Arvostelu: Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti (Hot Shots! Part Deux - 1993)

HOT SHOTS 2 - KAIKKIEN JATKO-OSIEN ÄITI

HOT SHOTS! PART DEUX

Ohjaus: Jim Abrahams
Pääosissa: Charlie Sheen, Lloyd Bridges, Valeria Golino, Brenda Bakke, Richard Crenna, Miguel Ferrer, Jerry Haleva, Michael Colyar, Mitchell Ryan, Rowan Atkinson ja Martin Sheen
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 12

Top Gun - lentäjistä parhaat -elokuvaa (Top Gun - 1986) parodioinut Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti (Hot Shots! - 1991) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Jatko-osaan ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Abrahams päätti ammentaa suosituista Rambo-toimintaelokuvista (1986-2019). Kuvaukset lähtivät käyntiin ja lopulta Hot Shots! Part Deux, eli suomalaisittain Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti sai ensi-iltansa toukokuussa 1993. Kriitikot eivät kuitenkaan erityisemmin lämmenneet leffalle ja vaikka tämäkin osa oli hitti, ei se tuottanut yhtä paljon rahaa kuin ensimmäinen osa. Itse en ollut koskaan nähnyt kumpaakaan Hot Shots! -elokuvaa, kunnes huomasin ensimmäisen leffan täyttävän tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätin vihdoin katsoa ja arvostella elokuvan. Kuukautta myöhemmin päätin katsoa myös Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äidin.

Kun amerikkalaissotilaat epäonnistuvat pelastamaan panttivangit Irakista ja joutuvat itse vangeiksi, presidentti Bensonin ainoa toivo on lähettää merivoimista toistamiseen eronnut Topper Harley pelastusretkelle.

Charlie Sheen palaa Topper Harleyn rooliin, mutta tällä kertaa hahmo ei enää muistuta Tom Cruisen Maverick-hahmoa Top Gunista, vaan Sylvester Stallonen näyttelemää toimintaikoni Ramboa. Toistamiseen Sheen on oikein hilpeä Topperin osassa, muttei kuitenkaan ihan yhtä lystikäs kuin viimeksi. Sheen ei ole ihan täysin menossa mukana ja leffasta löytyy hetkiä, joissa häntä ei vaikuta kiinnostavan koko projekti.

Sheenin lisäksi paluun tekevät Valeria Golino Topperin entiseksi mielitietyksi Ramadaksi, sekä Lloyd Bridges Tug Bensoniksi, josta on yllättäen tullut Yhdysvaltojen presidentti. Golino on toistamiseen mainio osassaan ja pääsee nyt enemmän toimintaan mukaan. Bridges taas ampuu toistuvia hutilaukauksia, osuen vain muutaman kerran maaliin vitseillään. Tämä on erittäin outoa, sillä Bridges oli suosikkini ensimmäisessä Hot Shots! -leffassa.

     Elokuvassa nähdään myös Brenda Bakke Topperin uutena ihastuksen kohteena Michellenä, Jerry Haleva Irakin presidentti Saddam Husseinina, sekä Richard Crenna eversti Trautman -hahmoaan Rambo-leffoissa parodioivana eversti Waltersina. Halevan julma tulkinta epäpätevästä diktaattorista tarjoaa monet naurut, mutta Crenna ei täysin pääse herkuttelemaan omalla parodiallaan.

Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti ei ole yhtä hyvä leffa kuin ensimmäinen Hot Shots!, mutta se tarjoaa ihan tarpeeksi hupia, jotta sitä voi pitää oikein kelvollisena hömppänä. Parhaimmillaan elokuva kirvoittaa erittäin makeat naurut ja heikoimmillaan se saa pyörimään kiusaantuneena. Kaikki vitsit eivät todellakaan osu maaliinsa, mutta eivätpä tekijät ole edes tainneet odottaakaan niin tapahtuvan. Huumoria viljellään niin suurella antaumuksella, ettei ole väliä, jos osa menee pieleen, kunhan yli 50 prosenttia vitseistä toimii. Komedia on täyttä pöhköilyä, miltä on turha odottaa mitään erityisen nokkelaa. Väsyneen ylienergisessä tilassa huomasin kuitenkin jo se kevyen pöljyyden viihdyttävän passelisti.

