Arvostelu: Missing (2023)

MISSING

Ohjaus: Will Merrick ja Nick Johnson

Pääosissa: Storm Reid, Nia Long, Joaquim de Almeida, Ken Leung, Megan Suri, Amy Landeacker, Daniel Henney, Michael Segovia ja Tim Griffin

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 12

John Chon tähdittämä, omalaatuisesti tehty trillerielokuva Searching (2018) oli kehuttu jättihitti, joten sille ryhdyttiin suunnittelemaan jatkoa. Elokuvan käsikirjoittajat Sev Ohanian ja ohjaaja Aneesh Chaganty ilmoittivat pian, että uusi leffa seuraisi täysin uusia hahmoja, eikä liittyisi tarinallisesti Searchingiin. Alkuvuodesta 2020 levinnyt koronaviruspandemia kuitenkin viivästytti tuotantoa ja leffan teko käynnistyi tosissaan vasta maaliskuussa 2021. Nyt Missing-nimen saanut filmi saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin sen näkemistä positiivisin mielin, pidettyäni paljon Searchingistä. Meninkin innokkaana katsomaan Missingiä sen lehdistönäytökseen muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Kun June-tytön äiti katoaa, tämän ollessa lomamatkalla Kolumbiassa uuden miesystävänsä kanssa, June päättää tehdä kaikkensa löytääkseen hänet.

Missing ei tosiaan jatka Searching-elokuvan hahmojen tarinaa, vaan kertoo täysin uusista henkilöistä, jotka joutuvat keskelle sieppausjännäriä. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat tosin bongata viittauksia Searchingiin ja John Chon näyttelemään David Kimiin. Missingin päähenkilö on nuori June Allen, jota näyttelee muun muassa Euphoria-sarjasta (2019-) tuttu Storm Reid. Reid on nappivalinta päärooliin ja tulkitsee hyvin hahmoaan, joka ei aluksi vaikuta voivan sietää äitiään (Nia Long), mutta kun tämä katoaa, todellisuudessa erittäin rakas äiti on pakko löytää. Kun viime leffassa vanhempi etsi kadonnutta lastaan, on kiinnostavaa kääntää tilanne päinvastoin ja pistää lapsi etsimään vanhempaansa. On myös mielenkiintoista seurata, kuinka nuori päähenkilö hyödyntää tekniikkaa ja muutenkin resurssejaan eri lailla kuin aikuinen.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Junen äidin uusi miesystävä Kevin (Ken Leung), Junen kaveri Veena (Megan Suri), äidin asianajajaystävä Heather (Any Landeacker), FBI-agentti Park (Daniel Henney), sekä Junea auttava kolumbialaismies Javier (Joaquim de Almeida). Muut näyttelijät ovat myös pääasiassa oivallisia rooleissaan, joskin syyllisen paljastuessa tämän näyttelijä ampuu hieman yli roolihahmonsa häijyydessä.

Searchingin tapaan myös Missing on toteutettu hyvin erikoisesti, näyttämällä koko elokuva hahmojen, pääasiassa Junen, tietokoneen ja puhelimen näytön kautta. Näemme Junen laitteiden ruuduilta hänen Facetime-puheluitaan muiden kanssa, WhatsApp-keskusteluja, lähetettyjä Snapchat-kuvia, sähköposteja, Google-hakuja, digitaalisten muistilappujen kirjoitteluja sun muuta. Toteutus erottaa nämä leffat lähes sataprosenttisesti kaikista muista filmeistä ja on jälleen veikeää päästä seuraamaan uutta jännäriä tällä tavalla tehtynä. Katsojille selviää asioita samaan aikaan kuin Junelle, kun tämä neuvokkaasti pyrkii pääsemään käsiksi vaikkapa äitinsä tai tämän uuden miehen tileihin, julkisten paikkojen valvontakameroihin jne., selvittääkseen, minne nämä ovat kadonneet. Pääasiassa kikkailu toimii, joskin on epäuskottavaa, että joku pitäisi näin aktiivisesti itsestään videokuvaa esillä tietokoneensa näytöllä. Suuri osa nuoremmista tutuistani pitää tarraa tai laastaria läppärinsä videokameran esteenä, mutta elokuva totta kai vaatii sen, että pääsemme näkemään Junen lähes kaiken aikaa.

Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkän toteutustapakikkailun varaan, vaan siihen on saatu kehiteltyä kiva katoamismysteeri, jonka selvittelyyn katsoja voi uppoutua. Missing ei ole yhtä vahva tapaus kuin Searching, mutta se on varsin passeli vastaavanlainen trilleri. Ongelmaksi muodostuu osittain leffan käsikirjoitus, joka venyttää hommaa turhan pitkäksi ja sisältää joitain hieman turhauttavia juttuja. Välillä June on erittäin neuvokas ja keksii juttuja, jotka eivät tulisi ikinä mieleeni, mutta sitten taas hän ei saa hoidettua joitain omasta mielestäni päivänselviä juttuja. Esimerkiksi hän jää kohtauskaupalla pohtimaan äitinsä salasanaa, joka oli täysin ilmiselvä itselleni. Elokuva ei myöskään jaksa kantaa lähes kahden tunnin kestoaan, vaan se kaipaisi hieman tiivistämistä. Leffaa venytellään useilla käänteillä, joita viljellään tasaisin väliajoin, jotta katsojaa saataisiin mahdollisimman hyvin johdettua harhaan. Ennen lopputekstejä leffa on käyttänyt pitkät tovit rakentaakseen jokaisesta hahmosta vuoronperään uuden epäillyn.

Leffan ohjaajina toimivat ensikertalaiset Will Merrick ja Nick Johnson, jotka ovat myös käsikirjoittaneet elokuvan ykkösosan tehneiden Aneesh Chagantyn ja Sev Ohanianin tarinan pohjalta. Kaksikko hoitaa tonttinsa ohjaajina paremmin kuin käsikirjoittajina ja suoriutuvat mallikkaasti varmasti hyvin haasteellisesta tuotannosta. Toisin kuin voisi kuvitella, näyttelijät eivät ole esittäneet roolejaan tietokoneen äärellä, jota nauhoitettaisiin ruudunkaappauksella, vaan näyttelijöiden roolit on kuvattu kunnon kameroin ja kaikki ruudulla nähtävä on tehty digitehostein. Efektitiimi ansaitseekin aplodit, sillä leffa on lähes täysin heidän käsialaansa ja heidän on pitänyt tutkia kaikenlaiset alustat Facetimesta Gmailiin, kuinka ne toimivat ja miltä ne näyttävät, mitä vain vahvistaa oiva äänimaailma - joskin välillä Julian Scherlen säveltämät jännitysmusiikit pauhaavat turhankin megalomaanisesti.

Yhteenveto: Missing on kelpo itsenäinen jatko-osa positiivisesti yllättäneelle ja veikeän omaperäisesti toteutetulle trillerille. Leffan katoamismysteeri nappaa aluksi koukuttavasti mukaansa, mutta hieman ylipitkäksi venytetty käsikirjoitus liian monen pakotetun juonenkäänteen kera saa tason hiipumaan leffan edetessä. Elokuva yrittää hieman jopa epätoivoisesti johtaa katsojaa harhaan, maalailemalla vuoronperään suunnilleen jokaisesta hahmosta syyllistä. Kun todellinen syyllinen paljastuu, ei näyttelijä oikein vakuuta roolissaan. Storm Reid on kuitenkin loistovalinta haastavaan päärooliin. Tekninen toteutus ansaitsee aplodit, sillä niin vakuuttavasti efektitiimi on luonut uudelleen tietokoneen ja puhelimen näytöt monien eri sovellustensa ja äänitehosteidensa kera. Vaikka toteutustavan vuoksi leffan katselu tuntuisi autenttiselta tietokoneelta katsottuna, suosittelen silti vilkaisemaan Missingin elokuvateatterissa, jos Searching onnistui säväyttämään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Missing, 2023, Stage 6 Films

