Kätyrit & Monsterit (Minions & Monsters - 2026) - elokuva-arvostelu

KÄTYRIT & MONSTERIT

MINIONS & MONSTERS

Ohjaus: Pierre Coffin

Näyttelijät: Pierre Coffin, Trey Parker, Allison Janney, Christoph Waltz, Jesse Eisenberg, Jeff Bridges, Zoey Deutch, Bobby Moynihan, Phil LaMarr ja George Lucas

Genre: animaatio, komedia, fantasia

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 7

Animaatioelokuva Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli jättihitti, jolle päätettiin tehdä useampi jatko-osa. Niiden lisäksi fanisuosikeiksi nousseet keltaiset otukset saivat oman elokuvansa Kätyrit (Minions - 2015), joka menestyi paremmin kuin yksikään aiempi osa franchisesta. Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022) oli myös jättihitti, joten kolmannen elokuvan suunnittelu käynnistyi lähes heti. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Kätyrit & Monsterit on saapunut teattereihin. Itse olen mieltänyt suuren osan näistä elokuvista aika keskinkertaisiksi, enkä siis ollut järin innoissani jo kolmannesta Kätyrit-leffasta. Kävin silti katsomassa elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä, sekä syömässä KFC:n Kätyrit-aterian.

Etsiessään itselleen isointa ja pahinta pomoa, kätyrit päätyvät Hollywoodiin, missä heistä tulee elokuvatähtiä.

Kätyrit & Monsterit ei seuraa kahdesta edellisestä elokuvasta tuttujen kätyrien, Stuartin, Bobin ja Kevinin seikkailuja, vaan leffan keskiössä on kätyrikaksikko James ja Henry. James on taiteilijasielu, joka haluaa kertoa tarinoitaan ja innostuukin Hollywoodin tarjoamista mahdollisuuksista. Henry sen sijaan on hieman hölmömpi kaveri, joka seuraa Jamesia kuitenkin uskollisesti. Kätyreistä nousevat esille myös tympeä Dick ja kuuro Ed. James ja Henry ovat kaikessa tolloudessaan sympaattiset kaverukset, joiden haluaa nähdä tavoittavan unelmansa. Kaikkien kätyrien äänenä toimii tietty koko idean isä ja elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Pierre Coffin.

     Muita hahmoja leffassa ovat elokuvaohjaaja Max (Christoph Waltz), joka bongaa kätyrit, Hollywood-tuottajaveljekset Frank (Jeff Bridges) ja Elwood (myös Bridges), museokierrosta vetävä Olivia (Allison Janney), robotti - tai robotiksi pukeutunut ihminen - Dort (Jesse Eisenberg), sekä naisten oikeuksien puolesta marssiva Debbie (Zoey Deutch). Sivuhahmot ovat kelvollisia, joskin maailman valloitusta suunnitteleva Dort ja suffragetti Debbie tuntuvat aika irrallisilta, erityisesti heidän romanssinsa.

Kätyrit & Monsterit osoittautui kenties koko Itse ilkimys -franchisen erikoisimmaksi elokuvaksi. Leffa käynnistyy erittäin hauskasti, kätyrien yrittäessä läpi historian löytää itselleen sitä ultimaattisinta pahaa, jota seurata ja palvella. Mutta koska kätyrit ovat kätyreitä, onnistuvat he kerta toisensa perään tyriä koko homman. Leffa uskaltaa näyttää aika synkkiäkin juttuja, kuten pään katkeamista ja pahiksen räjähtämistä palasiksi, tarjoten tämän kaiken varsin vinksahtaneella huumorintajulla. Pidin myös paljon siitä, kun kätyrit päätyvät Hollywoodiin ja ruudulle vieritetään parodioita ikonisista klassikoista, kuten Citizen Kanesta (1941) ja Casablancasta (1942), sekä suuria elokuvalegendoja Charlie Chaplinista George Lucasiin (Lucas jopa ääninäyttelee elokuvassa itseään). Se, saavatko lapset näistä viittauksista yhtään mitään irti, onkin sitten eri asia.

