Arvostelu: Road House (2024)

ROAD HOUSE

Ohjaus: Doug Liman

Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Daniela Melchior, Jessica Williams, Billy Magnussen, Conor McGregor, Austin Post, B.K. Cannon, Dominique Columbus, Joaquim de Almeida, Hannah Lanier, JD Pardo, Arturo Castro, Darren Barnet ja Post Malone

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 16

Road House on uudelleenfilmatisointi Patrick Swayzen tähdittämästä toimintaelokuvasta Road House - kuuma kapakka (Road House) vuodelta 1989. Jo kymmenen vuotta sitten uudelleenfilmatisoinnin suunnittelu käynnistyi Metro-Goldwyn-Mayerin toimesta. Alun perin Michael Stokes työsti käsikirjoituksen ja Rob Cohen palkattiin ohjaajaksi, mutta kumpikin jätti projektin ja Nick Cassavetes korvasi heidät. Päärooliin valittiin showpainija Ronda Rousey, mutta vuosien varrella suunnitelmat muuttuivat ja tilalle otettiin Jake Gyllenhaal. Doug Liman korvasi Cassavetesin ohjaajana ja käsikirjoitusta työstettiin uudestaan ensin Anthony Bagarozzin ja Chuck Mondryn ja sitten Sheldon Turnerin toimesta. Projekti jäi hetkeksi jäihin, kun Amazon osti MGM-studion, mutta yhtiö oli kiinnostunut jatkamaan elokuvan kanssa ja kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022. Nyt Road House on julkaistu suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa, ohjaaja Doug Limanin närkästykseksi, jonka mukaan elokuvalle luvattiin teatterilevitys. Itse katsoin Swayzen tähdittämän alkuperäisleffan vasta nyt alkuvuodesta, odotellessani uutta versiota. Pidin siitä yllättävän paljon, mutten pahemmin innostunut uudelleenfilmatisoinnin näkemisestä. Päätin silti katsoa uuden Road Housen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Entinen UFC-ottelija Elwood Dalton saa pestin Floridan Glass Keyssä sijaitsevan pienen tienvarsibaarin uutena portsarina, rauhoittaakseen toistuvasti tappeluiksi muuttuvat illanvietot.

Jake Gyllenhaal hyppää Patrick Swayzen saappaisiin uutena Elwood Daltonina, kenties maailman parhaana portsarina. Dalton on muuten hyvin samanlainen itsevarma ja lahjakas tyyppi, millaisena hänet voi muistaa alkuperäisestä kasariklassikosta, mutta hänelle on kuitenkin kirjoitettu uutta taustatarinaa miehen UFC-ottelijataustan kautta, jolla selitetään hänen taitojaan turpaan vetämisessä. Kuten arvata saattaa, Gyllenhaal on elokuvan parasta antia. Hän istuu täydellisesti virnuilevaksi mieheksi, joka ei vähästä hätkähdä ja joka pistää kaikkensa peliin tehdäkseen tällä kertaa ihan vain Road Houseksi nimetystä tienvarsibaarista kunniallisen menomestan. Gyllenhaal on myös uskottava, kun häneltä vaaditaan toimintaa.

     Elokuvassa nähdään myös Jessica Williams Road Housea pyörittävänä Frankiena, Lukas Cage, B.K. Cannon ja Dominique Columbus Road Housessa työskentelevinä Billynä, Laurana ja Reefinä, Hannah Lanier läheisessä kirjakaupassa työskentelevänä Charliena, Daniela Melchior sairaanhoitaja Ellienä, Joaquim de Almeida seriffi Big Dickinä, Billy Magnussen Glass Keytä otteessaan pitävänä rikkaana rikollispomo Ben Brandtina, JD Pardo, Arturo Castro ja Darren Barnet tämän kätyreinä, sekä vapaaottelija Conor McGregor ensimmäisessä elokuvaroolissaan Knoxina, joka saapuu paikalle, tavoitteenaan pistää Dalton lihoiksi. McGregor on ulkoisesti hyvä valinta Daltonin pahimmaksi vastukseksi, mutta miehen näyttelijätyö on vaivaannuttavan huonoa yliampuvuudessaan. Myöskään Magnussen ei vakuuta omassa osassaan pahiksena. Melchior on muuten mainio, mutta hänen ja Gyllenhaalin väliltä ei löydy kemiaa pakollista romanssia varten. Muut sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti.

