William Shakespearen Romeo ja Julia (William Shakespeare's Romeo + Juliet - 1996) - elokuva-arvostelu

WILLIAM SHAKESPEAREN ROMEO JA JULIA

WILLIAM SHAKESPEARE'S ROMEO + JULIET

Ohjaus: Baz Luhrmann

Näyttelijät: Leonardo DiCaprio, Claire Danes, Dash Mihok, Diane Venora, Harold Perrineau, John Leguizamo, Miriam Margolyes, Paul Rudd, Pete Postlethwaite, Brian Dennehy, Christina Pickles, Paul Sorvino, Vondie Curtis-Hall, Jesse Bradford, Zak Orth, Jamie Kennedy ja Edwina Moore

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 2 tuntia 

Ikäraja: 12

William Shakespeare's Romeo + Juliet, eli suomalaisittain William Shakespearen Romeo ja Julia perustuu William Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia (The Tragedy of Romeo and Juliet) vuodelta 1597. Baz Luhrmann oli kiinnostunut tekemään modernisoivan adaptaation näytelmän pohjalta. Elokuva tehtiin Australian, Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan yhteistyöprojektina ja Luhrmann sai vakuutettua 20th Century Foxin leffan potentiaalista kuvaamalla omalla rahallaan testipätkän. Päärooleihin valittiin aluksi Leonardo DiCaprio ja Natalie Portman, mutta koska 14-vuotias Portman koettiin liian nuoreksi vastanäyttelijäksi 21-vuotiaalle DiCapriolle, naistähti päätettiin pistää vaihtoon. Juliaksi kaavailtiin Sarah Michelle Gellaria, mutta hän joutui jättämään elokuvan muiden kiireiden takia, joten rooli meni lopulta Claire Danesille, tämän vakuutettua DiCaprion koekuvauksissa. Kuvaukset käynnistyivät ja niissä koettiin pelottava tapahtuma, kun rikollisjengi sieppasi hiustenmuotoilija Aldo Signorettin ja vaati tästä lunnaita. Baz Luhrmann maksoi lunnaat, Signoretti palautettiin kuvauksiin ja elokuva saatiin tehtyä loppuun. Lopulta William Shakespearen Romeo ja Julia sai maailmanensi-iltansa 27. lokakuuta 1996 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai positiivista palautetta kriitikoilta ja parhaan lavastuksen Oscar-ehdokkuuden, sekä voitti parhaan ohjauksen, sovitetun käsikirjoituksen, lavastuksen ja musiikin BAFTA-palkinnot. Itse en ollut aiemmin nähnyt tätä sovitusta Romeosta ja Juliasta, mutta tarina on ollut tuttu lapsesta asti. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kauniissa Veronan kaupungissa Montaguen ja Capuletin suvut ovat olleet riidoissa vuosikaudet. Kun Romeo Montague ja Julia Capulet rakastuvat, on mahdollista, että sukujen erimielisyydet voitaisiin vihdoin sopia. Tai sitten viha on juurtunut niin syvälle, että se tuhoaa nuoret rakastavaiset.

Päärooleihin Romeoksi ja Juliaksi valikoituivat lopulta tosiaan Leonardo DiCaprio ja Claire Danes, jotka vielä tuolloin vasta aloittelivat uriaan. DiCaprion todellinen nousu Titanicin (1997) myötä oli vasta edessä ja hauskasti miehelle itse asiassa tarjottiin ikonista roolia William Shakespearen Romeon ja Julian kuvausten aikana. Juliasta myös kiinnostunutta Dave Parisia esittävä Paul Rudd oli nimittäin ollut erittäin kiinnostunut Titanicin tragediasta ja hän lopulta vakuuttikin DiCaprion tarttumaan rooliin. Kuten myöhemmin Titanic osoitti, DiCaprio istui tuolloin erinomaisesti nuoren hurmurin osaan, sopien siis hyvin myös Romeoksi, joka kokee suurta tuskaa rakastuessaan Juliaan, jota Danes tulkitsee mainiosti. DiCaprion ja Danesin väliltä löytyy oivaa kemiaa ja lähellä muuten oli, että Daneskin olisi nähty Titanicissa, mutta Kate Winslet onnistui nappaamaan pestin.

