Arvostelu: Last Action Hero (1993)

LAST ACTION HERO

Ohjaus: John McTiernan

Pääosissa: Austin O'Brien, Arnold Schwarzenegger, Charles Dance, Robert Prosky, Frank McRae, Tom Noonan, Anthony Quinn, Bridgette Wilson, F. Murray Abraham, Mercedes Ruehl, Art Carney, Ian McKellen, Tina Turner, Robert Patrick, Sharon Stone, Maria Shriver, Jim Belushi, Jean-Claude Van Damme, Chevy Chase ja Danny DeVito

Genre: toiminta, komedia, fantasia

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 16

Last Action Hero on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintakomedia. Zak Penn ja Adam Leff saivat idean uudenlaisesta toimintaelokuvasta, joka parodioisi lajityypin kliseitä. Kaksikko sai ideansa myytyä, mutta heidän käsikirjoitustaan muovattiin useaan otteeseen muun muassa Shane Blackin ja Carrie Fisherin toimesta, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Kuvauksissa koettiin suuria ongelmia niskaan hengittävien studiopomojen taholta ja leffaa muovattiin paljon myös jälkitöissä. Lopulta Last Action Hero sai maailmanensi-iltansa 13. kesäkuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu kassamagneetti, vaan se jäi parikymmentä miljoonaa dollaria tappiolle. Leffa ei myöskään ollut kriitikoiden mieleen ja se sai kuusi Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus, uusi tähti ja laulu), voittamatta niistä kuitenkaan ainuttakaan. Vuosien varrella filmin arvostus on kuitenkin noussut ja nykyään sitä pidetään väärinymmärrettynä kulttiklassikkona. Itse näin Last Action Heron joskus lapsena ja pidin siitä. Olen omistanut sen Blu-raylla parisen vuotta, mutten ollut vielä katsonut sitä uudestaan, kunnes huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa, toimiiko elokuva yhä aikuisiällä, vai oliko se alkuperäisen lyttäyksensä ansainnut.

Toimintaelokuvien innokas fani Danny saa käsiinsä leffalipun, jolla hän pääsee katsomaan uusimman "Jack Slater" -rainan ennakkoon. Taianomainen lippu kuljettaa Dannyn kuitenkin valkokankaan läpi mukaan elokuvaan, missä hän pääsee seikkailemaan suosikkisankarinsa kanssa.

Austin O'Brien näyttelee Danny Madigania, nuorta poikaa, jolla ei ole kavereita ja joka jatkuvasti lintsaa koulusta mennäkseen katsomaan Arnold Schwarzeneggerin tähdittämiä toimintaelokuvia paikalliseen elokuvateatteriin. Eräänä päivänä koneenhoitaja Nick (Robert Prosky) antaa Dannylle maagisen leffalipun, jonka kanssa hän voisi päästä näkemään ennakkoon Schwarzeneggerin tähdittämän "Jack Slater IV" -leffan. Lippu kuitenkin viskaa Dannyn suoraan valkokankaasta läpi mukaan elokuvaan! Näin lapsesta pitäen elokuvien suurkuluttajana koin Dannyn helposti samaistuttavana heppuna. Koulupäivät turhauttivat, kun lähimmässä Finnkinossa olisi pyörinyt uusin Marvelin tai DC:n sarjakuviin perustuva elokuva tai vaikka uusi Harry Potter. Dannysta on helppo pitää, vaikka O'Brien onkin paikoitellen aika rasittava ja kehno roolissa.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Arnold Schwarzenegger, joka näyttelee Schwarzeneggerin esittämää toimintasankari Jack Slateria. Slaterista on tarkoituksella kirjoitettu mahdollisimman kova äijä, joka pistää pahiksia kumoon noin vain, murjoo korneja repliikkejä ja näyttää kaiken aikaa coolilta. Schwarzenegger istuu osaan tietty kuin valettu. Slater kuitenkin poikkeaa Schwarzeneggerin aiemmista toimintasankareiden rooleista siten, että kyseessä on satiiri hänen aiemmista hahmoistaan. Onkin hauska, että hän on suostunut naljailemaan aiempien filmiensä kustannuksella, silti näyttäen, kuinka paljon ne hänelle merkitsevät.

