Näyttelijät: Hamish Linklater, Jason Watkins, Michelle C. Bonilla, Eric Morgan Stuart, Krystal Joy Brown, Gary Anthony Williams, John DiMaggio, Cedric Yarbrough, Bumper Robinson, Jamie Chung, William Salyers, Ronan Raftery, Laraine Newman, Matthew Needham, J.P. Karliak, James Urbaniak, Wunmi Mosaku, Blythe Melin, Josh Brener, Fryda Wolff ja Kevin Michael Richardson
Genre: animaatio, toiminta, jännitys
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: 25 minuuttia - 29 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 26 minuuttia
Ikäraja: 16
DC-sarjakuviin perustuva animaatiosarja Batman: Caped Crusadernousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa elokuussa 2024, joten jatkoa oli luvassa. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Batman: Caped Crusaderin toinen tuotantokausi on julkaistu. Itse olen odottanut sarjan jatkoa positiivisin mielin, pidettyäni paljon avauskaudesta. Katsoinkin koko kakkoskauden läpi yhdessä viikonlopussa.
Rupert Thornen odotellessa oikeudenkäyntiään, Gothamiin saapuu uusia pahuuksia Batmanin ja poliisivoimien riesaksi. Lisäksi ihmisiä löytyy kuolleina, sekopäiset virneet kasvoillaan...
Gothamin vanha kunnon yön ritari Batman (äänenä Hamish Linklater) on jälleen tositoimissa, jakaen edelleen niin poliisivoimien kuin kaupungin asukkaiden mielipiteet kahtia. Toiset pitävät miestä sankarina, toiset taas ovat varmoja, että jossain kohtaa lepakoksi pukeutunut hyyppä paljastaa todelliset katalat aikomuksensa. Batman on aina yhtä mahtava hahmo, oli kyse sitten hänen yöllisestä naamiokostajapuolestaan tai hänen julkisuudenkuvastaan Bruce Waynena, Gothamin tunnetuimpana raha- ja naistenmiehenä.
Vanhoista hahmoista mukana ovat myös Brucen uskollinen hovimestari Alfred (Jason Watkins), poliisikomisario Gordon (Eric Morgan Stuart) ja hänen tyttärensä Barbara (Krystal Joy Brown), etsivät Montoya (Michelle C. Bonilla), Flass (Gary Anthony Williams) ja Bullock (John DiMaggio), sekä rikolliset Rupert Thorne (Cedric Yarbrough) ja Harley Quinn (Jamie Chung), kun taas uusina tuttavuuksina toinen kausi esittelee lisää roistoja, jotka saapuvat aiheuttamaan kaoosta Gothamiin, kuten Arvuuttaja (Ronan Raftery), Linnunpelätin (Josh Brener), Pakkasherra (Kevin Michael Richardson) ja Jokeri (Matthew Needham). Kuten ykköskaudella nähtiin, sarja tuo ikonisiin Batman-vastuksiin omat käänteensä ja esimerkiksi Jokerin kohdalla voi aluksi hämmentää, että mies ei naura tai edes hymyile kertaakaan. Silti, omituista kyllä, toteutus toimii. Muutkin uudet versiot tutuista hahmoista ovat mielenkiintoisia. Osan kohdalla hoksaa heti, kenestä onkaan kyse, kun taas joidenkin kohdalla voi kestää jokunen tovi, ennen kuin palaset loksahtavat paikoilleen.
Batman: Caped Crusaderin toinen tuotantokausi jatkaa hyvin avauskauden esittelemällä linjalla, kuljettaen katsojansa takaisin vaihtoehtoisen 1940-luvun Gothamiin, tuoden mukaan mielenkiintoisia tulkintoja klassikkopahiksista ja osoittaen, että vaikka kyseessä on animaatiosarja, ei se tarkoita, että kyse olisi jostain lapsiystävällisestä lauantaiaamun piirretystä. Olin kokonaan unohtanut kuinka väkivaltainen ja jopa verinen tämä sarja onkaan. Pitkin jaksoja Batman: Caped Crusader jaksoi yllättää sillä, kuinka pitkälle se on valmis menemään. Sarja ei ole vain visuaalisesti synkkä, vaan se on myös sisällöltään, hahmokuvauksiltaan ja teemoiltaan synkkä. Hyvä vertauskuva ovat Zack Snyderin DC-leffat, jotka synkistelivät puhtaasti estetiikan takia, ymmärtämättä mistä se todellinen synkkyys kumpuaa. Tämä erottaa monipuolisen tyylitajun ja yliyritteliään patsastelun.
Kauden kymmenen noin puolen tunnin mittaista jaksoa vievät hyvin mukanaan, jaksojen pitäessä hyvin Batmanin ja kumppanit kiireisinä. On jo kiinnostavaa nähdä erilaisia yhteenottoja eri vihollisten kanssa ja erityisesti pidin neljännestä jaksosta lepakkodemonia palvovan kultin kanssa. Parasta on kuitenkin jaksojen kasvattelu Jokerin mukaansaapumista kohtaan. Jännite rakentuu onnistuneesti kaksiosaista finaalia varten ja päätösjakso onkin jo varsin tiivistunnelmainen. Batman: Caped Crusader osoittaa toistamiseen, että vielä useiden vuosikymmenten jälkeen tästä viittasankarista on edelleen mahdollista tehdä raikkaalta tuntuvaa uutta materiaalia ja todella toivon sarjalle pitkää ikää. Katsoisin erittäin mielelläni tätä lisää.
Visuaalisesti Batman: Caped Crusader pitää myös tasonsa. Kausi on mainiosti animoitu, oli kyse sitten luovista hahmojen ulkonäöistä ja heidän liikehdinnästään tai taustoista. Pidän paljon sarjan tummanpuhuvasta yleisilmeestä, sekä tietystä filmimäisestä kohinasta, jota kuvan päälle on asetettu, herättämään illuusiota vanhasta piirrossarjasta. Äänimaailmakin on pätevästi rakennettu ja Frederik Wiedmannin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Batman: Caped Crusader season 2 www.press.amazonstudios.com
Copyright material used under fair use for review and educational purposes.
