Lady in the Water (2006) - elokuva-arvostelu

LADY IN THE WATER

Ohjaus: M. Night Shyamalan

Näyttelijät: Paul Giamatti, Bryce Dallas Howard, Cindy Cheung, June Kyoto Lu, Bob Balaban, Jeffrey Wright, M. Night Shyamalan, Sarita Choudhury, Freddy Rodriguez, Bill Irwin, Jared Harris, Mary Beth Hurt, Joseph D. Reitman, Tovah Feldshuh ja Noah Gray-Cabey

Genre: fantasia, jännitys

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 12

Lady in the Water on M. Night Shyamalanin ohjaama ja käsikirjoittama satuelokuva. Shyamalan kirjoitti elokuvan aluksi iltasaduksi tyttärilleen ja kun he pitivät siitä paljon, hän päätti muokata tekstinsä elokuvan muotoon. Aluksi hän esitteli käsikirjoitustaan Touchstone Picturesille, joka oli tuottanut hänen leffansa Unbreakable - särkymättömän (Unbreakable - 2000), Signsin (2002) ja Kylän (The Village - 2004), mutta kun yhtiöjohtaja Dick Cook totesi, ettei tajua elokuvaa, tuohtunut Shyamalan lähti tarjoamaan tekstiä muille yhtiöille. Warner Bros. tarttui projektiin ja kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Lady in the Water sai maailmanensi-iltansa 17. heinäkuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten. Elokuva oli kuitenkin taloudellinen epäonnistuminen, joka sai niin kriitikoilta kuin katsojilta lähinnä negatiivista palautetta, sekä neljä Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, käsikirjoitus, ohjaus ja miessivuosa), joista se voitti kaksi jälkimmäistä. Itse en ollut aiemmin nähnyt Lady in the Wateria, olin vain tiennyt sen kehnosta maineesta. Kun huomasin elokuvan viettävän nyt 20-vuotisjuhlaansa, päätin vihdoin katsoa elokuvan ja samalla arvostella sen juhlan kunniaksi.

Philadelphialaisen asuinkompleksin huoltomies Cleveland Heep kohtaa uima-altaalla narfin, eli vedessä asuvaan kansaan kuuluvan Storyn, jolla on tärkeä tehtävä. Clevelandin ja muiden asukkaiden täytyy suojella Storyä, jotta tämä saa suoritettua tehtävänsä ja pääsee turvassa takaisin kotiinsa.

Paul Giamatti näyttelee Cleveland Heepiä, Philadelphiassa sijaitsevan asuinkompleksin jokapaikan hommia hoitavaa miestä, joka yrittää pitää asiat reilassa ja asukkaat tyytyväisinä. Häntä ovat häirinneet yölliset äänet talon uima-altaalta, sillä allas on sääntöjen mukaan öisin poissa käytöstä. Eräänä yönä turhautunut Cleveland päättää selvittää, kuka aiheuttaa häiriötä ja kohtaa Bryce Dallas Howardin näyttelemän Storyn, jota Cleveland luulee aluksi tavalliseksi nuoreksi naiseksi, mutta joka osoittautuu muinaisen vesikansan, narfien edustajaksi, joka on lähetetty suorittamaan tärkeää tehtävää. Giamatti on roolissaan elokuvan selvä valopilkku. Hän on täysillä mukana ja hyvällä energialla, tulkiten myös hyvin hahmonsa stressiperäistä änkytystä. Howard ei kuitenkaan lopulta täysin omaa sellaista lumoavaa satumaisuutta, mitä hänen hahmonsa kovasti kaipaisi ja Story jää muutenkin hahmona hieman tylsäksi.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Cindy Cheung, June Kyoto Lu, Jeffrey Wright, Noah Gray-Cabey, Mary Beth Hurt, Bob Balaban, Bill Irwin, Freddy Rodriguez, Sarita Choudhury ja ohjaaja-käsikirjoittaja M. Night Shyamalan itse asuinkompleksin asukkaina, opiskelevana Young-Soonina ja tämän äitinä rouva Choina, ristisanatehtäviä tekevänä herra Durynä ja tämän Joey-poikana, mukavana rouva Bellinä, elokuvakriitikko Harry Farberina, omiin oloihinsa vetäytyneenä herra Leedsinä, pullistelevana Reggienä, sekä Annana ja tämän kirjailijamies Vickinä. Sivunäyttelijöiden työ ei ole järin kaksista ja lähes jokaisesta näkyy, etteivät he ole täysin sinut käsikirjoituksen kanssa, oli kyse sitten tarinasta, heidän hahmostaan tai heille kirjoitetuista repliikeistä. Shyamalan esiintyy aina omissa elokuvissaan, mutta ei yleensä näin merkittävässä roolissa. Valitettavasti miehellä ei ole mitään presenssiä kameran edessä, eikä siis ihme, että hän "voitti" huonoimman miessivuosan Razzien.

