Ready or Not 2: Here I Come (2026) - elokuva-arvostelu

READY OR NOT 2: HERE I COME

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Näyttelijät: Samara Weaving, Kathryn Newton, Shawn Hatosy, Sarah Michelle Gellar, Elijah Wood, Néstor Carbonell, Olivia Cheng, Nadeem Umar-Khitab, Varun Saranga, Maia Jae, Maza Lizdek, Juan Pablo Romero, Dan Beirne, Antony Hall ja David Cronenberg

Genre: kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhukomedia Ready or Not (2019) oli pienimuotoinen menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Alun perin ohjaajakaksikko Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett työstivät täysin uutta kauhukomediaa, mutta kun Searchlight Pictures ryhtyi kyselemään heiltä jatko-osaa Ready or Notille, kaksikko tuumi, että he pystyisivät helposti muuntamaan uuden ideansa sellaiseksi. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Ready or Not 2: Here I Come on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin. Itse pidin paljon ensimmäisestä elokuvasta, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Epäilyjäni helpottivat leffan saamat kehut maailmalla ja kävinkin lopulta uteliaana katsomassa Ready or Not 2: Here I Comen sen ensi-iltapäivänä.

Grace on juuri selvinnyt elossa Le Domasien saatanallisesta kuurupiilosta, kun hänet ja hänen siskonsa Faith vedetään uuteen peliin, missä panoksena on koko maailman herruus.

Samara Weaving palaa rooliinsa Grace MacCaullayksi, joka oli ensimmäisessä elokuvassa menossa naimisiin rikkaan Le Domasin suvun pojan kanssa, kunnes kävikin selväksi, että suku on täynnä saatananpalvojia ja hääyöhön kuului kiero kuurupiilo, jossa Le Domasit yrittävät metsästää Gracea kartanossaan, uhratakseen hänet mystiselle herra La Bailille. Grace onnistui kuitenkin selviytymään aamuun asti, mikä sai Le Domasit räjähtämään. Huojennus jää kuitenkin lyhyeksi, kun Grace päätyy heti uuteen peliin, missä mukana on myös hänen pikkusiskonsa Faith (Kathryn Newton), jota Grace ei ole tavannut vuosiin. Siskodynamiikka tuo jotain uutta tutun kaavan toistamiseen ja Weavingilta ja Newtonilta löytyy oikeanlaista kemiaa, jotta he ovat uskottavat pitkään mykkäkoulua pitäneinä siskoina.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muut saatananpalvojasuvut, jotka Le Domasien kuoleman myötä aloittavat taistelun koko maailman herruudesta, mihin he tarvitsevat viimeistä Le Domasien edustajaa, joka häiden myötä on Grace. On iäkäs Chester Danforth (David Cronenberg) ja hänen lapsensa Ursula (Sarah Michelle Gellar) ja Titus (Shawn Hatosy), on Ignacio El Caido (Néstor Carbonell) ja hänen lapsensa Francesca (Maia Jae) ja Felipe (Juan Pablo Romero), on Wan Chen Xing (Olivia Cheng) ja hänen poikansa Cheng Fu (Antony Hall), on veljekset Viraj (Nadeem Umar-Khitab) ja Madhu Rajan (Varun Saranga), sekä on Wilkinsonin suvun viimeinen edustaja Bill (Kevin Durand). Lisäksi Suomen viimevuotisen Comic Conin tämän leffan kuvausten takia skipannut Elijah Wood esittää peliä pyörittävää lakimiestä. Sivunäyttelijätkin toimivat rooleissaan ja heidän hahmonsa ovat sopivasti eri tason psykopaatteja, kun uusi peli käynnistyy.

Ready or Not 2: Here I Come on oikein kelpo, joskin aika tarpeeton jatko-osa erittäin mainiolle kauhukomedialle. Jatko-osalle ongelmaksi nousee toki saman tien se, että konsepti ei pääse enää yllättämään, vaikka pakkaa sekoitetaankin sillä, että Grace ei joudu pakenemaan yksin. Vaikea siskosuhde tuo oman hyvän lisäyksensä tähän kaikkeen ja yön yli selviytymisen lisäksi Gracen olisi toki tarkoitus saada korjattua välinsä Faithin kanssa. Kaikki tämä tuntui kuitenkin itselleni juuri nyt turhan tutulta, eikä vain siksi, että kyse on jatko-osasta, vaan koska viime viikolla ilmestynyt They Will Kill You (2026) sisälsi hämmentävän paljon samaa. On siskokset, jotka eivät ole tavanneet vuosiin, on rikkaiden saatananpalvojien kiero leikki, on sekoitusta kauhusta, toiminnasta ja komediasta, sekä on verta. Paljon verta.

Ei siinä muuten vielä mitään, mutta mielestäni They Will Kill You teki tämän kaiken paljon riehakkaammin, hauskemmin, mukaansatempaavammin, verisemmin ja tyylikkäämmin. Ready or Not 2: Here I Come viihdyttää kyllä läpi kestonsa, saa ajoittain katsojansa jännittämään ja sisältää varsin julmia ja raakoja kuolemia, ymmärtäen kuitenkin pitää tietyn pilkkeen silmäkulmassa ja kielen hieman poskessa. Ykkösleffan napakkuus ja nokkeluus ovat kuitenkin poissa. Mielestäni peli koko maailman herruudesta tuntui jopa turhan ylilyövältä, kun taas ykkösosassa se oli hääriittinä kiehtovan kiero ja omalaatuinen idea. Ready or Not 2: Here I Come ajaa menevästi asiansa, mutta eipä minua olisi haitannut, vaikka Ready or Not olisi jäänyt vain yhdeksi elokuvaksi.

