Scary Movie 4 (2006) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 4

Ohjaus: David Zucker

Näyttelijät: Anna Faris, Craig Bierko, Regina Hall, Conchita Campbell, Beau Mirchoff, Leslie Nielsen, Bill Pullman, Anthony Anderson, Kevin Hart, Molly Shannon, Michael Madsen, Carmen Electra, Cloris Leachman, Garrett Masuda, Edward Moss, Shaquille O'Neal, Dr. Phil McGraw, Simon Rex, Charlie Sheen, Debra Wilson ja James Earl Jones

Genre: komedia, kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuparodia Scary Movie (2000) oli iso menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001) ja Scary Movie 3 (2003) olivat myös taloudellisia hittejä, joten neljännen ja alun perin viimeiseksi tarkoitetun elokuvan työstäminen lähti pian käyntiin. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2005 ja lopulta Scary Movie 4 saapui elokuvateattereihin huhtikuussa 2006. Elokuva menestyi hyvin, mutta se sai lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, sekä huonoimman naissivuosan Razzie-palkinnon. Itse katsoin nämä neljä ensimmäistä Scary Movieta enoni kanssa lapsena ja pidin niitä todella lystikkäinä, vaikken ollut nähnyt lähes yhtäkään niistä elokuvista, joita ne parodioivat. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa leffalla Scary Movie (2026), päätin pitkästä aikaa katsoa edelliset osat uudestaan ja samalla arvostella ne. Mielsin kolme ensimmäistä elokuvaa yhä varsin hupaisiksi tapauksiksi ja aloitinkin ihan positiivisin mielin Scary Movie 4:n katselun.

Leskeksi jäänyt Cindy Campbell tapaa uuden miehen, Tom Ryanin, auttaessaan kirotussa talossa asuvaa naista. Romanssi jää lyhyeen, kun maan alta kuoriutuvat avaruusolennot käynnistävät hyökkäyksensä.

Anna Faris nähdään jo neljättä kertaa Cindy Campbellina, joka on selvinnyt jo sarjamurhaajan näpeistä, kummituskartanosta, sekä kirotusta videokasetista, mutta joka päätyy nyt keskelle avaruusolentojen invaasiota. Cindy on jäänyt kolmannen ja neljännen elokuvan välissä leskeksi, hänen miehensä Georgen (Simon Rex) kuoltua traagisessa onnettomuudessa. Hän saa uuden työpaikan kirotussa talossa asuvan sairaan rouvan (Cloris Leachman) avustajana ja tapaa tämän naapurin, huonosti isänä pärjäävän Tom Cruise... ei kun siis Ryanin (Craig Bierko), ja piankos kaksikon välillä säpinöi. Faris on tuttuun tapaansa lystikkäässä vedossa, heittäytyen jälleen täysillä kauhuparodioiden vietäväksi. Uutena mukaan hyppäävä Bierkokin on ihan hyvässä vedossa isänä, joka yrittää suojella lapsiaan (Beau Mirchoff ja Conchita Campbell), kun avaruusolennot aloittavat hyökkäyksensä ihmiskuntaa vastaan.

     Vanhoista tutuista mukana ovat yhä Regina Hall Cindyn kaverina Brendana, Charlie Sheen Georgen Tom-veljenä, Anthony Anderson ja Kevin Hart Georgen ystävinä Mahalikina ja CJ:nä, sekä Leslie Nielsen Yhdysvaltain presidenttinä, kun taas uusina tuttavuuksina Ryanin perheen lisäksi tavataan syrjäistä, teknologian hylännyttä kylää johtava Henry Hale (Bill Pullman), sekä siellä asuvat sokea Holly (huonoimman naissivuosan Razzie-pystin "voittanut" Carmen Electra) ja jälkeenjäänyt Ezekiel (Chris Elliott). Näyttelijäkaarti hupsuttelee menemään hyvissä fiiliksissä ja hauskin on vähemmän yllättäen kuivan huumorin mestari Nielsen Yhdysvaltojen presidenttinä, jota ei avaruusolioiden saapuminen jaksa juuri kiinnostaa.

Scary Movie 4 jatkaa kivasti parin aiemman osan jalanjäljissä, tarjoten hilpeää parodiaa tuon ajan isoiten pinnalla olleista kauhuelokuvista. Päätarina rakentuu Kauna-jenkkiversion (The Grudge - 2004) ja Tom Cruisen tähdittämän Maailmojen sodan (War of the Worlds - 2005) ympärille, mutta sekaan on saatu myös viittauksia ja kohtauksia veret seisauttaneesta Sawista (2004), M. Night Shyamalanin mielipiteitä jakaneesta Kylästä (The Village - 2004), sekä jopa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneesta nyrkkeilydraamasta Million Dollar Babysta (2004) ja homorakkaustarina Brokeback Mountainista (2005). Näistä jälkimmäinen on aika irrallinen osio, mutta muuten en edes muistanut, kuinka sulavasti elokuva onnistuukaan sulauttamaan Kaunan, Maailmojen sodan, Sawin, Kylän ja Million Dollar Babyn toisiinsa ja muotoilemaan niistä jopa koherentin kertomuksen.