Elokuva kuitenkin mielestäni heikkenee edetessään. Lystikäs Hollywood-matka muuttuu hieman sekasotkuksi, kun mukaan ympätään Dortia, josta ei oikein tiedä, onko hän ihan oikea avaruuden muukalainen, joka on saapunut valtaamaan Maan, vai joku hörhö robottiasussa ja Debbietä, jonka marssit naisten oikeuksien puolesta ovat toki tärkeä asia, mutta tuntuvat irralliselta muun menon keskellä. Kun ne nimenmukaiset monsterit vihdoin tulevat kuvioihin, oma intoni leffaa kohtaan laski, mutta sitten taas yleisön lapset vaikuttivat kokevan suurta riemua näkemästään. Olen tyytyväinen, että kestoa leffalla on vain puolitoista tuntia, koska lähes tauoton äänekäs koheltaminen alkoi taas vääjäämättä käymään hermoille.

Animaatiojäljeltään Kätyrit & Monsterit on mainio. Itse kätyrit ovat tietty tuttuja vekkuleita itseään, mutta heihin on saatu sopivasti erilaisia persoonia, sekä hieman erilaisia tyylejä, jotta nämä keltaiset veijarit erottaa toisistaan. Taustat ovat pullollaan yksityiskohtia, etenkin Hollywoodiin sijoittuvissa kohtauksissa, jotka saavat taatusti monet leffahullut hykertelemään innosta. Elokuva on myös oivallisen värikäs, joskin ajoittain sen räikeä turbotykitys pistää silmät pyörälle. Äänimaailma äityy toisinaan turhan kaoottiseksi, mutta John Powellin säveltämät musiikit toimivat kelvollisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minions & Monsters, Yhdysvallat, 2026, Illumination Entertainment, Universal Pictures

Arvostelu: Itse ilkimys 4 (Despicable Me 4 - 2024)

ITSE ILKIMYS 4

DESPICABLE ME 4

Ohjaus: Chris Renaud

Pääosissa: Steve Carell, Kristen Wiig, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Madison Polan, Will Ferrell, Joey King, Steve Coogan, Sofia Vergara, Stephen Colbert, Chloe Fineman ja Pierre Coffin

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 7

Illuminationin animaatioelokuva Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Itse ilkimys 2:n (Despicable Me 2 - 2013) ja Itse ilkimys 3:n (Despicable Me 3 - 2017) lisäksi suursuosioon nousseista keltaisista otuksista tehtiin omat elokuvansa Kätyrit (Minions - 2015) ja Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022), puhumattakaan lukuisista lyhytelokuvista. Heti kolmannen leffan ilmestyttyä alkoi neljännen osan suunnittelu. Tuotanto pyörähti tosissaan käyntiin kesällä 2022, kun Kätyrit: Grun tarina oli saatu valmiiksi ja nyt Itse ilkimys 4 on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ole koskaan pahemmin lämmennyt elokuvasarjalle, vaan pitänyt sitä lähinnä ihan kivana animaatioviihteenä. Päätin kuitenkin käydä katsomassa Itse ilkimys 4:n heti sen ensi-iltapäivänä, etenkin kun elokuvaa esitettiin IMAX-salissa alkuperäisellä englanninkielellä.

Kun vaarallinen Maxime Le Mal pakenee huipputurvallisesta vankilasta, Grun, tämän perheen ja uskollisten kätyrien täytyy muuttaa uuteen turvapaikkaan ja aloittaa uusi elämä valehenkilöllisyyksien kera.