Elokuvan on ohjannut sama kaksikko kuin edeltäjän, eli Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, jotka pitävät vinksahtaneen lystikästä ilmapiiriä hyvin yllä ja saavat näyttelijät irrottelemaan ilahduttavasti. Guy Busickin ja R. Christopher Murphyn työstämä käsikirjoitus on kuitenkin hieman ontuva. Teknisesti Ready or Not 2: Here I Come on oivallinen, vaikka digiefektit eivät aina täysin vakuutakaan. Elokuva on taitavasti kuvattu, lavasteet ovat komeat, puvustus mainiota ja maskeeraajat pääsevät toden teolla mässäilemään tekoverellä. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu, vaikka se painottuukin toisinaan turhan paljon kovaäänisiin äkkisäikyttelyihin ja Sven Faulconerin musiikit säestävät menoa toimivasti.

Ihan lopuksi pitää muuten vielä sanoa, että en voi olla ainoa jota häiritsee, että muuten kekseliääseen nimeen on pitänyt väkisin tunkea numero 2 mukaan. Elokuvan nimi olisi paljon parempi, jos se olisi yksinkertaisesti "Ready or Not: Here I Come".

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ready or Not 2: Here I Come, Yhdysvallat, 2026, Mythology Entertainment, Radio Silence Productions, Searchlight Pictures, Vinson Films

Arvostelu: Abigail (2024)

ABIGAIL

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Pääosissa: Melissa Barrera, Dan Stevens, Alisha Weir, Kathryn Newton, Kevin Durand, Will Catlett, Angus Cloud, Giancarlo Esposito ja Matthew Goode

Genre: kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Abigail on Radio Silence -duon uusi kauhukomedia, joka pohjautuu löyhästi elokuvaan Dracula's Daughter vuodelta 1936. Tehtyään Screamin (2022) ja Scream VI:n (2023), ohjaajat Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett ilmoittivat työstävänsä Universalille nykypäivään sijoittuvaa sovitusta yhdestä yhtiön kauhuklassikoista. Aluksi elokuva kulki alkuperäisen leffan nimellä, mutta se päätettiin vaihtaa Abigailiksi. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023 ja nyt Abigail on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin Radio Silencen työstävän uutta kauhukomediaa. Minulta kesti kuitenkin lähes viikko ensi-illasta, ennen kuin kävin katsomassa Abigailin.

Joukko rikollisia kidnappaa rikkaan miehen tyttären, vaatiakseen tästä miljoonien dollareiden lunnaita. Pian sieppaajille kuitenkin selviää, ettei kyseessä olekaan mikään tuiki tavallinen ballerinatyttö...

Netflixin Matilda: Musikaali -elokuvasta (Matilda the Musical - 2022) tuttu Alisha Weir näyttelee elokuvan nimikkohahmoa, Abigailia, joka joutuu kidnapatuksi. Kidnappaajina taas nähdään uusista Scream-leffoista tuttu Melissa Barrera, vastikään Godzilla x Kong: The New Empiressa (2024) esiintynyt Dan Stevens ja Lisa Frankensteinissa (2024) nähty Kathryn Newton, tulevassa Kingdom of the Planet of the Apesissa (2024) pahisroolia esittävä Kevin Durand, Apple TV+:n uudessa scifisarjassa Constellation (2024-) esiintyvä Will Catlett, sekä Euphoria-sarjasta (2019-) tuttu ja viime kesänä menehtynyt Angus Cloud viimeisessä roolissaan. Myös Breaking Badista (2008-2013) tuttu Giancarlo Esposito tekee pikaisen roolin kidnappaajat palkkaavana Lambertina. Kidnappaajista lähinnä vain Barrerasta ja Stevensistä saadaan enemmän irti, kun taas muut hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi, yhden piirteen tyypeiksi. Itse Abigail onkin hahmogallerian monipuolisin ja tytöstä löytyy uusia piirteitä sieppausyön edetessä. Vasta neljätoistavuotias Weir suoriutuu vaativasta roolistaan ihailtavalla antaumuksella ja toivon, että tytölle aukeaa uusia rooleja tämän leffan myötä. Muutkin näyttelijät suoriutuvat pääasiassa vähintään kelvollisesti rooleistaan. Kidnappaajapoppoosta Barrera tekee väkevintä työtä (mitä toki auttaa, että käsikirjoitus antaa hänelle eniten ammennettavaa), kun taas Newton jää heikoimmaksi, joskin myös häneltä löytyy oivat ja hauskat hetkensä. Katsojan on helppo arvata lähes jokaisen hahmon kohtalot, eikä loppujen lopuksi juuri kenestäkään välitä ihan kauheasti.