Tämäkään Scary Movie -elokuva ei ole mitään suurtaidetta, vaan se tiedostaa täysin oman hölmöytensä ja painelee menemään tuttuun tapaan. Jos siis kolme ensimmäistä leffaa toimivat, niin eiköhän myös tämä nelonen osu hyvin nauruhermoon. Kieli on visusti poskessa ja elokuva hyppii tosiaan parodioivasta leffasta toiseen varsin sulavasti, jolloin vitsiä irtoaa useammastakin aiheesta. Jotkut läpät voi laskea kehnosti vanhentuneiksi, eivätkä kaikki pissa-kakka-jutut saaneet enää aikaiseksi edes hymähdystä, mutta muuten hekottelin tasaisin väliajoin. Alle puolentoista tunnin kestossaan elokuva on vieläpä osattu pitää passelin lyhyenä.

Scary Movie 4:n ohjauksesta vastaa kolmosleffankin ohjannut David Zucker. Vaikkei elokuva ylläkään Zuckerin uran alkupään töiden, kuten Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) ja Miehen ja alastoman aseen (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988) tasolle, näyttää Zucker yhä omaavansa hyvää huumorintajua ja komediallista ajoitusta. Teknisiltä ansioiltaan Scary Movie 4 on menettelevä. Se on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset - Saw-parodiakohtauksen lavaste oli jopa niin autenttinen, että Saw III -elokuvaa (2006) kuvattiin samoissa lavasteissa, sillä alkuperäistä lavastetta ei enää ollut ja olisi tullut liian kalliiksi rakennuttaa se uusiksi. Puvustus onnistuu matkimaan hyvin parodioitavien leffojen asuja ja maskeeraukset ovat varsin hauskat. Tietokonetehosteet ovat aika kököt, mutta ne toisaalta lisäävät huvittavuutta. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja James L. Venable tunnelmoi menevästi musiikeillaan, sisällyttäen hieman tutun kuuloisia melodioita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 4, Yhdysvallat, 2006, Dimension Films, 415 Project, Brad Grey Pictures, Miramax

Scary Movie 3 (2003) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 3

Ohjaus: David Zucker

Näyttelijät: Anna Faris, Charlie Sheen, Simon Rex, Regina Hall, Drew Mikuska, Anthony Anderson, Leslie Nielsen, Kevin Hart, Jianna Ballard, Queen Latifah, Eddie Griffin, Camryn Manheim, George Carlin, Pamela Anderson, Jenny McCarthy, Denise Richards, Edward Moss ja Simon Cowell

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 24 minuuttia

Ikäraja: 16

Parodiaelokuva Scary Movie (2000) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001) ei menestynyt yhtä hyvin, mutta se keräsi silti tarpeeksi katsojia, että Dimension Films -yhtiö halusi tehdä kolmannenkin elokuvan, joka kulki aluksi työnimellä "Scary Movie 3: Episode I - Lord of the Brooms". Kaksi ensimmäistä leffaa ohjannut Keenen Ivory Wayans, sekä ne käsikirjoittaneet ja niitä tähdittäneet Shawn ja Marlon Wayans olivat kuitenkin ärtyneet rahanhimoissaan kiirehtineen Dimension Filmsin toimintaan jatko-osan aikana niin paljon, että he ilmoittivat, etteivät suostuisi jatkamaan sarjan parissa. David Zucker palkattiin uudeksi ohjaajaksi ja aluksi Kevin Smith työsti käsikirjoitusta, mutta jätti lopulta projektin. Jason Friedberg ja Aaron Seltzer kirjoittivat uuden käsikirjoituksen, joka oli tarkoitus kuvata, mutta Zucker piti lopulta Craig Mazinin ja Pat Proftin käsikirjoituksesta ja elokuva muuttui reippaasti juuri ennen kuvausten alkamista maaliskuussa 2003. Lopulta Scary Movie 3 sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Elokuva menestyi paremmin kuin kakkososa ja se sai kriitikoiltakin hieman positiivisemman vastaanoton. Itse näin Scary Movie 3:n jo lapsena kahden ensimmäisen osan tapaan, ilman että olin nähnyt juuri yhtäkään niistä elokuvista, joita leffat parodioivat. Tämä ei kuitenkaan tuolloin haitannut minun viihtymistäni niiden parissa. Nyt kun elokuvasarja saa yli vuosikymmenen jälkeen jatkoa elokuvalla Scary Movie (2026), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja samalla arvostella ne. 