Batman: Caped Crusader, Yhdysvallat, 2024-, Warner Bros. Animation, DC Entertainment, Bad Robot, 6th & Idaho Productions
Pääosissa: Emily Browning, Abbie Cornish, Jena Malone, Vanessa Hudgens, Jamie Chung, Oscar Isaac, Carla Gugino, Scott Glenn, Malcolm Scott, Gerard Plunkett ja Jon Hamm
Genre: toiminta, fantasia
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia - Extended Cut: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 12
Sucker Punch on Zack Snyderin ohjaama elokuva, mikä lähti liikkeelle hänen omasta villistä ideastaan. Snyder työsti tekstiään 2000-luvun alussa, mutta jätti sen hetkeksi tauolle, kun sai mahdollisuuden ohjata Watchmenin(2009). Watchmenin menestyksen myötä Snyder sai myytyä ideansa Warner Bros. -studiolle ja hän alkoi työstämään filmiä. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2009, samalla kun Snyder teki toista elokuvaansa, animaatiota Legenda suojelijoista (Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole - 2010). Lopulta Sucker Punch sai maailmanensi-iltansa 21. maaliskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu menestys, tuottaen vain juuri ja juuri budjettinsa takaisin, minkä lisäksi kriitikot haukkuivat leffan lähes lyttyyn. Itse näin leffan pari vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin sitä todella kummallisena kokemuksena. Katsoinkin filmin pian toistamiseen, ymmärtääkseni sitä paremmin, mutta siitä on jo aikaa. Kun huomasin Sucker Punchin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi.
Rikkaille miehille tanssivat, mielisairaalaan vangitut nuoret naiset yrittävät keksiä pakokeinoa. Babydoll kokee näyn, mikä antaa naisille ohjeet pakoon, mutta se vaatii heidän yhteistyötä. Heidän täytyy löytää tietyt esineet, mitkä vaativat taistelua lohikäärmeitä, samuraita, zombeja ja robotteja vastaan.
Pakoa yrittävät viisi nuorta naista ovat Babydoll (Emily Browning), Sweet Pea (Abbie Cornish), Rocket (Jena Malone), Blondie (Vanessa Hudgens) ja Amber (Jamie Chung). Heistä kunnon hahmoksi voi kutsua oikeastaan vain Babydollia, joka on tarinan keskiössä ja jolle annetaan taustatarina. Sweet Pea, Rocket, Blondie ja Amber jäävät täysin pahvisiksi tapauksiksi, joille ei edes yritetä luoda kunnon persoonia tai syvyyksiä. He auttavat Babydollia ja siihen se oikeastaan jää. Hahmoista on vaikea välittää tai kiinnostua, kun heihin ei ole jaksettu panostaa. Tämän takia vaaratilanteet eivät tarjoa toivottua tunnereaktiota katsojassa. Näyttelijät tekevät parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa, mutta lopulta kaikki vakuuttavat vain toimintakohtauksissa. Kun naisviisikko etsii pakoon tarvittavia esineitä, he siirtyvät erilaisiin fantasiamaailmoihin, joissa heidän täytyy kohdata erilaisia vastuksia. Browning, Cornish, Malone, Hudgens ja Chung tykittävät vakuuttavasti menemään ja elokuva yrittää olla päheä naisten tähdittämä toimintafilmi, missä naiset vihdoin nousevat niskan päälle, mutta se kuitenkin epäonnistuu viestissään. Naisviisikko puetaan mahdollisimman paljastaviin ja seksikkäisiin asuihin, mikä saa leffan tuntumaan siltä, että toimintakohtaukset ovat pelkkiä himokkaiden nörttimiesten fantasioita. Snyder on haastatteluissa todennut, että elokuva toimisi kritiikkinä juurikin sellaisille miehille, mutta elokuva saa katsojan vain ajattelemaan, että Snyder on itse yksi himokas nörttimies muiden joukossa.
Elokuvassa nähdään myös Oscar Isaac mielisairaalaa johtavana Bluena, Carla Gugino naisia tanssimaan opettavana tohtori Gorskina ja Scott Glenn naisille fantasiamaailmoissa ohjeita antavana ja taistelussa auttavana miehenä. Glenn on oiva valinta tällaisen mentorin osaan, mutta Gugino ja Isaac eivät onnistu vakuuttamaan suorituksillaan. Isaac on hieman koominen yrittäessään olla uhkaava ja Guginon pöljä venäläiskorostus saa pyörittelemään silmiä.
Ei ole mikään ihme, että Sucker Punch aiheutti kummastuneen reaktion niin kriitikoissa kuin katsojissa - kuinka jotkut suorastaan vihaavat leffaa ja toiset jopa rakastavat sitä. Ei ole myöskään ihme, että elokuva floppasi tuntuvasti lippuluukuilla, sillä näin kummallisen elokuvan on varmasti ollut vaikeaa löytää kohdeyleisönsä. Monet menevät katsomaan elokuvaa odottaen suurta fantasiatoimintaa ja vaikka leffasta toki löytyy sitä, on elokuvassa kyse täysin muusta. Ensimmäinen iso pettymys monille onkin varmasti ollut, että nämä eeppiset taistelut tapahtuvat naishahmojen mielten sisällä. Lisäksi leffa ei todellakaan ole tarinaltaan helpoimmasta päästä, joten en ihmettele sitä, että monet poistuivat teatterista pohtien, mitä hemmettiä juuri tuli katsottua? Leffa jättääkin tietyt jutut katsojan tulkinnan varaan. Toisaalta se on hyvä, sillä siten elokuva pysyy "elossa", kun sen todellisista merkityksistä keskustellaan vielä vuosia myöhemmin, mutta siihen vaadittaisiin sitä, että kyseessä oikeasti olisi hyvä elokuva.