Abigail osoittautui mainioksi kauhukomediaksi, jossa olisi ainesta vieläkin parempaan. Siitä löytyy vahvuutensa ja heikkoutensa, joista jälkimmäiseen kuuluu pieni tunnelmallinen kömpelyys, liian pitkäksi venytetty kesto (tunnin ja kolmen vartin leffassa on yhteensä ainakin kymmenisen minuuttia turhaa tyhjäkäyntiä), sekä harmillinen markkinointi. Kidnappauskeikka saa nimittäin yön aikana varsin mojovan käänteen, joka kääntää koko status quon ylösalaisin ja tekee hommasta entistä kiinnostavampaa. Markkinointitiimi on kuitenkin päättänyt rakentaa markkinoinnin täysin tämän käänteen ympärille. Toisaalta ilman tätä paljastusta moni tuskin kävisi katsomassa elokuvaa, mutta samalla on hieman tylsää seurata leffan ensimmäistä neljääkymmentäviittä minuuttia, kun vain odotat, milloin myös hahmot saavat selville ennakkoon tietämäsi totuuden sieppauksesta.

Kun tämän sysää mielestä syrjään, on Abigail varsin viihdyttävä tapaus. Jos leffan onnistuu näkemään tietämättä juuri mitään sen sisällöstä, on luvassa takuulla yllättävä tarina, joka tiukentaa otettaan kaiken aikaa edetessään. Leffan ensimmäinen puolisko keskittyy lähinnä mysteerin ja jännityksen rakenteluun ja homma pääseekin tosissaan vauhtiin vasta puolenvälin tietämillä. Ja sitten kun elokuva pääsee vauhtiin, niin se myös todella pääsee vauhtiin. Verellä ruvetaan läträämään litratolkulla ja samalla toisaalta jopa vaadittava komedia-aspekti nostaa enemmän päätään. Loppuhuipennus jätti minut hieman kylmäksi ratkaisuillaan, etenkin erään hahmon tuulesta temmatulla "kehityskaarella", mutta silti pidin Abigailia kokonaisuutena toimivana.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Radio Silencenä tunnettu kaksikko Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, jotka tekivät minuun vaikutuksen kauhukomediallaan Ready or Not (2019). Abigailissa duo tekee pääasiassa oivaa työtä, joskin välillä leffan komediajutut eivät täysin istu sekaan. Stephen Shieldsin ja Guy Busickin työstämä käsikirjoitus on pitkään onnistunut, etenkin kun he saavat katsojan vaihtamaan puolta vastakkainasettelussa pitkin elokuvaa. He eivät vain täysin onnistu viemään hyvää ideaansa hyvään päätökseen. Abigail on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraukset muuttuvat kaiken aikaa villimmiksi ja verisemmiksi. Äänimaailma luottaa paikoin liikaa kovaäänisiin säikyttelypamauksiin. Brian Tylerin musiikit lisäävät jännitettä taustalla, mutta pääasiassa mieleen jää leffassa useasti kuultava ote Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampi-baletista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Abigail, 2024, Radio Silence Productions, Project X Entertainment, Wild Atlantic Pictures, Québec Production Services Tax Credit

Arvostelu: Scream VI (2023)

SCREAM VI

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Pääosissa: Melissa Barrera, Jenna Ortega, Jasmin Savoy Brown, Mason Gooding, Dermot Mulroney, Jack Champion, Courteney Cox, Hayden Panettiere, Liana Liberato, Devyn Nekoda, Josh Segarra, Henry Czerny, Tony Revolori, Samara Weaving ja Skeet Ulrich

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 16

Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva Scream (1996) oli valtava hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Scream 2 (1997) oli myös kehuttu menestys, mutta Scream 3 (2000) sai hyvistä lipputuloistaan huolimatta ailahtelevan vastaanoton ja niinpä Scream 4 ilmestyi vasta vuonna 2011. Viidettä elokuvaa suunniteltiin pitkään, mutta sen sijaan tehtiinkin televisiosarja Scream (2015-2019). Kun sen sarjan kolmas tuotantokausi kohtasi murskaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta, sarja lopetettiin ja viidennen elokuvan teko lähti kunnolla käyntiin. Vuonna 2022 ihan vain Screamiksi nimetty viides leffa oli iso hitti, joka voitti niin fanit kuin kriitikot puolelleen ja kuudennen elokuvan teko alkoikin välittömästi. Kuvaukset käynnistyivät viime kesänä ja jo nyt, vain hieman yli vuosi edellisen osan jälkeen Scream VI saa ensi-iltansa. Alkuperäinen Scream on yksi suosikkikauhuleffoistani ja pidän myös kakkos- ja nelososasta. Viides leffa oli positiivinen yllätys ja olenkin odottanut kuudetta elokuvaa ihan hyvin mielin. Kävin katsomassa Scream VI:n sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Selvittyään Woodsboron murhista, siskokset Sam ja Tara, sekä sisarukset Mindy ja Chad ovat muuttaneet New Yorkiin, uuden ja rauhallisemman elämän toivossa. Kuitenkin halloweenin lähestyessä joku pukee jälleen Ghostface-naamion ylleen ja uusi murhavyyhti alkaa.