Lisäksi elokuvassa nähdään Mercedes Ruehl Dannyn äitinä, sekä Frank McRae, Anthony Quinn, Charles Dance, F. Murray Abraham, Bridgette Wilson ja Tom Noonan kuvitteellisessa "Jack Slater" -leffassa esiintyvinä poliisipäällikkö Dekkerinä, rikollispomo Tony Vivaldina, palkkatappaja Benedictinä, Slaterin kaverina Practicena, Slaterin tyttärenä Whitneynä ja murhaaja Ripperinä. Moni Schwarzeneggerin kanssa aiemmin esiintynyt näyttelijä, kuten Sharon Stone, Robert Patrick, Danny DeVito, Jean-Claude Van Damme ja Sylvester Stallone tekevät pienet cameot leffassa. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Dance häijyn lasisilmäisen tappajan osassa. Prosky on varsin sympaattinen iäkkään elokuvateatterityöntekijän roolissa.

Minun on kyllä todettava, että liityn niiden joukkoon, jotka kokevat, että ilmestyessään Last Action Hero ymmärrettiin täysin väärin ja lytättiin siksi harmillisesti. Löytyyhän leffasta toki ongelmansa, kuten paikoitellen aika huono lapsinäyttelijä, mutta muuten filmi on erittäin mainio. Se sisältää todella nokkelan idean ja sen tapa liikkua metatasoilla on melkeinpä nerokas. Vuonna 1993 metatasoilla liikkuminen ei kuitenkaan ollut erityisen tuttu konsepti ja voin kuvitella, että toimintaelokuville piikittelevä toimintasatiiri ei mennyt läpi - erityisesti kun filmi vielä markkinoitiin tavanomaisena Schwarzenegger-blockbusterina.

Tarinat, joissa nuorukainen napataan arkisesta maailmasta ja heitetään tämän ihailemaan fiktiiviseen maailmaan, eivät tietenkään olleet mitään uutta vuonna 1993, mutta Last Action Hero hyödynsi tuttua kaavaa omaperäisin keinoin. Läpi leffan toimintagenren kliseitä nostetaan esille naureskellen ja elokuvan aikana saa hekotella useaan otteeseen. Slaterin lausumat vuorosanat ovat jatkuvasti tarkoituksellisen kökköjä, oikein korostaen, millaista kamaa kasarin toimintarainat tarjosivat. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään keskisormi toimintagenrelle, vaan pikemminkin pilke silmäkulmassa rustattu rakkauskirje. Vähän niin kuin muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt kauhuteos Scream (1996) - joskin ei yhtä onnistunut kuin se.

Vaikka elokuvasta voikin huomata selviä vaikutteita muista teoksista, ei Last Action Hero ole parodia. Se on tuotantohelvetistään johtuneista vioistaankin huolimatta toimivasti omilla jaloillaan seisova toimintaseikkailu, joka imaisee katsojan heti mukaansa. Varmasti itse kukin on elokuvia katsoessaan tai vaikkapa kirjoja lukiessaan haaveillut pääsevänsä itsekin mukaan tarinaan ja niinpä on mielenkiintoista nähdä, kun niin käy. Last Action Hero viihdyttää varsin passelisti läpi kestonsa. Huumorin lisäksi siitä löytyy muutama oikein tyylikäs toimintakohtaus. Montaa Arska-fania jäi harmittamaan, että leffa tehtiin lapsikatsojia ajatellen verettömästi ja kiroilematta, mutta itseäni se ei haittaa ja lapsiystävällisyydestä jopa revitään muutama lisävitsi, esimerkiksi kohtauksessa, jossa Danny yrittää saada Slaterin kiroilemaan, mutta tämä ei kykene siihen. Loppupäässä elokuva menettää osan viihdyttävyydestään, mutta toimii silti passelisti viimeminuuteille saakka.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John McTiernan, joka oli tehnyt aiemmin aivan mahtavat toimintaelokuvat Predator - saalistajan (Predator - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988), sekä jännittävän Punaisen lokakuun metsästyksen (The Hunt for Red October - 1990). Voin vain kuvitella, kuinka Arska-fanit ovat menneet innoissaan katsomaan Last Action Heroa, McTiernanin ja Schwarzeneggerin yhdistettyä voimansa toistamiseen ja pettyneet, kun lopputuloksena ei olekaan brutaali toimintateos, vaan perheystävällisempi hassuttelu. McTiernan hoitaa homman tässäkin oivallisesti ja pilke silmäkulmassa. Kirjoittajalta toiselle siirtynyt käsikirjoitus on lopulta toimiva, vaikka siinä olisi potentiaalia lopussa vielä villimpiin hetkiin. Last Action Hero on myös hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Jälkimmäinen hoidettiin kiireessä, mutta homma toimii silti. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Kyseessä oli muuten ensimmäinen filmi, joka hyödynsi ääniformaattia, josta muodostuisi lopulta 7.1-ääni. Michael Kamenin musiikit ovat mainiot, kuten myös leffassa hyödynnetyt kappalevalinnat. Vuonna 1993 elokuvan soundtrack otettiinkin huomattavasti paremmin vastaan kuin itse elokuva.