     Elokuvassa nähdään myös Brian Dennehy ja Christina Pickles Romeon vanhempina Ted ja Caroline Montaguena, Dash Mihok ja Jesse Bradford Romeon serkkuina Benvoliona ja Balthasarina, sekä Harold Perrineau Romeon parhaana ystävänä Mercutiona, vastapuolella Diane Venora ja Paul Sorvino Julian vanhempina Gloria ja Fulgencio Capuletina, John Leguizamo Julian serkkuna Tybaltina ja Miriam Margolyes Julian hoitajana, sekä Pete Postlethwaite isä Laurencena ja Vondie Curtis-Hall poliisipäällikkö Princenä, joka yrittää pitää järjestystä, kun Montagueiden ja Capuletien kiistat aiheuttavat kaaosta Veronan kaduilla. Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyviä osissaan. Perrineau ja Leguizamo heittäytyvät hyvin osiinsa tanssahtelevana Mercutiona ja herkän liipaisinsormen omaavana Tybaltina.

Elokuvan nimi voi olla William Shakespearen Romeo ja Julia, mutta todellisuudessa se on nimenomaan Baz Luhrmannin Romeo ja Julia. Elokuva on nimittäin niin tekijänsä näköinen tuotos, ettei ihme että se aiheuttaa ihmisissä voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Sanoisinpa, että kyseessä on sellainen "rakastat tai vihaat" -tapaus, sillä niin teatraalinen, räväkkä ja eksentrinen tämä teos on. Luhrmann on siirtänyt klassikkotarinan nykypäivään, mutta pitänyt Shakespearen ajalle tyypillisen runollisen puhetavan. Kun kilpailevina mafiaperheinä kuvatut Montaguet ja Capuletit leffan alussa ottavat huoltoasemalla miehestä mittaa pistoolein miekkojen sijaan, mutta puhuvat vanhoillisesti ja riimitellen, katsoja pääsee heti kättelyssä hoksaamaan, mihin on ryhtymässä. Luhrmann ei juuri itseään pidättele, vaan tähän vyörytykseen pitää olla oikeassa mielentilassa tai leffan katselun saattaa herkästi lopettaa lyhyeen.

Vaikka minulta kesti tottua leffan räikeyteen ja voimakkaaseen kontrastiin nykypäivän juttujen ja shakespearemaisen puheenparren välillä, elokuva vei lopulta onnistuneesti mennessään. Nimenomaan tämä häpeilemätön räikeys ja rohkea kontrasti tekevät siitä niin kiinnostavan adaptaation. Vaikka juttuja on modernisoitu, tarina on toki vanha tuttu ja teemat vihan keskelle syntyvästä rakkaudesta, sen voimasta ja tuhosta ovat tallella. Romeon ja Julian rakkaus on suloinen, muttei imelän siirappinen. Sekaan mahtuu hauskoja juttuja, mutta myös tarinalle ominaista tragediaa, loppuratkaisusta puhumattakaan. Romeota ja Juliaa on vuosisatojen varrella adaptoitu lukemattomia kertoja, jopa kyllästymiseen asti, eivätkä modernisoinnitkaan ole uusi juttu - olihan Oscar-rohmu West Side Storykin (1961) omanlaisensa sovitus tästä klassikkonäytelmästä. Tykkäsi elokuvasta tai ei, on Baz Luhrmannin Romeo ja Julia ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista sovituksista ja sellainen adaptaatio, josta haluaisi kyllä kuulla itse Shakespearen mielipiteen.

Tekniseltä puolelta elokuva on myös täysin Luhrmannin näköinen. Leffa on monin paikoin kuin ysärillä suursuosiota nauttineen MTV:n musiikkivideo, sillä niin villisti elokuva tykittelee menemään, oli kyse sitten sähäkästä kameratyöskentelystä, toisinaan jopa pienesti nopeutetusta kuvasta tai äkkipikaisesta leikkauksesta. Lavasteet ovat hienot ja puvustus mainiota. Äänimaailma on räväkkä Nellee Hopperin, Marius de Vriesin ja Craig Armstrongin musiikkeja myöten. Eikä pidä unohtaa lopputeksteissä kuultavaa Exit Music (For a Film) -kappaletta, jonka Radiohead teki elokuvaa varten ja joka on oma suosikkini yhtyeen katalogista. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

William Shakespeare's Romeo + Juliet, Yhdysvallat, Australia, Kanada, Meksiko, 1996, Bazmark Films, Estudios Churubusco Azteca S.A., Twentieth Century Fox

Masters of the Universe (1987) - elokuva-arvostelu

MASTERS OF THE UNIVERSE

Ohjaus: Gary Goddard

Näyttelijät: Dolph Lundgren, Courteney Cox, Robert Duncan McNeill, Frank Langella, Jon Cypher, Chelsea Field, Billy Barty, Meg Foster, James Tolkan, Christina Pickles, Tony Carroll, Pons Maar, Anthony De Longis, Robert Towers, Gwynne Gilford ja Walter Scott