Arvostelu: The Last Stand (2013)

THE LAST STAND

Ohjaus: Kim Jee-woon

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Forest Whitaker, Jaimie Alexander, Luis Guzmán, Eduardo Noriega, Johnny Knoxville, Rodrigo Santoro, Peter Stormare, Zach Gilford, Genesis Rodriguez, Daniel Henney, Titos Menchaca ja Harry Dean Stanton

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

The Last Stand on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Andrew Knauerin työstämästä käsikirjoituksesta, joka pyöri 2000-luvun alkupäässä pitkään internetissä ja herätti lopulta Lionsgate-studion kiinnostuksen. Alun perin pääosaan kaavailtiin Liam Neesonia, mutta kun hän kieltäytyi, studio kääntyi Schwarzeneggerin puoleen, joka oli juuri päättänyt uransa Kalifornian kuvernöörinä. Schwarzenegger suostui, kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2011 ja lopulta The Last Stand sai maailmanensi-iltansa 12. tammikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta, eikä se ollut kummoinen hitti lippuluukuilla, mutta keräsi voittoa myöhemmin Blu-raylla ja DVD:llä. Itse katsoin elokuvan vasta myöhemmin ja pidin filmiä ihan kelvollisena toimintarainana. Kun huomasin The Last Standin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudelleen ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Pahamaineinen huumeparoni Gabriel Cortez pääsee karkuun FBI:ltä ja kaahaa urheiluautolla kohti Meksikon rajaa. Hänen ja rajan välissä on ainoastaan pieni Sommertonin kaupunki, jonka sheriffi päättää ottaa vastuulleen Cortezin pysäyttämisen.

Tehtyään Terminator 3: Koneiden kapinan (Terminator 3: Rise of the Machines - 2003), Arnold Schwarzenegger ilmoitti jättävänsä näyttelijähommat sikseen, keskittyessään poliittiseen uraansa. Vaikka Schwarzenegger kävikin kääntymässä The Expendablesissa (2010) ja The Expendables 2:ssa (2012) kuvernööriaikanaan, todellisen paluun elokuvatähteyteen hän teki The Last Standissa. Paluu onkin hieno ja Schwarzenegger uhkuu karismaa Sommertonin pikku kyläpahasen sheriffinä, Ray Owensina. Erityisen mainiota on, ettei hahmosta ole tehty mitään superpoliisia, vaan näyttelijän ikä on otettu huomioon roolissa. Ei hätää, Schwarzenegger kyllä muiluttaa pahiksia menemään oikein kunnolla, mutta hänessä on esimerkiksi tiettyä hitautta. Pidin varsinkin yksityiskohdasta, että Rayn tarvitsee käyttää rikospaikalla silmälaseja. Tällaiset seikat eivät vie isosta Arskasta tippaakaan pois, vaan hänestä löytyy sellaista arvokkuutta, että huh huh!

     Elokuvassa nähdään myös Jaimie Alexander, Luis Guzmán ja Zach Gilford apulaissheriffeinä Torrancena, Figuerolana ja Baileyna, Eduardo Noriega häijynä huumeparoni Gabriel Cortezina, Forest Whitaker tätä vimmaisesti jahtaavana FBI-agentti Bannisterina, Peter Stormare Gabrielin kätyrinä Burrellina, Rodrigo Santoro Sommertonin putkassa lusivana Frankina, sekä Jackass-tähti Johnny Knoxville kaupungin laidalla sekoilevana Dinkumina. Knoxville ei oikein tunnu istuvan elokuvaan ja leffa toimisikin luultavasti paremmin ilman häntä. Muut näyttelijät hoitavat kuitenkin osansa sujuvasti. Noriega sopii katalan kartellipahiksen osaan ja Whitaker on oma rautainen itsensä FBI-agenttina.