Yhteenveto: Last Action Hero on erittäin mainio ja ilmestyessään täysin väärinymmärretty elokuva, jolle ehdottomasti kannattaa näin 30 vuotta myöhemmin antaa uusi mahdollisuus. Kyseessä on todella vekkuli toimintaseikkailu, jonka tarina nappaa täysillä mukaansa ja joka liikkuu etenkin omana aikanaan erittäin hupaisasti meta-tasoilla. Pilke on ollut silmäkulmassa elokuvaa tehdessä ja läpi leffan on luvassa hauskoja hetkiä toimintagenren kliseiden kustannuksella. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään puhdas parodia, vaan pikemminkin itsetietoinen rakkauskirje lajityyppiä kohtaan. Arnold Schwarzenegger on tietty täydellinen esittämään machomies Jack Slateria, mutta Austin O'Brien jää hieman rasittavaksi Dannyna. Tekniseltä puoleltaan elokuva on oivallinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi etenkin loppupäässä hieman viilausta. Tiettyine heikkouksineenkin Last Action Hero on mielestäni huomattavasti parempi elokuva kuin millaisena se otettiin vastaan 30 vuotta sitten. Suosittelenkin elokuvaa kaikille Arska-faneille - kunhan vain pystyy näkemään idolinsa myös hupsumman linssin kautta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Last Action Hero, 1993, Columbia Pictures, Oak Productions

Arvostelu: Punaisen lokakuun metsästys (The Hunt for Red October - 1990)

PUNAISEN LOKAKUUN METSÄSTYS

THE HUNT FOR RED OCTOBER

Ohjaus: John McTiernan
Pääosissa: Sean Connery, Alec Baldwin, Scott Glenn, Sam Neill, James Earl Jones, Courtney B. Vance, Richard Jones, Tim Curry, Stellan Skarsgård, Joss Ackland, Boris Lee Krutonog ja Tomas Arana
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 12

The Hunt for Red October, eli suomalaisittain Punaisen lokakuun metsästys perustuu Tom Clancyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1984, mikä aloitti Clancyn huippusuositun "Jack Ryan" -kirjasarjan (1984-). Vaikka kirjasta tuli nopeasti iso menestys, elokuvayhtiöt eivät kiinnostuneet sen sovittamisesta elokuvaksi. Tuottaja Mace Neufeld kuitenkin ihastui kirjaan ja yritti saada tarjottua sitä eri yhtiöille jopa puolentoista vuoden ajan, kunnes Paramount suostui tekemään elokuvan. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 1989 ja lopulta Punaisen lokakuun metsästys sai maailmanensi-iltansa 2. maaliskuuta 1990 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa voitti Oscar-palkinnon äänitehosteistaan, minkä lisäksi se oli ehdolla myös parhaan leikkauksen ja äänityksen palkinnoista. Itse olen ollut tietoinen filmistä jo vuosia ja jo lapsena sen punamusta juliste on kiehtonut minua. En ollut kuitenkaan aiemmin katsonut leffaa, mutta kun huomasin sen täyttävän nyt 30 vuotta, päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla ja arvostelemalla Punaisen lokakuun metsästyksen.

Marraskuussa 1984 Yhdysvaltoja lähestyy Neuvostoliiton uudenlainen sukellusvene nimeltään Punainen lokakuu. Analyytikko Jack Ryan lähetetään selvittämään, onko sukellusveneen komentaja, Marko Ramius aikeissa hyökätä vai loikata Yhdysvaltoihin?

