Scary Movie 3 (2003) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 3

Ohjaus: David Zucker

Näyttelijät: Anna Faris, Charlie Sheen, Simon Rex, Regina Hall, Drew Mikuska, Anthony Anderson, Leslie Nielsen, Kevin Hart, Jianna Ballard, Queen Latifah, Eddie Griffin, Camryn Manheim, George Carlin, Pamela Anderson, Jenny McCarthy, Denise Richards, Edward Moss ja Simon Cowell

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 24 minuuttia

Ikäraja: 16

Parodiaelokuva Scary Movie (2000) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001) ei menestynyt yhtä hyvin, mutta se keräsi silti tarpeeksi katsojia, että Dimension Films -yhtiö halusi tehdä kolmannenkin elokuvan, joka kulki aluksi työnimellä "Scary Movie 3: Episode I - Lord of the Brooms". Kaksi ensimmäistä leffaa ohjannut Keenen Ivory Wayans, sekä ne käsikirjoittaneet ja niitä tähdittäneet Shawn ja Marlon Wayans olivat kuitenkin ärtyneet rahanhimoissaan kiirehtineen Dimension Filmsin toimintaan jatko-osan aikana niin paljon, että he ilmoittivat, etteivät suostuisi jatkamaan sarjan parissa. David Zucker palkattiin uudeksi ohjaajaksi ja aluksi Kevin Smith työsti käsikirjoitusta, mutta jätti lopulta projektin. Jason Friedberg ja Aaron Seltzer kirjoittivat uuden käsikirjoituksen, joka oli tarkoitus kuvata, mutta Zucker piti lopulta Craig Mazinin ja Pat Proftin käsikirjoituksesta ja elokuva muuttui reippaasti juuri ennen kuvausten alkamista maaliskuussa 2003. Lopulta Scary Movie 3 sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Elokuva menestyi paremmin kuin kakkososa ja se sai kriitikoiltakin hieman positiivisemman vastaanoton. Itse näin Scary Movie 3:n jo lapsena kahden ensimmäisen osan tapaan, ilman että olin nähnyt juuri yhtäkään niistä elokuvista, joita leffat parodioivat. Tämä ei kuitenkaan tuolloin haitannut minun viihtymistäni niiden parissa. Nyt kun elokuvasarja saa yli vuosikymmenen jälkeen jatkoa elokuvalla Scary Movie (2026), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja samalla arvostella ne. 

Cindy ryhtyy tutkimaan mysteeristä videokasettia, jonka katsojat kuolevat seitsemän päivää myöhemmin. Samaan aikaan erään maatilan maissipellolle ilmestyy omituisia kuvioita.

Anna Faris palaa rooliinsa Cindy Campbelliksi, joka selvisi niin Ghostfacen hyökkäyksiltä kuin yöstä kummituskartanossa ja joka päätyy jälleen uuden kauhukertomuksen pyörteisiin. Tällä kertaa toimittajana työskentelevä Cindy saa tietää videokasetista, jonka katsoja saa videon päätyttyä puhelun, jossa sanotaan, että katsoja kuolee seitsemän päivää myöhemmin. Myös aiemmista kohtaloistaan huolimatta Regina Hallin esittämä Brenda on mukana ja kun hän katsoo tämän kohtalokkaan videon, Cindy muuttuu pakkomielteiseksi mysteerin selvittämisestä. Faris ei vieläkään huimaa näyttelijäntaidoillaan, mutta on silti jälleen varsin hupaisa pääroolissa. Hall sen sijaan on todella hauska turhan lyhyeksi jäävässä ruutuajassaan.