Genre: fantasia, seikkailu, toiminta

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

Masters of the Universe perustuu samannimiseen mediafranchiseen, joka käynnistyi vuonna 1982 Mattelin lanseeraamalla lelusarjalla ja nousi suursuosioon animaatiosarja He-Manin (He-Man and the Masters of the Universe - 1983-1984) myötä. Vuonna 1985 julkaistiin animaatioelokuva The Secret of the Sword ja samoihin aikoihin käynnistyi myös näytellyn filmatisoinnin teko. Eri studiot kilpailivat elokuvaoikeuksista ja lopulta ne sai haltuunsa The Cannon Group. Ongelmat kuitenkin syntyivät nopeasti, kun Cannonin taloudellinen tilanne ajautui vaakalaudalle ja budjettia piti kiristää reilusti, mikä johti useisiin käsikirjoituksen muokkauksiin. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 1986 ja ne olivat täynnä vaikeuksia, pääasiassa rahasyistä. Jossain kohtaa kuvausryhmä uhkasi jättää projektin, kun heidän palkoistaan ei kuulunut mitään ja ohjaaja Gary Goddard joutui lopulta itse hankkia rahoituksen finaalia varten. Ruotsalaisen päätähti Dolph Lundgrenin englannintaito oli myös niin kehnoa, että tekijät pohtivat palkkaavansa jonkun jälkiäänittämään Lundgrenin repliikit uudestaan. Sopimusteknisistä syistä tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista ja niinpä Lundgren nauhoitti omat repliikkinsä uudelleen niin monta kertaa, että hänen lausumiseensa oltiin vihdoin tyytyväisiä. Ongelmista huolimatta elokuva saatiin valmiiksi ja Masters of the Universe saapui teattereihin elokuussa 1987. Elokuva oli kuitenkin kriitikoiden ja fanien haukkuma taloudellinen epäonnistuminen, joka yhdessä Teräsmies ja uhka auringosta -leffan (Superman IV: The Quest for Peace - 1987) kanssa ajoi The Cannon Groupin konkurssiin ja samalla jo työn alla ollut jatko-osa peruttiin. Itse en ole koskaan nähnyt tätä näyteltyä Masters of the Universe -elokuvaa, mutta katsoin lapsena He-Man -animaatiosarjaa. Nyt kun uusi Masters of the Universe -leffa (2026) on tulossa, päätin sitä odotellessa vihdoin ja viimein katsoa aiemman elokuvayrityksen ja samalla arvostella sen.

Kaukaisella Eternian planeetalla paha Skeletor on saanut vallattua Harmaakallon linnan, jonka hallitsija saa omakseen universumin mahtavimmat voimat. Taistelun tuoksinnassa sankari He-Man ja hänen uskolliset ystävänsä päätyvät Maahan ja heidän on keksittävä keino palata takaisin Eterniaan, estääkseen Skeletorin katalat aikomukset.

Päärooliin He-Maniksi valikoitui ruotsalainen Dolph Lundgren, joka oli juuri noussut Hollywoodin tietoisuuteen Rocky IV -elokuvan (1985) pahana Ivan Dragona. Lundgren on kieltämättä ulkoisesti kuin luotu tähän rooliin. Hän on hurjan lihaksikas blondi ja hän siirtyy sujuvasti häikäilemättömän venäläisnyrkkeilijän osasta universumin suurimmaksi sankariksi. Näyttelijätaidot Lundgrenilla olivat kuitenkin hakusessa ja vaikka mies pärjääkin vakuuttavasti toimintakohtauksissa, ei Lundgren täysin toimi kohtauksissa, joissa He-Man vain puhuu. Lundgren joutui tosiaan itse jälkikäteen dubbaamaan repliikkinsä jopa tylsistymiseen asti, kunnes tekijätiimi oli tyytyväinen hänen englantiinsa.

     Elokuvassa nähdään myös Jon Cypher ja Chelsea Field He-Mania auttavina Asemiehenä ja hänen tyttärenään Teelana, Christina Pickles Harmaakallon linnaa suojelevana Velhottarena, Frank Langella pahana Skeletorina, Meg Foster, Tony Carroll, Pons Maar, Anthony De Longis ja Robert Towers tätä seuraavina Evil-Lyninä, Beastmanina, Saurodina, Bladena ja Kargina, Billy Barty Gwildorina, joka on keksinyt laitteen, jolla pystyy matkustamaan minne tahansa universumissa, sekä Courteney Cox ja Robert Duncan McNeill teinipari Juliena ja Kevininä ja vastikään menehtynyt James Tolkan etsivä Lubicina, joihin He-Man ja kumppanit törmäävät päätyessään Maahan. Näyttelijäkaartin parasta antia on ehdottomasti Langella häijynä Skeletorina. Langella oikein herkuttelee tänä pahuuden perikuvana ja saa luotua hyvin uhkaa. Cox, McNeill ja etenkin Tolkan toimivat rooleissaan Maan asukkeina, mutta heidän hahmonsa tuntuvat tarpeettomilta ja budjettisyistä mukaan kirjoitetuilta, jotka vieläpä vievät keskittymisen pois He-Manista ja muista eternialaisista.