Alec Baldwin pääsee olemaan ensimmäinen näyttelijä, joka herättää Tom Clancyn Jack Ryan -hahmon eloon valkokankailla. Jack ei ole mikään toimintasankari, joka lähtee taisteluun aseet laulaen. Hän uskoo sanojen ja järkeilyn voimaan, ja yrittääkin selvitä tilanteista älynsä ja puhelahjojensa avulla. Jack on huomattavasti samaistuttavampi ja inhimillisempi kuin monet tällaisten filmien päähahmot ja Baldwin suoriutuu roolistaan taidokkaasti. Hän on uskottava CIA:n analyytikkona ja katsojana on välittömästi hänen puolellaan, kun tämä ryhtyy selvityspuuhiin.

Vaikka Jack Ryan onkin yleensä Clancyn tarinoissa päähenkilö, Punaisen lokakuun metsästyksen päähenkilö on oikeastaan neuvostoliittolainen sukellusveneen komentaja Marko Ramius, jota näyttelee entinen James Bond -tähti Sean Connery. Skottiaksentillaan puhuva Connery ei kertaakaan huijaa katsojaa luulemaan, että hän olisi venäläinen, mutta Connery korvaa tämän upealla karismallaan. Hän onnistuu vangitsemaan kohtauksensa ja hänen puhuessa niin katsoja kuin hahmotkin haluavat kuulla kaiken, mitä hänellä on sanottavanaan. Komentaja Ramius on myös kiinnostava persoona ja on kiehtovaa seurata, millä aikomuksilla hän lähestyy Yhdysvaltoja.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Scott Glenn lentotukialus USS Dallasin komentajana, James Earl Jones amiraali Greerinä, Courtney B. Vance USS Dallasin ääniluotaimen käyttäjänä Jonesina, Sam Neill Punaisen lokakuun kapteeni Vasilina, Tim Curry tohtori Petrovina, sekä Stellan Skarsgård V.K. Konovalov -sukellusveneen komentajana Tupolevina. Kaikki näyttelijät suoriutuvat osistaan mallikkaasti. Glenn, Earl Jones, Neill ja Skarsgård omaavat tiettyä lujuutta, mitä johtajuus vaatii ja jokainen onnistuu näyttämään lahjansa leffan aikana.

Odotin ja toivoin Punaisen lokakuun metsästyksen kolahtavan itsellenikin, mutten uskonut, että pitäisin siitä näin paljon. Kyseessä on aivan mahtava trilleri, missä jännitys vain tiivistyy tiivistymistään. Elokuva nappaa nopeasti mukaansa ja sen tunnelma on alusta asti erinomaisesti rakennettu. Leffaan on saatu jotain todella koukuttavaa, ja Punaisen lokakuun mahdollinen uhka pistää katsojan heti jännittämään, miten tässä tulee käymään. Elokuvassa tuodaan esimerkillisesti esille, kuinka aika alkaa loppua ja siten myös jännitettä nostetaan kohti huippuaan. Tilanteesta tekee erityisen jännittävän se, kuinka Jack on ainoa, jonka takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että mitä jos komentaja Ramiuksen aikomus ei olekaan aloittaa kolmatta maailmansotaa ampumalla ydinohjuksia Yhdysvaltoihin. Muut tapahtumaa selvittävät ovat valmiita ampumaan Punaisen lokakuun torpedoilla merenpohjaan, mutta Jackin ajatus kasvaa yhä vain suuremmaksi ja hän kokee, että hänen täytyy selvittää asioiden todellinen laita.

Elokuvan rytmitys on myös fantastista. Leffa kulkee rauhassa eteenpäin ja siinä on paljon pitkiä kohtauksia, joissa lähinnä keskustellaan. Filmi kuitenkin lumoaa niin hyvin, että aika menee todella nopeasti. Jännite ei kertaakaan hellitä, vaan elokuva kiristää otettaan katsojasta yhä vain tiukemmaksi. Leffa myös tarjoaa katsojalle tunteen siitä kuin olisi itsekin jumissa metalliputkilossa veden alla. Sukellusveneestä tehdään ahdistava paikka ja se vain tuo oman hienon lisänsä tunnelmaan. Pidän myös paljon siitä, kuinka Jackille ja komentaja Ramiukselle rakennetaan jonkinlaiset välit, vaikka he kohtaavatkin vasta filmin loppupäässä, eivätkä sitä ennen puhu toisilleen sanaakaan. Toimintaa ei juurikaan ole mukana, mikä on toisaalta hyvä, sillä tummansinistä taustaa vasten torpedoja väistelevien metallipötköjen seuraaminen voisi helposti käydä tylsäksi. Elokuvan vähäiset toimintakohtaukset ovat tarkkaan harkittuja ja siksi niin tehokkaita.