Viime vuoden Scream-leffassa esitellyt selviytyjähahmot tekevät paluun. Melissa Barrera nähdään Sam Carpenterina, alkuperäisen elokuvan murhaajan, Billy Loomisin (Skeet Ulrich) tyttärenä, Netflixin Wednesday-sarjan (2022-) myötä parhaillaan suuresta suosiosta nauttivan Jenna Ortegan esittäessä jälleen Samin siskopuolta, Taraa. Myös sisarukset Mindy (Jasmin Savoy Brown) ja Chad (Mason Gooding) selvisivät viime elokuvan murhista hengissä ja ovat seuranneet Carpentereja New Yorkiin rauhallisemman elämän perässä. Näyttelijänelikko suoriutuu toistamiseen oivallisesti osistaan - etenkin Barrera, jonka hahmoa vaivaa entistä enemmän hänen isänsä identiteetti. Lisäksi Samia vaivaa se, että internetissä levitellään huhuja, että hän oli Woodsboron todellinen murhaaja ja muka lavasti poikaystävänsä Richien (Jack Quaid). Tällä leffaa ottaa kantaa siihen, kuinka uhrit liiankin usein mustamaalataan pahiksiksi ja huomionhakuisiksi, kun taas todelliset syylliset saavat sympatiat osakseen.

     David Arquetten näyttelemän seriffi Deweyn kuoltua edellisleffassa ja Neve Campbellin kieltäydyttyä palaamasta Sidneyn rooliin, liian pienen palkkiotarjouksen takia, alkuperäistriosta vain Courteney Cox nähdään vanhassa osassaan journalisti Gale Weathersina. Itse en jäänyt kaipaamaan Campbellia, sillä hän näytti edellisleffassakin siltä, ettei häntä kiinnostanut yhtään olla mukana. Cox taas suoriutuu mallikkaasti roolistaan jälleen kerran. Vanhoista hahmoista mukana on myös Scream 4:stä tuttu Kirby Reed (Hayden Panettiere) ja uusina hahmoina leffassa esitellään muun muassa Samin ja Taran kämppis Quinn (Liana Liberato), tämän poliisi-isä Wayne (Dermot Mulroney), Mindyn tyttöystävä Anika (Devyn Nekoda), Chadin kämppis Ethan (Jack Champion), Samin ja Taran naapurissa asuva Danny (Josh Segarra), Samin terapeutti Stone (Henry Czerny), sekä elokuvaprofessori Crane (Samara Weaving) ja hänen oppilaansa Jason (Tony Revolori). Uudet näyttelijät pärjäävät kelvollisesti, niin potentiaalisien uhrien kuin murhaepäiltyjen rooleissa.

Viimevuotinen viides Scream-leffa ei tarjonnut mitään erityisen ihmeellistä, mutta se oli varsin kelpo (sanoisinpa, että kauhuelokuvasarjan viidenneksi osaksi jopa yllättävänkin onnistunut) kauhuraina. Kuudes elokuva pistettiinkin kiireellä tuotantoon heti, kun viides osoittautui hitiksi ja osittain sen myös huomaa. Scream VI on ihan menevä tapaus, mutta siitä paistaa läpi, että se tehtiin aikamoisella vauhdilla. Ensikohtauksessaan leffa pääsee yllättämään ja vihjailemaan täysin uudenlaisesta Scream-kokemuksesta, mutta harmillisesti sen jälkeen filmi lähtee kulkemaan turhankin tuttuja ja turvallisia latuja. Jos pidit kovasti sarjan aiemmista osista, tulet takuulla pitämään myös kuudennesta elokuvasta, mutta veikkaisin, että tässä kohtaa murhaajan henkilöllisyyden arvaaminen käy liiankin helposti.

Elokuvasta löytyy muutamia erittäin mainioita ja jännittäviä kohtauksia, joissa eri hahmot joutuvat Ghostfacen piinaamiksi. Trailereistakin tutut kohtaukset pikkukaupassa haulikolla varustetun tappajan kanssa, sekä metroajelu halloween-iltana, jolloin newyorkilaiset ovat pukeutuneet Ghostface-naamareihin, sekä ties keneksi kaikiksi kauhuikoneiksi, pistävät toimivasti sydämen hakkaamaan hieman lujempaa. Leffa viihdyttää passelisti ja yllätyin, kuinka nopeasti elokuvan kahden tunnin kesto kulkee. Murhat ovat oivan raakoja, miellyttäen varmasti slasher-faneja. Elokuva kuitenkin lässähtää ikävästi finaalissaan, kolmesta eri syystä. Ensinnäkin hahmot ottavat aivan liikaa osumaa ja painavat silti menemään, aivan kuin useampi puukonisku vatsassa ei tuntuisi missään. Toiseksi on turhauttavaa, ei, vaan raivostuttavaa, kuinka usein hahmoilla olisi mahdollisuus pistää Ghostface kumoon ja ottaa selvää, kuka maskin takaa löytyy, mutta sen sijaan he juoksevat aina karkuun. Ja kolmanneksi, menemättä spoilereihin, en pitänyt (taaskaan) siitä, kuinka murhaajan identiteetin paljastuminen hoidetaan. En voi olla ainoa, jota Screamien aikana ärsyttää, kuinka nämä pitkään viekkailta ja suunnitelmallisilta vaikuttavat murhaajat ottavat lopuksi naamarin pois ja muuttuvat ylinäytellyiksi psykopaattikarikatyyreiksi?

