The Witcher - Noituri: Rottien tarina (The Rats: A Witcher Tale - 2025) - elokuva-arvostelu

THE WITCHER - NOITURI: ROTTIEN TARINA

THE RATS: A WITCHER TALE

Ohjaus: Mairzee Almas

Näyttelijät: Christelle Elwin, Ben Radcliffe, Connor Crawford, Aggy K. Adams, Fabian McCallum, Juliette Alexandra, Dolph Lundgren, Ben Robson, Sharlto Copley, Deouduné Pretorius ja Freya Allan

Genre: fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjasarjaan (Wiedźmin - 1990-2013) perustuva Netflix-sarja The Witcher - Noituri (The Witcher - 2019-) nousi kriitikoiden ja kirjojen fanien ailahtelevasta palautteesta huolimatta suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin joulukuussa 2019, joten jatkoa oli luvassa. Jatkokausien lisäksi tehtiin myös lisäosasarja The Witcher - Noituri: Verilinja (The Witcher: Blood Origin - 2022), sekä animaatioelokuvat The Witcher: Nightmare of the Wolf (2021) ja The Witcher: Sirens of the Deep (2025). Sarjan tekijät tykästyivät kolmannella kaudella esiintyvään Rotta-rosvoryhmään niin paljon, että he ryhtyivät työstämään heistä omaa sarjaansa loppuvuodesta 2022. Kuitenkin kesällä 2023 kun tekijät näyttivät kuvaamaansa materiaalia Netflixin pomoille, vastaanotto oli niin jyrkkä, että tuotanto päätettiin keskeyttää. Kuvattu materiaali jäi joksikin aikaa jäähylle, kunnes se päätettiin leikata elokuvaksi. Lopulta The Witcher - Noituri: Rottien tarina julkaistiin ilman minkäänlaista ennakkomarkkinointia tai uutisointia samana päivänä kuin sarjan neljäs tuotantokausi. Itse en ole pahemmin piitannut The Witcher - Noiturista ja koin sarjasta elokuvaksi leikatun projektin julkaisun vähin äänin osoitukseksi siitä, että myös Netflixin luotto sarjaan on hiipunut. Saatuani sarjan neloskauden taisteltua loppuun asti, katsoin skeptisenä The Witcher - Noituri: Rottien tarinan.

Rosvoryhmä Rotat suunnittelee uransa isointa ryöstöä, mutta siihen he tarvitsevat apua yllättävältä taholta: alkoholisoituneelta entiseltä noiturilta.

The Witcher - Noituri -sarjasta tuttu Rotta-ryhmä tekee paluun. On joukkoa johtava Mistle (Christelle Elwin), tämän mukana jo pidempään pyörinyt Asse (Connor Crawford), haltia Iskra (Aggy K. Adams), tähän silmänsä iskenyt karkuri Giseldher (Ben Radcliffe), räjähde-ekspertti Kayleigh (Fabian McCallum) ja todella rasittava Reef (Juliette Alexandra). Tästä elokuvasta tykkääminen on pitkälti kiinni siitä, tykkääkö tästä kuusikosta vai ei. Jos innostuit hahmoista sarjaa katsoessasi, on todennäköisesti kiva päästä viettämään lisää aikaa heidän seurassaan. Jos taas koit nämä hahmot joko ärsyttäviksi tai tylsiksi, leffa tuskin muuttaa mieltäsi, vaikka parit hahmoista saavat hieman lisää sisältöä. Elwin, Crawford, Adams, Radcliffe, McCallum ja Alexandra eivät juuri vakuuta näyttelijöinä ja mielestäni heidän hahmoistaan on tehty liian "TikTok-nuoria", mikä ei oikein sovi tällaiseen keskiaikaa muistuttavaan fantasia-asetelmaan.

