Fall (2022) - elokuva-arvostelu

FALL

Ohjaus: Scott Mann

Näyttelijät: Grace Caroline Currey, Virginia Gardner, Mason Gooding, Jasper Cole, Julia Pace Mitchell ja Jeffrey Dean Morgan

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 12

Fall on Scott Mannin ohjaama jännityselokuva. Tehdessään Final Score -elokuvaa (2018), Mann kuvasi korkealla tapahtuvaa kohtausta ja hän sai idean, että korkean paikan kammon ympärille voisi rakentaa kokonaisen leffan. Elokuva kuvattiin tornilavasteessa, joka rakennettiin vuoren huipulle, jotta näyttelijät näyttäisivät olevan korkealla, mutta olisivat silti turvassa. Jälkitöissä tekijät kohtasivat ongelman, kun Lionsgate hyppäsi mukaan projektiin levittäjäksi ja studio vaati, että elokuvasta poistettaisiin kiroilu alhaisemman ikärajan saavuttamiseksi. Koska uudelleenkuvaukset olisivat koituneet liian kalliiksi, tekijät päättivät tietokoneella korvata kirosanojen ajaksi näyttelijöiden suut ja tilalle dubattiin kevyemmät vuorosanat. Yhdysvalloissa Fall sai ensi-iltansa elokuussa 2022 ja se oli iso hitti, mutta ei kuitenkaan saanut Suomessa teatterilevitystä, vaan elokuva saapui suoraan vuokrattavaksi ja digimyyntiin. Itse olen ollut kiinnostunut Fallista sen ilmestymisestä lähtien ja minua harmittikin, kun leffa ei tullut meillä teattereihin. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Fall 2: Deadpoint (2026), päätin vihdoin katsoa alkuperäisen leffan.

Parhaat ystävät Becky ja Shiloh ovat vuosia rakastaneet huimapäisiä tempauksia ja kiipeilyä. He päättävät kiivetä korkeaan tv-torniin, mutta huipun saavutettuaan tornin tikkaat romahtavat, jättäen naiset kiipeliin 600 metrin korkeuteen.

Shazam-elokuvista (2019-2023) tuttu Grace Caroline Currey ja kaameista Beautiful Disaster (2023) ja Beautiful Wedding (2024) -leffoista tuttu Virginia Gardner näyttelevät Becky Connoria ja Shiloh Hunteria, jotka ovat vuosia intoilleet erilaisista rämäpäisistä ja uhkarohkeista kiipeilyistä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Beckyn poikaystävä Dan (Mason Gooding) putosi kesken vuorikiipeilyn kuolemaansa. Becky säikähti ja masentui niin pahasti, ettei ole juuri suostunut edes poistumaan kotoaan, kun taas Shiloh koki täysin vastakkaisen reaktion ja päätti uhmata kuolemaa entistä hurjemmilla tempuilla, joita hän kuvailee suositulle YouTube-kanavalleen. Shiloh saa lopulta houkuteltua Beckyn kaikista sekopäisinpään koetukseen, eli 600 metriä korkeaan televisiotorniin kiipeämiseen, ripotellakseen huipulta Danin tuhkat. Mutta hommahan menee pieleen ja pian naiset huomaavat olevansa jumissa yli puolen kilometrin korkeudessa. Currey ja Gardner ovat hyvät valinnat rooleihinsa ja heidän hahmonsa ovat tarpeeksi toimivat. On varsin tyypillinen asetelma, että yksi kaksikosta on epävarmempi, kun taas toinen on jopa turhan uskalias, raahaten sitä järjen ääntä mukanaan vaarallisiin juttuihin.

     Elokuvassa nähdään myös Jeffrey Dean Morgan Beckyn isänä, joka lähinnä huolestuneena soittelee tyttärensä perään. Morgan näyttää juurikin siltä, että hän on vain käynyt kääräisemässä todella helpot rahat leffasta.

Kuten jo varmasti juonikuvauksesta tai julisteesta voi heti päätellä, Fall ei todellakaan ole elokuva ihmisille, jotka kärsivät korkean paikan kammosta. Tyttöystäväni pelkää korkeuksia ja hän suorastaan kiemurteli sohvalla läpi leffan, kokiessaan olonsa niin epämukavaksi näitä pähkähulluja naisia seuratessaan. Itse en ihan noin vain kavahda korkeuksia, mutta on pakko sanoa, että elokuva saa tehokkaasti kämmenet ja ohimot hikoilemaan heti, kun Becky ja Shiloh aloittavat uskaliaan kiipeämisensä. Ruosteinen torni nitisee ja natisee, ruuvit alkavat irtoilla paikoiltaan ja piankos tikkaat romahtavat, jättäen pääkaksikon korkeuksiin pohtimaan, että mitäköhän sitä nyt tekisi?

Fall on tehokkaan tiivistunnelmainen jännäri, joka pistää useasti sydämen takomaan lujempaa, kun päähenkilöt yrittävät keksiä erilaisia keinoja palatakseen maan kamaralle ja toki mieluiten elävinä. Fiilis on kohdillaan, päänäyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti ja leffa pitää sujuvasti otteessaan läpi tunnin ja kolmen vartin kestonsa. Leffan käsikirjoitus jää kuitenkin hieman ontuvaksi. Enpä näin yksinkertaisesta konseptista odottaisikaan mitään tajunnanräjäyttävää tekstiä, mutta minua häiritsi elokuvan edetessä yhä vain enemmän, kuinka paljon Fall muistuttaakaan 47 Meters Downia (2017), vaikkei mukana olekaan haikaloja ja tässä ollaan korkealla yläilmoissa, eikä syvällä merenpohjassa. Ja vaikka leffan parit käänteet ovatkin periaatteessa kekseliäitä, olivat ne mielestäni erittäin ennalta-arvattavia. Heikkouksineenkin mielsin Fallin oikein passeliksi jännäriksi, jonka voisin sujuvasti katsoa uudelleen. En tosin näe tarvetta jatko-osalle - tai siis jatko-osille, sillä kolmaskin leffa on jo tekeillä.

Scott Mannin ja Jonathan Frankin käsikirjoitus on hitusen ailahteleva, mutta se tarjoaa hyvät raamit Mannille rakentaa puistattavia tilanteita. Asiaa auttaa myös pääasiassa taidokas tekninen toteutus. Torni, jossa näyttelijät kiipeilivät, ei toki ollut yhtä korkea kuin elokuvassa nähtävä torni, mutta illuusiota tehostaa se, että torni rakennettiin korkean mäen huipulle. Siten taustamaisemat näyttävät hurjilta, vaikka todellisuudessa pudotus tornin juurella lojuville patjoille ei ollut vaarallinen. Lavasteet ovat oivalliset, maskeeraukset mainiot ja ääniefekteillä on vahva vaikutuksensa epämukavan tunnelman luomisessa. Mukana on tosin muutamia hetkiä, jolloin tietokonetehosteet ovat huomattavissa ja Tim Despicin säveltämät musiikit eivät jää millään lailla mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Fall, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2022, Capstone Pictures, Tea Shop Productions, Flawless, Buzzfeed Studios, Cousin Jones

72 Hours (2026) - elokuva-arvostelu

72 HOURS

Ohjaus: Tim Story

Näyttelijät: Kevin Hart, Mason Gooding, Marcello Hernández, Kam Patterson, Ben Marshall, Zach Cherry, Teyana Taylor, Michael Mando, Kevin Dunn, Anna Garcia, Elysée Sanvillé, Geena Quintos, Megan Suri ja Andy Garcia

Genre: komedia, rikos

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

72 Hours on Kevin Hartin tähdittämä uusi komediaelokuva. John Hurwitz ja Hayden Schlossberg keksivät leffan idean ja työstivät ideansa pohjalta käsikirjoituksen. Kaksikko esitteli tekstiään Sonylle, joka tarttui projektiin ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025. Nyt 72 Hours on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse kiinnostuin leffasta sen hölmön premissin takia. Katsoinkin 72 Hoursin heti elokuvan julkaisupäivänä.