Lady in the Wateria on tosiaan paljon parjattu viimeisten 20 vuoden aikana, enkä nyt elokuvan nähneenä pahemmin ihmettele miksi. Tarinassa on potentiaalia ja se on taatusti toiminut iltasatuna, jota Shyamalan on kertonut lapsilleen, mutta tällaisenaan elokuvana lopputulos on jopa aika vaivaannuttava. Kyseessä on fantasiaelokuva, josta uupuu satumainen tunnelma ja muutenkin mukaansa kutsuva ilmapiiri. Elokuva on hämmentävän raskassoutuinen ja toisinaan jopa hitusen tylsä. Kulmien kohottelua aiheuttavat niin Shyamalanin rooli miehenä, jonka kirjoitukset ovat maailman kohtalon kannalta elintärkeitä kuin myös huvittava yritys piikitellä takaisin kriitikoille, jotka moittivat erityisesti Kylää, eivätkä taida Shyamalanin vinkkelistä ymmärtää mistään mitään. Ohjaaja taitaa pitää itseään turhankin korkeassa asemassa.

Elokuva on jälleen osoitus siitä, että Shyamalan on parhaimmillaan keksiessään ideoita, eikä niiden viemisessä valkokankaille. Leffa on pullollaan Shyamalanin tavaramerkeiksi muodostuneita kömpelyyksiä elokuvantekijänä. Lähes kahden tunnin mittainen haikea melodramaattisuus käy vääjäämättä pitkästyttäväksi, jännittäviksi tarkoitetut kohtaukset ovat tahattoman koomisia ja dialogi on paikoin todella puista. Ennen kaikkea kertomus muuttuu yhä vain hölmömmäksi mitä pidemmälle homma etenee. Cleveland saa saman tien muut asukkaat vakuuttuneiksi Storyn satumaisuudesta ja tämän tehtävän tärkeydestä. Asukkaille kirjoitetut roolit tuovat mieleen jonkin Dungeons & Dragons -pelisession. "Hän on Suojelija ja hän on Parantaja. Heittäkää noppaa, niin saamme tietää, voitammeko edessä olevan hirviön!" Loppuhuipennus pyrkii selvästi tekemään suuren vaikutuksen ja jättämään katsojan sanattomaksi lopputekstien rullatessa ruutuun. Itselläni päällimmäinen ajatus oli "ai tässäkö tämä oli?"

