Shrinking, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

SHRINKING - KAUSI 3

Luojat: Bill Lawrence, Jason Segel ja Brett Goldstein

Näyttelijät: Jason Segel, Lukita Maxwell, Jessica Williams, Harrison Ford, Luke Tennie, Michael Urie, Christa Miller, Ted McGinley, Wendie Malick, Devin Kawaoka, Rachel Stubington, Damon Wayans Jr., Cobie Smulders, Lily Rabe, Gavin Lewis, Trey Santiago-Hudson, Claudia Sulewski, Michael J. Fox ja Jeff Daniels

Genre: komedia, draama

Jaksomäärä: 11

Jakson kesto: 34 minuuttia - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 12

Bill Lawrencen, Jason Segelin ja Brett Goldsteinin luoma komediasarja Shrinking nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Apple TV:ssä tammikuussa 2023. Toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli tulossa lisää. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Shrinkingin kolmas tuotantokausi on pyörinyt loppuun. Itse pidin paljon sarjan avauskaudesta ja mielestäni kakkoskausi oli vielä sitäkin parempi, joten olen odottanut innokkaana sarjan jatkumista. Katsoin  Shrinkingin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Jimmy jännittää tyttärensä Alicen yliopistoon lähtöä, samalla kun Paulin Parkinsonin taudin oireet pahenevat. Brian ja Charlie valmistautuvat vanhemmuuteen, mutta sijaisäiti Ava alkaa tulla toisiin ajatuksiin vauvan suhteen.

Shrinkingin tutut hahmot tekevät jälleen paluun. Jason Segelin näyttelemä Jimmy on alkanut vihdoin päästä elämässä eteenpäin, mutta uutena ylitettävänä asiana ajankohtaiseksi tulee hänen tyttärensä Alicen (Lukita Maxwell) lähestyvä lähtö yliopistoon. Harrison Fordin esittämä Paul kamppailee alati pahenevien Parkinsonin taudin oireiden kanssa, samalla kun hänen ja tohtori Julien (Wendie Malick) suhde syvenee. Myöskin terapeuttina työskentelevä Gaby (Jessica Williams) on omien suhdesotkujensa keskellä Derrickin (Damon Wayans Jr.) kanssa, kun taas Brian (Michael Urie) ja Charlie (Demin Kawaoka) alkavat valmistautua sijaissynnyttäjä Avan (Claudia Sulewski) lapsen saapumiseen. Jimmyn luona majaillut Sean (Luke Tennie) kokee pikkuhiljaa voivansa vihdoin lähteä omilleen, samalla kun naapurissa Lizillä (Christa Miller) ja Derekillä (Ted McGinley) on omat kuvionsa käynnissä. Tutut hahmot ovat edelleen lystikkäitä ja näyttelijöiden kemiat osuvat täysillä yhteen.

     Myös Jimmyn vaimon kuoleman aiheuttanut Louis (Brett Goldstein) ja Jimmyn ihastuksenkohde Sofi (Cobie Smulders) tekevät paluun, kun taas uusina hahmoina kausi esittelee Jimmyn isän Randyn, jota näyttelee Jeff Daniels ja Paulin klinikalla tapaaman Gerryn, jota esittää tosielämässä Parkinsonin tautia sairastava Michael J. Fox. Kasarileffoja diggaavana oli muuten aivan mahtavaa nähdä Harrison "Indiana Jones" Ford ja Michael "Marty McFly" J. Fox samassa kohtauksessa. Sen sijaan vastikään Ensisilmäyksellä-sarjan (How I Met Your Mother - 2005-2014) läpikatsoneena tuntui todella omituiselta nähdä Jason "Marshall" Segel ja Cobie "Robin" Smulders deittailemassa.

Shrinkingin kolmas tuotantokausi jatkaa sarjan ilahduttavalla linjalla, vaikkei ihan mahtavan kakkoskauden tasolle ylletäkään. Tässä sarjassa on yksinkertaisesti niin valloittavan mukava ilmapiiri ja näiden hahmojen muodostama ystäväpiiri on niin onnistuneesti rakennettu, että katsojasta tuntuu siltä kuin kuuluisi piiriin mukaan itsekin. Niinpä joka viikko uuden jakson ilmestyminen muistuttaa hieman omien kavereiden tapaamista. Tunnetta vain voimistavat tietyt sisäpiirimäiset vitsit. Hymy nousee vähän väliä huulille ja nauramaan pääsee jatkuvasti. Tarpeen vaatiessa sarja osaa kuitenkin edelleen myös oikeasti vakavoitua ja käsitellä onnistuneesti rankempiakin aiheita.