Cindy ryhtyy tutkimaan mysteeristä videokasettia, jonka katsojat kuolevat seitsemän päivää myöhemmin. Samaan aikaan erään maatilan maissipellolle ilmestyy omituisia kuvioita.

Anna Faris palaa rooliinsa Cindy Campbelliksi, joka selvisi niin Ghostfacen hyökkäyksiltä kuin yöstä kummituskartanossa ja joka päätyy jälleen uuden kauhukertomuksen pyörteisiin. Tällä kertaa toimittajana työskentelevä Cindy saa tietää videokasetista, jonka katsoja saa videon päätyttyä puhelun, jossa sanotaan, että katsoja kuolee seitsemän päivää myöhemmin. Myös aiemmista kohtaloistaan huolimatta Regina Hallin esittämä Brenda on mukana ja kun hän katsoo tämän kohtalokkaan videon, Cindy muuttuu pakkomielteiseksi mysteerin selvittämisestä. Faris ei vieläkään huimaa näyttelijäntaidoillaan, mutta on silti jälleen varsin hupaisa pääroolissa. Hall sen sijaan on todella hauska turhan lyhyeksi jäävässä ruutuajassaan.

     Wayansin veljesten poistuttua kuvioista on näyttelijäkaarti mennyt muutenkin lähes täysin uusiksi. Miehen puolikkaista (Two and a Half Men - 2003-2015) tuttu Charlie Sheen ja Simon Rex näyttelevät Loganin veljeksiä Tomia ja Georgea, jotka asuvat maatilalla, jonka maissipellolle ilmestyy kummallisia kuvioita. Drew Mikuska nähdään Cindyn veljenpoikana Codynä, josta Cindy huolehtii, kun taas Anthony Anderson ja Kevin Hart esittävät Georgen räppärikavereita Mahalikia ja CJ Iziä. Queen Latifah ja Eddie Griffin näyttelevät Oraakkelia ja tämän miestä Orpheusta ja itse parodiaelokuvien kuningas Leslie Nielsen esittää Yhdysvaltojen presidenttiä. Nähdäänpä elokuvassa myös lyhyesti Pamela Anderson ja useiden musiikkiohjelmien kasvoina tunnettu Simon Cowell, minäpä muunaan kuin laulukilpailun tuomarina. Uudet näyttelijät hyppäävät menoon pääasiassa lystikkäästi mukaan, joskin Rex on lähinnä vain kehno rap-artistin urasta haaveilevana Georgena. Vähemmän yllättäen hauskinta antia tarjoaa kuivan huumorin legenda Nielsen, joka on täydellinen valinta presidentiksi.

Kuten jo varmaan pelkästä juonikuvauksesta pystyi päättelemään, Scary Movie -elokuvasarjan kolmas osa ottaa tällä kertaa parodiansa kohteeksi edellisvuonna ilmestyneet japanilaisen kauhuelokuva Ringun (リング - 1998) pohjalta tehdyn amerikkalaisen uudelleenfilmatisoinnin The Ringin (2002) ja M. Night Shyamalanin avaruusoliojännäri Signsin (2002). Scary Movie 3 yhdistää nämä kaksi leffaa varsin vekkulisti toisiinsa ja tarjoaa kummankin leffan tunnetuimpia kohtauksia omalla hupaisalla twistillään. Etenkin kohtaus, jossa Brenda kohtaa televisiosta ryömivän kaivotytön on aivan hulvaton. Sekaan on ripoteltu parodiaa myös muistakin leffoista, jotka eivät kaikki edes ole kauhua, kuten 8 Milesta (2002) ja The Matrixista (1999). Onpa mukana silmäniskuja Taru sormusten herrasta -trilogiaan (The Lord of the Rings - 2001-2003), Air Force Oneen (1997) ja Pamela Andersonin, öh, kotivideoihin.

Siinä, missä Scary Movie 2:sta näkyi, että se tehtiin ykkösen suosion vanavedessä kauhealla kiireellä, Scary Movie 3:een on saatu käyttää hitusen enemmän aikaa ja ajatusta, ja mielestäni kolmososa onkin hieman kakkososaa parempi. Periaatteessa aika kökköhän tämäkin leffa on, mutta mukana on silti joitain todella hauskoja kohtauksia ja vitsejä. Jutut eivät ole ihan niin roiseja kuin kahdessa edellisosassa, vaan mukana on enemmän aika lapsellista pissa-kakka-kamaa, sekä yliampuvaa slapstick-komediaa. Tunnin ja parinkymmenen minuutin kesto on erittäin passeli mitta ja siinä, missä kakkososassa puhti hiipui leffan edetessä, Scary Movie 3 pitää kivan tasonsa loppuun saakka.