Elokuvan ohjaajina toimivat edellisenkin Screamin ohjanneet Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett ja käsikirjoituksesta vastaavat toistamiseen James Vanderbilt ja Guy Busick. Ohjaajaduo rakentaa tunnelmaa mainiosti, mutta Vanderbilt ja Busick kompastelevat käsikirjoituksensa kanssa. Sen lisäksi, että leffa lässähtää finaalissaan, kaksikko ei ole keksinyt oikein mitään uutta ja mielenkiintoista mukaan, eikä sarjalle ominainen meta-itsetietoisuus enää jaksa viehättää samalla lailla. Kirjoittajat eivät myöskään uskalla edetä rohkealta vaikuttavien ideoidensa kanssa. Kyllähän viides Screamkin pelasi tutuilla korteilla, mutta sen ja nelososan välissä oli sentään ehtinyt vierähtää yksitoista vuotta, samalla lailla kuin kolmannen ja neljännen elokuvan välissä. Nyt edellisestä Screamista on vierähtänyt vasta juuri ja juuri vuosi. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on kuitenkin vakuutta. Se on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin valaistu. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset onnistuneen rujot ja pukusuunnittelijoita täytyy kehua Ghostfacen käyttämästä kuluneesta naamarista, mikä näyttää ihan pirun upealta. Äänimaailma toki luottaa usein koviin äkkisäikäytyksiin, Brian Tylerin ja Sven Faulconerin säveltämien musiikkien tunnelmoidessa toimivasti taustalla.

Yhteenveto: Scream VI on ihan menevä kauhuraina, joka kuitenkin kompuroi elokuvasarjan kaavoihin kangistumisen ja muutamien typerien ratkaisujen kanssa. On naurettavaa, kuinka osa hahmoista ei vaikuta olevan lähes moksiskaan, vaikka saisivat useaan otteeseen puukosta. Elokuvan alku lupailee uudenlaista Scream-elokuvaa, mutta leffa harmillisesti peruu potentiaalisia ideoitaan ja kulkee liian tuttuja ja turvallisia latuja. Niinpä murhaajan henkilöllisyydenkään arvaaminen ei tällä kertaa ole erityisen vaikea homma. Seasta löytyy joitain todella mukaansatempaavia ja jännittäviä kohtauksia, mutta valitettavasti loppuhuipennus kompuroi turhauttavasti. Elokuvasta paistaa läpi, että se pistettiin turhankin vauhdikkaasti tuotantoon ja hieman ponneton lopputulos kaipaisi hiomista, sekä lisäpotkua. New York on oiva maisemanvaihdos, uuden Ghostfacen kulunut naamari näyttää upealta, tekninen toteutus toimii ja pääasiassa näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti. Jos pidit paljon aiemmista Scream-elokuvista, kuudes osa miellyttää takuulla. Jos taas mielestäsi elokuvasarja on turhan itseään toistava, ei tämä uutuus luultavasti muuta mieltäsi positiivisempaan suuntaan. Seitsemäs elokuva on jo nähtävästi suunnitteilla ja toivon, että kun sellainen tehdään, tekijät käyttävät enemmän aikaa hioakseen käsikirjoitusta ja tuomalla mukaan jotain uutta ja piristävää.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä todella lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scream VI, 2023, Paramount Pictures, Spyglass Media Group, Project X Entertainment, Québec Production Services Tax Credit, Radio Silence Productions

Arvostelu: Scream (2022)

SCREAM

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Pääosissa: Melissa Barrera, Jenna Ortega, Jack Quaid, Mason Gooding, Jasmin Savoy Brown, Mikey Madison, Sonia Ben Ammar, Dylan Minnette, David Arquette, Courteney Cox, Neve Campbell, Kyle Gallner ja Skeet Ulrich

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Wes Cravenin kauhuelokuva Scream (1996) nousi suureen suosioon ilmestyessään. Elokuvalle tehtiin jatko-osat Scream 2 (1997), Scream 3 (2000) ja Scream 4 (2011) ja viidennestä elokuvasta oli pitkään puhetta, mutta projekti ei millään edennyt, etenkään kun Craven kuoli vuonna 2015. Viidennen leffan sijaan elokuvien pohjalta tehtiinkin televisiosarja Scream, jota esitettiin kolmen kauden verran vuodesta 2015 vuoteen 2019. Kun elokuvasarjan oikeudet omistanut The Weinstein Company suljettiin tuottaja Harvey Weinsteiniä kohtaan nousseiden ahdistelusyytösten takia, oikeudet päätyivät Spyglass Media Groupille, joka ryhtyi työstämään viidettä elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2020 ja nyt ihan vain Scream-nimen saanut leffa ilmestyy myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin uuden Scream-elokuvan olevan tulossa, vaikka samalla pelkäsin, ettei homma enää toimisi, kun Craven ei ole puikoissa. Kuitenkin kun elokuva ilmestyi tammikuussa maailmalla ja sai paljon positiivista palautetta, aloin jopa innostua filmin näkemisestä. Kävinkin katsomassa elokuvan hyvillä mielin muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Ghostface-naamioon pukeutunut murhaaja viimeksi rikkoi Woodsboron rauhan. Kun ryhmä teinejä joutuu uuden murhaajan kohteiksi, Deweyn, Galen ja Sidneyn täytyy palata takaisin nuoruutensa kaupunkiin.

