Arvostelu: Expend4bles (2023)

EXPEND4BLES

Ohjaus: Scott Waugh

Pääosissa: Jason Statham, Megan Fox, Dolph Lundgren, Randy Couture, Curtis "50 Cent" Jackson, Jacob Scipio, Iko Uwais, Sylvester Stallone, Andy García, Levy Tran ja Tony Jaa

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. The Expendables 2 (2012) sai suopeamman vastaanoton kriitikoilta ja menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin lippuluukuilla, mutta The Expendables 3 (2014) sai lähinnä lyttäävää palautetta ja menestyi huomattavasti edellisosia huonommin. Siitä huolimatta neljännen osan suunnittelu käynnistyi ja päätähti Sylvester Stallonen mukaan sen olisi tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi elokuvaksi. Taiteellisten erimielisyyksien vuoksi Stallone kuitenkin jätti projektin vuonna 2017, kunnes suostui vuotta myöhemmin palaamaan leffan pariin. Alun perin ohjaajana oli tarkoitus toimia kolmososan tavoin Patrick Hughes, mutta vuonna 2021 hänet korvattiin Scott Waughilla. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt pöljän Expend4bles-nimen saanut elokuva on saapunut teattereihin. Itse olen pitänyt sarjan aiempia osia lähinnä keskinkertaisena höttönä, eivätkä odotukseni neljättä osaa kohtaan olleet korkeat, etenkin leffan näyttelijäkaartin ja trailerin nähtyäni. Kävin kuitenkin katsomassa Expend4blesin heti sen ensi-iltapäivänä yhdessä useita näitä toimintatähtiä fanittavan isäni kanssa, jonka kanssa olin aiemmatkin Expendablesit katsonut.

Expendables-tiimi saa tehtäväkseen pysäyttää asekauppias Rahmatin, joka on saanut käsiinsä ydinaseita ja aikoo käynnistää niillä kolmannen maailmansodan.

Vanhasta Expendables-poppoosta enää vain Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross, Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Jensen ja Randy Couturen esittämä Toll Road tekevät paluun, aiempien tähtien jättäydyttyä pois nelososasta erinäisten syiden takia. Stallonen rooli jää yllättävän lyhyeksi; olisikohan hänellä ehkä vartti ruutuaikaa koko leffassa. Stathamin esittämä Christmas nouseekin elokuvan keulakuvaksi. Statham hoitaa hommansa tutulla tyylillään, eikä yritä yhtään sen enempää kuin muissakaan tämän vuoden kökkörainoissaan, Fast & Furious X:ssä (Fast X - 2023) ja Meg 2: The Trenchissä (2023). Lundgren on ihan hupaisa tarkka-ampujana, jolla alkaa olla ongelmia näkönsä kanssa, kun taas puinen Couture ei ole kehittynyt näyttelijänä yhtään elokuvien varrella.

     Siinä, missä aiemmissa Expendables-elokuvissa nähtiin toinen toistaan kovempia toimintastaroja, kuten Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Chuck Norris, Mel Gibson, Jean-Claude Van Damme, Harrison Ford ja Wesley Snipes, neljännessä leffassa mukaan hyppäävät näyttelijävalinnat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Tosielämässäkin kamppailulajimestarit Iko Uwais ja Tony Jaa ovat vielä passelit lisäykset, joskin kummankin taidot haaskataan lähes täysin ja Andy García menettelee tämänkertaisena tehtävänantajana, CIA-agentti Marshina. Muina tulokkaina nähdään Megan Fox, rap-artisti 50 Cent, sekä lähes tuntemattomat Levy Tran ja Jacob Scipio. Foxilla ja Tranilla yritetään tuoda naisvoimaa tiimiin, mutta Foxin rooliksi jää lähinnä keikkua kameran edessä tiukoissa nahka-asuissa, eikä hän taida tappaa kuin yhden ainoan pahiksen koko leffan aikana. 50 Cent ei vieläkään näytä, että hän kuuluisi elokuviin ja Scipion osuus jää heikoksi yritykseksi toistaa kolmosleffassa nähdyn Antonio Banderasin Galgo-hahmon moottoriturpaisuutta. Elokuvaa katsoessa huomaa usein pohtivansa, ketä kaikkia parempia vaihtoehtoja leffaan olisi voinut saada. Liam Neeson, Keanu Reeves, Denzel Washington, Danny Trejo... tai jos naisvoimaa haluttiin mukaan, niin entäpä Linda Hamilton, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez tai vaikkapa Milla Jovovich?

Aiempia osia selvästi heikompi näyttelijäkaarti ei jää Expend4blesin ainoaksi ongelmaksi. Kyseessä on todella puolivillaisesti kasaan pistetty toimintakohellus, joka ei jaksa edes viihdyttää. Barneyn ja Christmasin keskinäinen vittuilu leffan alussa on ihan hupaisaa kuunneltavaa, mutta eipä rainasta muuten paljoa hupia löydy. Toimintakohtaukset ovat ponnetonta räpeltämistä, ajoittain jopa suorastaan pitkäveteistä seurattavaa. Lapsiystävällisemmän kolmososan jälkeen tekijät halusivat voittaa fanit takaisin puolelleen ja nelosesta on tehty huomattavasti raaempi. Ongelma vain on siinä, että veriroiskeet koostuvat pelkästään naurettavan surkeista tietokonetehosteista, joita tuskin hyväksyttäisiin edes videopeleihin. Aivan liian pitkässä lopputaistelussa ehtii pariinkin otteeseen vilkaista kelloa, että milloin tämä yksitoikkoinen räiskintä loppuu? Erityinen pettymys on, etteivät Uwais ja Jaa pääse oikeuksiinsa tai tappelemaan toisiaan vastaan. 

Käsikirjoituksenraakile on tällä kertaa vieläkin ohuempi, antaen aika laiskat raamit uusimmalle tehtävälle. Erityisen turhauttavaa on, kuinka hälläväliä-asenteella kaikki hoidetaan ja kirjoitetaan pois alta, varsinkin viimeisillä minuuteilla, jolloin juonenkäänteet muuttuvat suorastaan typeriksi. Typeryys ei välttämättä haittaisi, jos elokuva tajuaisi, kuinka pöljä se on, mutta leffaa kohdellaan aivan liian vakavin mielin. Etenkin puolivälin tosikkopatsastelu käy puuduttavaksi. Näiden Expendables-leffojen piti olla nostalgiantäyteistä mäiskettä kasarirainojen hengessä. Nyt kun lähes kaikki kasaritähdet ovat halunneet pois sarjasta ja heidät on korvattu Megan Foxin ja 50 Centin tasoisilla näyttelijöillä, kohdeyleisölle tuskin irtoaa enää mitään. Nuorempaa yleisöäkään tuskin saadaan enää tässä kohtaa kalasteltua mukaan.

Expend4blesin ohjauksesta vastaa Scott Waugh, jonka edellisen työn, John Cenan ja Jackie Chanin tähdittämän Hidden Strike -leffan (2023) ilmestymisestä ei ole kulunut kuin kaksi kuukautta. Waugh ei erityisemmin vakuuta Expend4blesin puikoissa. Hän ei saa aikaiseksi edes kivaa kertakäyttöviihdettä, vaan leffan tuijottaminen tuntuu edetessään yhä vain enemmän puhtaalta ajan haaskaukselta. Elokuva ei edes näytä hyvältä. Taustakankaiden käyttö on vähän väliä selvää ja digitehosteet ovat täysin viimeistelemättömät. Erityisesti loppuhuipennuksen räjähdykset näyttävät surkuhupaisan huonoilta. Lavasteet ja asut ovat tuttua peruskauraa ja maskeeraukset ajavat asiansa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Guillaume Rousselin säveltämät musiikit eivät mitenkään erotu edukseen.