Tuttu pitkänenä Gru (äänenä edelleen Steve Carell) tekee jälleen kerran paluun, mutta rikolliset puuhat ovat jääneet taakse. Gru työskentelee nyt Anti-Voro-Liigassa, napaten muita kelmejä tietotaitojensa kera, samalla kun hän pyrkii yhä enemmän toimimaan perheenisänä - etenkin nyt kun hän ja Lucy (Kristen Wiig) ovat saaneet ensimmäisen yhteisen lapsensa, Gru juniorin. Myös Grun adoptiotyttäret Margo (Miranda Cosgrove), Edith (Dana Gaier) ja Agnes (Madison Polan) ovat menossa mukana, eivätkä hassusti ole vanhentuneet yhtään, vaikka alkuperäisen elokuvan tapahtumista on selvästi kulunut jo ainakin pari vuotta aikaa. Tyttötriosta voisi irrota enemmän, jos he alkaisivat muuttua esimerkiksi teini-iän myötä. Eikä pidä tietenkään unohtaa fanisuosikkeja, eli keltaisia kätyreitä, jotka ovat jälleen toheloimassa koko rahan edestä.

     Tällä kertaa Gru saa vastaansa Maxime Le Malin (Will Ferrell), joka on ollut Grun kilpailija jo rosvokouluajoista saakka, sekä tämän apurin Valentinan (Sofia Vergara). Uusina tuttavuuksina esitellään myös rikas Prescottin perhe, johon kuuluvat turhamaiset vanhemmat Perry (Stephen Colbert) ja Patsy (Chloe Fineman), sekä heidän rikollisesta urasta haaveileva tyttärensä Poppy (Joey King). Maxime Le Mal on aika laimea pahis, kenties koko sarjan heikoin tähän mennessä, eikä Valentinastakaan juuri irtoa mitään kiinnostavaa. Prescottin perhe on ihan menevä lisäys, vaikkakin Poppyn sijaan olisin toivonut, että leffa olisi tosiaan ennemminkin keskittynyt Margoon, Edithiin ja Agnesiin.

Varmaan simppelein tapa arvioida Itse ilkimys 4 on todeta, että jos pidit elokuvasarjan aiemmista osista, pidät myös takuuvarmasti tästäkin, mutta jos taas et ole koskaan lämmennyt Grun ja kätyreiden hölmöilylle, ei tämä (Kätyrit-elokuvat mukaan laskien) leffasarjan jo kuudes osa tule voittamaan sinua puolelleen. Itse olen pitänyt Itse ilkimys -elokuvia varsin keskinkertaisina lastenleffoina mainion alkuperäiselokuvan jälkeen ja nelonen jatkaa samalla linjalla. Tästä löytyy kaikki tutut jutut, niin hyvässä kuin pahassakin.

Lähtökohdiltaan elokuvan tarina on oivallinen ja on ihan kiinnostavaa ja hassua seurata, kuinka Gru ja hänen perheensä yrittävät totutella uuteen elämäänsä aurinkopaneeleja kaupittelevina Cunninghameina. Tämä johtaa monenlaisiin kommelluksiin ja puolen välin paikkeilla elokuva tuntuukin kulkevan eteenpäin irrallisten sketsien varassa. Lopputulos tuntuu muutenkin irrallisten ideoiden yhteentörmäykseltä kuin varsinaiselta eheältä kertomukselta, eivätkä leffan kaikki puolet todellakaan osu maaliinsa. Kätyreille on kehitelty loppupeleissä täysin turha supersankarikuvio, jonka ainoa funktio on selvästi ollut lelumyynti. Omaa "Mega Minion" -pehmoa ei tarvitse edes lähteä etsimään kaukaa, sillä ainakin Finnkinon teattereissa sellaisen voi ostaa jo lippujen yhteydessä. Myös huumoriosasto koostuu niin osumista kuin hudeista. Jotkut vitsit naurattivat, toiset taas jättivät täysin kylmäksi. Edellisosien tapaan Itse ilkimys 4 on ihan kivaa kertakäyttöviihdettä koko perheelle.