Wayansien häivyttyä kuvioista, ohjaajaksi valittiin parodiaelokuvien mestari David Zucker, jonka filmografiaan kuuluvat genren parhaimmistoa edustavat Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) ja Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988). Vähemmän yllättäen Scary Movie 3 ei tosiaankaan kuulu samalle tasolle niiden kanssa, mutta on se silti varsin hupaisa tapaus ja Zucker pitää lystiä ilmapiiriä hyvin yllä. Lopullisesta käsikirjoituksesta vastanneet Pat Proft ja Craig Mazin yhdistelevät toimivasti eri leffoja toisiinsa. Ja jos Mazinin nimi kuulostaa tutulta, niin hän on myöhemmin tullut tunnetuksi arvostettujen HBO-sarjojen Chernobylin (2019) ja The Last of Usin (2023-) päätekijänä. Teknisiltä ansioiltaan Scary Movie 3 on ihan kiva. Se on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivat, avaruusolentojen puvut tarkoituksellisesti naurettavan huonot ja maskeeraus enemmän koomista kuin pelottavaa. Efektit eivät huimaa päätä, mutta äänityöskentely on toimivaa, vaikkei James L. Venablen musiikeista jääkään mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 3, 2003, Dimension Films, Brad Grey Pictures, Thomas FX Group

Arvostelu: Mies ja alaston ase 2½ (The Naked Gun 2½: The Smell of Fear - 1991)

MIES JA ALASTON ASE 2½

THE NAKED GUN 2½: THE SMELL OF FEAR

Ohjaus: David Zucker

Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. J. Simpson, Robert Goulet, Richard Griffiths, Jacqueline Brooks, Anthony Savage, Lloyd Bochner, Tim O'Connor, Peter Mark Richman, John Roarke, Margery Ross ja "Weird Al" Yankovic

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Hei, me pamputetaan! -televisiosarjaan (Police Squad! - 1982) perustuva komediaelokuva Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1990 ja lopulta Mies ja alaston ase 2½ sai ensi-iltansa kesäkuussa 1991. Elokuva oli edeltäjäänsä isompi hitti lippuluukuilla, mutta ei voittanut kriitikoita puolelleen. Itse katsoin Mies ja alaston ase -trilogian jo lapsena, muutamaankin otteeseen. Nyt kun elokuvasarja on yllättäen jatkumassa, päätin odotellessa katsoa alkuperäisen trilogian uudestaan ja arvostella sen. 

Komisario Frank Drebin rikospoliisista ryhtyy tutkimaan epäilyttävää Quentin Hapsburgia, jolla on ilkikurinen suunnitelma varmistaakseen, että ympäristöystävällinen aurinkovoima ei korvaa rahakkaita ja luonnolle haitallisia laitoksia.

Leslie Nielsen tekee paluun komisario Frank Drebiniksi rikospoliisista ja jatkaa tutun lystikkäällä linjallaan. Hän laukoo jälleen kuivia vitsejä täydellisellä pokerinaamalla, tuoden tarpeen vaatiessa lisähuumoria vekkuleilla ilmeilyillä. Pilke pysyy silmäkulmassa ja Nielsen osoittaa taas kerran olevansa komedian parhaita taitajia. Frank on edelleen erittäin pidettävä heppu, jonka uuteen tutkimukseen hyppää mielellään mukaan.

     Elokuvassa nähdään myös vanhat tutut George Kennedy poliisikapteeni Ed Hockenina, O. J. Simpson etsivä Nordberginä, sekä Priscilla Presley Frankin palavasti rakastamana Janena, joka oli ottanut hatkat juuri heidän hääpäivänään. Uusina tuttavuuksina esitellään tämänkertainen pahis Quentin Hapsburg (Robert Goulet), joka haluaa pitää itsensä ja ympäristölle haitallisilla öljy-, hiili- ja atomivoimalaitoksilla rahaa tahkoavat bisnesmiestoverinsa varakkaina, yrittämällä pistää päiviltä ympäristöystävällisen aurinkoenergian puolesta puhujan tohtori Meinheimerin (Richard Griffiths). Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa. Goulet istuu mallikkaasti tämänkertaiseksi roistoksi, kun taas Griffiths on oiva tuplaroolissa arvostettuna tohtorina ja tämän identiteetin varastavana Earl Hackerina.

Mies ja alaston ase 2½ ei paljoa kalpene hykerryttävän hauskalle ykkösosalle, vaan luvassa on tälläkin kertaa valtavasti hupia puolentoista tunnin verran alkuteksteistä lopputeksteihin. Voi kun minulla onkin ikävä sitä aikaa, kun komedialeffat ottivat ilon irti myös alku- ja lopputeksteistä. Jatko-osa tarjoaa aika lailla juuri sitä mitä ykkösosakin, pääasiassa samoilla vahvuuksilla ja heikkouksilla. Jos jossain jatko-osan voi mieltää edeltäjäänsä paremmaksi, niin loppuhuipennus on ytimekkäämpi kuin ykkösen turhan pitkäksi venytetty pesäpallomatsisekoilu.

