Arvostelu: Billin ja Tedin maailma (Bill & Ted's Bogus Journey - 1991)

BILLIN JA TEDIN MAAILMA

BILL & TED'S BOGUS JOURNEY

Ohjaus: Pete Hewitt
Pääosissa: Alex Winter, Keanu Reeves, William Sadler, Joss Ackland, George Carlin, Annette Azcuy, Sarah Trigger, Hal Landon Jr., Chelcie Ross, Pam Grier, Amy Stock-Poynton ja Frank Welker
Genre: komedia, scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

Alex Winterin ja Keanu Reevesin tähdittämä komediaelokuva Billin ja Tedin uskomaton seikkailu (Bill & Ted's Excellent Adventure - 1989) oli yllätysmenestys, joten sille alettiin heti tekemään jatkoa. Kuvaukset alkoivat työnimellä "Bill & Ted Go to Hell", kunnes lopulta Bill & Ted's Bogus Journeyksi, eli suomalaisittain tylsästi Billin ja Tedin maailmaksi nimetty jatko-osa ilmestyi kesällä 1991. Koska elokuva maksoi tuplasti edellisen leffan budjetin verran ja tuotti alle sen, mitä ensimmäinen osa oli tuottanut, elokuva ei ollut kovin kummoinen hitti. Kriitikotkaan eivät lämmenneet leffalle, mutta vuosien varrella edeltäjänsä tapaan myös tämä jatko-osa on noussut kulttimaineeseen. Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt Bill & Ted -leffoja, vaikka olin tiennyt niistä jo pidemmän aikaa. Nyt kun sarja saa lähes kolmen vuosikymmenen jälkeen jatkoa elokuvalla Bill & Ted Face the Music (2020), päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla alkuperäiset leffat. Katsoinkin Billin ja Tedin maailman vähän yli kuukausi Billin ja Tedin uskomattoman seikkailun jälkeen.

Tulevaisuudessa paha De Nomolos juonittelee mullistaakseen maailman ja lähettää Billin ja Tedin robottikloonit menneisyyteen tappamaan todelliset Billin ja Tedin, jotta he eivät koskaan räjäyttäisi ihmiskunnan tajuntaa musiikillaan.

Alex Winter ja Keanu Reeves palaavat vekkulimaisiin rooleihinsa William S. Preston, Esquireksi ja Theodore Loganiksi, eli Billiksi ja Tediksi. Hahmot ovat samat hölmöt kuin viimeksikin ja he soittavat yhä Wyld Stallyns -bändissään, yhdessä keskiaikaisten tyttöystäviensä Elizabethin (Annette Azcuy) ja Joannan (Sarah Trigger) kanssa. Villistä seikkailustaan huolimatta Bill ja Ted eivät olekaan sellaisia superjulkkiksia kuin olisivat kenties toivoneet ja yrittävät edelleen saada musiikkinsa kuuluviin. Winter ja Reeves hoitavat roolinsa samalla pöljällä innolla kuin ensimmäisellä kerralla, ja jos ei viimeksi, niin vihdoin tässä katsojakin tarttuu ilmakitaraan. Tilulilulii! Kaksikko pääsee myös esittämään hahmojensa pahoja robottiversioita, mutta silloinkin he ovat ihan samanlaisia idiootteja.

Elokuvassa nähdään myös George Carlin aikamatkustaja Rufuksena, Hal Landon Jr. Tedin isänä, Amy Stock-Poynton Billin entisenä äitipuolena, joka on nyt yhdessä Tedin isän kanssa, Joss Ackland pahis De Nomoloksena, sekä aivan mahtava William Sadler Kuolemana, joka varastaa show'n heti astuessaan ruutuun. Kuolema ei onneksi jää vain pieneen sivurooliin, vaan on kunnolla seikkailussa mukana, mikä ainakin itselleni paransi kokonaisuutta selvästi. Häneltä löytyy hauskan synkkiä vitsejä ja Sadler on nappivalinta rooliin. Sen sijaan Ackland ei oikein tee mitään vaikutusta tarinan päävihollisena.