Visuaalisesti leffa on myös tuttua Itse ilkimys -laatua. Sen hahmot ovat vekkulin näköisiä ja liikkuvat usein hupsusti. Taustoilta löytyy runsaasti yksityiskohtia ja joitain veikeitä lisävitsejä. Lisäksi leffan yleisilme on mukavan värikäs. Äänimaailma on hyvin rakennettu efektejä myöten ja Heitor Pereiran säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan menevästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Despicable Me 4, 2024, Universal Pictures, Illumination Entertainment

Arvostelu: Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022)

KÄTYRIT: GRUN TARINA

MINIONS: THE RISE OF GRU

Ohjaus: Kyle Balda

Pääosissa: Steve Carell, Pierre Coffin, Taraji P. Henson, Alan Arkin, Jean-Claude Van Damme, Lucy Lawless, Dolph Lundgren, Danny Trejo, Michelle Yeoh, RZA, Russell Brand ja Julie Andrews

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin animaatiokomedia Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli suuri hitti, jolle tehtiin tietty jatkoa. Itse ilkimys 2 (Despicable Me 2 - 2013) ja Itse ilkimys 3 (Despicable Me 3 - 2017) olivat edeltäjiään isompia hittejä ja vielä menestyksekkäämpi lippuluukuilla oli päähenkilön keltaisista apureista tehty lisäosaleffa Kätyrit (Minions - 2015). Pian lisäosaelokuvan ilmestymisen jälkeen alkoi jatko-osan suunnittelu. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointi alkoi loppuvuodesta 2019 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian takia sitä on siirretty useaan otteeseen. Nyt Minions: The Rise of Gru, eli suomalaisittain Kätyrit: Grun tarina on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut elokuvasta erityisen innoissani. Mielestäni ensimmäinen Itse ilkimys -leffa on varsin kelpo raina, mutten piitannut sen jatko-osista. Ensimmäinen Kätyrit-elokuva oli kuitenkin mielestäni ihan menevä, joten toivoin, että jatko-osa olisi edes hieman sen tasoa. Meninkin vähän skeptisin odotuksin katsomaan Kätyrit: Grun tarinaa sen ensi-iltapäivän aamuna.

1970-luvulla 12-vuotias Gru haaveilee superrikollisen urasta, osana pelättyä Konnakuusikkoa. Kun yksi kuusikosta sieppaa pojan, Grun hölmöjen keltaisten kätyreiden on lähdettävä pelastusretkelle.

Tohelot ja pöljät keltaiset kätyriolennot (tai kuten varmaan kaikki oikeasti kutsuvat niitä Suomessa, "minionit") tekevät pitkään odotetun paluunsa valkokankaille, Pierre Coffinin toimiessa niiden kaikkien ääninäyttelijänä - jopa suomidubbauksessa. Ensimmäisestä Kätyrit-elokuvasta tuttu kolmikko Kevin, Stuart ja Bob toimii tämänkin leffan päätriona, joskin myös vielä hölmömpi Otto saa paljon ruutuaikaa omassa sivuseikkailussaan. Kolmikko toimii ihan lystikkäästi edelleen, hahmojen ollessa onnistuneesti hieman erilaisia toisistaan.

     Ensimmäisen Kätyrit-elokuvan lopuksi keltaiset oliot hyppäsivät pahiksen ammatista haaveilevan Gru-pojan (Steve Carell) mukaan ja nyt palvelevat tätä tulevaisuuden superrikollista. Tässä elokuvassa Gru on vasta 12-vuotias lapsi, mutta sitäkin innokkaampi roistoudesta. Vaikka lapsi-Gru onkin oiva idea, hahmo tuntuu varastavan tarinallista valokeilaa liikaa itseensä elokuvan nimikkohahmoilta.