Kun vodkafirman mainoskampanjasta vastaava nelikymppinen Joe liitetään vahingossa osaksi polttariporukan ryhmäkeskustelua, Joe päättää osallistua juhlintaan tuntemattomien nuorten kanssa.

Kevin Hart näyttelee Joeta, joka työskentelee vodkafirma Unlimitedin mainosten parissa ja toivoo saavansa ylennyksen firman luovaksi johtajaksi. Nelikymppistä Joeta pidetään kuitenkin turhan vanhana hommaan ja kun hänen ideansa jättävät nuoret yleisöt kerta toisensa perään kylmäksi, Joeta uhataan potkuilla, jos hän ei keksi tapaa innostaa z-sukupolvea. Inspiraatio syntyy omituisesta paikasta, kun Joe eräänä päivänä lisätään vahingossa nuoren polttariporukan ryhmäkeskusteluun ja mies tajuaa, että hän voisi hyödyntää porukkaa Unlimitedin salamainoksena. Yleensä varsin hauska Hart jää hieman vaisuksi keski-iän kriisiä potevana Joena ja huomattavasti paremmassa vedossa on nuorta polttariporukkaa esittävät Mason Gooding, Marcello Hernández, Ben Marshall ja Kam Patterson. Goodingin näyttelemä tuleva sulhanen Mason on nelikon tylsin tyyppi, mutta etenkin Marshallin esittämä exänsä perään haikaileva Hunter ja Pattersonin näyttelemä idiootti Freshman tarjoavat leffan harvoja nauruja.

     Elokuvassa nähdään myös Teyana Taylor Joen tyttöystävänä Jeninä, Kevin Dunn Joen pomona Terrynä, Zach Cherry Joen työkaverina Barryna, sekä Michael Mando rikollispomo Jazena. Lisäksi Andy Garcia käy nappaamassa kenties uransa helpoimmat rahat Jazen isänä. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, joskin Better Call Saul -sarjassa (2015-2022) vakuuttanut Mando ei onnistu sovittamaan geneeristä meksikolaisroistohahmoaan humoristisempaan asetelmaan. On myös sääli, että viimevuotisesta One Battle After Anotherista (2025) Oscar-ehdokkuuden saanut ja Golden Globe -palkinnon voittanut Taylor jätetään täysin tyhjän päälle sinä "nalkuttavana naisena", joka uhkaa häipyä, jos päähenkilömies ei saa elämäänsä kuntoon.

72 Hoursin premissi keski-ikäisestä miehestä, joka päättää osallistua tuntemattoman nuorisoporukan polttareihin, on dorka, mutta siitä löytyisi ainekset hauskaan komediaan... jos liikenteessä olisi ollut vahvempi tekijätiimi. Nyt koko homma jää harmillisen vaisuksi. Elokuva ei joko yritä hauskuuttaa tai sitten yhtäkkiä se yrittää aivan liiankin paljon olla mukamas todella hersyvän hulvaton. Elokuva rakentuu muutaman sketsimäisen kohtauksen varaan, joista parasta antia on aidosti hupaisa väärinkäsitys parin poliisin kanssa. Mutta sitten taas tarinallisena käännekohtana toimiva sekoilu luksusveneellä äityy lähinnä vaivaannuttavaksi koheltamiseksi. Kohtaukset myös rakennetaan yksittäisen vitsin varaan ja jos et esimerkiksi miellä valaiden jättipeniksiä hauskaksi heti, voi olla erittäin kiusallista kuunnella sitä samaa penisläppää useamman minuutin putkeen.

Jos komediaosasto toimisi paremmin, elokuva saisi helpommin anteeksi muuten aika lattean käsikirjoituksen. Polttariviikonloppu on toki täynnä jos jonkinmoista kommellusta, eikä aikaakaan, kun mukana on niin virkavaltaa kuin rikollisiakin. Katsojan on jo varhaisessa vaiheessa helppo arvata, mitä leffassa tulee tapahtumaan ja valitettavasti niitä kaikista selvimpiä latuja kulkeva elokuva ei edes yritä heittää sekaan mitään yllättävää tai kaavasta poikkeavaa. Kelvolliset päähenkilöt auttavat pitkään ja heidän erilaiset pohdintansa ikääntymisestä tuovat hieman syvyyttä kaiken sekoilun keskelle. Elokuvan loppuhuipennus on kuitenkin totaali antikliimaksi ja kun leffa vielä ryhtyy viimeisellä minuutillaan vihjailemaan jatko-osasta, naurujen sijaan kotisohvalta kuuluu todennäköisemmin turhautuneita ähkäisyjä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Tim Story, joka on aiemmin tehnyt Hartin kanssa toimintakomedian Ride Along (2014). 72 Hoursissa Storyn työ jää kuitenkin hieman puolitiehen, mihin vaikuttaa lopulta aika monenkin kirjoittajan työstämä teksti täynnä väsyneitä vitsejä. Sentään 72 Hours on kelvollisesti kuvattu, lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustuskin on oivallista. Tietokonetehosteista paistaa läpi digitaalisuus ja äänimaailma toisinaan vain lisää koheltamisen tuntua. Christopher Lennertzin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen, kun suuren osan ajasta leffassa soi jokin yökerhojen tanssijumputushitti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

72 Hours, Yhdysvallat, 2026, Counterbalance Entertainment, Davis Entertainment, Hartbeat Productions, The Story Company

Scream 7 (2026) - elokuva-arvostelu

SCREAM 7

Ohjaus: Kevin Williamson

Näyttelijät: Neve Campbell, Isabel May, Joel McHale, Sam Rechner, Celeste O'Connor, Asa Germann, Courteney Cox, Mason Gooding, Jasmin Savoy Brown, Anna Camp, Mark Consuelos, Mckenna Grace, Jimmy Tatro, Michelle Randolph, Ethan Embry ja Matthew Lillard

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva Scream (1996) oli kriitikoiden kehuma hitti, joten sen ympärille muodostui kokonainen franchise, johon kuului niin jatko-osia kuin samanniminen televisiosarja (2015-2019). Vuonna 2022 elokuvasarja herätettiin takaisin eloon elokuvalla Scream, joka menestyi niin hyvin, että jatko-osa Scream VI ilmestyi heti seuraavana vuonna, eli maaliskuussa 2023. Seitsemännen osan teko käynnistyi saman tien, kun kuudes osoittautui menestykseksi. Ohjaajakaksikko Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett päätyivät kuitenkin tekemään vampyyrileffa Abigailin (2024), jolloin heidän tilalle valittiin Christopher Landon. Kun vuoden 2022 Screamia ja Scream VI:a tähdittänyt Melissa Barrera sai potkut kritisoituaan Israelin tekoja Gazassa, myös toinen tähti Jenna Ortega ja Landon jättivät elokuvan. Uudeksi ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi palkattiin alkuperäisen Screamin käsikirjoittaja Kevin Williamson ja alkuperäisiä osia tähdittänyt Neve Campbell saatiin ylipuhuttua takaisin sarjaan, Campbellin jäätyä pois Scream VI:sta, koska hänelle ei maksettu tarpeeksi. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin tammikuussa 2025 ja nyt Scream 7 saapuu elokuvateattereihin. Itse pidin vuoden 2022 Screamia kelpo lisäyksenä sarjaan, mutta kuudes leffa jäi mielestäni aika keskinkertaiseksi. Odotukseni seitsemättä osaa katosivat, kun Barrera ja Ortega poistuivat kuvioista, eivätkä elokuvan trailerit juuri voittaneet minua puolelleen. Kävin silti katsomassa Scream 7:n sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Sidney Prescott yrittää keskittyä rauhalliseen perhe-elämään, kun jälleen joku Ghostfaceksi naamioitunut alkaa murhata ihmisiä hänen ympärillään.