En tiedä, johtuiko se siitä, että olin ensimmäisen Billin ja Tedin uskomattoman seikkailun nähtyäni jo tottunut kaksikon hömelöön menoon ja siten pääsin nopeammin mukaan tähän elokuvaan, mutta saatoin jopa pitää Billin ja Tedin maailmasta alkuperäistä leffaa enemmän. Fantastisen Kuoleman lisäksi pidin kovasti siitä, että elokuva ei yritä toistaa ensimmäistä osaa, vaikka siitä löytyykin samoja piirteitä. Billin ja Tedin jo ikonisiksi muuttuneiden maneereiden lisäksi loppuhuipennus on hyvin samantyylinen kuin viimeksi. Itse seikkailu on kuitenkin erilainen ja siten kiehtova. Aikamatkustuksen sijaan Bill ja Ted päätyvät kuolleiden maailmaan (missä muuallakaan he Kuoleman tapaisivat) ja joutuvat kohtaamaan erilaisia ongelmia kuin viimeksi. Vaikka pidin aikamatkustustarinasta, pääkaksikko tuntui viime leffassa hyppivän ajasta toiseen vähän turhankin nopeasti. Billin ja Tedin maailmassa rytmitys on rauhallisempi ja tarina keskittyneempi, mutta meno pysyy pähkähulluna.

Elokuva on myös synkempi kuin ensimmäinen leffa ja seikkailullaan Bill ja Ted joutuvat aika karmivienkin juttujen eteen. Huumorilla asiat kuitenkin hoidetaan, eikä esimerkiksi taisto Kuolemaa vastaan ole yhtä hurja kuin katsoja voisi aluksi ajatella. Siitä huolimatta kyseessä on yksi leffan huippukohtauksista. Ei leffa mikään hysteerisen hauska ole, mutta kyllä se muutamat hyvät naurut tarjoaa ja jatkuvia positiivisia hymähdyksiä siihen päälle. Ensimmäisen elokuvan tavoin Billin ja Tedin maailmakin on aikamoinen hyvän mielen leffa. Sitähän päähahmotkin toistelevat, että ollaan mahtavia toisillemme. Loppuhuipennuksessa meiningin taso hieman laskee kehnon pahiksen takia, mutta kokonaisuus on silti oivallinen.

Billin ja Tedin maailman ohjauksesta vastaa Pete Hewitt, jolle tämä leffa oli ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö. Hewitt tekee ensikertalaiseksi kelpoa työtä ja pitää tunnelman mukavana (vaikka välillä synkähkönä) läpi leffan. Käsikirjoittajina pysyy kaksikko Chris Matheson ja Ed Solomon, jotka ovat keksineet hauskan uuden kertomuksen päähenkilöille. Matheson ja Solomon ottavat asiat, mitkä toimivat ensimmäisessä osassa ja ammentavat niistä uuteen ideaansa toimivasti. Leffa on myös ihan kelvollisesti kuvattu ja leikattu paria kiusallista kikkaa lukuunottamatta. Lavasteet ovat tarpeeksi tyylikkäät ja efektit toimivat passelisti tällaisessa pöhköilyssä, mutta ovat silti parhaat päivänsä nähneet. Äänitehosteet ovat oivalliset ja David Newman mainiot musiikit säestävät seikkailua.

Yhteenveto: Billin ja Tedin maailma on kenties jopa edellistä osaa parempi ja hauskempi kohellus. Alex Winter ja Keanu Reeves palaavat veikein mielin tuttuihin urporooleihinsa ja hoitavat hommansa kunnialla kotiin. Hienoa on, ettei leffa lähde toistamaan ensimmäisen osan tarinaa, vaan heittää päähenkilönsä täysin uudenlaiseen seikkailuun. Etenkin kohtaaminen Kuoleman kanssa tarjoaa paljon lystiä, William Sadlerin ollessa täydellinen roolissa. Meno käy välillä jopa synkäksi, mutta huumori pidetään kaiken aikaa yllä. Harmi vain, että leffan pahis, Joss Acklandin esittämä De Nomolos on todella tylsä tapaus ja heikentää siten kokonaisuutta. Muuten kyseessä on oikein mainio hömppä, joka kannattaa ehdottomasti katsoa, jos piti Billin ja Tedin ensimmäisestä seikkailusta. Vaikka pidinkin näistä filmeistä, olen silti epävarma siitä, voiko Bill & Ted Face the Music onnistua. Esimerkiksi Nuija ja tosinuija kaks (Dumb and Dumber To - 2014) oli ikävä osoitus siitä, ettei sama vitsi enää säväytä parin vuosikymmenen jälkeen...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bill & Ted's Bogus Journey, 1991, Nelson Entertainment, Interscope Communications

Arvostelu: Punaisen lokakuun metsästys (The Hunt for Red October - 1990)

PUNAISEN LOKAKUUN METSÄSTYS

THE HUNT FOR RED OCTOBER

Ohjaus: John McTiernan
Pääosissa: Sean Connery, Alec Baldwin, Scott Glenn, Sam Neill, James Earl Jones, Courtney B. Vance, Richard Jones, Tim Curry, Stellan Skarsgård, Joss Ackland, Boris Lee Krutonog ja Tomas Arana
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 12