Muita hahmoja leffassa ovat Grun ihailemaan Konnakuusikkoon kuuluvat Disco Donna (Taraji P. Henson), Willi Koukku (Alan Arkin), Mahtikoura (Danny Trejo), Nunnachaku (Lucy Lawless), Svedunaattori (Dolph Lundgren) ja Saksi-Jean (Jean-Claude Van Damme), Grun äkäinen äiti (Julie Andrews), akupunktioita suorittava Chow (Michelle Yeoh), Oton kohtaama moottoripyöräilijä (RZA), sekä Itse ilkimys -leffoista tuttu nuori tohtori Nefario (Russell Brand). Vaikuttavasta ääninäyttelijäjoukosta huolimatta sivuhahmot eivät pahemmin vakuuta. Konnakuusikon jäsenet eivät herätä erityistä mielenkiintoa, eivätkä myöskään tarjoa uhkaa tai naurujakaan.

Harmillisesti Kätyrit: Grun tarina ei onnistunut voittamaan minua puolelleen. Siitä löytyy ajoittain ihan hassuja ja viihdyttäviä hetkiä (parhaana kenties trailerissa lähes kokonaan näytetty lentokoneosio) ja myönnän naurahtaneeni ääneen muutaman kerran, mutta muuten kyseessä on hieman turruttava melukohellus. Erityisesti lopputaistelun aikana aloin jo toivoa, että äänenvoimakkuutta laskettaisiin, sillä jatkuva huutaminen alkoi käydä ikävästi korviin. Näytökseni yleisön nuorempaa väkeä seuratessa tuli sentään huomattua, että kohderyhmään elokuva tehoaa varmasti hyvin. Siinä tapahtuu ihan koko ajan jotain ja jokainen rauhallisempikin hetki on jossain kohtaa pakko keskeyttää älämölöllä ja/tai jollain villillä jutulla sinkoilemassa ympäri kuvaa. Voisi luulla, että kaikessa vauhdissaan elokuva kulkisi nopeasti, mutta ei. Tämä puolitoistatuntinen tuntuu yllättävänkin pitkältä.

Isoin ongelmani elokuvassa on kuitenkin se, että se tuntuu olevan yllättävän vähän kiinnostunut itse Kätyreistä. Kuten leffan suomenkielinen nimi sanookin, tämä on Grun tarina. Varmaan ainoa syy, miksei elokuvaa nimetty Itse ilkimykseksi on, että ensimmäinen Kätyrit-leffa tuotti enemmän rahaa kuin yksikään Itse ilkimyksistä. Minulla on ollut varsin ristiriitainen suhtautuminen näihin keltaisen sekopäihin ja olen välillä kokenut ne todella ärsyttäviksi. Tätä elokuvaa katsoessani minua kuitenkin jopa harmitti, kuinka vähän ruutuaikaa kätyrit saavat. Kestää yli puoli tuntia, kunnes Kevin, Bob ja Stuart nousevat esiin Grun varjosta. Kolmikon kommellus nostaa leffan tasoa aika ajoin ja jotkut jutut olisivat toimineet paremmin irrallisina lyhytelokuvina. Kokonaisuus jää kuitenkin erittäin keskinkertaiseksi.

Elokuvan animaatiojälkeä ei kuitenkaan voi kuin kehua. Visuaalisesti Kätyrit: Grun tarina on todella taidokkaasti tehty ja oivallisen värikäs. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Varsinkin 1970-luvun San Francisco on hienosti luotu animaatiomuodossaan. Usein jopa toivoo, että tekijät uskaltaisivat rauhoittua enemmän näyttääkseen animaattoreiden hienoja luomuksia. Matthew Fogelin käsikirjoitus ja Kyle Baldan ohjaus kuitenkin paahtavat siihen tahtiin eteenpäin, ettei aikaa oikein jää sellaiselle. Meuhkaava äänimaailma käy tosiaan välillä raskaaksi. Heitor Pereiran säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan hyvin taustalla, mutta jäävät tunnettujen hittibiisien varjoon, mitä läpi leffan hyödynnetään.

