Arvostelu: Expend4bles (2023)

EXPEND4BLES

Ohjaus: Scott Waugh

Pääosissa: Jason Statham, Megan Fox, Dolph Lundgren, Randy Couture, Curtis "50 Cent" Jackson, Jacob Scipio, Iko Uwais, Sylvester Stallone, Andy García, Levy Tran ja Tony Jaa

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. The Expendables 2 (2012) sai suopeamman vastaanoton kriitikoilta ja menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin lippuluukuilla, mutta The Expendables 3 (2014) sai lähinnä lyttäävää palautetta ja menestyi huomattavasti edellisosia huonommin. Siitä huolimatta neljännen osan suunnittelu käynnistyi ja päätähti Sylvester Stallonen mukaan sen olisi tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi elokuvaksi. Taiteellisten erimielisyyksien vuoksi Stallone kuitenkin jätti projektin vuonna 2017, kunnes suostui vuotta myöhemmin palaamaan leffan pariin. Alun perin ohjaajana oli tarkoitus toimia kolmososan tavoin Patrick Hughes, mutta vuonna 2021 hänet korvattiin Scott Waughilla. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt pöljän Expend4bles-nimen saanut elokuva on saapunut teattereihin. Itse olen pitänyt sarjan aiempia osia lähinnä keskinkertaisena höttönä, eivätkä odotukseni neljättä osaa kohtaan olleet korkeat, etenkin leffan näyttelijäkaartin ja trailerin nähtyäni. Kävin kuitenkin katsomassa Expend4blesin heti sen ensi-iltapäivänä yhdessä useita näitä toimintatähtiä fanittavan isäni kanssa, jonka kanssa olin aiemmatkin Expendablesit katsonut.

Expendables-tiimi saa tehtäväkseen pysäyttää asekauppias Rahmatin, joka on saanut käsiinsä ydinaseita ja aikoo käynnistää niillä kolmannen maailmansodan.

Vanhasta Expendables-poppoosta enää vain Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross, Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Jensen ja Randy Couturen esittämä Toll Road tekevät paluun, aiempien tähtien jättäydyttyä pois nelososasta erinäisten syiden takia. Stallonen rooli jää yllättävän lyhyeksi; olisikohan hänellä ehkä vartti ruutuaikaa koko leffassa. Stathamin esittämä Christmas nouseekin elokuvan keulakuvaksi. Statham hoitaa hommansa tutulla tyylillään, eikä yritä yhtään sen enempää kuin muissakaan tämän vuoden kökkörainoissaan, Fast & Furious X:ssä (Fast X - 2023) ja Meg 2: The Trenchissä (2023). Lundgren on ihan hupaisa tarkka-ampujana, jolla alkaa olla ongelmia näkönsä kanssa, kun taas puinen Couture ei ole kehittynyt näyttelijänä yhtään elokuvien varrella.

     Siinä, missä aiemmissa Expendables-elokuvissa nähtiin toinen toistaan kovempia toimintastaroja, kuten Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Chuck Norris, Mel Gibson, Jean-Claude Van Damme, Harrison Ford ja Wesley Snipes, neljännessä leffassa mukaan hyppäävät näyttelijävalinnat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Tosielämässäkin kamppailulajimestarit Iko Uwais ja Tony Jaa ovat vielä passelit lisäykset, joskin kummankin taidot haaskataan lähes täysin ja Andy García menettelee tämänkertaisena tehtävänantajana, CIA-agentti Marshina. Muina tulokkaina nähdään Megan Fox, rap-artisti 50 Cent, sekä lähes tuntemattomat Levy Tran ja Jacob Scipio. Foxilla ja Tranilla yritetään tuoda naisvoimaa tiimiin, mutta Foxin rooliksi jää lähinnä keikkua kameran edessä tiukoissa nahka-asuissa, eikä hän taida tappaa kuin yhden ainoan pahiksen koko leffan aikana. 50 Cent ei vieläkään näytä, että hän kuuluisi elokuviin ja Scipion osuus jää heikoksi yritykseksi toistaa kolmosleffassa nähdyn Antonio Banderasin Galgo-hahmon moottoriturpaisuutta. Elokuvaa katsoessa huomaa usein pohtivansa, ketä kaikkia parempia vaihtoehtoja leffaan olisi voinut saada. Liam Neeson, Keanu Reeves, Denzel Washington, Danny Trejo... tai jos naisvoimaa haluttiin mukaan, niin entäpä Linda Hamilton, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez tai vaikkapa Milla Jovovich?

Aiempia osia selvästi heikompi näyttelijäkaarti ei jää Expend4blesin ainoaksi ongelmaksi. Kyseessä on todella puolivillaisesti kasaan pistetty toimintakohellus, joka ei jaksa edes viihdyttää. Barneyn ja Christmasin keskinäinen vittuilu leffan alussa on ihan hupaisaa kuunneltavaa, mutta eipä rainasta muuten paljoa hupia löydy. Toimintakohtaukset ovat ponnetonta räpeltämistä, ajoittain jopa suorastaan pitkäveteistä seurattavaa. Lapsiystävällisemmän kolmososan jälkeen tekijät halusivat voittaa fanit takaisin puolelleen ja nelosesta on tehty huomattavasti raaempi. Ongelma vain on siinä, että veriroiskeet koostuvat pelkästään naurettavan surkeista tietokonetehosteista, joita tuskin hyväksyttäisiin edes videopeleihin. Aivan liian pitkässä lopputaistelussa ehtii pariinkin otteeseen vilkaista kelloa, että milloin tämä yksitoikkoinen räiskintä loppuu? Erityinen pettymys on, etteivät Uwais ja Jaa pääse oikeuksiinsa tai tappelemaan toisiaan vastaan. 

Käsikirjoituksenraakile on tällä kertaa vieläkin ohuempi, antaen aika laiskat raamit uusimmalle tehtävälle. Erityisen turhauttavaa on, kuinka hälläväliä-asenteella kaikki hoidetaan ja kirjoitetaan pois alta, varsinkin viimeisillä minuuteilla, jolloin juonenkäänteet muuttuvat suorastaan typeriksi. Typeryys ei välttämättä haittaisi, jos elokuva tajuaisi, kuinka pöljä se on, mutta leffaa kohdellaan aivan liian vakavin mielin. Etenkin puolivälin tosikkopatsastelu käy puuduttavaksi. Näiden Expendables-leffojen piti olla nostalgiantäyteistä mäiskettä kasarirainojen hengessä. Nyt kun lähes kaikki kasaritähdet ovat halunneet pois sarjasta ja heidät on korvattu Megan Foxin ja 50 Centin tasoisilla näyttelijöillä, kohdeyleisölle tuskin irtoaa enää mitään. Nuorempaa yleisöäkään tuskin saadaan enää tässä kohtaa kalasteltua mukaan.

Expend4blesin ohjauksesta vastaa Scott Waugh, jonka edellisen työn, John Cenan ja Jackie Chanin tähdittämän Hidden Strike -leffan (2023) ilmestymisestä ei ole kulunut kuin kaksi kuukautta. Waugh ei erityisemmin vakuuta Expend4blesin puikoissa. Hän ei saa aikaiseksi edes kivaa kertakäyttöviihdettä, vaan leffan tuijottaminen tuntuu edetessään yhä vain enemmän puhtaalta ajan haaskaukselta. Elokuva ei edes näytä hyvältä. Taustakankaiden käyttö on vähän väliä selvää ja digitehosteet ovat täysin viimeistelemättömät. Erityisesti loppuhuipennuksen räjähdykset näyttävät surkuhupaisan huonoilta. Lavasteet ja asut ovat tuttua peruskauraa ja maskeeraukset ajavat asiansa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Guillaume Rousselin säveltämät musiikit eivät mitenkään erotu edukseen.

Yhteenveto: Expend4bles on turhauttavan kehno toimintaräpellys, joka osoittaa, että koko leffasarja kuuluisi jo vanhainkotiin. Aiemmin toinen toistaan kovemmilla toimintatähdillä varusteltu elokuvasarja hämmentää nelosleffassa roolivalinnoillaan, pistäen miettimään, että eikö tekijöillä ollut varaa pestata varteenotettavampia tyyppejä, vai ymmärsivätkö kaikki kieltäytyä tarjouksesta? Sylvester Stallonekin tuntuu olevan mukana enää pakon seurauksesta ja ukon ruutuaika vähenee suunnilleen varttiin. Jason Statham hoitaa pääosan samalla lailla kuin kaikissa muissakin leffoissaan, sivunäyttelijöiden ollessa joko kehnoja tai välinpitämättömiä. Elokuva on kaikin puolin laiskasti pistetty kasaan, eivätkä edes naurettavan huonoilla tietokonetehosteilla ja kiusallisen kököllä digiverellä varustellut toimintakohtaukset jaksa viihdyttää. Alkupäässä Barneyn ja Christmas väliset sanailut huvittavat, mutta siihen se sitten jää. Expend4blesia ei voi suositella edes edellisosien faneille, sillä niin puolivillaisesti ja halvalla se on pistetty kasaan. Elokuvan kanssa voi ihan hyvin odottaa siihen, että se ilmestyy jossain kohtaa suoratoistopalveluun - siellä se olisi pitänyt alun perinkin julkaista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Expend4bles, 2023, Millennium Films, Nu Boyana Film Studios, Media Capital Technologies, Campbell Grobman Films

Arvostelu: Book Club - uusi luku (Book Club: The Next Chapter - 2023)

BOOK CLUB - UUSI LUKU

BOOK CLUB: THE NEXT CHAPTER

Ohjaus: Bill Holderman

Pääosissa: Diane Keaton, Jane Fonda, Mary Steenburgen, Candice Bergen, Craig T. Nelson, Don Johnson, Andy García, Giancarlo Giannini, Hugh Quarshie ja Vincent Riotta