Koska olin nähnyt Rambo-elokuvat useampaan otteeseen kuin Top Gunin, minä oikeastaan jopa odotin tämän jatko-osan näkemistä enemmän. Elokuva tekeekin hyvin pilkkaa eritoten Rambo - taistelija 2:n (Rambo: First Blood Part II - 1985) yliampuvasta machopullistelusta. Kun Topper nostaa konekiväärin lihaksikkaille, öljystä kimaltaville käsivarsilleen, on varmaa, etteivät panokset lopu niin pian kuin voisi luulla ja pian Topper huomaakin jo lähes hukkuvansa hylsyihin. Elokuvan täytyy myös tietty liittyä kisaan oman aikansa väkivaltaisimman elokuvan tittelistä ja lopputaistelussa leffa näyttääkin täysin paikkansa pitävän laskurin kautta, kuinka filmi ylittää mm. RoboCopin (1987) ruumismäärissään. Parodia ei rajoitu vain Ramboon, vaan naurun kohteeksi joutuvat myös esimerkiksi sotaklassikko Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now - 1979), Basic Instinct - vaiston varassa -jännärin (Basic Instinct - 1992) kuuluisa vilautus, Tähtien sota -avaruussaaga (Star Wars - 1977-) ja jopa Disneyn Kaunotar ja Kulkuri (Lady and the Tramp - 1955).

Elokuvan ohjauksesta vastaa edeltäjän tavoin Jim Abrahams, joka pitää yhä hyvin lystikästä henkeä yllä, vaikkei enää tarjoa samoja nerokkuuksia kuin aiemmin urallaan. Hänen ja Pat Proftin työstämä käsikirjoitus ammentaa veikeästi esikuvaleffoistaan ja leikittelee osuvasti niiden kustannuksella. Kuvaus on tarpeeksi sujuvaa ja leikkauskin toimii. Lavastajat pääsevät lisäilemään taustoille monenlaisia pikkuvitsejä. Efektitiimi ja maskeeraajat taas saavat hassutella tehosteiden ja hahmojen ulkonäköjen kanssa. Äänimaailma on toimiva ja siitäkin löytyvät omat lisäkoomisuutensa. Säveltäjä Basil Poledouris tekee omat tulkintansa Rambojen toiminnallisista seikkailumusiikeista.

Yhteenveto: Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti ei ole edeltäjänsä veroinen komediaelokuva, mutta se on tarpeeksi hilpeä, jotta sen parissa jaksaa naurahdella aina silloin tällöin. Rambo-toimintaleffojen machopullistelu otetaan hyvin pilkan kohteeksi, minkä lisäksi leffa naljailee osuvasti muutaman muunkin filmin kustannuksella. Toimintakohtaukset ovat lystikkäitä kaikessa yli-yliampuvuudessaan, tappolaskurin kera. Charlie Sheen ja Lloyd Bridges eivät harmillisesti ole yhtä hyvässä vedossa tällä kertaa, mutta Sheen on sentään valmistautunut muskelisankarin osaan vakuuttavasti. Elokuva sisältää omat heikkoutensa ja osa vitseistä menee aikamoisen hutiammuskelun puolelle, mutta Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti jaksaa silti viihdyttää tarpeeksi, jotta sen katsoo sujuvasti ensimmäisen osan perään. 

Lopputekstien aikana nähdään vielä ihan hassuja faktoja, kuten myös pieni tietovisailu elokuvan tapahtumista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.10.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Hot Shots! Part Deux, 1993, Twentieth Century Fox

Arvostelu: Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti (Hot Shots! - 1991)

HOT SHOTS! - KAIKKIEN ELOKUVIEN ÄITI

HOT SHOTS!

Ohjaus: Jim Abrahams
Pääosissa: Charlie Sheen, Cary Elwes, Valeria Golino, Lloyd Bridges, Kevin Dunn, Jon Cryer, William O'Leary, Kristy Swanson, Cylk Cozart, Rino Thunder ja Bill Irwin
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 12

Hot Shots! (mikä kulkee täällä Suomessa hassulla lisänimellä "Kaikkien elokuvien äiti") on Charlie Sheenin tähdittämä parodia elokuvasta Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986). Elokuvan teko lähti liikkeelle pari vuotta Top Gunin ilmestymisen jälkeen ja itse leffa sai maailmanensi-iltansa 26. heinäkuuta 1991 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli jättimenestys, mitä monet kriitikotkin kehuivat. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Hot Shots! - kaikkien elokuvien äitiä, sillä katsoin Top Gunin ensimmäistä kertaa vasta alkusyksystä 2019, enkä kokenut järkeväksi katsoa parodiaa leffasta, jota en ollut nähnyt. Kuitenkin nyt kun olen nähnyt Top Gunin ja huomasin Hot Shotsin täyttävän 30 vuotta, päätin vihdoin katsoa elokuvan ja arvostella sen juhlan kunniaksi - varsinkin kun pian ilmestyy kauan odotettu Top Gun: Maverick (2021).