Neve Campbell, Courtney Cox ja David Arquette nähdään jo viidettä kertaa edellisistä elokuvista selviytyneenä kolmikkona, Sidney Prescottina, Gale Weathersina ja Dewey Rileynä. Arquette on yllättävänkin hyvässä vedossa ex-seriffi Deweynä, joka ensimmäisenä päättää ryhtyä auttamaan uusia teinejä. Coxkin vaikuttaisi palanneen oikein mielellään yhä toimittajan hommia tekevän Galen osaan, mutta Campbell ei näytä edes jaksavan esittää, että häntä kiinnostaisi olla leffassa mukana. Samalla tavalla kuin hänen Sidney-hahmonsa pohtii, että eikö Ghostface koskaan jätä häntä rauhaan, Campbell vaikuttaisi tuumivan, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta häntä ei enää pyydetä mukaan näihin filmeihin?

     Onkin siis siinä mielessä hyvä, että pääasiassa elokuva keskittyy uusiin hahmoihin, Woodsborossa asuviin teineihin, jotka joutuvat tällä kertaa jonkun psykopaatin tappolistalle. Mukana ovat siskokset Tara (Jenna Ortega) ja Sam (Melissa Barrera), jälkimmäisen poikaystävä Richie (Jack Quaid), sisarukset Mindy (Jasmin Savoy Brown) ja Chad (Mason Gooding), jälkimmäisen tyttöystävä Liv (Sonia Ben Ammar), Amber (Mikey Madison) ja Wes (Dylan Minnette). Kaikista nuorukaisista ei tietenkään saada paljoa irti ja osa on mukana vain nostamaan elokuvan ruumismäärää, mutta tarinan keskiössä oleva siskosuhde Taran ja Samin välillä on onnistuneesti rakennettu - joskin eräs nyyhkyttelykohtaus ei ole kummoinen Ortegan ja Barreran näyttelijäsuoritusten osalta. Muuten näyttelijät tekevät kelpo duunia, ainakin esittäessään pelokasta tai sattuvaa, kun Ghostfacen veitsi osuu kehoon.

Elokuvan nimeäminen ihan vain Screamiksi sai varmaan jotkut pohtimaan, onko kyse jatko-osasta Cravenin neljälle leffalle, vai jonkinlaisesta elokuvasarjan uudelleenkäynnistyksestä, vai jopa alkuperäisen elokuvan uusintafilmatisoinnista. Kuten itse leffassakin tiedostetaan ja vitsaillaan, elokuva on tavallaan yhdistelmä kaikkea kolmea. Se sijoittuu ajassa kymmenen vuotta Scream 4:n tapahtumien perään, siinä yritetään herättää leffasarja takaisin henkiin ja siinä kierrätetään paljon alkuperäisestä filmistä, toki tiettyjen twistien kera. Sarjan aiempien elokuvien tavoin myös tästä leffasta löytyy paljon itseironista huumoria ja pilkan kohteeksi joutuukin niin internetfoorumeiden toksinen fanikulttuuri kuin kauhun uusi trendi yrittää herättää vanhoja elokuvasarjoja takaisin henkiin yhdistelemällä vanhoja hahmoja uusiin kuvioihin ja nimeämällä raina samoin kuin alkuperäinen teos. Vähän niin kuin vuoden 2018 Halloween. Tosin tämä uusi Scream ei lähde pyyhkimään aiempia jatko-osia aikajanalta.

Mutta noh, millainen on Scream vuosimallia 2022? Se on oikein kelvollinen kauhuelokuva, joka ei tarjoa mitään tajunnanräjäyttävää tai erityistä. Kuitenkin jos sitä verrataan monien muiden kauhuleffasarjojen viidensiin osiin, on se ehdottomasti huippuluokkaa. Ensikohtauksesta lähtien elokuva tarjoaa juuri sitä, mitä Scream-elokuvalta voikin odottaa. On karmivia puhelinsoittoja, verisiä tappoja, Ghostfacea ottamassa turpiinsa jahtaamiltaan teineiltä ja lopuksi tietty dramaattisen mahtipontinen paljastus. Vaikka tutussa ja turvallisessa pitäytymisessä ei sinänsä ole mitään pahaa ja viihdyin kyllä filmin parissa, lopputekstien rullatessa tuumin silti, että jotain jäi uupumaan. Mutta kuten yksi hahmoistakin on käsikirjoitettu sanomaan, tällaisia jatko-osa-henkiinherätys-uudelleenfilmatisointeja on vaikea tehdä niin, että fanit pysyvät tyytyväisinä; ei saa olla pelkkä kopio alkuperäisestä, mutta ei myöskään saisi poiketa tutusta kaavasta.

Tällä kertaa ohjaajan puikoissa pyörivät muutaman vuoden takaisen erittäin mainion kauhukomedia Ready or Notin (2019) tehneet Tyler Gillett ja Matt Bettinelli-Olpin, jotka jatkavat hyvin Cravenin jalanjäljissä, uskaltamatta sen kummemmin poiketa esikuvansa asettamalta polulta. Paikoitellen duo onnistuu erittäin oivaltavasti, esimerkiksi hyödyntäessään nokkelasti kulahtanutta kauhukikkaa, missä avataan ovi peittämään kuvan tausta ja oven sulkeutuessa murhaaja on oven takana. Vai onko sittenkään? James Vanderbiltin ja Guy Busickin käsikirjoitus toimii hyvin Kevin Williamsonin tekstejä mukaillen, mutta tämäkään kaksikko ei paljoa tuo omaa mukaan. Scream on hyvin kuvattu ja ihan toimivasti leikattukin, vaikka vajaan parin tunnin kestossa elokuva on paikoitellen turhan pitkä. Tiiviimmällä rytmityksellä jännite pystyttäisiin pitämään yllä kaiken aikaa. Lavasteet ovat mainiot, Ghostface-naamarin ja -asun näkeminen levitti heti hymyn tämän kauhufanin kasvoille ja tekoverta roiskitaan hyvissä määrin. Äänimaailma painottuu välillä liian paljon äkkisäikäytysten puolelle, eivätkä Brian Tylerin musiikit koskaan nouse esille.