Kolmoskausi koostuu yhdestätoista noin puolen tunnin mittaisesta jaksosta, joiden parissa aika kulkee taas nopeasti. Eri hahmoilla on omat juonikuvionsa pitkin tuotantokautta ja niiden pariin uppoutuu mielellään. Tietyt jo avauskaudella esitellyt kuviot viedään päätökseensä, olihan Shrinking alun perin tarkoitettu vain kolmen kauden mittaiseksi sarjaksi. Niin tekijät kuin katsojat ovat kuitenkin tykästyneet näihin hahmoihin niin paljon, että jatkoa on luvassa vielä lisää. Tekijöiden mukaan näillä näkymin heti ensi vuonna ilmestyvä neljäs kausi aloittaa uuden luvun näiden hahmojen elämässä ja odotankin positiivisin mielin, mitä onkaan luvassa, sillä useat hahmoista jätetään tässä hyvin erilaisiin paikkoihin ja elämäntilanteisiin. Toisaalta tämä voisi toimia sarjan päätöksenä, mutta olen iloinen, että lisää on tulossa.

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat ilmapiiriä erittäin mainiosti, kun taas käsikirjoittajat keksivät erilaisia tilanteita ja juonikuvioita hahmojen päiden menoksi, sekä tietty monenlaisia hauskoja juttuja ja keskusteluja. Shrinkingin kolmoskausi on myös osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Tutut lavasteet ovat oivalliset, puvustus on pätevää ja äänimaisemakin on taitavasti rakennettu. Tom Howen säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla ja Howen ja Benjamin Gibbardin tunnuskappale Frightening Fishes on aina yhtä mahtava aloitus jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Shrinking, Yhdysvallat, 2023-, Warner Bros. Television, Doozer Productions

Arvostelu: Road House (2024)

ROAD HOUSE

Ohjaus: Doug Liman

Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Daniela Melchior, Jessica Williams, Billy Magnussen, Conor McGregor, Austin Post, B.K. Cannon, Dominique Columbus, Joaquim de Almeida, Hannah Lanier, JD Pardo, Arturo Castro, Darren Barnet ja Post Malone

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 16

Road House on uudelleenfilmatisointi Patrick Swayzen tähdittämästä toimintaelokuvasta Road House - kuuma kapakka (Road House) vuodelta 1989. Jo kymmenen vuotta sitten uudelleenfilmatisoinnin suunnittelu käynnistyi Metro-Goldwyn-Mayerin toimesta. Alun perin Michael Stokes työsti käsikirjoituksen ja Rob Cohen palkattiin ohjaajaksi, mutta kumpikin jätti projektin ja Nick Cassavetes korvasi heidät. Päärooliin valittiin showpainija Ronda Rousey, mutta vuosien varrella suunnitelmat muuttuivat ja tilalle otettiin Jake Gyllenhaal. Doug Liman korvasi Cassavetesin ohjaajana ja käsikirjoitusta työstettiin uudestaan ensin Anthony Bagarozzin ja Chuck Mondryn ja sitten Sheldon Turnerin toimesta. Projekti jäi hetkeksi jäihin, kun Amazon osti MGM-studion, mutta yhtiö oli kiinnostunut jatkamaan elokuvan kanssa ja kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022. Nyt Road House on julkaistu suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa, ohjaaja Doug Limanin närkästykseksi, jonka mukaan elokuvalle luvattiin teatterilevitys. Itse katsoin Swayzen tähdittämän alkuperäisleffan vasta nyt alkuvuodesta, odotellessani uutta versiota. Pidin siitä yllättävän paljon, mutten pahemmin innostunut uudelleenfilmatisoinnin näkemisestä. Päätin silti katsoa uuden Road Housen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Entinen UFC-ottelija Elwood Dalton saa pestin Floridan Glass Keyssä sijaitsevan pienen tienvarsibaarin uutena portsarina, rauhoittaakseen toistuvasti tappeluiksi muuttuvat illanvietot.

Jake Gyllenhaal hyppää Patrick Swayzen saappaisiin uutena Elwood Daltonina, kenties maailman parhaana portsarina. Dalton on muuten hyvin samanlainen itsevarma ja lahjakas tyyppi, millaisena hänet voi muistaa alkuperäisestä kasariklassikosta, mutta hänelle on kuitenkin kirjoitettu uutta taustatarinaa miehen UFC-ottelijataustan kautta, jolla selitetään hänen taitojaan turpaan vetämisessä. Kuten arvata saattaa, Gyllenhaal on elokuvan parasta antia. Hän istuu täydellisesti virnuilevaksi mieheksi, joka ei vähästä hätkähdä ja joka pistää kaikkensa peliin tehdäkseen tällä kertaa ihan vain Road Houseksi nimetystä tienvarsibaarista kunniallisen menomestan. Gyllenhaal on myös uskottava, kun häneltä vaaditaan toimintaa.

