on oikeasti kyse?

Pääroolissa Douglas Quaidina nähdään tosiaan hauiksiaan pullisteleva äijien äijä, Arnold Schwarzenegger. Quaid on täysin tavallinen rakennustyöläinen, joka viettää päivänsä poraten maata lihakset täristen ja hiestä kimmeltäen... vai onko hän sittenkään? Juuri sitä Quaid lähteekin selvittämään, kun hänen visiittinsä Rekalliin ei suju toivotulla tavalla. On erittäin mielenkiintoista seurata Quaidin matkaa, kun hän alkaa vähitellen yhdistelemään palasia toisiinsa ja saamaan selvää kaikesta. Matkan varrella hänestä muodostuu tietty aikamoinen toimintasankari ja siihen hommaanhan Arska on luotu. Schwarzenegger on täysin elementissään läpi leffan; näyttäessään siistiltä aseen kanssa, yrittäessään näytellä vakuuttavasti ja kailottaessaan sellaista älämölöä ettei mitään rajaa. Muutamat "ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÄ!" -huudot Schwarzenegger ampuu pahasti yli, mutta muuten hän on heikkouksineenkin nappivalinta päärooliin.

Tarinan roistot ovat Marsia johtavan Järjestön jäseniä, joita pomottaa mies nimeltä Vilos Cohaagen (Ronny Cox). Cohaagenilla on oma kiero juonensa ja Cox sopii passelisti pääpirun osaan, mutta hahmo jää auttamattomasti hänen tärkeimmän kätyrinsä, Quaidia jahtaavan Richterin (Michael Ironside) varjoon. Richter on häijy tapaus, joka luo oivallisesti jatkuvia uhkatilanteita. Richterin apuna häärää Helm (Michael Champion), joka pääsee myös pari kertaa toimivasti esille. Ironside on erinomainen roiston osassa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Quaidin vaimo Lori (Sharon Stone), Rekallilla työskentelevät Bob McClane (Ray Baker), sekä tohtorit Renata Lull (Rosemary Dunsmore) ja Edgemar (Roy Brocksmith), veikeä taksikuski Benny (Mel Johnson Jr.), salaperäinen Melina (Rachel Ticotin) ja Kuato, mutantti, joka johtaa Marsin vastarintaliikettä Järjestöä vastaan. Sivuhahmoistakin löytyy kiinnostavia tapauksia ja esimerkiksi Stone onnistuu yllättävänkin hyvin osassaan. Johnson Jr. tuo lisähuumoria mukaan, vaikka hänessä on myös ärsyttäväksi muuttumisen riski.

Vaikka toisellakin katselukerralla löysin elokuvasta pieniä asioita ja hölmöyksiä, mitkä häiritsivät hieman katselukokemusta, oli selvää, etten ollut vielä aikoinaan valmis katsomaan tätä leffaa. Näin kymmenisen vuotta vanhempana on helppo todeta, että Total Recall - unohda tai kuole on loistava scifitoimintaseikkailu, eikä ole mikään ihme, että tätä pidetään korkeassa arvossa yhä tänäkin päivänä. Kyseessä on todella vangitseva ja jännittävä kokemus, joka esittelee alussa taidokkaasti hahmonsa ja kiehtovan tulevaisuudenkuvansa, ja heittää katsojan sitten vauhdikkaalle matkalle Arskan kanssa. Leffasta ei tylsää hetkeä löydy, sillä jahdin takia tarina on jatkuvassa liikkeessä. Jos Quaid ei saa kunnon hengähdystaukoa, on osuvaa, ettei katsojakaan voi saada. Tarina on rytmitetty erinomaisesti ja se tarjoaa vähän väliä hienosti uusia puolia, kuten mutantit, joiden ansiosta mielenkiinto säilyy loppuun saakka.

Kyseessä on myös äärimmäisen viihdyttävä paketti alusta loppuun. Schwarzenegger pääsee heittelemään vitsejä useaan otteeseen ja hänen hahmonsa keksii tietty lähes joka kerta jotain nokkelaa sanottavaa tappaessaan jonkun. Tappamista elokuvasta nimittäin löytyy, eikä siinä säästellä katsojaa. Monien muiden vanhempien filmien, kuten Terminator - tuhoajan (The Terminator - 1984) ja Predator - saalistajan (Predator - 1987) tiputtaessa ikärajaansa vuosien varrella, Total Recall - unohda tai kuole on ymmärrettävästi edelleen kielletty alle 18-vuotiailta. Kyseessä on todella brutaali filmi, missä veri roiskuu oikein kunnolla, kun tulitus alkaa. Ammuskelun tarjoama roiske on kuitenkin vielä jokseenkin kesyä verrattuna muutamiin muihin kuolemiin, jotka herättävät väkisinkin ikävän tunteen katsojassa. Väkivallan ollessa näin yliampuvaa, Schwarzeneggerin hassu huutokin alkaa kuulostaa normaalilta.

Nämä mainitsemani kehut johtavat kuitenkin vasta todella mainioon ja viihdyttävään toimintaseikkailuun, enkä ole vielä päässyt siihen, mikä tekee Total Recallista oikeasti hienon teoksen. Kyseessä ei nimittäin todellakaan ole mikään aivoton räiskintäpätkä, missä käydään vähän pyörähtämässä toisella planeetalla, vaan elokuva on yllättävänkin syvällinen tapaus. Läpi leffan katsoja nimittäin pohtii, tapahtuuko tämä kaikki oikeasti Quaidille, vai onko tämä pelkkä Rekallin tarjoama elämysmatka? Parasta elokuvassa on, että tämä jätetään täysin auki ja mukaan vain ripotellaan vihjeitä, jotka tukisivat kumpaakin teoriaa. Yliampuva väkivaltaisuus, huvittavat "one-linerit" tai edes kolmirintainen nainen eivät ole vielä tarpeeksi, jotta tämä elokuva jäisi vahvasti ihmisten mieleen. Elokuvan syvällisempi pohdiskelu saavat ihmiset väittelemään leffasta yhä tänäkin päivänä ja siksi Total Recall - unohda tai kuole on niin fantastinen teos.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Paul Verhoeven, jonka kädenjälki näkyy vahvasti leffassa. Hänen tulevaisuudenkuvansa tuo helposti mieleen hänen edeltävän scifitoimintateoksen, RoboCopin, mutta vielä pidemmälle vietynä. Lisäksi RoboCopin tavoin veri kyllä roiskahtelee, eikä sivullisten kohtaloista liiemmin välitetä. Kaiken ennakkosotkun jälkeen käsikirjoittajiksi on merkitty O'Bannon ja Shusett, sekä heidän lisäksi Gary Goldman. Alkuperäisen kaksikon luoma pohja ja Goldmanin työstämät viimeistelyt ovat johtaneet todella napakkaan pakettiin ja he ovat saaneet jopa lähes kaikki huulenheitot toimimaan. Visuaalinen ilme on kohdallaan ja esimerkiksi Marsin yksityiskohtaiset pienoismallit ja likaiset lavasteet näyttävät upeilta yhä tänä päivänä. Elokuvaa varten on nähty paljon vaivaa, jotta sen maailmasta on saatu mukaansatempaava ja kova työ johtaa erinomaiseen lopputulokseen. Vanhoja tulevaisuusleffoja on aina hauska katsoa, sillä on kiehtovaa nähdä, kuinka joissain asioissa teknologia on edistynyt huomattavasti, kun taas toisista asioista vielä haaveillaan. Mutanttien maskeeraus ja nukeilla toteutetut osat ovat tyylikkäät, vaikka niistä paistaa läpi pientä kumisuutta Blu-raylla katsottuna. Lisäksi mukana on pari kohtaa, kuten erään naamion riisuminen, joita ajan hammas on nakertanut oikein vimmalla, mutta ne antaa kyllä anteeksi. Total Recall - unohda tai kuole on myös taidokkaasti kuvattu ja leikattu kasaan. Marsin punainen värimaailma luo omaa mystisyyttä mukaan. Ääniefektit ovat pääasiassa toimivat, vaikkakin lyöntien yliampuvat kumahdukset aiheuttavat huvitusta. Jerry Goldsmithin säveltämät musiikit ovat fantastiset ja tuovat oman hienon lisänsä kokonaisuuteen.

Yhteenveto: Total Recall - unohda tai kuole on erinomainen tieteisseikkailu. Jo elokuvan vauhdikkaan mukaansatempaava tarina, brutaalit toimintakohtaukset ja mahtava Arnold Schwarzenegger saavat leffan toimimaan, mutta filmin hienous syntyy sen syvällisemmästä puolesta. Tapahtuuko tämä kaikki oikeasti vai ei? Pohdiskelu nostaa leffan uudelle tasolle ja siellä se voi pistää haisemaan oikein tosissaan. Taistelut todella ovat väkivaltaisia, eikä ohjaaja Paul Verhoevenia kiinnosta tälläkään kertaa säästellä katsojaa. Kertomuksesta löytyy voimaa ja Schwarzenegger on sen voiman ruumiillistuma. Vaikka ajan hammas onkin nakerrellut leffaa, on Total Recall - unohda tai kuole edelleen vaikuttava scifitoimintaelokuva. Elokuva tarjoaa paljon niin tieteisleffojen kuin toimintafilmien ystäville, joten jos näet itsesi jommassa kummassa porukassa (tai olet Schwarzeneggerin suuri fani), etkä ole tätä elokuvaa vielä nähnyt, niin suosittelen katsomaan. Ja vaikka olisit elokuvan jo nähnyt montakin kertaa, on 30-vuotissyntymäpäivä hyvä syy pistää Total Recall - unohda tai kuole pyörimään jälleen kerran!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Total Recall, 1990, Carolco Pictures, Carolco International N.V.