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: S

Vuonna 2018 ilmestynyt Book Club - suomalaiselta lisänimeltään "väreileviä lukunautintoja" - oli taloudellinen jättihitti, joten jatko-osan teko lähti heti käyntiin. Yksi elokuvan tähdistä, Candice Bergen sai idean, että elokuva pitäisi kuvata Italiassa ja tältä pohjalta käsikirjoituksen työstö käynnistyi. Koronaviruspandemian aiheuttamien viivästysten takia kuvaukset alkoivat vasta toukokuussa 2022 ja nyt Book Club - uusi luku saapuu Suomenkin elokuvateattereihin, pari kuukautta muuta maailmaa jäljessä. Itse pidin ensimmäistä Book Clubia ihan kivana hömppänä, mutta yllätyin, kun kuulin sen saavan jatkoa. Elokuvan traileri ei vakuuttanut minua, mutta kävin silti ihan positiivisin mielin katsomassa Book Club - uuden luvun sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Vivian suostuu Arthurin kosintaan ja yhdessä ystäviensä Dianen, Sharonin ja Carolin kanssa hän lähtee vuosia suunnitteilla olleelle matkalleen Italiaan, juhlistamaan tulevia häitään.

Jane Fonda, Diane Keaton, Mary Steenburgen ja Candice Bergen palaavat rooleihinsa vuosikymmeniä ystävinä olleiksi ja kirjakerhoa ylläpitäviksi Vivianiksi, Dianeksi, Caroliksi ja Sharoniksi. Kun koronakaranteeni päättyy ja nelikko pääsee jälleen tapaamaan toisensa muutenkin kuin videopuheluiden välityksellä, he päättävät vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen ideansa lähteä lomamatkalle Italiaan. Kun Vivian vielä paljastaa, että hän on mennyt kihloihin, muuttuu reissu samalla polttareiksi. Fondan, Keatonin, Steenburgenin ja Bergenin kemiat pelaavat toistamiseen hyvin yhteen ja hahmot toimivat mainiosti nelistään. Fonda, Steenburgen ja Bergen suoriutuvat pätevästi myös omillaan, mutta Keaton jatkaa oudon epätasaista työtään. Hän ylinäyttelee pahasti eleillään ja ilmeillään, ja olen toistamiseen ihmeissäni, kuinka kehno aiemmin oiva Keaton näissä leffoissa onkaan.

     Ykköselokuvasta paluun tekevät myös Don Johnson Viviania kosivana Arthurina, Craig T. Nelson Carolin miehenä Brucena, sekä Andy García Mitchellinä, jonka kanssa Dianella on juttua, mutta joka ei kuitenkaan ole varma, pystyykö hän sitoutumaan uuteen mieheen, aviomiehensä kuoltua. Uusina hahmoina elokuvan varrella tavataan muun muassa Vincent Riottan näyttelemä kokki Gianni, Hugh Quarshien esittämä, Sharonista kiinnostuva Ousmane, sekä Giancarlo Gianninin näyttelemä italialaispoliisipäällikkö, jonka kanssa ystävykset joutuvat tekemisiin useaankin otteeseen.

Ensimmäinen Book Club -elokuva vei mukavasti mukanaan vekkulin premissinsä kanssa. Oli hupaisaa seurata, kun E. L. Jamesin erotiikkakirja Fifty Shades of Grey (2011) saa vanhojen rouvien sukat pyörimään jaloissa ja kun nämä kokevat yhtäkkistä piristystä väljähtäneisiin rakkauselämiinsä. Vain 14 miljoonaa dollaria maksanut elokuva tahkosi lippuluukuilla päälle sata miljoonaa dollaria, joten jatkoa oli tietty luvassa - vaikkei sellaiselle selvästi ollut enää pointtia. Jos tykästyit kovasti tähän konkarinäyttelijöiden esittämään kaverinelikkoon, voi heidän uusi filminsä voittaa puolelleen, mutta arvelisin, että muuten tämä aika turha ja väkisin väännetty kakkososa jättää kylmäksi. Koko kirjakerhopuoli on puskettu taka-alalle ja lystikäs konsepti vaihtuu tylsän geneeriseen matkustuskomediaan, jonka vitseistä vain murto-osa saa aikaiseksi edes positiivisen hymähdyksen.

Book Club - uusi luku pitää sisällään muutamia ihan kivoja hetkiä, mutta se on kokonaisuutena todella ponneton. Näyttelijänelikko yrittää parhaansa heille annettujen käsikirjoitusten pohjalta, mutta välillä heistäkin näkee, kuinka vaikeaa näitä todella kuivia vitsejä on suoltaa ulos. Tylsän tekstin pohjalta kaikki yrittävät selvästi tsempata toisiaan, että "kyllä tästä hyvä saadaan, kunhan kaikki ovat vain täysillä menossa mukana". Liiallinen pirtsakkuus jatkuvine tekohymyineen on vaivaannuttavan väkinäistä, eikä leffa saa oikeasti luotua hyvää fiilistä katsomoon asti. Pisteenä i:n päällä toimii suorastaan typerryttävä ja kliseissä vellova finaali, jossa saa pudistella päätään enemmänkin kuin kerran, kun etuoikeutettujen amerikkalaisnaisten on saatava tahtonsa läpi - vaikka se sitten tarkoittaisi, että poliisikin joutuu rikkomaan lakia heidän eteensä.

Bill Holdermanin ja Erin Simmsin työstämä käsikirjoitus voisi olla todellisuudessa tekoälyn laatima, sillä niin tylsän tavanomainen ja kliseinen se on. Dialogikin kuulostaa usein luonnottomalta. Tekstin pohjalta Holderman yrittää luoda tekopirteää ilmapiiriä, mutta homma lässähtää. Sentään Book Club - uusi luku on ihan hyvin kuvattu. Italialaismaisemia esitellään antaumuksella ja vastikään itsekin Roomassa käyneenä ihastelin kaunista kaupunkia. Hahmojen asujen muodikkuus taas meni itseltäni usein ohi, sillä pidin joitain naisten ihastelemisa puvuista lähinnä tyylitajuttomina. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Tom Howe tehostaa yliampuvaa tunnelmaa musiikeillaan.

Yhteenveto: Book Club - uusi luku on harmillisen lattea ja väkinäinen jatko-osa ihan mukiinmenevälle komedialle. Ykköselokuvan hupaisa konsepti saa kyytiä ja tilalle tuodaan mitä geneerisin matkustushömppä, jolla ei ole oikein mitään tarjottavaa ja joka äityy loppua kohti suorastaan typeräksi. Käsikirjoitus voisi olla tekoälyn rustaama, sillä niin tavanomainen ja kliseitä viljelevä se on. Ponnettoman ja ajoittain suorastaan tylsän tekstin pohjalta kuvaustilanteiden hauskuus tuntuu pakotetulta ja tekopirteältä. Hauskuus ei tavoita katsojaa, vaan suuri osa heikoista ja monesti aiemmin kuulluista vitseistä eivät jaksa naurattaa. Kiusallisesti ylinäyttelevää Diane Keatonia lukuun ottamatta päänelikko on sentään hyvässä vireessä ja heidän kemiansa kohtaavat mainiosti. Hekään eivät kuitenkaan saa pelastettua lopputulosta. Jos pidit todella paljon ensimmäisestä Book Club -leffasta, jatko-osa saattaa viihdyttää mukavasti. Jos taas koit jo ykkösosan lähinnä ihan kivaksi hömpäksi, en pitäisi kiirettä Uuden luvun katselun kanssa. Sen katsoo joskus sitten ihan sujuvasti televisiosta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Book Club: The Next Chapter, 2023, Focus Features, Apartment Story, Fifth Season, Makeready

Arvostelu: Kummisetä osa III (The Godfather Part III - 1990)

KUMMISETÄ OSA III

THE GODFATHER PART III

Ohjaus: Francis Ford Coppola
Pääosissa: Al Pacino, Andy García, Talia Shire, Diane Keaton, Sofia Coppola, Eli Wallach, Franc D'Ambrosio, Joe Mantegna, Bridget Fonda, George Hamilton, Raf Vallone, Donal Donnelly, Al Martino, Mario Donatone, Helmut Berger ja Vittorio Duse
Genre: draama, rikos
Kesto: 2 tuntia 42 minuuttia - Mario Puzo's The Godfather, Coda: The Death of Michael Corleone: 2 tuntia 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Mario Puzon kirjaan perustuva elokuva Kummisetä (The Godfather - 1972) oli valtava menestys, joka keräsi kehuja niin katsojilta kuin kriitikoilta, sekä kahmi palkintoja eri gaaloissa, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Myös Kummisetä osa II (The Godfather Part II - 1974) oli palkintoja ja kehuja saava hitti. Alunperin ohjaaja Francis Ford Coppola koki jatko-osan toimineen tarinan päätöksenä ja aikoi siirtyä kokonaan muihin projekteihin. Kuitenkin kun hänen elokuvansa Suoraan sydämestä (One from the Heart - 1982) oli valtava taloudellinen pettymys, Coppola päätti lopulta suostua Paramount-studion pyyntöihin tehdä kolmas Kummisetä-elokuva. Kirjailija Puzo kehitteli kolmososalle tarinan, jonka pohjalta Dean Riesner työsti käsikirjoituksen. Coppola ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tekstiin ja kirjoittikin sen kokonaan uusiksi Puzon kanssa. Kuvaukset käynnistyivät ja Kummisetä osa III sai ensi-iltansa joulukuussa 1990, jopa kuusitoista vuotta edellisen elokuvan ilmestymisen jälkeen. Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta sai huomattavasti edeltäjiään heikomman vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta. Siitä huolimatta elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, miessivuosa, kuvaus, lavastus, leikkaus ja laulu), sekä seitsemän Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa, käsikirjoitus, musiikki ja laulu), voittamatta niistä yhtään. Sen sijaan leffa "voitti" kaksi Razzie-palkintoa huonoimmasta naissivuosasta ja uudesta tähdestä. Itse olin nähnyt kaksi ensimmäistä Kummisetää joitain vuosia sitten, mutten ollut koskaan aiemmin nähnyt trilogian huipennusta. Kun huomasin ensimmäisen Kummisedän täyttävän tänä vuonna 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella niin sen kuin sen jatko-osat. Pari kuukautta Kummisetä osa II:n katselun jälkeen katsoin viimeinkin Kummisetä osa III:n.

Vuonna 1979 tekojensa syyllisyydestä musertunut Michael Corleone yrittää vanhoina päivinään siirtyä pois rikollisilta poluilta. Tehdessään diiliä Vatikaanin pankin kanssa, Michael joutuu kuitenkin keskelle sotkua, kun hänen veljenpoikansa Vincent Mancini ajautuu riitoihin rikolliskilpailijansa Joey Zasan kanssa.

Al Pacino nähdään kolmatta ja viimeistä kertaa Michael Corleonen roolissa. Annettuaan käskyn veljensä murhasta, Michaelia on ruvennut painamaan syyllisyys, minkä takia hän yrittää luopua mafiapuuhista ja viedä toimiaan laillisempiin suuntiin ennen kuolemaansa. Pacino tulkitsee jälleen kerran hahmoaan hienosti, erityisesti, kun pääsemme nyt näkemään hyvin erilaisia puolia ikääntyvästä Michaelista. On ollut mielenkiintoista seurata Michaelin matkaa läpi trilogian ja tässä hänen tarunsa viedään hyvin päätökseensä.

     Elokuvassa nähdään myös mm. ohjaaja Coppolan sisko Talia Shire Michaelin Connie-siskona, Diane Keaton Michaelin ex-vaimo Kayna, ohjaajan tytär Sofia Coppola ja Franc D'Ambrosio Michaelin ja Kayn lapsina Maryna ja Anthonyna, Andy García Michaelin veljenpoikana Vincent "Vinnie" Mancinina, Joe Mantegna tämän kilpailijana Joey Zasana ja Raf Vallone Michaelia Vatikaani-asioissa auttavana kardinaali Lambertona, minkä lisäksi Al Martino tekee lyhyesti paluun laulaja Johnny Fontanena. Shire saa paremmin ruutuaikaa ja tekemistä kuin aiemmin trilogiassa, minkä lisäksi myös Keaton nostetaan hyvin esille, Kayn ja Michaelin keskustellessa suhteensa epäonnistumisista. Roolistaan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet saanut García on nappivalinta Vinnien osaan, kanavoiden roolityössään Pacinon henkeä kahdesta ensimmäisestä Kummisedästä. D'Ambrosio pääsee vain hetkittäin näyttämään kykyjään Anthony-poikana, kun taas Sofia Coppola on aivan liikaa ruudulla Mary-tyttärenä. Ei ole mikään ihme, että Coppola "voitti" suorituksellaan huonoimman naissivuosan ja uuden tähden Razzie-palkinnot; niin pökkelö hän roolissaan on. Coppolalle tuottaa suuria vaikeuksia ilmaista uskottavia tunteita tai puhua repliikkejään luontevasti. On selvää, että hän sai roolin puhtaasti ohjaajaisänsä kautta ja viimeisenä oljenkortena. Maryn rooli taisi olla alusta asti kirottu, sillä aluksi rooliin valittu Julia Roberts jätti projektin muiden töiden takia, Rebecca Schaefferin oli tarkoitus koe-esiintyä rooliin, mutta hänet murhattiin ja myöhemmin valittu Winona Ryder poistui elokuvasta viime hetkellä vakavan heikkohermoisuuden takia. Laulajatähti Madonna yritti saada roolin, mutta ohjaaja Coppola koki hänet liian vanhaksi osaan. Onneksi Sofia Coppola on myöhemmin osoittanut lahjansa kameran takana, seuratessaan isänsä jalanjälkiä ohjaajana.

Aloitin Kummisetä osa III:n katsomisen hieman ristiriitaisin tuntein. Olin erittäin innoissani siitä, että näkisin vihdoin, kuinka trilogia päättyy, mutta samalla minua epäilytti, sillä olin kuullut elokuvasta ennakkoon niin vaihtelevia mielipiteitä. Jotkut sanovat, että se on aliarvostettu, kun taas jotkut ovat sitä mieltä, että se on huono teos ja jopa vesittää koko trilogian. Kerran kun mainitsin eräälle, että olen nähnyt vain kaksi ensimmäistä Kummisetää, minulle sanottiin, ettei minun kannata koskaan katsoa kolmatta. Nyt kun olen viimein nähnyt Kummisetä osa III:n, täytyy todeta, että olin tyytyväinen näkemääni. Ei elokuva ole edeltäjiensä veroinen, muttei mielestäni haukkujensakaan arvoinen - pois lukien toki Sofia Coppolan roolisuoritus. Se on oikein mainio filmi ja kuten jo sanoin, on mielenkiintoista nähdä, kuinka Michael Corleonen tarina ja matka rikollisuuden parissa viedään päätökseensä.

Tämänkin Kummisetä-teoksen kesto lähentelee jopa kolmea tuntia, vaikka kyseessä onkin trilogian lyhyin osa. On pakko myöntää, että tätä katsoessa pitkä kesto kyllä tuntui paikoitellen, sillä tarina ei ole yhtä mukaansatempaava kuin edellisissä osissa. Vaikka päätarina Michaelin ikääntymisestä, rikollisuudesta poistumisesta ja seuraajan valitsemisesta Corleonen rikollisperheen johtoon on onnistunut, löytyy seasta hieman tylsähköjä sivuraiteita. Koko Vatikaaniin liittyvä talousjuonittelu on hieman kömpelösti toteutettu ja loppupeleissä voi huomata, kuinka vähän siitä onkaan kiinnostunut. Siihen liittyvät kohtaukset tuntuivat muuta leffaa raskassoutuisemmilta. Parasta Vatikaaniin liittyvässä kuviossa on oikeastaan kohtaus, missä Michael vihdoin tunnustaa tekonsa kardinaalille ja Pacino pääsee tosissaan loistamaan.

Kiinnostavimmat puolet elokuvassa liittyvät kuitenkin Michaelin ja Vinnien juonikuvioihin ja kuinka hahmoja peilataan hyvin toisiinsa. Garcían roolityöstä löytyy tosiaan paljon samaa kuin Pacinosta kahdessa ensimmäisessä Kummisedässä, mutta hänen hahmonsa on erilainen. Siinä, missä Michael aloitti matkansa vahvasti kieltäytyen roolista Corleonen perheen puuhissa, Vinnie olisi innokkaasti näyttämässä kykyjään rikollishommissa. Vinnien eteneminen urallaan ja Michaelin pahan vallan hiipuminen johtavat todella jännittävään ja tehokkaaseen loppuhuipennukseen. Jos toisen tunnin aikana Vatikaanikuviot saivat pienesti pitkästymään, viimeinen vajaa tunti pitää tiukasti mukanaan ja saa sydämen lyömään kovempaa, kun Kummisetä-trilogia viedään tyylikkäästi päätökseensä.

Ohjaajana toimii tietty edellisetkin osat ohjannut Francis Ford Coppola. Vaikka Coppola näyttääkin lahjakkuutensa jälleen, ei Kummisetä osa III:sta löydy samaa intohimoa ja vimmaa kuin kahdesta edeltäjästään. Tämä johtuu varmasti siitä, että kuten alussa kerroin, Coppola koki pitkään tarinan päättyneen Kummisetä osa II:n myötä. Coppolan ja Puzon työstämä käsikirjoitus on oivallinen, joskin turhan monimutkikas ja epätasainen tietyissä puolissa. Tekniseltä puoleltaan elokuva on tietty huippuluokkaa. Kuvaus on erinomaista ja siinä hyödynnetään samaa valo-varjo-kikkailua ja väreillä leikittelyä kuin edeltäjissä. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat näyttävät ja äänimaailma hyvin rakennettu. Tällä kertaa musiikeista vastaa ohjaajan isä Carmine Coppola, joka oli edellisissä osissa auttanut Nino Rotaa melodioissa. Carmine tekee oivaa työtä ja hyödyntää tietty Rotan sävelmiä läpi leffan.

2010-luvun lopulla Coppola palasi takaisin Kummisetä osa III:n pariin, koettuaan pitkään, ettei elokuvan teatterijulkaisusta tullut sellainen kuin hän olisi halunnut. Vuonna 2020 hän julkaisikin uudestaan leikatun version filmistä, joka kantaa vähän liiankin paljastavaa nimeä (eli nyt, jos et ole elokuvaa nähnyt, kannattaa lukeminen lopettaa tähän) Mario Puzo's The Godfather, Coda: The Death of Michael Corleone. Uusi leikkaus on muutaman minuutin teatteriversiota lyhyempi, siinä on erilainen alku ja loppu, jotkut kohdat on leikattu pois ja joidenkin hetkien paikkaa on vaihdettu. Itse katsoin elokuvasta alkuperäisen teatteriversion.

Yhteenveto: Kummisetä osa III on erittäin mainio päätös upealle trilogialle, vaikka jääkin pahasti edellisten osien varjoon. Al Pacino jatkaa loppuun asti loistotyötään Michael Corleonena ja on kiehtovaa seurata, kuinka hahmon tarina viedään loppuunsa. Hahmon vaikeita suhteita perheenjäseniinsä syvennetään oivallisesti, näyttäen Michaelin kertomuksen traagisuutta. Andy García toimii todella hyvänä tulokkaana Vinnien osassa, joka olisi innokkaasti nousemassa Corleonen perhebisnesten johtoon. Nämä kuviot vangitsevat, mutta sen sijaan Vatikaaniin liittyvät jutut saavat noin kolmituntisen leffan laahaamaan aika ajoin. Elokuvan kompastuskivenä toimii myös Sofia Coppolan kehno roolisuoritus Michaelin tyttärenä. Francis Ford Coppola suoriutuu ohjaajana jälleen pätevästi, joskin hänen työstään ei löydy samaa intoa kuin kahdessa aiemmassa Kummisedässä. Tekniseltä puoleltaan filmi on myös onnistunut. Kummisetä osa III ei ole edeltäjiensä veroinen mestariteos, mutta se on silti oikein hyvä rikosdraama ja toimiva huipennus trilogialle. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Godfather Part III, 1990, Paramount Pictures, Zoetrope Studios

Arvostelu: Wrath of Man (2021)

WRATH OF MAN

Ohjaus: Guy Ritchie

Pääosissa: Jason Statham, Holt McCallany, Josh Hartnett, Niamh Algar, Jeffrey Donovan, Scott Eastwood, Chris Reilly, Laz Alonso, Raúl Castillo, DeObia Oparei, Eddie Marsan, Post Malone ja Andy García

Genre: trilleri, toiminta

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 16

Wrath of Man on Jason Stathamin tähdittämä ja Guy Ritchien ohjaama uudelleenfilmatisointi ranskalaisesta elokuvasta Le Convoyeur (2004). Vuonna 2019 Ritchie ilmoitti työstävänsä seuraavaksi omaa versiotaan ranskalaisleffasta ja elokuvan kuvaukset käynnistyivät saman vuoden marraskuussa. Elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo tammikuussa 2021, mutta koronaviruspandemian vuoksi julkaisua on siirretty. Nyt Wrath of Man on kuitenkin vihdoin saamassa ensi-iltansa ja itse olin innoissani. Ritchien edellinen elokuva The Gentlemen (2019) oli ohjaajan lystikkään tyylikäs paluu rikoselokuvien pariin kahden hutilaukauksen (King Arthur: Legend of the Sword - 2017 ja Aladdin - 2019) jälkeen, joten kun hän päätti jatkaa rikostarinoiden kanssa, olin heti valmis katsomaan, mitä olisi luvassa. Kävinkin katsomassa erittäin positiivisin mielin Wrath of Manin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa ja jo nyt täytyy todeta, että poistuin näytöksestä hyvin ristiriitaisin tuntein...

Mysteerinen mies nimeltä Patrick Hill, eli ihan vain "H" saa työn miljoonia dollareita viikottain kuljettavasta firmasta. Kun erään kuljetuksen aikana panssaroitu kuljetusauto joutuu ryöstön kohteeksi, H:n menneisyyden salat alkavat nousta esiin...

Pääroolissa mysteerisena H:na nähdään Jason Statham, joka tekee pitkästä aikaa paluun Guy Ritchien elokuviin. Statham ja Ritchie ovat toisilleen merkittävä kaksikko, olihan Puuta, heinää ja muutama vesiperä (Lock, Stock and Two Smoking Barrels - 1998) kummankin ensimmäinen elokuva. Ritchie ja Statham ovat pari muutakin filmiä tehneet yhdessä, mutta edellisestä, eli Revolverista (2005) on vierähtänyt jo 16 vuotta. Stathamista ei harmillisesti löydy minkäänlaista erityisintoa uutta yhteistyötä kohtaan, vaan hän hoitaa hommansa samana kivikasvoisena äijänä kuin hyvin pitkälti kaikissa muissakin leffoissaan. Statham on kuitenkin hyvässä vedossa ja hahmosta löytyy tarpeeksi sisältöä, jotta tämän H:n tarinaa haluaa seurata.

     Elokuvassa nähdään myös Holt McCallany, Josh Hartnett ja Niamh Algar rahankuljetusfirmalle työskentelevinä Bullettina, Boy Sweatina ja Danana, sekä Eddie Marsan firman pomona, minkä lisäksi leffassa esiintyvät mm. Scott Eastwood, Andy García ja rap-artisti Post Malone. Sivuhahmot toimivat kelvollisesti, kuten myös heidän näyttelijänsä. Eastwood ei vieläkään nouse liki legendaarisen Clint-isänsä tasolle, mutta hoitaa hommansa tarpeeksi mallikkaasti. 2000-luvun alun jälkeen pelkästään pikkuleffoja tekemään päätynyttä Hartnettia on ihan mukava nähdä pitkästä aikaa valkokankaalla.

Heti täytyy sanoa, että jos odottaa Wrath of Manista samanlaista kevyttä, kieli poskessa tehtyä rikosviihdettä, joka kuitenkin säväyttää nokkelalla käsikirjoituksellaan, eli samaa mitä monet Guy Ritchien elokuvat edustavat, voi hyvin nopeasti joutua pettymään. Muutamaa ihan hilpeää naljailua lukuunottamatta kyseessä on lähes huumoriton synkistely, joka oikein tosissaan maalailee painostavaa ilmapiiriä ja lähestulkoon velloo ylidramaattisuudessa. Viihdyttäväksi en leffaa voi millään kutsua, sillä se tuntui läpikotaisin niin raskaalta - aivan kuin filmi vyöryttäisi painolastiaan katsojan harteille. Kahden tunnin kestoon mahtuu osioita, jotka tuntuivat erittäin raskassoutuisilta ja paikoitellen leffa jopa käy hieman laahaavaksi. Vaikka pidän siitä, että Ritchie halusi kokeilla jotain vakavahenkisempää värikkään fantasiaseikkailu Aladdinin ja vekkulimaisen rikosleffa The Gentlemenin jälkeen, hän vie synkistelyn liiankin pitkälle.

Kyseessä ei kuitenkaan ole missään nimessä huono teos, eikä edes heikko. Wrath of Man pitää sisällään tarpeeksi hyvää, jotta se pääsee hieman yli keskinkertaisuuden rajan ja nousee plussan puolelle. Elokuvassa on tietyt kohtaukset, jotka ovat todella rautaisia. Filmi lähtee käyntiin iskevällä ryöstökohtauksella, jossa on hienoa, ettei kamera poistu ryöstettävän panssariauton sisältä lainkaan. Se luo hyvin tunnetta siitä kuin olisi itse auton sisällä, rakentaen painostavaa ilmapiiriä juuri oikealla tavalla. Lisäksi filmin loppuhuipennus on mainio, joskin hieman liian pitkäksi venytetty. Loppuhuipennuksen ongelmaksi muodostuu pienesti se, että kun elokuva pitää läpikotaisin sitä painostavaa ilmapiiriä yllä, eivät ne oikeasti jännittäviksi tarkoitetut hetket loista niin kirkkaasti kuin pitäisi.

Vaikka elokuva ei sisälläkään samanlaisia nokkeluuksia tarinan tai dialogin puolella kuin Ritchien monet aiemmat teokset, Wrath of Manista löytyy joitain hyvin ritchiemäisiä juttuja. Kun tarina ja H:n motiivit alkavat vihdoin aueta, Ritchie päättää tuoda kerrontaan mukaan oman palapelimäisen vivahteensa. Elokuvassa on pidempi pätkä, joka hyppii ajassa edestakaisin ja vaikka paikoitellen tämä ei täysin toiminut, pidin kovasti siitä, kuinka eri juonikuviot kuitenkin yhdistyvät tiettyyn hetkeen. Tätä yhtä hetkeä esitellään monista näkökulmista, mikä luo sille isompaa painoarvoa. Sekaan on ripoteltu muitakin yksittäisiä juttuja, joiden aikana ohjaajan fanin päässä käy nopeasti ajatus "tämä on niin Ritchietä!". Silti jäin kaipaamaan ohjaajalta hieman enemmän.

Tekniseltä toteutukseltaankin Wrath of Man aiheuttaa hieman ristiriitaisia mietteitä. Elokuva on kuvattu todella taidokkaasti ja vaikka leikkauskin on usein toimivaa ja napakkaa, leffa kaipaisi reippaampaa tiivistämistä. Laahustavia osioita olisi voinut leikata sähäkämmiksi, jolloin filmin sulavuus ei takkuilisi. Lavasteet, puvut ja maskeeraukset ovat oivalliset, eikä parissa kohtaa tekoverta säästellä. Ääniefektit jylisevät kovaa toimintakohtausten aikana, minkä lisäksi audiotehosteita hyödynnetään parissa kohtaa nokkelasti musiikin tahtiin. Chris Bensteadin säveltämät musiikit vasta ristiriitaiset ovatkin. Toisaalta ne ovat voimakkaat ja tunnelmalliset, mutta samalla ne korostavat liikaa Ritchien lähes paatoksellista synkistelyä. Vähän väliä kuultavat matalat melodiat iskevät aluksi lujaa, mutta jossain kohtaa niiden jatkuva käyttö alkaa käydä tylsäksi tehokeinoksi.

Yhteenveto: Wrath of Man on kelvollinen toimintatrilleri, joka käy kuitenkin välillä turhan raskaaksi ylidramaattisessa synkistelyssään. On mielenkiintoista nähdä Guy Ritchien tekevän vakavampaa rikoselokuvaa, mutta Ritchie ampuu jopa yli siinä haudanvakavuudessa. Seasta löytyvät pari hauskaa naljailua ovat elokuvan harvoja hilpeitä hetkiä. Pääasiassa filmi lähes velloo painostavassa ilmapiirissä, mitä vain edesauttaa Chris Bensteadin musiikki. Käsikirjoitukseltaan teos ei todellakaan kuulu Ritchien parhaimpiin ja nokkelimpiin, vaikka hän pyöritteleekin tarinaa puolessa välissä ihan kiinnostavin aikahypyin. Saman tapahtuman ympärillä kiertävät näkökulmat ovat filmin vahvempia puolia. Samoin sen loppuhuipennus toimii hyvin, vaikka sekin on hieman liian pitkäksi venytetty. Jason Statham tekee tuttua yrmyilytyötään elokuvan keulakuvana. Hän hoitaa hommansa toimivasti, mutta tiettyä sähäkkyyttä jäisi kaipaamaan - onhan kyseessä Statham-Ritchie-duon ensimmäinen yhteistyö yli vuosikymmeneen. Wrath of Manista löytyy selvät heikkoutensa, mutta siinä on myös tarpeeksi onnistumisia, jotta raskassoutuinen rikosjännäri saa nostettua itsensä plussan puolelle. Toivon mukaan Ritchien ja Stathamin tuleva yhteistyö, Five Eyes -nimellä kulkeva vakoojaelokuva olisi parempi. Elokuvaa kuvataan parhaillaan, joten voi olla, että se ilmestyy jo ensi vuonna.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Wrath of Man, 2021, Metro-Goldwyn-Mayer, Miramax, CAA Media Finance, Flic Films UK, Toff Guy Films