     Wayansin veljesten poistuttua kuvioista on näyttelijäkaarti mennyt muutenkin lähes täysin uusiksi. Miehen puolikkaista (Two and a Half Men - 2003-2015) tuttu Charlie Sheen ja Simon Rex näyttelevät Loganin veljeksiä Tomia ja Georgea, jotka asuvat maatilalla, jonka maissipellolle ilmestyy kummallisia kuvioita. Drew Mikuska nähdään Cindyn veljenpoikana Codynä, josta Cindy huolehtii, kun taas Anthony Anderson ja Kevin Hart esittävät Georgen räppärikavereita Mahalikia ja CJ Iziä. Queen Latifah ja Eddie Griffin näyttelevät Oraakkelia ja tämän miestä Orpheusta ja itse parodiaelokuvien kuningas Leslie Nielsen esittää Yhdysvaltojen presidenttiä. Nähdäänpä elokuvassa myös lyhyesti Pamela Anderson ja useiden musiikkiohjelmien kasvoina tunnettu Simon Cowell, minäpä muunaan kuin laulukilpailun tuomarina. Uudet näyttelijät hyppäävät menoon pääasiassa lystikkäästi mukaan, joskin Rex on lähinnä vain kehno rap-artistin urasta haaveilevana Georgena. Vähemmän yllättäen hauskinta antia tarjoaa kuivan huumorin legenda Nielsen, joka on täydellinen valinta presidentiksi.

Kuten jo varmaan pelkästä juonikuvauksesta pystyi päättelemään, Scary Movie -elokuvasarjan kolmas osa ottaa tällä kertaa parodiansa kohteeksi edellisvuonna ilmestyneet japanilaisen kauhuelokuva Ringun (リング - 1998) pohjalta tehdyn amerikkalaisen uudelleenfilmatisoinnin The Ringin (2002) ja M. Night Shyamalanin avaruusoliojännäri Signsin (2002). Scary Movie 3 yhdistää nämä kaksi leffaa varsin vekkulisti toisiinsa ja tarjoaa kummankin leffan tunnetuimpia kohtauksia omalla hupaisalla twistillään. Etenkin kohtaus, jossa Brenda kohtaa televisiosta ryömivän kaivotytön on aivan hulvaton. Sekaan on ripoteltu parodiaa myös muistakin leffoista, jotka eivät kaikki edes ole kauhua, kuten 8 Milesta (2002) ja The Matrixista (1999). Onpa mukana silmäniskuja Taru sormusten herrasta -trilogiaan (The Lord of the Rings - 2001-2003), Air Force Oneen (1997) ja Pamela Andersonin, öh, kotivideoihin.

Siinä, missä Scary Movie 2:sta näkyi, että se tehtiin ykkösen suosion vanavedessä kauhealla kiireellä, Scary Movie 3:een on saatu käyttää hitusen enemmän aikaa ja ajatusta, ja mielestäni kolmososa onkin hieman kakkososaa parempi. Periaatteessa aika kökköhän tämäkin leffa on, mutta mukana on silti joitain todella hauskoja kohtauksia ja vitsejä. Jutut eivät ole ihan niin roiseja kuin kahdessa edellisosassa, vaan mukana on enemmän aika lapsellista pissa-kakka-kamaa, sekä yliampuvaa slapstick-komediaa. Tunnin ja parinkymmenen minuutin kesto on erittäin passeli mitta ja siinä, missä kakkososassa puhti hiipui leffan edetessä, Scary Movie 3 pitää kivan tasonsa loppuun saakka.

Wayansien häivyttyä kuvioista, ohjaajaksi valittiin parodiaelokuvien mestari David Zucker, jonka filmografiaan kuuluvat genren parhaimmistoa edustavat Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) ja Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988). Vähemmän yllättäen Scary Movie 3 ei tosiaankaan kuulu samalle tasolle niiden kanssa, mutta on se silti varsin hupaisa tapaus ja Zucker pitää lystiä ilmapiiriä hyvin yllä. Lopullisesta käsikirjoituksesta vastanneet Pat Proft ja Craig Mazin yhdistelevät toimivasti eri leffoja toisiinsa. Ja jos Mazinin nimi kuulostaa tutulta, niin hän on myöhemmin tullut tunnetuksi arvostettujen HBO-sarjojen Chernobylin (2019) ja The Last of Usin (2023-) päätekijänä. Teknisiltä ansioiltaan Scary Movie 3 on ihan kiva. Se on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivat, avaruusolentojen puvut tarkoituksellisesti naurettavan huonot ja maskeeraus enemmän koomista kuin pelottavaa. Efektit eivät huimaa päätä, mutta äänityöskentely on toimivaa, vaikkei James L. Venablen musiikeista jääkään mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 3, 2003, Dimension Films, Brad Grey Pictures, Thomas FX Group