Yhteenveto: Kätyrit: Grun tarina on keskinkertainen, joskin paikoitellen ihan viihdyttävä animaatiokohellus, joka luultavasti iskee lujaa lapsiin. Elokuvan iso ongelma on, että se tuntuu enemmän Itse ilkimys -leffalta kuin Kätyreiden omalta filmiltä. Grun tarina on osuva lisänimi, leffan keskittyessä lähinnä Gruhun. Kestää liian kauan, ennen kuin kätyrikolmikko Kevin, Bob ja Stuart päästetään vauhtiin ja silloinkin he saavat liian vähän ruutuaikaa. Trion kohtaukset ovat parhaimmillaan todella lystikkäitä. Muu siinä ympärillä ei oikein vakuuta. Pahisjengi Konnakuusikko sisältää tylsiä tyyppejä, joita edes vahva näyttelijäkaarti ei pelasta. Animaatiojälki on erittäin mainiota, mutta äänimaailma muun hektisen menon kanssa muuttuvat aika ajoin rasittaviksi. Kätyrit: Grun tarina toimii takuuvarmasti Itse ilkimys -leffojen ja kätyreiden faneille. Jos sarjan aiemmat elokuvat eivät ole vakuuttaneet, tämä tuskin muuttaa mieltä positiivisempaan suuntaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minions: The Rise of Gru, 2022, Universal Pictures, Illumination Entertainment, DreamWorks Animation

Arvostelu: Despicable Me 3 / Itse ilkimys 3 (2017)

DESPICABLE ME 3 (2017)

ITSE ILKIMYS 3

Ohjaus: Kyle Balda, Pierre Coffin ja Eric Guillon
Pääosissa: Steve Carell, Kristen Wiig, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Nev Scharrel, Trey Parker, Pierre Coffin, Julie Andrews, Steve Coogan ja Jenny Slate
Genre: animaatio, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin esikoisanimaatio Despicable Me (2010), eli suomalaisittain Itse ilkimys oli suuri hitti ja nosti keltaiset älämölöttäjä-minionit valtavaan suosioon. Elokuva sai tietty jatkoa ja muutama vuosi myöhemmin ilmestyi Despicable Me 2 (2013). Minionien suosio kasvoi jälleen, kuten myös heidän ruutuaikansa, jolloin seuraavaksi ilmestyi niiden oma elokuva Minions (2015). Tietysti myös kolmas osa Itse ilkimyksestä oli tiedossa ja sellainen ilmoitettiinkin heti toisen osan ilmestymisen jälkeen. Itse en odottanut elokuvaa kovin paljon. Sarjan aloitusosa oli ihan kiva, mutta Itse ilkimys 2 oli mielestäni todella heikko pätkä. Minions oli yllättävän toimiva teos, vaikkei sekään kovin hyvä ollut, joten en odottanut oikein mitään sarjan kolmannelta osalta. Toivoin kuitenkin, että kun viime vuoden Illumination-leffat The Secret Life of Pets (2016) ja Sing (2016) olivat todella hyviä, niin ehkä myös tämä yllättäisi positiivisesti. Ristiriitaisin tuntein lähdin katsomaan Despicable Me 3:a, eli suomeksi Itse ilkimys 3:a, toivoen, että tämä olisi edes huomattavasti parempi kuin sarjan toinen elokuva.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Itse ilkimys ja Itse ilkimys 2!

Gru ja Lucy erotetaan Antivoroliigasta, sillä he eivät ole saaneet pelastettua maailman suurinta timanttia, Dumontia katalan Balthazar Brattin kynsistä. Ongelmia Grulle tuottavat myös se, että uskolliset minionit hylkäävät hänet ja hän saa kuulla, että hänellä on kaksoisveli, josta hän ei ollut koskaan tietoinen!