The Last Stand on yhä kymmenen vuoden jälkeen varsin kelpo toimintaelokuva ja ennen kaikkea mainio paluu Schwarzeneggerilta elokuvien pariin. Ensimmäisen tunnin ajan filmi kasvattelee sujuvasti panoksia, näyttäessään kahta eri puolta kertomuksesta. FBI-agentti Bannister yrittää epätoivoisesti saada Cortezia nalkkiin, samalla kun sheriffi Owens tovereineen selvittelee Burrellin bisneksiä Sommertonissa. Vähitellen tiet yhdistyvät ja elokuvan toinen puolisko onkin mainiota toimintamättöä, joka sisältää niin räiskyvää ammuskelua, päheää turpaanvetoa ja vauhdikasta takaa-ajoa. Loppuhuipennus ei onneksi paisu turhan isoksi ja kyyti pitää kutinsa viime metreille asti.

Hyvää elokuvassa on myös, ettei se ota itseään turhan vakavasti. Ei kyse ole mistään komediasta (vaikka Johnny Knoxville kovasti yrittää elokuvasta sellaista vääntää), vaan filmi on puhdasta viihdehömppää - joskin tavanomaista toimivampaa sellaista. Muutama ihan hilpeä hetki mahtuu mukaan ja Schwarzenegger pääsee tykityksen välissä murjomaan parit hassut naljailut. The Last Stand myös yhdistelee sujuvasti toimintagenren alalajityyppejä toisiinsa, pitäen sisällään niin FBI-jännäriä, 2010-luvun kartellijuttuja ja vanhanaikaista western-henkeä. Taistelu vanhojen tapojen ja modernin teknologian välillä tuo filmiin jonkinlaista teemaakin.

Elokuvan on ohjannut eteläkorealainen Kim Jee-woon, joka ei ollut ennen The Last Standia tehnyt ainuttakaan amerikkalaisleffaa. Siitä huolimatta, että Kimin täytyi kommunikoida näyttelijöiden ja työryhmän kanssa tulkin kera, sillä hän ei osannut puhua englantia, hän tekee oivaa työtä. Andrew Knauerin käsikirjoitus on myös toimiva, joskin jo hän olisi kenties voinut kirjoittaa Knoxvillen hahmon ulos tarinasta. Leffa on taidokkaasti kuvattu ja varsinkin yökohtaukset ovat hyvin valaistuja. Leikkaus on sujuvaa, lavasteet, asut ja maskeeraukset mainiot ja äänimaailmakin pätevästi kasattu. Mowgin säveltämät musiikit jumputtavat menevästi taustalla.

Yhteenveto: The Last Stand on kelpo toimintaviihdettä, jossa genrelegenda Arnold Schwarzenegger teki tyylikkään paluun elokuvien pariin. Schwarzenegger on erittäin mainio pääroolissa sheriffinä, joka päättää vanhan ajan malliin näyttää modernilla teknologialla varustellulle FBI:lle, kuinka hommat hoidetaan. Elokuvan ensimmäinen puolisko kasvattelee menoa ihan pätevästi ja toinen puolisko onkin vauhdikasta toimintamättöä. Tekijät eivät ota hommaa liian vakavasti, vaan elokuvaa on työstetty sopivasti kieli poskessa. Johnny Knoxville tosin ottaa tämän huumoripuolen liian tosissaan ja meinaa pilata elokuvan karikatyyrimäisellä hahmollaan. Kim Jee-woonin ohjaus on oivallista ja teknisiltäkin ansioiltaan elokuva toimii hyvin. Ei The Last Stand mikään maata järisyttävä teos ole, mutta se on rehtiä ja passelia viihdettä, joka toimii yhä kymmenen vuoden jälkeenkin. Elokuvaa voi siis suositella erittäin lämpimästi kaikille Arskan ja toiminnan ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Last Stand, 2013, CJ Entertainment, Di Bonaventura Pictures