     Elokuvassa nähdään myös Jessica Williams Road Housea pyörittävänä Frankiena, Lukas Cage, B.K. Cannon ja Dominique Columbus Road Housessa työskentelevinä Billynä, Laurana ja Reefinä, Hannah Lanier läheisessä kirjakaupassa työskentelevänä Charliena, Daniela Melchior sairaanhoitaja Ellienä, Joaquim de Almeida seriffi Big Dickinä, Billy Magnussen Glass Keytä otteessaan pitävänä rikkaana rikollispomo Ben Brandtina, JD Pardo, Arturo Castro ja Darren Barnet tämän kätyreinä, sekä vapaaottelija Conor McGregor ensimmäisessä elokuvaroolissaan Knoxina, joka saapuu paikalle, tavoitteenaan pistää Dalton lihoiksi. McGregor on ulkoisesti hyvä valinta Daltonin pahimmaksi vastukseksi, mutta miehen näyttelijätyö on vaivaannuttavan huonoa yliampuvuudessaan. Myöskään Magnussen ei vakuuta omassa osassaan pahiksena. Melchior on muuten mainio, mutta hänen ja Gyllenhaalin väliltä ei löydy kemiaa pakollista romanssia varten. Muut sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti.

Uusi Road House osoittautui yllättävänkin kelvolliseksi uudelleenfilmatisoinniksi Swayzen hittileffasta. Ei uusi versio samalle tasolle yllä ja siitä löytyy kyllä vikansa, lähtien heikosta pahiskattauksesta. Kun alkuperäiselokuvassa paha Brad Wesley piti koko aluetta hyppysissään ja herätti pelkoa ihmisissä, tästä ei samaa löydy. Roistojen suorittamat vandalismit muualla kuin Road Housessa tuntuvat enemmän jälkimietteeltä, ujutettuna lähinnä taustalle pikaisesti parissa kohtaa. Lisäksi vaikka toisaalta tällainen rantabaari sopii Floridaan paremmin, alkuperäisleffan synkässä ja nuhjuisessa räkäläkapakassa oli huomattavasti enemmän tunnelmaa.

Vikoineenkin uusi Road House on ihan viihdyttävä toimintaelokuva, pääasiassa Jake Gyllenhaalin ansiosta. On kiva, etteivät tekijät lähteneet suoraan kopioimaan lähdeteosta kohtauksesta toiseen ja uudesta versiosta onkin karsittu hahmoja ja muutettu tilanteita - jälkimmäistä tapahtuu yhä vain reippaammin, mitä pidemmälle elokuva etenee. Perustarina on toki yhä tallella ja on jälleen mielenkiintoista, sekä paikoin aika hauskaakin seurata, kun Dalton ryhtyy pistämään Road Housen asioita kuntoon. Usein tämä johtaa fyysisiin mittelyihin ja toiminnannälkäisiä elokuvan luulisi tyydyttävän. Vaikka ajoittain sekaan mahtuukin kummilla kamerakikkailuilla höystettyjä mätkimisiä, tappelut ovat mainion tylyjä ja verisiä, erityisesti lopputaistelussa Daltonin ja Knoxin välillä.

Muutaman mutkan jälkeen ohjaajaksi päätyi Doug Liman, joka on varsin äänekkäästi ilmaissut tyytymättömyyttään siitä, ettei uusi Road House saanut elokuvateatterilevitystä, vaan se pistettiin suoraan striimattavaksi. Liman onnistuu hommassaan pääasiassa menevästi, rakentaen letkeää ilmapiiriä ja tarjoten brutaalia turpaanvetoa. Hänen ongelmakseen muodostuu useaan kertaan pyöritelty, mutta silti hieman raakileeksi jäävä käsikirjoitus, jossa esimerkiksi Daltonin ja Ellien välille muodostuu romanssi ilman sen kummempaa rakentelua. Road House on ihan hyvin kuvattu, joskin ajoittain villi kameranpyörittely ei ole yhtään niin siisti tehokeino kuin tekijät ovat tainneet olettaa. Leikkaus kaipaisi pientä tiivistämistä. Lavasteet ja asut ovat oivat ja maskeeraajat ovat saaneet aikaiseksi varsin häijyjä jälkiä leffan loppupäässä. Erikoistehosteet jättävät toivomisen varaa, mutta äänimaailma sentään jylisee mukavasti. Christophe Beckin säveltämät musiikit jäävät aika yhdentekeväksi jumputukseksi ja musiikeista parhaiten mieleen jää parikin kertaa soiva heikko instrumentaalicover Metallican rautaisesta Enter Sandman -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Road House 2024 www.press.amazonstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Road House, 2024, Metro-Goldwyn-Mayer, Silver Pictures, BCD Travel, Studio Concierge

Arvostelu: Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet (Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore - 2022)