Yhteenveto: Expend4bles on turhauttavan kehno toimintaräpellys, joka osoittaa, että koko leffasarja kuuluisi jo vanhainkotiin. Aiemmin toinen toistaan kovemmilla toimintatähdillä varusteltu elokuvasarja hämmentää nelosleffassa roolivalinnoillaan, pistäen miettimään, että eikö tekijöillä ollut varaa pestata varteenotettavampia tyyppejä, vai ymmärsivätkö kaikki kieltäytyä tarjouksesta? Sylvester Stallonekin tuntuu olevan mukana enää pakon seurauksesta ja ukon ruutuaika vähenee suunnilleen varttiin. Jason Statham hoitaa pääosan samalla lailla kuin kaikissa muissakin leffoissaan, sivunäyttelijöiden ollessa joko kehnoja tai välinpitämättömiä. Elokuva on kaikin puolin laiskasti pistetty kasaan, eivätkä edes naurettavan huonoilla tietokonetehosteilla ja kiusallisen kököllä digiverellä varustellut toimintakohtaukset jaksa viihdyttää. Alkupäässä Barneyn ja Christmas väliset sanailut huvittavat, mutta siihen se sitten jää. Expend4blesia ei voi suositella edes edellisosien faneille, sillä niin puolivillaisesti ja halvalla se on pistetty kasaan. Elokuvan kanssa voi ihan hyvin odottaa siihen, että se ilmestyy jossain kohtaa suoratoistopalveluun - siellä se olisi pitänyt alun perinkin julkaista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Expend4bles, 2023, Millennium Films, Nu Boyana Film Studios, Media Capital Technologies, Campbell Grobman Films

Arvostelu: Snake Eyes: G.I. Joe Origins (2021)

SNAKE EYES: G.I. JOE ORIGINS

Ohjaus: Robert Schwentke

Pääosissa: Henry Golding, Andrew Koji, Haruka Abe, Takehiro Hira, Eri Ishida, Iko Uwais, Samara Weaving, Úrsula Corberó, Peter Mensah ja Steven Allerick

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 12

Snake Eyes: G.I. Joe Origins perustuu Hasbron G.I. Joe -leluihin, joita on tehty vuodesta 1964 lähtien ja joiden ympärille on luotu sarjakuvia, animaatioita ja kaksi näyteltyä elokuvaa, G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009) ja G.I. Joe: Kosto (G.I. Joe: Retaliation - 2013). Leffojen julkaisun jälkeen alkoi puhe elokuvasta, joka keskittyisi G.I. Joe -ryhmään kuuluvaan Snake Eyesiin. Elokuvissa hahmoa näytellyt Ray Park päätettiin kuitenkin korvata Henry Goldingilla, jonka kanssa kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2019. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä maaliskuussa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi sen julkaisu siirrettiin ensin lokakuulle ja sitten kesälle 2021. Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa Snake Eyes: G.I. Joe Origins sai ensi-iltansa heinäkuussa 2021, mutta koska elokuva sai murskavastaanoton niin kriitikoilta kuin G.I. Joen faneilta, minkä lisäksi se osoittautui suureksi flopiksi lippuluukuilla, ei sitä tuotu Suomen teattereihin. Itse innostuin, kun ensi kerran kuulin, että Snake Eyesista tehtäisiin oma elokuvansa - onhan hän ehdoton suosikkini G.I. Joe -ryhmästä. Heikoista trailereista ja huonoista arvioista huolimatta minua harmitti, kun ilmoitettiin, ettei elokuva saapuisi Suomessa teattereihin. Kun Snake Eyes: G.I. Joe Origins oli vihdoin saapunut vuokrattavaksi, katsoin sen heti... enkä enää yhtään ihmettele, miksei sitä julkaistu Suomen elokuvateattereissa. Hyvä, jos leffaa olisi kehdannut julkaista suoraan johonkin Prisman alelaariin.

Isänsä kuoleman lapsena todistanut Snake Eyes työskentelee rikosorganisaatiolle, kun hän saa tehtäväkseen tappaa organisaation johtajan serkun, Tommyn. Tappamisen sijaan Snake Eyes päättää auttaa Tommya, joka värvää hänet mukaan Arashikage-klaaniin, joka on vannonut suojelevansa myyttistä jalokiveä.

Henry Golding näyttelee Snake Eyesia, supercoolia ninjaa, joka ei koskaan riisu päheää naamiotaan, eikä ikinä sano sanaakaa... Siis mitä? Snake Eyes ei pidä naamiota elokuvan aikana kuin noin viisitoista sekuntia ja puhuu läpi leffan? No kai leffa sentään antaa jonkin hyvän selityksen sille, miksi Snake Eyes päätyy lopulta olemaan puhumatta ja peittämään kasvonsa kaikilta? Eikö? No mikä helvetti tämän elokuvan pointti sitten on? Se on kuin Batman-elokuva, jossa Bruce Wayne päättää pukeutua Batmaniksi juuri, kun lopputekstit alkavat. En nyt lähde syyttämään Goldingia; hän tekee tarpeeksi kelvollista työtä sillä, mitä ohjaus ja käsikirjoitus hänelle tarjoavat. Enemmänkin jopa säälin Goldingia. Hänelle on tarjoutunut mahdollisuus esittää tätä fantastista hahmoa, mutta elokuvan tekijöitä ei ole kiinnostanut tehdä minkäänlaista kunniaa hahmolle. Snake Eyesilta on viety kaikki hahmolle ominaiset jutut ja jäljelle jää vain tylsäksi ja tympeäksi kirjoitettu tyyppi, joka jopa hieman pakotettuna vedetään johonkin ninjakouluun. Itse pidän hahmoa todella siistinä, mutten silti koe olevani mikään Snake Eyesin tai G.I. Joen fani. Silti minua suututtaa ja voin vain kuvitella, kuinka raivoissaan todelliset fanit ovat olleet elokuvaa katsoessaan.

     Elokuvassa nähdään lisäksi Takehiro Hira rikollispomo Kentana, jolle Snake Eyes työskenteli, Andrew Koji Kentan serkkuna Tommyna, jota Snake Eyes päätyy auttamaan, Eri Ishida Arashikage-klaanin johtajana Seninä, Haruka Abe klaanin turvallisuuspäällikkö Akikona, sekä Peter Mensah ja Iko Uwais klaanin ninjoja kouluttavina mentoreina. Ja jotta leffaan saataisiin väkisin ympättyä mukaan lisää G.I. Joe -juttuja, Samara Weaving piipahtaa majuri Scarlett O'Harana ja Rahapajasta (La casa de papel - 2017-2021) tuttu Úrsula Corberó yrittää vakuuttaa Cobra-järjestöön kuuluvana Paronittarena. Sivunäyttelijöistä ainoastaan Koji onnistuu hieman vakuuttamaan Tommyna, jonka tulevaisuuden alter egon katsoja voi nopeasti arvata. Muut näyttelijät takeltelevat pahvisissa rooleissaan - etenkin pahisosastoa edustavat Hira ja Corberó.