The Hunt for Red October, eli suomalaisittain Punaisen lokakuun metsästys perustuu Tom Clancyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1984, mikä aloitti Clancyn huippusuositun "Jack Ryan" -kirjasarjan (1984-). Vaikka kirjasta tuli nopeasti iso menestys, elokuvayhtiöt eivät kiinnostuneet sen sovittamisesta elokuvaksi. Tuottaja Mace Neufeld kuitenkin ihastui kirjaan ja yritti saada tarjottua sitä eri yhtiöille jopa puolentoista vuoden ajan, kunnes Paramount suostui tekemään elokuvan. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 1989 ja lopulta Punaisen lokakuun metsästys sai maailmanensi-iltansa 2. maaliskuuta 1990 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa voitti Oscar-palkinnon äänitehosteistaan, minkä lisäksi se oli ehdolla myös parhaan leikkauksen ja äänityksen palkinnoista. Itse olen ollut tietoinen filmistä jo vuosia ja jo lapsena sen punamusta juliste on kiehtonut minua. En ollut kuitenkaan aiemmin katsonut leffaa, mutta kun huomasin sen täyttävän nyt 30 vuotta, päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla ja arvostelemalla Punaisen lokakuun metsästyksen.

Marraskuussa 1984 Yhdysvaltoja lähestyy Neuvostoliiton uudenlainen sukellusvene nimeltään Punainen lokakuu. Analyytikko Jack Ryan lähetetään selvittämään, onko sukellusveneen komentaja, Marko Ramius aikeissa hyökätä vai loikata Yhdysvaltoihin?

Alec Baldwin pääsee olemaan ensimmäinen näyttelijä, joka herättää Tom Clancyn Jack Ryan -hahmon eloon valkokankailla. Jack ei ole mikään toimintasankari, joka lähtee taisteluun aseet laulaen. Hän uskoo sanojen ja järkeilyn voimaan, ja yrittääkin selvitä tilanteista älynsä ja puhelahjojensa avulla. Jack on huomattavasti samaistuttavampi ja inhimillisempi kuin monet tällaisten filmien päähahmot ja Baldwin suoriutuu roolistaan taidokkaasti. Hän on uskottava CIA:n analyytikkona ja katsojana on välittömästi hänen puolellaan, kun tämä ryhtyy selvityspuuhiin.

Vaikka Jack Ryan onkin yleensä Clancyn tarinoissa päähenkilö, Punaisen lokakuun metsästyksen päähenkilö on oikeastaan neuvostoliittolainen sukellusveneen komentaja Marko Ramius, jota näyttelee entinen James Bond -tähti Sean Connery. Skottiaksentillaan puhuva Connery ei kertaakaan huijaa katsojaa luulemaan, että hän olisi venäläinen, mutta Connery korvaa tämän upealla karismallaan. Hän onnistuu vangitsemaan kohtauksensa ja hänen puhuessa niin katsoja kuin hahmotkin haluavat kuulla kaiken, mitä hänellä on sanottavanaan. Komentaja Ramius on myös kiinnostava persoona ja on kiehtovaa seurata, millä aikomuksilla hän lähestyy Yhdysvaltoja.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Scott Glenn lentotukialus USS Dallasin komentajana, James Earl Jones amiraali Greerinä, Courtney B. Vance USS Dallasin ääniluotaimen käyttäjänä Jonesina, Sam Neill Punaisen lokakuun kapteeni Vasilina, Tim Curry tohtori Petrovina, sekä Stellan Skarsgård V.K. Konovalov -sukellusveneen komentajana Tupolevina. Kaikki näyttelijät suoriutuvat osistaan mallikkaasti. Glenn, Earl Jones, Neill ja Skarsgård omaavat tiettyä lujuutta, mitä johtajuus vaatii ja jokainen onnistuu näyttämään lahjansa leffan aikana.

Odotin ja toivoin Punaisen lokakuun metsästyksen kolahtavan itsellenikin, mutten uskonut, että pitäisin siitä näin paljon. Kyseessä on aivan mahtava trilleri, missä jännitys vain tiivistyy tiivistymistään. Elokuva nappaa nopeasti mukaansa ja sen tunnelma on alusta asti erinomaisesti rakennettu. Leffaan on saatu jotain todella koukuttavaa, ja Punaisen lokakuun mahdollinen uhka pistää katsojan heti jännittämään, miten tässä tulee käymään. Elokuvassa tuodaan esimerkillisesti esille, kuinka aika alkaa loppua ja siten myös jännitettä nostetaan kohti huippuaan. Tilanteesta tekee erityisen jännittävän se, kuinka Jack on ainoa, jonka takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että mitä jos komentaja Ramiuksen aikomus ei olekaan aloittaa kolmatta maailmansotaa ampumalla ydinohjuksia Yhdysvaltoihin. Muut tapahtumaa selvittävät ovat valmiita ampumaan Punaisen lokakuun torpedoilla merenpohjaan, mutta Jackin ajatus kasvaa yhä vain suuremmaksi ja hän kokee, että hänen täytyy selvittää asioiden todellinen laita.