Jäätyään pois Scream VI:sta epäonnistuneiden palkkaneuvottelujen seurauksena, Neve Campbell palaa jälleen rooliinsa Sidney Prescottiksi, joka on jo viisi kertaa selviytynyt Ghostfaceksi naamioituneiden hyyppien kynsistä. Ja jos Sidney luuli, että hänet on vihdoin jätetty rauhaan, niin turha toivo, sillä jälleen alkaa ihmisiä löytyä raa'asti murhattuina. Vuoden 2022 Screamissa Campbell tyytyi lähinnä sivurooliin ja hoiti hommansa käsittämättömän innottomasti. Tästä syystä minulle ei edes tullut ikävä häntä kuudetta osaa katsoessani ja jännitin, että noinkohan Campbell hoitaa hommansa tälläkin kertaa yhtä puisesti. Jos Scream 7:stä voi kuitenkin jotain positiivista sanoa, niin Campbell on oikeasti hyvässä vedossa ikonisimmassa roolissaan. Asiaa on todennäköisesti auttanut raportoitu seitsemän miljoonan dollarin palkkio.

     Elokuvassa nähdään myös Joel McHale Sidneyn poliisimiehenä Markina ja Isabel May heidän tyttärenään Tatumina, Sam Rechner Tatumin poikaystävänä Beninä, Mckenna Grace ja Celeste O'Connor Tatumin ystävinä Hannahina ja Chloena, Asa Germann Woodsboro-murhista intoilevana Lucasina, sekä tottakai Courteney Cox televisiopersoona Gale Weathersina. Lisäksi parista aiemmasta osasta tutut Jasmin Savoy Brownin ja Mason Goodingin esittämät sisarukset Mindy ja Chad käyvät kääntymässä, näyttäen, että sentään parin aiemman osan tapahtumia ei ole pyyhitty pois aikajanalta niiden päätähtien poistumisen myötä. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, joskin tällä kertaa Cox on se, jota ei juuri vaikuta kiinnostavan olla mukana. Aivan kuin hänkin olisi tuuminut, että hänen hahmonsa olisi pitänyt kuolla kutososassa.

Scream 7 taitaa olla mielestäni sarjan heikoin osa tähän mennessä. On kiva nähdä, että Neve Campbell palaa vihdoin innolla Sidneyn rooliin, mutta hänen ympärilleen kasattu elokuva onkin sitten valitettavan ponneton kompromissiratkaisu Barreran potkuista lumipalloefektinä syntyneiden suunnitelmanmuutosten seurauksena. Elokuvasarjan vannoutuneimpia faneja saman vanhan innoton kierrättäminen tuskin haittaa, mutta itse tuumin jo ennen puoltaväliä, että ehkä olisi parempi, jos Scream vaipuisi jälleen horrokseen hetkeksi. Koska eiväthän nämä leffasarjat siis ikinä oikeasti lopu kokonaan. Mutta ehkä kymmenisen vuoden tauko tekisi hyvää.

Guy Busickin ja Kevin Williamsonin käsikirjoitus menee jatkuvasti siitä, mistä aita on matalin, oli kyse sitten vain tapettaviksi tarkoitetuista teinihahmoista tai Ghostface-naamion alta paljastuvan tyypin motiivista. Pari ihan jännittävää kohtausta ja kekseliästä tappoa on saatu aikaiseksi, joskin yksi kuolema on naurettavassa yliampuvuudessaan enemmän Scary Movie -osastoa. Tavallaan Scream alkaakin jo tuntua parodialta itsestään, vaikka homma hoidetaan haudanvakavasti. Siinä, missä alkuperäinen kauhuklassikko leikitteli kekseliäästi lajityypin kliseillä ja toi raikkautta tuolloin kulahtaneeseen slashergenreen, Scream 7 on pelkkä vaisu varjo siitä, mitä sarja aikoinaan edusti. Elokuvasarja on viimeistään nyt vajonnut yhdeksi niistä tusinaslashereista, joista se aikoinaan teki pilkkaa. Mukaan on taas yritetty mahduttaa metatietoista kommentaaria, mutta se jää yhtä puolitiehen kuin melkein kaikki muukin leffassa.

Scream 7 on myös osoitus siitä, että aina ei riitä se, että vanhat konkarit tuodaan takaisin myös kameran takana. Kevin Williamsonin työ ohjaajana jättää toivomisen varaa etenkin kauhuosastolla, joka luottaa pelkästään kovaäänisiin pelotteluihin. Paremmin Williamson hoitaa Campbellin ja Mayn välisen vaikean äiti-tytär-suhteen, joskin käsikirjoituspuolella tämäkin jää ohkaiseksi. Sentään Scream 7 on tyylikkäästi kuvattu ja valaistu. Pimeyden keskeltä taustalla esiin hivuttautuva Ghostface-maski on aina yhtä kuumottava näky. Lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa, mutta parit digiefektit pistävät silmään ikävästi. Marco Beltrami vastaa tämänkin Screamin musiikeista, mutta paria vanhaa melodiaa lukuun ottamatta mies ei ole saanut mitään uutta ja kiinnostavaa aikaiseksi. 

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scream 7, Yhdysvallat, 2026, Paramount Pictures, Outerbanks Entertainment, Project X Entertainment, Québec Production Services Tax Credit, Radio Silence Productions, Spyglass Media Group

Arvostelu: Heart Eyes (2025)

HEART EYES

Ohjaus: Josh Ruben

Pääosissa: Olivia Holt, Mason Gooding, Gigi Zimbado, Jordana Brewster, Devon Sawa, Michaela Watkins ja Yoson An

Genre: kauhu, romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 16

Heart Eyes on Josh Rubenin ohjaama kauhuelokuva. Phillip Murphy, Christopher Landon ja Michael Kennedy työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024. Nyt Heart Eyes on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä positiivisin mielin. Ystävänpäivään sijoittuva slasher kuulosti lystikkäältä idealta ja elokuvan saamat tyytyväiset arviot kriitikoilta ja katsojilta tekivät minusta optimistisen leffan onnistumisesta. Kävinkin katsomassa Heart Eyesin heti ystävänpäivänä tyttöystäväni kanssa.

Viimeisten kahden vuoden ajan sarjamurhaaja Heart Eyes Killer on tappanut pariskuntia ystävänpäivänä. Kollegat Ally ja Jay joutuvat murhaajan piinaamiksi, kun tämä luulee heitä rakastavaisiksi.