Leffan saama kritiikki on helposti ymmärrettävää, sillä Sucker Punchista löytyy selkeitä virheitä, mitkä vesittävät sen potentiaalia huomattavasti. Kenties isoin ongelma on, kuinka tylsiä leffan päähahmot ovat, minkä takia heidän pakoyritykselleen ei lähde niin intensiivisesti mukaan kuin voisi toivoa. Elokuvan rakenne on myös hieman pökkelö, eikä Snyder ole oikein tiennyt, kuinka kertoa kiehtovaa ideaansa. Snyder on selvästi halunnut monimutkistaa hommaa äärimmilleen, mutta samalla saa kokonaisuuden hajoilemaan. Kritiikin lisäksi ymmärrän myös, miksi jotkut suorastaan rakastavat Sucker Punchia. Kyseessä on todella ainutlaatuinen, rohkea, voimakkaasti tyylitelty ja erikoinen teos, mikä ei päästä katsojaansa helpolla, eikä myöskään syyllisty perinteiseen Hollywood-meininkiin. Sen viehätysvoima on tavallaan suuri. Sucker Punch jakaakin tunteitani vahvasti kahtia, sillä samanaikaisesti ihailen elokuvaa, että myös harmittelen sen epäonnistumisia.
Elokuvantekijänä Zack Snyderiltä löytyy ehdottomasti silmää vahvoille visuaalisuuksille. Hän osaa tehdä upean näköistä jälkeä ja todistaakin sillä saralla kykynsä tässä leffassa monen monta kertaa. Etenkin toimintakohtauksissa Snyder pääsee tietty valloilleen. Hän kuljettaa katsojan ensimmäisen maailmansodan synkkiin ja räjähteleviin maisemiin, keskiaikaiseen linnaan örkkien ja lohikäärmeiden sekaan, sekä futuristiseen junaan täynnä soturirobotteja. Taistelut ovat komeaa katsottavaa, mutta jokainen niistä on hieman liian pitkä. Itse asiassa jokainen tuntuu edellistä pitkäveteisemmältä, etenkin kun niitä vaivaa tietty musiikkivideomaisuus. Paikoitellen ne myös tuovat mieleen videopelit, joita ei kuitenkaan pääse itse pelaamaan. Idealtaan taistot ovat kuitenkin kiehtova ja omaperäinen tapa viedä tarinaa eteenpäin.
Sucker Punch on läpikotaisin erittäin upealta näyttävä elokuva, jos ei lasketa joitain erikoistehosteita, jotka eivät ole vanhentuneet kovinkaan hyvin kymmenen vuoden aikana. Kuvaus on erinomaista ja kameraa hyödynnetään häikäisevän mestarillisesti pitkin leffaa. Peilin sisään kulkevat kamera-ajot, näyttävät laajakuvat taistelun keskeltä, sekä huikean hyvin syvyyttä hyödyntävät otokset tekevät leffasta aikamoista silmäkarkkia. Värimaailmakin on tarkoin suunniteltu ja valaistus on taidokasta myös. Lavasteet ovat hienot ja ääniefektit tykittelevät mahtipontisesti. Musiikit jumputtavat voimakkaasti pitkin leffaa. Osa kappaleista istuu täydellisesti mukaan ja jotkut taas häiritsevät oudosti. Elokuvaa on kritisoitu siitä, että se olisi pelkkää tyyliä ilman sisältöä. Kyllähän tästä sisältöä löytyy, mutta harmillisen heikosti kirjoitettuna.
Elokuvasta on olemassa noin 18 minuuttia pidempi versio, mikä julkaistiin Yhdysvalloissa Blu-raylla. Mukana on niin pidennettyjä kohtauksia, joita täytyi ikärajasyistä typistää teatterijulkaisua varten kuin myös kokonaan uusia kohtauksia. Leffan alkupäässä on esimerkiksi isomman luokan show klubilla, minkä lisäksi mm. taistelu örkkejä vastaan kestää kauemmin. Mukana on myös seksikohtaus, mitä leikattiin yhä vain uudestaan lyhyemmäksi teatterijulkaisua varten, kunnes se typistettiin lähes kokonaan pois alkuperäisestä filmistä.