Arvostelu: Billin ja Tedin maailma (Bill & Ted's Bogus Journey - 1991)

BILLIN JA TEDIN MAAILMA

BILL & TED'S BOGUS JOURNEY

Ohjaus: Pete Hewitt
Pääosissa: Alex Winter, Keanu Reeves, William Sadler, Joss Ackland, George Carlin, Annette Azcuy, Sarah Trigger, Hal Landon Jr., Chelcie Ross, Pam Grier, Amy Stock-Poynton ja Frank Welker
Genre: komedia, scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

Alex Winterin ja Keanu Reevesin tähdittämä komediaelokuva Billin ja Tedin uskomaton seikkailu (Bill & Ted's Excellent Adventure - 1989) oli yllätysmenestys, joten sille alettiin heti tekemään jatkoa. Kuvaukset alkoivat työnimellä "Bill & Ted Go to Hell", kunnes lopulta Bill & Ted's Bogus Journeyksi, eli suomalaisittain tylsästi Billin ja Tedin maailmaksi nimetty jatko-osa ilmestyi kesällä 1991. Koska elokuva maksoi tuplasti edellisen leffan budjetin verran ja tuotti alle sen, mitä ensimmäinen osa oli tuottanut, elokuva ei ollut kovin kummoinen hitti. Kriitikotkaan eivät lämmenneet leffalle, mutta vuosien varrella edeltäjänsä tapaan myös tämä jatko-osa on noussut kulttimaineeseen. Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt Bill & Ted -leffoja, vaikka olin tiennyt niistä jo pidemmän aikaa. Nyt kun sarja saa lähes kolmen vuosikymmenen jälkeen jatkoa elokuvalla Bill & Ted Face the Music (2020), päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla alkuperäiset leffat. Katsoinkin Billin ja Tedin maailman vähän yli kuukausi Billin ja Tedin uskomattoman seikkailun jälkeen.

Tulevaisuudessa paha De Nomolos juonittelee mullistaakseen maailman ja lähettää Billin ja Tedin robottikloonit menneisyyteen tappamaan todelliset Billin ja Tedin, jotta he eivät koskaan räjäyttäisi ihmiskunnan tajuntaa musiikillaan.

Alex Winter ja Keanu Reeves palaavat vekkulimaisiin rooleihinsa William S. Preston, Esquireksi ja Theodore Loganiksi, eli Billiksi ja Tediksi. Hahmot ovat samat hölmöt kuin viimeksikin ja he soittavat yhä Wyld Stallyns -bändissään, yhdessä keskiaikaisten tyttöystäviensä Elizabethin (Annette Azcuy) ja Joannan (Sarah Trigger) kanssa. Villistä seikkailustaan huolimatta Bill ja Ted eivät olekaan sellaisia superjulkkiksia kuin olisivat kenties toivoneet ja yrittävät edelleen saada musiikkinsa kuuluviin. Winter ja Reeves hoitavat roolinsa samalla pöljällä innolla kuin ensimmäisellä kerralla, ja jos ei viimeksi, niin vihdoin tässä katsojakin tarttuu ilmakitaraan. Tilulilulii! Kaksikko pääsee myös esittämään hahmojensa pahoja robottiversioita, mutta silloinkin he ovat ihan samanlaisia idiootteja.