Elokuvan keskiössä on Marvelin Cloak & Dagger -sarjasta (2018-2019) tutun Olivia Holtin näyttelemä Ally ja uusista Scream-kauhuleffoista (2022-) tutun Mason Goodingin näyttelemä Jay. Ally on joutunut pulaan työpaikallaan, kun hänen ideoima mainoskampanjansa koetaan mauttomaksi ja Jay on pestattu pelastamaan firman maine. Kaksikon riidellessä korjausliikkeestä, he saavat peräänsä Heart Eyes Killerin, sarjamurhaajan, joka ottaa kohteekseen pariskuntia juuri ystävänpäivänä ja luulee Allya ja Jayta pariksi. Holt ja Gooding ovat mainiot valinnat rooleihinsa. Ally ei usko enää rakkauteen hajonneen suhteensa takia, kun taas Jay on parantumaton romantikko. Kaksikko on oiva ja Holtin ja Goodingin väliltä löytyy hyvää kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Gigi Zumbado Allyn parhaana kaverina Monicana, Michaela Watkins heidän pomonaan Crystalina, sekä Devon Sawa ja Jordana Brewster etsiväkaksikko Hobbsina ja Shaw'na, jotka ovat pitkään yrittäneet saada Heart Eyes Killeriä nalkkiin. Ja kyllä, nimet Hobbs ja Shaw tulevat Fast & Furious -elokuvasarjan (2001-) hahmoilta, mistä Heart Eyesissa heitetään suoraan vitsiä. Hassuahan toki on, että Brewster on nimenomaan parhaiten tunnettu kyseisestä kaahailusarjasta Mia Toretton roolista. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa tarpeeksi kelvollisesti ja etenkin Watkins on hupaisa Allyn ärsyttävänä pomona.

Vaikka olinkin kuullut kehuja elokuvasta, Heart Eyes osoittautui silti erittäin positiiviseksi yllätykseksi. Elokuva on todella viihdyttävä yhdistelmä slasher-kauhua ja romanttista komediaa, pyöritellen näistä kahdesta genrestä vekkulin paketin, joka istuu täydellisesti ystävänpäivään treffileffaksi, jonka katsoo mielellään uudelleenkin ja jolle voisi oikein sujuvasti katsoa jatkoa. Siinä, missä elokuvan selvänä innoittajana toimineet Scream-elokuvat ovat jo haalistuneet aika tylsäksi kierrätykseksi itsestään, Heart Eyes tuntuu taas raikkaalta slasher-parodialta, joka pistää tietty arvuuttelemaan, että kuka oikein löytyy sydänsilmäistä emojia muistuttavan maskin takaa?

Kauhukomedioissahan tärkeää toki on, että elokuva onnistuu kummallakin saralla ja Heart Eyes on mainio niin pelottelussa kuin hauskuuttamisessa. Leffa tarjoaa useita nauruja, mutta kun murhaaja saapuu ruutuun, leffa osaa myös synkentyä ja pistää katsojan jännittämään. Osa tapoista ovat inhottavan brutaaleja, toiset taas ovat yliampuvassa verisyydessään tai kekseliäisyydessään hupaisia. Veikeää on myös, kuinka elokuva onnistuu leikittelemään eri lajityyppien - slashereiden ja romanttisten komedioiden - kliseillä. Löytyypä loppuhuipennuksesta toki juoksua lentokentälle tunteiden tunnustamisen takia, mutta omalla kivalla twistillään.

Elokuvan ohjauksesta vastaa CollegeHumor-sketseistä tuttu Josh Ruben, joka taitaa niin komedian kuin säikyttelyn. Hänen rakentamansa ilmapiiri on kaikin puolin ilahduttava. Käsikirjoituksesta vastaava kolmikko Christopher Landon, Phillip Murphy ja Michael Kennedy hyödyntävät eri lajityyppejä kekseliäästi, mikä on toki Landonille tuttua - kuuluuhan miehen filmografiaan muun muassa kauhukomediat Happy Death Day (2017) ja Freaky (2020). Heart Eyes on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Itse Heart Eyes Killerin toteutus on tyylikäs ja pimeässä punaisena loistavat sydänsilmät ovat sekä vekkuli että karmiva näky. Erikoistehosteet ovat mainiot, mutta jotkut digiefektit jättävät toivomisen varaa. Selvänä tyylirikkona toimii ärsyttävästi valaistu poliisiasemakohtaus, missä jostain syystä kattovalot muuttuvat lähes yökerhomaisen välkkyviksi valoiksi ilman muuta syytä kuin että välkyntä loisi jännitettä - ja aiheuttaisi mahdollisia epilepsiakohtauksia yleisössä. Äänimaailma ei onneksi täysin luota kovaäänisiin böö-säikyttelyihin ja Jay Wadleyn säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Heart Eyes, 2025, Screen Gems, Divide/Conquer, Ground Control, Spyglass Media Group

Arvostelu: Scream VI (2023)

SCREAM VI

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Pääosissa: Melissa Barrera, Jenna Ortega, Jasmin Savoy Brown, Mason Gooding, Dermot Mulroney, Jack Champion, Courteney Cox, Hayden Panettiere, Liana Liberato, Devyn Nekoda, Josh Segarra, Henry Czerny, Tony Revolori, Samara Weaving ja Skeet Ulrich

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 16

Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva Scream (1996) oli valtava hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Scream 2 (1997) oli myös kehuttu menestys, mutta Scream 3 (2000) sai hyvistä lipputuloistaan huolimatta ailahtelevan vastaanoton ja niinpä Scream 4 ilmestyi vasta vuonna 2011. Viidettä elokuvaa suunniteltiin pitkään, mutta sen sijaan tehtiinkin televisiosarja Scream (2015-2019). Kun sen sarjan kolmas tuotantokausi kohtasi murskaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta, sarja lopetettiin ja viidennen elokuvan teko lähti kunnolla käyntiin. Vuonna 2022 ihan vain Screamiksi nimetty viides leffa oli iso hitti, joka voitti niin fanit kuin kriitikot puolelleen ja kuudennen elokuvan teko alkoikin välittömästi. Kuvaukset käynnistyivät viime kesänä ja jo nyt, vain hieman yli vuosi edellisen osan jälkeen Scream VI saa ensi-iltansa. Alkuperäinen Scream on yksi suosikkikauhuleffoistani ja pidän myös kakkos- ja nelososasta. Viides leffa oli positiivinen yllätys ja olenkin odottanut kuudetta elokuvaa ihan hyvin mielin. Kävin katsomassa Scream VI:n sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Selvittyään Woodsboron murhista, siskokset Sam ja Tara, sekä sisarukset Mindy ja Chad ovat muuttaneet New Yorkiin, uuden ja rauhallisemman elämän toivossa. Kuitenkin halloweenin lähestyessä joku pukee jälleen Ghostface-naamion ylleen ja uusi murhavyyhti alkaa.