Jos Snake Eyes: G.I. Joe Origins jaksaisi välittää edes pienesti nimikkohahmostaan ja Golding nähtäisiin puvussa ja maskissa edes toisen puoliskon ajan filmistä, eikä hän sanoisi mitään silloin, voisin kenties katsoa hieman joitain ongelmia sormien läpi ja pitää elokuvaa ihan kivana kertakäyttöisenä popcornviihteenä. Tällainen jossittelu on kuitenkin täysin turhaa, sillä näin ei ole käynyt. Snake Eyes: G.I. Joe Origins on tehty helppojen rahojen perässä. Voin kuvitella, kuinka näistä hahmoista paskat nakkaavat tuottajat ovat myhäilleet iloisina, että kuinka he voivat suoltaa täyttä roskaa ja tienata sillä helpot miljoonat. Ja sitten voin itse myhäillä iloisena, kun totuus iskeytyi päin näiden tyyppien naamoja ja he tajusivat, että kun kohtelee fanejaan kuin roskaa, lopputuloksena onkin kymmenien miljoonien tappiot.

Nimikkohahmoa kohtaan tehdyt vääryydet eivät harmillisesti jää elokuvan ainoiksi ongelmiksi, ne ovat vain silmiinpistävimmät ja ärsyttävimmät. Leffan käsikirjoitus on todella kökkö niin hahmoja kuin tarinaa myöten. Tarina on todella tönkösti rustattu ja kuten ehkä takeltelevasta juonikuvauksestani voi päätellä, elokuvan tarinaa on hieman vaikeaa saada tiivistettyä muutamaan lauseeseen. Se rönsyilee sinne ja tänne, saa jatkuvasti uusia puolia jostain täysin puskista ja on muutenkin välinpitämättömästi kynäilty. Suuren osan ajan leffasta pohdin, että mikä elokuvan todellinen tarina on ja ennen kaikkea että kuka edes on elokuvan pahis? Selvä vastus löytyy vasta myöhemmässä vaiheessa, jolloin suuren osan ajasta leffasta ei löydy mitään uhkaa tai jännitettä.

Jos elokuva ymmärtäisi kaikessa huonoudessaan edes tiivistää kestonsa siedettävämpään noin puolentoista tunnin mittaan, Snake Eyes: G.I. Joe Originsin katsoisi huomattavasti helpommin läpi. Nyt se on kuitenkin jaaritteleva ja pitkäveteinen mössö, mikä ei tunnu ikinä pääsevän vauhtiin. Asiaa ei auta toimintakohtausten vähyys ja vieläpä laiskuus. Elokuvaan on pestattu Iko Uwaisin kaltaisia kamppailulajien mestareita, mutta eipä näitä taitoja hyödynnetä. Näyttävien turpaanvetojen ja miekkamatsien sijaan elokuva tyytyy hätäisesti editoituihin ja pliisuihin mätkintöihin. Tunnelmaltaankin leffa on vaisu. Sen lisäksi, ettei mukana ole jännitettä, ei sekaan ole heitetty edes huumoria. Elokuva ottaa itsensä turhan vakavasti, kun se voisi olla häpeilemätöntä hömppää.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Robert Schwentke, jonka aiempiin töihin kuuluu mm. R.I.P.D. - Haamukytät (R.I.P.D. - 2013) ja pari osaa Outolintu-sarjasta (Divergent - 2014-2016), eli kovin vahvaksi en herran filmografiaa kutsuisi. Snake Eyes: G.I. Joe Origins onnistuu olemaan vielä isompi lässähdys, eikä Schwentke tunnu yhtään tietävän, mitä leffallaan tehdä. Asiaa ei helpota Evan Spiliotopoulosin, Joe Shrapnelin ja Anna Waterhousen surkea käsikirjoitus. Joko kolmikko ei ole millään päässyt yhteisymmärrykseen siitä, kuinka leffaa pitäisi kuljettaa eteenpäin tai sitten jokainen on toisen selän takana rustaillut mukaan omiaan, mikä on johtanut valtavaan epätasaisuuteen. Teknistäkään puolta ei voi pahemmin kehua. Kuvaus ja leikkaus eivät ole kaksisesti toteutettuja. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma rymistelee parhaimmillaan ihan mukavasti. Martin Todsharow'n säveltämät musiikit eivät nouse mitenkään esille. Lavastajat ja puvustajat tekevät kelpo työtä ja Snake Eyesin asu kypärineen näyttää todella hienolta. Joten on siis vaan todella kumma, että Golding ei pääse esiintymään siinä asussa kuin sekuntien ajan! Hän varmaan piti asua kauemmin päällään, kun hänestä otettiin valokuvia julisteisiin kuin itse elokuvan varsinaisissa kuvauksissa.

Yhteenveto: Snake Eyes: G.I. Joe Origins on surullisen surkeaa roskaa ja aikamoinen keskisormi kaikille Snake Eyesin ja G.I. Joen faneille. Nimikkohahmosta riisutaan kaikki hänelle olennaiset asiat ja jäljelle jää vain tympeä tyyppi, jonka koettelemukset eivät jaksa kiinnostaa. Henry Golding yrittää parhaansa pääroolissa, mutta sääliksi käy, kun hän pääsee pukeutumaan hahmon ikoniseen asuun vain muutamiksi sekunneiksi. Andrew Koji on myös kelpo roolissaan, mutta muut eivät erityisemmin vakuuta, etenkään roistoina nähtävät Takehiro Hira tai Úrsula Corberó. Tarina on kömpelösti kyhätty kasaan ja se leviää niin moniin suuntiin, että tuntuu kuin käsikirjoittajatiimistä jokainen olisi työstänyt tekstiä omillaan, konsultoimatta muille aikaansaannoksiaan. Harmillisesti elokuva ei vakuuta edes toimintaosastollaan. Taistelut ovat tönkösti rakennettuja ja hätäisesti leikattuja mätkimisiä, joista puuttuu mielenkiinto ja jännite. Elokuva myös ottaa itsensä liian vakavasti, eikä seasta löydy huumoria lähes lainkaan. Snake Eyes: G.I. Joe Origins tekee monia asioita väärin nimikkohahmon kohtelusta siihen, ettei se ymmärrä olevansa pöljää popcorn-viihdettä ja lopputuloksena onkin ärsyttävä pökäle, jonka olemassaolon haluaisi unohtaa heti sen näkemisen jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Snake Eyes: G.I. Joe Origins, 2021, Paramount Pictures, Skydance Media, Metro-Goldwyn-Mayer, Hasbro Studios, Di Bonaventura Pictures, Allspark Pictures, Entertainment One

Arvostelu: The Raid 2 (The Raid 2: Berandal - 2014)

THE RAID 2

THE RAID 2: BERANDAL

Ohjaus: Gareth Evans
Pääosissa: Iko Uwais, Arifin Putra, Tio Pakusadewo, Alex Abbad, Oka Antara, Cok Simbara, Cecep Arif Rahman, Julie Estelle, Very Tri Yulisman ja Kenichi Endō
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 18

Indonesialainen toimintaelokuva The Raid: Redemption (2011) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten ohjaaja-käsikirjoittaja Gareth Evans päätti heti tehdä jatko-osan. Evans oli jo ennen ensimmäistä osaa suunnitellut elokuvan päätähti Iko Uwaisin kanssa toimintaelokuvaa nimeltä "Berandal" ja päättikin muokata sen tarinasta jatko-osan The Raid: Redemptionille. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2013 ja lopulta The Raid 2 sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 2014 Sundancen elokuvajuhlilla. Leffa sai paljon kehuja niin kriitikoilta kuin toimintaelokuvien faneilta ja se oli edeltäjänsä tavoin menestys maailmanlaajuisesti. Itse en ollut aiemmin nähnyt The Raid 2:a, vaikka olinkin katsonut ensimmäisen osan joitain vuosia sitten. Kun päätin arvostella The Raid: Redemptionin nyt sen kymmenvuotissyntymäpäivän kunniaksi, päätin vihdoin ja viimein katsoa myös The Raid 2:n.