Yhteenveto: Sucker Punch on kiehtova, mutta harmillisen epätasainen elokuva, joka niin ylpeilee kuin kompastelee oman outoutensa vuoksi. Sen tarina on erikoinen ja monisävyinen, mutta samalla se myös jättää kylmäksi kompuroivan ohjauksensa takia. Yksi isoimmista ongelmista on, kuinka tylsiä leffan päähenkilöt ovat, jolloin heidän pakosuunnitelmansa ei koukuta niin hyvin kuin voisi toivoa. Näyttelijäviisikko Emily Browning, Abbie Cornish, Jena Malone, Vanessa Hudgens ja Jamie Chung tekevät parhaansa rooleissaan, mutta heidän hahmonsa jäävät aika latteiksi. Hahmoissa epäonnistutaan myös siinä, kuinka leffa yrittää muka kritisoida naishahmojen seksualisoimista seksualisoimalla itse viisikon. Vaikka fantasiatoimintakohtaukset ovatkin monin tavoin vaikuttavaa antia, niitä vaivaa tietty musiikkivideon ja videopelin tunnelma. Ja kun ne vielä tapahtuvat hahmojen mielen sisällä, ei niistä löydy erityistä jännitettä ja jokainen toimintakohtaus tuntuu edellistä pitkäveteisemmältä. Tiettyjä kehnosti ikääntyneitä erikoistehosteita lukuunottamatta filmi on aikamoista silmäkarkkia visuaalisesti. Zack Snyder osaa tehdä elokuvistaan näyttävän näköisiä, mutta sisältö ontuu turhauttavasti. Ymmärrän, miksi jotkut rakastuvat Sucker Punchiin ja miksi toiset taas inhoavat sitä. Itseäni samanaikaisesti kiehtoo että ärsyttää sen katsominen. Kyseessä onkin oikein tosissaan sellainen filmi, joka pitää vain itse kokea, että uppoaako tämä sekopäinen tykittely vai ei.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Sucker Punch, 2011, Warner Bros., Legendary Entertainment, Lennox House Films, Cruel & Unusual Films
Ohjaus: James Wong Pääosissa: Justin Chatwin, Emmy Rossum, Chow Yun-Fat, Jamie Chung, James Marsters, Joon Park, Eriko Tamura, Randall Duk Kim, Ernie Hudson ja Texas Battle Genre: fantasia, seikkailu, toiminta Kesto: 1 tunti 25 minuuttia Ikäraja: 12
Dragonball Evolution perustuu japanilaisen Akira Toriyaman luomaan supersuosittuun "Dragon Ball" -mangasarjaan (ドラゴンボール - 1984-1995), jonka pohjalta on tehty useita animesarjoja ja -elokuvia. Mangan suosio levisi myös Yhdysvaltoihin, missä siitä kiinnostuttiin tietty tekemään oma elokuvansa. 20th Century Fox hankki "Dragon Ballin" filmatisointioikeudet vuonna 2002 ja alkoi työstämään leffaa. Aluksi yhtiö pyysi sarjan fania, Stephen Chow'ta ohjaamaan elokuvan, mutta hän kieltäytyi, jolloin yhtiö joutui käymään läpi useita ohjaajaehdokkaita, kuten George Lucas, Robert Rodriguez ja Zack Snyder, kunnes lopulta James Wong halusi hoitaa homman. Kuvaukset alkoivat joulukuussa 2007 ja lopulta Dragonball Evolution sai ensi-iltansa Japanissa 10. maaliskuuta 2009 - tasan kymmenen vuotta sitten. Elokuva osoittautui kuitenkin täydeksi fiaskoksi. Se ei tuottanut läheskään toivottuja rahasummia, minkä lisäksi niin kriitikot kuin mangan fanit vihasivat elokuvaa. Akira Toriyama itse kauhistui elokuvan tasosta ja päätti palata sarjan pariin kirjoittamalla uuden animeleffan Dragon Ball Z: Battle of Gods (ドラゴンボールZ 神と神 - 2013). Jopa elokuvan näyttelijät haukkuivat lopputuloksen lyttyyn ja käsikirjoittaja Ben Ramsey pyysi anteeksi faneilta, tiedostaen filmin laadun. Itse en voi laskea itseäni Dragon Ballin faniksi, sillä en ole koskaan ollut oikein kunnolla innoissani siitä. Luin kuitenkin lapsena suuren osan "Dragon Ball" -mangoista, minkä lisäksi katsoin televisiosta Dragon Ball Z -animesarjaa (ドラゴンボールZ - 1989-1996). Kun kuulin, että leffasta ilmestyisi näytelty elokuva, olin erittäin kiinnostunut ja katsoinkin sen, kun se vihdoin ilmestyi Suomessa suoraan vuokralle. En vihannut elokuvaa, mutten kuitenkaan pitänyt siitä lainkaan ja se sai minut menettämään kiinnostuksen koko hommaa kohtaan. Vuosien varrella olen kuitenkin vähitellen alkanut jälleen kiinnostumaan aiheesta ja olen pohtinut koko alkuperäisen "Dragon Ball" -mangasarjan keräämistä. Lisäksi olen jostain syystä halunnut katsoa Dragonball Evolutionin uudestaan ja kun huomasin, että filmi täyttäisi tänä vuonna 10 vuotta, päätin sillä tekosyyllä katsoa ja arvostella leffan.
Nuoren Gokun täytyy löytää seitsemän mystistä voimaa sisällään pitävää Lohikäärmekuulaa pysäyttääkseen pahan lordi Piccolon, joka itse taas aikoo etsiä kuulat tuhotakseen maailman.
Pääroolissa Gokuna nähdään Justin Chatwin, joka on suoraan sanottuna aivan hirvittävän huono läpi elokuvan. Chatwinin näytteleminen on niin puista ja innotonta, että on vaikea käsittää, miten hän alunperin edes sai roolin? Hänellä on selkeästi suuria vaikeuksia lausua repliikkejään (mitkä hänen puolustukseksi ovat kyllä kamalia) ja esiintyä vihreän taustakankaan edessä. Naurettavinta kuitenkin on Chatwinin jatkuvasti esiin pullistuvat verisuonet hänen otsassaan. Monet ovatkin vitsailleet, että nämä verisuonet näyttelevät paremmat kuin hän itse. Niiden kanssa Chatwin näyttää jatkuvasti siltä kuin hän kärsisi vakavasta ummetuksesta. Lisäksi huomasin, että usein kun Chatwin on saanut repliikkinsä sanottua, hän lopettaa näyttelemisen kokonaan. Muutamassakin kohtauksessa hänen ilmeensä tyhjenee täysin, kun hän ei puhu. Ja on varmaan itsestäänselvyys, että elokuvan katselu on aika vaikea prosessi, jos päänäyttelijä (joka vieläpä esiintyy lähes jokaisessa kohtauksessa) on näin taidoton tyyppi. Hän ei koskaan saa "myytyä" hahmoaan, vaan vaikuttaa pääasiassa murjottavalta teiniltä, jota kiinnostaa enemmän tytön valloittaminen ja kiusaajien hakkaaminen kuin vauhdikas seikkailu. Miksi tällaisen hahmon kanssa haluaisi lähteä seikkailemaan? Lisäksi hahmossa on yksi asia, mikä ärsyttää varmasti lähes kaikkia Dragon Ballin faneja. Tämä Goku ei nimittäin ole lainkaan samanlainen kuin mangassa tai animessa. Alkuperäinen tarina alkaa naiivista ja innokkaasta Gokusta, pienestä pojasta, joka haluaa tutkia maailmaa, seikkailla ja näyttää taitonsa. Tämän leffan angstiteini suututtaa takuuvarmasti kaikki fanit, eikä mikään ihme. Hahmo on pilattu täysin ja jo siksi itse elokuvakin on pilalla.