Jostain Masters of the Universe -elokuvan uumenista löytyy erittäin hyvä kasarin scifi-fantasiaseikkailu ja isomman budjetin kanssa leffa olisi taatusti yltänyt siihen potentiaaliin, mitä nämä hahmot ja maailma pitävät sisällään. Onkin suuri sääli, että projekti ajautui The Cannon Groupille, jonka taloudellinen tilanne pakotti tekijät turhauttaviin kompromissiratkaisuihin. Vielä elokuvan alku on lupaava, heittäessään katsojan saman tien keskelle He-Manin ja Skeletorin taistelua Eternian kohtalosta. Kaikki näyttää hyvältä ja tunnelmakin on kohdillaan. Mutta sitten hahmot päätyvät Gwildorin keksinnön myötä Maahan ja leffa lässähtää.

Vauhdikas ja jännittävä scifi-fantasiaseikkailu vaihtuu tylsään teinidraamaan ja He-Man ja kumppanitkin joutuvat siirtymään syrjään, kun Julie ja Kevin nousevat leffan todellisiksi päähenkilöiksi. He-Manin ja muiden "kala kuivalla maalla" -ihmettely Maan tavoista ei ole erityisen viihdyttävää, eikä musiikkisoitinta muistuttavan kosmisen avaimen perässä juoksentelu oikein pidä otteessaan. Toimintakohtaukset sentään ajavat asiansa ja loppuhuipennus Eterniassa on menevä. Näin jälkikäteen ei voi kuin jossitella, että mitä jos Cannon olisikin pistänyt kaiken luottonsa Masters of the Universeen ja tehnyt sen isommalla budjetilla ja samalla lähdemateriaalille uskollisemmin? Kokonaan Eterniaan sijoittuvana leffana tämä voitaisiin tuntea nykyään yhtenä kasarin isoista fantasiaklassikoista, eikä sinä omituisena häpeäpilkkuna He-Manin historiassa, millaisena siitä pääasiassa puhutaan. Jäänkin nyt mielenkiinnolla odottamaan, voisiko tuleva elokuva nostaa Masters of the Universen takaisin valtavirtaan, vai onko aika jo mennyt tästä maailmasta pahasti ohi?

Masters of the Universen ohjauksesta vastasi Gary Goddard, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan koko illan elokuvaa ja joka ei tämän jälkeenkään ohjannut vastaavaa, tehdessään myöhemmin lähinnä videoita huvipuistoihin. Goddard onnistuu Eterniaan sijoittuvissa kohtauksissa, mutta niiden väliin jäävistä Maa-osioista huomaa, ettei leffasta ollut tulossa sellainen kuin mies toivoi. Käsikirjoittaja David Odell on yrittänyt parhaansa mojovien rajoitteidensa kanssa, mutta hänen tekstinsä jää latteaksi.

Teknisesti Masters of the Universen taso on ailahteleva. Elokuva on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat pääasiassa mainiot ja varsinkin Harmaakallon linnan suuri sali näyttää hienolta. Puvustus ja maskeeraukset ovat suurimmaksi osaksi oivalliset ja Dolph Lundgren näyttää tosiaan ulkoisesti kuin ilmetyltä He-Manilta. Skeletor on toisaalta onnistuneen uhkaava ilmestys, vaikka varsinkin nykypäivänä isosta televisiosta teräväpiirtona katsottuna on selvää, että pääkallon sijaan kyse on kuminaamarista. Hahmoa auttaakin Langellan vahva roolisuoritus. Tehosteet lähinnä ajavat asiansa, mutta niistä näkyy pieni budjetti. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Bill Contin säveltämät musiikit kuuluvat leffan parhaisiin puoliin, vaikka alkutekstisävelmä on selvästi velkaa John Williamsin työlle Teräsmiehen (Superman - 1978) parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Masters of the Universe, Yhdysvallat, 1987, Golan-Globus Productions, Pressman Film, Cannon Films, The Cannon Group