Viime vuoden Scream-leffassa esitellyt selviytyjähahmot tekevät paluun. Melissa Barrera nähdään Sam Carpenterina, alkuperäisen elokuvan murhaajan, Billy Loomisin (Skeet Ulrich) tyttärenä, Netflixin Wednesday-sarjan (2022-) myötä parhaillaan suuresta suosiosta nauttivan Jenna Ortegan esittäessä jälleen Samin siskopuolta, Taraa. Myös sisarukset Mindy (Jasmin Savoy Brown) ja Chad (Mason Gooding) selvisivät viime elokuvan murhista hengissä ja ovat seuranneet Carpentereja New Yorkiin rauhallisemman elämän perässä. Näyttelijänelikko suoriutuu toistamiseen oivallisesti osistaan - etenkin Barrera, jonka hahmoa vaivaa entistä enemmän hänen isänsä identiteetti. Lisäksi Samia vaivaa se, että internetissä levitellään huhuja, että hän oli Woodsboron todellinen murhaaja ja muka lavasti poikaystävänsä Richien (Jack Quaid). Tällä leffaa ottaa kantaa siihen, kuinka uhrit liiankin usein mustamaalataan pahiksiksi ja huomionhakuisiksi, kun taas todelliset syylliset saavat sympatiat osakseen.

     David Arquetten näyttelemän seriffi Deweyn kuoltua edellisleffassa ja Neve Campbellin kieltäydyttyä palaamasta Sidneyn rooliin, liian pienen palkkiotarjouksen takia, alkuperäistriosta vain Courteney Cox nähdään vanhassa osassaan journalisti Gale Weathersina. Itse en jäänyt kaipaamaan Campbellia, sillä hän näytti edellisleffassakin siltä, ettei häntä kiinnostanut yhtään olla mukana. Cox taas suoriutuu mallikkaasti roolistaan jälleen kerran. Vanhoista hahmoista mukana on myös Scream 4:stä tuttu Kirby Reed (Hayden Panettiere) ja uusina hahmoina leffassa esitellään muun muassa Samin ja Taran kämppis Quinn (Liana Liberato), tämän poliisi-isä Wayne (Dermot Mulroney), Mindyn tyttöystävä Anika (Devyn Nekoda), Chadin kämppis Ethan (Jack Champion), Samin ja Taran naapurissa asuva Danny (Josh Segarra), Samin terapeutti Stone (Henry Czerny), sekä elokuvaprofessori Crane (Samara Weaving) ja hänen oppilaansa Jason (Tony Revolori). Uudet näyttelijät pärjäävät kelvollisesti, niin potentiaalisien uhrien kuin murhaepäiltyjen rooleissa.

Viimevuotinen viides Scream-leffa ei tarjonnut mitään erityisen ihmeellistä, mutta se oli varsin kelpo (sanoisinpa, että kauhuelokuvasarjan viidenneksi osaksi jopa yllättävänkin onnistunut) kauhuraina. Kuudes elokuva pistettiinkin kiireellä tuotantoon heti, kun viides osoittautui hitiksi ja osittain sen myös huomaa. Scream VI on ihan menevä tapaus, mutta siitä paistaa läpi, että se tehtiin aikamoisella vauhdilla. Ensikohtauksessaan leffa pääsee yllättämään ja vihjailemaan täysin uudenlaisesta Scream-kokemuksesta, mutta harmillisesti sen jälkeen filmi lähtee kulkemaan turhankin tuttuja ja turvallisia latuja. Jos pidit kovasti sarjan aiemmista osista, tulet takuulla pitämään myös kuudennesta elokuvasta, mutta veikkaisin, että tässä kohtaa murhaajan henkilöllisyyden arvaaminen käy liiankin helposti.

Elokuvasta löytyy muutamia erittäin mainioita ja jännittäviä kohtauksia, joissa eri hahmot joutuvat Ghostfacen piinaamiksi. Trailereistakin tutut kohtaukset pikkukaupassa haulikolla varustetun tappajan kanssa, sekä metroajelu halloween-iltana, jolloin newyorkilaiset ovat pukeutuneet Ghostface-naamareihin, sekä ties keneksi kaikiksi kauhuikoneiksi, pistävät toimivasti sydämen hakkaamaan hieman lujempaa. Leffa viihdyttää passelisti ja yllätyin, kuinka nopeasti elokuvan kahden tunnin kesto kulkee. Murhat ovat oivan raakoja, miellyttäen varmasti slasher-faneja. Elokuva kuitenkin lässähtää ikävästi finaalissaan, kolmesta eri syystä. Ensinnäkin hahmot ottavat aivan liikaa osumaa ja painavat silti menemään, aivan kuin useampi puukonisku vatsassa ei tuntuisi missään. Toiseksi on turhauttavaa, ei, vaan raivostuttavaa, kuinka usein hahmoilla olisi mahdollisuus pistää Ghostface kumoon ja ottaa selvää, kuka maskin takaa löytyy, mutta sen sijaan he juoksevat aina karkuun. Ja kolmanneksi, menemättä spoilereihin, en pitänyt (taaskaan) siitä, kuinka murhaajan identiteetin paljastuminen hoidetaan. En voi olla ainoa, jota Screamien aikana ärsyttää, kuinka nämä pitkään viekkailta ja suunnitelmallisilta vaikuttavat murhaajat ottavat lopuksi naamarin pois ja muuttuvat ylinäytellyiksi psykopaattikarikatyyreiksi?

Elokuvan ohjaajina toimivat edellisenkin Screamin ohjanneet Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett ja käsikirjoituksesta vastaavat toistamiseen James Vanderbilt ja Guy Busick. Ohjaajaduo rakentaa tunnelmaa mainiosti, mutta Vanderbilt ja Busick kompastelevat käsikirjoituksensa kanssa. Sen lisäksi, että leffa lässähtää finaalissaan, kaksikko ei ole keksinyt oikein mitään uutta ja mielenkiintoista mukaan, eikä sarjalle ominainen meta-itsetietoisuus enää jaksa viehättää samalla lailla. Kirjoittajat eivät myöskään uskalla edetä rohkealta vaikuttavien ideoidensa kanssa. Kyllähän viides Screamkin pelasi tutuilla korteilla, mutta sen ja nelososan välissä oli sentään ehtinyt vierähtää yksitoista vuotta, samalla lailla kuin kolmannen ja neljännen elokuvan välissä. Nyt edellisestä Screamista on vierähtänyt vasta juuri ja juuri vuosi. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on kuitenkin vakuutta. Se on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin valaistu. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset onnistuneen rujot ja pukusuunnittelijoita täytyy kehua Ghostfacen käyttämästä kuluneesta naamarista, mikä näyttää ihan pirun upealta. Äänimaailma toki luottaa usein koviin äkkisäikäytyksiin, Brian Tylerin ja Sven Faulconerin säveltämien musiikkien tunnelmoidessa toimivasti taustalla.