Elokuvan tarinalla ei tälläkään kertaa ole juuri väliä, vaan juonentapainen toimii lähinnä keinona viedä hahmoja yhä vain uusiin hauskoihin kommelluksiin. Leffan aikana pääsee nauramaan makeasti ja vedet silmissä kerta toisensa perään, vitsivyörytyksen ollessa lähes taukoamatonta. Nauruja kirvoitetaan katsojasta monin keinoin, oli kyse sitten nokkelasta sanailusta, fyysisestä koheltamisesta tai taustoille piilotetuista lisävitseistä, joita ei taaskaan välttämättä hoksaa vielä ensimmäisellä katselulla. Juuri mitään ideaa ei ole pidetty liian pöljänä ja jos tekijät ovat halunneet, että hahmojen autoillessa Washingtonissa, taustalla näkyy jostain syystä yhtäkkiä Colosseum, niin sitten taustalla myös näkyy Colosseum. Tällä kertaa mukana on myös enemmän selvää parodiointa muista elokuvista, kuten Casablancasta (1942), Psykosta (Psycho - 1960) ja ohjaaja-käsikirjoittaja David Zuckerin veljen Jerry Zuckerin leffasta Ghost - näkymätön rakkaus (Ghost - 1990). Tätä nerokasta pönttöilyä jaksaa katsoa kerta toisensa perään ja hymy pysyy visusti huulilla läpi keston.

David Zuckerin ohjaus ja yhdessä Pat Proftin kanssa työstetty käsikirjoitus ovat tälläkin kertaa hyvää työtä, tekstin ollessa täynnä kekseliäitä juttuja. Mies ja alaston ase 2½ on myös kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Etenkin seksikohtaukseen leikatut kiertoilmaisukuvat ovat toinen toistaan vekkulimpia ideoita. Lavastus on oivallista, samoin puvustus. Erikoistehosteet ovat tarkoituksellisen hupsut ja äänimaailmastakin löytyy omat lisähuvituksensa. Ira Newbornin säveltämä tunnusmusiikki on aina yhtä riemastuttava, jämähtäen jälleen pitkäksi aikaa soimaan päässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Naked Gun 2½: The Smell of Fear, 1991, Paramount Pictures

Arvostelu: Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988)

MIES JA ALASTON ASE

THE NAKED GUN: FROM THE FILES OF POLICE SQUAD!

Ohjaus: David Zucker

Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, Ricardo Montalbán, George Kennedy, O. J. Simpson, Susan Beaubian, Nancy Marchand, Raye Birk, Jeannette Charles, Ed Williams ja Tiny Ron

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

David Zuckerin, Jim Abrahamsin ja Jerry Zuckerin luoma televisiosarja Hei, me pamputetaan! (Police Squad! - 1982) jäi kehuistaan huolimatta heikoille katsojaluvuille, jolloin sarjan teko päätettiin keskeyttää jo kuuden jakson jälkeen. ZAZ-kolmikko ei kuitenkaan halunnut luovuttaa helpolla, vaan he työstivät sarjan pohjalta elokuvasovituksen, josta he saivat Paramount Picturesin kiinnostumaan. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1988 ja lopulta Mies ja alaston ase sai ensi-iltansa jo samana vuonna, joulukuussa 1988. Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättihitti, joka on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa kaikkien aikojen suosituimpien komedioiden joukosta. Itse näin Mies ja alastoman aseen jo lapsena ja olen tainnut katsoa sen vuosien varrella uudestaankin. Nyt kun on tulossa uusi Mies ja alaston ase -elokuva (The Naked Gun - 2025), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen trilogian uudestaan ja arvostella elokuvat läpi.

Komisario Frank Drebin rikospoliisista saa tehtäväkseen turvata Ison-Britannian kuningattaren Elisabet II:n vierailun Los Angelesissa, samaan aikaan kun hän selvittää, kuka hyökkäsi hänen uskollisena apunaan toimineen konstaapeli Nordbergin kimppuun.

Leslie Nielsen palaa rooliinsa rikospoliisin komisario Frank Drebiniksi Hei, me pamputetaan! -sarjasta, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta komediasarjassa. Nielsen on tuttuun tapaansa kuivan huumorin mestari, laukoessaan toinen toistaan hauskempia sutkautuksia jäykästi ja takuuvarman pokerinaaman kera. Nielsen on täydellinen roolissaan, heittäytyen menoon visusti mukaan ja tehden pöljästä, mutta silti toisinaan jopa ihan pätevästä Drebinistä välittömästi pidettävän tyypin.