Lady in the Water on selvästi heikompi leffa kuin Shyamalanin tätä edeltäneet työt, mutta näin 20 vuotta myöhemmin katsottuna se ei kuitenkaan lukeudu Shyamalanin totaalisimpien pohjanoteerausten, kuten The Happeningin (2008), The Last Airbenderin (2010) ja Oldin (2021) joukkoon. Seassa on silmiinpistävät ongelmansa, mutta samalla myös selvää ainesta, joka ei vain millään pääse nousemaan potentiaaliinsa. Jos jotain, niin ainakin teknisiltä ansioiltaan Lady in the Water on pääasiassa pätevä. Elokuva on hyvin kuvattu ja mukana on joitain näyttäviä otoksia. Asuinkompleksi itsessään on valtava lavaste ja erittäin vakuuttava sellainen. Tietokonetehosteena toteutettu susimainen ruoho-olento scrunt on parhaat päivänsä nähnyt, mutta silti tarpeeksi hurja ilmestys, etenkin pimeässä kiiluvien punaisten silmiensä kanssa. Äänimaailma on muuten oivallisesti rakennettu, mutta James Newton Howardin säveltämät musiikit aiheuttivat minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta Howard tunnelmoi nätin haikeasti, mutta Shyamalanin ohjaukseen yhdistettynä musiikit vain kasvattavat entisestään elokuvan melodramaattista fiilistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lady in the Water, Yhdysvallat, 2006, Warner Bros., Blinding Edge Pictures, Legendary Entertainment

Arvostelu: Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti (Hot Shots! - 1991)

HOT SHOTS! - KAIKKIEN ELOKUVIEN ÄITI

HOT SHOTS!

Ohjaus: Jim Abrahams
Pääosissa: Charlie Sheen, Cary Elwes, Valeria Golino, Lloyd Bridges, Kevin Dunn, Jon Cryer, William O'Leary, Kristy Swanson, Cylk Cozart, Rino Thunder ja Bill Irwin
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 12

Hot Shots! (mikä kulkee täällä Suomessa hassulla lisänimellä "Kaikkien elokuvien äiti") on Charlie Sheenin tähdittämä parodia elokuvasta Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986). Elokuvan teko lähti liikkeelle pari vuotta Top Gunin ilmestymisen jälkeen ja itse leffa sai maailmanensi-iltansa 26. heinäkuuta 1991 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli jättimenestys, mitä monet kriitikotkin kehuivat. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Hot Shots! - kaikkien elokuvien äitiä, sillä katsoin Top Gunin ensimmäistä kertaa vasta alkusyksystä 2019, enkä kokenut järkeväksi katsoa parodiaa leffasta, jota en ollut nähnyt. Kuitenkin nyt kun olen nähnyt Top Gunin ja huomasin Hot Shotsin täyttävän 30 vuotta, päätin vihdoin katsoa elokuvan ja arvostella sen juhlan kunniaksi - varsinkin kun pian ilmestyy kauan odotettu Top Gun: Maverick (2021).

Laivastosta eronnut lentäjä Topper Harley kutsutaan takaisin hommiin, uutta "Uninen elukka" -sotilasoperaatiota varten. Palatessaan Topper kohtaa kilpailevat pilotit, menneisyyden traumat ja viehättävän psykologin.

Alkoholi- ja huumeongelmiensa, sekä väkivaltaisten tekojensa vuoksi nykyään huonossa maineessa oleva, mutta tämän leffan ilmestymisen aikaan vielä suurta suosiota nauttinut Charlie Sheen näyttelee elokuvan päähenkilöä, Topper Harleyta. Kyseessä on tietty parodiaversio Tom Cruisen näyttelemästä Maverickista, Top Gun - lentäjistä parhaat -leffan päähahmosta. Esikuvansa tavoin Topperkin on aikamoinen huimapää hävittäjän puikoissa, mistä hän joutuu helposti ongelmiin. Sheen on mainio roolissa ja leppoisalla hengellään tarjoaa useat hilpeät naurut.