Arvostelu: Big Hero 6 (2014)

BIG HERO 6

Ohjaus: Don Hall ja Chris Williams
Pääosissa: Ryan Potter, Scott Adsit, Damon Wayans Jr, Jamie Chung, Genesis Rodriguez, T.J. Miller, Daniel Henney, James Cromwell, Maya Rudolph ja Alan Tudyk
Genre: animaatio, supersankarielokuva, komedia
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 7

Kuten monet muutkin Walt Disneyn animaatioelokuvat, myös Big Hero 6 tuli myöhässä Suomen teatterilevitykseen. Sen ensi-ilta Yhdysvalloissa oli jo lokakuussa 2014, mutta Suomeen se ilmestyi vasta tammikuussa 2015. Odotin elokuvaa paljon, sillä halusin nähdä, miten Disney toteuttaisi supersankarielokuvan. Kiinnostukseni kasvoi, kun kuulin, että ryhmä on peräisin Marvelin sarjakuvista. Kävinkin heti ensi-iltaviikonloppuna katsomassa elokuvan ja pidin siitä todella paljon. Ostin elokuvan Blu-raylle heti sen julkaisupäivänä, mutten ollut katsonut sitä kertaakaan uudestaan. Tänään päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoin elokuvan toisen kerran elämässäni, toivoen, että juttu toimisi yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin katselukerralla.

Laittomia robottimatseja harrastava Hiro alkaa tutkia hänen keksimiensä mikrobottien varastamistapausta. Apuna Hirolla on hänen veljensä rakentama hoitoapulaisrobotti Baymax ja neljä nuorta keksijää.

Päähenkilö Hiro Hamadaa ääninäyttelee Ryan Potter. Hiro on neljätoistavuotias poika, joka on erittäin älykäs ja onkin jo valmistunut lukiosta. Hän ei koe, että lähes mikään olisi kunnollinen haaste hänen neroudelleen ja kykeneekin rakentelemaan kaikenlaisia vempaimia, kuten robottinsa, jolla hän taistelee bottimatseissa. Ryan Potterin ääninäyttely on onnistunutta ja hän tuo hienosti tunteita mukaan hahmoon pelkällä äänellään. Hiron Tadashi-veljeä esittää Daniel Henney.
     Ehdottomasti paras hahmo koko elokuvassa on Tadashin luoma henkilökohtainen hoitoapulainen Baymax, joka on aivan loistavasti keksitty hahmo. Baymax on valkoinen, pullea robotti, joka on hidas ja kömpelö, mutta todella ihana hahmo. Vaikka tiedän, että jossain kohtaa minua alkaisi ärsyttää Baymaxin höpötykset, niin silti todellakin haluaisin itselleni oman Baymaxin. Hahmolle kirjoitetut repliikit ovat tarkkaan mietittyjä ja hänen eleensä ovat hauskasti keksittyjä. Jo pelkästään hahmon tervehdys on täydellinen. Etenkin alkupuolella Baymaxille saa nauraa lähes kaiken aikaa. Sydämessäni on paikka suloisille hahmoille elokuvissa ja Baymax ehdottomasti kuuluu sinne paikkaan. Hahmon äänenä kuullaan pääasiassa televisiosarjoissa esiintynyt Scott Adsit.
     Big Hero 6 -tiimiin kuuluvat Hiron ja Baymaxin lisäksi myös lasersäteistä innostuva Wasabi (Damon Wayans Jr), totinen Go Go (Jamie Chung), energinen Honey Lemon (Genesis Rodriguez) ja todella ärsyttävä Fred (T.J. Miller). Hahmoille ei ole kovin paljoa annettu lisäsisältöä, vaan he ovat pääasiassa juuri tietynlaiset läpi elokuvan. Nelikosta suosikkini on Wasabi, jolla on hauskoja hetkiä, mutta Millerin ääninäyttelemää Frediä en voi sietää. Hahmo saattaa toimia lapsille, mutta omasta mielestäni Fred on vain erittäin raivostuttava, eikä hänessä ole mitään muuta hauskaa kuin miten hän selittää käyttävänsä samoja alushousuja päivästä toiseen.
     Elokuvassa nähdään myös Hiron ja Tadashin täti Cass (Maya Rudolph), keksijöiden laboratorion professori Robert Callaghan (James Cromwell) ja rikas Alistair Krei (Alan Tudyk), joka ei vaikuta täysin rehelliseltä kaverilta.