Laivastosta eronnut lentäjä Topper Harley kutsutaan takaisin hommiin, uutta "Uninen elukka" -sotilasoperaatiota varten. Palatessaan Topper kohtaa kilpailevat pilotit, menneisyyden traumat ja viehättävän psykologin.

Alkoholi- ja huumeongelmiensa, sekä väkivaltaisten tekojensa vuoksi nykyään huonossa maineessa oleva, mutta tämän leffan ilmestymisen aikaan vielä suurta suosiota nauttinut Charlie Sheen näyttelee elokuvan päähenkilöä, Topper Harleyta. Kyseessä on tietty parodiaversio Tom Cruisen näyttelemästä Maverickista, Top Gun - lentäjistä parhaat -leffan päähahmosta. Esikuvansa tavoin Topperkin on aikamoinen huimapää hävittäjän puikoissa, mistä hän joutuu helposti ongelmiin. Sheen on mainio roolissa ja leppoisalla hengellään tarjoaa useat hilpeät naurut.

     Elokuvassa nähdään myös Kevin Dunn Topperin takaisin laivastoon pyytävänä komentajakapteeni Blockina, Lloyd Bridges amiraali Tug Bensonina, Cary Elwes, Jon Cryer ja William O'Leary lentäjinä, sekä Valeria Golino psykologi Ramadana, johon Topper iskee silmänsä palatessaan laivastoon. Näyttelijät tekevät kaikki oivaa työtä, vaikkei Dunn erityisen hauska onnistu olemaan. Elwes tekee hyvää vitsiä Val Kilmerin hahmosta Top Gunissa, kun taas Bridges on täydellinen hömelönä amiraalina. Bridgesin rooli oli alun perin kirjoitettu Leslie Nielsenille, joka ei kuitenkaan suostunut elokuvaan. Vaikka Nielsen onkin mahtava ja suorastaan legenda parodioiden saralla, täytyy sanoa, että mielestäni tätä roolia varten Bridgesistä löytyy jotain arvokkuutta kaiken pöhköyden keskeltä, mitä Nielsen ei välttämättä onnistuisi tuomaan rooliin. On muuten huvittavaa nähdä Sheen ja Cryer samassa leffassa, ennen kuin he päätyivät näyttelemään veljeksiä huippusuositussa Miehen puolikkaat -komediasarjassa (Two and a Half Men - 2003-2015).

Ai että, Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti osoittautuikin hauskaksi filmiksi! Olin etukäteen hieman skeptinen, mutta ei kestänyt kauaa, kun leffa jo voitti minut puolelleen. Tämä voi myös johtua siitä, että katsoin elokuvan keskellä yötä, väsyneen ylienergisessä tilassa, milloin huonotkin vitsit naurattavat kunnolla. Toivottavasti en häirinnyt naapureitani, sillä minä todella nauroin läpi leffan. Enää ei tehdä tällaisia komedioita, joissa kaikessa ei välttämättä ole mitään järkeä, joissa vitsejä on mukana ihan vain vitsien vuoksi ja joissa jatkuvuudella ei ole niinkään väliä. Leffa on täysin itsetietoista ja häpeilemätöntä hyvän mielen hömppää, joka vain haluaa viattoman lapsenomaisesti viihdyttää katsojaansa läpi vajaan puolentoista tunnin kestonsa ja siinä se myös onnistuu todella hyvin.

Tarina ja huumori selvästi pilailevat Top Gunin kustannuksella, eikä tätä tosiaan kannata katsoa, jos kyseistä lentoleffaa ei ole vielä nähnyt, sillä monet vitsit menevät täysin ohi. Jo tällaisenaan Hot Shots! irvailee veikeästi filmin juustoisuudelle, mutta se voisi vieläkin rohkeammin tarttua Top Gunin pöljään äijäpullisteluun ja tahattomaan (tai täysin tarkoitukselliseen) homoeroottiseen sävyyn. Top Gun ei kuitenkaan jää ainoaksi leffaksi, mikä joutuu pilkan kohteeksi, vaan osansa saavat myös mm. Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves - 1990), Rocky (1976), Tuulen viemää (Gone with the Wind - 1939) ja Teräsmies (Superman - 1978). Mukana on paljon vitsejä ja niistä monet visuaaliset huvitukset näkyvät vain pikaisesti, jolloin osa saattaa jopa mennä ohi ensimmäisellä katselulla. Vaikka kyseessä on puhdas pöhköily, on tähän silti käytetty ajatusta niin, että menoon täytyy oikeasti keskittyä. Komediaa revitään niin aikamoisesta toilailusta kuin aidosti nokkelasta sanailusta. Erityisen hauskaksi koin dialogin tutkaa käyttävän sotilaan ja amiraali Bensonin välillä: 

"Viholliskoneita kello kahdessatoista!"