     Elokuvassa nähdään myös Dolph Lundgren entisenä noiturina Breheninä, joka nykyään tekee erilaisia keikkoja viinarahojen perässä ja Ben Robson pahiksen virkaa toimittavana Bert Brigdeninä, palkkasoturina, jonka kanssa ei olla osattu päättää, onko hahmo vaarallinen uhka vai vässykkä lakeija. Hän vaihtaa tyyliään kohtauksesta toiseen, riippuen siitä, mitä tarina hahmolta tarvitsee. Leffan ainoa valopilkku on Lundgren, joka tuo kaivattua karismaa ja tulkitsee pätevästi entistä hirviönmetsästäjää, jonka priima-ajat ovat kaukana takanapäin.

Jos minun pitää Lundgrenin suorituksen lisäksi jotain muuta positiivista sanoa The Witcher - Noituri: Rottien tarinasta, niin elokuvasta ei onneksi näy, että se oli alun perin tarkoitettu kahdeksanjaksoiseksi televisiosarjaksi, joka päätettiin kesken tuotannon lopettaa ja saksia elokuvaksi. Leffa kulkee ihan selvästi tarinansa alusta loppuun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi hyvä elokuva. Ehei. Rottien tarina on jälleen aika kehno lisäys Netflixin loputtomalta tuntuvaan The Witcher - Noituri -saagaan. Iso ongelma itselleni on, kuinka turhauttava tämä pääkuusikko on. Asiaa ei yhtään auta, että vaikka kyseessä on esiosatarina, elokuva vaatii katsojaa ensin katsomaan sarjan neljännen kauden, jossa... noh, selviää Rottien kohtalo.

Elokuva rakentaa jännitteensä pääasiassa konflikteihin, joiden lopputulos on jo selvillä sarjan katsomisen myötä. Itse ryöstö taas on varsinainen köyhän miehen "Ocean's Six", joka tuntuu kummalliselta tässä maailmassa. Leffa yrittää olla hauska ja nokkela kiusallisuuteen asti. Hetkellisesti tämä Ocean's-trilogian kopiointi vaihtuu Rocky-leffojen treenimontaasia matkimiseksi, tulihan Lundgren kuuluisaksi Rocky IV:n (1985) päävastuksena. Loppuhuipennus totaalisen ennalta-arvattavine käänteineen on lattea. Kun lopputekstit vihdoin pistetään ruutuun, päällimmäinen ajatukseni oli, että Rottien tarina olisi voitu jättää julkaisematta. Sentään lopullinen tuote kestää vain armolliset tunnin ja 20 minuuttia. En voisi kuvitellakaan, että tätä joutuisi tuijottamaan jopa kahdeksan tunnin edestä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa nimellisesti Mairzee Almas, mutta on vaikea sanoa, kuinka paljon lopputuloksesta on hänen visiotaan. Käsikirjoittajina toimivat Haily Hall, sekä The Witcher - Noituri -sarjan luoja Lauren Schmidt Hissrich, joka on kerran toisensa perään osoittanut faneille sen, ettei häntä pahemmin kiinnosta kunnioittaa lähdemateriaalia. Kaksikon työstämä dialogi särähtää vähän väliä korvaan, kun Rotat puhuvat ja kiroilevat muka-coolisti minkä ehtivät. Teknisestikään Rottien tarina ei ole kummoinen. Kuvaus on kelpuutettavaa ja lavasteet toimivat, mutta puvustus on aivan liian puhtoista, aivan kuin vaatteet olisi käyty ostamassa läheisestä kauppakeskuksesta. Hahmot ovat myös ylimeikattuja, mikä ei oikein istu fantasiamaailmaan. Tietokonetehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on menevä. Mateusz Schmidtin säveltämät musiikit eivät juuri vakuuttaneet.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com

The Rats: A Witcher Tale, Yhdysvallat, 2025, Netflix Studios, Film Afrika Entertainment

Arvostelu: Kingdom of the Planet of the Apes (2024)

KINGDOM OF THE PLANET OF THE APES

Ohjaus: Wes Ball

Pääosissa: Owen Teague, Freya Allan, Peter Macon, Kevin Durand, Lydia Peckham, Travis Jeffery, Sara Wiseman, Neil Sandilands ja William H. Macy