Matkalleen tämä feikki-Goku ottaa mukaansa ihan siistin taistelijamimmi Bulman (Emmy Rossum), joka haluaa myös Lohikäärmekuulat jostain syystä, mestari Roshi (Chow Yun-Fat), joka on hieman hölmö ja pervo, mutta taidokas taistelija, sekä pöljä Yamcha (Joon Park), joka jostain syystä tarttuu mukaan ja koko leffan ajan katsoja toivoisi, että hän kuolisi mahdollisimman hirvittävän kuoleman, sillä hän on niin kamalan ärsyttävä. Yamcha on todella omahyväinen mulkvisti ja Park ärsyttää jokaisen sanomansa repliikin ajan. Chow Yun-Fat on oiva näyttelijä, mutta tässä katsojaa lähinnä nolottaa, että hänet on raahattu mukaan. Yun-Fat vetää kummallisen roolityön, eikä hän saa millään yhdistettyä mestarihahmon hömelöyttä ja viisautta uskottavasti. Rossum on ihan kelvollinen osassaan muihin verrattuna, muttei hänkään kummoinen ole ja hänen hahmonsa jää loppujen lopuksi täysin yksiulotteiseksi. Jos yksiulotteisuutta kaipaa, niin elokuvan pahikset sitä vasta tarjoavatkin. Mangassa ja animessa kiehtova vihreä olio Piccolo (James Marsters) on pilattu tekemällä hänestä täysin geneerinen vihollinen. Piccolosta puhutaan kuin hän olisi maailmankaikkeuden vaarallisin olento, mutta hän ei koskaan oikeasti vaikuta minkäänlaiselta uhkalta katsojalle. Hahmo vain mutisee pahoja repliikkejä ja näyttää ilkeältä ja siinäpä se. Marsters otti roolin vastaan innokkaana Dragon Ball -fanina ja läpi leffan näkee, että hän oikeasti yrittää. Mutta on hyvin vaikea yrittää, kun käsikirjoitus ei tarjoa hänelle tämän enempää. Vielä yhdentekevämpi tapaus on Piccolon kätyri (Eriko Tamura), joka hoitaa lähes kaiken tappelemisen mestarinsa puolesta. On olemassa sanonta, että "elokuva on vain niin hyvä kuin sen vihollinen" ja jos tämä pitää paikkansa, ei ole ihme, että Dragonball Evolution tuntuu todella yksiulotteiselta, aneemiselta ja tylsältä. Elokuvassa nähdään myös Jamie Chung Gokun ihastuksena Chi-Chinä, jolle on sentään yritetty luoda omaa juonikuviota ja hahmokaarta (siinä kuitenkaan onnistumatta), Randall Duk Kim Gokun isoisä Gohanina, Texas Battle Gokua kiusaavana Fullerina, sekä Ghostbusters-komedioista (1984-1989) tuttu Ernie Hudson vanhana viisaana Sifu Norrisina.
Dragon Ballista löytyy niin erinomaiset lähtökohdat mahtavalle seikkailuleffalle, että luulisi sellaisen tekemisen olevan helppo homma. Dragonball Evolutionin näkemisen jälkeen tämä luulo kuitenkin muuttuu täysin. Manga ei selkeästi taivu näytellyksi elokuvaksi - ainakaan näiden tekijöiden toteuttamana. Kyseessä todella on ihan kamalaa roskaa, mikä on täysi pyhäinhäväistys kaikille Dragon Ballin faneille. Elokuvan tekijät ovat napanneet mangasta vain muutamat pointit ja hahmot ja luoneet niiden kautta täysin uuden kertomuksen, mikä ei tunnu millään tavalla enää oikealta. Vaikka unohtaisi hetkeksi, että leffa perustuu johonkin ja miettii sitä vain yksittäisenä seikkailuelokuvana, ei se toimi edes silloin. Elokuva ei sisällä minkäänlaista seikkailun tunnetta, vaikka siinä vähän väliä tapahtuukin jotain. Yleensä tällaisen fantasiaseikkailun luulisi synnyttävän katsojassa ja hahmoissa edes jonkinlaista ihmeen ja hämmästyksen tuntua, kun pääsee näkemään asioita, mitkä eivät ole tästä maailmasta, mutta Dragonball Evolution ei onnistu edes siinä. Edes leffan hahmot eivät vaikuta siltä, että mikään tekisi heihin vaikutusta. Goku pitelee legendaarisia Lohikäärmekuulia kuin tennispalloa. Ja maailmasta puheenollen, leffasta ei löydy minkäänlaista yritystä rakentaa kiehtovaa maailmaa. Jos Dragon Ball ei ole entuudestaan tuttu, katsoja ei saa mitään käsitystä siitä, missä ja milloin tämä edes tapahtuu? Kai jossain futuristisessa Japanissa ottaen huomioon, että lähes kaikki muut kuin Gokun näyttelijä ovat aasialaisia ja että mukana on outoja teknologisia vempaimia.