"Kahdessatoista? No, meillähän on siis aikaa vielä... 25 minuuttia!"

Elokuvan on ohjannut Jim Abrahams, joka oli aiemmin tehnyt mm. komediaklassikon Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980). Vaikkei Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti yllä samalle tasolle, onnistuu Abrahams tässäkin. Samoja tehokeinoja löytyy molemmista leffoista ja Abrahamsin komediallinen ajoitus on erittäin hyvää, vaikka itse vitsit eivät aina osuisikaan maaliinsa. Myös teknisesti kyseessä on yllättävän laadukas teos. Lentotukialuksen lavasteet ovat näyttävät ja hävittäjien lentelyt ovat hienosti toteutetut. Kuvaus on sujuvaa ja efektit komedialeffalle juuri sopivan hupsuja. Äänimaailmastakin löytyy omat vitsinsä, kuten auton jarrutusääni hevosen pysähtyessä. Sylvester Levayn säveltämistä musiikeista löytyy paljon vaikutteita Top Gunin melodioista.

Yhteenveto: Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti on erittäin mainio ja hilpeä Top Gun -parodia, mikä toimii yhä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Elokuva on tunnelmaltaan erittäin lystikäs ja se on täynnä vitsejä, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saavat nauramaan makeasti. Leffa on vielä siltä ajalta, kun kaikessa ei tainnut olla erityisemmin logiikkaa, eikä haitannut, vaikka pöhköilisi täysillä kieli poskessa. Vaikka leffa voikin vaikuttaa lähinnä tyhmältä, löytyy siitä paljon nokkeluuksia ja jotkut vitseistä ovat niin ovelasti piilotettuja, että elokuvasta riittää bongailtavaa useammallekin katselukerralle. Esikuviensa kustannuksella irvailu on hauskasti tehty, vaikka elokuva voisi vieläkin rohkeammin vitsailla tiettyjen Top Gunin juttujen kustannuksella. Charlie Sheen on oiva valinta päärooliin huimapää Topper Harleyksi, mutta show'n varastaa Lloyd Bridges amiraali Bensonina. Teknisiltä ansioiltaan filmi on yllättävänkin pätevä, vaikka seasta löytyykin tarkoituksella kökköjä tehosteita ja äänitehosteita. Kaiken kaikkiaan Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti on varsin lystikäs komediaelokuva, jonka katselua suosittelen lämpimästi - kunhan Top Gun - lentäjistä parhaat on ensin nähty.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Hot Shots!, 1991, Twentieth Century Fox, Peter V. Miller Investment Corp.

Arvostelu: Hei, taas me lennetään! (Airplane II: The Sequel - 1982)

HEI, TAAS ME LENNETÄÄN!

AIRPLANE II: THE SEQUEL

Ohjaus: Ken Finkleman
Pääosissa: Robert Hays, Julia Hagerty, Peter Graves, Lloyd Bridges, Chad Everett, Rip Torn, Kent McCord, James A. Watson Jr. ja William Shatner
Genre: komedia, scifi
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 12

Jim Abrahamsin, David Zuckerin ja Jerry Zuckerin ohjaama ja käsikirjoittama komediaelokuva Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) oli valtava menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Alunperin kolmikko halusi tehdä jatko-osan, mutta koska he halusivat ensin tehdä jotain muuta, saatuaan jalkansa Hollywoodin oven väliin, studio päätti tehdä jatko-osan heti ilman heitä. Abrahams ja Zuckerit yrittivät vastustaa tätä, mutta epäonnistuivat. Tästä johtuen ensimmäisessä osassa nähty Leslie Nielsen ei suostunut palaamaan jatko-osaan. Leffa kuitenkin kuvattiin ja Hei, taas me lennetään! sai ensi-iltansa joulukuussa 1982. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se ei todellakaan ollut toivottu hitti, tienaten vain murto-osan ensimmäisen osan saamista tuloista. Itse olen nähnyt Hei, taas me lennetään! vain kerran aikaisemmin, kun se tuli joitain vuosia sitten televisiosta, enkä oikein pitänyt siitä. Kun katsoin ja arvostelin alkuperäisen Hei, me lennetään! -komedian sen 40-vuotisjuhlan kunniaksi, ajattelin aluksi, etten katsoisi jatko-osaa, mutta lopulta etsiessäni jotain helppoa hömppää katsottavaksi eräänä yönä, päätinkin antaa tälle uuden mahdollisuuden.