IHMEOTUKSET: DUMBLEDOREN SALAISUUDET

FANTASTIC BEASTS: THE SECRETS OF DUMBLEDORE

Ohjaus: David Yates

Pääosissa: Eddie Redmayne, Jude Law, Dan Fogler, Mads Mikkelsen, Ezra Miller, Callum Turner, Alison Sudol, Jessica Williams, William Nadylam, Victoria Yeates, Poppy Corby-Tuech, Richard Coyle, Oliver Masucci, Maria Fernanda Cândido, Dave Wong ja Katherine Waterston

Genre: fantasia, seikkailu

Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia

Ikäraja: 12

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen (1997-2007) ja -elokuvien (2001-2011) velhomaailmaa laajentamaan tarkoitettu elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - 2018) keräsi huomattavasti heikompaa palautetta niin kriitikoilta kuin faneilta, eikä se ollut taloudellisesti edeltäjänsä veroinen hitti. Se oli silti tarpeeksi menestynyt, jotta viiden osan elokuvasarjaksi tarkoitettua projektia oli kannattavaa jatkaa. Kolmannen elokuvan kuvausten oli tarkoitus alkaa alkuvuodesta 2020, mutta kun Johnny Depp erosi elokuvasta studion pyynnöstä, hänen jouduttua oikeusdraaman keskelle ex-vaimonsa Amber Heardin kanssa, kuvauksia jouduttiin viivästyttämään. Viivästykseen vaikutti myös juuri alkanut koronaviruspandemia. Lopulta kuvaukset saatiin aloitettua syksyllä 2020 ja nyt Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet saapuu elokuvateattereihin. Itse olen ollut lapsesta asti Harry Potterin suuri fani ja olinkin innoissani, kun ensimmäinen Ihmeotukset-leffa ilmestyi. Jatko-osa Grindelwaldin rikokset kuitenkin tuotti minulle suuren pettymyksen ja niinpä odotukseni elokuvasarjan jatkoa kohtaan laskivat huimasti. Deppin erottaminen, sekä Rowlingin trans-kommenttien ympärille noussut kohu vain saivat minut menettämään kiinnostustani entisestään ja meninkin lopulta aika matalin odotuksin katsomaan Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuuksia sen lehdistönäytökseen IMAX-salissa muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Albus Dumbledore lähettää Lisko Scamanderin ystävineen vaaralliselle tehtävälle estämään pahan velho Gellert Grindelwaldin nousun koko taikamaailman johtajaksi.

Monet tutut hahmot kahdesta aiemmasta Ihmeotukset-elokuvasta tekevät paluun ja päätyvät uudelle seikkailulle alati laajenevassa velhomaailmassa. Mainion Eddie Redmaynen näyttelemällä zoologi Lisko Scamanderilla on onneksi oikea tarkoituskin tässä leffassa, eikä hän jää statistiksi ihmeotustensa kanssa kuten viimeksi kävi. Dan Foglerin esittämä jästileipuri Jacob Kowalski raahataan tällekin matkalle ja Jacob toimii jälleen leffasarjan oivallisena huumorihahmona, josta kuitenkin löydetään uusia puolia. Liskon auroriveli Theseus (Callum Turner) nostetaan isompaan osaan, joskin hän on tuntunut liki unohtaneen morsiamensa Leta Lestrangen (Zoë Kravitz) kuoleman viime elokuvan huipennuksessa. Viime leffasta myös merkittävään velhosukuun kuuluva Yusuf Kama (William Nadylam) ja nopeasti nähty Liskon assistentti Bunty (Victoria Yeates) tekevät paluun. Uutena hahmona mukaan tuodaan Jessica Williamsin näyttelemä taikaopettaja Lally Lande, joka nousee yhdeksi filmin parhaista tapauksista. Albus Dumbledoren osaan paluun tekee karismaattinen Jude Law, joka istuu yhä erittäin hyvin nuoreksi Tylypahkan tulevaksi rehtoriksi. Hahmon kohdalla odotan eniten näkeväni, milloin Dumbledore päättää siirtyä tyylikkäistä puvuista eksentrisiin kaapuihin. Moni varmasti ilahtuu, että Dumbledoren homous nostetaan vihdoin kunnolla esille, eikä siitä vain vihjailla äärimmäisen hienovaraisesti.

     Johnny Deppin jouduttua poistumaan elokuvasarjasta, pahan Gellert Grindelwaldin roolin nappasi Mads Mikkelsen. Mikkelsen on hieno näyttelijä, joka on vuodesta toiseen tehnyt vaikutuksen. Grindelwaldiksi hän ei kuitenkaan sovi, ei sitten millään. Depp teki pimeän velhosta persoonallisen ja viekkaan manipuloivan tapauksen. Hän oli myös varsin persoonallisen näköinen valkoisten hiustensa ja eriväristen silmiensä kanssa. Mikkelsenistä puuttuu kaikki tämä. Vasta IMAX:in jättikankaalta huomasin, että hänen silmissään on sävyeroa, mutta muuten hän näyttää vain tavalliselta herrasmieheltä, jonka aiemmin tummat hiukset ovat alkaneet harmaantumaan. Deppin jälkeen Mikkelsen on jopa hieman tylsä roolissa, eikä hän onnistu enää leffasarjan kolmannessa osassa hyppäämään luontevasti menoon mukaan.