Uusi Road House osoittautui yllättävänkin kelvolliseksi uudelleenfilmatisoinniksi Swayzen hittileffasta. Ei uusi versio samalle tasolle yllä ja siitä löytyy kyllä vikansa, lähtien heikosta pahiskattauksesta. Kun alkuperäiselokuvassa paha Brad Wesley piti koko aluetta hyppysissään ja herätti pelkoa ihmisissä, tästä ei samaa löydy. Roistojen suorittamat vandalismit muualla kuin Road Housessa tuntuvat enemmän jälkimietteeltä, ujutettuna lähinnä taustalle pikaisesti parissa kohtaa. Lisäksi vaikka toisaalta tällainen rantabaari sopii Floridaan paremmin, alkuperäisleffan synkässä ja nuhjuisessa räkäläkapakassa oli huomattavasti enemmän tunnelmaa.

Vikoineenkin uusi Road House on ihan viihdyttävä toimintaelokuva, pääasiassa Jake Gyllenhaalin ansiosta. On kiva, etteivät tekijät lähteneet suoraan kopioimaan lähdeteosta kohtauksesta toiseen ja uudesta versiosta onkin karsittu hahmoja ja muutettu tilanteita - jälkimmäistä tapahtuu yhä vain reippaammin, mitä pidemmälle elokuva etenee. Perustarina on toki yhä tallella ja on jälleen mielenkiintoista, sekä paikoin aika hauskaakin seurata, kun Dalton ryhtyy pistämään Road Housen asioita kuntoon. Usein tämä johtaa fyysisiin mittelyihin ja toiminnannälkäisiä elokuvan luulisi tyydyttävän. Vaikka ajoittain sekaan mahtuukin kummilla kamerakikkailuilla höystettyjä mätkimisiä, tappelut ovat mainion tylyjä ja verisiä, erityisesti lopputaistelussa Daltonin ja Knoxin välillä.

Muutaman mutkan jälkeen ohjaajaksi päätyi Doug Liman, joka on varsin äänekkäästi ilmaissut tyytymättömyyttään siitä, ettei uusi Road House saanut elokuvateatterilevitystä, vaan se pistettiin suoraan striimattavaksi. Liman onnistuu hommassaan pääasiassa menevästi, rakentaen letkeää ilmapiiriä ja tarjoten brutaalia turpaanvetoa. Hänen ongelmakseen muodostuu useaan kertaan pyöritelty, mutta silti hieman raakileeksi jäävä käsikirjoitus, jossa esimerkiksi Daltonin ja Ellien välille muodostuu romanssi ilman sen kummempaa rakentelua. Road House on ihan hyvin kuvattu, joskin ajoittain villi kameranpyörittely ei ole yhtään niin siisti tehokeino kuin tekijät ovat tainneet olettaa. Leikkaus kaipaisi pientä tiivistämistä. Lavasteet ja asut ovat oivat ja maskeeraajat ovat saaneet aikaiseksi varsin häijyjä jälkiä leffan loppupäässä. Erikoistehosteet jättävät toivomisen varaa, mutta äänimaailma sentään jylisee mukavasti. Christophe Beckin säveltämät musiikit jäävät aika yhdentekeväksi jumputukseksi ja musiikeista parhaiten mieleen jää parikin kertaa soiva heikko instrumentaalicover Metallican rautaisesta Enter Sandman -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Road House 2024 www.press.amazonstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Road House, 2024, Metro-Goldwyn-Mayer, Silver Pictures, BCD Travel, Studio Concierge

Arvostelu: Missing (2023)