Yhteenveto: Scream VI on ihan menevä kauhuraina, joka kuitenkin kompuroi elokuvasarjan kaavoihin kangistumisen ja muutamien typerien ratkaisujen kanssa. On naurettavaa, kuinka osa hahmoista ei vaikuta olevan lähes moksiskaan, vaikka saisivat useaan otteeseen puukosta. Elokuvan alku lupailee uudenlaista Scream-elokuvaa, mutta leffa harmillisesti peruu potentiaalisia ideoitaan ja kulkee liian tuttuja ja turvallisia latuja. Niinpä murhaajan henkilöllisyydenkään arvaaminen ei tällä kertaa ole erityisen vaikea homma. Seasta löytyy joitain todella mukaansatempaavia ja jännittäviä kohtauksia, mutta valitettavasti loppuhuipennus kompuroi turhauttavasti. Elokuvasta paistaa läpi, että se pistettiin turhankin vauhdikkaasti tuotantoon ja hieman ponneton lopputulos kaipaisi hiomista, sekä lisäpotkua. New York on oiva maisemanvaihdos, uuden Ghostfacen kulunut naamari näyttää upealta, tekninen toteutus toimii ja pääasiassa näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti. Jos pidit paljon aiemmista Scream-elokuvista, kuudes osa miellyttää takuulla. Jos taas mielestäsi elokuvasarja on turhan itseään toistava, ei tämä uutuus luultavasti muuta mieltäsi positiivisempaan suuntaan. Seitsemäs elokuva on jo nähtävästi suunnitteilla ja toivon, että kun sellainen tehdään, tekijät käyttävät enemmän aikaa hioakseen käsikirjoitusta ja tuomalla mukaan jotain uutta ja piristävää.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä todella lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scream VI, 2023, Paramount Pictures, Spyglass Media Group, Project X Entertainment, Québec Production Services Tax Credit, Radio Silence Productions

Arvostelu: Scream (2022)

SCREAM

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Pääosissa: Melissa Barrera, Jenna Ortega, Jack Quaid, Mason Gooding, Jasmin Savoy Brown, Mikey Madison, Sonia Ben Ammar, Dylan Minnette, David Arquette, Courteney Cox, Neve Campbell, Kyle Gallner ja Skeet Ulrich

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Wes Cravenin kauhuelokuva Scream (1996) nousi suureen suosioon ilmestyessään. Elokuvalle tehtiin jatko-osat Scream 2 (1997), Scream 3 (2000) ja Scream 4 (2011) ja viidennestä elokuvasta oli pitkään puhetta, mutta projekti ei millään edennyt, etenkään kun Craven kuoli vuonna 2015. Viidennen leffan sijaan elokuvien pohjalta tehtiinkin televisiosarja Scream, jota esitettiin kolmen kauden verran vuodesta 2015 vuoteen 2019. Kun elokuvasarjan oikeudet omistanut The Weinstein Company suljettiin tuottaja Harvey Weinsteiniä kohtaan nousseiden ahdistelusyytösten takia, oikeudet päätyivät Spyglass Media Groupille, joka ryhtyi työstämään viidettä elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2020 ja nyt ihan vain Scream-nimen saanut leffa ilmestyy myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin uuden Scream-elokuvan olevan tulossa, vaikka samalla pelkäsin, ettei homma enää toimisi, kun Craven ei ole puikoissa. Kuitenkin kun elokuva ilmestyi tammikuussa maailmalla ja sai paljon positiivista palautetta, aloin jopa innostua filmin näkemisestä. Kävinkin katsomassa elokuvan hyvillä mielin muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Ghostface-naamioon pukeutunut murhaaja viimeksi rikkoi Woodsboron rauhan. Kun ryhmä teinejä joutuu uuden murhaajan kohteiksi, Deweyn, Galen ja Sidneyn täytyy palata takaisin nuoruutensa kaupunkiin.

Neve Campbell, Courtney Cox ja David Arquette nähdään jo viidettä kertaa edellisistä elokuvista selviytyneenä kolmikkona, Sidney Prescottina, Gale Weathersina ja Dewey Rileynä. Arquette on yllättävänkin hyvässä vedossa ex-seriffi Deweynä, joka ensimmäisenä päättää ryhtyä auttamaan uusia teinejä. Coxkin vaikuttaisi palanneen oikein mielellään yhä toimittajan hommia tekevän Galen osaan, mutta Campbell ei näytä edes jaksavan esittää, että häntä kiinnostaisi olla leffassa mukana. Samalla tavalla kuin hänen Sidney-hahmonsa pohtii, että eikö Ghostface koskaan jätä häntä rauhaan, Campbell vaikuttaisi tuumivan, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta häntä ei enää pyydetä mukaan näihin filmeihin?

     Onkin siis siinä mielessä hyvä, että pääasiassa elokuva keskittyy uusiin hahmoihin, Woodsborossa asuviin teineihin, jotka joutuvat tällä kertaa jonkun psykopaatin tappolistalle. Mukana ovat siskokset Tara (Jenna Ortega) ja Sam (Melissa Barrera), jälkimmäisen poikaystävä Richie (Jack Quaid), sisarukset Mindy (Jasmin Savoy Brown) ja Chad (Mason Gooding), jälkimmäisen tyttöystävä Liv (Sonia Ben Ammar), Amber (Mikey Madison) ja Wes (Dylan Minnette). Kaikista nuorukaisista ei tietenkään saada paljoa irti ja osa on mukana vain nostamaan elokuvan ruumismäärää, mutta tarinan keskiössä oleva siskosuhde Taran ja Samin välillä on onnistuneesti rakennettu - joskin eräs nyyhkyttelykohtaus ei ole kummoinen Ortegan ja Barreran näyttelijäsuoritusten osalta. Muuten näyttelijät tekevät kelpo duunia, ainakin esittäessään pelokasta tai sattuvaa, kun Ghostfacen veitsi osuu kehoon.

Elokuvan nimeäminen ihan vain Screamiksi sai varmaan jotkut pohtimaan, onko kyse jatko-osasta Cravenin neljälle leffalle, vai jonkinlaisesta elokuvasarjan uudelleenkäynnistyksestä, vai jopa alkuperäisen elokuvan uusintafilmatisoinnista. Kuten itse leffassakin tiedostetaan ja vitsaillaan, elokuva on tavallaan yhdistelmä kaikkea kolmea. Se sijoittuu ajassa kymmenen vuotta Scream 4:n tapahtumien perään, siinä yritetään herättää leffasarja takaisin henkiin ja siinä kierrätetään paljon alkuperäisestä filmistä, toki tiettyjen twistien kera. Sarjan aiempien elokuvien tavoin myös tästä leffasta löytyy paljon itseironista huumoria ja pilkan kohteeksi joutuukin niin internetfoorumeiden toksinen fanikulttuuri kuin kauhun uusi trendi yrittää herättää vanhoja elokuvasarjoja takaisin henkiin yhdistelemällä vanhoja hahmoja uusiin kuvioihin ja nimeämällä raina samoin kuin alkuperäinen teos. Vähän niin kuin vuoden 2018 Halloween. Tosin tämä uusi Scream ei lähde pyyhkimään aiempia jatko-osia aikajanalta.

Mutta noh, millainen on Scream vuosimallia 2022? Se on oikein kelvollinen kauhuelokuva, joka ei tarjoa mitään tajunnanräjäyttävää tai erityistä. Kuitenkin jos sitä verrataan monien muiden kauhuleffasarjojen viidensiin osiin, on se ehdottomasti huippuluokkaa. Ensikohtauksesta lähtien elokuva tarjoaa juuri sitä, mitä Scream-elokuvalta voikin odottaa. On karmivia puhelinsoittoja, verisiä tappoja, Ghostfacea ottamassa turpiinsa jahtaamiltaan teineiltä ja lopuksi tietty dramaattisen mahtipontinen paljastus. Vaikka tutussa ja turvallisessa pitäytymisessä ei sinänsä ole mitään pahaa ja viihdyin kyllä filmin parissa, lopputekstien rullatessa tuumin silti, että jotain jäi uupumaan. Mutta kuten yksi hahmoistakin on käsikirjoitettu sanomaan, tällaisia jatko-osa-henkiinherätys-uudelleenfilmatisointeja on vaikea tehdä niin, että fanit pysyvät tyytyväisinä; ei saa olla pelkkä kopio alkuperäisestä, mutta ei myöskään saisi poiketa tutusta kaavasta.

