William Shakespearen Romeo ja Julia (William Shakespeare's Romeo + Juliet - 1996) - elokuva-arvostelu

WILLIAM SHAKESPEAREN ROMEO JA JULIA

WILLIAM SHAKESPEARE'S ROMEO + JULIET

Ohjaus: Baz Luhrmann

Näyttelijät: Leonardo DiCaprio, Claire Danes, Dash Mihok, Diane Venora, Harold Perrineau, John Leguizamo, Miriam Margolyes, Paul Rudd, Pete Postlethwaite, Brian Dennehy, Christina Pickles, Paul Sorvino, Vondie Curtis-Hall, Jesse Bradford, Zak Orth, Jamie Kennedy ja Edwina Moore

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 2 tuntia 

Ikäraja: 12

William Shakespeare's Romeo + Juliet, eli suomalaisittain William Shakespearen Romeo ja Julia perustuu William Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia (The Tragedy of Romeo and Juliet) vuodelta 1597. Baz Luhrmann oli kiinnostunut tekemään modernisoivan adaptaation näytelmän pohjalta. Elokuva tehtiin Australian, Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan yhteistyöprojektina ja Luhrmann sai vakuutettua 20th Century Foxin leffan potentiaalista kuvaamalla omalla rahallaan testipätkän. Päärooleihin valittiin aluksi Leonardo DiCaprio ja Natalie Portman, mutta koska 14-vuotias Portman koettiin liian nuoreksi vastanäyttelijäksi 21-vuotiaalle DiCapriolle, naistähti päätettiin pistää vaihtoon. Juliaksi kaavailtiin Sarah Michelle Gellaria, mutta hän joutui jättämään elokuvan muiden kiireiden takia, joten rooli meni lopulta Claire Danesille, tämän vakuutettua DiCaprion koekuvauksissa. Kuvaukset käynnistyivät ja niissä koettiin pelottava tapahtuma, kun rikollisjengi sieppasi hiustenmuotoilija Aldo Signorettin ja vaati tästä lunnaita. Baz Luhrmann maksoi lunnaat, Signoretti palautettiin kuvauksiin ja elokuva saatiin tehtyä loppuun. Lopulta William Shakespearen Romeo ja Julia sai maailmanensi-iltansa 27. lokakuuta 1996 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai positiivista palautetta kriitikoilta ja parhaan lavastuksen Oscar-ehdokkuuden, sekä voitti parhaan ohjauksen, sovitetun käsikirjoituksen, lavastuksen ja musiikin BAFTA-palkinnot. Itse en ollut aiemmin nähnyt tätä sovitusta Romeosta ja Juliasta, mutta tarina on ollut tuttu lapsesta asti. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kauniissa Veronan kaupungissa Montaguen ja Capuletin suvut ovat olleet riidoissa vuosikaudet. Kun Romeo Montague ja Julia Capulet rakastuvat, on mahdollista, että sukujen erimielisyydet voitaisiin vihdoin sopia. Tai sitten viha on juurtunut niin syvälle, että se tuhoaa nuoret rakastavaiset.

Päärooleihin Romeoksi ja Juliaksi valikoituivat lopulta tosiaan Leonardo DiCaprio ja Claire Danes, jotka vielä tuolloin vasta aloittelivat uriaan. DiCaprion todellinen nousu Titanicin (1997) myötä oli vasta edessä ja hauskasti miehelle itse asiassa tarjottiin ikonista roolia William Shakespearen Romeon ja Julian kuvausten aikana. Juliasta myös kiinnostunutta Dave Parisia esittävä Paul Rudd oli nimittäin ollut erittäin kiinnostunut Titanicin tragediasta ja hän lopulta vakuuttikin DiCaprion tarttumaan rooliin. Kuten myöhemmin Titanic osoitti, DiCaprio istui tuolloin erinomaisesti nuoren hurmurin osaan, sopien siis hyvin myös Romeoksi, joka kokee suurta tuskaa rakastuessaan Juliaan, jota Danes tulkitsee mainiosti. DiCaprion ja Danesin väliltä löytyy oivaa kemiaa ja lähellä muuten oli, että Daneskin olisi nähty Titanicissa, mutta Kate Winslet onnistui nappaamaan pestin.