Elokuvan rytmitys on myös fantastista. Leffa kulkee rauhassa eteenpäin ja siinä on paljon pitkiä kohtauksia, joissa lähinnä keskustellaan. Filmi kuitenkin lumoaa niin hyvin, että aika menee todella nopeasti. Jännite ei kertaakaan hellitä, vaan elokuva kiristää otettaan katsojasta yhä vain tiukemmaksi. Leffa myös tarjoaa katsojalle tunteen siitä kuin olisi itsekin jumissa metalliputkilossa veden alla. Sukellusveneestä tehdään ahdistava paikka ja se vain tuo oman hienon lisänsä tunnelmaan. Pidän myös paljon siitä, kuinka Jackille ja komentaja Ramiukselle rakennetaan jonkinlaiset välit, vaikka he kohtaavatkin vasta filmin loppupäässä, eivätkä sitä ennen puhu toisilleen sanaakaan. Toimintaa ei juurikaan ole mukana, mikä on toisaalta hyvä, sillä tummansinistä taustaa vasten torpedoja väistelevien metallipötköjen seuraaminen voisi helposti käydä tylsäksi. Elokuvan vähäiset toimintakohtaukset ovat tarkkaan harkittuja ja siksi niin tehokkaita.

Elokuvan on ohjannut John McTiernan, joka oli noussut tätä ennen isoksi tekijäksi ohjattuaan kaksi toimintaklassikkoa Predator - saalistajan (Predator - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988). McTiernan jatkaa Punaisen lokakuun metsästyksellä voittokulkuaan ja osoittaa jälleen kykynsä rakentaa jännitystä monin eri tavoin. Larry Fergusonin ja Donald E. Stewartin työstämä käsikirjoitus on myös erinomainen ja se pitää katsojaa hyvin otteessaan. Elokuva on myös taidokkaasti kuvattu ja loistavasti leikattu. Valaisua hyödynnetään hienosti sukellusveneen sisällä, minkä lavasteet ovat myös vaikuttavat. Puvustustiimi on myös tehnyt hyvää työtä. Jotkut efekteistä ovat hieman nähneet parhaat päivänsä, kuten veden alla kiitävät torpedot, mutta eivät liikaa, jotta kohtaukset menettäisivät jännitteensä. Äänimaailmakin on oivallisesti rakennettu äänitehosteista Basil Poledourisin säveltämiin musiikkeihin. Kuoroilla mukaan saadaan eeppisyyttä, mikä nostaakin herkästi ihon kananlihalle.

Yhteenveto: Punaisen lokakuun metsästys on erinomainen jännityselokuva, mikä vain kasvattaa tunnelmaansa, mitä pidemmälle se etenee. John McTiernan osoittaa lahjakkuutensa jälleen kerran tunnelman kanssa, tehden filmistä paikoitellen jopa piinaavan. Elokuva antaa hädintuskin hengähdystaukoa, vaikka se kulkeekin rauhallisesti eteenpäin. Tarinan mukaansatempaavuus ja koukuttavuus ovat kuitenkin niin korkeat, ettei aika todellakaan käy pitkäksi. Toimintakohtaukset ovat tarkkaan harkittuja ja vaikka ne ovatkin eläneet parhaat päivänsä visuaalisesti, ovat nekin edelleen jännittävää seurattavaa. Basil Poledourisin säveltämät musiikit vielä tuovat mahtipontisen lisäyksensä filmin henkeen. Alec Baldwin on nappivalinta Jack Ryaniksi, joka on tyylikkäällä tavalla hieman erilainen sankarihahmo. Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Sean Connery, joka uhkuu karismaa komentaja Marko Ramiuksena. Suosittelenkin Punaisen lokakuun metsästystä kaikille hitaasti tarinaa kehittävien ja tunnelmaa rakentavien trillereiden ystäville. Kyseessä on upea teos, minkä hankin heti Blu-rayna hyllyyni!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunt for Red October, 1990, Paramount Pictures, Mace Neufeld Productions, Nina Saxon Film Design