Lähitulevaisuudessa Kuuhun on perustettu ihmisten asuttama siirtokunta. Avaruussukkula Mayflower One on matkalla kohti Kuuta, kun sen navigointilaitteeseen tulee vika ja sukkula lähteekin suuntaamaan kohti Aurinkoa. Voiko sodasta traumatisoitunut Ted Stryker pelastaa päivän jälleen kerran?

Leslie Nielseniä lukuunottamatta suurimmaksi osaksi muut tärkeiden roolien näyttelijät tekevät paluun ensimmäisestä osasta. Robert Haysin näyttelemä Ted Stryker tylsistyttää yhä kuoliaaksi tarinoillaan ja joutuu hikoilemaan ohjaamossa. Hays on yhä mainio, vaikka hänestä voikin välillä huomata, että hän tiedostaa itsekin tekevänsä lähinnä täysin samoja juttuja kuin viimeksi. Tedin entinen rakas Elaine (Julie Hagerty) panikoi vieressä pelastuksen onnistumisen puolesta. Peter Graves yrittää parhaansa mukaan korvata Nielsenin puuttumista kapteeni Oveurina. Monet hahmon repliikit onkin selvästi kirjoitettu Nielsen mielessä. Maan tasalla ohjeita antaa jälleen Steve McCroskey (Lloyd Bridges). Haysin tavoin Hagerty, Graves ja McCroskey toistavat juttuja entisestä osasta oivallisesti, mutta samaa intoa ei löydy.
     Uusina hahmoina esitellään mm. kapteeni Oveuria auttavat Unger (Kent McCord) ja Dunn (James A. Watson Jr.), joiden nimistä tehdään ihan hauskaa vitsiä, sekä Elainen uusi rakas, Simon Kurtz (Chad Everett), jonka täytyy tietty ensin yrittää sukkulan kääntämistä oikealle reitilleen, ennen kuin Tedin voi päästää puikkoihin.

En tiedä, johtuiko se siitä, että katsoin Hei, taas me lennetään! keskellä yötä väsyneen ylienergisessä tilassa, mutta elokuva onnistui viihdyttämään paremmin kuin ensimmäisellä katselukerralla. Leffa ei pääse lähellekään alkuperäisen Hei, me lennetään! -komedian mahtavuutta, mutta on tämä silti tarpeeksi vekkuli jatko-osa. Olisi kuitenkin enemmän kuin mielenkiintoista nähdä, mitä ensimmäisen osan tehnyt kolmikko Abrahams ja Zuckerit olisivat saaneet aikaiseksi jatko-osalla, sillä nyt uusi ohjaaja-käsikirjoittaja Ken Finkleman sortuu lähinnä kopioimaan kolmikon tyyliä ja kierrättämään vitsejä ensimmäisestä osasta. "Ei, olen ollut hermostunut aiemminkin" -vitsi on vain muutettu nyt muotoon "Ei, olen ollut innoissani aiemminkin." Yhtä hahmoa läpsitään taas jonossa naamalle ja muutenkin elokuvan rakenne on periaatteessa täysin sama. Nyt vain ollaan avaruudessa. On siis varmaa, että leffa parodioi elokuvan ilmestymisen aikoihin julkaistuja scifihittejä, kuten Tähtien sotaa (Star Wars - 1977-) ja E.T. the Extra-Terrestrialia (1982). 2001: Avaruusseikkailukin (2001: A Space Odyssey - 1968) otetaan tietty pilkan kohteeksi.

Onneksi kierrätettyjen vitsien ja innottomalla hengellä toistetun tarinan ohessa elokuva sisältää tarpeeksi hauskoja hetkiä, jotta sen aikana viihtyy alusta loppuun. Tätä toki auttaa leffan alle puolentoista tunnin kesto. Alkupäässä lentokentällä nähdään oikein hilpeitä ja yllättävänkin kierolla huumorilla höystettyjä tilanteita, joissa esimerkiksi äiti päättää ottaa laukkunsa käsimatkatavaraksi ja pistää lapsensa kuljetettavaksi ruumassa. Mummeli joutuu turvatarkastuksen kohteeksi, kun joukko terroristeja marssii metallinpaljastimen läpi singot kourassa (huomaa, että elokuva on tehty kauan ennen WTC-iskuja). Leffa on täynnä täysin typeriä vitsejä, joita heitellään kuin tikkoja maalitauluun - välillä laiskasti ja joskus taas skarpataan vähän ja saatetaan jopa kerran tai kaksi osua napakymppiin. Siinä, missä alkuperäinen Hei, me lennetään! on komediaklassikko, mikä naurattaa hysteerisesti yhä tänä päivänä, on jatko-osa lähinnä ihan kivaa kertakäyttöviihdettä. Tai kahden kerran viihdettä, ottaen huomioon, että toinen katselu sai minut nauramaan enemmän.