MISSING

Ohjaus: Will Merrick ja Nick Johnson

Pääosissa: Storm Reid, Nia Long, Joaquim de Almeida, Ken Leung, Megan Suri, Amy Landeacker, Daniel Henney, Michael Segovia ja Tim Griffin

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 12

John Chon tähdittämä, omalaatuisesti tehty trillerielokuva Searching (2018) oli kehuttu jättihitti, joten sille ryhdyttiin suunnittelemaan jatkoa. Elokuvan käsikirjoittajat Sev Ohanian ja ohjaaja Aneesh Chaganty ilmoittivat pian, että uusi leffa seuraisi täysin uusia hahmoja, eikä liittyisi tarinallisesti Searchingiin. Alkuvuodesta 2020 levinnyt koronaviruspandemia kuitenkin viivästytti tuotantoa ja leffan teko käynnistyi tosissaan vasta maaliskuussa 2021. Nyt Missing-nimen saanut filmi saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin sen näkemistä positiivisin mielin, pidettyäni paljon Searchingistä. Meninkin innokkaana katsomaan Missingiä sen lehdistönäytökseen muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Kun June-tytön äiti katoaa, tämän ollessa lomamatkalla Kolumbiassa uuden miesystävänsä kanssa, June päättää tehdä kaikkensa löytääkseen hänet.

Missing ei tosiaan jatka Searching-elokuvan hahmojen tarinaa, vaan kertoo täysin uusista henkilöistä, jotka joutuvat keskelle sieppausjännäriä. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat tosin bongata viittauksia Searchingiin ja John Chon näyttelemään David Kimiin. Missingin päähenkilö on nuori June Allen, jota näyttelee muun muassa Euphoria-sarjasta (2019-) tuttu Storm Reid. Reid on nappivalinta päärooliin ja tulkitsee hyvin hahmoaan, joka ei aluksi vaikuta voivan sietää äitiään (Nia Long), mutta kun tämä katoaa, todellisuudessa erittäin rakas äiti on pakko löytää. Kun viime leffassa vanhempi etsi kadonnutta lastaan, on kiinnostavaa kääntää tilanne päinvastoin ja pistää lapsi etsimään vanhempaansa. On myös mielenkiintoista seurata, kuinka nuori päähenkilö hyödyntää tekniikkaa ja muutenkin resurssejaan eri lailla kuin aikuinen.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Junen äidin uusi miesystävä Kevin (Ken Leung), Junen kaveri Veena (Megan Suri), äidin asianajajaystävä Heather (Any Landeacker), FBI-agentti Park (Daniel Henney), sekä Junea auttava kolumbialaismies Javier (Joaquim de Almeida). Muut näyttelijät ovat myös pääasiassa oivallisia rooleissaan, joskin syyllisen paljastuessa tämän näyttelijä ampuu hieman yli roolihahmonsa häijyydessä.

Searchingin tapaan myös Missing on toteutettu hyvin erikoisesti, näyttämällä koko elokuva hahmojen, pääasiassa Junen, tietokoneen ja puhelimen näytön kautta. Näemme Junen laitteiden ruuduilta hänen Facetime-puheluitaan muiden kanssa, WhatsApp-keskusteluja, lähetettyjä Snapchat-kuvia, sähköposteja, Google-hakuja, digitaalisten muistilappujen kirjoitteluja sun muuta. Toteutus erottaa nämä leffat lähes sataprosenttisesti kaikista muista filmeistä ja on jälleen veikeää päästä seuraamaan uutta jännäriä tällä tavalla tehtynä. Katsojille selviää asioita samaan aikaan kuin Junelle, kun tämä neuvokkaasti pyrkii pääsemään käsiksi vaikkapa äitinsä tai tämän uuden miehen tileihin, julkisten paikkojen valvontakameroihin jne., selvittääkseen, minne nämä ovat kadonneet. Pääasiassa kikkailu toimii, joskin on epäuskottavaa, että joku pitäisi näin aktiivisesti itsestään videokuvaa esillä tietokoneensa näytöllä. Suuri osa nuoremmista tutuistani pitää tarraa tai laastaria läppärinsä videokameran esteenä, mutta elokuva totta kai vaatii sen, että pääsemme näkemään Junen lähes kaiken aikaa.

Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkän toteutustapakikkailun varaan, vaan siihen on saatu kehiteltyä kiva katoamismysteeri, jonka selvittelyyn katsoja voi uppoutua. Missing ei ole yhtä vahva tapaus kuin Searching, mutta se on varsin passeli vastaavanlainen trilleri. Ongelmaksi muodostuu osittain leffan käsikirjoitus, joka venyttää hommaa turhan pitkäksi ja sisältää joitain hieman turhauttavia juttuja. Välillä June on erittäin neuvokas ja keksii juttuja, jotka eivät tulisi ikinä mieleeni, mutta sitten taas hän ei saa hoidettua joitain omasta mielestäni päivänselviä juttuja. Esimerkiksi hän jää kohtauskaupalla pohtimaan äitinsä salasanaa, joka oli täysin ilmiselvä itselleni. Elokuva ei myöskään jaksa kantaa lähes kahden tunnin kestoaan, vaan se kaipaisi hieman tiivistämistä. Leffaa venytellään useilla käänteillä, joita viljellään tasaisin väliajoin, jotta katsojaa saataisiin mahdollisimman hyvin johdettua harhaan. Ennen lopputekstejä leffa on käyttänyt pitkät tovit rakentaakseen jokaisesta hahmosta vuoronperään uuden epäillyn.

Leffan ohjaajina toimivat ensikertalaiset Will Merrick ja Nick Johnson, jotka ovat myös käsikirjoittaneet elokuvan ykkösosan tehneiden Aneesh Chagantyn ja Sev Ohanianin tarinan pohjalta. Kaksikko hoitaa tonttinsa ohjaajina paremmin kuin käsikirjoittajina ja suoriutuvat mallikkaasti varmasti hyvin haasteellisesta tuotannosta. Toisin kuin voisi kuvitella, näyttelijät eivät ole esittäneet roolejaan tietokoneen äärellä, jota nauhoitettaisiin ruudunkaappauksella, vaan näyttelijöiden roolit on kuvattu kunnon kameroin ja kaikki ruudulla nähtävä on tehty digitehostein. Efektitiimi ansaitseekin aplodit, sillä leffa on lähes täysin heidän käsialaansa ja heidän on pitänyt tutkia kaikenlaiset alustat Facetimesta Gmailiin, kuinka ne toimivat ja miltä ne näyttävät, mitä vain vahvistaa oiva äänimaailma - joskin välillä Julian Scherlen säveltämät jännitysmusiikit pauhaavat turhankin megalomaanisesti.

Yhteenveto: Missing on kelpo itsenäinen jatko-osa positiivisesti yllättäneelle ja veikeän omaperäisesti toteutetulle trillerille. Leffan katoamismysteeri nappaa aluksi koukuttavasti mukaansa, mutta hieman ylipitkäksi venytetty käsikirjoitus liian monen pakotetun juonenkäänteen kera saa tason hiipumaan leffan edetessä. Elokuva yrittää hieman jopa epätoivoisesti johtaa katsojaa harhaan, maalailemalla vuoronperään suunnilleen jokaisesta hahmosta syyllistä. Kun todellinen syyllinen paljastuu, ei näyttelijä oikein vakuuta roolissaan. Storm Reid on kuitenkin loistovalinta haastavaan päärooliin. Tekninen toteutus ansaitsee aplodit, sillä niin vakuuttavasti efektitiimi on luonut uudelleen tietokoneen ja puhelimen näytöt monien eri sovellustensa ja äänitehosteidensa kera. Vaikka toteutustavan vuoksi leffan katselu tuntuisi autenttiselta tietokoneelta katsottuna, suosittelen silti vilkaisemaan Missingin elokuvateatterissa, jos Searching onnistui säväyttämään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Missing, 2023, Stage 6 Films