Yhteenveto: Vuoden 2022 Scream on mainio kauhuelokuva ja hyvää jatkumoa Wes Cravenin leffoille. Mitään erityisen ihmeellistä elokuva ei onnistu tarjoamaan, eikä se mullista sarjaa millään lailla, mutta tyypillistä Scream-menoa janoavat katsojat tulevat saamaan juuri sitä, mitä elokuvalta voikin odottaa. Tapot ovat kivan brutaaleja, Ghostfacea on samanaikaisesti ilahduttavaa ja jännittävää katsoa, ja seasta löytyy hilpeän itsetietoista huumoria. Modernit kauhuelokuvat saavat omat kritiikkinsä, vaikka leffa itse syyllistyy väkisinkin olemaan sellainen hieman tarpeeton rahastusjatko-osa, joista se tekee pilkkaa. David Arquette on erittäin hyvässä vedossa Deweynä ja Courteney Coxkin on oiva Galena, mutta Neve Campbell vetää Sidneyn roolin harmillisen laiskasti ja innottomasti. Nuorison esittäjät taas suoriutuvat hyvin osistaan. Jos olet pitänyt aiemmista Scream-elokuvista ja olet kaivannut lisää samaa, sarjan viides osa tarjoaa aivan varmasti toivottua hupia ja kauhua. Faneille leffa on selvästi kelvannut, sillä elokuva on ollut niin iso hitti, että tekijät ovat jo ilmoittaneet jatkoa olevan tulossa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scream, 2022, Paramount Pictures, Lantern Entertainment, Outerbanks Entertainment, Project X Entertainment, Radio Silence Productions, Spyglass Media Group

Arvostelu: Ready or Not (2019)

READY OR NOT

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett
Pääosissa: Samara Weaving, Mark O'Brien, Adam Brody, Henry Czerny, Andie McDowell, Nicky Guadagni, Melanie Scrofano, Elyse Levesque, Kristian Bruun ja John Ralston
Genre: kauhu, komedia
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 16

Ready or Not on Guy Busickin ja R. Christopher Murphyn ideoima ja käsikirjoittama kauhukomedia. Kaksikko sai Mythology Entertainment ja Vinson Films -yhtiöt kiinnostumaan tarinasta ja he pääsivät tekemään itse leffaa. Ohjaajiksi valittiin aiemmin yhdessä elokuvia, kuten V/H/S:n (2012), tehneet Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett ja pääroolin sai näyttelijä Hugo Weavingin veljentytär Samara Weaving. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2018 ja nyt Ready or Not on saanut ensi-iltansa. Itse innostuin filmistä heti, kun kuulin siitä. Sen tarina vaikutti mielenkiintoiselta ja traileri veikeältä. Kävin katsomassa leffan heti ensi-iltapäivänä, yhdessä samana päivänä ilmestyneiden zombikomedia The Dead Don't Dien (2019) ja toimintaleffa Angel Has Fallenin (2019) kanssa.

Grace menee naimisiin rikkaan perheen pojan Alex Le Domasin kanssa. Le Domasien perinteisiin kuuluu, että kun joku suvusta menee naimisiin, suku kokoontuu pelaamaan jotain peliä. Pian Grace saa kuitenkin selville, ettei aluksi harmittomalta kuulostava kuurupiilo ole vain leikkiä, vaan taistelu elämästä ja kuolemasta.

Samara Weaving näyttelee nuorta naista, Gracea, joka on innoissaan liittymässä Le Domasin sukuun. Hyvin nopeasti tehdään selväksi, miksi hän haluaa niin paljon kuulua perheeseen ja millainen persoona on kyseessä. Katsoja on siis alusta alkaen Gracen puolella ja kun hääyö muuttuu jännitysnäytelmäksi, toivoo katsoja Gracen pääsevän karkuun. Weaving todella hyppää roolihahmonsa vietäväksi. Hän on erinomainen valinta pääosaan ja on ilo seurata, kuinka hän antautuu elokuvalle täydellisesti. Todellisuudessa tällainen kokemus olisi äärimmäisen kauhistuttava ja Weaving tuo hahmon kokemat tunteet upeasti esille koko kehonsa voimin.
     Le Domasin sukuun kuuluvat Gracen sulhanen Alex (Mark O'Brien) ja tämän veli Daniel (Adam Brody) ja sisko Emilie (Melanie Scrofano), heidän vanhempansa Tony (Henry Czerny) ja Becky (Andie McDowell), Tonyn sisko Helene (Nicky Guadagnini), sekä Danielin vaimo Charity (Elyse Levesque) ja Emilien mies Fitch (Kristian Bruun). Jokaiselle suvun jäsenistä on saatu luotua oma persoonansa ja kaikki ovat jollain tavalla mielenkiintoisia tapauksia. Läpi leffan jokaisesta tuodaan jotain esille, jotta he eivät jää yksiulotteisiksi. Kaikki näyttelijät tekevät oivaa työtä ja etenkin Czerny ja McDowell vakuuttavat rikkaina henkilöinä, minkä lisäksi Guadagnini on samanaikaisesti pelottava ja koominen outona täti-Helenenä, mutta loppujen lopuksi leffa on puhtaasti Weavingin show.