     Elokuvassa nähdään myös George Kennedy poliisipäällikkö Ed Hockenina, myöhemmin vaimonsa murhasta syytetty O. J. Simpson konstaapeli Nordberginä, jonka pahoinpitelyä Drebin ryhtyy tutkimaan, Nancy Marchand pormestari Barkleynä, Jeannette Charles Ison-Britannian kuningattarena Elisabet II:na, Ricardo Montalbán Drebinin epäiltynä, rikkaana Vincent Ludwigina, sekä valkokangasdebyyttinsä elokuvassa tehnyt Elviksen ex-vaimo Priscilla Presley Ludwigin assistenttina Jane Spencerinä, johon Drebin toki iskee silmänsä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, joskin voin vain kuvitella, kuinka monta ottoa on mennyt pilalle, kun he ovat purskahtaneet nauruun Nielsenin seurassa. Alkuperäisessä Star Trek -sarjassa (1966-1969) ja Star Trek II: Khanin vihassa (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982) pahaa Khania näytellyt Montalbán istuu tietty erinomaisesti roiston rooliin ja Presley pärjää hyvin esikoisroolissaan. Häneltä ja Nielseniltä löytyy jopa pientä kemiantynkää.

Usein voi kuulla sanottavan, että "aiemmin tehtiin se ja tämä ja tuo paremmin" ja että "miksei tätä ja tuota tehdä enää kuten ennen". Vaikka eteneminen uusiin suuntiin voikin pitää asioita raikkaina ja johtaa parempiin lopputuloksiin, aina silloin tällöin olen itsekin voivottelemassa samaa asiaa ja komediagenre on yksi näistä tapauksista. Voi, miksei enää tehdä samanlaisia hyvän mielen hassuttelukomedioita, kuten Mies ja alaston ase? Kyseessä on aivan mahtava ja todella hauska, parhaimmillaan suorastaan hulvaton elokuva, jota pidetään ihan syystäkin yhtenä lajityyppinsä merkkiteoksista.

Zucker-Abrahams-Zucker -trion työt olivat jotain aivan omaa luokkaansa, eikä Mies ja alaston ase ole poikkeus. Läpi vajaan puolitoistatuntisen kestonsa se on sullottu täyteen hillittömän hupsuja juttuja ja vitsejä, joita viljellään siihen tahtiin, ettei ihme, jos osa menee ensimmäisellä katselulla ohi. On fyysistä koheltamista, pikkunokkelaa sanailua, genreparodiointa ja paljon taustalle piilotettuja lisävitsejä. Mitään ideaa ei ole pidetty liian absurdina ja läpi elokuvan katsoja ei voi kuin nauraessaan kummastella, mistä näitä juttuja oikein keksitään yhä vain lisää ja lisää? Osa jutuista ovat koomisen tyhmiä ja lapsellisia, toiset taas suorastaan nerokkaita, eli jokaiselle pitäisi löytyä jotain nauramisen aihetta. Itse kuningattaren salamurhaan liittyvällä juonikuviolla ei ole juurikaan niin väliä, mutta se pitää tapahtumaketjun hyvässä liikkeessä ja johtaa toinen toistaan naurattavampiin tilanteisiin. Taustalle lisätty Drebinin hieman noir-mainen yksinpuhelu tuo oman vekkulin lisänsä fiilikseen.

ZAZ-kolmikon käsikirjoitus on aivan mahtava kekseliäisyydessään ja se on täynnä unohtumattomia kohtauksia ja kuolemattomia repliikkejä. Loistotekstin pohjalta ohjaajana toiminut David Zucker rakentaa letkeää ilmapiiriä ja näyttää jälleen kykyjään komediallisen ajoituksensa kanssa. Mies ja alaston ase on myös kelvollisesti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavastus on oivallista ja puvustus mainiota. Erikoistehosteet ovat tarkoituksellisen höpsöjä ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Ira Newbornin säveltämät musiikit tunnelmoivat mahtavasti taustalla, lähtien Hei, me pamputetaan! -sarjasta tutusta tunnusmelodiasta, jonka varrella Drebinin auto partioi Los Angelesin kaduilla... ja vähän siellä sun täällä muuallakin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Naked Gun: From the Files of Police Squad!, 1988, Paramount Pictures

Arvostelu: Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980)

HEI, ME LENNETÄÄN!

AIRPLANE!

Ohjaus: Jim Abrahams, David Zucker ja Jerry Zucker
Pääosissa: Robert Hays, Julie Hagerty, Leslie Nielsen, Peter Graves, Lloyd Bridges, Frank Ashmore, Lorna Patterson, Kareem Abdul-Jabbar, Robert Stack, Stephen Stucker, Al White, Norman Alexander Gibbs, Rossie Harris, Lee Bryant, Nicholas Pryor, Jill Whelan ja Otto
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 12

"Surely you can't be serious!"
"I am serious. And don't call me Shirley."

