Arvostelu: Collateral - väärä aika väärä paikka (Collateral - 2004)

COLLATERAL - VÄÄRÄ AIKA VÄÄRÄ PAIKKA

COLLATERAL

Ohjaus: Michael Mann

Pääosissa: Jamie Foxx, Tom Cruise, Jada Pinkett Smith, Mark Ruffalo, Peter Berg, Bruce McGill, Irma P. Hall, Barry Shabaka Henley, Klea Scott, Emilio Rivera, Javier Bardem ja Jason Statham

Genre: trilleri, toiminta

Kesto: 2 tuntia

Ikäraja: 16

Collateral, suomalaiselta lisänimeltään Väärä aika väärä paikka, on Michael Mannin ohjaama toimintatrilleri. Stuart Beattie sai idean elokuvaan jo 17-vuotiaana, ollessaan taksin kyydissä ja pohtiessaan, mitä jos joku taksikuski kyyditsisi tietämättään tappajaa. Beattie esitteli "The Last Domino" -työnimellä kulkeneen ideansa tuottajakaverilleen Julie Richardsonille, joka taas vei idean eteenpäin Frank Darabontin perustamalle Edge City -yhtiölle. Yhtiöllä kiinnostuttiin elokuvasta, mutta kun HBO (jolle Edge City tuotti elokuvia) kieltäytyi projektista, se päätyi DreamWorksille, missä siitä innostuttiin. Alun perin ohjaajaksi oli ehdolla muun muassa Mimi Lederiä ja Fernando Meirellesiä, kunnes pestiin valittiin Michael Mann. Pääosiin taas kaavailtiin ensiksi Russell Crowea ja Adam Sandleria, mutta kumpikin jätti projektin ja lopulta rooleihin palkattiin Tom Cruise ja Jamie Foxx. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2003 ja lopulta Collateral - väärä aika väärä paikka sai maailmanensi-iltansa 2. elokuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka keräsi paljon kehuja kriitikoilta. Elokuva sai myös parhaan miessivuosan ja leikkauksen Oscar-ehdokkuudet, parhaan miessivuosan Golden Globe -ehdokkuuden, sekä parhaan ohjauksen, käsikirjoituksen, miessivuosan, leikkauksen ja äänen BAFTA-ehdokkuudet ja parhaan kuvauksen BAFTA-palkinnon. Itse näin Collateralin jo hyvin nuorena ja pidin siitä paljon. Olen katsonut sen kerran tai pari uudestaan ja nyt kun huomasin elokuvan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen jälleen ja samalla myös arvostella sen.

Taksikuski Max saa eräänä yönä kyytiinsä Vincentin, joka tarjoaa hänelle mojovaa rahasummaa sitä vastaan, että Max kyyditsee ainoastaan Vincentiä läpi yön, kun tämä hoitaa bisneksiään. Kun Maxille selviää, että Vincentin bisnekset liittyvät ihmisten murhaamiseen, alkaa kyyti, josta vaikuttaisi olevan mahdotonta päästä pois.

Jamie Foxx nähdään Maxina, joka on työskennellyt taksikuskina yli vuosikymmenen, samalla haaveillen omasta limusiiniyhtiöstään. Tom Cruise taas näyttelee Vincentiä, palkkatappajaa, joka eräänä yönä sattuu hyppäämään juuri Maxin kyytiin, hoitaessaan tappokeikkaa Los Angelesissa. Pian käy selväksi, että Max on panttivanki omassa taksissaan, Vincentin uhkaillessa ja kiristäessä häntä toimimaan hänen henkilökohtaisena kuljettajanaan läpi yön. Asetelma on trillerille mitä erinomaisin ja nämä kaksi hahmoa ovat niin vakuuttavasti kirjoitettuja kuin myös näyteltyjä. Foxx tekee yhden uransa parhaista töistä Maxina, joka ryhtyy vähitellen keräämään rohkeuttaan elämänsä hurjimman kyydin aikana. Foxx sai suorituksellaan jopa parhaan miessivuosan Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet ja vaikka hän hävisikin niistä jokaisen, ei tuo tainnut painaa miehen mieltä, sillä samoissa gaaloissa hän onnistui nappaamaan parhaan miespääosan Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -palkinnot työstään Ray-elokuvassa (2004). Cruise taas tekee yhden oman elokuvauransa poikkeuksellisimmista rooleista. Pääasiassa sankaritonttia hoitava Cruise on yllättävänkin toimiva valinta pahiksen osaan. Collateral taitaakin olla ainoa elokuva, jossa Cruisen jahdatessa hahmoja ase kourassaan, katsoja ei kannusta häntä onnistumaan, vaan hänen kohteitaan selviytymään.

     Elokuvassa nähdään myös Mark Ruffalo ja Peter Berg etsivinä Fanningina ja Weidnerinä, Jada Pinkett Smith asianajaja Anniena, Bruce McGill FBI-agentti Pedrosana, Irma P. Hall Maxin äitinä, Javier Bardem rikollispomo Felixinä, sekä Jason Statham pienessä roolissa heti elokuvan alussa miehenä, joka antaa Vincentille hänen työnkuvansa sisältävän laukun. Statham on myöhemmin haastatteluissa todennut kyseessä olevan Frank Martin, hänen roolihahmonsa Transporter-elokuvissa (2002-2015). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat mainiosti rooleistaan, etenkin Ruffalo ja Pinkett Smith.

Collateral - väärä aika väärä paikka sen kuin paranee iän ja uudelleenkatselujen myötä. Heat - ajojahdin (Heat - 1995) ohjaajana parhaiten tunnettu Michael Mann osoittaa lahjakkuutensa toimintatrillerien saralla tässäkin ja tarjoaa jännittävän ja vangitsevan parituntisen, jonka parissa ei aika käy pitkäksi. Elokuva nappaa heti mukaansa Los Angelesin yöelämään ja Maxin taksin kyytiin, ja kun Vincent hyppää sekaan, sekä paljastaa todelliset kyntensä, alkaa aivan mahtava ajomatka. Kuten tulikin jo sanottua, leffan premissi on loistava ja siitä on saatu kypsyteltyä sitäkin parempi lopputulos. Elokuva kasvattelee jännitystään erinomaisesti läpi kestonsa, muuttuen finaaliaan kohti jopa piinaavan tiivistunnelmaiseksi. Sekaan mahtuu useita väkeviä kohtauksia, oli kyse sitten pääkaksikon välisen jännitteen kulkemisesta vuoristoratamaisesti tai räiskyvistä toimintakohtauksista, Vincentin päästessä kunnolla irti. Nämä väkivallan purkaukset vain saavat katsojan jännittämään enemmän Maxin selviytymisen puolesta.

Elokuva on jo pintapuoleisesti todella onnistunut juonta, ohjausta, näyttelijöitä ja tunnelmaa myöten, mutta se nousee vielä korkeammalle tasolle hiljalleen avautuvien syvempien puoltensa ansiosta. Maxin ja Vincentin kohtaaminen ei jää pelkäksi intensiiviseksi jännitysnäytelmäksi, vaan yhteinen matka avaa kummastakin asioita niin katsojille kuin myös toisilleen ja jopa itselleen. Ampumiset, takaa-ajot ja sen sellaiset ovat kyllä koukuttavaa katseltavaa, mutta elokuvan parasta antia ovat näiden kahden erilaisen miehen keskustelut taksimatkan aikana. Meno käy jopa ajoittain todella filosofiseksi, kun Max ja Vincent pohtivat palkkatappajan työtä, kilpailevien roistojen tappamisen moraalisia puolia, sekä jopa yksittäisten ihmisten merkityksestä ja merkityksettömyydestä järjettömän valtavassa universumissa. Näihin kahteen hahmoon kiintyy hyvin eri tavoin ja kun heidän matkansa viedään vihdoin päätökseensä, on tunne lopputekstien aikana monimutkikas ja haikea.

Michael Mann rakentaa ilmapiiriä fantastisesti, pitäen tiukasti katsojastaan kiinni läpi elokuvan. Ja kun Mann on ohjaksissa, voi myös olla varma, että leffa näyttääkin hyvältä. Collateral - väärä aika väärä paikka on todella tyylikkäästi kuvattu ja yöllinen Los Angeles näyttää kertakaikkiaan upealta. Leikkaus on taidokasta ja lavasteet ja puvut oivalliset. Äänimaailma on hyvin rakennettu tehosteita ja James Newton Howardin tunnelmallisesti maalailevia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.5.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Collateral, 2004, Paramount Pictures, Dreamworks Pictures, Edge City, Parkes/MacDonald Image Nation

Arvostelu: Battleship (2012)

BATTLESHIP

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Taylor Kitsch, Rihanna, Brooklyn Decker, Alexander Skarsgård, Tadanobu Asano, Hamish Linklater, Jesse Plemons, John Tui, Gregory D. Gadson, Adam Godley, Peter MacNicol, Rami Malek ja Liam Neeson
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Battleship perustuu Hasbron omistamaan lautapeliin Laivanupotus. Huomattuaan leluihinsa perustuneiden Transformers-elokuvien (2007-) valtavan suosion, Hasbro alkoi heti suunnittelemaan filmatisointeja muistakin tuotteistaan. Kuvaukset alkoivat kesällä 2010 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo vuotta myöhemmin, mutta julkaisua päädyttiinkin siirtämään. Lopulta Battleship sai maailmanensi-iltansa Tokiossa 3. huhtikuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Vaikka elokuva tienasi jopa 300 miljoonaa dollaria lippuluukuilla, ei se ollut toivottu hitti korkeaan budjettiinsa verrattuna. Kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn ja leffa sai jopa seitsemän Razzie-ehdokkuutta (mm. huonoin elokuva, ohjaus, miessivuosa ja käsikirjoitus), joista se "voitti" huonoimman naissivuosan palkinnon. Itse näin Battleshipin vasta vuokralta, enkä pitänyt elokuvasta. En ole siis katsonut leffaa uudestaan, kunnes huomasin sen täyttävän nyt kymmenen vuotta. Päätin antaa Battleshipille uuden mahdollisuuden juhlavuoden kunniaksi.

Yhdysvaltojen laivasto harjoittelee lähellä Havaijia, kun mereen putoaa jotain taivaalta. Laivasto lähtee tutkimaan asiaa ja pian he huomaavat joutuneensa taisteluun avaruudesta hyökkäävien muukalaisten kanssa.

2010-luvun alussa Taylor Kitschin oli tarkoitus olla seuraava suuri elokuvatähti. Hän oli esiintynyt X-Men Origins: Wolverinessa (2009) ja pitkään hänen Gambit-hahmolleen kehiteltiinkin omaa elokuvaansa. Vuonna 2012 Kitsch pääsi tähdittämään kahta isoa tehoste-elokuvaa, tätä Battleshipia ja Disneyn John Carteria (2012), mutta kun molemmat osoittautuivat taloudellisiksi flopeiksi, oli Kitschin enää turha haaveilla tähteydestä Hollywoodissa. Haaveet olivat muutenkin aika turhat, sillä Kitsch ei rooleissaan erityisemmin vakuuta. Hän on aikamoinen puupökkelö tässäkin, näytellessään laivastoon kuuluvaa Alex Hopperia. Kitschin ongelmaksi tosin koituu myös se, kuinka rasittava hänen hahmonsa on. Hopper on jatkuvasti mokailemassa ja tekemässä typeryyksiä, ja loppuun asti katsojan on vaikea pitää hänestä.

     Elokuvassa nähdään myös Alexander Skarsgård Hopperin Stone-veljenä, Brooklyn Decker Hopperin tyttöystävänä Samanthana ja Liam Neeson tämän isänä amiraali Shanena, Tadanobu Asano kapteeni Nagatana, huonoimman naissivuosan Razzie-palkinnon voittanut laulaja Rihanna kersantti Raikesina, Jesse Plemons huonoja vitsejä heittävänä Ordyna, sekä Hamish Linklater avaruutta tutkivana Calina. Nykyään iso stara, Bohemian Rhapsodysta (2018) parhaan miespääosan Oscar-palkinnon voittanut Rami Malek tekee elokuvassa todella lyhyen roolityön laivaston miehenä. Neeson tietty istuu täydellisesti jylhän amiraalin rooliin, joka katsojan tavoin ei ymmärrä, mitä hänen tyttärensä näkee Hopperissa. Neesonia ja hieman yrittävää Skarsgårdia lukuun ottamatta näyttelijät eivät ole kaksisia rooleissaan. Ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Rihanna osoittaa nopeasti, että hänen olisi kannattanut pysytellä musiikin teossa.

On suorastaan naurettavan selvää, että Battleship tehtiin Transformersin suosion myötä. Vaikkei mukana olekaan autoiksi, panssarivaunuiksi ja helikoptereiksi muuntautuvia robotteja, elokuvalla on enemmän yhteistä Transformersien kanssa kuin Laivanupotus-pelin. Mukana on kyllä yksi hulvaton kohtaus, joka yrittää mukailla lautapeliä (palataan siihen ihan kohta), mutta lähinnä elokuva on ottanut peliltä vain sen englanninkielisen nimen. Avaruusolentoja ei lautapelistä löydy, mutta eipä sellainen pikku vika haittaa studiopomoja, joiden silmissä kiiltävät dollarit. Vuotta aiemmin ilmestynyt Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon - 2011) tahkosi lippuluukuilla yli miljardi dollaria, joten elokuvan suosion toistamisen yrittäminen on täysin ymmärrettävä ratkaisu.

Kaikki avaruusalusten ulkonäöstä pahvisiin hahmoihin, seksualisoiviin naiskuvauksiin, leikkaustyyliin, korkea-kontrastiseen värimäärittelyyn, äänimaailmaan (musiikeista vastaava Steve Jablonsky teki myös Transformersien musiikit ja sen myös huomaa), lopputekstien fonttiin ja ihan vain yleishenkeen, vihjaa äärimmäisen voimakkaasti, että Battleshipin tekijät ovat saaneet ohjeeksi kopioida Transformerseja mahdollisimman tarkkaan. On todella koomista, kuinka tekijät eivät edes yritä peitellä samanlaisuuksia ja Battleshipin voisikin ihan hyvin katsoa Transformers-sarjan surkuhupaisana lisäosaleffana.

Battleship on todella typerä ja korni scifitoimintaelokuva, mistä löytyy valtavasti ongelmia, eikä sitä voi millään kutsua hyväksi elokuvaksi. Silti kaikessa siinä hölmöydessä ja yliampuvassa tehostemekastuksessa on jotain valloittavan viihdyttävää. Elokuvaa ei ole edes tehty itsetietoisesti pilke silmäkulmassa, mutta se ei onneksi ota itseään tosissaan, jolloin sitä voi katsoa helppona aivot-narikkaan-popcornviihteenä. Se on ylipitkä ja etenkin alusta saisi karsittua turhia minuutteja pois, mutta kun laivaston ja avaruusolentojen taistelu alkaa, en voi väittää, ettenkö olisi aika ajoin viihtynyt oikein mukavasti elokuvan parissa. 

Yhdessä kohtaa leffaa tekijät sentään tajuavat, että elokuva on pakko saada yhdistettyä Laivanupotus-peliin edes jotenkin. Pääsemme näkemään todella hilpeän kohtauksen, jossa hahmot tekevät kartoitusta meren aaltoja mittaavien poijujen kanssa ja sitten huutelevat "B-4", "F-6" jne., toivoen, että joku sokkona ammutuista panoksista osuisi muukalaisten alukseen. Vielä parempaa on, kun todelliset sotaveteraanit saapuvat mukaan taistoon. Nämä ukot ovat taistelleet oikeassa sodassa ja nyt heidän pitäisi esittää taistelevansa tietokoneella tehtyjä avaruusolentoja vastaan. Tympääntyneet ilmeet toimivat kirsikkana kakun päällä, tehden elokuvasta niin naurettavan kehnon, että se on viihdyttävä. Sanoisinko jopa, että kalkkuna.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Peter Berg, joka ei kuitenkaan pääse tuomaan omaa tyyliään lainkaan esille, vaan Berg kopioi Transformers-ohjaaja Michael Bayn työtä kaikin puolin. Berg pyrkii parhaansa mukaan tekemään viihdyttävää hömppää Jon ja Erich Hoeberin työstämän kökön käsikirjoituksen pohjalta ja tavallaan onnistuukin siinä. Kuvaus ajaa asiansa, mutta mukana on myös kömpelöä kamerakikkailua ja liian lähelle kasvoja meneviä otoksia. Valaisua hyödynnetään myös aika tökerösti. Leikkauksessa elokuvaa olisi voinut tiivistää kymmenellä minuutilla. Lavasteet, puvut ja maskeeraukset ovat onnistuneet ja suurimmaksi osaksi erikoistehosteet ovat vaikuttavat. Vain kypärättömät avaruusolennot ovat nähneet parhaat päivänsä. Äänimaailma korostaa filmin massiiviseksi paisuvaa menoa ja Jablonsky tekee musiikkien kanssa ihan pätevää työtä, vaikka tuntuukin usein kopioivan itseään Transformerseista.

Yhteenveto: Battleship on todella pöljä scifitoimintaraina, jolla on aika vähän tekemistä alkuperäisen lautapelin kanssa. Yhdessä kohtaa yritetään kikkaillen tuoda pelin kulkua mukaan taistelukohtaukseen, mutta pääasiassa filmistä huokuu yritys toistaa Transformers-elokuvien taloudellinen suosio. Niin moni asia ohjauksesta musiikkeihin on kuin ryövätty Transformerseista ja se tekee leffasta aika huvittavan. Koomista on myös oikeiden sotaveteraanien tuominen mukaan, kun iäkkäistä herroista paistaa läpi kummastus koko projektia kohtaan. Elokuva on kestoltaan turhan pitkä, sen näyttelijät ovat aika pökkelöitä pahvirooleissaan ja käsikirjoitus on surkuhupaisa. Silti häpeillen tunnustan viihtyneeni Battleshipin parissa aika ajoin. Taistelukohtaukset ovat pätevää rymistelyä ja visuaalisesti elokuva näyttää hyvältä. Ei elokuva hyvä ole, mutta aivottomana hömppänä sen katsoo tarpeeksi sujuvasti kertaalleen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt, mahdollista jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Battleship, 2012, Universal Pictures, Hasbro, Bluegrass Films, Film 44, Dentsu

Arvostelu: Mile 22 (2018)

MILE 22

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, Lauren Cohan, Iko Uwais, John Malkovich, Sam Medina, Emily Skeggs, Ronda Rousey, Carlo Alban ja Peter Berg
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Mile 22 on ohjaaja Peter Bergin ja näyttelijä Mark Wahlbergin neljäs yhteistyöelokuva. Filmi lähti liikkeelle käsikirjoittajakaksikko Lea Carpenterin ja Graham Rolandin ideasta. Kaksikko sai ideansa myytyä ja elokuvan työstäminen alkoi. Kuvaukset starttasivat loppuvuodesta 2017 ja lopulta Mile 22 sai ensi-iltansa tämän kuun alussa. Kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin ketkä sen ovat tehneet, sillä pidin Bergin ja Wahlbergin parista edellisestä yhteistyöleffasta Deepwater Horizon (2016) ja Ajojahti (Patriots Day - 2016) - The Lone Survivoria (2013) en ole tätä kirjoittaessani vielä nähnyt. En kuitenkaan päässyt elokuvan lehdistönäytökseen, sillä olin juuri silloin Ruotsissa. Kuitenkin kun elokuva saapui vihdoin teattereihin, päätin mennä katsomaan sen yhdessä isäni kanssa.

Erikoisjoukko Overwatch saa tehtäväkseen kuljettaa turvapaikkaan erään henkilön, jolla on hallussaan äärimmäisen tärkeää tietoa. Overwatch saa peräänsä toisen joukon, joka on myös kiinnostunut tiedoista.

Mark Wahlberg näyttelee Overwatch-ryhmän johtohahmoa James Silvaa, joka yllättäen ei ole kovin pidettävä heppu. Silva on erinomainen työssään ja tehokas taistelija, mutta persoonana hän on todella temperamenttinen ja suoraan sanottuna aikamoinen mulkvisti. On erikoinen ratkaisu, ettei päähenkilöstä tee pidettävää, sillä siten katsoja ei luultavasti välitä hänestä lainkaan. Ja pakko sanoa, että Silvasta onkin äärimmäisen vaikea välittää, etenkin kun hänen taustojaan käydään läpi vain alkuteksteissä nähtyjen lehtileikkeiden kautta, jolloin hahmo jää harmillisen pintapuoliseksi. Wahlberg on kuitenkin pidettävä tyyppi, mikä auttaa katsojaa pitämään hieman Silvasta, muttei Wahlbergkään täysin hahmoa pelasta. Parasta Silvassa on, että hänen aivonsa toimivat paljon nopeammin kuin muiden, minkä takia hänellä on ranteessaan kumilenksu, mitä hänen täytyy vähän väliä näprätä keskittyäkseen. Lenksu ei ole vain nopeasti esitelty ominaisuus, mikä unohdetaan elokuvan aikana, vaan Silva leikkii sillä leffan loppuun saakka.
     Silvan lisäksi tärkeitä Overwatchin ryhmäläisiä ovat myös Lauren Cohanin esittämä Alice ja John Malkovichin näyttelemä "Äiti". Malkovichin kyvyt menevät valitettavasti täysin hukkaan, kun hänen roolikseen jää pelkkä komentojen antaminen tietokoneen takaa. Hän sopii kyllä osaansa, muttei tarjoa mitään ihmeellistä näyttelijätyötä. Cohan taas istuu erittäin hyvin kova mimmi Aliceksi, joka pääsee toimintaan mukaan siinä missä Silvakin. Hahmolle on yritetty luoda taustaa perheongelmilla (ohjaaja Peter Berg näyttelee Alicen ex-miestä), mutta yritys jää niin kömpelöksi, ettei Alicesta välitä sen enempää kuin Silvastakaan. Ryhmään kuuluu muitakin hahmoja, joita esittävät mm. Emily Skeggs, Carlo Alban ja Ronda Rousey, mutta he jäävät pahasti taka-alalle ja siten unohduksiin.
     Indonesialaisista The Raid -toimintaelokuvista (2011-2014) tuttu Iko Uwais nähdään Overwatch-ryhmän tehtävänä, eli Li Noorina, jolla on hallussaan tärkeää tietoa. Suurimmaksi osaksi Li Noor tuntuu vain tarkkailevan muita salaperäisesti, mutta muutamassa kohtaa hän pääsee kunnolla toimintaan, jolloin Uwais osoittaa stunt-lahjansa. Aasialainen kun on, hahmo käyttää tietty itämaisia kamppailuliikkeitä ja hänen käymät tappelunsa ovatkin paljon fyysisempiä, missä pitää käyttää koko kehoa hyödyksi.

Mile 22 nimittäin pyrkii yhdistelemään länsimaista ja itämaista toimintaa. Välillä se on perinteistä amerikkalaista tykitystä, missä vastapuolet ammuskelevat toisiaan autojensa takaa. Kranaatit lentävät, paikkoja räjähtelee ja meno on tylyä. Välillä taas aasialaisnäyttelijät pääsevät esittelemään taitojaan, mätkiessään toisiaan pataan kaiken maailman ilmapiruettien jälkeen. Lähitaistelussa kaikki käteen osuva kelpaa aseeksi, mikä johtaa pariin ihan hauskaan tilanteeseen. Tekijät eivät onneksi ole laimentaneet väkivaltaa lapsiystävälliseksi, vaan veri roiskuu ja ihmisiä kuolee hyvinkin brutaalein tavoin. Kaksi erilaista lähestymistapaa toimintaan tekevät taisteluista erilaisia, eikä aika ehdi käymään pitkäksi toimintakohtausten aikana. Valitettavasti näyttävät stuntit menevät kuitenkin hieman hukkaan hätäisen leikkauksen takia. Vaativat liikkeet menettävät siisteyttään, kun se täytyy nähdä muutamasta eri kuvakulmasta, mikä herättää helposti tunteen siitä, ettei näyttelijä oikeasti pystynyt kyseiseen stunttiin. Rauhallisemmalla leikkauksella toiminta olisi vaikuttavampaa ja nappaisi vielä paremmin mukaansa. Vielä kun elokuva saisi katsojan välittämään hahmoistaan, löytyisi toimintakohtauksista jännitettäkin... Tyylikäs toiminta ei valitettavasti riitä, kun katsojaa ei kiinnosta edes päähenkilön kohtalo.

Hätäisesti leikattu toiminta ei kuitenkaan ole filmin isoin ongelma. Mile 22 on jo tarinaltaan ja kerronnaltaan aika kömpelö tekele. Pohjimmiltaan juoni on äärimmäisen simppeli, mutta tekijät ovat jostain syystä halunneet monimutkistaa sitä jopa siihen pisteeseen asti, että elokuvaa on paikoitellen vaikea seurata. Etenkin alkupuolisko on todella sekava. Alkutekstit vyöryttävät kasan tärkeää tietoa katsojan niskaan, jotta olisi edes jollain tapaa perillä, keitä hahmot ovat ja mikä tämä tiimi on. Alkupäässä leffa leikkaa ihan liian nopeasti aiheesta toiseen, oli kyse sitten Alicen ongelmista, itse tehtävästä tai Li Noorin motiiveista. Ja vähän väliä läpi elokuvan Silva pitää monologia kameran edessä, mikä liittyy hädintuskin tarinaan ja sisältää pääasiassa mahdollisimman hyvältä kuulostavia lausahduksia. Loppuleffa onkin sitten vain kaahailua, pakenemista ja toimintakohtauksia, kunnes filmi päättyy. Loppuun on tietysti heitetty jonkinlainen juonenkäänne, mitä tekijät ovat varmasti pitäneet nokkelana. "Vau! Enpä olisi osannut arvata!" -reaktion sijaan katsoja kuitenkin toteaa "Jaahas, vai niin." Ei elokuvasta siis paljoa jää käteen. Mile 22 päättää vielä loppua cliffhangeriin, mikä jättää tarinan pahasti auki. Berg ja Wahlberg ovat vihjailleet leffan olevan trilogian avausosa, mutta kun Mile 22 ei toimi tarpeeksi hyvin omana toimintaseikkailunaan, ei se herätä kiinnostusta jatko-osia kohtaan. Surullisintahan koko hommassa on, että filmi on hädintuskin tienannut budjettinsa takaisin, mikä tarkoittaa sitä, että jatko on erittäin epätodennäköistä. Ja jos jatkoa jollain ihmeellä saadaan, on se luultavasti suoraan DVD:lle ilmestyvä pienen budjetin tekele, missä ei ole samoja tekijöitä ja näyttelijöitä mukana.

Ohjaaja Peter Bergin olisi varmaan pitänyt pysyä tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa, jos hänen ensimmäinen fiktiivinen tarinansa pitkään aikaan toimii näin keskinkertaisesti. Bergillä on kyllä silmää tyylikkäälle toiminnalle, mutta se ei vielä paljoa pelasta. Lea Carpenterin työstämä käsikirjoitus on erittäin kömpelösti kasattu, eikä Carpenter todellakaan ole niin kekseliäs kuin hän selkeästi uskoo olevansa. Mile 22 on kuitenkin kuvattu kelvollisesti, vaikkakin välillä kamera heiluu ihan liikaa. Kameratyöskentelyssä hauskinta on, että tekijät ovat päättäneet lisätä leffaan sotilaslennokeilla ja valvontakameroilla otettua kuvaa, millä on pyritty tuomaan realismia mukaan. Harmi vain, että kuvaus pilataan hieman kehnolla leikkauksella. Elokuva ei hengitä lähes lainkaan, eikä se tunnu mahtuvan puolentoista tunnin kestoonsa. Lavastusryhmä sentään tekee hommansa ansiokkaasti, minkä lisäksi muut tekijät ovat saaneet näyttävää tuhoa aikaiseksi. Äänimaailma on erittäin oivallinen aina aseiden tulituksesta ja nyrkkien iskuista Jeff Russon säveltämään painostavaan musiikkiin.

Yhteenveto: Mile 22 on harmillisen keskinkertainen toimintarymistely, jonka ainoaksi oikeasti hyväksi puoleksi jää länsimaisen ja itämaisen taistelun yhdistäminen. Mark Wahlberg, Lauren Cohan ja Iko Uwais tekevät kyllä kelpo työtä rooleissaan ja paikoitellen filmi onnistuu viihdyttämään, mutta kömpelö kerronta, huonot käänteet ja kehno leikkaus jättävät lopuksi ikävän maun katsojan suuhun. Leffan alkupuoliskoa on ärsyttävän vaikea seurata, sillä se pyrkii keskittymään ihan liian moneen asiaan samaan aikaan. Toinen puolisko onkin sitten pelkkää toimintaa, jota on mukava katsoa muutamien kekseliäisyyksien ansiosta, mutta josta ei paljoa irtoa, sillä katsoja ei jännitä kenenkään puolesta. Loppu jättää tarinan pahasti auki ja vihjailee jatkolla, mutta tällä menolla Mile 22 tulee jäämään yksinäiseksi toimintarainaksi. Vaikka elokuva kiinnostaisi, suosittelen silti odottamaan vuokrausmahdollisuutta, sillä ei tämä ole leffalipun hinnan arvoinen tekele. Kyllä Mile 22:n kerran katsoo, mutta eipä sitä tarvitse uudelleen nähdä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mile 22, 2018, STX Entertainment, Closest to the Hole Productions, Film 44, The Hideaway Entertainment

Arvostelu: Patriots Day / Ajojahti (2016)

PATRIOTS DAY (2016)

AJOJAHTI

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, John Goodman, Themo Melikidze, Alex Wolff, Jimmy O. Yang, Kevin Bacon, J.K. Simmons ja Michelle Monaghan
Genre: draama, trilleri
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16

Minun on pakko tunnustaa, etten erityisemmin seuraa uutisia. Silti isot tapahtumat ja esimerkiksi terrori-iskut Euroopassa uutisoidaan sosiaalisessa mediassa niin laajasti, että on outoa, jos niistä ei edes jotenkin kuule. Uusi kauhistuttava "villitys" ajaa isolla ajoneuvolla väkijoukkoon on näkynyt esimerkiksi Facebookissa useasti, kun sellaista on muutamissa maissa tapahtunut. Pariisi koki erittäin raskaan iskun loppuvuodesta 2015, kun kuudessa eri paikassa toteutettiin iskuja. Tunnetuin terroristi-isku 2000-luvulta on kuitenkin mitä luultavimmin vuoden 2001 lentokoneiskut World Trade Centerin kaksoistorneihin New Yorkissa. Nämä tapahtumat ovat kauheita ja saavat eri maiden kansat pelon valtaan. Aluksi tapahtumista kohistaan paljon, jonka jälkeen tulee lisäuutisia syistä ja tekijöistä. Jossain kohtaa ilmestyy dokumentteja ja kun tarpeeksi kauan on kulunut aikaa, niin jutusta tehdään tietty elokuva. Uusimpana on Suomeen myöhässä ilmestyvä Patriots Day, joka käsittelee vuonna 2013 tapahtunutta Bostonin maratonin pommi-iskua. En tiedä miksi, mutta minulla ei ollut muistikuvaa tapahtuneesta, vaikka aivan varmasti näin siitäkin paljon uutisia. Ehkä juuri sen takia minua kiinnostikin nähdä elokuva, sillä halusin tietää tapahtuneesta enemmän. Näyttelijälista vaikutti lupaavalta ja ajattelin, että ihan mainio elokuva voisi olla kyseessä. Kävin katsomassa Patriots Dayn ja olin erittäin yllättynyt, kuinka hieno se todella olikaan.

Elokuva vuoden 2013 Bostonin maratonin pommi-iskusta, joka kertoo tapahtuman selvittäjistä, aiheuttajista ja uhreista.

Patriots Dayn pääosassa nähdään Mark Wahlberg, joka on yleisesti hyvä näyttelijä, vaikka onkin tehnyt useita huonoja roolivalintoja. Esimerkiksi Max Paynessa (2008) hän (ja kaikki muukin) on aivan hirveä. Tässä leffassa Wahlberg vetää kuitenkin erittäin mainion suorituksen. Hän esittää poliisi Tommy Saundersia, joka on paikalla iskun sattuessa ja yrittää kaikkensa selvittääkseen tekijät. Wahlberg tuo tunnetta mukaan todella hienosti ja yhdessä kohtauksessa hän on jopa jokseenkin sydäntäsärkevä. Tommy on kunnollinen poliisi, mutta hänestä löytyy myös ripaus sooloilijaa. Toimivana yksityiskohtana hahmolla on hänen rikkinäinen polvensa, jonka takia hän joutuu kaiken aikaa ontumaan hieman.
     John Goodman näyttelee poliisikomisario Ed Davisia, joka yrittää pysyä tilanteen pomona, vaikka FBI saapuu paikalle antamaan ohjeita. Komisario Davis selkeästi arvostaa ja rakastaa Bostonia, ja yrittääkin näyttää, että kyseessä on "hänen kaupunkinsa", eikä minkään FBI:n. Goodman on tuttuun tapaansa hyvä osassaan.
     Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon itse iskun tekijöitä näytettiin elokuvassa. Tekijäthän ovat veljekset Tamerlan (Themo Melikidze) ja Dzhokhar (Alex Wolff) Tsarnaev. Koko elokuvan mietin, että kylläpäs Dzhokhar näyttää paljon Nat Wolffilta ja loppujen lopuksi näyttelijä olikin Natin isoveli. Hienoa elokuvassa on, että vaikka veljekset tekivätkin hirveän teon, heitä ei esitetä suoraan tarinan ilkeinä pahiksina, vaan heistä on tehty ihmisiä, mikä tuntui epätavalliselta, kun ottaa huomioon, että kyseessä on Hollywood-leffa. Tamerlan on selkeästi pomottelevampi ja päättäväisempi, kun taas Dzhokhar joutuu enemmän tai vähemmän pakosta roikkumaan hänen mukanaan. Välillä Dzhokharia kävi jopa hieman sääliksi. Kummatkin näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin ja on tavallaan ollut rohkeaa ottaa tällainen rooli vastaan, etenkin kun todellisesta tapahtumasta on kulunut vasta muutama vuosi.
     FBI-agentti Richard DesLauriersia esittävä Kevin Bacon on näyttelijöistä heikoin lenkki. Bacon toimii joskus joissain rooleissa, mutta FBI:n isona kihona hän ei ollut vakuuttava. Onneksi häntä ei kovin paljoa nähdä, mutta senkin pienen roolin olisi voinut suorittaa joku pätevämpi näyttelijä.
     Elokuvassa nähdään myös J.K. Simmons pienen Watertown-kaupungin poliisi Jeffrey Pugliesena, joka innostuu, kun terroristit saapuvat hänen kaupunkiinsa, jossa ei yleensä tapahdu mitään. Michelle Monaghan näyttelee Tommyn vaimoa, Carol Saundersia, Jimmy O. Yang esittää nuorta Dun Mengia, jonka roolin merkityksen avautuminen vie aikaa, Jane Picking näyttelee poliisi Sean Collieria ja Melissa Benoist nähdään Tamerlanin Katherine-vaimona. Leffassa seurataan myös välillä eri henkilöitä, jotka olivat paikalla iskun sattuessa. Esimerkiksi Patrick Downes (Christopher O'Shea) ja Jessica Kensky (Rachel Brosnahan) ovat pariskunta, jotka kadottavat toisensa sairaalaan joutuessaan ja Steve Woolfendenin (Dustin Tucker) poika Leo (Lucas Thor Kelley) viedään eri paikkaan kuin isänsä. Nämä lisätarinat tuovat enemmän sisältöä elokuvaan ja tarjoavat parempaa tunnetta siitä, että koko hirveys oikeasti tapahtui.

Leffasta löytyvä tunne on erinomaisesti toteutettu. Alkupuolella kun hahmoja esitellään, saattaa miettiä, onkohan tässä nyt liikaa henkilöitä seurattavaksi? Kuitenkin kun maratonkohtaus alkaa, huomaa jo jännittävänsä, mitä tuleman pitää. Pommien räjähdykset ovat vaikuttavasti toteutettuja, kuten myös sekasorto, minkä räjähdykset aiheuttavat. Ihmisten paniikki on tuotu huikeasti esille ja uhrit sekä vahingoittuneet näytetään yllättävän rajussa kunnossa olevina. Yhtäkkiä ruudulla jopa näkyy kadulla lojuva verinen irtojalka. Kohtauksen aikana on vaikea olla hämmästelemättä tunnelatausta, minkä elokuva on aiheuttanut. Samalla alkaa myös heräillä pieni pelko, että mitä jos loppuleffa ei olisikaan yhtä toimiva? Iskut nimittäin tapahtuvat jo puolen tunnin kohdalla, jolloin elokuvaa on vielä puolitoista tuntia jäljellä. Monella elokuvalla, joissa kohokohdat ovat heti alkupuolella, on taipumusta muuttua heikommaksi loppua kohti. Esimerkiksi elokuvan Flight (2012) tähtihetki tapahtuu heti alussa, eikä elokuva enää löydä uusia asioita tarinastaan, joista katsoja voisi olla innoissaan.

Onneksi Patriots Day ei kärsi samasta ongelmasta. Kun paniikki on hälvennyt, alkaa tutkinta siitä, ketkä olivat koko jutun takana. Samalla näytetään, kuinka tekijäveljekset valmistautuvat toiseen iskuunsa. Tarinaan syntyy jännite ja on oikeasti upeaa, että leffan tekijät ovat päättäneet näyttää hyvinkin paljon asioita iskun aiheuttajien näkökulmasta. Nopeasti esitellyille sivuhahmoille syntyy jonkinlainen tarkoitus ja oli kiva nähdä edes hieman heidänkin taustojaan. Se toi realistisuuden tunnetta, kun kaikki tapahtumat eivät pyörineet vain tiettyjen henkilöiden ympärillä. Tunnetta tuovat myös valvontakamerakuvat, joita leffassa on käytetty. Vaikea sanoa, olivatko kuvat oikeasti vuodelta 2013, vai tehtiinkö ne varta vasten elokuvan takia? Myös uutiskuvaa on käytetty ja sen uskoisin olevan aitoa.

Pommi-isku ei loppujen lopuksi olekaan elokuvan isoin juttu, vaan lopun jännite ja hieman piinaava tunnelma, kun tekijöitä yritetään ottaa kiinni. Itselleni kohokohta oli Watertownin lähiössä tapahtuva ammuskelukohtaus, jossa jännitys kasvoi kaiken aikaa, eikä katsojana voinut liikkua mihinkään, sillä oli aivan pakko nähdä kaikki, mitä tapahtuu. Pienten pommien aiheuttamat räjähdykset naapurustossa, sekä autojen takaa käytävä ampuminen olivat hienosti tehtyjä. Kohtaus tuntui myös paljon henkilökohtaisemmalta ja uhkaavammalta, sillä se käytiin pienessä lokaatiossa verrattuna katuun, jossa pommi-isku tapahtui. Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista tulitaistelukohtauksista vuoden 2016 elokuvissa. Vaikka yleinen tunnelma on muuten erinomaisesti luotu ja leffa itsessään on loistava, siitä kuitenkin löytyy hieman hölmöä Yhdysvaltojen tuttua patrioottihenkeä. Onneksi "USA on paras maa" -henki huokuu vain parista kohtaa.

Elokuvan on ohjannut Peter Berg, joka ohjasi viime vuonna myös Deepwater Horizonin (2016). Senkin pääosassa nähtiin Mark Wahlberg. Patriots Day on Bergin ja Wahlbergin kolmas yhteistyö, ensimmäisen ollessa The Lone Survivor (2013). Berg toimi myös käsikirjoittajana ja hänen työnsä laatu on parantunut huomattavasti viime vuosina, jos vertaa hänen aikaisempaan tuotantoonsa. Hancock (2008) on vitseistään huolimatta vain ihan kiva supersankaripätkä ja Battleship (2012) tuntuu kehnolta Transformers -leffasarjan (2007-) kopiolta. Toivottavasti Bergilta nähdään tulevaisuudessakin tällaisia elokuvia. Vaikka Mark Wahlberg on hyvä näyttelijä, voisi Berg kuitenkin ottaa seuraavaan leffaan jonkun toisen päätähdeksi. Patriots Dayn alkupuolella kuvaus on epätasaista ja heikkoa, mutta se onneksi paranee huomattavasti loppua kohti. Leikkaus on sujuvasti toteutettu. Visuaalisesti elokuva on näyttävä. Etenkin räjähdykset ovat upeasti toteutettuja. Äänitehosteet tuovat lisätunnetta. Valitettavasti Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit hukkuvat kokonaan unholaan.

Yhteenveto: Patriots Day on erinomainen elokuva oikeasti tapahtuneesta terroristiteosta, joka sisältää paljon tunnetta ja jännittävän latauksen alusta loppuun. Itse pommi-iskukohtauksen aiheuttama paniikki ja sekasorto ovat huikeasti toteutettu, minkä lisäksi jännite loppuleffan ajan toimii hienosti. Tulitaistelu lähiössä on erittäin upea ja näyttävä. Mark Wahlberg on todella mainio pääosassa ja muut näyttelijät toimivat myös (Kevin Baconia lukuunottamatta). Peter Berg on tehnyt ohjaajana osaavaa työtä muuttaessaan tositragediaa elokuvaksi. Alkupuolella kuvaus on ärsyttävän heiluvaa, mutta se onneksi paranee elokuvan mennessä eteenpäin. Suosittelen katsomaan Patriots Dayn, jos aihe kiinnostaa. Jos leffalipun hintaa ei halua maksaa, niin kannattaa se katsoa joskus vaikka Netflixista tai televisiosta. Aluksi elokuva oli hyvä, sitten se muuttui todella hyväksi ja lopputulos oli mahtava, minkä takia Patriots Day pääsee parhaimpien elokuvien listalle vuodelta 2016! Todellakin ostan sen joku päivä ja katson uudestaan.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.static1.squarespace.com
Patriots Day, 2016, CBS Films, Closest to the Hole Productions

Arvostelu: Deepwater Horizon (2016)

DEEPWATER HORIZON (2016)

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, Kurt Russell, Gina Rodriguez, John Malkovich, Brad Leland, Dylan O'Brien ja Kate Hudson
Genre: jännitys, draama
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

En muista lukeneeni tai kuulleeni Deepwater Horizonin tapahtumista vuonna 2010, kun Yhdysvaltain suurin öljyonnettomuus tapahtui. Muistan hämärästi, että olisin kuullut öljyn leviämisestä mereen, mutten muista, tiesinkö tapahtuneen johtuvan öljynporauslautalla käyneestä onnettomuudesta. Yhdysvaltoja tilanne tietenkin kosketti suuresti ja tottakai siitä täytyi Hollywoodissa saada elokuva aikaiseksi. Usein kun kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, niin pitäisi tarkkaan miettiä, miksi tästä tapahtumasta täytyisi tehdä elokuva? Deepwater Horizonin kohdalla tämä on ymmärrettävää, sillä jo pelkästään fiktiivinen öljynporauslauttatapaturma voisi helposti kerätä katsojia, varsinkin kun pääosassa on Mark Wahlberg. Kun kyseessä on vielä tositarina, niin leffa saa heti omanlaistaan lisäsyvyyttä. En erityisemmin odottanut elokuvalta paljoa, mutta halusin silti nähdä sen ja toivoin, että se olisi onnistuneempi tekele oikeasti tapahtuneesta vaaratilanteesta kuin esimerkiksi aika lattea Everest (2015).

Työmiehet joutuvat hengenvaaraan, kun painetesti Deepwater Horizon -öljynporauslautalla menee pahasti pieleen.

Elokuvan pääosassa nähdään tosiaan Mark Wahlberg, joka näyttelee lautalla töissä olevaa Mike Williamsia. Elokuvasta ei oikeastaan täysin käy selväksi, miksi siinä seurataan juuri Miken osuutta elokuvassa, mutta kun hahmo sekä hänen näyttelijänsä toimivat erinomaisesti, niin miksi pitäisi valittaa? Wahlberg oli joskus mielestäni aika rasittava tyyppi, mutta olen vuosien varrella alkanut tottua häneen. Nykyään hän on mielestäni ihan kelpo näyttelijä, vaikka aikamoisia pohjanoteerauksiakin hän on päässyt tekemään (köh Max Payne, 2008 köh). Tämän pääosaan hän on oiva valinta ja tuntuu uskottavalta roolissaan. Williamsin vaimona, Feliciana nähdään Kate Hudson ja heidän tyttärenään Stella Allen, jotka eivät erityisemmin pääse tekemään paljoa elokuvassa. Kumpikin esiintyy alussa yhdessä Wahlbergin kanssa, mutta myöhemmin Hudson on ruudulla vain näyttääkseen huolestuneelta miehensä puolesta.
     Kurt Russell esittää lautalla johdossa olevaa herra Jimmy Harrellia ja suoriutuu roolistaan mainiosti. Russellin uskoo helposti auktoriteettihahmoksi, etenkin kun näkee, kuinka muut hahmot käyttäytyvät hänen ollessa läsnä. Syy voi johtua myös siitä, että muut näyttelijät oikeasti kunnioittivat veteraaninäyttelijää ja heistä oli hienoa olla samassa tilassa Russellin kanssa.
     Työtiimistä löytyvät myös Gina Rodriguezin esittämä Andrea Fleytas, sekä Dylan O'Brienin näyttelemä Caleb Holloway. Fleytas vaikuttaa alkupuolella aika kovalta mimmiltä, mutta hänen mukanaolonsa muuttuu kaiken aikaa vain vähäisemmäksi, mikä oli mielestäni sääli, sillä Rodriguez veti rooliaan toimivasti. Hahmoa ei ole kirjoitettu uusavuttomaksi, vaan tuntuu parissa kohtaa äijemmältä kuin muut työmiehet. Dylan O'Brien tuli minulle tutuksi The Maze Runnerista (2014) ja pakko sanoa, että tässä hänen esiintymisensä tuntuu paljon luontevammalta kuin kyseisessä seikkailupätkässä. Koska Calebin naama on koko elokuvan ajan lian peitossa, minun oli aluksi vaikea tunnistaa näyttelijä.
     Deepwater Horizonilla toimii kaksi mulkvistia, Vidrine ja Kaluza, jotka miettivät vain rahaa ja ovatkin yksi syy, miksi lautalle lopulta käy huonosti. Vidrinenä nähdään legendaarinen John Malkovich, joka on erinomainen - vaikkakin koko elokuvan ajan toivoisi, että öjynporauslautta sortuisi hänen niskaansa - ja Kaluzana Brad Leland, joka on sekä hahmona että näyttelijänä selkeästi Malkovichin varjossa jokaisessa kohtauksessa.
     Öljynporauslautalla työskentelee myös paljon muitakin, mutta he ovat erittäin pienissä rooleissa ja vain muutamalle edes annetaan nimi. Alkupuolella monet työmiehistä vaikuttavat aika ärsyttäviltä, mutta siihen onneksi tottuu nopeasti ja hahmoista välittää edes jotenkin, vaikkei tietäisikään heidän nimiään.

Elokuvan alkupuolella esitellään päähenkilöt ja avataan Miken ja Andrean taustoja. Miken työnkuva esitetään toimivalla tavalla, kun hänen tyttärensä aikoo pitää koulussa esitelmän isänsä työstä ja lukee tekstinsä vanhemmilleen, sekä havainnollistaa öljynporauslautan toiminnan limutölkillä. Etenkin alussa nähdään ruudulla myös paljon tekstejä, jotka selittävät, missä Deepwater Horizon sijaitsee, mitä se tekee, sekä että miten ja millä öljyn etsintä tapahtuu. Välillä nähdään uhkaavia kuvia merenpohjasta, jotka näyttävät katsojille, että minä hetkenä hyvänsä voi käydä ikävästi. Onnettomuuden alkamista joutuu kuitenkin odottamaan lähestulkoon tunnin verran, mikä ei toisaalta edes haittaa, sillä kun aluksi ärsyttäviltä vaikuttaviin työmiehiin tottuu, niin huomaa kuinka nokkelasti heitä on käytetty elokuvassa. Paikoitellen elokuva tuntuu dokumentaariselta, etenkin kun nähdään lyhyitä pätkiä, joissa työmiehet käyvät yllättävän uskottavaa small talkia keskenään omista elämistään. Nopeasti kuultavat repliikit osoittavat hieman, että kyseessä on todellisia ihmisiä, eikä vain mahdollisia uhreja. Tämän takia alkupuoli tuntuu kulkevan nopealla temmolla.

Kun tapahtumat vihdoin kunnolla alkavat, niin alun "ihan toimiva" -meininki muuttuu yllättävänkin jännittäväksi. Juuri kun Deepwater Horizon saa jälleen yhden turvallisuuspalkinnon, alkaa mutaa sun muuta mömmöä suihkuta paineella kannelle. Kaasu leviää ilmastointiin ja jättimäiset koneistot räjähtävät. Yhtäkkiä koko lautta on liekeissä. Vaikka alku jo paljastaa, miten lopulta käy, niin elokuva on silti jännittävä ja hieman koskettavakin. Elokuva ei onneksi yritä olla ylidramaattinen tai liian eeppinen, vaikka onkin näyttävä ja toimii sujuvasti juuri näin. Ainoa, mikä hieman sai minut pois tunnelmasta, oli hidastettu kuva, jossa yksi työmies kääntyy katsomaan palavaa lauttaa ja keskellä ruutua näkyy Yhdysvaltojen lippu heilumassa, muistuttaen katsojia, kuinka isänmaallinen paikka Hollywood onkaan. Deepwater Horizon tietysti alkaa isolla "Perustuu tositapahtumiin" -tekstillä, mikä sai minut hieman pyörittelemään silmiäni, mutta yritin antaa kliseen mennä ohi pelkällä olankohautuksella. Elokuvasta näkee selkeästi, miksi juuri tämä tarina on haluttu kertoa ja itse halusin tietää lisää aiheesta heti, kun pääsin kotiin. Hieman pelkäsin, että loppu lässähtäisi samalla tavalla kuin Everestissä, mutta olin huojentunut, että elokuva kantoi lopputeksteihin asti mainiosti.

Deepwater Horizonin on ohjannut Peter Berg, joka on aiemmin toiminut Wahlbergin ohjaajana elokuvassa The Lone Survivor (2013). Hän on selkeästi osannut pitää homman kasassa ja toiminut hyvin näyttelijöiden kanssa. Kuvaus on vähän siinä ja siinä, sillä monet kuvat ovat todella vaikuttavia, mutta käsivarakuva heiluu aivan liikaa ja muutamassa kohdassa kamera lähtee kääntymään juuri ennen kuin tulee leikkaus, mistä taas voi syyttää hätäisempää leikkausta. Näitä ja paria hyppäävää leikkausta lukuunottamatta editointi on sujuvaa. Tehosteet ovat useasti näyttäviä, mutta muutamat kohdat näyttävät hieman liian digitaalisesti tehdyiltä. Onneksi suurimmaksi osaksi visuaaliset efektit vaikuttavat katsojan. Ääniefektit ovat myös mainiosti suunniteltuja ja on pakko mainita loistava maskeeraus. Tyylikkäästi toteutetut haavat ja ruhjeet näyttävät erittäin uskottavilta. Aluksi hieman apaattiselta vaikuttava musiikki muuttuu onneksi loppua kohden paremmaksi.

Yhteenveto: Deepwater Horizon on mainio ja jännittävä tositapahtumiin perustuva katastrofileffa. Mark Wahlberg toimii erinomaisesti pääosassa ja sivurooleista esille nousevat parhaiten Kurt Russell ja John Malkovich. Gina Rodriguezille olisin toivonut enemmän tekemistä, mutta jos oikeat tapahtumat menivät niin kuin tässä nähdään, niin miksi lähteä muuttelemaan? Oli hienoa, että nimettömille sivuhahmoillekin oli annettu hieman lisäsisältöä dialogilla. Loppupuoli on vaikuttavaa katseltavaa, vaikka välillä digitehosteet eivät täysin vakuuta. Jos elokuva kiinnostaa, niin suosittelen sen katsomista. Se ei ole mitenkään erityisen hieno, mutta sellaisenaan toimii oikein hyvin. Jos ei tiedä, että elokuvan asiat tapahtuivat todella, niin siitä voi helposti nauttia popcornviihteenä, sillä siinä on toimivasti jännitystä ja räjähdyksiä. Deepwater Horizon pääsee helposti kilpailemaan vuoden parhaan tositapahtumiin perustuvan elokuvan tittelistä. Lopputekstien aikana nähdään kuvat lautalla menehtyneistä henkilöistä, sekä tietoa öljyvuodon vaikutuksesta.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Deepwater Horizon, 2016, Closest to the Hole Productions, Di Bonaventura Pictures, Imagenation Aby Dhabi FZ, Leverage Entertainment, Lionsgate, Participant Media, Summit Entertainment