Ready or Not on yksi tämän vuoden omaperäisimmistä teoksista. Elokuvan idea voi kuulostaa hölmöltä, mutta lopputulos on paikoitellen jopa nerokas. Leffa piikittelee satiirin voimin rikkaiden kummallisia tapoja, paisuttelemalla niitä äärimmilleen. Välillä puhutaan siitä, kuinka rikkaat tekevät asiat täysin eri tavalla ja että raha on sekoittanut heidän päänsä, jolloin he luulevat voivansa tehdä mitä vain. Mikä olisikaan parempaa kuin peleillä rikastunut perhe, jonka pelit viedään ihan liian pitkälle. Elokuva nappaa heti mukaansa ja vain tiukentaa otettaan, mitä pidemmälle tarina kulkee. Puolentoista tunnin kestossaan leffa ei käy kertaakaan tylsäksi ja Ready or Not onkin yksi vuoden viihdyttävimmistä elokuvista.

Leffa tasapainottelee todella hyvin kauhun ja komedian välillä, tarjoten aidosti jännittäviä hetkiä ja joskus jopa hulvatonta menoa. Katsojana oikeasti jännittää Gracen puolesta ja elokuva rakentaa erinomaisesti tunnelmaansa, syyllistymättä pelkkiin äkkisäikäytyksiin. Komedia taas syntyy usein mustasta huumorista ja jotkut vitsit ovatkin mahtavan kieroja. Leffa ei myöskään pelkää äityä veriseksi, kun on sen aika ja elokuva onnistuu usein yllättämään ratkaisuillaan ja kekseliäisyydellään. Leffasta harmillisesti löytyy tietyt ongelmansa ja muutamassa kohtaa tuntuu, että jotkut osiot käsikirjoituksesta on työstetty liian nopeasti. Parissa kohtaa hahmot esimerkiksi teleporttailevat oudosti paikasta toiseen. Nämä ovat kuitenkin aika pieniä ongelmia, kun filmi on muuten näin mainio paketti. Elokuva tietää tasan tarkkaan, mikä se on ja leffan hieman itseironinen ote vain lisää sen viehätystä.

Muutamia pieniä kömmähdyksiä lukuunottamatta käsikirjoittajakaksikko Busick ja Murphy ovat siis tehneet loistotyötä tarinan kanssa ja Bettinelli-Olpin ja Gillett herättävät kirjoituksen henkiin tyylikkäällä ohjauksellaan. Ohjaajat ovat selvästi tienneet, millaisen leffan ovat halunneet tehdä ja sen tunnelma onkin tarkkaan hiottu. Komedia ja kauhu kohtaavat saumattomasti. Myös teknisesti Ready or Not on taidolla tehty. Kuvaus on sujuvaa, eikä heiluva käsivarakuva haittaa, kun se kuvastaa päähenkilön pakokauhua. Leikkaus on myös oivallista, vaikkakin voi olla, että hahmojen teleporttailut johtuvat siitä, että tiettyjen kohtauksien välistä on leikattu paloja. Le Domasin kartanon lavasteet ovat uskomattoman hienot ja muutenkin leffan visuaalisen ilmeen kanssa on tehty loistotyötä. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu äänitehosteista Brian Tylerin säveltämiin musiikkeihin.

Yhteenveto: Ready or Not on yksi vuoden viihdyttävimmistä ja omalaatuisimmista elokuvista. Juoni on erikoinen, mutta todella toimiva ja filmin tunnelma on erinomaisesti rakennettu. Ohjaajat tasapainottelevat hienosti komedian ja kauhun välillä, jolloin paikoitellen katsoja pistetään jännittämään ja välillä taas saa nauraa makeasti. Elokuva tarjoaa yllättäviä ratkaisuja ja ovelia kikkoja, joilla elokuva pidetään raikkaana loppuun saakka. Samara Weaving todella loistaa pääroolissa ja heittäytyy täysillä roolinsa vietäväksi. Muutkin näyttelijät ovat mainioita, mutta Weavingin loiste jättää heidät varjoon. Paikoitellen leffa kärsii joko hieman kiireellä kirjoitetuista kohtauksista tai leikkauksesta, mistä on otettu paloja pois, tajuamatta, että se jättää pieniä aukkoja. Esimerkiksi parissa kohtaa hahmot teleporttailevat oudosti paikasta toiseen. Muuten Ready or Not on erittäin mainio paketti, mitä suosittelen lämpimästi katsomaan, jos pidätte veikeistä kauhukomedioista. Ei tämä vuoden parhaimpiin elokuviin kuulu, mutta viihdyttävyydessä leffa peittoaa jotkut muuten laadukkaammat teokset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Ready or Not, 2019, Mythology Entertainment, Vinson Films