Airplane!, eli suomalaisittain Hei, me lennetään! on parodia vuoden 1957 jännityselokuvasta Kuoleman kynnyksellä (Zero Hour!). Jim Abrahams ja Zuckerin veljekset David ja Jerry kirjoittivat leffan esiintyessään Kentucky Fried Theatren kanssa 1970-luvulla. Kolmikko nauhoitti siihen aikaan kasetille televisio-ohjelmia ja eräänä iltana he päätyivät nauhoittamaan Kuoleman kynnyksellä -leffan, mistä he pitivät kovasti. Aluksi käsikirjoitus oli lähes suora kopio elokuvasta ja kolmikko pohtikin, että heidän pitäisi varmaan pyytää elokuvan oikeudet, jotta voisivat työstää oman versionsa. He saivat oikeudet, mutteivät saaneet ketään kiinnostumaan projektista. Yrittäessään myydä projektiaan, he päätyivät käsikirjoittamaan vanhojen teatterisketsiensä pohjalta elokuvan Hei me nauretaan (The Kentucky Fried Movie - 1977). Sitä kautta he pääsivät paremmin mukaan leffabisnekseen ja päättivät itse ohjata parodiaideansa. Kuvaukset alkoivat kesällä 1979 ja lopulta Hei, me lennetään! sai ensi-iltansa 2. heinäkuuta 1980 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli jättimäinen hitti, jopa ilmestymisvuotensa neljänneksi menestynein leffa ja se sai kriitikoilta paljon kehuja. Vuosien varrella leffan maine on vain parantunut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana komediaelokuvana. Itse näin elokuvan jo lapsena ja pidin sitä erittäin hauskana leffana. Kuitenkin vasta vuosien kuluessa olen alkanut ymmärtämään, kuinka nokkela filmi oikeasti onkaan kyseessä ja olenkin katsonut sen ainakin kerran uudestaan. Kun huomasin, että Hei, me lennetään! täyttää nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen.

Lentoemäntä-rakkaansa perään haaveileva ex-sotilas Ted Striker nousee lentokoneen kyytiin voittaakseen naisen sydämen. Lennolla tapahtuu kuitenkin kaikenlaista odottamatonta...

Robert Hays näyttelee Ted Strikeria, sodassa traumatisoitunutta miestä, joka tylsistyttää ihmiset kuoliaaksi kertomuksillaan... kirjaimellisesti. Aina välillä Ted alkaa tietty näkemään näkyjä sodasta, mikä pistää hänen päänsä hetkellisesti sekaisin, mutta muuten hän on lähinnä sinnikkäästi kosiskelemassa ex-tyttöystäväänsä Elainea (Julie Hagerty) takaisin. Elaine ei hahmona ole kovin kiinnostava, mutta katsojana kannustaa Tediä silti onnistumaan yrityksessään. Hays ja Hagerty ovat molemmat hyviä rooleissaan ja heidän väliltään löytyy tarpeeksi kemiaa, jotta katsoja uskoo heidän olleen joskus hulluna toisiinsa.
     Lennolle mahtuu paljon muitakin hahmoja kuin pelkkä pääpari ja jotkut sivuhahmoista taitavat olla jopa kiinnostavampia tai ainakin hauskempia kuin Ted ja Elaine. Mahtava Leslie Nielsen esittää tohtori Rumackia, jonka lääkärintaidoille löytyy käyttöä, kun outoja alkaa tapahtumaan. Lentokoneen ohjaamossa hääräävät kapteeni Oveur (Peter Graves), perämies Roger (Kareem Abdul-Jabbar) ja navigaattori Victor (Frank Ashmore). Lorna Patterson taas esittää Randya, toista lentoemäntää, joka on Elainea koomisempi tapaus. Matkustajiin taas kuuluu hahmoja, kuten herra ja rouva Hammen (Nicholas Pryor ja Lee Bryant), vakavasti sairas Lisa (Jill Whelan), nunna (Maureen McGovern), hienostuneet lapset (David Hollander ja Michelle Stacy), sekä nykypäivänä hyvin kyseenalaiset kuvaukset kahdesta mustasta miehestä (Al White ja Norman Alexander Gibbs), joiden nopeatempoisesta slangipuheesta kukaan ei saa selvää. Lisäksi elokuvassa nähdään myös Chicagon lennonjohtoon kuuluvia henkilöitä, jotka joutuvat auttamaan maasta käsin, kun ongelmat koneessa alkavat ja heitä ovat mm. Steve McCroskey (Lloyd Bridges), kapteeni Rex Kramer (Robert Stack) ja ärsyttävän ylienerginen Johnny (Stephen Stucker). Hahmot eivät ole persoonina erityisen mielenkiintoisia, mutta he ajavat täydellisesti asiansa elokuvan hauskuuttajina. Huumoria tuo etenkin se, kuinka haudanvakavina suuri osa näyttelijöistä sanoo täysin typeriä repliikkejä. Lähes kukaan hahmoista ei naura koko leffan aikana, mutta katsoja sen sijaan saa nauraa kaiken aikaa.