     Elokuvassa nähdään myös Brian Dennehy ja Christina Pickles Romeon vanhempina Ted ja Caroline Montaguena, Dash Mihok ja Jesse Bradford Romeon serkkuina Benvoliona ja Balthasarina, sekä Harold Perrineau Romeon parhaana ystävänä Mercutiona, vastapuolella Diane Venora ja Paul Sorvino Julian vanhempina Gloria ja Fulgencio Capuletina, John Leguizamo Julian serkkuna Tybaltina ja Miriam Margolyes Julian hoitajana, sekä Pete Postlethwaite isä Laurencena ja Vondie Curtis-Hall poliisipäällikkö Princenä, joka yrittää pitää järjestystä, kun Montagueiden ja Capuletien kiistat aiheuttavat kaaosta Veronan kaduilla. Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyviä osissaan. Perrineau ja Leguizamo heittäytyvät hyvin osiinsa tanssahtelevana Mercutiona ja herkän liipaisinsormen omaavana Tybaltina.

Elokuvan nimi voi olla William Shakespearen Romeo ja Julia, mutta todellisuudessa se on nimenomaan Baz Luhrmannin Romeo ja Julia. Elokuva on nimittäin niin tekijänsä näköinen tuotos, ettei ihme että se aiheuttaa ihmisissä voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Sanoisinpa, että kyseessä on sellainen "rakastat tai vihaat" -tapaus, sillä niin teatraalinen, räväkkä ja eksentrinen tämä teos on. Luhrmann on siirtänyt klassikkotarinan nykypäivään, mutta pitänyt Shakespearen ajalle tyypillisen runollisen puhetavan. Kun kilpailevina mafiaperheinä kuvatut Montaguet ja Capuletit leffan alussa ottavat huoltoasemalla miehestä mittaa pistoolein miekkojen sijaan, mutta puhuvat vanhoillisesti ja riimitellen, katsoja pääsee heti kättelyssä hoksaamaan, mihin on ryhtymässä. Luhrmann ei juuri itseään pidättele, vaan tähän vyörytykseen pitää olla oikeassa mielentilassa tai leffan katselun saattaa herkästi lopettaa lyhyeen.

Vaikka minulta kesti tottua leffan räikeyteen ja voimakkaaseen kontrastiin nykypäivän juttujen ja shakespearemaisen puheenparren välillä, elokuva vei lopulta onnistuneesti mennessään. Nimenomaan tämä häpeilemätön räikeys ja rohkea kontrasti tekevät siitä niin kiinnostavan adaptaation. Vaikka juttuja on modernisoitu, tarina on toki vanha tuttu ja teemat vihan keskelle syntyvästä rakkaudesta, sen voimasta ja tuhosta ovat tallella. Romeon ja Julian rakkaus on suloinen, muttei imelän siirappinen. Sekaan mahtuu hauskoja juttuja, mutta myös tarinalle ominaista tragediaa, loppuratkaisusta puhumattakaan. Romeota ja Juliaa on vuosisatojen varrella adaptoitu lukemattomia kertoja, jopa kyllästymiseen asti, eivätkä modernisoinnitkaan ole uusi juttu - olihan Oscar-rohmu West Side Storykin (1961) omanlaisensa sovitus tästä klassikkonäytelmästä. Tykkäsi elokuvasta tai ei, on Baz Luhrmannin Romeo ja Julia ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista sovituksista ja sellainen adaptaatio, josta haluaisi kyllä kuulla itse Shakespearen mielipiteen.