     Elokuvassa nähdään myös Kevin Dunn Topperin takaisin laivastoon pyytävänä komentajakapteeni Blockina, Lloyd Bridges amiraali Tug Bensonina, Cary Elwes, Jon Cryer ja William O'Leary lentäjinä, sekä Valeria Golino psykologi Ramadana, johon Topper iskee silmänsä palatessaan laivastoon. Näyttelijät tekevät kaikki oivaa työtä, vaikkei Dunn erityisen hauska onnistu olemaan. Elwes tekee hyvää vitsiä Val Kilmerin hahmosta Top Gunissa, kun taas Bridges on täydellinen hömelönä amiraalina. Bridgesin rooli oli alun perin kirjoitettu Leslie Nielsenille, joka ei kuitenkaan suostunut elokuvaan. Vaikka Nielsen onkin mahtava ja suorastaan legenda parodioiden saralla, täytyy sanoa, että mielestäni tätä roolia varten Bridgesistä löytyy jotain arvokkuutta kaiken pöhköyden keskeltä, mitä Nielsen ei välttämättä onnistuisi tuomaan rooliin. On muuten huvittavaa nähdä Sheen ja Cryer samassa leffassa, ennen kuin he päätyivät näyttelemään veljeksiä huippusuositussa Miehen puolikkaat -komediasarjassa (Two and a Half Men - 2003-2015).

Ai että, Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti osoittautuikin hauskaksi filmiksi! Olin etukäteen hieman skeptinen, mutta ei kestänyt kauaa, kun leffa jo voitti minut puolelleen. Tämä voi myös johtua siitä, että katsoin elokuvan keskellä yötä, väsyneen ylienergisessä tilassa, milloin huonotkin vitsit naurattavat kunnolla. Toivottavasti en häirinnyt naapureitani, sillä minä todella nauroin läpi leffan. Enää ei tehdä tällaisia komedioita, joissa kaikessa ei välttämättä ole mitään järkeä, joissa vitsejä on mukana ihan vain vitsien vuoksi ja joissa jatkuvuudella ei ole niinkään väliä. Leffa on täysin itsetietoista ja häpeilemätöntä hyvän mielen hömppää, joka vain haluaa viattoman lapsenomaisesti viihdyttää katsojaansa läpi vajaan puolentoista tunnin kestonsa ja siinä se myös onnistuu todella hyvin.

Tarina ja huumori selvästi pilailevat Top Gunin kustannuksella, eikä tätä tosiaan kannata katsoa, jos kyseistä lentoleffaa ei ole vielä nähnyt, sillä monet vitsit menevät täysin ohi. Jo tällaisenaan Hot Shots! irvailee veikeästi filmin juustoisuudelle, mutta se voisi vieläkin rohkeammin tarttua Top Gunin pöljään äijäpullisteluun ja tahattomaan (tai täysin tarkoitukselliseen) homoeroottiseen sävyyn. Top Gun ei kuitenkaan jää ainoaksi leffaksi, mikä joutuu pilkan kohteeksi, vaan osansa saavat myös mm. Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves - 1990), Rocky (1976), Tuulen viemää (Gone with the Wind - 1939) ja Teräsmies (Superman - 1978). Mukana on paljon vitsejä ja niistä monet visuaaliset huvitukset näkyvät vain pikaisesti, jolloin osa saattaa jopa mennä ohi ensimmäisellä katselulla. Vaikka kyseessä on puhdas pöhköily, on tähän silti käytetty ajatusta niin, että menoon täytyy oikeasti keskittyä. Komediaa revitään niin aikamoisesta toilailusta kuin aidosti nokkelasta sanailusta. Erityisen hauskaksi koin dialogin tutkaa käyttävän sotilaan ja amiraali Bensonin välillä: 

"Viholliskoneita kello kahdessatoista!"

"Kahdessatoista? No, meillähän on siis aikaa vielä... 25 minuuttia!"