Elokuva on muutenkin aivan käsittämättömän laiskasti ja kömpelösti tehty aina käsikirjoituksestaan asti. Käsikirjoittaja Ben Ramsey taisi kirjoittaa tekstinsä pelkän Dragon Ballista kertovan Wikipedia-artikkelin perusteella. Jossain kohtaa tekstiä on myös pilkottu niin, että kaikki hahmoja syventävät hetket on otettu pois, jotta lopputulokseen jää vain toimintaa. Tarina poukkoilee eteenpäin hurjalla kiireellä ja katsojan täytyy tehdä töitä pysyäkseen kärryillä, mikä on hassua, sillä elokuva on niin aivotonta höttöä. Leffan huumori ei valitettavasti ole hassua, vaan myötähäpeälliset jutut vain ärsyttävät ja lisäävät katsojan turhautumista. Jännitystä filmistä ei löydy lainkaan. Toimintakohtaukset ovat tylsiä, sillä ne ovat kömpelösti koreografioituja eikä katsoja välitä yhdestäkään hahmosta. Lisäksi ne ratkeavat joka kerta liiankin helposti. Yllättäen alkaakin jo lopputaistelu, mikä huonontaa elokuvaa entisestään muutamastakin eri syystä, joita en tosin lähde nyt avaamaan, sillä ne menisivät spoilereiden puolelle. Elokuvan positiivisena puolena voi todeta, että se kestää vain tunnin ja 25 minuuttia, mihin lasketaan myös lopputekstit mukaan. Leffa ja "kärsimys" on siis nopeasti ohi. Onhan se outoa, että Dragon Ballin pohjalta on saatu aikaiseksi vain alle puolitoistatuntinen leffa, kun materiaalia riittäisi paljon enempäänkin, mutta eipä se lisäkesto tätä mihinkään parantaisi. Tietyt jättimäiset ongelmat olisivat silti mukana, kuten kysymys siitä, kenelle tämä on edes tehty? Ei ainakaan Dragon Ballin faneille. Ja ne, jotka eivät tienneet Dragon Ballista ennen leffan katselua, pitävät koko juttua paskana tämän takia, eivätkä valitettavasti anna mahdollisuutta alkuperäiselle mangalle tai animelle.
Elokuvan ohjauksesta vastaa James Wong, jonka työ on niin amatöörimäistä, että välillä voisi kuvitella leffan olevan pelkkä halpa fanituotanto. Niin ei kuitenkaan voi olla, sillä jos Wong olisi Dragon Ball -fani, olisi elokuva luultavasti parempi. Wongin työtä ei yhtään helpota Ramseyn laiska käsikirjoitus. Ramsey ei edes vaivaudu koko elokuvan aikana selittämään, kuinka Piccolo karkasi hänelle luodusta mystisestä vankilasta. Sen sijaan hän pistää hahmot pohtimaan, miten he voisivat vangita Piccolon takaisin samaan paikkaan - mikä olisi tosi fiksu päätös, kun hänhän juuri hetki sitten keksi keinon päästä sieltä pakoon! Dragonball Evolution ei ole edes teknisesti onnistunut raina. Mukana on joitain ihan tyylikkäitä kuvia, mutta jokaista hyvää kuvaa varten on kaksi hätäisesti otettua. Leikkaus on myös todella tökeröä, etenkin taisteluiden aikana, jolloin yritetään peittää kehnojen stunt-miesten osaamattomuutta. Eniten ihmetystä itselleni tuottaa kuitenkin leffan visuaalinen ilme. Dragonball Evolution ei todellakaan näytä 2009 ilmestyneeltä Hollywood-tuotannolta, vaan pikemminkin 1990-luvun halvalta scifi-TV-sarjalta. Elokuvan asut ovat kumiset ja lavasteet paikoitellen naurettavan epäaidot. Jopa leffan efektit ovat kuin suoraan ysäriltä. Bulman tekniset härpäkkeet, Oozaru-hirviö ja eräs laavapaikka näyttävät todella surkeilta. Ihan oikeasti, samana vuonna ilmestyi Avatar (2009)! Miten tämä voi näyttää niin paskalta?! Ääniefektitkään eivät ole kummoiset. Brian Tylerin säveltämät musiikit jumputtavat mukavasti taustalla, mutteivät jää millään lailla mieleen.
Yhteenveto:Dragonball Evolution on täysi fiasko, mikä jättää vain anteeksiantamattoman pahan maun suuhun. Elokuva on totaalinen epäonnistuminen kaikilla osa-alueilla, mutta lopulta kaikkein eniten kuitenkin ärsyttää, kuinka vähän tekijät ovat tienneet lähdemateriaalista. Tarina, hahmot ja maailma on kaikki pilattu osaamattomien tekijöiden käsissä. Ohjaaja Wongin työ on surkuhupaisan amatöörimäistä ja käsikirjoittaja Ramseyn teksti on raivostuttavan huonoa. Tarina on todella kömpelösti kerrottu ja kaikki tärkeät hetket on silputtu pois, jotta jäljelle jää pelkkiä kehnoja toimintakohtauksia. Elokuvasta ei löydy minkäänlaista seikkailun tunnetta tai jännitystä, eikä se onnistu edes viihdyttämään. Näyttelijät ovat pääasiassa surkeita rooleissaan, etenkin raivostuttava Joon Park ja lahjaton Justin Chatwin. Visuaalisesti filmi näyttää enemmän halvalta ysärin TV-sarjalta kuin vuoden 2009 isolta viihdepläjäykseltä. Tekninen toteutus on naurettavaa - huomattavasti naurettavampaa kuin elokuvan huonot vitsit. Kaiken kaikkiaan Dragonball Evolution on hirvittävän huono mätäpaise ja yksi surkeimmista tekeleistä, minkä olen koskaan nähnyt. Leffa raiskasi täysin lähdemateriaalinsa, eikä ole ihme, etteivät fanit ja Dragon Ballin luoja Toriyama ole vieläkään antaneet elokuvalle anteeksi. Tätä rainaa ei yksinkertaisesti voi suositella kenellekään. Tietyssä mielentilassa ja kavereiden kanssa katsottuna sen huonous voi viihdyttää mukavasti, mutta muuten kannattaa pysyä kaukana tästä jätteestä ja tutustua mieluummin alkuperäiseen mangaan ja animeen.