Tekniseltä puolelta elokuva on myös täysin Luhrmannin näköinen. Leffa on monin paikoin kuin ysärillä suursuosiota nauttineen MTV:n musiikkivideo, sillä niin villisti elokuva tykittelee menemään, oli kyse sitten sähäkästä kameratyöskentelystä, toisinaan jopa pienesti nopeutetusta kuvasta tai äkkipikaisesta leikkauksesta. Lavasteet ovat hienot ja puvustus mainiota. Äänimaailma on räväkkä Nellee Hopperin, Marius de Vriesin ja Craig Armstrongin musiikkeja myöten. Eikä pidä unohtaa lopputeksteissä kuultavaa Exit Music (For a Film) -kappaletta, jonka Radiohead teki elokuvaa varten ja joka on oma suosikkini yhtyeen katalogista. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

William Shakespeare's Romeo + Juliet, Yhdysvallat, Australia, Kanada, Meksiko, 1996, Bazmark Films, Estudios Churubusco Azteca S.A., Twentieth Century Fox

Arvostelu: The Next Three Days (2010)

THE NEXT THREE DAYS

Ohjaus: Paul Haggis
Pääosissa: Russell Crowe, Elizabeth Banks, Lennie James, Ty Simpkins, Brian Dennehy, Helen Carey, Olivia Wilde, Daniel Stern ja Liam Neeson
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 12

The Next Three Days on amerikkalainen uudelleenfilmatisointi ranskalaisesta trilleristä Kaiken se kestää (Pour elle) vuodelta 2008. 2000-luvun alussa ohjaaja Paul Haggis oli työstämässä elokuvaa Martin Luther Kingistä, muttei saanut sille rahoitusta, joten hän päätti tehdä jotain pienimuotoisempaa. Eräänä päivänä hän sattui katsomaan Kaiken se kestää -elokuvan ja innostui siitä niin paljon, että halusi tehdä siitä oman versionsa. Hän sai hankittua leffan oikeudet, sekä Lionsgaten tuottamaan oman elokuvansa. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2009 ja lopulta The Next Three Days sai maailmanensi-iltansa 9. marraskuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, mutta sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta. Itse en käynyt katsomassa filmiä, kun se ilmestyi Suomen teattereihin, vaikka olikin lähellä, että niin olisi käynyt. Minun oli tarkoitus mennä katsomaan se tätini kanssa, mutta muistaakseni kehnojen näytösaikojen takia päädyimmekin katsomaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010)... minkä olin nähnyt jo kaksi kertaa. Kestikin muutamia vuosia, kunnes vihdoin päätin katsoa The Next Three Daysin ja yllätyin, kuinka paljon pidin siitä. Olen omistanut elokuvan jo jonkin aikaa Blu-raylla, mutten ole katsonut sitä vielä uudestaan. Nyt kun huomasin leffan täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla ja arvostelemalla sen.

Brennanin perheen elämä mullistuu, kun Lara-äitiä syytetään pomonsa murhasta. Kun John-isä ei tunnu keksivän laillista tapaa todistaa vaimonsa syyttömyyttä, hän päättää vapauttaa tämän vankilasta rikollisin keinoin.

Brennanin perheen isänä, Johnina nähdään Russell Crowe ja vankilaan joutuvana äitinä, Larana Elizabeth Banks. Jälkimmäisen kohdalla on tosin pitkiä pätkiä, kun häntä ei nähdä ollenkaan, sillä elokuva seuraa pääasiassa Johnin yritystä saada vaimonsa ulos vankilasta, eikä niinkään Laran vankilaelämään. Banks on mainio roolissaan, jättäen salaperäiseksi sen, onko hän syyllinen vai ei. Crowe on vielä parempi aviomiehenä, joka ei usko sekuntiakaan vaimonsa syyllisyyteen ja yrittää vimmaisesti pelastaa tämän. Crowe on uskottava aika tavallisena kaduntallaajana, joka alkaa tekemään todella erikoisia juttuja voittaakseen. Perheen lasta, nuorta Luke-poikaa näyttelee Ty Simpkins, joka nousi hetkellisesti lapsitähdeksi tämän leffan jälkeen rooleillaan Riivatussa (Insidious - 2010), Iron Man 3:ssa (2013) ja Jurassic Worldissa (2015).

Elokuvassa nähdään myös mm. Helen Carey ja Brian Dennehy Johnin vanhempina, Lennie James etsivä Nabulsina, sekä pienissä rooleissa Yksin kotona -joulukomedioista (Home Alone - 1990-1992) tuttu Daniel Stern asianajajana ja toimintastara Liam Neeson ex-vankina, jolta John utelee ohjeita vankilapakoon. Sivunäyttelijöistä parhaiten vakuuttaa James, joka alkaa ensimmäisenä epäilemään Johnia.