Elokuvan on ohjannut John McTiernan, joka oli noussut tätä ennen isoksi tekijäksi ohjattuaan kaksi toimintaklassikkoa Predator - saalistajan (Predator - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988). McTiernan jatkaa Punaisen lokakuun metsästyksellä voittokulkuaan ja osoittaa jälleen kykynsä rakentaa jännitystä monin eri tavoin. Larry Fergusonin ja Donald E. Stewartin työstämä käsikirjoitus on myös erinomainen ja se pitää katsojaa hyvin otteessaan. Elokuva on myös taidokkaasti kuvattu ja loistavasti leikattu. Valaisua hyödynnetään hienosti sukellusveneen sisällä, minkä lavasteet ovat myös vaikuttavat. Puvustustiimi on myös tehnyt hyvää työtä. Jotkut efekteistä ovat hieman nähneet parhaat päivänsä, kuten veden alla kiitävät torpedot, mutta eivät liikaa, jotta kohtaukset menettäisivät jännitteensä. Äänimaailmakin on oivallisesti rakennettu äänitehosteista Basil Poledourisin säveltämiin musiikkeihin. Kuoroilla mukaan saadaan eeppisyyttä, mikä nostaakin herkästi ihon kananlihalle.

Yhteenveto: Punaisen lokakuun metsästys on erinomainen jännityselokuva, mikä vain kasvattaa tunnelmaansa, mitä pidemmälle se etenee. John McTiernan osoittaa lahjakkuutensa jälleen kerran tunnelman kanssa, tehden filmistä paikoitellen jopa piinaavan. Elokuva antaa hädintuskin hengähdystaukoa, vaikka se kulkeekin rauhallisesti eteenpäin. Tarinan mukaansatempaavuus ja koukuttavuus ovat kuitenkin niin korkeat, ettei aika todellakaan käy pitkäksi. Toimintakohtaukset ovat tarkkaan harkittuja ja vaikka ne ovatkin eläneet parhaat päivänsä visuaalisesti, ovat nekin edelleen jännittävää seurattavaa. Basil Poledourisin säveltämät musiikit vielä tuovat mahtipontisen lisäyksensä filmin henkeen. Alec Baldwin on nappivalinta Jack Ryaniksi, joka on tyylikkäällä tavalla hieman erilainen sankarihahmo. Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Sean Connery, joka uhkuu karismaa komentaja Marko Ramiuksena. Suosittelenkin Punaisen lokakuun metsästystä kaikille hitaasti tarinaa kehittävien ja tunnelmaa rakentavien trillereiden ystäville. Kyseessä on upea teos, minkä hankin heti Blu-rayna hyllyyni!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunt for Red October, 1990, Paramount Pictures, Mace Neufeld Productions, Nina Saxon Film Design

Arvostelu: Predator - saalistaja (Predator - 1987)

PREDATOR - SAALISTAJA

PREDATOR

Ohjaus: John McTiernan
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Carl Weathers, Shane Black, Sonny Landham, Richard Chaves, Bill Duke, Jesse Ventura, Elpidia Carrillo, R.G. Armstrong ja Kevin Peter Hall
Genre: toiminta, scifi, jännitys
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16

Predator - saalistajan idea lähti hyvin erikoisesta ajatuksesta liikkeelle. Sylvester Stallonen tähdittämän Rocky IV:n (1985) jälkeen vitsailtiin siitä, että kukaan ihminen ei voisi Rockya voittaa ja seuraavan vastuksen pitäisi olla avaruusolento tai jotain. Tästä vitsistä Jim ja John Thomas saivat idean kirjoittaa käsikirjoituksen, joka kulki nimellä "Hunter". Alunperin kyseessä piti olla pienen budjetin monsteripätkä, mutta kun Twentieth Century Fox kiinnostui tarinasta, he halusivat tehdä ison budjetin teoksen. Predator - saalistajan kuvaukset alkoivat keväällä 1986 ja se sai ensi-iltansa seuraavana kesänä. Elokuva oli suuri menestys, mutta kriitikot eivät siitä erityisemmin välittäneet ja monet kutsuivat sitä aivottomaksi toiminnaksi. Kuitenkin vuosien varrella elokuvan arvosanat ovat nousseet, kun ne jotka näkivät Predator - saalistajan aikoinaan lapsina, ovat nykyään kriitikoita, jolloin he ovat nostaneet sen kehutuksi scifitoiminnaksi, josta monet nykypäivän pätkät lainailevat. Itse näin Predator - saalistajan ala-asteen lopussa isäni kanssa, mutta se ei ollut ensikosketukseni hahmoon. Olin pari vuotta aiemmin nähnyt AVP: Alien vs. Predatorin (2004), jossa Predator taistelee toisen leffasarjan, Alienin (1979-) avaruusmörköä vastaan. Pidin Predator - saalistajasta todella paljon ja olen katsonut sen muutamaan otteeseen uudestaan. Kun vuoden 2017 alussa mietin, mitä elokuvia arvostelisin vuodelle 2018, Predator - saalistaja tuli mieleeni, kuten myös sen jatko-osat. Päätin arvostella sarjan kolme osaa, sillä pian ilmestyy uusi Shane Blackin ohjaama The Predator (2018), johon täytyi tietysti valmistautua...