Ei ole mikään ihme, että Hei, me lennetään! on yhä yksi ylistetyimmistä komedioista. Kyseessä on hulvaton elokuva, mikä pistää lähes kaikki nykykomediat nurkkaan häpeämään! Leffa on ehdottomasti ansainnut asemansa klassikkona. Huumoria irtoaa monipuolisesti eri asioista, niin hölmöstä fyysisestä hupailusta kuin aivan mielettömän nokkelasta verbaalisesta kanssakäymisestä. Monet leffan vitseistä ovat jääneet elämään ihan omaa elämäänsä ja täysin ymmärrettävästi. Yllä mainittu "Shirley"-läppä on vain yksi nerokkaista esimerkeistä, mitä leffalla on tarjottavanaan. Yksi parhaista vitseistä on useaan otteeseen tapahtuva juttu, missä joku hahmoista sanoo jotain, minkä voi juuri ja juuri tulkita toisellakin tavalla ja niinhän se sitten myös tulkitaan. Esimerkiksi kun lentokone on nousemassa ilmaan:

"Oletko hermostunut?"
"Kyllä."
"Ensimmäinen kerta?"
"Ei, olen ollut hermostunut aiemminkin."

Ja kuten jo totesin, näyttelijät sanovat repliikkinsä usein täysin tosissaan, mikä vain lisää hetkien hauskuutta. Leffa on erityisen tunnettu sen hyvin absurdeista hetkistään, eikä leffasta montaa hetkeä löydy, jolloin ei saisi nauraa. Siinä, missä nykykomediat yrittävät mahdollisimman hyvin panostaa kiinnostavaan tarinaan ja hahmoihin, ja unohtavat kunnon hauskuuttamisen siinä samalla, Hei, me lennetään! sisältää kyllä hyvän tarinan ja toimivat hahmot, mutta pääasiassa se panostaa täysillä siihen, että katsoja viettäisi elämänsä hauskimman puolitoistatuntisen sen parissa. Vitsejä tykitetään lähes tauotta alusta loppuun, eikä hauskuus katoa loppupäässä, kuten tapahtuu liiankin usein nykykomedioiden kanssa. Hei, me lennetään! on myös siinä mielessä omalaatuinen teos, että siihen pitää oikeasti keskittyä, etteivät vitsit mene ohi. Taustalla tapahtuu usein jotain outoa ja huvittavaa, ja jos ei keskity, monet tällaisista vitseistä menevät täysin ohi. Joku voisi kutsua elokuvaa täysin typeräksi hölmöilyksi, mutta omasta mielestäni tämä on aika lailla puhdasta nerokkuutta.

Vaikka Hei, me lennetään! on Jim Abrahamsin ja Zuckerin veljesten ensimmäinen ohjaustyö, ei tämä näy millään lailla negatiivisesti, vaan kyseessä on erinomainen debyytti. Kolmikon käsikirjoitus on aivan fantastinen ja he repivät vitsejä ties mistä todella kekseliäästi. Onkin harmi, että heidän parodiakykynsä ovat laskeneet vuosien varrella ja nykyään he saavat enää aikaiseksi Scary Movie -jatko-osia (2003-2013). Hei, me lennetään! on myös oivallisesti kuvattu ja hyvin leikattu. Tedin tarinat saattavat tuntua katsojasta liian pitkiltä, mutta eikö se ole tarkoituskin, kun niiden pitäisi saada ihmiset itsemurhan partaalle? Lentokoneen lavasteet ovat taidokkaasti toteutetut ja autopilotti Otto on ikoninen luomus. Aikaa nähneet efektit sopivat hyvin komediaan ja änimaailma on osuvasti rakennettu. Elmer Bernsteinin säveltämät musiikit toimivat hyvin leffan aikana, mutteivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Hei, me lennetään! on ehta komediaklassikko ja yhä yksi lajityyppinsä parhaista elokuvista. Leffan aikana saa nauraa kaiken aikaa ja huumoria revitään irti ties mistä. Niin fyysinen pöhköily kuin naseva sanailu naurattavat lystikkyydellään. Etenkin dialogista löytyy aivan mahtavia vitsejä, hahmojen tulkitessa toistensa puheita väärin. Elokuva on myös täynnä pieniä lisävitsejä, joista monia ei edes huomaa, jos ei keskity siihen, mitä kaikkea taustalla tapahtuu. Toisin kuin monissa nykykomedioissa, hillitön meno ei suinkaan hiivu loppupäässä, vaan taso pysyy korkeana loppuun asti. Näyttelijät ovat veikeitä rooleissaan ja Leslie Nielsen tietty loistaa ylitse muiden. Jim Abrahams ja Zuckerin veljekset ovat saaneet aikaiseksi erinomaisen elokuvan, mikä naurattaa ja riemastuttaa suuresti yhä tänä päivänä monenkin katselukerran jälkeen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Airplane!, 1980, Paramount Pictures, Howard W. Koch Productions