Hei, taas me lennetään! tehtiin ensimmäistä osaa huomattavasti isommalla budjetilla ja jos jossain, niin kenties teknisissä puolissa elokuva päihittää paikoitellen ensimmäisen leffan. Lavasteet ovat pääasiassa tyylikkäät ja erikoistehosteetkin ajavat hyvin asiansa. Kuvaus on sujuvaa ja leikkauskin kelvollista. Ääniefektit toimivat, mutta Elmer Bernsteinin ja Richard Hazardin säveltämät musiikit eivät erotu edukseen taustalta. Musiikista huomaa lähinnä tutut sävelmät mm. Vaarallinen tehtävä -televisiosarjasta (Mission: Impossible - 1966-1973). Elokuvan ongelmat eivät johdukaan teknisestä puolesta, vaan Ken Finklemanin laiskasti kopioivasta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, että ensimmäisen osan ollessa menestys, studio uskoi jatko-osankin menestyvän, jos se sisältää samat ainekset kuin viimeksi. Studio ei vain tajunnut, ettei kehnompi kokki saa valmistettua yhtä onnistunutta annosta, vaikka seuraisikin reseptiä uskollisesti.

Yhteenveto: Hei, taas me lennetään! on ihan veikeä hassuttelu, mutta kalpenee pahasti alkuperäisen komediaklassikon rinnalla. Elokuva tyytyy pääasiassa toistelemaan juttuja ja vitsejä ensimmäisestä osasta, ja meno onkin usein väsähtänyttä. Uusi ohjaaja Ken Finkleman ei todellakaan pysty samaan kuin edeltäjänsä, vaikka kuinka yrittää luoda samanlaisia kohtauksia. Elokuvan alkupää ennen lentoon lähtöä taitaa jopa olla leffan hauskinta antia synkkien vitsiensä ansiosta. Loppua kohti leffa tylsenee, kun se keksii yhä vain vähemmän mitään uutta tarjottavaksi. Näyttelijöistäkin huomaa, että he tiedostavat toistavansa vanhoja vitsejään. Tekniseltä puoleltaan leffa onnistuu päihittämään ensimmäisen osan isomman budjettinsa ansiosta, mutta muuten se jää pahasti alkuperäisen jalkoihin. Oikeassa mielentilassa urpot jutut kuitenkin naurattavat tarpeeksi, jotta vajaan puolentoista tunnin kesto viihdyttää. Siinä, missä Hei, me lennetään! on pakkokatsottavaa elokuvien ja komedioiden ystäville, jatko-osan Hei, taas me lennetään! voi katsoa lähinnä, jos ei saanut tarpeekseen ensimmäisestä osasta ja kokee pakottavaa tarvetta nähdä lisää samaa menoa.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä pieni vitsimainos "Airplane III" -elokuvasta, mitä ei kuitenkaan koskaan tehty.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Airplane II: The Sequel, 1982, Paramount Pictures, Howard W. Koch Productions

Arvostelu: Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980)

HEI, ME LENNETÄÄN!

AIRPLANE!

Ohjaus: Jim Abrahams, David Zucker ja Jerry Zucker
Pääosissa: Robert Hays, Julie Hagerty, Leslie Nielsen, Peter Graves, Lloyd Bridges, Frank Ashmore, Lorna Patterson, Kareem Abdul-Jabbar, Robert Stack, Stephen Stucker, Al White, Norman Alexander Gibbs, Rossie Harris, Lee Bryant, Nicholas Pryor, Jill Whelan ja Otto
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 12

"Surely you can't be serious!"
"I am serious. And don't call me Shirley."

Airplane!, eli suomalaisittain Hei, me lennetään! on parodia vuoden 1957 jännityselokuvasta Kuoleman kynnyksellä (Zero Hour!). Jim Abrahams ja Zuckerin veljekset David ja Jerry kirjoittivat leffan esiintyessään Kentucky Fried Theatren kanssa 1970-luvulla. Kolmikko nauhoitti siihen aikaan kasetille televisio-ohjelmia ja eräänä iltana he päätyivät nauhoittamaan Kuoleman kynnyksellä -leffan, mistä he pitivät kovasti. Aluksi käsikirjoitus oli lähes suora kopio elokuvasta ja kolmikko pohtikin, että heidän pitäisi varmaan pyytää elokuvan oikeudet, jotta voisivat työstää oman versionsa. He saivat oikeudet, mutteivät saaneet ketään kiinnostumaan projektista. Yrittäessään myydä projektiaan, he päätyivät käsikirjoittamaan vanhojen teatterisketsiensä pohjalta elokuvan Hei me nauretaan (The Kentucky Fried Movie - 1977). Sitä kautta he pääsivät paremmin mukaan leffabisnekseen ja päättivät itse ohjata parodiaideansa. Kuvaukset alkoivat kesällä 1979 ja lopulta Hei, me lennetään! sai ensi-iltansa 2. heinäkuuta 1980 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli jättimäinen hitti, jopa ilmestymisvuotensa neljänneksi menestynein leffa ja se sai kriitikoilta paljon kehuja. Vuosien varrella leffan maine on vain parantunut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana komediaelokuvana. Itse näin elokuvan jo lapsena ja pidin sitä erittäin hauskana leffana. Kuitenkin vasta vuosien kuluessa olen alkanut ymmärtämään, kuinka nokkela filmi oikeasti onkaan kyseessä ja olenkin katsonut sen ainakin kerran uudestaan. Kun huomasin, että Hei, me lennetään! täyttää nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen.

Lentoemäntä-rakkaansa perään haaveileva ex-sotilas Ted Striker nousee lentokoneen kyytiin voittaakseen naisen sydämen. Lennolla tapahtuu kuitenkin kaikenlaista odottamatonta...

Robert Hays näyttelee Ted Strikeria, sodassa traumatisoitunutta miestä, joka tylsistyttää ihmiset kuoliaaksi kertomuksillaan... kirjaimellisesti. Aina välillä Ted alkaa tietty näkemään näkyjä sodasta, mikä pistää hänen päänsä hetkellisesti sekaisin, mutta muuten hän on lähinnä sinnikkäästi kosiskelemassa ex-tyttöystäväänsä Elainea (Julie Hagerty) takaisin. Elaine ei hahmona ole kovin kiinnostava, mutta katsojana kannustaa Tediä silti onnistumaan yrityksessään. Hays ja Hagerty ovat molemmat hyviä rooleissaan ja heidän väliltään löytyy tarpeeksi kemiaa, jotta katsoja uskoo heidän olleen joskus hulluna toisiinsa.
     Lennolle mahtuu paljon muitakin hahmoja kuin pelkkä pääpari ja jotkut sivuhahmoista taitavat olla jopa kiinnostavampia tai ainakin hauskempia kuin Ted ja Elaine. Mahtava Leslie Nielsen esittää tohtori Rumackia, jonka lääkärintaidoille löytyy käyttöä, kun outoja alkaa tapahtumaan. Lentokoneen ohjaamossa hääräävät kapteeni Oveur (Peter Graves), perämies Roger (Kareem Abdul-Jabbar) ja navigaattori Victor (Frank Ashmore). Lorna Patterson taas esittää Randya, toista lentoemäntää, joka on Elainea koomisempi tapaus. Matkustajiin taas kuuluu hahmoja, kuten herra ja rouva Hammen (Nicholas Pryor ja Lee Bryant), vakavasti sairas Lisa (Jill Whelan), nunna (Maureen McGovern), hienostuneet lapset (David Hollander ja Michelle Stacy), sekä nykypäivänä hyvin kyseenalaiset kuvaukset kahdesta mustasta miehestä (Al White ja Norman Alexander Gibbs), joiden nopeatempoisesta slangipuheesta kukaan ei saa selvää. Lisäksi elokuvassa nähdään myös Chicagon lennonjohtoon kuuluvia henkilöitä, jotka joutuvat auttamaan maasta käsin, kun ongelmat koneessa alkavat ja heitä ovat mm. Steve McCroskey (Lloyd Bridges), kapteeni Rex Kramer (Robert Stack) ja ärsyttävän ylienerginen Johnny (Stephen Stucker). Hahmot eivät ole persoonina erityisen mielenkiintoisia, mutta he ajavat täydellisesti asiansa elokuvan hauskuuttajina. Huumoria tuo etenkin se, kuinka haudanvakavina suuri osa näyttelijöistä sanoo täysin typeriä repliikkejä. Lähes kukaan hahmoista ei naura koko leffan aikana, mutta katsoja sen sijaan saa nauraa kaiken aikaa.

Ei ole mikään ihme, että Hei, me lennetään! on yhä yksi ylistetyimmistä komedioista. Kyseessä on hulvaton elokuva, mikä pistää lähes kaikki nykykomediat nurkkaan häpeämään! Leffa on ehdottomasti ansainnut asemansa klassikkona. Huumoria irtoaa monipuolisesti eri asioista, niin hölmöstä fyysisestä hupailusta kuin aivan mielettömän nokkelasta verbaalisesta kanssakäymisestä. Monet leffan vitseistä ovat jääneet elämään ihan omaa elämäänsä ja täysin ymmärrettävästi. Yllä mainittu "Shirley"-läppä on vain yksi nerokkaista esimerkeistä, mitä leffalla on tarjottavanaan. Yksi parhaista vitseistä on useaan otteeseen tapahtuva juttu, missä joku hahmoista sanoo jotain, minkä voi juuri ja juuri tulkita toisellakin tavalla ja niinhän se sitten myös tulkitaan. Esimerkiksi kun lentokone on nousemassa ilmaan:

"Oletko hermostunut?"
"Kyllä."
"Ensimmäinen kerta?"
"Ei, olen ollut hermostunut aiemminkin."

Ja kuten jo totesin, näyttelijät sanovat repliikkinsä usein täysin tosissaan, mikä vain lisää hetkien hauskuutta. Leffa on erityisen tunnettu sen hyvin absurdeista hetkistään, eikä leffasta montaa hetkeä löydy, jolloin ei saisi nauraa. Siinä, missä nykykomediat yrittävät mahdollisimman hyvin panostaa kiinnostavaan tarinaan ja hahmoihin, ja unohtavat kunnon hauskuuttamisen siinä samalla, Hei, me lennetään! sisältää kyllä hyvän tarinan ja toimivat hahmot, mutta pääasiassa se panostaa täysillä siihen, että katsoja viettäisi elämänsä hauskimman puolitoistatuntisen sen parissa. Vitsejä tykitetään lähes tauotta alusta loppuun, eikä hauskuus katoa loppupäässä, kuten tapahtuu liiankin usein nykykomedioiden kanssa. Hei, me lennetään! on myös siinä mielessä omalaatuinen teos, että siihen pitää oikeasti keskittyä, etteivät vitsit mene ohi. Taustalla tapahtuu usein jotain outoa ja huvittavaa, ja jos ei keskity, monet tällaisista vitseistä menevät täysin ohi. Joku voisi kutsua elokuvaa täysin typeräksi hölmöilyksi, mutta omasta mielestäni tämä on aika lailla puhdasta nerokkuutta.

Vaikka Hei, me lennetään! on Jim Abrahamsin ja Zuckerin veljesten ensimmäinen ohjaustyö, ei tämä näy millään lailla negatiivisesti, vaan kyseessä on erinomainen debyytti. Kolmikon käsikirjoitus on aivan fantastinen ja he repivät vitsejä ties mistä todella kekseliäästi. Onkin harmi, että heidän parodiakykynsä ovat laskeneet vuosien varrella ja nykyään he saavat enää aikaiseksi Scary Movie -jatko-osia (2003-2013). Hei, me lennetään! on myös oivallisesti kuvattu ja hyvin leikattu. Tedin tarinat saattavat tuntua katsojasta liian pitkiltä, mutta eikö se ole tarkoituskin, kun niiden pitäisi saada ihmiset itsemurhan partaalle? Lentokoneen lavasteet ovat taidokkaasti toteutetut ja autopilotti Otto on ikoninen luomus. Aikaa nähneet efektit sopivat hyvin komediaan ja änimaailma on osuvasti rakennettu. Elmer Bernsteinin säveltämät musiikit toimivat hyvin leffan aikana, mutteivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Hei, me lennetään! on ehta komediaklassikko ja yhä yksi lajityyppinsä parhaista elokuvista. Leffan aikana saa nauraa kaiken aikaa ja huumoria revitään irti ties mistä. Niin fyysinen pöhköily kuin naseva sanailu naurattavat lystikkyydellään. Etenkin dialogista löytyy aivan mahtavia vitsejä, hahmojen tulkitessa toistensa puheita väärin. Elokuva on myös täynnä pieniä lisävitsejä, joista monia ei edes huomaa, jos ei keskity siihen, mitä kaikkea taustalla tapahtuu. Toisin kuin monissa nykykomedioissa, hillitön meno ei suinkaan hiivu loppupäässä, vaan taso pysyy korkeana loppuun asti. Näyttelijät ovat veikeitä rooleissaan ja Leslie Nielsen tietty loistaa ylitse muiden. Jim Abrahams ja Zuckerin veljekset ovat saaneet aikaiseksi erinomaisen elokuvan, mikä naurattaa ja riemastuttaa suuresti yhä tänä päivänä monenkin katselukerran jälkeen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Airplane!, 1980, Paramount Pictures, Howard W. Koch Productions