Elokuvassa nähdään myös George Carlin aikamatkustaja Rufuksena, Hal Landon Jr. Tedin isänä, Amy Stock-Poynton Billin entisenä äitipuolena, joka on nyt yhdessä Tedin isän kanssa, Joss Ackland pahis De Nomoloksena, sekä aivan mahtava William Sadler Kuolemana, joka varastaa show'n heti astuessaan ruutuun. Kuolema ei onneksi jää vain pieneen sivurooliin, vaan on kunnolla seikkailussa mukana, mikä ainakin itselleni paransi kokonaisuutta selvästi. Häneltä löytyy hauskan synkkiä vitsejä ja Sadler on nappivalinta rooliin. Sen sijaan Ackland ei oikein tee mitään vaikutusta tarinan päävihollisena.

En tiedä, johtuiko se siitä, että olin ensimmäisen Billin ja Tedin uskomattoman seikkailun nähtyäni jo tottunut kaksikon hömelöön menoon ja siten pääsin nopeammin mukaan tähän elokuvaan, mutta saatoin jopa pitää Billin ja Tedin maailmasta alkuperäistä leffaa enemmän. Fantastisen Kuoleman lisäksi pidin kovasti siitä, että elokuva ei yritä toistaa ensimmäistä osaa, vaikka siitä löytyykin samoja piirteitä. Billin ja Tedin jo ikonisiksi muuttuneiden maneereiden lisäksi loppuhuipennus on hyvin samantyylinen kuin viimeksi. Itse seikkailu on kuitenkin erilainen ja siten kiehtova. Aikamatkustuksen sijaan Bill ja Ted päätyvät kuolleiden maailmaan (missä muuallakaan he Kuoleman tapaisivat) ja joutuvat kohtaamaan erilaisia ongelmia kuin viimeksi. Vaikka pidin aikamatkustustarinasta, pääkaksikko tuntui viime leffassa hyppivän ajasta toiseen vähän turhankin nopeasti. Billin ja Tedin maailmassa rytmitys on rauhallisempi ja tarina keskittyneempi, mutta meno pysyy pähkähulluna.

Elokuva on myös synkempi kuin ensimmäinen leffa ja seikkailullaan Bill ja Ted joutuvat aika karmivienkin juttujen eteen. Huumorilla asiat kuitenkin hoidetaan, eikä esimerkiksi taisto Kuolemaa vastaan ole yhtä hurja kuin katsoja voisi aluksi ajatella. Siitä huolimatta kyseessä on yksi leffan huippukohtauksista. Ei leffa mikään hysteerisen hauska ole, mutta kyllä se muutamat hyvät naurut tarjoaa ja jatkuvia positiivisia hymähdyksiä siihen päälle. Ensimmäisen elokuvan tavoin Billin ja Tedin maailmakin on aikamoinen hyvän mielen leffa. Sitähän päähahmotkin toistelevat, että ollaan mahtavia toisillemme. Loppuhuipennuksessa meiningin taso hieman laskee kehnon pahiksen takia, mutta kokonaisuus on silti oivallinen.

Billin ja Tedin maailman ohjauksesta vastaa Pete Hewitt, jolle tämä leffa oli ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö. Hewitt tekee ensikertalaiseksi kelpoa työtä ja pitää tunnelman mukavana (vaikka välillä synkähkönä) läpi leffan. Käsikirjoittajina pysyy kaksikko Chris Matheson ja Ed Solomon, jotka ovat keksineet hauskan uuden kertomuksen päähenkilöille. Matheson ja Solomon ottavat asiat, mitkä toimivat ensimmäisessä osassa ja ammentavat niistä uuteen ideaansa toimivasti. Leffa on myös ihan kelvollisesti kuvattu ja leikattu paria kiusallista kikkaa lukuunottamatta. Lavasteet ovat tarpeeksi tyylikkäät ja efektit toimivat passelisti tällaisessa pöhköilyssä, mutta ovat silti parhaat päivänsä nähneet. Äänitehosteet ovat oivalliset ja David Newman mainiot musiikit säestävät seikkailua.