The Next Three Days ei turhia tuhlaile aikaa alussa, vaan hyppää nopeasti suoraan asiaan, poliisien saapuessa Brennanien talolle pidättämään Laran. Siitä lähteekin liikkeelle hyvin kiinnostava ja mukaansatempaava kertomus, sekä Johnin henkinen matka. Erittäin kiltti ja lempeä mies alkaa vähitellen osoittamaan hurjempia puolia, kun epätoivo alkaa iskeä, eikä hänen vaimonsa syyttömyyttä voida todistaa. Elokuva tekeekin ovelan tempun siinä, että se paljastaa vasta loppupäässä, onko Lara syytön vai ei. Mutta koska John uskoo syyttömyyteen, katsojakin uskottelee niin itselleen ja toivoo Johnin olevan oikeassa. Oli Lara syyllinen tai ei, se on selvää, että John alkaa tekemään yhä vain enemmän rikollisia asioita, mitkä johtaisivat vankilatuomioon. Silti katsoja on kaiken aikaa tämän puolella ja jännittää yhä vain enemmän, kun takaiskuja sattuu ja kun poliisi alkaa tutkimaan rikoksia, joiden takana John on. Elokuvan kahden tunnin ja vartin kesto meneekin nopeasti, sillä leffa pitää niin mainiosti mukanaan.

Valitettavasti elokuvasta löytyy ongelmiakin ja yksi näistä on leffan tahditus. Vaikka nopea tempo pitää katsojaa hyvin mukana, tuntuu leffa muutamassa kohtaa kulkevan pikakelauksella. Välillä jopa haluaisi, että elokuva hidastaisi tahtiaan. Paikoitellen se keskittyy täysillä näyttämään sitä, kun John suunnittelee Laran vapauttamista, mutta sitten taas leffassa tapahtuu asioita, joiden kohdalla olisi ollut kiinnostavaa nähdä, kuinka John sai tällaisen älynväläyksen. Rytmityksellisistä heikkouksistaan huolimatta The Next Three Days toimii erittäin hyvin. Tunnelma tiivistyy loppua kohti, kun suunnitelma on vihdoin aika pistää käytäntöön. Loppuhuipennus voi jopa saada katsojan siirtymään penkkinsä reunalle, sillä se vangitsee niin taidokkaasti.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Haggis, joka oli tätä ennen tehnyt mm. Crashin (2004), mistä hän voitti niin parhaan elokuvan kuin parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinnot. Siitä tosin kiistellään edelleen, ansaitsiko elokuva kumpaakaan pystiä. The Next Three Daysissa Haggis tekee oivallista työtä, rakentaen tunnelmaa taidokkaasti. En kuitenkaan tiedä, johtavatko rytmitysongelmat juurensa jo hänen käsikirjoitukseensa, vai onko se vasta leikkauksessa muodostunut vika. Elokuva on myös hyvin kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat tyylikkäät ja ääniefektitkin iskevät. Säveltäjä Danny Elfman tuo mukaan lisätunnelmaa mainioilla musiikeillaan.

Yhteenveto: The Next Three Days on erittäin mainio trilleri, mikä nappaa mukaansa heti ensiminuuteillaan ja kasvattaa vain tunnelmaa kohti jännittävää loppuhuipennustaan. Elokuva tekee erittäin ovelan tempun siinä, ettei se paljasta ennen loppua, onko Elizabeth Banksin näyttelemä Lara-vaimo syyllinen vai syytön, mikä tuo oman kiehtovan lisänsä tapahtumien seuraamiseen. Katsoja yrittää Russell Crowen esittämän Johnin tavoin uskotella itselleen, että Lara on syytön ja siten voikin katsoa sormien läpi, kun John alkaa kulkemaan rikollisia polkuja. Kahden tunnin ja vartin kesto kulkee todella nopeasti - jopa paikoitellen liiankin nopeasti. Filmistä löytyy rytmityksellisiä ongelmia ja se voisi muutamassa kohtaa rauhoittua ja syventyä tiettyihin hetkiin paremmin. Muuten The Next Three Days on todella oivallinen jännäri, minkä katselua suosittelen genren ystäville, jos se on vielä jäänyt näkemättä. Tai jos se on jo katsottu ja hyväksi todettu, on elokuvan kymmenvuotisjuhla hyvä syy katsoa se uudelleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Next Three Days, 2010, Lionsgate, Hwy61, Fidélité Films