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, jatkoa pohjustava kohtaus. Jatko-osaa ei onneksi tehty, eikä toivottavasti tulla koskaan tekemään.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Dragonball Evolution, 2009, Twentieth Century Fox, Dune Entertainment, Star Overseas, Ingenious Film Partners, Big Screen Productions, Dune Entertainment III, World Film Magic
Ohjaus: Don Hall ja Chris Williams Pääosissa: Ryan Potter, Scott Adsit, Damon Wayans Jr, Jamie Chung, Genesis Rodriguez, T.J. Miller, Daniel Henney, James Cromwell, Maya Rudolph ja Alan Tudyk Genre: animaatio, supersankarielokuva, komedia Kesto: 1 tunti 42 minuuttia Ikäraja: 7
Kuten monet muutkin Walt Disneyn animaatioelokuvat, myös Big Hero 6 tuli myöhässä Suomen teatterilevitykseen. Sen ensi-ilta Yhdysvalloissa oli jo lokakuussa 2014, mutta Suomeen se ilmestyi vasta tammikuussa 2015. Odotin elokuvaa paljon, sillä halusin nähdä, miten Disney toteuttaisi supersankarielokuvan. Kiinnostukseni kasvoi, kun kuulin, että ryhmä on peräisin Marvelin sarjakuvista. Kävinkin heti ensi-iltaviikonloppuna katsomassa elokuvan ja pidin siitä todella paljon. Ostin elokuvan Blu-raylle heti sen julkaisupäivänä, mutten ollut katsonut sitä kertaakaan uudestaan. Tänään päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoin elokuvan toisen kerran elämässäni, toivoen, että juttu toimisi yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin katselukerralla.
Laittomia robottimatseja harrastava Hiro alkaa tutkia hänen keksimiensä mikrobottien varastamistapausta. Apuna Hirolla on hänen veljensä rakentama hoitoapulaisrobotti Baymax ja neljä nuorta keksijää.
Päähenkilö Hiro Hamadaa ääninäyttelee Ryan Potter. Hiro on neljätoistavuotias poika, joka on erittäin älykäs ja onkin jo valmistunut lukiosta. Hän ei koe, että lähes mikään olisi kunnollinen haaste hänen neroudelleen ja kykeneekin rakentelemaan kaikenlaisia vempaimia, kuten robottinsa, jolla hän taistelee bottimatseissa. Ryan Potterin ääninäyttely on onnistunutta ja hän tuo hienosti tunteita mukaan hahmoon pelkällä äänellään. Hiron Tadashi-veljeä esittää Daniel Henney. Ehdottomasti paras hahmo koko elokuvassa on Tadashin luoma henkilökohtainen hoitoapulainen Baymax, joka on aivan loistavasti keksitty hahmo. Baymax on valkoinen, pullea robotti, joka on hidas ja kömpelö, mutta todella ihana hahmo. Vaikka tiedän, että jossain kohtaa minua alkaisi ärsyttää Baymaxin höpötykset, niin silti todellakin haluaisin itselleni oman Baymaxin. Hahmolle kirjoitetut repliikit ovat tarkkaan mietittyjä ja hänen eleensä ovat hauskasti keksittyjä. Jo pelkästään hahmon tervehdys on täydellinen. Etenkin alkupuolella Baymaxille saa nauraa lähes kaiken aikaa. Sydämessäni on paikka suloisille hahmoille elokuvissa ja Baymax ehdottomasti kuuluu sinne paikkaan. Hahmon äänenä kuullaan pääasiassa televisiosarjoissa esiintynyt Scott Adsit. Big Hero 6 -tiimiin kuuluvat Hiron ja Baymaxin lisäksi myös lasersäteistä innostuva Wasabi (Damon Wayans Jr), totinen Go Go (Jamie Chung), energinen Honey Lemon (Genesis Rodriguez) ja todella ärsyttävä Fred (T.J. Miller). Hahmoille ei ole kovin paljoa annettu lisäsisältöä, vaan he ovat pääasiassa juuri tietynlaiset läpi elokuvan. Nelikosta suosikkini on Wasabi, jolla on hauskoja hetkiä, mutta Millerin ääninäyttelemää Frediä en voi sietää. Hahmo saattaa toimia lapsille, mutta omasta mielestäni Fred on vain erittäin raivostuttava, eikä hänessä ole mitään muuta hauskaa kuin miten hän selittää käyttävänsä samoja alushousuja päivästä toiseen. Elokuvassa nähdään myös Hiron ja Tadashin täti Cass (Maya Rudolph), keksijöiden laboratorion professori Robert Callaghan (James Cromwell) ja rikas Alistair Krei (Alan Tudyk), joka ei vaikuta täysin rehelliseltä kaverilta.
Hiron joutuessa ongelmiin laittomien bottitaisteluiden takia, Tadashi yrittää houkutella tämän laboratoriolleen, jotta Hiro voisi käyttää älykkyyttään luovemmin. Tadashi saa Hiron ilmoittautumaan tiedemessuille esittelemään jonkinlaisen keksinnön, jotta Hiro voisi saada paikan laboratoriosta. Hiro kehittää mikrobotteja, joita voi ohjailla ajatuksenvoimalla. Messujen jälkeen rakennus syttyy palamaan ja Hiro uskoo mikrobottien tuhoutuneen tulipalossa, mutta hän ja Tadashin luoma Baymax päätyvät varastoon, jossa mystinen naamiomies käyttää hänen mikrobottejaan omiin tarkoituksiinsa. Hiro ja Baymax alkavat selvittää, kuka naamiomies todella on ja mitkä ovat hänen aikeensa. Mukaan kaksikko saa Tadashin laboratoriokollegat ja yhdessä he perustavat supersankariryhmän nimeltä Big Hero 6.