Selvittyään ulos pahamaineisen huumelordin päämajasta, Rama saa uudeksi tehtäväkseen soluttautua Bangunin ja Goton rikollisjärjestöihin.

Useiden kamppailulajien mestari Iko Uwais palaa rooliinsa Ramana, erikoisjoukkojen sotilaana, joka saa nyt täysin oman tehtävänsä. Edellisen elokuvan kokemusten jälkeen Rama on kadottanut hermostuneisuuden ja hän on äärimmäisen kovassa iskussa ja varmuudessa hoitamaan hommaa. Uwais vakuuttaa ja hämmästyttää toistamiseen taistelutaidoillaan. Energiaa pursuen ja hikeä valuen hän tarjoaa jälleen hurjia stuntteja ja on selvää, ettei hän ole ilman mustelmia selvinnyt kuvauksista.
     Elokuvassa nähdään myös Cok Simbara Raman uutena tehtävänantajana, Tio Pakusadewo rikollisjohtaja Bangunina, Arifin Putra tämän poikana Ucona, Kenichi Endō Goton rikollisperheen pomona, Julie Estelle ja Very Tri Yulisman tappajakaksikko vasaranaisena ja pesäpallomailamiehenä, Alex Abbad rikollispyrkyri Bejona, sekä ensimmäisessä The Raidissa Mad Dogia näytellyt Yayan Ruhian salamurhaaja Prakosona. Vaikka Uwaisin tavoin Ruhiankin on fantastinen toimintakohtauksissa ja toimii yhtenä elokuvan taistelukoreografioiden suunnittelijana, on hieman hassua, että hän tekee paluun tähän näyttelijänäkin. Minulta kesti jonkin aikaa tajuta, että hän esittää eri hahmoa ja luulin muistaneeni väärin, että Mad Dog kuoli edellisessä osassa.

Pyhä jysäys, mitä mättöä ja mäiskintää The Raid 2 tarjoaakaan! Vaikka jo The Raid: Redemption oli ääriväkivaltainen ja brutaali, The Raid 2 jaksaa silti hämmästyttää loppuun saakka sillä, kuinka raaoilla ja luovilla tavoilla ihmisiä voidaan pistää hengiltä. Tuliaseilla ammutaan tässäkin vain muutaman kerran ja muuten ne koetaan jälleen liian helpoksi tavaksi tappaa jengiä. Sen sijaan veitset, vasarat, mailat, pullot sun muut kelpaavat täydellisesti kädenjatkeeksi. Elokuva tarjoaa toinen toistaan sekopäisempiä turpaanvetoja ja kun kaksi kamppailulajin mestaria pistetään vastakkain, on meno kuin väkivaltaista tanssia. Suu loksahtaa jatkuvasti auki, eikä voi muuta kuin ihailla tätä hurjaa osaamista. Komeiden ja intensiivisten käsirysyjen lisäksi mukaan mahtuu vauhdikasta autotakaa-ajoa, mikä on sekin vaikuttavasti ja luovasti toteutettu. Tällaisia toimintaelokuvien pitää olla!

Siinä, missä ensimmäinen elokuva sisälsi todella yksinkertaisen juonen, missä poliisien erikoisjoukko ja rikollisryhmä tappoivat toisiaan yhdessä rakennuksessa, The Raid 2:sta löytyy huomattavasti isompi tarina. Kuten alussa kerroinkin, elokuvan kertomus kirjoitettiin jo ennen The Raid: Redemptionin ilmestymistä ja ilmestymisen jälkeen tämän tekstiä muokattiin sopimaan The Raidin jatko-osaksi. Jo se, etteivät tapahtumat rajoitu vain yhden talon sisälle, viestii siitä, että rahaa on ollut käytössä enemmän. Toki ensimmäisen osan pienimuotoisuuden viehätys katoaa samalla, mutta eipä tuo haittaa, kun toiminta on yhtä erinomaista. Tämä filmi kuitenkin sisältää paljon enemmän rauhallisia kohtauksia, keskusteluja ja juonen monimutkistamista. Kestoa The Raid 2:lla on lähes tunnin verran enemmän kuin edeltäjällään. Paikoitellen kahden ja puolen tunnin leffa tuntuu ylipitkältä, mutta siitä huolimatta kokonaisuus pysyy visusti kasassa.

Gareth Evans onnistuu toistamaan ensimmäisen elokuvan taisteluiden upeuden, ilman että ne muuttuvat koskaan tylsiksi. Tällä kertaa Evans panostaa enemmän käsikirjoitukseen, mutta vaikka vahvempi kertomus tekee pidemmästä kestosta ymmärrettävän, olisi Evans voinut tiivistää pakettia hieman, ainakin viimeistään leikkauksessa. Muuten leikkaus on taidokasta, eivätkä taistelut pilaannu silppueditoinnilla. Lisäksi kuvaus on erittäin tyylikästä ja stunt-näyttelijät pääsevät heittäytymään oikein kunnolla laajoissa, kauan kestävissä kuvissa. Tehostetiimi roiskii tekoverta ympäri lavasteita ja äänimaailma vain vahvistaa jokaista lyöntiä. Elokuvan musiikit jumputtavat menevästi taustalla, mutta eivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: The Raid 2 jatkaa ensimmäisen elokuvan rautaista linjaa ja tarjoaa toinen toistaan iskevämpiä toimintakohtauksia, sekä luovempia tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Tarinaa on tällä kertaa enemmän, millä saadaan osittain perusteltua pitkä, noin kahden ja puolen tunnin kesto. Silti minuutteja on liikaa ja elokuva kaipaisi tiivistämistä. Kun tappelut pärähtävät käyntiin, keston kuitenkin unohtaa ja menoon uppoutuu täysillä. Toiminta ei ole yhtään kevyempää ja lapsiystävällisempää, vaan tämäkin filmi on äärimmäisen brutaali ja väkivaltainen. Taistelut ovat läpikotaisin näyttäviä ja täynnä hurjia stuntteja. Päätähti Iko Uwais pistää itsensä taas ihailtavasti likoon ja muutkin näyttelijät rehkivät hänen kanssa tarjotakseen mitä vakuuttavinta toimintaa. Jos siis piti The Raid: Redemptionista, ei todellakaan kannata jättää jatko-osaa väliin. The Raid 2 ei ole juoneltaan yhtä simppeli ja suoraviivaisen tehokas, mutta se tarjoaa ihan yhtä hienoa menoa ja meininkiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Raid 2: Berandal, 2014, Pt. Merantau Films, XYZ Films

Arvostelu: The Raid: Redemption (2011)

THE RAID: REDEMPTION

Ohjaus: Gareth Evans
Pääosissa: Iko Uwais, Joe Taslim, Ray Sahetapy, Yayan Ruhian, Pierre Gruno, Donny Alamsyah, Ian Darmawan ja Tegar Satrya
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 18

The Raid: Redemption on indonesialainen toimintaelokuva. Ohjaaja Gareth Evans sai idean elokuvaan matkustettuaan Indonesiaan tehdäkseen dokumenttia kamppailulaji pencak silatista. Evans tapasi kamppailulajin taitavan näyttelijän Iko Uwaisin ja yhdessä he tekivät toimintaleffan Merantau - Soturin nyrkit (Merantau - 2009). Sen jälkeen he alkoivat työstämään filmiä, mitä he kutsuivat "Berandaliksi", mutta koska he eivät saaneet rahoitusta isolle idealleen, he suunnittelivat jotain pienimuotoisempaa. Evans päätti hyödyntää ideaansa ja kuvaukset saatiin aloitettua. Lopulta The Raid: Redemption sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 8. syyskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai paljon kehuja ja se voittikin Torontossa yleisöpalkinnon. Leffa sai vähitellen kunnon elokuvateatterikierroksen maailmanlaajuisesti ja siitä nousi menestys. Itse näin elokuvan muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen ja pidin siitä. Kun huomasin The Raid: Redemptionin juhlivan kymmenettä syntymäpäiväänsä, päätin katsoa elokuvan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Poliisien erikoisjoukko hyökkää pelätyn huumeparonin päämajaan, uskoen hoitavansa homman nopeasti ja tehokkaasti. Iskua odottanut huumeparoni on kuitenkin valmistautunut ja erikoisjoukkoa vastassa onkin verilöyly ja pian hyökkäys muuttuu epätoivoiseksi yritykseksi päästä ulos elävänä.

Hyökkäykseen lähtevään erikoisjoukkoon kuuluvat mm. hyökkäystä johtava ylikonstaapeli Jaka (Joe Taslim), joukon vanhin komisario Wahyu (Pierre Gruno) ja nuori sotilas Rama (Iko Uwais). Pääasiassa elokuva keskittyy Uwaisin näyttelemään Ramaan, joka joutuu eroon muusta ryhmästä ja taistelemaan yksin. Uwais on aivan törkeän kovassa vedossa läpi elokuvan, osoittaen suuret lahjansa toiminnan saralla. Mieletöntä on, ettei Uwais vain tee hulluja stuntteja, vaan hän on myös luonut taistelukohtausten koreografiat!
     Vastaansa poliisien erikoisjoukko saa eritoten kylmän huumeparoni Tama Riyadin (Ray Sahetapy) ja todella kieron ja vaarallisen tappaja Mad Dogin (Yayan Ruhian). Sahetapy on erittäin mainio valinta julmaksi rikolliseksi ja hänestä löytyy oikeaa uskottavuutta rooliin, mutta lopulta katsoja on enemmän kiinnostunut Mad Dogista. Ruhian suorastaan huokuu vaarallisuutta ja kun Mad Dog hyppää taistoon mukaan, muuttuu meno entistä brutaalimmaksi. Uwaisin lisäksi myös Ruhian oli suunnittelemassa elokuvan taistelukoreografioita ja minun puolestani kaksikko voisi olla mukana aika lailla kaikissa toimintaelokuvissa - niin upeaa työtä he tekevät. Kun Rama ja Mad Dog pistetään vihdoin ja viimein vastakkain, Uwais ja Ruhian todella pistävät parastaan ja mättävät toisiaan hiki hatussa.

Ei ole mikään ihme, että The Raid: Redemptionia pidetään yhtenä 2000-luvun parhaimpana toimintaelokuvana. Kun taistelu lähtee käyntiin (eikä sitä todellakaan tarvitse odottaa kauaa), on meno niin pirun komeaa ja ällistyttävää tykitystä, että elokuva pistää suuren osan genren edustajista nurkkaan häpeämään. Jopa ison luokan toimintasankarit, kuten Die Hardien (1988-2013) John McClane (Bruce Willis), Indiana Jones (Harrison Ford), Commandon (1985) John Matrix (Arnold Schwarzenegger), Rambo (Sylvester Stallone) tai jopa John Wick (Keanu Reeves) miettisivät parikin kertaa, kehtaavatko lähteä haastamaan riitaa näiden tyyppien kanssa. Tarinansa puolesta tämä kyllä kalpenee monen äsken mainittujen elokuvien rinnalla, mutta The Raid: Redemptionia ei edes pahemmin kiinnosta moniulotteiset hahmot tai syvällinen kertomus. Se on täysin tietoinen siitä, mitä se on ja sellaisenaan se on aivan mahtava filmi.

Vaikkei juoni olekaan mitään päätähuimaavaa, on se silti erittäin oivallinen kehys ja syy sille, että toiminnannälkäiset katsojat saavat, mitä vesi kielellä odottavat. Elokuva ei alussa turhia jaarittele, vaan se hyppää nopeasti itse asiaan ja sitten koko loppuleffa onkin tiukkaa mättöä. Lyhyitä suvantohetkiä on ripoteltu sinne tänne, mutta jotta jännite pidettäisiin mahdollisimman korkealla, ei elokuva voi hidastella yhtään liikaa. Aluksi leffa hyödyntää tuliaseita demonstroidakseen, kuinka paljon verta ihmisestä saa roiskittua pitkin seiniä, mutta leffa kyllästyy siihen nopeasti, halutessaan päästä esittelemään mielettömän upeaa stunt-työskentelyä. Nopeatempoinen turpaanveto loksauttaa suun useasti auki. Taistelukoreografiat ovat päätä huimaavan vaikuttavia ja näyttelijät rehkivät niska limassa. Näin energistä, intensiivistä ja vimmaista menoa harvemmin pääsee kokemaan ja katsojakin saattaa hengästyä. Koreografioiden upeus syntyy myös siitä, että kaikki on tarkkaan suunniteltua, jotta ketään ei sattuisi oikeasti (ainakaan kovin paljoa), mutta silti mäiske näyttää aidolta. Hahmoja näyttää aidosti sattuvan ja tekijät keksivät kaiken aikaa uusia tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Taistelut äityvät yhä vain rajummiksi ja elokuvan korkea K18-ikäraja on täysin perusteltu.

Gareth Evans loistaa huomattavasti kirkkaammin ohjaajana kuin käsikirjoittajana tässä leffassa. Käsikirjoitus tuntuu lähinnä vain nopeasti kyhätyltä lähtökohdalta. Dialogia on vähän ja nyrkit puhuvat sanojen puolesta. Evans pitää jännitettä korkealla ja rakentaa kohtauksia hienosti kohti toimintaa. Vaikka mukana onkin paljon taistelua, Evans osaa pitää menon kaiken aikaa mielenkiintoisena, eikä varsinaista puutumista jatkuvaan tykitykseen tule. Monissa toimintaelokuvissa on selvää, että tekijät yrittävät peittää osaamattomuutta heiluvalla kuvauksella ja todella nopeatempoisella leikkauksella. Näin ei ole asian laita The Raid: Redemptionissa. Kun hommaa hoitavat oikeat tekijät, kuvaus ja leikkaus voivat luottaa siihen, että itse näyttelijät tekevät taistelusta vauhdikasta. Taistelut ovat pääasiassa kuvattu laajoilla otoksilla, oikein korostamaan sitä, että näyttelijät oikeasti pistävät itsensä likoon. Leikkauskin on erittäin mainiota. Visuaalinen ilme on oivallisen inhottava likaisten lavasteidensa ja lohduttoman värimaailmansa kautta. Muutamat tietokonetehosteet pistävät ikävästi silmään, mutta muuten elokuva näyttää ja myös kuulostaa hyvältä. Hienolla äänimaailmalla tehostetaan toimintakohtauksia entistäkin voimakkaammiksi.

Yhteenveto: The Raid: Redemption on perhanan brutaalia ja komeaa ääriväkivaltaviihdettä, joka on ehdottomasti korkean K18-ikärajansa ansainnut. Turhat lässytykset on poissa ja elokuva pistää haisemaan alusta loppuun oikein tosissaan. Sopivissa kohdissa löytyy oivallisia suvantohetkiä, joissa annetaan niin hahmoille kuin katsojillekin lyhyt aika hengähtää ennen seuraavaa mättämistä. Pääasiassa elokuva on kuitenkin todella intensiivinen. Toimintakohtaukset ovat henkeäsalpaavan upeita. Taistelukoreografiat ovat häikäiseviä ja on erityisen hienoa, että niistä vastaavat leffan näyttelijät. Vaikka käsikirjoitus onkin ohut ja hahmot pahvisia, ei tämä yllättäen haittaa, sillä kaikki muu filmissä on niin onnistunutta. The Raid: Redemption on ehdottomasti 2000-luvun toimintaelokuvien kärkikastia ja kuuluu jokaisen toimintafanin pakkokatsottavaksi. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Raid: Redemption, 2011, Pt. Merantau Films, Celluloid Dreams, XYZ Films

Arvostelu: Kimppakyytikytät (Stuber - 2019)

KIMPPAKYYTIKYTÄT

STUBER

Ohjaus: Michael Dowse
Pääosissa: Kumail Nanjiani, Dave Bautista, Betty Gilpin, Natalie Morales, Jimmy Tatro, Iko Uwais, Mira Sorvino, Scott Lawrence ja Karen Gillan
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 16

Stuber, eli erikoisesti suomennettu Kimppakyytikytät on Kumail Nanjianin ja Dave Bautistan tähdittämä toimintakomedia. Tarinan keksi käsikirjoittaja Tripper Clancy, jolta 20th Century Fox -yhtiö osti idean vuonna 2016 ja alkoi työstämään filmiä. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2018 ja elokuva sai ensiesityksensä South by Southwest -tapahtumassa aiemmin tänä vuonna. Nyt Kimppakyytikytät on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin leffasta, kun näin sen trailerin keväällä. Sen idea vaikutti ihan hauskalta, joten päätin mennä katsomaan elokuvan. En odottanut filmiltä paljoa, mutta toivoin, että se onnistuisi tarjoamaan edes muutamat hyvät naurut.

Uber-kuski Stun ajatukset rauhallisesta illasta voivat unohtua, kun hän päätyy yllättäen kyyditsemään vaarallisia huumediilereitä jahtaavaa poliisia, Vic Manningia.

Ei ole varmaan vaikea arvata, kumpi Kumail Nanjianista ja Dave Bautistasta esittää Uber-kuski Stuta ja kumpi poliisi Viciä. Poliisi Vicistä on haluttu tehdä mahdollisimman äijien äijä, lihaksikas ja kivikasvoinen ukko ja siihenhän Bautista sopii kuin valettu. Viciä eivät turhat lässytykset kiinnosta, vaan hän vain painelee menemään ja kohtaa vaaran ilman häivähdystäkään pelosta. Nanjianin näyttelemä Stu on tietty hänen täysi vastakohtansa. Stu pelkää ties mitä, värähtää pelkästä sattumisen ajatuksesta ja hän on paljon avoimempi tunteille ja niiden osoittamiselle. Elokuvassa tuodaankin hahmojen kautta vahvasti esiin viestiä toksisesta maskuliinisuudesta ja kuinka pöljiä roolimalleja vanhat toimintaäijät olivat 1900-luvun lopun nuorille. Vic edustaa juuri näitä isokokoisia korstoja ja Stu taas yrittää päivittää häntä 2000-luvulle. Viesti olisi muuten toimiva, jos samalla Vic ei yrittäisi tehdä Stusta kaltaistaan äijää, sillä tunteikkaat miehet eivät hänen mukaansa saa mitään aikaiseksi. Leffa siis kompastelee tässä omaan nilkkaansa, mutta sentään Nanjianilta ja Bautistalta löytyy oivaa kemiaa, ja heidän välisiä sanailujaan on veikeä seurata.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Vicin jahtaama Teijo (Iko Uwais), Vicin tytär Nicole (Natalie Morales), Stun ihastuksenkohde Becca (Betty Gilpin), Stun toisen työn ärsyttävä pomo Richie (Jimmy Tatro), Vicin pomo McHenry (Mira Sorvino) ja poliisi Morris (Karen Gillan). Gillan ja Uwais jäävät harmillisen alikäytetyiksi - etenkin Uwais, joka nähdään lähinnä vain leffan alussa ja lopussa. Koska Vic ei tunteista välitä, ovat hänen välinsä tyttäreensä tietty rikki, mistä pyritään repimään draamaa. Stu taas ei kehtaa kertoa tunteistaan Beccalle, joten molempien kohdalla pitää näyttää, kuinka nämä suhtautuvat elämiensä tärkeimpiin naisiin.

Kimppakyytikytät osoittautui olevan juuri sitä, mitä odotinkin: muutamat naurut tarjoava kertakäyttökomedia. Ei se kummoinen ole, eikä sitä luultavasti muista enää viikon päästä, mutta kyllähän sen parissa tarpeeksi viihtyi. Leffa imaisee ihan kivasti mukaansa, etenkin kun Vic päätyy Stun kyytiin. Toisistaan erilaiset parivaljakot on jo vuosia hoksattu mitä parhaimmiksi tiimeiksi ja tässä kuljetaan tuttua reittiä, missä hahmot eivät voi aluksi sietää toisiaan, kunnes kokevat henkisen matkan leffan aikana ja pikkuhiljaa lämpenevät toisilleen. Kuten jo totesin, matkaan sisältyvät viestit ja teemat eivät ihan osu maaliinsa, vaan jäävät erikoiseen ristiriitaan, mutta onhan se hyvä, että tekijät edes yrittävät sanoa jotain elokuvallaan. Jos Stun miehistyminen jätettäisiin pois, olisi mahtavaa, että leffa lyö luun kurkkuun Schwarzeneggerin ja Stallonen tykityspätkiä fanittaville katsojille, sillä se on omalla tavallaan ihan oikeassa. Itse kyllä katson mielelläni molempien toimintaikoneiden teoksia, mutta pidin silti siitä, kuinka Vicin kautta näiden näyttelijöiden rooleille kettuillaan. Tokihan sanoman voisi tuoda esiin hienovaraisemminkin ja vähemmällä siirapilla, mutta toisaalta Vicin pointtina on olla esimerkki paksukalloisista äijistä, joten ehkä sitä viestiä täytyy oikein tosissaan takoa.

Kun kyseessä on kesällä ilmestyvä toimintakomedia, monia ei välttämättä kiinnosta, mitä leffalla on sanottavanaan, vaan onnistuuko elokuva niissä parissa asiassa, mitä katsojat siltä hakevat: onko siinä hyvää toimintaa ja onko se hauska? Erityisen hauska Kimppakyytikytät ei ole, vaikka hörähdin pariin otteeseen ääneen. Jokaista kelpo vitsiä varten on muutama kehno läppä ja pääasiassa filmi saa hymähtelemään. Toimintaan taas kuuluu parissa kohtaa yllättävänkin rajua menoa. Parhaimmat vitsit itse asiassa syntyvät toimintakohtausten aikana tapahtuvasta kohelluksesta - lähinnä Stun puuhista taistelujen aikana. Toimintakohtauksissa kuitenkin häiritsee niiden heiluva kameratyöskentely ja silppuleikkaus, mikä vie niistä paljon tehoa. Teijoa esittävä The Raid -leffoista (2011-2014) tuttu Uwais päästetään parissa kohtaa valloilleen, mutta hänen hullut hyppypotkunsa eivät pääse oikeuksiinsa kuvauksen ja leikkauksen vuoksi.

Elokuvan on ohjannut Michael Dowse, joka on selvästi kopioinut mahdollisimman tarkkaan kaikkia kaverikyttäkomedioita ja luo tarpeeksi kelvollisesti menevää tunnelmaa mukaan. Vielä enemmän kopiointia on tehnyt käsikirjoittaja Tripper Clancy, joka on heittänyt sekaan niin paljon kliseitä kuin on mahdollista. Elokuvan alkupäässä yritetään vitsailla toimintaleffojen kliseiden kustannuksella, mutta lopulta leffa tietty sortuu käyttämään niitä kliseitä ja pilkka kolahtaa omaan nilkkaan. Toimintakohtausten heiluvaa kameratyöskentelyä lukuunottamatta Kimppakyytikytät on sujuvasti kuvattu ja leikkauksessa on karsittu turhat pois, jotta jäljelle jää tiivis paketti. Muutamat näkyvät erikoistehosteet toimivat, minkä lisäksi äänimaailma on rakennettu hyvin. Joseph Trapanesen säveltämät musiikit tuovat oman lisänsä leffan henkeen.

Yhteenveto: Kimppakyytikytät on ihan menevä kesähömppäkomedia, jonka kuitenkin unohtaa pian sen näkemisen jälkeen. Leffa kierrättää paljon kliseitä kaverikyttäleffoista, mutta yrittää tuoda mukaan jotain uutta viestillä toksisesta maskuliinisuudesta. Vaikka viesti on osuva, ei elokuva osaa viedä sitä perille, vaan alkaa hieman taistelemaan sitä vastaan loppupäässä. Huumoripuoli onnistuu pariin otteeseen naurattamaan, mutta mukaan mahtuu paljon kehnoja vitsejä. Toiminta taas on ihan viihdyttävää, mutta siinä häiritsee kömpelö tekninen toteutus. Elokuvaa jaksaa kuitenkin katsoa Dave Bautistan ja Kumail Nanjianin vuoksi. Kaksikolta löytyy hyvää kemiaa ja vaikka heidän hahmonsa ovat isoja kliseitä, ovat he toimivia kliseitä. Jos kaipaat viihdyttävää kertakäyttökomediaa, minkä parissa viilentyä leffateatterissa hellepäivänä, voi Kimppakyytikytät toimia hyvin. Leffassa on kuitenkin selkeät ongelmansa ja niiden takia annan tälle Uber-kyydille vain:

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Stuber, 2019, Twentieth Century Fox

Arvostelu: Mile 22 (2018)

MILE 22

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, Lauren Cohan, Iko Uwais, John Malkovich, Sam Medina, Emily Skeggs, Ronda Rousey, Carlo Alban ja Peter Berg
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Mile 22 on ohjaaja Peter Bergin ja näyttelijä Mark Wahlbergin neljäs yhteistyöelokuva. Filmi lähti liikkeelle käsikirjoittajakaksikko Lea Carpenterin ja Graham Rolandin ideasta. Kaksikko sai ideansa myytyä ja elokuvan työstäminen alkoi. Kuvaukset starttasivat loppuvuodesta 2017 ja lopulta Mile 22 sai ensi-iltansa tämän kuun alussa. Kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin ketkä sen ovat tehneet, sillä pidin Bergin ja Wahlbergin parista edellisestä yhteistyöleffasta Deepwater Horizon (2016) ja Ajojahti (Patriots Day - 2016) - The Lone Survivoria (2013) en ole tätä kirjoittaessani vielä nähnyt. En kuitenkaan päässyt elokuvan lehdistönäytökseen, sillä olin juuri silloin Ruotsissa. Kuitenkin kun elokuva saapui vihdoin teattereihin, päätin mennä katsomaan sen yhdessä isäni kanssa.

Erikoisjoukko Overwatch saa tehtäväkseen kuljettaa turvapaikkaan erään henkilön, jolla on hallussaan äärimmäisen tärkeää tietoa. Overwatch saa peräänsä toisen joukon, joka on myös kiinnostunut tiedoista.

Mark Wahlberg näyttelee Overwatch-ryhmän johtohahmoa James Silvaa, joka yllättäen ei ole kovin pidettävä heppu. Silva on erinomainen työssään ja tehokas taistelija, mutta persoonana hän on todella temperamenttinen ja suoraan sanottuna aikamoinen mulkvisti. On erikoinen ratkaisu, ettei päähenkilöstä tee pidettävää, sillä siten katsoja ei luultavasti välitä hänestä lainkaan. Ja pakko sanoa, että Silvasta onkin äärimmäisen vaikea välittää, etenkin kun hänen taustojaan käydään läpi vain alkuteksteissä nähtyjen lehtileikkeiden kautta, jolloin hahmo jää harmillisen pintapuoliseksi. Wahlberg on kuitenkin pidettävä tyyppi, mikä auttaa katsojaa pitämään hieman Silvasta, muttei Wahlbergkään täysin hahmoa pelasta. Parasta Silvassa on, että hänen aivonsa toimivat paljon nopeammin kuin muiden, minkä takia hänellä on ranteessaan kumilenksu, mitä hänen täytyy vähän väliä näprätä keskittyäkseen. Lenksu ei ole vain nopeasti esitelty ominaisuus, mikä unohdetaan elokuvan aikana, vaan Silva leikkii sillä leffan loppuun saakka.
     Silvan lisäksi tärkeitä Overwatchin ryhmäläisiä ovat myös Lauren Cohanin esittämä Alice ja John Malkovichin näyttelemä "Äiti". Malkovichin kyvyt menevät valitettavasti täysin hukkaan, kun hänen roolikseen jää pelkkä komentojen antaminen tietokoneen takaa. Hän sopii kyllä osaansa, muttei tarjoa mitään ihmeellistä näyttelijätyötä. Cohan taas istuu erittäin hyvin kova mimmi Aliceksi, joka pääsee toimintaan mukaan siinä missä Silvakin. Hahmolle on yritetty luoda taustaa perheongelmilla (ohjaaja Peter Berg näyttelee Alicen ex-miestä), mutta yritys jää niin kömpelöksi, ettei Alicesta välitä sen enempää kuin Silvastakaan. Ryhmään kuuluu muitakin hahmoja, joita esittävät mm. Emily Skeggs, Carlo Alban ja Ronda Rousey, mutta he jäävät pahasti taka-alalle ja siten unohduksiin.
     Indonesialaisista The Raid -toimintaelokuvista (2011-2014) tuttu Iko Uwais nähdään Overwatch-ryhmän tehtävänä, eli Li Noorina, jolla on hallussaan tärkeää tietoa. Suurimmaksi osaksi Li Noor tuntuu vain tarkkailevan muita salaperäisesti, mutta muutamassa kohtaa hän pääsee kunnolla toimintaan, jolloin Uwais osoittaa stunt-lahjansa. Aasialainen kun on, hahmo käyttää tietty itämaisia kamppailuliikkeitä ja hänen käymät tappelunsa ovatkin paljon fyysisempiä, missä pitää käyttää koko kehoa hyödyksi.