Joukko erikoissotilaita lähtee pelastamaan sissien ottamia panttivankeja viidakosta. Operaation aikana he kuitenkin huomaavat, että puissa väijyy toinenkin, näkymätön vaara, joka alkaa hyökkäillä ryhmän kimppuun. Sotilaiden täytyy yrittää keksiä, miten he pääsisivät pois viidakosta elävinä...

Pääosassa erikoissotilaisen johtajana, majuri Dutchina nähdään kehonrakennuksesta terminaattoriksi muuttunut Arnold Schwarzenegger, joka on täydellinen valinta. Schwarzenegger ei ole näyttelijänä mitä parhain ja jotkut hetket hän vetää yli, mutta silti kaikki hänen olemuksessaan tekee Dutchista todella toimivan hahmon. Dutch pitää tiimiään kuin perheenään ja on valmis tekemään heidän puolesta mitä tahansa. Hahmo osaa ottaa rennosti ja pitää hauskaa, mutta hän on tarpeen vaatiessa myös erittäin tarkka ja hyvä taistelija. Schwarzenegger pääsee usein pullistelemaan lihaksiaan, sillä hänen asuunsa ei hihoja kuulu, jolloin hänen jättimäiset hauikset korostuvat lähes tauotta. Hänelle on myös kirjoitettu muutama one liner -vitsi, kuten "Stick around", kun hän tökkää sissisotilaan puukolla puuhun kiinni. Näiden takia hahmo on paikoitellen hieman koominen, mutta on vaikea väittää vastaan sille, etteikö Arska osaisi olla äijä niin tahtoessaan... eli kaiken aikaa!
     Majuri Dutchin tiimiin kuuluu viisi sotilasta: viiksekäs Blain (Jesse Ventura), aika persoonaton Poncho (Richard Chaves), hiljainen Mac (Bill Duke), intiaanimainen jäljittäjä Billy (Sonny Landham) ja härö Hawkins (tulevan The Predatorin ohjaaja Shane Black). Hahmot ovat toimivasti erilaisia, vaikkakin he ovat jokainen aika yksiulotteisia tyyppejä. Hyviä sotilaita he kuitenkin ovat - paitsi ehkä Hawkins, joka keskittyy lähinnä seksivitsien kertomiseen kuin ampumiseen - ja luottavat johtajaansa sataprosenttisesti. Näyttelijät sopivat rooleihinsa ja hoitavat hommansa hyvin.
     Tiimin mukaan lähtee myös Dutchin vanha ystävä, eversti Dillon, jota näyttelee Carl Weathers. Läpi elokuvan huomaa, ettei Dillon kuulu tiimiin ja hänet pidetään kaiken aikaa ulkopuolisena, vaikka hän roikkuukin koko ajan mukana. Eversti Dillon tuntuu yrittävän nostaa itseään porukan pomoksi, mutta epäonnistuu siinä jatkuvasti. Vaikka hahmo lähteekin taistelemaan, ei hän usein tunnu sotilaalta, vaan lähinnä sotilaiden paperihommia tekevältä hepulta.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kidnapattu nainen (Elpidia Carrillo), jota tiimi auttaa ja kenraali Phillips (R.G. Armstrong), joka lähettää tiimin viidakkoon, sekä tietysti itse Predator, joka pysyy suurimman osan leffasta näkymättömänä. Näin häneen on luotu karmivuutta onnistuneesti ja jokaisen yleiskuvan aikana katsoja yrittää tähyillä, jos näkisi metsästä jotain, mikä näyttäisi hieman Predatorilta. Mielestäni Predator on hahmona erinomainen ja häntä haluaa välittömästi elokuvan jälkeen nähdä lisää, sillä hän on niin siisti ulkonäkönsä ja varusteidensa takia. Predator-puvun alla esiintyy Kevin Peter Hall, mutta hahmon äänenä toimii "Transformersista" tutun Optimus Primen ääni Peter Cullen.