Hiron joutuessa ongelmiin laittomien bottitaisteluiden takia, Tadashi yrittää houkutella tämän laboratoriolleen, jotta Hiro voisi käyttää älykkyyttään luovemmin. Tadashi saa Hiron ilmoittautumaan tiedemessuille esittelemään jonkinlaisen keksinnön, jotta Hiro voisi saada paikan laboratoriosta. Hiro kehittää mikrobotteja, joita voi ohjailla ajatuksenvoimalla. Messujen jälkeen rakennus syttyy palamaan ja Hiro uskoo mikrobottien tuhoutuneen tulipalossa, mutta hän ja Tadashin luoma Baymax päätyvät varastoon, jossa mystinen naamiomies käyttää hänen mikrobottejaan omiin tarkoituksiinsa. Hiro ja Baymax alkavat selvittää, kuka naamiomies todella on ja mitkä ovat hänen aikeensa. Mukaan kaksikko saa Tadashin laboratoriokollegat ja yhdessä he perustavat supersankariryhmän nimeltä Big Hero 6.

Elokuva tosiaan perustuu Marvelin luomaan supersankariryhmään, mutta Walt Disney on ottanut paljon vapauksia tuodessaan hahmoja valkokankaalle. On jotenkin todella kummallista, miten Big Hero 6 pystyy samaan aikaan olemaan selkeä Disney-animaatio, mutta siinä on silti vahvaa Marvel-tunnelmaakin mukana. Ja mitä olisi "Marvel-leffa" ilman Stan Leen cameota ja lopputekstikohtausta... Yhdistelmä toimii todella hyvin ja kyseessä on yksi parhaista Disney-elokuvista 2000-luvulta. Tarina tapahtuu keksityssä San Fransokyon kaupungissa, joka on nimensä mukaisesti yhdistelmä San Franciscoa ja Tokiota. Kaupungin ulkoasuun on hyvin tuotu sekä USA:n, että Japanin tyylejä. Alkupuoli tarinasta keskittyy Hiron esittelyyn ja Baymaxin kohelluksiin, sekä kaksikon ystävystymiseen, jonka jälkeen itse mysteeri lähtee liikkeelle. Kuusikon treenamisosio on oikein viihdyttävä ja taistelupätkät ovat mainiosti toteutettuja. Pahiksella on hyvä motiivi tekoihinsa, eikä kyseessä ole onneksi puhdas paha hahmo, joka vain haluaa tuhota sankarit. Pakko se on kuitenkin myöntää, että supersankariteema tulee hieman liian yllättäen mukaan ja ilman Baymaxia elokuva ei toimisi todellakaan näin hyvin.

Big Hero 6:ssa on hienosti tehtyjä toimintakohtauksia ja vauhdikkaita kohtia, joista voivat helposti innostua sekä lapset, että hieman vanhemmat. Elokuva sisältää paljon huumoria, joista suurin osa naurattaa, mutta on myös paljon kohtia, jotka ovat selkeästi heikompia. Lapsille suunnatut vitsit eivät toimineet kovin hyvin itselleni, mutta etenkin yhdessä kohtauksessa kuultavat, hieman varttuneemmille suunnatut vitsit naurattivat kunnolla. Koskettaviakin kohtia löytyy, joten herkimpien kannattaa varata nenäliinoja mukaan, jos vaikka sattuu kyynel vierähtämään poskelle.