Arvostelu: Taistelija (First Blood - 1982)

TAISTELIJA

FIRST BLOOD

Ohjaus: Ted Kotcheff
Pääosissa: Sylvester Stallone, Brian Dennehy, Richard Crenna, Jack Starrett, Bill McKinney, John McLiam, Alf Humphreys, Chris Mulkey, Michael Talbott ja David Caruso
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 16

First Blood, eli suomalaisittain Taistelija, eli tutummin tunnettuna ensimmäinen Rambo-elokuva perustuu David Morrellin kirjaan "Ajojahti" ("First Blood") vuodelta 1972. Samana vuonna kirjailija myi kirjan elokuvaoikeudet Columbia Picturesille, joka taas myi ne lopulta Warner Bros. -yhtiölle, mistä ne siirtyivät seuraavina vuosina parin pienemmän yhtiön kautta Orion Picturesin käsiin. Ohjaaja Ted Kotcheffiä kalasteltiin filmin tekijäksi ja lopulta hän suostuikin, kun tuottajat Mario Kassar ja Andrew G. Vajna päättivät rahoittaa jonkin hänen projekteistaan. Pääroolia tarjottiin Rocky-tähti Sylvester Stallonelle, joka otti osan ilomielin vastaan, minkä ansiosta tuotanto lähti kunnolla liikkeelle. Kuvaukset sujuivat hyvin, mutta jälkituotannossa syntyi ongelmia, kun Stallone ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäiset leikkausversiot kestivät kolme tuntia ja Stallone ehti jo pelätä sen tuhoavan hänen uransa, kunnes filmi leikattiin oikein kunnolla uuteen puolentoista tunnin kestoon, minkä Stallone hyväksyi. Taistelija sai lopulta ensi-iltansa syksyllä 1982 (Suomessa vasta alkuvuodesta 1983) ja se oli jättihitti. Aluksi elokuva sai nihkeän vastaanoton kriitikoilta, mutta lopulta hekin ovat lämmenneet leffalle ja nykyään sitä pidetään toimintaklassikkona. Itse näin elokuvan jo monta vuotta sitten ja muistelisin pitäneeni siitä paljon. En ole kuitenkaan koskaan katsonut filmiä uudestaan, vaikka mieli onkin tehnyt jo pidemmän aikaa. Nyt kun Rambo-sarja on saamassa päätöksensä elokuvalla Rambo V: Last Blood (2019), päätin käydä sarjan läpi uudestaan ja keväällä katsoinkin ensimmäisen Taistelijan.

Vietnamin sodan veteraani John Rambo saapuu pieneen kaupunkiin tapaamaan vanhaa armeijatuttuaan, mutta joutuukin ongelmiin paikallisten lainvalvojien kanssa. Ennen kuin Rambo huomaakaan, häntä ajetaan takaa koirien kanssa ja hän joutuu hyödyntämään armeijataustaansa lymyillessään metsässä ja napsiessaan lainvalvojia pois pelistä yksi kerrallaan...