Elokuvan alku - lukuunottamatta introa, jossa avaruusalus lentää Maan ohi ja pudottaa pakokapselin planeetalle - ei vielä viesti siitä, että kyseessä olisi tarina avaruusmonsterista, vaan leffa vaikuttaa lähinnä tavalliselta toimintapätkältä, jossa Yhdysvaltain urheat soturit taistelevat raakalaisia sissisotilaita vastaan. Muutamia vihjeitä nähdään siitä, mitä myöhemmin tulee olemaan luvassa, kun Dutchin tiimi löytää nyljettyjä ruumiita roikkumassa puusta ja kun vaikuttaa siltä, että jokin tarkkailee tiimiä. Tämä voisi kuitenkin viestiä sitä, että viidakossa riehuu jonkinlainen alkuasukasheimo tai yksinäinen tappaja. Olisikin hienoa, että leffan intro olisi kokonaan poissa, jolloin niille, jotka alkavat katsomaan teosta tietämättä sen tarinaa, yllättyisivät suuresti. Ensimmäisen ison tulitaistelun jälkeen Predator - saalistaja alkaakin saamaan uutta suuntaa, kun jokin näkymätön tappaa yhden tiimistä ja alkaa tosissaan vaikuttamaan siltä, että jokin vainoaa sotilaita. Perinteinen räiskintä muuttuukin jännitysteokseksi, kun Dutch ja kumppanit yrittävät keksiä, mikä ihme on heidän perässään? Jännitystä kasvatetaan hienosti läpi elokuvan, kuten myös paniikkia, kun tiimiläisiä alkaa kuolla, eikä pakoreittiä tunnu löytyvän. Täytyy siis tietysti yrittää tappaa se olento. Loppujen lopuksi leffassa ei välitetä lähes ollenkaan siitä tehtävästä, jolle sotilaat lähtivät, sillä pohjimmillaan kyseessä on puhdas selviytymistarina.

Valitettavasti Predator - saalistajassa on ongelma siinä, että kun tiimiläisiä alkaa kuolla, katsojana tajuaa, ettei oikein välitäkään muista kuin Dutchista, koska... noh, Arnold Schwarzenegger on itsessään tarpeeksi hyvä syy. Vaikka tavallaan kammoaa Predatoria ja toivoo, että kaikki pääsisivät ehjinä kotiin, alkaa silti hieman kannustamaankin yli-inhimmillistä saalistajaa ja toivoo, että pääsisi näkemään lisää ruumiita. Onneksi elokuvassa ei ole mietitty lapsikatsojia. Vaikka Predatorista ja Dutchista myytiinkin leluja muksuille, ei itse elokuva ole heille tarkoitettu. Nyljettyjen ihmisten lisäksi verta lentää muutenkin ja yhdessä kohtaa filmiä nähdään ihmisen sisälmykset levinneinä kasvien päälle. Predatorilla on nylkemisen lisäksi muitakin erittäin hupaisia tapoja, miten hän hyödyntää uhrejaan, mikä voi aiheuttaa perheen pienimmille painajaisia. Näin Predator - saalistaja pääsee olemaan kovan luokan toimintaelokuva, joka yhdistää hienosti scifiä normaaliin viidakkotoimintaan ja luo näin täysin oman lajityyppinsä. Loppuhuipennus on erittäin mainio, kuten on koko muukin elokuva. Lopussa äijätunnelma nostetaan jälleen korkealle, kun mennään kunnolla mano a mano, vaikkei vastapuoli olekaan tavallinen mies. Tavallaan leffa on puhdasta hömppää, kuten moni kriitikko sanoi elokuvan ilmestyessä, mutta se ei tee tästä millään lailla huonoa. Kyseessä on todella hyvä ja viihdyttävä teos, jonka katsoo mielellään useasti uudestaan, eikä ole ihme, että se on noussut suureen suosioon.