Elokuvan on ohjannut Jim Abrahams, joka oli aiemmin tehnyt mm. komediaklassikon Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980). Vaikkei Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti yllä samalle tasolle, onnistuu Abrahams tässäkin. Samoja tehokeinoja löytyy molemmista leffoista ja Abrahamsin komediallinen ajoitus on erittäin hyvää, vaikka itse vitsit eivät aina osuisikaan maaliinsa. Myös teknisesti kyseessä on yllättävän laadukas teos. Lentotukialuksen lavasteet ovat näyttävät ja hävittäjien lentelyt ovat hienosti toteutetut. Kuvaus on sujuvaa ja efektit komedialeffalle juuri sopivan hupsuja. Äänimaailmastakin löytyy omat vitsinsä, kuten auton jarrutusääni hevosen pysähtyessä. Sylvester Levayn säveltämistä musiikeista löytyy paljon vaikutteita Top Gunin melodioista.

Yhteenveto: Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti on erittäin mainio ja hilpeä Top Gun -parodia, mikä toimii yhä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Elokuva on tunnelmaltaan erittäin lystikäs ja se on täynnä vitsejä, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saavat nauramaan makeasti. Leffa on vielä siltä ajalta, kun kaikessa ei tainnut olla erityisemmin logiikkaa, eikä haitannut, vaikka pöhköilisi täysillä kieli poskessa. Vaikka leffa voikin vaikuttaa lähinnä tyhmältä, löytyy siitä paljon nokkeluuksia ja jotkut vitseistä ovat niin ovelasti piilotettuja, että elokuvasta riittää bongailtavaa useammallekin katselukerralle. Esikuviensa kustannuksella irvailu on hauskasti tehty, vaikka elokuva voisi vieläkin rohkeammin vitsailla tiettyjen Top Gunin juttujen kustannuksella. Charlie Sheen on oiva valinta päärooliin huimapää Topper Harleyksi, mutta show'n varastaa Lloyd Bridges amiraali Bensonina. Teknisiltä ansioiltaan filmi on yllättävänkin pätevä, vaikka seasta löytyykin tarkoituksella kökköjä tehosteita ja äänitehosteita. Kaiken kaikkiaan Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti on varsin lystikäs komediaelokuva, jonka katselua suosittelen lämpimästi - kunhan Top Gun - lentäjistä parhaat on ensin nähty.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Hot Shots!, 1991, Twentieth Century Fox, Peter V. Miller Investment Corp.

Arvostelu: The Grinch (Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas - 2000)

THE GRINCH

DR. SEUSS' HOW THE GRINCH STOLE CHRISTMAS

Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Jim Carrey, Taylor Momsen, Jeffrey Tambor, Christine Baranski, Bill Irwin, Molly Shannon, Mindy Sterling ja Anthony Hopkins
Genre: jouluelokuva, komedia, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 7

Kun olin pieni lapsi, pelkäsin Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmasia (eli suomalaisittain yksinkertaisesti vain The Grinch) lähinnä elokuvan nimikkohahmon takia, enkä kyennyt katsomaan sitä kertaakaan kokonaan. Jossain kohtaa ala-asteen aikana päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa elokuvan vihdoin alusta loppuun. Se kannattikin, sillä The Grinchistä on tullut yksi suosikkijouluelokuvistani. Kun mietin, minkä elokuvan arvostelisin juurikin jouluaatoksi, tämä elokuva tuli ensimmäisenä mieleen, enkä edes miettinyt muita vaihtoehtoja sen jälkeen.

Kukakylän lähistöllä sijaitsevalla Crumpit-vuorella asustaa vihreä Grinch, joka inhoaa aika pitkälti kaikkea - etenkin joulua ja hän aikookin pilata joulun Kukakylän asukkailta.