Tällä kertaa ohjaajan puikoissa pyörivät muutaman vuoden takaisen erittäin mainion kauhukomedia Ready or Notin (2019) tehneet Tyler Gillett ja Matt Bettinelli-Olpin, jotka jatkavat hyvin Cravenin jalanjäljissä, uskaltamatta sen kummemmin poiketa esikuvansa asettamalta polulta. Paikoitellen duo onnistuu erittäin oivaltavasti, esimerkiksi hyödyntäessään nokkelasti kulahtanutta kauhukikkaa, missä avataan ovi peittämään kuvan tausta ja oven sulkeutuessa murhaaja on oven takana. Vai onko sittenkään? James Vanderbiltin ja Guy Busickin käsikirjoitus toimii hyvin Kevin Williamsonin tekstejä mukaillen, mutta tämäkään kaksikko ei paljoa tuo omaa mukaan. Scream on hyvin kuvattu ja ihan toimivasti leikattukin, vaikka vajaan parin tunnin kestossa elokuva on paikoitellen turhan pitkä. Tiiviimmällä rytmityksellä jännite pystyttäisiin pitämään yllä kaiken aikaa. Lavasteet ovat mainiot, Ghostface-naamarin ja -asun näkeminen levitti heti hymyn tämän kauhufanin kasvoille ja tekoverta roiskitaan hyvissä määrin. Äänimaailma painottuu välillä liian paljon äkkisäikäytysten puolelle, eivätkä Brian Tylerin musiikit koskaan nouse esille.

Yhteenveto: Vuoden 2022 Scream on mainio kauhuelokuva ja hyvää jatkumoa Wes Cravenin leffoille. Mitään erityisen ihmeellistä elokuva ei onnistu tarjoamaan, eikä se mullista sarjaa millään lailla, mutta tyypillistä Scream-menoa janoavat katsojat tulevat saamaan juuri sitä, mitä elokuvalta voikin odottaa. Tapot ovat kivan brutaaleja, Ghostfacea on samanaikaisesti ilahduttavaa ja jännittävää katsoa, ja seasta löytyy hilpeän itsetietoista huumoria. Modernit kauhuelokuvat saavat omat kritiikkinsä, vaikka leffa itse syyllistyy väkisinkin olemaan sellainen hieman tarpeeton rahastusjatko-osa, joista se tekee pilkkaa. David Arquette on erittäin hyvässä vedossa Deweynä ja Courteney Coxkin on oiva Galena, mutta Neve Campbell vetää Sidneyn roolin harmillisen laiskasti ja innottomasti. Nuorison esittäjät taas suoriutuvat hyvin osistaan. Jos olet pitänyt aiemmista Scream-elokuvista ja olet kaivannut lisää samaa, sarjan viides osa tarjoaa aivan varmasti toivottua hupia ja kauhua. Faneille leffa on selvästi kelvannut, sillä elokuva on ollut niin iso hitti, että tekijät ovat jo ilmoittaneet jatkoa olevan tulossa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scream, 2022, Paramount Pictures, Lantern Entertainment, Outerbanks Entertainment, Project X Entertainment, Radio Silence Productions, Spyglass Media Group

Arvostelu: Booksmart (2019)

BOOKSMART

Ohjaus: Olivia Wilde
Pääosissa: Beanie Feldstein, Kaitlyn Dever, Billie Lourd, Skyler Gisondo, Diana Silvers, Jason Sudeikis, Mason Gooding, Noah Galvin, Molly Gordon, Eduardo Franco, Austin Crute, Nico Hiraga, Victoria Ruesga, Jessica Williams, Lisa Kudrow, Will Forte ja Mike O'Brien
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Booksmart on näyttelijä Olivia Wilden esikoisohjauselokuva. Idea leffaan syntyi jo kymmenisen vuotta sitten, kun Emily Halpern ja Sarah Haskins työstivät ensimmäisen version sen käsikirjoituksesta. 2014 Susanna Fogel nappasi tekstin ja työsti sitä uuteen suuntaan, mistä Annapurna Pictures -yhtiö kiinnostui ja hankki tekstin itselleen. Wildelle tarjottiin mahdollisuutta ohjata elokuva ja hän suostui siihen heti. Käsikirjoitusta muokattiin vielä hieman modernimpaan suuntaan ja kuvaukset alkoivat keväällä 2018. Booksmart sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla maaliskuussa ja nyt se on saapunut myös Suomeen. Itse kuulin leffasta vasta muutamia viikkoja sitten, kun kaikkialla alettiin kehumaan sitä. Olin yllättynyt, että filmi saapui Suomessa teattereihin, mutten ollut täysin varma, menisinkö katsomaan sen, vai odotanko, että se saapuu vuokralle. Kuitenkin kun olen huomannut tämän vuoden isojen filmin tuottaneen minulle pettymyksiä, ajattelin, että kenties minun pitäisi panostaa enemmän pienen luokan leffojen katseluun ja päätin antaa Booksmartille reilun mahdollisuuden. Kävin katsomassa leffan elokuvateatteri Cinamonissa ja hyvä niin, sillä kyseessä on yksi vuoden parhaista elokuvista!

Koko high schoolin ajan pänttäämiselle omistautuneet Molly ja Amy saavat tietää, että myös koulun välinpitämättömiltä vaikuttavat juhlijaopiskelijat ovat päässeet huippu-collegeihin. Ystävykset kokevat tehneensä kaiken rankan puurtamisen turhaan ja päättävät viimeisenä kouluiltanaan juhlia ensimmäistä kertaa elämässään.

Elokuvan päähenkilöitä, Mollya ja Amya näyttelevät Beanie Feldstein ja Kaitlyn Dever, jotka ovat nappivalinnat rooleihinsa ja heidän kemiansa pelaavat täysillä yhteen. Feldstein ja Dever tuntuvat oikeasti ystäviltä lapsuudesta saakka, mikä on ehdottomasti yksi filmin vahvimmista puolista. Jos pääpari ei toimisi yhdessä, ei leffakaan toimisi. Uskottava ystävyys nostaa leveän hymyn huulille, mikä vain pysyy yllä läpi elokuvan. Heidän hahmonsakin ovat mitä mainioimmat ja Mollyn ja Amyn bileiltaan lähtee erittäin mielellään mukaan. Hahmoista löytyy mielenkiintoisia puolia, joita käsitellään erinomaisin tavoin. Esimerkiksi Amy on homoseksuaali, mutta siitä ei nosteta mitään haloota, vaan se esitetään täysin arkipäiväisenä asiana, mikä oli mielestäni aivan mahtavaa!
     Mollyn ja Amyn luokka on täynnä mitä persoonallisimpia ja kiinnostavimpia tapauksia, joita haluaisi nähdä jopa enemmän kuin he lopulta saavat ruutuaikaa. Seasta löytyy pelleileviä poikia (Mason Gooding, Eduardo Franco ja Nico Hiraga), kundista toiseen hyppivä "Tiepalvelu" (Molly Gordon), töykeä Hope (Diana Silvers), todella erikoinen ja täysin omassa maailmassaan elävä Gigi (Billie Lourd), yliampuvat ja taiteelliset homopojat George (Noah Galvin) ja Alan (Austin Crute), Amyn ihastus, skeittarityttö Ryan (Victoria Ruesga), sekä oma suosikkini, varakkaasta perheestä tuleva ja epätoivoisesti suosiota hakeva Jared (Skyler Gisondo). Gisondo on mm. Loma-komediassa (Vacation - 2015) ja Netflixin Santa Clarita Diet -sarjassa (2017-2019) osoittanut olevansa täydellinen noloissa rooleissa ja tekee saman myös tässä hulvattomin seurauksin. Yleisestikin ottaen hahmot ovat kaikki jollain tavalla hauskoja ja nuoret näyttelijät hoitavat hommansa todella hyvin.
     Aikuishahmoja leffassa taas ovat Amyn vanhemmat (Lisa Kudrow ja Will Forte), luokan opettaja Fine (Jessica Williams), rehtori Brown (Jason Sudeikis), sekä pizzakuski Pat (Mike O'Brien). Aikuiset eivät saa yhtä paljon ruutuaikaa kuin nuoret, mutta jokainen saa ainakin yhden kohtauksen aikaa loistaa ja jokainen todella käyttää kohtauksensa hyödyksi.