Genre: seikkailu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Ranskalaisen Pierre Boullen tieteiskirjaan Apinoiden planeetta (La Planète des singes - 1963) perustuva samanniminen elokuva (Planet of the Apes - 1968) oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, jonka ympärille rakentui suuri franchise. Sen lisäksi, että elokuva sai neljä jatko-osaa, sen pohjalta tehtiin myös televisiosarja Apinoiden planeetta (Planet of the Apes - 1974), animaatiosarja Return to the Planet of the Apes (1975) ja uudelleenfilmatisointi Apinoiden planeetta (Planet of the Apes - 2001). Vuonna 2011 ilmestynyt Apinoiden planeetan synty (Rise of the Planet of the Apes) kertoi nimensä mukaisesti koko homman syntytarinan ja se elokuva sai jatko-osat Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes - 2014) ja Sota apinoiden planeetasta (War for the Planet of the Apes - 2017). Jo kolmannen osan teon aikaan liikkui puhetta vielä seuraavasta leffasta ja sen teko käynnistyi vuonna 2019, kun Disney-yhtiö osti elokuvasarjaa pyörittäneen 20th Century Foxin. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2022 ja nyt Kingdom of the Planet of the Apes saapuu elokuvateattereihin. Itse pidin valtavan paljon viime vuosikymmenen Apinoiden planeetta -trilogiasta, enkä juuri kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Mielenkiintoni kuitenkin heräsi, kun näin uuden elokuvan trailerin ja kävinkin katsomassa sen uteliain mielin elokuvan lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Satoja vuosia Caesarin kuoleman jälkeen apinat ovat nousseet dominoivaksi lajiksi ja ihmiskunnan rippeet tekevät kaikkensa selviytyäkseen. Nuori simpanssi Noa yhdistää voimansa ihmistyttö Novan kanssa pelastaakseen klaaninsa itseään uudeksi Caesariksi julistavalta Proximus-tyrannilta.

Kingdom of the Planet of the Apes ei jatka tarinaa suoraan siitä, mihin edellisessä Apinoiden planeetta -trilogiassa jäätiin, vaan se tekee aikamoisen loikkauksen ajassa eteenpäin, jopa muutaman sadan vuoden päähän, jolloin jäljet ihmiskunnan valtakaudesta ovat viherkasvuston peitossa ja älykkäät apinat ovat nousseet planeetan hallitsevaksi lajiksi. On siis varmaan sanomattakin selvää, että hahmogalleria on pistetty kokonaan vaihtoon. Uudeksi keulakuvaksi nostetaan Noa (Owen Teague), nuori urossimpanssi, joka ajautuu elämänsä seikkailuun, kun hänen klaaniaan uhkaa toinen, huomattavasti vahvempi apinajoukko. Noa ei yllä hahmona Caesarin tasolle, mutta ajaa pätevästi asiansa ja hänen matkalleen hyppää mielellään mukaan. Noa ei ole juuri tietoinen älykkäiden apinoiden historiasta ja hänet pistetäänkin ikävään välikäteen, jossa vaakalaudalla on apinoiden mahdin säilyttäminen tai ihmisten mahdollinen paluu hallitsijoiksi.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Noan vanhemmat Dar (Sara Wiseman) ja Koro (Neil Sandilands), apinakaverit Soona (Lydia Peckham) ja Anaya (Travis Jeffery), itseään uudeksi Caesariksi mieltävä katala Proximus (Kevin Durand), sekä Noan matkalla kohtaamat oranki Raka (Peter Macon) ja ihmistyttö Nova (Freya Allan). Proximus ajaa oivasti asiansa tämänkertaisena vihollisena, joka haluaa päästä ihmisistä kokonaan eroon ja nousta kaikkien älykkäiden apinoiden johtajaksi. Lempeä Raka nousee herkästi suosikiksi sivuhahmoista, joskin hahmon tehtävä on lähinnä avata Noalle ja katsojille apinoiden ja ihmiskunnan konfliktia ja historiaa. Nova on myös oiva lisäys ja hahmolla on selvä funktionsa kaiken keskellä. Näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin rooleistaan, joskin kukaan ei yllä samaan mielettömään eläytymiseen, jota Caesaria esittänyt Andy Serkis tarjosi.