Yhteenveto: Billin ja Tedin maailma on kenties jopa edellistä osaa parempi ja hauskempi kohellus. Alex Winter ja Keanu Reeves palaavat veikein mielin tuttuihin urporooleihinsa ja hoitavat hommansa kunnialla kotiin. Hienoa on, ettei leffa lähde toistamaan ensimmäisen osan tarinaa, vaan heittää päähenkilönsä täysin uudenlaiseen seikkailuun. Etenkin kohtaaminen Kuoleman kanssa tarjoaa paljon lystiä, William Sadlerin ollessa täydellinen roolissa. Meno käy välillä jopa synkäksi, mutta huumori pidetään kaiken aikaa yllä. Harmi vain, että leffan pahis, Joss Acklandin esittämä De Nomolos on todella tylsä tapaus ja heikentää siten kokonaisuutta. Muuten kyseessä on oikein mainio hömppä, joka kannattaa ehdottomasti katsoa, jos piti Billin ja Tedin ensimmäisestä seikkailusta. Vaikka pidinkin näistä filmeistä, olen silti epävarma siitä, voiko Bill & Ted Face the Music onnistua. Esimerkiksi Nuija ja tosinuija kaks (Dumb and Dumber To - 2014) oli ikävä osoitus siitä, ettei sama vitsi enää säväytä parin vuosikymmenen jälkeen...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bill & Ted's Bogus Journey, 1991, Nelson Entertainment, Interscope Communications

Arvostelu: Billin ja Tedin uskomaton seikkailu (Bill & Ted's Excellent Adventure - 1989)

BILLIN JA TEDIN USKOMATON SEIKKAILU

BILL & TED'S EXCELLENT ADVENTURE

Ohjaus: Stephen Herek
Pääosissa: Alex Winter, Keanu Reeves, George Carlin, Terry Camilleri, Dan Shor, Tony Steedman, Rod Loomis, Al Leong, Jane Wiedlin, Robert V. Barron, Clifford David, Hal Landon Jr., Amy Stock-Poynton, Bernie Casey, Diane Franklin, Kimberley LaBelle, Clarence Clemons, Martha Davis ja Fee Waybill
Genre: komedia, scifi
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

Bill & Ted's Excellent Adventure, eli suomalaisittain Billin ja Tedin uskomaton seikkailu on Keanu Reevesin ja Alex Winterin tähdittämä komediaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Ed Solomonin ja Chris Mathesonin ideasta hyödyntää collegeaikaisiaan hahmojaan kunnon elokuvassa. He työstivät käsikirjoituksen, mikä kulki siihen aikaan nimellä "Bill & Ted's Time Van" ja saivat ohjaaja Stephen Herekin innostumaan. Moni yhtiö ei kuitenkaan ollut valmiita rahoittamaan sitä, mutta lopulta he saivat tuottaja Dino de Laurentiisin puolelleen. Keanu Reeves valittiin nopeasti Tediksi, mutta Billin rooliin oli ehdolla mm. River Phoenix, Brendan Fraser ja jopa Sean Penn, kunnes tekijät päätyivät Alex Winteriin. Kuvaukset alkoivat kesällä 1988 ja lopulta Billin ja Tedin uskomaton seikkailu sai ensi-iltansa helmikuussa 1989. Elokuva oli hitti ja vaikka se sai ilmestyessään hieman ristiriitaisia arvioita kriitikoilta, on se vuosien varrella noussut komedian kulttiklassikoksi. Itse olin tiennyt leffasta jo pitkään ja nähnyt meemejä Reevesin esittämästä Tedistä, mutten ollut aiemmin nähnyt elokuvaa. Kuitenkin nyt, kun Reeves ja Winter palaavat vihdoin rooleihinsa vuosien tauon jälkeen elokuvassa Bill & Ted Face the Music (2020), päätin viimein katsoa Billin ja Tedin uskomattoman seikkailun.

Enemmän bändistään Wyld Stallynsista kuin koulusta välittävät Bill ja Ted ovat repuuttamassa historian. Apu ilmestyy kuitenkin yllättävässä muodossa, kun tulevaisuudesta saapuu mies nimeltä Rufus, joka antaa kaverusten käyttöön aikakoneen, jolla he voivat matkustaa tutustumaan historiaan paikan päällä.