Pääosassa John Rambona nähdään tietty Sylvester Stallone, joka on täysi nappivalinta rooliin. Stallone tekee hahmosta välittömästi omansa, eikä olekaan ihme, että nykypäivänä hänet muistetaan lähes tasapuolisesti kahdesta isoimmasta roolistaan, tästä ja Rocky Balboasta. Rambo on muutama vuosi sitten päässyt pois Vietnamista, mutta voisi sanoa, ettei Vietnam on lähtenyt hänestä, eikä sopeutuminen normaaliin elämään luonnistu Rambolta lainkaan. Ei siis ole ihme, että hän joutuu helposti ongelmiin ja kun jahti alkaa, on paikoitellen vaikea sanoa, eikö Rambo vain tajua, mitä oikeasti tapahtuu hänen ympärillään, vai haluaako hän jopa elää uudelleen sota-aikaansa? Hahmo rakennetaan hienosti pikkuhiljaa ja vähitellen katsoja alkaa ymmärtämään, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on. Vaikka Rambo mielletään yleensä kovana toimintaäijänä, on hän itse asiassa yllättävänkin sympaattinen tapaus, jota jopa hieman säälii. Stallone hoitaa homman kotiin rautaisella otteellaan ja loistaa läpi leffan.
     Elokuvan muut hahmot koostuvat lähinnä Ramboa jahtaavista lainvalvojista, joita ovat mm. Ramboa heti ensisilmäyksellä inhoava sheriffi Will Teasle (Brian Dennehy), vanha Galt (Jack Starrett), vainukoirien kanssa kulkeva Orval (John McLiam), sekä osavaltion poliisi Dave Kern (Bill McKinney). Lainvalvojista parhaiten esille nousee sheriffi Teasle, jota itse alkaa inhoamaan hyvin nopeasti, sillä tämä on valmis pistämään Rambon putkaan mitä naurettavimmista syistä. Kuitenkin mitä pidemmälle tilanne äityy, sitä helpommin katsoja alkaa ymmärtämään myös Teaslen puolta tarinassa. Dennehy on mahtava roolissaan, sillä hänestä löytyy sopivaa arvokkuutta sheriffiksi, mutta tarpeeksi ilkeyttä, jottei häneen luota koskaan.
     Mainio Richard Crenna taas näyttelee eversti Samuel Trautmania, Rambon entistä komentajaa, joka pyydetään paikalle, kun tilanne leviää käsiin. Hahmo on oiva lisäys, vaikka hänen tehtäväksi jääkin lähinnä kertoa Rambon kyvyistä lainvalvojille.

Taistelijan alku saattaa tuntua hieman hölmöltä, Rambon joutuessa ongelmiin lainvalvojien kanssa ihan vain siksi, ettei sheriffi Teasle pidä Rambosta tämän ulkonäön ja olemuksen perusteella. Tilanne muuttuu todella absurdiksi, mitä pidemmälle filmi kulkee, kun paikalle saapuu jopa armeijan sotilaita etsimään Ramboa metsän syövereistä. Vaikka lähtökohtaisesti koko leffa vaikuttaa todella pöhköltä toimintapätkältä ja Rambosta tulee yleensä mieleen typerä macho-pullistelu, ei tätä voi mitenkään kutsua aivottomaksi hötöksi, sillä niin nerokkaasti elokuva on tosiasiassa rakennettu. Absurdit lähtökohdat ajojahdille unohtaa nopeasti, kun meno ja meininki alkavat, sillä elokuva muuttuu niin koukuttavaksi takaa-ajoksi, että katsoja oikein jämähtää paikoilleen tuijottamaan tapahtumia. Leffasta on karsittu kaikki turha pois ja se on pelkkää asiaa alusta loppuun, jolloin aika ei millään käy pitkäksi. Metsään päädyttäessä elokuva alkaa jopa hipomaan täydellisyyttä - niin mestarillisesti tunnelma rakennetaan. Nopeasti sekä lainvalvojat että katsoja tajuaa, että tilanne alkaa kääntyä päälaelleen ja Rambo ei olekaan enää jahdattava, vaan jahtaaja. On aivan mahtavaa nähdä, kuinka Rambo suorastaan sulautuu metsään ja sen sijaan, että katsoja jännittäisi, milloin Rambo saadaan kiinni, sitä alkaakin jännittämään, selviävätkö lainvalvojat hengissä pois metsästä...