Gru (Steve Carell) on lopettanut rikollisen uransa täysin, vaikka hänelle selvästi tuottaakin vaikeuksia vastustella houkutuksia rikollisten maailmasta. Elokuvassa keskitytäänkin usein siihen, kun Gru yrittää miettiä, millaista elämää hän oikeasti haluaa? Hahmo pääsee jälleen sankarihommiin pariin otteeseen, mutta vaikka hän on todella usein ruudulla, on hänen kaksoisveljensä Dru (myös Carell) enemmän esillä. Dru on innoissaan rikollisesta maailmasta ja yrittää houkutella veljensä palaamaan pois kaidalta polulta. Hahmo on ihan kiva lisä sarjaan, mutta paikoitellen hänen innostuneisuutensa käy ärsyttäväksi, etenkin kun hän ei tunnu osaavan mitään.
     Grun vaimo Lucy (Kristen Wiig) ei onneksi ole yhtä rasittava kuin edellisessä osassa. Ärsyttäviä hetkiä kyllä löytyy, mutta Lucysta on tehty pidettävämpi, eikä hän ole yhtä ylienerginen kuin aiemmin. Silti hahmo on jokseenkin tylsä, vaikka hänelle luodaan omaa tarinaa, kun hän yrittää uutena äitinä tutustua Grun tyttäriin. Lucykin pääsee sankaripuuhiin, mutta katsojana ei jaksa erityisemmin kannustaa häntä onnistumaan.
     Grun tyttäret ovat tietty mukana, mutta heillä ei ole kovin paljoa tekemistä. Vanhin, eli Margo (Miranda Cosgrove) on yhä kolmikon fiksuin ja hänelle on edellisen osan tapaan luotu tähänkin juttua erään pojan kanssa, vaikka tällä kertaa hommat eivät suju samalla lailla. Keskimmäinen, eli Edith (Dana Gaier) näkee kaikessa kivassa tylsyyttä ja kaikessa ikävässä hauskuutta, minkä lisäksi hän pääsee pariin otteeseen keppostelemaan. Nuorin, eli Agnes (näyttelijä vaihtunut Elsie Fisheristä Nev Scharreliin) on edelleen aivan täpinöissään yksisarvisista ja hänelle on luoto pieni sivujuoni, jossa hän yrittää löytää yksisarvista eräästä metsästä.
     Elokuvan pahiksena nähdään Balthazar Bratt (Trey Parker), joka oli aikoinaan suositun "Paha penska" -televisiosarjan päähahmo, mutta kun sarja lopetettiin, Balthazar ryhtyi oikeaksi superroistoksi ja janosi kostoa kaikille, jotka kohtelivat häntä väärin - eli hänen mukaan aivan kaikille. Syy hahmon pahuuteen olisi muuten ihan hauska, mutta hahmon pitää muistuttaa siitä lähes joka kerta, kun hän esiintyy ruudulla, jolloin vitsi katoaa nopeasti. Hän on itsensä suurin fani ja katsookin vanhaa sarjaansa jatkuvasti, valittaen, miksei kukaan muu ymmärrä sen neroutta. Itse ilkimys -sarjan pahikset eivät yleisesti ole olleet kovin ihmeellisiä, eikä Bratt ole poikkeus. Hän sopii tarinaan, muttei jää erityisemmin mieleen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Grun tympeä äiti (Julie "Maija Poppanen" Andrews), Antivoroliigan johtaja Siilas Bebander (Steve Coogan), ilkeä AVL:n johtohahmo Valerie de Vinci (Jenny Slate), sekä tietysti ne minionit (eli Suomessa myös kätyrit), joita ääninäyttelee leffan toinen ohjaaja Pierre Coffin. Yllättävää kyllä, paria juttua lukuunottamatta minionit eivät ärsyttäneet minua yhtään! Hahmoille on itse asiassa luotu ihan hauska oma seikkailunsa, jota olisi katsonut mieluusti lisääkin. Toinen yllättävä juttu oli, että minionit esiintyvät aika vähän aikaa leffassa (mikä toisaalta oli ehkä suurin syy siihen, miksi he toimivat tällä kertaa niin hyvin).