Ennen kuin Keanu "John Wick" Reevesistä tuli toimintastara elokuvien Myrskyn ratsastajat (Point Break - 1991), Speed - Kuoleman kyydissä (Speed - 1994) ja The Matrix (1999) kautta, hän oli Ted "Theodore" Logan, aikamoinen urpo, joka hengailee parhaan kaverinsa Bill S. Preston, Esquiren (Alex Winter, jonka ura ei lähtenyt samanlaiseen nousuun kuin Reevesin) kanssa, joka on ihan yhtä tyhmä tapaus. Yhdessä he ovat erottamattomat ystävät Bill ja Ted, jotka sanovat monet asiat samaan aikaan, huudahtavat ylistyksiä kuten "excellent" ja soittavat Wyld Stallyns -yhtyeessä, mikä koostuu vain heistä, eli kahdesta kitaristista. Lisäksi he toimivat hyvin samanlaisten idioottihahmojen, kuten Wayne's Worldin (1992) Waynen ja Garthin esikuvina. Aluksi hahmojen tyhmyys saa katsojan pohtimaan, että mitäköhän aloin juuri katsomaan, mutta kun saa heitettyä aivot narikkaan ja pääsee edes jollain tavalla kaksikon tasolle, alkavat Bill ja Ted muuttua yhä vain huvittavammaksi kaksikoksi. Winter sopii erittäin hyvin osaansa, mutta kun olen tottunut näkemään Reevesin kovan luokan toimintasankarina, minulta kesti todella kauan, ennen kuin totuin häneen pöhkönä Tedinä.
     Elokuvassa nähdään myös J. Patrick McNamara ja Amy Stock-Poynton Billin vanhempina, Hal Landon Jr. Tedin tiukkana isänä, George Carlin aikakoneen pojille antavana Rufuksena, sekä mm. George Carlin, Tony Steedman, Al Leong ja Clifford David historiallisina henkilöinä, kuten Napoleonina, Sokrateksena, Tšingis-kaanina ja Ludwig van Beethovenina.

Sen lisäksi, että minulta kesti kauan tottua Keanu Reevesiin idiootin osassa, minulta kesti kauan myös tottua itse elokuvaan. Alkupää aiheutti lähinnä kiusallista myötähäpeää, eikä siis hyvällä tavalla. Lähinnä minua nolotti ja pelkäsin, että koko elokuva olisi sellaista. Aloin kuitenkin vähitellen pääsemään mukaan pöhköilyyn ja vaikkei elokuva erityisemmin naurattanut, oli se tarpeeksi viihdyttävää seurattavaa. Onneksi itse aikamatkustusseikkailun alkaessa leffa onnistui nappaamaan minut paremmin mukaansa. Aikamatkalla ainoa ongelmani oli lähinnä, kuinka pikaisesti kaikkialla käydään. Kun vihdoin olin mielelläni mukana Billin ja Tedin toilailussa, olisin halunnut nähdä sitä enemmän eri aikakausilla. Villissä lännessä on huvittava saluunatappelu ja keskiajalla kaksikon ritariurpoilu saa hymähtelemään positiivisesti.

Loppuhuipennuksessaan Billin ja Tedin uskomaton seikkailu onnistui vihdoin voittamaan minut puolelleen. Yllättäen Billin ja Tedin aikamatkustussekoilua hauskempaa onkin seurata historian henkilöiden ihmettelyä kasarilla. Lopulta suosikikseni hahmogalleriasta nousikin vesiliukumäistä innostuva Napoleon. Pääkaksikon historianesitelmä on lopulta odotuksen arvoinen päätös ja nostaa leffan tasoa lisää. Vaikka elokuvalla kestikin kauan vakuuttaa minut ja kuulun selvästi väärään sukupolveen sitä katsoessani, Billin ja Tedin uskomaton seikkailu osoittautui lopulta oikein mainioksi hyvän mielen hömpäksi. Se on sympaattinen, tyhmä, huvittava ja täysin harmiton teos, eikä mikään ihme, että sen leikkisä luonne innosti monia lapsia ja nuoria ilmestyessään. Kun hymy vihdoin leviää kasvoille, ei se suostu lähtemään loppuelokuvan aikana.