Olin hyvin varma ennen leffan näkemistä, että tulisin pitämään siitä, mutten arvannut, että pitäisin siitä näinkin paljon. Booksmart ei ole vain yksi vuoden parhaimmista elokuvista, se on tähän mennessä vuoden hauskin. En edes muista, milloin olisin viimeksi nauranut näin paljon leffan aikana! Elokuvan ensimmäinen tunti on aivan mahtavaa vitsiä toisensa perään, mutta huumori ei tunnu koskaan halvalta ja typerältä, vaan pääasiassa nokkelalta ja fiksulta. Vitsiä revitään ties mistä ja monet hetket yllättivät minut siitä, kuinka pitkälle tekijät ovat valmiita menemään. Etenkin yhdessä kohtaa leffa todella kiskaisee maton jalkojen alta, enkä voinut muuta kuin tuijottaa suu auki, että olipas tekijöillä pokkaa. Mollyn ja Amyn matka elämiensä ensimmäiseen juhlaan ei tietenkään suju ilman mutkia matkassa ja juuri nämä mutkat, sekä niiden selvittely on usein hulvatonta seurattavaa. Paikoitellen homma käy epäuskottavuuden rajoilla, mutta itseäni tuo ei haitannut. Elokuvassa riittää huumoria moneen makuun ja kun katsojana omaa laajan huumorintajun, on Booksmart yhtä lystiä. Loppupäässä elokuvaa meno muuttuu kuitenkin enemmän draaman puolelle, mikä on usein vaikea paikka komedioille. Tässä draama tuodaan onneksi täydellisesti mukaan ja silloin huomaa, kuinka tärkeiksi nämä hahmot ovat ehtineet muodostua katsojalle.

Booksmart on myös oikeasti hyvin älykäs filmi ja siinä on tärkeitä aiheita, joita se käsittelee esimerkillisesti. Yksi tärkeimmistä teemoista on, ettei ihmistä todellakaan pitäisi tuomita kannen perusteella, sillä ahkerasti opiskelevat eivät ole vain muita tuomitsevia lukutoukkia tai tylsimyksiä, eivätkä bilettäjät ole vain surkeita arvosanoja saavia urpoja, joiden tulevaisuus näyttää heikolta. Elokuvasta löytyy stereotyyppiseltä vaikuttavia hahmoja, jotka kuitenkin osoittavat olevansa paljon enemmän. Leffa pyrkii rikkomaan ennakkoluuloja ja siksi se tuntuu usein hyvin merkittävältä teokselta. Monille nuorille tämä tulee olemaan todella samaistuttava elokuva ja siksi suosittelenkin jo nyt nuoria menemään katsomaan tämän - etenkin nuoria naisia, joille tämä on pääasiassa tarkoitettu, vaikkei kyseessä olekaan selvästi vain tyttöjen leffa. 12 vuotta sitten saimme Superbadin (2007) ja Booksmart tuntuu, että se voisi olla tytöille sama kuin Superbad oli ja on pojille. Minun on vaikea löytää mitään erityistä kritisoitavaa leffasta, sillä se on kaikin puolin aivan mahtava. Rehellisesti sanottuna minulla on ollut omassa elämässäni jo pidempään vaikea ajanjakso ja Booksmart oli juurikin sitä, mitä nyt tarvitsin. Hieman yli puolentoista tunnin ajaksi pääsin eroon murheistani ja vain nauroin, iloitsin ja viihdyin, sekä loppupäässä hieman liikutuin. Kokemukseni täydellisti se, ettei salissa ollut muita katsojia ja pystyin täysillä nauttimaan kokemuksesta ilman häiriötekijöitä.

Elokuvan on tosiaan ohjannut näyttelijä Olivia Wilde, joka osoittaa olevansa kenties jopa parempi ohjaajana kuin näyttelijänä. Wildella on mielenkiintoinen tyyli ja hän sähköistää filmin täyteen energiaan, mikä lupaa sen, ettei tylsää hetkeä löydy. Elokuva on muutenkin rytmitetty käsikirjoituksessa ja leikkauksessa niin taiturimaisesti, ettei aika voi käydä pitkäksi. Käsikirjoitus on läpikotaisin fantastinen niin mainion tarinansa kuin kiinnostavien hahmojensa ja heidän käymien keskustelujensa puolesta. Booksmart on lisäksi taidokkaasti kuvattu, sekä paikoitellen veikeästi valaistu. Yhden kohdan efektit ovat hauskat ja äänimaailma on oivallisesti rakennettu. Dan the Automatorin musiikit jumputtavat taustalla ja pitävät tunnelman katossa läpi filmin.

Yhteenveto: Booksmart on tähän mennessä vuoden hauskin komedia ja yksi vuoden parhaimmista elokuvista! Leffa tarjoaa useita hulvattomia hetkiä ja vitsejä, ja ensimmäisen tunnin aikana pääseekin nauramaan todella makeasti. Välillä vitsit ovat ronskeja, mutteivät muutu typeräksi urpoiluksi, ja paikoitellen ne ovat taas käsittämättömän absurdeja. Vaikka loppupäässä meininki alkaa painottua enemmän draaman puolelle, ei tämä haittaa, sillä elokuva on salakavalasti saanut katsojan todella välittämään päähenkilöistään, jolloin koskettavat hetket iskevät kunnolla. Molly ja Amy ovat mahtavat hahmot, joiden bileseikkailua on hauska seurata. He todella tuntuvat ystäviltä, mihin vaikuttaa Beanie Feldsteinin ja Kaitlyn Deverin huikea kemia. Kaikin puolin näyttelijät ovat erittäin hyviä rooleissaan ja aika pitkälti jokainen hahmoista saa oman tähtihetkensä. Lisäksi leffa uppoutuu tärkeisiin sanomiin ja teemoihin, ja käsittelee niitä taidokkaasti. Käsikirjoitus on monin tavoin erinomainen ja Olivia Wilde osoittaa olevansa lahjakas ohjaaja, enkä malta odottaa, mitä hän seuraavaksi tekee. Suosittelen Booksmartia aivan kaikille nuorille, sillä leffa on äärimmäisen samaistuttava ja pidettävä. Aikuiskatsojillekin leviää varmasti hymy huulille sen aikana. Itselläni oli todella hyvä mieli, kun poistuin leffateatterista ja haluaisin nähdä Booksmartin jo nyt uudestaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Booksmart, 2019, Annapurna Pictures, Gloria Sanchez Productions