Kaikki metsässä tapahtuva on erinomaisesti toteutettu kaikin puolin. Jännitettä ei suostuta laskemaan, vaikka parissa kohtaa leffa malttaakin rauhoittua hieman syventämään paremmin hahmojaan. Elokuva tasapainottelee hienosti hahmojensa kanssa ja keskittyy välillä näyttämään kunnolla lainvalvojien pähkäilyä siitä, kuinka saisivat sekopäiseltä vaikuttavan Rambon telkien taakse ja välillä näytetään, kuinka Rambo kyhäilee erilaisia ansoja jahtaajiensa pään menoksi. Toiminta ei ole aivotonta tulitusta, vaan elokuva keskittyy paljon enemmän tunnelman tiivistämiseen ja jännityksen lisäämiseen. Loppupäässä taso valitettavasti laskee hieman, kun hahmot siirtyvät pois metsästä ja mukaan otetaan enemmän aseita. Elokuvan loppukaan ei onneksi muutu hurjaksi tulitaisteluksi, mutta itse olisin toivonut, että filmi olisi malttanut olla loppuun saakka äärimmäisen vangitsevaa ja sykettä nostattavaa hiippailua metsässä. Siinä Taistelija on ehdottomasti parhaimmillaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ted Kotcheff, joka on tehnyt upeaa työtä tunnelman kanssa. Kotcheff rakentaa taiturimaisesti jännitystä ja kasvattaa fiilistä vähitellen, päästäen sen parissa kohtaa hillitysti valloilleen. Michael Kozollin, William Sackheimin ja päätähti Stallonen työstämä käsikirjoitus pitää kertomuksen yksinkertaisena ja juuri siksi homma toimii niin napakasti. Vaikka monissa pienissä kaupungeissa katsotaankin ulkopuolisia nenänvartta pitkin, olisi kolmikko kenties voinut keksiä jonkin uskottavamman syyn sille, että tämän kokoluokan ajojahti syntyy. Leikkauksessa filmin napakkuus pääse parhaiten esille, kun kaikki ylimääräinen on karsittu pois. Silti itseäni kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea jätettiin leikkaamon lattialle, jos alkuperäinen leikkausversio oli oikeasti yli kolmetuntinen. Visuaalisesti Taistelija on kestänyt hämmästyttävän hyvin ajan hammasta, eikä mukana ole mitään, minkä tehokkuus olisi haihtunut vuosien varrella. Elokuva on todella taidokkaasti kuvattu. Laajat metsäkuvat ovat henkeäsalpaavia ja eri kuvaustyyleillä metsä saadaan näyttämään joko kauniilta, ylhäiseltä tai jopa pelottavalta. Maskeeraustiimi on päässyt peittämään Stallonen kuraan ja multaan, kun taas puvustustiimin on täytynyt löytää ja valmistaa useita univormuja Ramboa jahtaaville sotilaille ja poliiseille. Äänimaailma on myös erinomaisesti rakennettu ja Jerry Goldsmithin säveltämät musiikit luovat hienon lisän jännittävään tunnelmaan.

Yhteenveto: Taistelija on mahtava toimintajännäri, mikä on ansainnut paikkansa genrensä klassikoiden joukossa. Elokuvan ajojahti lähtee liikkeelle hieman hömelöstä syystä, mutta sen unohtaa nopeasti, sillä leffa imaisee niin hienosti mukaansa ja rakentaa tiivistä tunnelmaansa mestarillisesti. Kun päästään metsään, filmi hipoo usein jopa täydellisyyttä. Jännitys on usein huipussaan ja on ovelaa, kuinka jossain kohtaa voi huomata asetelman kääntyneen päälaelleen. Elokuva tuo hyvin esille molempien osapuolten hyvät ja huonot puolet, ja tavallaan molempia voi kannustaa. Tarina kerrotaan todella iskevästi ja vasta loppu heikkenee hieman, kun koukuttava hiippailu metsässä päättyy ja mukaan tuodaan enemmän aseita. Sylvester Stallone on loistava pääroolissa John Rambona, joka on tehokas taistelija, mutta myös mielenkiintoinen henkilö. Brian Dennehyn erinomaisesti esittämä sheriffi Teasle on todella hyvä vastus hahmolle. Suosittelen Taistelijaa kaikille toiminnan ja jännityksen ystäville. Ne, jotka eivät ole ennen leffaa nähneet, mutta tuntevat Rambon maineen machopullistelijana, saattavat pettyä, ettei tämä ole vielä sellaista meininkiä, mutta kun siitä pääsee yli, voi huomata, kuinka fantastinen jännitysnäytelmä onkaan kyseessä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
First Blood, 1982, Anabasis N.V., Elcajo Productions