Elokuva tosiaan perustuu Marvelin luomaan supersankariryhmään, mutta Walt Disney on ottanut paljon vapauksia tuodessaan hahmoja valkokankaalle. On jotenkin todella kummallista, miten Big Hero 6 pystyy samaan aikaan olemaan selkeä Disney-animaatio, mutta siinä on silti vahvaa Marvel-tunnelmaakin mukana. Ja mitä olisi "Marvel-leffa" ilman Stan Leen cameota ja lopputekstikohtausta... Yhdistelmä toimii todella hyvin ja kyseessä on yksi parhaista Disney-elokuvista 2000-luvulta. Tarina tapahtuu keksityssä San Fransokyon kaupungissa, joka on nimensä mukaisesti yhdistelmä San Franciscoa ja Tokiota. Kaupungin ulkoasuun on hyvin tuotu sekä USA:n, että Japanin tyylejä. Alkupuoli tarinasta keskittyy Hiron esittelyyn ja Baymaxin kohelluksiin, sekä kaksikon ystävystymiseen, jonka jälkeen itse mysteeri lähtee liikkeelle. Kuusikon treenamisosio on oikein viihdyttävä ja taistelupätkät ovat mainiosti toteutettuja. Pahiksella on hyvä motiivi tekoihinsa, eikä kyseessä ole onneksi puhdas paha hahmo, joka vain haluaa tuhota sankarit. Pakko se on kuitenkin myöntää, että supersankariteema tulee hieman liian yllättäen mukaan ja ilman Baymaxia elokuva ei toimisi todellakaan näin hyvin.
Big Hero 6:ssa on hienosti tehtyjä toimintakohtauksia ja vauhdikkaita kohtia, joista voivat helposti innostua sekä lapset, että hieman vanhemmat. Elokuva sisältää paljon huumoria, joista suurin osa naurattaa, mutta on myös paljon kohtia, jotka ovat selkeästi heikompia. Lapsille suunnatut vitsit eivät toimineet kovin hyvin itselleni, mutta etenkin yhdessä kohtauksessa kuultavat, hieman varttuneemmille suunnatut vitsit naurattivat kunnolla. Koskettaviakin kohtia löytyy, joten herkimpien kannattaa varata nenäliinoja mukaan, jos vaikka sattuu kyynel vierähtämään poskelle. Elokuvan ovat ohjanneet Don Hall ja Chris Williams, jotka ovat kummatkin jo aiemmin työskennelleet Disneylle. Kumpikin on tehnyt käsikirjoituksia, ja Chris Williams oli toinen ohjaaja Boltissa (2008), kun taas Don Hall oli toinen ohjaaja leffassa Nalle Puhin elokuva - uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä (Winnie the Pooh - 2011). Animointi on Walt Disneyn tunnettuun tapaan aivan mestarillisesti toteutettua. Jotkut taustat näyttävät niin aidoilta, että on vaikea uskoa, että ne olisivat tietokoneella toteutettuja. Hahmot ovat hyvin Disney-tyylisesti suunniteltuja ja Baymax on kaikessa yksinkertaisessa ulkonäössään todella hyvin toteutettu hahmo. Taistelukohtaukset ovat näyttäviä, mutta niin on elokuvan animointi kaikin puolin. Äänimaailmalla on tuotu todella mainioita lisäyksiä mukaan. Musiikin sävellyksestä vastaa Henry Jackman, joka on tehnyt hyvää työtä musiikkien kanssa. Elokuvassa kuullaan myösFall Out Boyn kappale "Immortals", joka on oikein mainio.
Disney-elokuvien tapaan myös Big Hero 6 sisältää "easter eggejä", eli viittauksia muihin hahmoihin, elokuviin, sarjakuviin jne. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat huomata mm. Räyhä-Ralf -koristehahmon elokuvasta Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph - 2012), valkoisen mini-Dalekin Doctor Who -sarjasta (1963-), Frozen - huurteisesta seikkailusta (2013) tutun prinssi Hansin etsintäkuulutuksen ja patsaan, sekä lumiukko Olafin patsaan ja Bolt-koiran kehystetyn valokuvan.
Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Kuva on erittäin kirkas ja terävä, minkä takia elokuva on läpikotaisin silmäkarkkia katsojalle. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan teosta kertovat pätkät "The Origin Story of Big Hero 6: Hiro's Journey" ja "Big Animator 6: The Characters Behind the Characters", sekä poistettuja kohtauksia, lyhytelokuva "Kestit", joka näytettiin teattereissa ennen elokuvaa ja Mikki Hiiri -lyhäri "Tokyo Go". Mukana on myös elokuvan trailer.
Yhteenveto:Big Hero 6 on todella hyvä animaatioseikkailu sekä lapsille että aikuisille. Disney-Marvel -yhdistelmä toimii mainiosti. Toimintapätkät ja komedia ovat hyvin suunniteltuja, vaikka huumorissa on heikommatkin osuutensa. Hiro on hyvä päähenkilö, mutta voiton vie ehdottomasti upea Baymax-robotti! Jo pelkästään hänen takiaan suosittelen katsomaan elokuvan. Fredin olisi voinut poistaa kokonaan elokuvasta, sillä hän on todella ärsyttävä. Pahiksella on hyvä motiivi, jolloin hänen tekonsa ymmärtää. Visuaalisesti Big Hero 6 on todellista silmäkarkkia ja animaatiojälki on aivan huikeaa. Suosittelen tätä animaatioelokuvien ystäville, kuten myös niille, jotka pitävät paljon supersankarielokuvista. Lapsille tämä toimii takuulla ja perheen yhteiseen elokuvailtaan Big Hero 6 on nappivalinta. Muistakaa tosiaan, ettei elokuvaa kannata pistää pois vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään lyhyt kohtaus. Mahdollisesta jatko-osasta on ollut puhetta, eikä minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että tarinalle tulisi jatkoa, mutta toisaalta toivoisin, että Walt Disneylla tehtäisiin lisää uusia elokuvia.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
Big Hero 6, 2014, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios
