Enola Holmes 3 (2026) - elokuva-arvostelu

ENOLA HOLMES 3

Ohjaus: Philip Barantini

Näyttelijät: Millie Bobby Brown, Louis Partridge, Himesh Patel, Helena Bonham Carter, Sharon Duncan-Brewster, Henry Cavill, Jason Watkins, Hattie Morahan, Joe Azzopardi ja Susan Wokoma

Genre: mysteeri

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 13

Nancy Springerin kirjasarjaan perustuva Netflixin elokuva Enola Holmes (2020) oli katsojatilastohitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Myös Enola Holmes 2 (2022) sai korkeat katsojaluvut, joten kolmannen osan suunnittelu lähti pian liikkeelle. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Enola Holmes 3 on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse pidin ensimmäistä elokuvaa kelpo mysteerinä, mutta jatko-osa oli mielestäni jo hieman keskinkertainen. Odotukseni kolmososaa eivät olleet korkeat, mutta katsoin Enola Holmes 3:n silti heti sen julkaisupäivänä.

Enola Holmes on menossa naimisiin lordi Tewkesburyn kanssa Maltalla. Hääjuhlat katkeavat kuitenkin lyhyeen, kun Enolan isoveli Sherlock ja lordi Tewkesburyn äiti siepataan.

Millie Bobby Brown nähdään jo kolmatta kertaa salapoliisi Enola Holmesina, mestarietsivä Sherlock Holmesin (Henry Cavill, jota ei näytä kiinnostavan juuri yhtään olla mukana tässä leffassa) pikkusiskona. Enola on nyt menossa naimisiin rakastamansa lordi Tewkesburyn (Louis Partridge) kanssa, mistä Sherlock ei innostu, kokiessaan Enolan menettävänsä identiteettinsä häiden myötä. Myöskään Tewkesburyn suku ei ole asiasta mielissään, heidän kokiessa pojan olevan liian hyvä Enolalle. Enola Holmes on periaatteessa hahmona yhä oikein toimiva, hänen pohtiessa, voiko hän yhdistää salapoliisityönsä ja tulevan lady-statuksensa. Brown kuitenkin osoittaa, että hän on vuosien varrella vain heikentynyt näyttelijänä. Hän ylinäyttelee minkä ehtii, eikä asiaa auta Enolalle tyypillinen neljän seinän jatkuva rikkominen, Enolan joko kommentoidessa asioita suoraan katsojalle tai esittäen erilaisia ilmeitä. Partridge jää myös aika puiseksi lordi Tewkesburyna, eikä hänen ja Brownin väliltä löydy juuri kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Himesh Patel Sherlockin uskollisena apurina tohtori Watsonina, Helena Bonham Carter Holmesien äitinä Eudoriana, Hattie Morahan Tewkesburyn äitinä, lady Tewkesburynä ja käväiseepä Susan Wokoman esittämä Edithkin pikaisesti mukana. Patel on elokuvan vakuuttavin näyttelijä, kun yleensä mainio Carter on käynyt selvästi vain kääräisemässä helpot rahat vasemmalla kädellä hutaistulla roolityöllään.

Enola Holmes -elokuvasarjan taso jatkaa laskuaan. Ensimmäinen elokuva oli vielä toimiva mysteeri, mutta jo kakkososa oli keskinkertainen raina ja nyt Enola Holmes 3 on aika heikko ja jopa pitkäveteinen tapaus. Asiaa eivät toki auta ontuvat näyttelijäsuoritukset, mutta isoin ongelma piilee Jack Thornen latteassa käsikirjoituksessa ja Philip Barantinin väsyneessä ohjauksessa. Olin suorastaan pyöristynyt Thorne-Barantini -kaksikon kädenjäljestä, kun ottaa huomioon, että viime vuoden - ei, vaan jopa koko kuluneen vuosikymmenen - paras sarja Adolescence (2025) oli myös heidän aikaansaannoksensa.

Tämänkertainen mysteeri, Sherlock Holmesin katoaminen ja hänen tutkimustensa jatkaminen, ei jaksa millään napata mukaansa. Siihen liittyy oivallisia aihioita Maltan ikävästä kohtelusta Ison-Britannian vallan alla, mutta tämäkin vähä hoidetaan kiusallisen sinisilmäisesti, sellaisella syyttävää sormea heristelevällä "soo-soo!" -asenteella. Pääasiassa leffa koostuu puolivillaisista toiminnallisista osuuksista, joiden stunt-työskentely saa ajoittain irvistämään myötähäpeästä, sekä kömpelöstä komediasta. Todellinen kompastuskivi on tämänkertainen pahis, joka ei vakuuta sitten yhtään. Elokuvan päätyttyä aloin toivoa, että Enola Holmes jäisi trilogiaksi.