Elokuvan ohjannut Stephen Herek oli juuri julkaissut esikoiselokuvansa Critters - keskiyön nakertajat (Critters - 1986) ennen kuin hän päätti tehdä Billin ja Tedin uskomattoman seikkailun. Hauskaa, että kaksi hänen ensimmäistä ohjaustaan ovat myös jääneet hänen tunnetuimmiksi teoksikseen. Herek pitää kevyttä tunnelmaa hyvin yllä, mutta häneltä löytyy sama ongelma kuin käsikirjoittajaduo Chris Mathesonista ja Ed Solomonista, etteivät he hulluttele ihan täysillä idean toteutuksessa. Matheson ja Solomon ovat keksineet mainion tarinan, mutta aikamatkaosio kuljetaan pikakelauksella. Mitään komedianeroja he eivät myöskään ole, eikä leffa onnistu kunnolla naurattamaan. Ajan hammas on nakerrellut elokuvaa sieltä täältä, mutta kun kyseessä on tällainen komedia, eivät kököt efektit oikeastaan edes haittaa. Kuvaus on menevää, asut oivalliset ja lavasteet tyylikkäät. On muuten hauskaa, että Billin ja Tedin aikakone muutettiin autosta puhelinkopiksi, sillä tekijät kokivat auton muistuttavan liikaa megahitistä Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future - 1985), mutta he eivät kai älynneet, että puhelinkoppi taas on varastettu Doctor Whon (1963-) Tardiksesta. Äänimaailmasta löytyy paljon nopeasti rämpytettyjä kitaranuotteja. David Newmanin musiikit säestävät tapahtumia veikeästi.

Yhteenveto: Billin ja Tedin uskomaton seikkailu on mainio hömppäkomedia, mikä jättää hyvän mielen vielä pitkäksi aikaa. Aluksi Billin ja Tedin pöhköilyyn voi olla vaikeaa päästä mukaan, mutta kun saa vihdoin jätettyä aivot narikkaan, katsoja imeytyy täysillä seikkailuun leveä hymy kasvoillaan. Vaikka aikamatkustustarina onkin oivallinen, historian eri aikakausilla vietetään jopa harmillisen vähän aikaa. Olisin mielelläni nähnyt enemmänkin seikkailuja, hassuttelua ja vaaratilanteita eri vuosisadoilla. Parempaa tarjontaa onkin, kun historian hahmot päätyvät 1980-luvulle ja varsinkin Napoleon jaksaa naurattaa. Muuten filmi ei ole erityisen hulvaton, mutta kyllä siitä hyvät hekottelut löytyy. Alex Winter ja Keanu Reeves ovat mainiot pääkaksikkona, vaikka itseltäni kestikin kauan tottua nykyään toimintatähtenä tunnettuun Reevesiin idioottina. Ajan hammas on nakertanut leffan tehosteita, mutta toisaalta tällaisessa pöhköilyssä se tuo vain oman veikeän lisänsä elokuvaan. Billin ja Tedin uskomaton seikkailu ei varmasti ole jokaisen kuppi teetä, mutta suosittelen sitä silti lämpimästi, jos kaipaatte kevyttä hömppää leffailtaanne, ettekä ole vielä kokeneet Bill S. Preston, Esquiren ja Ted "Theodore" Loganin hullunkurista aikamatkaa. Jos taas ette ole nähneet elokuvaa aikoihin, on se hyvä katsoa nyt uudestaan ennen Bill & Ted Face the Musicin ilmestymistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bill & Ted's Excellent Adventure, 1989, De Laurentiis Entertainment Group, De Laurentiis Film Partners, Interscope Communications, Nelson Entertainment, Soisson/Murphey Productions