Paluun tekevät myös Grindelwaldin puolelle loikanneet Valio, eli Aurelius Dumbledore (Ezra Miller) ja Jacobin rakas Queenie Goldstein (Alison Sudol). Valion taustoja avataan taas lisää, mutta hahmoa hyödynnetään silti yhä vain kömpelömmin, mitä pidemmälle filmi etenee. Queeniestäkin saadaan esille uusia puolia. Sudol on roolissaan parempi ja monisävyisempi kuin ennen, mutta Miller on todella puinen ja näyttää siltä kuin hän kamppailisi sitä vastaan, kuinka hillitty hänen kuuluu olla.

Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on onneksi parannus keskinkertaisen Grindelwaldin rikokset -elokuvan jälkeen, mutta vielä on harmillisesti aikamoinen matka, jotta leffasarja pääsisi takaisin ensimmäisen Ihmeotukset-filmin tasolle. Pari lisävuotta elokuvien välissä on selvästi tehnyt hyvää ja J. K. Rowlingilla tuntuu olevan selkeämpi visio siitä, minne hän haluaa elokuvasarjaa viedä. Lisäksi hän on hoksannut, että jos elokuvasarja mielii kantaa yhä Ihmeotukset-nimeä, siinä pitäisi myös olla niitä taikaolentoja. Tämänkertainen tarina, josta en lähde sen enempää paljastamaan, kulkee vahvasti erään otuksen ympärillä, mikä on askel oikeaan suuntaan Grindelwaldin rikosten sinne tänne rönsyilevän tarinan jälkeen.

Vielä olisi tehtävänä korjausliikkeitä ja Dumbledoren salaisuuksien ongelmaksi koituu lähinnä, että Rowlingilla olisi valtavasti kerrottavanaan, mutta kaikkea ei vain saa mahdutettua vajaan kahden ja puolen tunnin filmiin. Niinpä esimerkiksi Valion osuus jää töksähtäväksi. Kokonaisuus ontuu hieman, mutta aina silloin tällöin elokuva nappaa iskevästi mukaansa. Pitkä vakoojamainen osuus Saksassa on elokuvan mukaansatempaavinta antia, minkä lisäksi loppuhuipennuksesta löytyy varsin jännittävä osio. Muuten loppuhuipennus jättää kuitenkin hieman toivomisen varaan. Se nostattaa tunnelmaa oivallisesti, mutta jää lopulta antikliimaksiksi, kun tekijät muistivat, että "ai niin, näitä leffoja pitäisi tehdä vielä kaksi lisää".

Jos jossain elokuva onnistuu, niin laajentamaan jälleen Rowlingin jo valmiiksi rikasta taikamaailmaa. Tässäkin leffassa matkustetaan maasta toiseen ja esitetään ripauksia eri maiden taikakulttuureista. Uusia paikkoja haluaisi päästä tutkimaan enemmän, mutta myös vanhat ja tutut lokaatiot jaksavat kiehtoa. Valehtelisin, jos sanoisin, etteikö kasvoilleni olisi levinnyt riemastunut hymy, kun Tylypahka ilmestyy kuvaan ja John Williamsin Harry Potter -melodiat alkavat soida. Hymy levisi myös joistain aidosti hyvistä hahmojen välisistä hetkistä ja Jacob tarjosi toki useammat makeat naurut. Taistelukohtauksissa hyödynnetään erittäin tyylikkäästi ja monipuolisesti erilaisia loitsuja, joskin parissa kohtaa minusta tuntui siltä kuin olisin katsonut Doctor Strangea (2016), enkä mitään Rowlingin velhomaailmaan liittyvää...

Ohjaajana jatkaa kaksi aiempaa Ihmeotukset-elokuvaa, sekä neljä viimeistä Harry Potteria ohjannut David Yates, joka onneksi vaikuttaisi yhä innostuvan tästä maailmasta. Hän jatkaa kelpo työtään, synkistäen menoa entisestään. Tällä kertaa käsikirjoituksesta ei vastaa yksin Rowling, vaan hänen apunaan toimii Harry Potter ja Feeniksin kiltaa (Harry Potter and the Order of the Phoenix - 2007) lukuun ottamatta kaikki Potterit elokuvamuotoon kirjoittanut Steve Kloves. Kaksikon yhteistyö toimii ihan hyvin, Rowlingin tarjotessa visionsa tästä maailmasta ja tarinasta ja Klovesin auttaessa muovaamaan tämän luovuuden tulvan filmiksi. Teknisiltä ansioiltaan Dumbledoren salaisuudet on varsin toimiva. Se on tyylikkäästi kuvattu ja ihan hyvin leikattu. Vaikka juonikuvioita on kenties yksi liikaa, monien juttujen välillä hypitään sulavammin kuin viimeksi. Lavasteet ja maskeeraukset ovat tietty huippuluokkaa, mutta on sääli, etteivät puvustajat leikittele niin villisti velhojen ja noitien asujen kanssa kuin Harry Pottereissa. Erikoistehosteet ovat pääasiassa oivalliset, mutta tietty digitaalisuus on näkyvissä ihan kaikessa. Välillä jopa tuntuu, että yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneissä Pottereissa nähtiin parempia efektejä. Äänimaailma on vaikuttavasti rakennettu ja James Newton Howardin seikkailullisista ja tunnelmoivista musiikeista ei löydy moitittavaa.