Apinoiden planeetan synty, Apinoiden planeetan vallankumous ja Sota apinoiden planeetasta muodostivat häkellyttävän vahvan trilogian, jossa jokainen elokuva seisoi hyvin omilla jaloillaan, palvellen samalla isompaa kokonaisuutta. Caesarin johtamaan apinoiden nousuun ja ihmiskunnan itsensä luoman viruksen aiheuttamaan ihmiskunnan tuhoon keskittyvä trilogia kertoi lujan tarinan, joka ei juuri jatkoa kaivannut. Nyt sellainen on kuitenkin tehty ja täytyy sanoa, että vaikka Kingdom of the Planet of the Apes ei ylläkään kolmen edeltäjänsä korkealle tasolle, on se silti mainiota jatkumoa trilogialle. Kyseessä on myös potentiaalisen uuden trilogian avausosa ja sellaisenakin se toimii oikein passelisti.

Heti kättelyssä on kiehtovaa tutustua elokuvan kuvaamaan maailmaan, joka on edennyt aimo harppauksia siitä, millaisena se viime trilogiassa esiteltiin. Apinat ovat luoneet selvät omat kulttuurinsa, samalla kun ihmisten kaupungit ovat jääneet lähes täysin unholaan, metsän ja muun kasvuston otettua omansa takaisin. Kertomus klaaninsa pelastamiseen pyrkivästä simpanssista on kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva ja pitää pääasiassa hyvin mukanaan läpi liki kahden ja puolen tunnin keston. Seikkailun varrella riittää vauhtia ja vaaratilanteita, ja tavallaan leffasta onkin selvästi haluttu tehdä hieman helpommin lähestyttävä ja viihteellisempi paketti kuin edeltäjistä. Pitkä kesto onneksi takaa sen, että rauhoittumisellekin on aikaa. Kiinnostavinta antia ovat taas kerran eri osapuolten motiiveihin ja pyrkimyksiin syventyminen. Seassa on vahvoja teemoja, sekä onnistunutta uskontokriittisyyttä, kun eri apinajoukkojen näkemyksiä jonkin sortin apinamessiaana pidetystä Caesarista ja tämän opetuksista vertaillaan. Loppuhuipennus hoidetaan osittain latteahkosti pois alta kaiken kasvattelun jälkeen, sillä tekijät tuntuvat olevan kiinnostuneempia tulevan pohjustamisesta. Mahdollista jatko-osaa jää kyllä odottamaan.

Elokuvan on ohjannut Wes Ball, jonka filmografiaan on aiemmin kuulunut vain Labyrintti-trilogia (The Maze Runner - 2014-2018). Olin etukäteen huolissani ohjaajakiinnityksestä, sillä koin Labyrintti-leffat lähinnä keskinkertaisiksi. Ball hoitaa tonttinsa kuitenkin paremmin kuin odotin, joskin ei hän yhtä lahjakas elokuvantekijä ole kuin edeltäjänsä Matt Reeves. Josh Friedmanin käsikirjoitus toimii suurimmaksi osaksi passelisti, johdatellen sarjaa kohti alkuperäisen Apinoiden planeetta -klassikon meininkiä. Visuaalisesti Kingdom of the Planet of the Apes on aikamoista silmäkarkkia. Jotkut digiliekit näyttävät viimeistelemättömiltä, mutta motion capture -teknologialla toteutetut apinat ovat jälleen kerran häikäiseviä tehosteluomuksia. Taas sitä saattaa katsojana huomata pohtivansa, että miten nuo apinat onkin saatu koulutettua näin hyvin, kunnes muistaa, että simpanssit, gorillat ja muut ovat vain tietokoneella toteutettuja. Elokuva on myös kuvattu taitavasti ja lavastettu komeasti. Vahvoja visuaalisuuksia tukee hyvä äänimaailma. John Paesanon säveltämät musiikit tunnelmoivat oivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.5.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Kingdom of the Planet of the Apes, 2024, Twentieth Century Studios, Disney Studios Australia, Jason T. Reed Productions, Oddball Entertainment