Teknisestikin Enola Holmes 3 on ailahteleva. Siitä löytyy kelvollista kameratyöskentelyä, mutta töksähtelevää leikkausta. Yhdessä kohtaa Enola on kuristusotteessa, köysi kaulansa ympärillä, mutta seuraavassa kuvassa hän onkin jo saanut köyden irti ja käyttää sitä vastustajaansa. Lavasteet ovat näyttävät, mutta puvustus ja maskeeraus jättävät ajoittain toivomisen varaa. Brown ei selvästi ole halunnut luopua viimeisen päälle työstetyistä rakennekynsistään - ei, vaikka ne eivät istu leffan tapahtuma-aikaan tai edes hänen hahmoonsa. Tietokonetehosteet, etenkin tulipalo, näyttävät täysin keskeneräisiltä. Äänityöskentely on sentään kelvollista, joskin on suuri sääli, että Daniel Pemberton ei palannut enää säveltäjäksi. Hänen musiikkinsa olivat alusta asti Enola Holmes -elokuvien parasta antia ja valitettavasti Pembertonin korvanneiden Aaron Mayn ja David Ridleyn työt jäävät täysin yhdentekeväksi taustahälinäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Enola Holmes 3, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2026, Latina Pictures, Legendary Entertainment, Legendary Pictures, PCMA Management and Productions

Arvostelu: Hampstead (2017)

HAMPSTEAD (2017)

Ohjaus: Joel Hopkins
Pääosissa: Diane Keaton, Brendan Gleeson, Lesley Manville, Jason Watkins, James Norton ja Peter Singh
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: S

Törmäsin Hampsteadiin ensimmäisen kerran, kun selasin, mitä elokuvia olisi tulossa arvosteltavaksi. Ajattelin, että kyseessä voisi olla ihan kiva romanttinen leffa ja vaikka kiinnostuinkin siitä, että miespääosassa esiintyy Brendan Gleeson, en ajatellut meneväni katsomaan sitä. Kuitenkin kun huomasin, että samana päivänä ilmestyvän The Emoji Movien (2017) lehdistönäytös oli vain suomeksi dubattu, en halunnut mennä katsomaan sitä ja minun täytyi keksiä jonkin toisen filmin arvostelu kyseiselle ajankohdalle. Kun tajusin Hampsteadin ilmestyvän samana päivänä, päätin antaa sille mahdollisuuden ja menin katsomaan sen pienesti toiveikkaana.

Hieman hienommissa piireissä liikkuva Emily Walters katselee eräänä päivänä kiikareilla Hampsteadin Heath-puistoa, kun hän sattuu huomaamaan puiden keskellä pienessä mökissään asustavan Donald Hornerin.

Diane Keaton näyttelee Emily Waltersia, joka on menettänyt miehensä, eikä hän enää osaa keskittyä asioihin kunnolla. Raha-asiat eivät mene hyvin, asunnon katto vuotaa ja kavereiden seurassa ajatukset harhailevat kaikkialle muualle. Emily nähdään hienommissa piireissä, mutta hän ei koskaan tunnu kuuluvan sinne. Tämän ja tietyn höpsähtäneisyyden Keaton tuo oivallisesti esille, mutta välillä hän ei täysin vakuuta. Jotkut tunteikkaammat hetket eivät häneltä tule luonnostaan, jolloin kaikki hänen esiintymisessään tuntuu hieman liian... noh, esiintymiseltä, eikä luonnolliselta. Pääasiassa Keaton on kuitenkin hyvä roolissaan ja häntä jaksaa seurata läpi leffan.
     Donald Hornerina taas nähdään Brendan Gleeson, joka on juuri oikea valinta murahtelevaksi erakoksi. Vaikka Donald vaikuttaa aluksi äksyltä vanhalta herralta, löytyy hänestä kuitenkin enemmän hyvää sydäntä kuin niistä hienostoakoista, joiden kanssa Emily viettää välillä aikaansa. Donald on heti alusta lähtien kiinnostava hahmo, kun hänet nähdään peseytymässä puiston lammessa, jolloin alkaa tietty välittömästi pohtimaan, mikä on ajanut hänet elämään sillä lailla. Gleeson on erittäin mainio roolissaan ja välillä toivoisi, että leffa keskittyisi enemmän häneen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Emilyn poika Philip (James Norton), jonka kanssa Emily ei muista viettää aikaa, hieno rouva Fiona (Lesley Manville), joka uskoo kaikkien pitävän hänestä, vaikka hän yrittääkin inhottavasti tehdä muista itsensä kaltaisia, kirjanpitäjä James (Jason Watkins), joka on iskenut silmänsä Emilyyn ja yrittää viehätellä tämän itselleen todella koomisen ällöttävästi, sekä vastaanottovirkailija Xavier (Peter Singh), joka vaikuttaa hupaisalta, mutta joka jää paria kohtausta lukuunottamatta täysin taka-alalle.

Hampstead on alusta loppuun mainio hyvän mielen elokuva, joka saa herätettyä katsojan huomion heti alussa. Vaikkei leffa saa koskaan kunnolla napattua mukaansa, on sitä silti miellyttävää seurata. Emilyn ja Donaldin romanssin syntyminen on mielenkiintoisesti toteutettu, ja leffa on selvästi parhaimmillaan kun vain he kaksi ovat ruudulla, jolloin kaikki pyörii heidän kemiansa ympärillä, joka toimii oivallisesti. Homma ei ole kuitenkaan imelää teiniromantiikkaa, vaan enemmänkin aikuisille tehty rakkausteos. Draamailu ei mene koskaan yli, vaan pysyy kaiken aikaa hyvän maun rajoissa ja pitää katsojalla pienoisen hymyn huulilla. Huumoriakin on mukana ja välillä teos onnistuu jopa naurattamaan ääneen, etenkin Jamesin ollessa hieman inhottava pervo, joka yrittää iskeä Emilyn. Hänen ja Emilyn välisiin kohtauksiin on saatu erittäin hyvää epämiellyttävyyttä, joka on kuitenkin onnistuttu luomaan koomisuuden kautta.

Romanssin lisäksi tarinassa on myös kiinnostavaa seurata juonikuviota, jossa Hampsteadin hienommat henkilöt huomaavat Donaldin hökötyksen puistossa ja haluavat saada häädettyä hänet pilaamasta maisemaa, kun taas Emily yrittää auttaa Donaldia, jotta tämä saisi pitää kotinsa siellä. Valitettavasti muut juonikuviot tarinassa eivät ole erityisen kiinnostavia. Vaikka unohtelevainen Emily toimii, eivät hänen ongelmansa herätä katsojassa oikein mitään tunteita ja toivoisi, että filmi keskittyisi lähinnä vain Donaldin ongelmiin. Leffa ei onneksi koskaan käy tylsäksi, mutta joissain kohdissa se menettää tietyn mukavuutensa. Niiden lisäksi on myös harmi, että elokuvan lopetus ratkeaa liian helposti ja viimeiset minuutit tuntuvat todella laiskasti väännetyiltä. Hyvien asioidensa takia kyseessä on kuitenkin oikein kelpo filmi, muttei se jää kovin muistettavaksi, eikä siinä ole koskaan mitään ihmeellistä.

Elokuvan on ohjannut Joel Hopkins, joka on aiemmin tehnyt mm. komedian The Love Punch (2013). Tässä Hopkins onnistuu hyvin romantiikan luomisessa, mutta hän ei täysin hallitse kokonaisuutta edes näin pienessä mittakaavassa. Robert Festingerin käsikirjoituskaan ei tosin ole kokonaisuutena eheä teos. Hampstead on kuitenkin kuvattu hyvin. Kuvat ovat tasaisia ja teräviä. Leikkaus on myös sujuvaa, mutta Stephen Warbeckin säveltämät musiikit eivät jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: Hampstead on oikein mainio romanttinen elokuva, vaikka siitä löytyy selkeitä puutteita. Rakkausosuudet ovat hyvin toteutetut ja niihin on saatu luotua oivallinen tunnelma. Huumoria on myös onnistuneesti, varsinkin kirjanpitäjä Jamesin ansiosta. Donaldin mökin ympärillä kulkeva juonikuvio on kiinnostava, mutta Emilyn vaikeudet eivät niinkään. Diane Keaton on kuitenkin toimiva Emilyn roolissa, vaikka jääkin erinomaisen Brendan Gleesonin varjoon, joka on juuri täydellinen valinta Donald-yrmyksi, jolla on kuitenkin hyvä sydän. Jos pidät romanttisista elokuvista, niin kannattaa tämä vilkaista. Mitään siirappista teinirakkautta ei kuitenkaan ole luvassa, vaan tämä on suunnattu enemmänkin noin 40-vuotiaille ja siitä ylös päin. Mitään erityistä ei ole tiedossa, mutta uusien suurten tehoste-elokuvien ilmestyessä vähän väliä, Hampstead on juuri oikeanlainen välifilmi ennen seuraavaa megapätkää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.splendid-film.nl
Hampstead, 2017, Ecosse Films, Motion Picture Capital, Scope Pictures