Yhteenveto: Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on kelpo fantasiaseikkailu ja parannus keskinkertaisen Grindelwaldin rikosten jälkeen. Yhä jäädään kuitenkin kauas ensimmäisestä Ihmeotukset-elokuvasta, sekä Harry Potter -filmeistä. J. K. Rowlingilla on edelleen huiman paljon kerrottavaa tästä kaiken aikaa laajenevasta taikamaailmasta ja yksi filmin ongelmista onkin, kuinka paljon siinä on kaikkea. Kaikkeen ei ole tarpeeksi aikaa ja niinpä esimerkiksi tärkeänä aloitettu juonikuvio Valion sukupuusta käsitellään harmillisen löyhästi. Lisko Scamanderin ja kumppaneiden uusi seikkailu vie toimivasti mukanaan ja pitää sisällään viihdyttäviä, hauskoja ja jännittäviäkin hetkiä. Toisin kuin viimeksi, Liskolla on oikea funktio tarinassa ja niitä ihmeotuksiakin on kunnolla mukana. Paikoitellen tarinankerronta ontuu, loppuhuipennus jättää hieman kylmäksi ja pari taistelukohtausta muistuttavat aivan liikaa toisesta leffasarjasta. Mads Mikkelsenin harmillisen tylsää Grindelwald-tulkintaa ja Ezra Millerin puista Valiota lukuun ottamatta näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan. Tekniseltä puoleltaan elokuva on taidokkaasti tehty. Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on askel parempaan suuntaan, mutta tätäkin leffaa katsoessa tuntuu siltä, että Rowlingin maailman todellinen taikuus hiipuu jo. Nähtäväksi jää, onnistuvatko kaksi seuraavaa leffaa palauttamaan tason siihen, mistä tämä lisäosasarja lähti liikkeelle...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.4.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore, 2022, Warner Bros., Heyday Films

Arvostelu: Booksmart (2019)

BOOKSMART

Ohjaus: Olivia Wilde
Pääosissa: Beanie Feldstein, Kaitlyn Dever, Billie Lourd, Skyler Gisondo, Diana Silvers, Jason Sudeikis, Mason Gooding, Noah Galvin, Molly Gordon, Eduardo Franco, Austin Crute, Nico Hiraga, Victoria Ruesga, Jessica Williams, Lisa Kudrow, Will Forte ja Mike O'Brien
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Booksmart on näyttelijä Olivia Wilden esikoisohjauselokuva. Idea leffaan syntyi jo kymmenisen vuotta sitten, kun Emily Halpern ja Sarah Haskins työstivät ensimmäisen version sen käsikirjoituksesta. 2014 Susanna Fogel nappasi tekstin ja työsti sitä uuteen suuntaan, mistä Annapurna Pictures -yhtiö kiinnostui ja hankki tekstin itselleen. Wildelle tarjottiin mahdollisuutta ohjata elokuva ja hän suostui siihen heti. Käsikirjoitusta muokattiin vielä hieman modernimpaan suuntaan ja kuvaukset alkoivat keväällä 2018. Booksmart sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla maaliskuussa ja nyt se on saapunut myös Suomeen. Itse kuulin leffasta vasta muutamia viikkoja sitten, kun kaikkialla alettiin kehumaan sitä. Olin yllättynyt, että filmi saapui Suomessa teattereihin, mutten ollut täysin varma, menisinkö katsomaan sen, vai odotanko, että se saapuu vuokralle. Kuitenkin kun olen huomannut tämän vuoden isojen filmin tuottaneen minulle pettymyksiä, ajattelin, että kenties minun pitäisi panostaa enemmän pienen luokan leffojen katseluun ja päätin antaa Booksmartille reilun mahdollisuuden. Kävin katsomassa leffan elokuvateatteri Cinamonissa ja hyvä niin, sillä kyseessä on yksi vuoden parhaista elokuvista!