Pääosassa vihreänä Grinchina nähdään Jim Carrey, eikä kukaan voisi vetää roolia paremmin kuin hän! Carrey on täydellinen valinta rooliin ja tekee kaiken mielettömän loistavasti Grinchina. Hahmo on todella hyvin suunniteltu ja Carrey heittäytyy täysillä mukaan kaikkeen. Grinch tosiaan vihaa aika lailla kaikkea ja kaikkia, ja hän on asunut kauan vuorella omassa laadukkaassa seurassaan. On hänellä myös koira nimeltä Max. Grinch syö jätteitä ja käy välillä Kukakylässä aiheuttamassa pientä paniikkia. Omalla tavallaan kykenen samaistumaan Grinchin pessimistisyyteen, joka on kuvattu elokuvassa hulvattomalla tavalla. Välillä Grinch kääntyy puhumaan katsojille. Jo pelkästään Jim Carreyn huikean roolisuorituksen takia suosittelen katsomaan elokuvan.

Kun muut Kukakylän asukkaat pelkäävät Grinchia, yksi tyttö nimeltään Cindy Lou Kuka (Taylor Momsen) on kiinnostunut, millainen Grinch on oikeasti ja mikä on johtanut Grinchin eristäytymiseen? Momsenin suoritus ei ole kovin ihmeellinen, mutta hän suoriutuu osastaan tarpeeksi toimivasti. Hänen lauluosuutensa ovat hieman myötähäpeällistä kuultavaa, mutta Momsen onkin edistynyt laulajana ja on nykyään The Pretty Reckless -yhtyeen solisti. Tätä ennen Momsen oli esiintynyt vain elokuvassa The Prophet's Game (2000) ja pienissä rooleissa televisiosarjoissa Cosby (1996-2000) ja Early Edition (1996-2000).
     Kaikkein eniten Grinchia pelkää ja inhoaa Kukakylän pormestari, jota näyttelee Jeffrey Tambor. Pormestari on jokseenkin ilkeä, mutta lähinnä vain hölmö tapaus. Tambor on roolissaan ihan hyvä. Elokuvassa nähdään myös Christine Baranski Grinchin ex-ihastus Marthana, sekä Bill Irwin ja Molly Shannon Cindy Lou Kukan vanhempina. Kertojan roolissa toimii Anthony Hopkins.

Kukakylä sijaitsee lumihiutaleen sisällä, joten kaikki elokuvan hahmot ovat niin minimaalisen pieniä, ettei niitä voi ihmissilmä nähdä. Kuka-otukset näyttävät muuten ihmisiltä, mutta niillä on hieman kummalliset nenät, aivan kuin niillä olisi pienet kuonot. Kukat ovat innokkaita joulun odottajia ja valmistautuvat siihen koristelemalla kylänsä joka paikan. Grinch ei ole kaikesta intoilusta erityisemmin innoissaan ja päättää pistää lopun koko joululle. Hän keksii ovelan juonen, jonka avulla hän pilaisi joulun Kukakylän asukkailta, jolloin kaikista saattaisi tulla kylmäsydämisiä kuten Grinch. Grinch ei kuitenkaan oikein tajua, mikä joulussa on niin ihmeellistä oikeasti.

The Grinch on erittäin värikäs elokuva kaikkien joulujuttujen takia. Värikkyys saattaa joidenkin mielestä olla ärsyttävä tekijä, mutta mielestäni se toimii elokuvassa täydellisesti. Tai no lähes. Värikkyyttä nimittäin vie valitettavasti hieman pois oudohko "sumu", joka on ruudulla kaiken aikaa. Joku taisi unohtaa savukoneen päälle tai sitten sillä on haettu unenomaista tunnelmaa. Joka tapauksessa elokuvassa on kaiken aikaa joulutunnelma vahvasti läsnä (paitsi tietysti Grinchin kotona). Elokuva vaikuttaa lähinnä lastenleffalta väriensä ja tunnelmansa takia, mutta siitä löytyy myös asioita, joista vanhemmat riemastuvat varmasti enemmän. Kokonaisuudessaan Grinchin hahmo aukeaa paremmin vanhemmille katsojille ja elokuvasta löytyy aikuisille suunnattuja piilovitsejä kaiken kohelluksen keskellä. Lapsillekin löytyy hassuttelua, joka toimii itsellenikin osittain. Monet jutut ovat todella kummallisia ja katsojana nauraa tekijöiden kekseliäisyydelle. Paikoitellen elokuva on jopa aivan loistava! 

Harmi vain, että mukana on myös heikkoja osuuksia, jolloin elokuva ei kokonaisuudessaan ole loistava. Silti kyseessä on todella mainio jouluelokuva, jota suosittelen perheen jouluiseen leffailtaan. The Grinch on yksi suosikkijoululeffoistani lähinnä siitä syystä, että jouluteema on niin överisti mukana ja kaikki joulujutut ovat mukana niin vahvasti, että elokuvan katsomisen jälkeen koko juhla voi tulla korvista ulos. Itselläni se kuitenkin vahvistaa joulutunnelmaa entisestään. Siihen vielä päälle leffan loistava päähahmo, niin ei ihme, että elokuvan jaksaa katsoa uudestaan joka joulu. Elokuvan jälkeen olen miettinyt, että kun koko juttu tapahtuu lumihiutaleen sisällä, niin kulkeeko hahmojen aika nopeammin kuin ihmisten? Ja mitä tapahtuu, kun lumihiutale sulaa? Kuolevatko kaikki hahmot?

Elokuvan on ohjannut Ron Howard, joka oli tätä ennen ohjannut mm. elokuvat Willow - suuri seikkailu (Willow - 1988) ja Apollo 13 (1995). Nykyään hänet tunnetaan parhaiten Dan Brownin kirjoihin perustuvien elokuvien Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code - 2006), Enkelit ja demonit (Angels & Demons - 2009) ja Inferno (2016) ohjaajana. Elokuva perustuu Dr. Seussin kirjaan "How the Grinch Stole Christmas!" (1956), josta on jo tätä ennen tehty mm. animaatiospesiaali vuonna 1966 ja musikaali vuonna 1988. Seuraavaksi kirjasta on tiedossa Illumination Entertainmentin tekemä animaatioelokuva The Grinch (2018), jossa pääosaa ääninäyttelee Benedict Cumberbatch. Tämä näytelty versio on kuvattu mainiosti, kuten myös leikattu. Äänitehosteilla on tuotu erittäin toimivia ja paikoitellen hauskoja lisäyksiä mukaan. Visuaaliset tehosteet eivät ole mitkään parhaimmat, mutta ihan tarpeeksi hyvät. Puvustus ja maskeeraus ovat tyylikkäästi toteutetut ja elokuvan lavasteet ovat hienot ja niissä on sarjakuvamaista tunnelmaa. Musiikista vastaa James Horner ja hänen sävellyksensä tuovat mukaan lisätunnelmaa. Elokuvassa kuullaan myös pari lauluosiota, jotka olisi voinut pudottaa pois.

Yhteenveto: The Grinch on kaikessa hölmöydessään loistava - mutta heikkojen juttujen takia taso putoaa pelkkään "todella hyvään". Ehdottomasti parasta koko elokuvassa on Jim Carreyn näyttelemä Grinch, jossa kaikki on mietitty aivan loppuun asti. Grinchin puuhailua jaksaisi katsoa vielä paljon kauemminkin. Läpi elokuvan kulkee voimakas joulutunnelma, jolloin elokuvan teema ei mitenkään jää epäselväksi. Kyseessä on todella värikäs leffa, mutta valitettavasti värikkyyttä vie pois sumuinen kuva. Lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat hyvin toteutettuja ja elokuva saikin maskeerauksestaan Oscar-palkinnon. Mukana on huumoria sekä lapsille että aikuisille ja suosittelenkin elokuvaa koko perheen joululeffahetkeen. Toivottavasti tuleva Illumination Entertainmentin versio tarinasta olisi hyvä. Saa nähdä, miten herra Cumberbatch toimii roolissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.more-sky.com
Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas, 2000, Universal Pictures, Imagine Entertainment, LUNI Productions GmbH and Company KG