Elokuvan ovat ohjanneet Don Hall ja Chris Williams, jotka ovat kummatkin jo aiemmin työskennelleet Disneylle. Kumpikin on tehnyt käsikirjoituksia, ja Chris Williams oli toinen ohjaaja Boltissa (2008), kun taas Don Hall oli toinen ohjaaja leffassa Nalle Puhin elokuva - uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä (Winnie the Pooh - 2011). Animointi on Walt Disneyn tunnettuun tapaan aivan mestarillisesti toteutettua. Jotkut taustat näyttävät niin aidoilta, että on vaikea uskoa, että ne olisivat tietokoneella toteutettuja. Hahmot ovat hyvin Disney-tyylisesti suunniteltuja ja Baymax on kaikessa yksinkertaisessa ulkonäössään todella hyvin toteutettu hahmo. Taistelukohtaukset ovat näyttäviä, mutta niin on elokuvan animointi kaikin puolin. Äänimaailmalla on tuotu todella mainioita lisäyksiä mukaan. Musiikin sävellyksestä vastaa Henry Jackman, joka on tehnyt hyvää työtä musiikkien kanssa. Elokuvassa kuullaan myös Fall Out Boyn kappale "Immortals", joka on oikein mainio.

Disney-elokuvien tapaan myös Big Hero 6 sisältää "easter eggejä", eli viittauksia muihin hahmoihin, elokuviin, sarjakuviin jne. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat huomata mm. Räyhä-Ralf -koristehahmon elokuvasta Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph - 2012), valkoisen mini-Dalekin Doctor Who -sarjasta (1963-), Frozen - huurteisesta seikkailusta (2013) tutun prinssi Hansin etsintäkuulutuksen ja patsaan, sekä lumiukko Olafin patsaan ja Bolt-koiran kehystetyn valokuvan.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Kuva on erittäin kirkas ja terävä, minkä takia elokuva on läpikotaisin silmäkarkkia katsojalle. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan teosta kertovat pätkät "The Origin Story of Big Hero 6: Hiro's Journey" ja "Big Animator 6: The Characters Behind the Characters", sekä poistettuja kohtauksia, lyhytelokuva "Kestit", joka näytettiin teattereissa ennen elokuvaa ja Mikki Hiiri -lyhäri "Tokyo Go". Mukana on myös elokuvan trailer.

Yhteenveto: Big Hero 6 on todella hyvä animaatioseikkailu sekä lapsille että aikuisille. Disney-Marvel -yhdistelmä toimii mainiosti. Toimintapätkät ja komedia ovat hyvin suunniteltuja, vaikka huumorissa on heikommatkin osuutensa. Hiro on hyvä päähenkilö, mutta voiton vie ehdottomasti upea Baymax-robotti! Jo pelkästään hänen takiaan suosittelen katsomaan elokuvan. Fredin olisi voinut poistaa kokonaan elokuvasta, sillä hän on todella ärsyttävä. Pahiksella on hyvä motiivi, jolloin hänen tekonsa ymmärtää. Visuaalisesti Big Hero 6 on todellista silmäkarkkia ja animaatiojälki on aivan huikeaa. Suosittelen tätä animaatioelokuvien ystäville, kuten myös niille, jotka pitävät paljon supersankarielokuvista. Lapsille tämä toimii takuulla ja perheen yhteiseen elokuvailtaan Big Hero 6 on nappivalinta. Muistakaa tosiaan, ettei elokuvaa kannata pistää pois vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään lyhyt kohtaus. Mahdollisesta jatko-osasta on ollut puhetta, eikä minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että tarinalle tulisi jatkoa, mutta toisaalta toivoisin, että Walt Disneylla tehtäisiin lisää uusia elokuvia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
Big Hero 6, 2014, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios