Arvostelu: Jason X (2001)

JASON X

Ohjaus: Jim Isaac
Pääosissa: Lexa Doig, Kane Hodder, Jonathan Potts, Lisa Ryder, Peter Mensah, Chuck Campbell, Melyssa Ade, Melody Johnson, Derwin Jordan, Phillip Williams, Dov Tiefenbach, Kristi Angus, Dylan Bierk, Amanda Brugel ja David Cronenberg

Genre: kauhu, scifi
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 18

Kauhuelokuvasta Perjantai 13. (Friday the 13th - 1980) muodostui iso hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Jatko-osat Perjantai 13. päivä, osa 2 (Friday the 13th Part 2 - 1981), Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi (Friday the 13th Part III - 1982), Friday the 13th: The Final Chapter (1984), Perjantai 13. päivä, osa 5 - uusi alku (Friday the 13th Part V: A New Beginning - 1985), Perjantai 13. päivä, osa 6 (Friday the 13th Part VI: Jason Lives - 1986), Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri (Friday the 13th Part VII: The New Blood - 1988), Perjantai 13. päivä VIII: Jason Manhattanilla (Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan - 1989) ja Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993) olivat kaikki edes pienimuotoisia hittejä saamistaan haukuista huolimatta, joten jatkoa päätettiin tehdä vielä lisää. Jason Goes to Hell: The Final Fridayn oli tarkoitus johtaa elokuvasarjan yhdistymiseen toisen kauhuleffasarjan, Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010) kanssa, mutta kun Freddy vs. Jason (2003) päätyi tuotantohelvettiin, sitä ennen päätettiin tehdä yksi murhaaja Jason Voorheesin sooloseikkailu lisää. Todd Farmer ehdotti ideaa Jasonista avaruudessa ja sillä pohjalla kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2000 ja lopulta Jason X -nimen saanut sarjan kymmenes elokuva ilmestyi marraskuussa 2001. Leffa ei kuitenkaan ollut toivottu hitti ja kriitikotkin haukkuivat sen lyttyyn. Itse en ollut aiemmin nähnyt Jason X:ää. Olin tutustunut Perjantai 13. päivä -elokuvasarjaan vuonna 2015, kun katsoin ensi kertaa vuoden 2009 uudelleenfilmatisoinnin Friday the 13th. Kun aloin kirjoittamaan elokuva-arvosteluja, päädyin ottamaan perinteeksi arvostella joka perjantai 13. päivä yhden sarjan elokuvista. Kun pääsin vihdoin Jason X:än asti, aloitin elokuvan toisaalta innostuneena, sillä kyseessä oli ainoa sarjan leffoista, jota en ollut nähnyt, mutta toisaalta haikeana, sillä tämä tiesi samalla perinteen päättymistä. Pian elokuvan alettua niin into kuin haikeus kuitenkin vaihtuivat turhautumiseen, sillä Jason X on aika kamala elokuva.

Vuonna 2455 ryhmä tuhoutunutta Maata tutkivia ihmisiä löytää syväjäädytetyn Jason Voorheesin ja vie tämän avaruusalukselleen. Siellä Jason herää horroksestaan ja ryhtyy tappamaan miehistöä.

Kane Hodder palaa neljättä kertaa murhaaja Jason Voorheesin rooliin, joka päätyy tällä kertaa lahtaamaan poloisia ihmisiä tulevaisuudessa ja vieläpä avaruusaluksella. Jason ei kauaa jaksa kummastella aikaa tai paikkaa, vaan ryhtyy tappohommiin välittömästi. Vaikka Hodder onkin jälleen kaikessa suurikokoisuudessaan uhkaava Jasonina, ei hahmo enää jaksa pelottaa tai sen kummemmin innostaa. Jasonin kohdalla tehdään aikamoisia ratkaisuja filmin aikana, mikä katsojasta ja sarjan fanista riippuen saa joko riemastumaan tai inhoamaan näkemäänsä. Tai jotain siltä väliltä, kuten itselleni kävi.

     Tällä kertaa Jasonin kohteeksi päätyy Grendel-rahtialuksen miehistö, johon kuuluu mm. oppilaitaan hyväksikäyttävä professori Lowe (Jonathan Potts), kersantti Brodski (Peter Mensah), androidi Kay-Em 14 (Lisa Ryder), Tsunaron (Chuck Campbell), Janessa (Melyssa Ade), Waylander (Derwin Jordan), Kinsa (Melody Johnson), Crutch (Phillip Williams) ja Azrael (Dov Tiefenbach), sekä alukselle syväjäädytettynä myös päätyvä tutkija Rowan (Lexa Doig). Myös elokuvan idean isä Todd Farmer tekee pienen roolityön Dallasina ja itse David Cronenberg nähdään elokuvan alussa Jasonia tutkivana tohtori Wimmerinä. Androidia lukuun ottamatta hahmogalleria koostuu toinen toistaan tylsemmistä hahmoista, joiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan. Asiaa ei auta, kuinka kehnoa työtä suuri osa näyttelijöistä tekee. Muutamassa kohtaa näyttelijöiden huonous onnistuu huvittamaan, mutta lähinnä se on vain kiusallista.

Tiedän kyllä, että Jason X tehtiin lähinnä nopeana välityönä ja kokeiluna, kun tekijät yrittivät samanaikaisesti selvittää Freddy vs. Jasonin tuotanto-ongelmia. Samalla leffa myös tuntuu siltä, että tekijätkin hoksasivat edellisen elokuvan, Jason Goes to Hell: The Final Fridayn olleen hirveää kuraa, sillä Jason X käyttäytyy kuin sitä leffaa ei olisi tapahtunutkaan. Eipä elokuva muutenkaan selvästi yhdisty edellisiin osiin, filmin käynnistyessä suoraan siitä, että Jason on jollain ihmeen kaupalla saatu vangittua ja häntä tutkitaan. Ei kestä kauaa, kun Jason jo pistetään jäihin ja hypätään noin 450 vuotta tulevaisuuteen. Ja vieläpä avaruuteen. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että yksi Perjantai 13. päivä -sarjan elokuvista tapahtuisi avaruudessa, luulin, että minua yritetään juksata. Mutta ei. Tekijät ihan oikeasti vievät sarjan näinkin pähkähulluun suuntaan ja ehkä näin uhkarohkeasta kokeilusta voi nostaa tekijöille hattua hieman.

Hatunnoston tekisi toki kunnioittavammin, jos itse elokuvasta olisi jollain taikuudella onnistuttu tekemään hyvä. Mutta ei. Jason X on aikamoista roskaa, mutta sentään se osaa paikoitellen olla itseironista roskaa. Elokuvassa on yksi simulaatiokohtaus, joka tekee vekkulimaisesti pilkkaa elokuvasarjan kliseistä, minkä lisäksi aina silloin tällöin tekijät tajuavat tökätä kielen poskeensa. Leffa on kuitenkin tunnelmaltaan oudon epätasainen paketti, sillä se yrittää kaikessa itsetietoisessa pöhköydessäänkin olla varteenotettava kauhuelokuva. Siinä se vasta epäonnistuukin. Pelottava elokuva ei ole, vaan tosikkomaiset kauhukohtaukset ovat kenties jopa koomisempia kuin selvät huumoriosiot. Elokuvan komediapuoli on lähinnä myötähäpeällistä ja osa vitseistä tunnutaan sanovan täysin väärässä kohtaa.

Vaikka kyseessä onkin huono elokuva, Jason X ei onneksi aiheuttanut minulle samanlaista vitutusta kuin kaksi edellistä osaa, surkea Perjantai 13. päivä VIII: Jason Manhattanilla ja vielä hirveämpi Jason Goes to Hell: The Final Friday. Leffa onnistui aina silloin tällöin viihdyttämään huonoudessaan, enkä ihmettele yhtään, että elokuva on saanut tietynlaisen "guilty pleasure" -maineen sarjan fanien keskuudessa. Vaikkei leffa onnistu pelottamaan, se sentään tarjoaa joitain todella vekkulimaisia tappoja. Kun elokuva on kokonaisuudessaan näin urpo, on hyvä, että myös tapoista on tehty mahdollisimman pöhköjä. Paikoitellen filmi menee jopa Perjantai 13. päivä -parodian puolelle ja on hassua ajatella, että kyseessä on oikea osa elokuvasarjaa. Kyseessä on enemmänkin mielenkiintoinen osa yhden kauhun ikonisimman elokuvasarjan historiaa kuin niinkään mielenkiintoinen omilla jaloillaan seisova elokuva.

Jason X:n on ohjannut James Isaac, joka oli aiemmin tehnyt lähinnä erikoistehosteita elokuviin, kuten Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluuseen (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983), Riiviöihin (Gremlins - 1984) ja Araknofobiaan (Arachnophobia - 1990). Isaacin kömpelyys ohjauksessa ei tule erityisenä yllätyksenä, mutta sen sijaan on jotenkin käsittämätöntä, että herran efektitaustasta huolimatta Jason X on pullollaan surkeita tehosteita. 2000-luvun alun halvat digitehosteet ovat ikääntyneet todella huonosti ja välillä ruudulla tapahtuvaa on jopa kiusallista katsoa. Lavasteet näyttävät halvoilta, lähes televisiotuotantomaisilta. Asuja katsoessa huvittaa, kuinka leffa yrittää toisaalta olla futuristinen, mutta samalla sortuu 2000-luvun alun trendeihin. Sentään elokuvasta löytyy kelvollista kuvausta, meneviä ääniefektejä ja Harry Manfredinin säveltämät musiikit toimivat ihan sujuvasti taustalla.

Yhteenveto: Jason X on ihan hassusta lähtökohdastaan huolimatta aika karsea scifikauhuleffa. Tekijöille voi nostaa hattua varsin lennokkaasta ideasta viedä elokuvasarjaa uusiin sfääreihin, mutta samalla toteutus voisi olla huomattavasti parempi. Leffa ei oikein tunnu tietävän, onko se kunnon kauhua, vai jopa parodia sarjan aiemmista osista. Komedia ja jännitys eivät onnistu kulkemaan käsi kädessä ja niinpä filmi on täynnä vitsejä, jotka eivät naurata ja kauhukohtauksia, jotka eivät pelota. Parit veikeät jutut mahtuu mukaan, mutta kokonaisuus jää todella latteaksi. Itse Jason Voorhees ei oikein jaksa enää herättää kauhun tunteita ja katsojasta riippuen joko pitää tai inhoaa tekijöiden ratkaisuista hahmon varalle. Näyttelijät ovat lähinnä kehnoja pahvisissa rooleissaan, eikä teknisessä toteutuksessa ole kehumista. Jason X on toki pakkokatsottavaa elokuvasarjan faneille ja sitä voi suositella yleisesti kauhun ystäville kerran katsottavaksi sen villin ideansa vuoksi. Kyseessä on kuitenkin niitä filmejä, jotka toimivat ajatuksen tasolla huomattavasti paremmin kuin toteutuksessa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.5.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jason X, 2001, New Line Cinema, Crystal Lake Entertainment, Friday X Productions, Sean S. Cunningham Films

Arvostelu: Snake Eyes: G.I. Joe Origins (2021)

SNAKE EYES: G.I. JOE ORIGINS

Ohjaus: Robert Schwentke

Pääosissa: Henry Golding, Andrew Koji, Haruka Abe, Takehiro Hira, Eri Ishida, Iko Uwais, Samara Weaving, Úrsula Corberó, Peter Mensah ja Steven Allerick

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 12

Snake Eyes: G.I. Joe Origins perustuu Hasbron G.I. Joe -leluihin, joita on tehty vuodesta 1964 lähtien ja joiden ympärille on luotu sarjakuvia, animaatioita ja kaksi näyteltyä elokuvaa, G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009) ja G.I. Joe: Kosto (G.I. Joe: Retaliation - 2013). Leffojen julkaisun jälkeen alkoi puhe elokuvasta, joka keskittyisi G.I. Joe -ryhmään kuuluvaan Snake Eyesiin. Elokuvissa hahmoa näytellyt Ray Park päätettiin kuitenkin korvata Henry Goldingilla, jonka kanssa kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2019. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä maaliskuussa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi sen julkaisu siirrettiin ensin lokakuulle ja sitten kesälle 2021. Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa Snake Eyes: G.I. Joe Origins sai ensi-iltansa heinäkuussa 2021, mutta koska elokuva sai murskavastaanoton niin kriitikoilta kuin G.I. Joen faneilta, minkä lisäksi se osoittautui suureksi flopiksi lippuluukuilla, ei sitä tuotu Suomen teattereihin. Itse innostuin, kun ensi kerran kuulin, että Snake Eyesista tehtäisiin oma elokuvansa - onhan hän ehdoton suosikkini G.I. Joe -ryhmästä. Heikoista trailereista ja huonoista arvioista huolimatta minua harmitti, kun ilmoitettiin, ettei elokuva saapuisi Suomessa teattereihin. Kun Snake Eyes: G.I. Joe Origins oli vihdoin saapunut vuokrattavaksi, katsoin sen heti... enkä enää yhtään ihmettele, miksei sitä julkaistu Suomen elokuvateattereissa. Hyvä, jos leffaa olisi kehdannut julkaista suoraan johonkin Prisman alelaariin.

Isänsä kuoleman lapsena todistanut Snake Eyes työskentelee rikosorganisaatiolle, kun hän saa tehtäväkseen tappaa organisaation johtajan serkun, Tommyn. Tappamisen sijaan Snake Eyes päättää auttaa Tommya, joka värvää hänet mukaan Arashikage-klaaniin, joka on vannonut suojelevansa myyttistä jalokiveä.

Henry Golding näyttelee Snake Eyesia, supercoolia ninjaa, joka ei koskaan riisu päheää naamiotaan, eikä ikinä sano sanaakaa... Siis mitä? Snake Eyes ei pidä naamiota elokuvan aikana kuin noin viisitoista sekuntia ja puhuu läpi leffan? No kai leffa sentään antaa jonkin hyvän selityksen sille, miksi Snake Eyes päätyy lopulta olemaan puhumatta ja peittämään kasvonsa kaikilta? Eikö? No mikä helvetti tämän elokuvan pointti sitten on? Se on kuin Batman-elokuva, jossa Bruce Wayne päättää pukeutua Batmaniksi juuri, kun lopputekstit alkavat. En nyt lähde syyttämään Goldingia; hän tekee tarpeeksi kelvollista työtä sillä, mitä ohjaus ja käsikirjoitus hänelle tarjoavat. Enemmänkin jopa säälin Goldingia. Hänelle on tarjoutunut mahdollisuus esittää tätä fantastista hahmoa, mutta elokuvan tekijöitä ei ole kiinnostanut tehdä minkäänlaista kunniaa hahmolle. Snake Eyesilta on viety kaikki hahmolle ominaiset jutut ja jäljelle jää vain tylsäksi ja tympeäksi kirjoitettu tyyppi, joka jopa hieman pakotettuna vedetään johonkin ninjakouluun. Itse pidän hahmoa todella siistinä, mutten silti koe olevani mikään Snake Eyesin tai G.I. Joen fani. Silti minua suututtaa ja voin vain kuvitella, kuinka raivoissaan todelliset fanit ovat olleet elokuvaa katsoessaan.

     Elokuvassa nähdään lisäksi Takehiro Hira rikollispomo Kentana, jolle Snake Eyes työskenteli, Andrew Koji Kentan serkkuna Tommyna, jota Snake Eyes päätyy auttamaan, Eri Ishida Arashikage-klaanin johtajana Seninä, Haruka Abe klaanin turvallisuuspäällikkö Akikona, sekä Peter Mensah ja Iko Uwais klaanin ninjoja kouluttavina mentoreina. Ja jotta leffaan saataisiin väkisin ympättyä mukaan lisää G.I. Joe -juttuja, Samara Weaving piipahtaa majuri Scarlett O'Harana ja Rahapajasta (La casa de papel - 2017-2021) tuttu Úrsula Corberó yrittää vakuuttaa Cobra-järjestöön kuuluvana Paronittarena. Sivunäyttelijöistä ainoastaan Koji onnistuu hieman vakuuttamaan Tommyna, jonka tulevaisuuden alter egon katsoja voi nopeasti arvata. Muut näyttelijät takeltelevat pahvisissa rooleissaan - etenkin pahisosastoa edustavat Hira ja Corberó.

Jos Snake Eyes: G.I. Joe Origins jaksaisi välittää edes pienesti nimikkohahmostaan ja Golding nähtäisiin puvussa ja maskissa edes toisen puoliskon ajan filmistä, eikä hän sanoisi mitään silloin, voisin kenties katsoa hieman joitain ongelmia sormien läpi ja pitää elokuvaa ihan kivana kertakäyttöisenä popcornviihteenä. Tällainen jossittelu on kuitenkin täysin turhaa, sillä näin ei ole käynyt. Snake Eyes: G.I. Joe Origins on tehty helppojen rahojen perässä. Voin kuvitella, kuinka näistä hahmoista paskat nakkaavat tuottajat ovat myhäilleet iloisina, että kuinka he voivat suoltaa täyttä roskaa ja tienata sillä helpot miljoonat. Ja sitten voin itse myhäillä iloisena, kun totuus iskeytyi päin näiden tyyppien naamoja ja he tajusivat, että kun kohtelee fanejaan kuin roskaa, lopputuloksena onkin kymmenien miljoonien tappiot.

Nimikkohahmoa kohtaan tehdyt vääryydet eivät harmillisesti jää elokuvan ainoiksi ongelmiksi, ne ovat vain silmiinpistävimmät ja ärsyttävimmät. Leffan käsikirjoitus on todella kökkö niin hahmoja kuin tarinaa myöten. Tarina on todella tönkösti rustattu ja kuten ehkä takeltelevasta juonikuvauksestani voi päätellä, elokuvan tarinaa on hieman vaikeaa saada tiivistettyä muutamaan lauseeseen. Se rönsyilee sinne ja tänne, saa jatkuvasti uusia puolia jostain täysin puskista ja on muutenkin välinpitämättömästi kynäilty. Suuren osan ajan leffasta pohdin, että mikä elokuvan todellinen tarina on ja ennen kaikkea että kuka edes on elokuvan pahis? Selvä vastus löytyy vasta myöhemmässä vaiheessa, jolloin suuren osan ajasta leffasta ei löydy mitään uhkaa tai jännitettä.

Jos elokuva ymmärtäisi kaikessa huonoudessaan edes tiivistää kestonsa siedettävämpään noin puolentoista tunnin mittaan, Snake Eyes: G.I. Joe Originsin katsoisi huomattavasti helpommin läpi. Nyt se on kuitenkin jaaritteleva ja pitkäveteinen mössö, mikä ei tunnu ikinä pääsevän vauhtiin. Asiaa ei auta toimintakohtausten vähyys ja vieläpä laiskuus. Elokuvaan on pestattu Iko Uwaisin kaltaisia kamppailulajien mestareita, mutta eipä näitä taitoja hyödynnetä. Näyttävien turpaanvetojen ja miekkamatsien sijaan elokuva tyytyy hätäisesti editoituihin ja pliisuihin mätkintöihin. Tunnelmaltaankin leffa on vaisu. Sen lisäksi, ettei mukana ole jännitettä, ei sekaan ole heitetty edes huumoria. Elokuva ottaa itsensä turhan vakavasti, kun se voisi olla häpeilemätöntä hömppää.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Robert Schwentke, jonka aiempiin töihin kuuluu mm. R.I.P.D. - Haamukytät (R.I.P.D. - 2013) ja pari osaa Outolintu-sarjasta (Divergent - 2014-2016), eli kovin vahvaksi en herran filmografiaa kutsuisi. Snake Eyes: G.I. Joe Origins onnistuu olemaan vielä isompi lässähdys, eikä Schwentke tunnu yhtään tietävän, mitä leffallaan tehdä. Asiaa ei helpota Evan Spiliotopoulosin, Joe Shrapnelin ja Anna Waterhousen surkea käsikirjoitus. Joko kolmikko ei ole millään päässyt yhteisymmärrykseen siitä, kuinka leffaa pitäisi kuljettaa eteenpäin tai sitten jokainen on toisen selän takana rustaillut mukaan omiaan, mikä on johtanut valtavaan epätasaisuuteen. Teknistäkään puolta ei voi pahemmin kehua. Kuvaus ja leikkaus eivät ole kaksisesti toteutettuja. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma rymistelee parhaimmillaan ihan mukavasti. Martin Todsharow'n säveltämät musiikit eivät nouse mitenkään esille. Lavastajat ja puvustajat tekevät kelpo työtä ja Snake Eyesin asu kypärineen näyttää todella hienolta. Joten on siis vaan todella kumma, että Golding ei pääse esiintymään siinä asussa kuin sekuntien ajan! Hän varmaan piti asua kauemmin päällään, kun hänestä otettiin valokuvia julisteisiin kuin itse elokuvan varsinaisissa kuvauksissa.

Yhteenveto: Snake Eyes: G.I. Joe Origins on surullisen surkeaa roskaa ja aikamoinen keskisormi kaikille Snake Eyesin ja G.I. Joen faneille. Nimikkohahmosta riisutaan kaikki hänelle olennaiset asiat ja jäljelle jää vain tympeä tyyppi, jonka koettelemukset eivät jaksa kiinnostaa. Henry Golding yrittää parhaansa pääroolissa, mutta sääliksi käy, kun hän pääsee pukeutumaan hahmon ikoniseen asuun vain muutamiksi sekunneiksi. Andrew Koji on myös kelpo roolissaan, mutta muut eivät erityisemmin vakuuta, etenkään roistoina nähtävät Takehiro Hira tai Úrsula Corberó. Tarina on kömpelösti kyhätty kasaan ja se leviää niin moniin suuntiin, että tuntuu kuin käsikirjoittajatiimistä jokainen olisi työstänyt tekstiä omillaan, konsultoimatta muille aikaansaannoksiaan. Harmillisesti elokuva ei vakuuta edes toimintaosastollaan. Taistelut ovat tönkösti rakennettuja ja hätäisesti leikattuja mätkimisiä, joista puuttuu mielenkiinto ja jännite. Elokuva myös ottaa itsensä liian vakavasti, eikä seasta löydy huumoria lähes lainkaan. Snake Eyes: G.I. Joe Origins tekee monia asioita väärin nimikkohahmon kohtelusta siihen, ettei se ymmärrä olevansa pöljää popcorn-viihdettä ja lopputuloksena onkin ärsyttävä pökäle, jonka olemassaolon haluaisi unohtaa heti sen näkemisen jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Snake Eyes: G.I. Joe Origins, 2021, Paramount Pictures, Skydance Media, Metro-Goldwyn-Mayer, Hasbro Studios, Di Bonaventura Pictures, Allspark Pictures, Entertainment One