Koko high schoolin ajan pänttäämiselle omistautuneet Molly ja Amy saavat tietää, että myös koulun välinpitämättömiltä vaikuttavat juhlijaopiskelijat ovat päässeet huippu-collegeihin. Ystävykset kokevat tehneensä kaiken rankan puurtamisen turhaan ja päättävät viimeisenä kouluiltanaan juhlia ensimmäistä kertaa elämässään.

Elokuvan päähenkilöitä, Mollya ja Amya näyttelevät Beanie Feldstein ja Kaitlyn Dever, jotka ovat nappivalinnat rooleihinsa ja heidän kemiansa pelaavat täysillä yhteen. Feldstein ja Dever tuntuvat oikeasti ystäviltä lapsuudesta saakka, mikä on ehdottomasti yksi filmin vahvimmista puolista. Jos pääpari ei toimisi yhdessä, ei leffakaan toimisi. Uskottava ystävyys nostaa leveän hymyn huulille, mikä vain pysyy yllä läpi elokuvan. Heidän hahmonsakin ovat mitä mainioimmat ja Mollyn ja Amyn bileiltaan lähtee erittäin mielellään mukaan. Hahmoista löytyy mielenkiintoisia puolia, joita käsitellään erinomaisin tavoin. Esimerkiksi Amy on homoseksuaali, mutta siitä ei nosteta mitään haloota, vaan se esitetään täysin arkipäiväisenä asiana, mikä oli mielestäni aivan mahtavaa!
     Mollyn ja Amyn luokka on täynnä mitä persoonallisimpia ja kiinnostavimpia tapauksia, joita haluaisi nähdä jopa enemmän kuin he lopulta saavat ruutuaikaa. Seasta löytyy pelleileviä poikia (Mason Gooding, Eduardo Franco ja Nico Hiraga), kundista toiseen hyppivä "Tiepalvelu" (Molly Gordon), töykeä Hope (Diana Silvers), todella erikoinen ja täysin omassa maailmassaan elävä Gigi (Billie Lourd), yliampuvat ja taiteelliset homopojat George (Noah Galvin) ja Alan (Austin Crute), Amyn ihastus, skeittarityttö Ryan (Victoria Ruesga), sekä oma suosikkini, varakkaasta perheestä tuleva ja epätoivoisesti suosiota hakeva Jared (Skyler Gisondo). Gisondo on mm. Loma-komediassa (Vacation - 2015) ja Netflixin Santa Clarita Diet -sarjassa (2017-2019) osoittanut olevansa täydellinen noloissa rooleissa ja tekee saman myös tässä hulvattomin seurauksin. Yleisestikin ottaen hahmot ovat kaikki jollain tavalla hauskoja ja nuoret näyttelijät hoitavat hommansa todella hyvin.
     Aikuishahmoja leffassa taas ovat Amyn vanhemmat (Lisa Kudrow ja Will Forte), luokan opettaja Fine (Jessica Williams), rehtori Brown (Jason Sudeikis), sekä pizzakuski Pat (Mike O'Brien). Aikuiset eivät saa yhtä paljon ruutuaikaa kuin nuoret, mutta jokainen saa ainakin yhden kohtauksen aikaa loistaa ja jokainen todella käyttää kohtauksensa hyödyksi.

Olin hyvin varma ennen leffan näkemistä, että tulisin pitämään siitä, mutten arvannut, että pitäisin siitä näinkin paljon. Booksmart ei ole vain yksi vuoden parhaimmista elokuvista, se on tähän mennessä vuoden hauskin. En edes muista, milloin olisin viimeksi nauranut näin paljon leffan aikana! Elokuvan ensimmäinen tunti on aivan mahtavaa vitsiä toisensa perään, mutta huumori ei tunnu koskaan halvalta ja typerältä, vaan pääasiassa nokkelalta ja fiksulta. Vitsiä revitään ties mistä ja monet hetket yllättivät minut siitä, kuinka pitkälle tekijät ovat valmiita menemään. Etenkin yhdessä kohtaa leffa todella kiskaisee maton jalkojen alta, enkä voinut muuta kuin tuijottaa suu auki, että olipas tekijöillä pokkaa. Mollyn ja Amyn matka elämiensä ensimmäiseen juhlaan ei tietenkään suju ilman mutkia matkassa ja juuri nämä mutkat, sekä niiden selvittely on usein hulvatonta seurattavaa. Paikoitellen homma käy epäuskottavuuden rajoilla, mutta itseäni tuo ei haitannut. Elokuvassa riittää huumoria moneen makuun ja kun katsojana omaa laajan huumorintajun, on Booksmart yhtä lystiä. Loppupäässä elokuvaa meno muuttuu kuitenkin enemmän draaman puolelle, mikä on usein vaikea paikka komedioille. Tässä draama tuodaan onneksi täydellisesti mukaan ja silloin huomaa, kuinka tärkeiksi nämä hahmot ovat ehtineet muodostua katsojalle.

Booksmart on myös oikeasti hyvin älykäs filmi ja siinä on tärkeitä aiheita, joita se käsittelee esimerkillisesti. Yksi tärkeimmistä teemoista on, ettei ihmistä todellakaan pitäisi tuomita kannen perusteella, sillä ahkerasti opiskelevat eivät ole vain muita tuomitsevia lukutoukkia tai tylsimyksiä, eivätkä bilettäjät ole vain surkeita arvosanoja saavia urpoja, joiden tulevaisuus näyttää heikolta. Elokuvasta löytyy stereotyyppiseltä vaikuttavia hahmoja, jotka kuitenkin osoittavat olevansa paljon enemmän. Leffa pyrkii rikkomaan ennakkoluuloja ja siksi se tuntuu usein hyvin merkittävältä teokselta. Monille nuorille tämä tulee olemaan todella samaistuttava elokuva ja siksi suosittelenkin jo nyt nuoria menemään katsomaan tämän - etenkin nuoria naisia, joille tämä on pääasiassa tarkoitettu, vaikkei kyseessä olekaan selvästi vain tyttöjen leffa. 12 vuotta sitten saimme Superbadin (2007) ja Booksmart tuntuu, että se voisi olla tytöille sama kuin Superbad oli ja on pojille. Minun on vaikea löytää mitään erityistä kritisoitavaa leffasta, sillä se on kaikin puolin aivan mahtava. Rehellisesti sanottuna minulla on ollut omassa elämässäni jo pidempään vaikea ajanjakso ja Booksmart oli juurikin sitä, mitä nyt tarvitsin. Hieman yli puolentoista tunnin ajaksi pääsin eroon murheistani ja vain nauroin, iloitsin ja viihdyin, sekä loppupäässä hieman liikutuin. Kokemukseni täydellisti se, ettei salissa ollut muita katsojia ja pystyin täysillä nauttimaan kokemuksesta ilman häiriötekijöitä.

Elokuvan on tosiaan ohjannut näyttelijä Olivia Wilde, joka osoittaa olevansa kenties jopa parempi ohjaajana kuin näyttelijänä. Wildella on mielenkiintoinen tyyli ja hän sähköistää filmin täyteen energiaan, mikä lupaa sen, ettei tylsää hetkeä löydy. Elokuva on muutenkin rytmitetty käsikirjoituksessa ja leikkauksessa niin taiturimaisesti, ettei aika voi käydä pitkäksi. Käsikirjoitus on läpikotaisin fantastinen niin mainion tarinansa kuin kiinnostavien hahmojensa ja heidän käymien keskustelujensa puolesta. Booksmart on lisäksi taidokkaasti kuvattu, sekä paikoitellen veikeästi valaistu. Yhden kohdan efektit ovat hauskat ja äänimaailma on oivallisesti rakennettu. Dan the Automatorin musiikit jumputtavat taustalla ja pitävät tunnelman katossa läpi filmin.

Yhteenveto: Booksmart on tähän mennessä vuoden hauskin komedia ja yksi vuoden parhaimmista elokuvista! Leffa tarjoaa useita hulvattomia hetkiä ja vitsejä, ja ensimmäisen tunnin aikana pääseekin nauramaan todella makeasti. Välillä vitsit ovat ronskeja, mutteivät muutu typeräksi urpoiluksi, ja paikoitellen ne ovat taas käsittämättömän absurdeja. Vaikka loppupäässä meininki alkaa painottua enemmän draaman puolelle, ei tämä haittaa, sillä elokuva on salakavalasti saanut katsojan todella välittämään päähenkilöistään, jolloin koskettavat hetket iskevät kunnolla. Molly ja Amy ovat mahtavat hahmot, joiden bileseikkailua on hauska seurata. He todella tuntuvat ystäviltä, mihin vaikuttaa Beanie Feldsteinin ja Kaitlyn Deverin huikea kemia. Kaikin puolin näyttelijät ovat erittäin hyviä rooleissaan ja aika pitkälti jokainen hahmoista saa oman tähtihetkensä. Lisäksi leffa uppoutuu tärkeisiin sanomiin ja teemoihin, ja käsittelee niitä taidokkaasti. Käsikirjoitus on monin tavoin erinomainen ja Olivia Wilde osoittaa olevansa lahjakas ohjaaja, enkä malta odottaa, mitä hän seuraavaksi tekee. Suosittelen Booksmartia aivan kaikille nuorille, sillä leffa on äärimmäisen samaistuttava ja pidettävä. Aikuiskatsojillekin leviää varmasti hymy huulille sen aikana. Itselläni oli todella hyvä mieli, kun poistuin leffateatterista ja haluaisin nähdä Booksmartin jo nyt uudestaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Booksmart, 2019, Annapurna Pictures, Gloria Sanchez Productions