Elokuvan ohjaajana toimii John McTiernan, joka oli tätä ennen tehnyt vain kauhuleffan Nomads (1986), mutta joka on jälkeenpäin noussut tunnetuksi leffojen kuten Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988) ja Punaisen lokakuun metsästys (The Hunt for Red October - 1990) kautta. McTiernan hoitaa hommansa tyylillä ja on saanut luotua toimivan ilmapiirin läpi leffan. Käsikirjoittajat John ja Jim Thomas ovat tehneet oivaa työtä tekstien kanssa ja saaneet mukaan ikimuistettavia ja nerokkaita repliikkejä, kuten "Run! Go! Get to the choppa!" ja "You're one ugly motherfucker." Predator - saalistaja on kuvattu ihan hyvin, mutta mukana on myös kehnojakin otoksia. Leikkaus on pääasiassa sujuvaa ja valaistus toimii hyvin keskellä metsää. Maskeeraukset ovat taidokkaasti toteutetut, minkä lisäksi Predatorin asu ja naama ovat tolkuttoman hienosti tehdyt! Visuaaliset efektit ovat eläneet parhaat päivänsä ja useat efektit näyttävät lähinnä käsin piirretyiltä. Äänitehosteet ovat kuitenkin todella mainiot; etenkin Predatorin äänet ja sotilaiden aseiden tulitukset kuulostavat hyviltä. Äänitys ei paikoitellen ole parhaasta päästä ja jotkut huudot särkevät ääntä, mutta muuten äänet toimivat. Musiikista vastaa Alan Silvestri, joka on tehnyt erinomaista työtä. Sävellyksissä on hienosti yhdistelty kauhua, toimintaa ja yliluonnollisuutta, minkä lisäksi useasti kuultava viidakkorummutus toimii täydellisesti. Elokuvassa kuullaan myös Little Richardin kappale "Long Tall Sally".

Blu-rayn kuvanlaatu on oivallinen, vaikka Predatorin näkökulmakuvat näyttävätkin aikamoiselta mössöltä. Suomessa on saatavilla kaksi erilaista Blu-ray -julkaisua: kaksilevyinen versio, jossa toisella levyllä on elokuva 3D:nä ja toisella leffa 2D:nä, ja Ultimate Hunter Edition, joka sisältää lisämateriaaleja. Itse omistan kaksilevyisen version sen tyylikkäämmän kannen takia, mutta se ei valitettavasti sisällä muita extroja kuin trailerit.

Yhteenveto: Predator - saalistaja on erittäin hyvä elokuva, jossa yhdistyvät mainiosti perinteinen ammuskelu viidakossa, salaperäinen tunnelma, sekä lasertykillä, näkymättömyyskoneella ja silpomisterillä varustettu avaruusolento. Avauskohtausta lukuunottamatta leffassa salaillaan hienosti sitä, mitä on tiedossa ja kun scifielementit saapuvat mukaan, tavallinen toimintaleffa muuttuu hienosti joksikin erilaiseksi. Elokuvasta on saatu jännittävä karmivan uhan ja ammuskelukohtien avulla. Arnold Schwarzenegger on erinomainen pääosassa, vaikkei erityisen hyvä näyttelijä olekaan. Muut tiimistä ovat ihan kivoja, mutta erityisemmin ei kuitenkaan kiinnosta, kuka kuolee ja kuka ei. Itse Predator on aivan mahtava hahmo ja häntä haluaa nähdä lisää. Leffan efektit ovat kärsineet vuosien varrella, mutta onneksi kokonaisuus on niin viihdyttävä, etteivät kökömmät tehosteet haittaa. Alan Silvestrin musiikit ovat erittäin mainiot ja niihin on saatu vangittua eri lajityyppien tunnelmia ja silti kokonaisuus on saatu tuntumaan yhdeltä ainoalta leffalta. Mukana on hienoja repliikkejä, joita haluaisi mielellään käyttää normikeskusteluissakin, mutta valitettavasti "You're one ugly motherfucker" ei oikein sovi ruokapöytäpuheeseen. Suosittelen Predator - saalistajaa kaikille toiminnan ja scifin ystäville, sekä Arska-faneille, joista tosin suuri osa on jo nähnyt tämän. Lapsille tämä on liian hurja nyljettyjen ihmisten ja sisälmysten takia, mutta monet teinit voivat kokea tästä paljonkin riemua.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Predator, 1987, Twentieth Century Fox Film Corporation, Amercent Films, American Entertainment Partners L.P., Davis Entertainment, Lawrence Gordon Productions, Silver Pictures