Mile 22 nimittäin pyrkii yhdistelemään länsimaista ja itämaista toimintaa. Välillä se on perinteistä amerikkalaista tykitystä, missä vastapuolet ammuskelevat toisiaan autojensa takaa. Kranaatit lentävät, paikkoja räjähtelee ja meno on tylyä. Välillä taas aasialaisnäyttelijät pääsevät esittelemään taitojaan, mätkiessään toisiaan pataan kaiken maailman ilmapiruettien jälkeen. Lähitaistelussa kaikki käteen osuva kelpaa aseeksi, mikä johtaa pariin ihan hauskaan tilanteeseen. Tekijät eivät onneksi ole laimentaneet väkivaltaa lapsiystävälliseksi, vaan veri roiskuu ja ihmisiä kuolee hyvinkin brutaalein tavoin. Kaksi erilaista lähestymistapaa toimintaan tekevät taisteluista erilaisia, eikä aika ehdi käymään pitkäksi toimintakohtausten aikana. Valitettavasti näyttävät stuntit menevät kuitenkin hieman hukkaan hätäisen leikkauksen takia. Vaativat liikkeet menettävät siisteyttään, kun se täytyy nähdä muutamasta eri kuvakulmasta, mikä herättää helposti tunteen siitä, ettei näyttelijä oikeasti pystynyt kyseiseen stunttiin. Rauhallisemmalla leikkauksella toiminta olisi vaikuttavampaa ja nappaisi vielä paremmin mukaansa. Vielä kun elokuva saisi katsojan välittämään hahmoistaan, löytyisi toimintakohtauksista jännitettäkin... Tyylikäs toiminta ei valitettavasti riitä, kun katsojaa ei kiinnosta edes päähenkilön kohtalo.

Hätäisesti leikattu toiminta ei kuitenkaan ole filmin isoin ongelma. Mile 22 on jo tarinaltaan ja kerronnaltaan aika kömpelö tekele. Pohjimmiltaan juoni on äärimmäisen simppeli, mutta tekijät ovat jostain syystä halunneet monimutkistaa sitä jopa siihen pisteeseen asti, että elokuvaa on paikoitellen vaikea seurata. Etenkin alkupuolisko on todella sekava. Alkutekstit vyöryttävät kasan tärkeää tietoa katsojan niskaan, jotta olisi edes jollain tapaa perillä, keitä hahmot ovat ja mikä tämä tiimi on. Alkupäässä leffa leikkaa ihan liian nopeasti aiheesta toiseen, oli kyse sitten Alicen ongelmista, itse tehtävästä tai Li Noorin motiiveista. Ja vähän väliä läpi elokuvan Silva pitää monologia kameran edessä, mikä liittyy hädintuskin tarinaan ja sisältää pääasiassa mahdollisimman hyvältä kuulostavia lausahduksia. Loppuleffa onkin sitten vain kaahailua, pakenemista ja toimintakohtauksia, kunnes filmi päättyy. Loppuun on tietysti heitetty jonkinlainen juonenkäänne, mitä tekijät ovat varmasti pitäneet nokkelana. "Vau! Enpä olisi osannut arvata!" -reaktion sijaan katsoja kuitenkin toteaa "Jaahas, vai niin." Ei elokuvasta siis paljoa jää käteen. Mile 22 päättää vielä loppua cliffhangeriin, mikä jättää tarinan pahasti auki. Berg ja Wahlberg ovat vihjailleet leffan olevan trilogian avausosa, mutta kun Mile 22 ei toimi tarpeeksi hyvin omana toimintaseikkailunaan, ei se herätä kiinnostusta jatko-osia kohtaan. Surullisintahan koko hommassa on, että filmi on hädintuskin tienannut budjettinsa takaisin, mikä tarkoittaa sitä, että jatko on erittäin epätodennäköistä. Ja jos jatkoa jollain ihmeellä saadaan, on se luultavasti suoraan DVD:lle ilmestyvä pienen budjetin tekele, missä ei ole samoja tekijöitä ja näyttelijöitä mukana.

Ohjaaja Peter Bergin olisi varmaan pitänyt pysyä tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa, jos hänen ensimmäinen fiktiivinen tarinansa pitkään aikaan toimii näin keskinkertaisesti. Bergillä on kyllä silmää tyylikkäälle toiminnalle, mutta se ei vielä paljoa pelasta. Lea Carpenterin työstämä käsikirjoitus on erittäin kömpelösti kasattu, eikä Carpenter todellakaan ole niin kekseliäs kuin hän selkeästi uskoo olevansa. Mile 22 on kuitenkin kuvattu kelvollisesti, vaikkakin välillä kamera heiluu ihan liikaa. Kameratyöskentelyssä hauskinta on, että tekijät ovat päättäneet lisätä leffaan sotilaslennokeilla ja valvontakameroilla otettua kuvaa, millä on pyritty tuomaan realismia mukaan. Harmi vain, että kuvaus pilataan hieman kehnolla leikkauksella. Elokuva ei hengitä lähes lainkaan, eikä se tunnu mahtuvan puolentoista tunnin kestoonsa. Lavastusryhmä sentään tekee hommansa ansiokkaasti, minkä lisäksi muut tekijät ovat saaneet näyttävää tuhoa aikaiseksi. Äänimaailma on erittäin oivallinen aina aseiden tulituksesta ja nyrkkien iskuista Jeff Russon säveltämään painostavaan musiikkiin.

Yhteenveto: Mile 22 on harmillisen keskinkertainen toimintarymistely, jonka ainoaksi oikeasti hyväksi puoleksi jää länsimaisen ja itämaisen taistelun yhdistäminen. Mark Wahlberg, Lauren Cohan ja Iko Uwais tekevät kyllä kelpo työtä rooleissaan ja paikoitellen filmi onnistuu viihdyttämään, mutta kömpelö kerronta, huonot käänteet ja kehno leikkaus jättävät lopuksi ikävän maun katsojan suuhun. Leffan alkupuoliskoa on ärsyttävän vaikea seurata, sillä se pyrkii keskittymään ihan liian moneen asiaan samaan aikaan. Toinen puolisko onkin sitten pelkkää toimintaa, jota on mukava katsoa muutamien kekseliäisyyksien ansiosta, mutta josta ei paljoa irtoa, sillä katsoja ei jännitä kenenkään puolesta. Loppu jättää tarinan pahasti auki ja vihjailee jatkolla, mutta tällä menolla Mile 22 tulee jäämään yksinäiseksi toimintarainaksi. Vaikka elokuva kiinnostaisi, suosittelen silti odottamaan vuokrausmahdollisuutta, sillä ei tämä ole leffalipun hinnan arvoinen tekele. Kyllä Mile 22:n kerran katsoo, mutta eipä sitä tarvitse uudelleen nähdä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mile 22, 2018, STX Entertainment, Closest to the Hole Productions, Film 44, The Hideaway Entertainment