Pakko sanoa suoraan, että valitettavasti Itse ilkimys 3 ei ole kuin hieman edeltäjäänsä parempi. Jo heti alussa, kun Gru ja Lucy syöksyvät James Bond -laitteidensa kanssa taistelemaan Balthazaria vastaan, huomaa, että jokin on vialla... tai että nyt ei ihan toimi. Kaikki näyttää todella hyvältä, mutta jokin ei vain saa yhtään imaistua mukaan elokuvaan. Tätä ei myöskään auta se, että kun vasta vihitty pariskunta saa potkut ja he päätyvät kyläilemään Drun luokse, elokuva tuntuu muuttuvan aika tylsäksi. Ja tässä kohtaa teos on kestänyt vasta alle puoli tuntia. Leffa ei saa katsojaa tuntemaan oikein mitään hahmoja kohtaan. Kaksikon erottaminen ei oikein liikuta, sillä koko Antivoroliiga tuntui hieman hölmöltä edellisessä leffassa, eikä minionien häipyminen tunnu pahalta, sillä Minionsin nähneenä tietää, että lajina heidän tehtävänsä on palvella kaikista häijyintä pahista, mitä maa päällään kantaa ja Gru ei selvästi vastaa enää kriteerejä. On siis täysin loogista, että keltaiset hölöttäjät lähtevät pois ja alkavat etsiä itselleen uutta tarkoitusta. Tähän vielä päälle se, että Grun ja Drun veljeys ei vain jotenkin toimi, niin tarinaa ei jaksa katsoa. Minionien seikkailu on paljon mielenkiintoisempaa ja harmittaakin, että sitä näytetään todella vähän. Jopa Agnesin yksisarvisenmetsästys on kiinnostavampaa kuin veljesten kohtaaminen.

Elokuvan syvällisyydet ovat samaa kuin edellisessä osassa, eli Grun täytyy tosiaan pohdiskella, haluaako hän mieluummin rikollisen vai hyvätapaisen elämän? Hyvätapainen elämä selvästi tarjoaa hänelle paljon enemmän, joten katsojana toivoo, että hän valitsisi sen - ihan myös sen takia, että siten sarja joskus päättyisi. Mutta kun elokuvan nimi on yhä Itse ILKIMYS, niin ei ole vaikea arvata, mihin suuntaan Grun ajatukset pääasiassa kääntyvät... Onneksi elokuva on sentään koomisempi kuin edeltäjänsä ja mukaan on saatu onnistuneesti hauskoja juttuja. Muutamissa kohdissa naurahdin jopa ääneen, etenkin minionien ottaessa erään vankilan haltuunsa. Kaikki vitsit eivät kuitenkaan toimi kaikille, sillä jotkut ovat enemmän lasten ja toiset taas vanhempien makuun. Kuitenkin aina kun tarina palaa siihen, että veljekset yrittävät tehdä asioita yhdessä tai tapahtuu jotain Balthazariin liittyvää, elokuva tylsenee jälleen. Loppuhuipennuksesta on tehty suuri ja siihen on saatu hieman jännitettä mukaan, mikä varmasti toimii lapsille paremmin, mutta silti siitäkin jäi tyhjä olo ja lähinnä vain pohdin, kauanko elokuva kestää vielä? Valitettavasti en voinut katsoa puhelimestani kelloa, sillä ne täytyi sammuttaa näytöksen ajaksi. Teatterista poistuessani minulle jäi aika mitäänsanomaton tunne leffasta. Itse ilkimys 3 on todella keskinkertainen pätkä, joka ei edes oikein viihdytä ja alkaa todella toivoa, että Illumination lopettaisi sarjan jatkamisen ja keskittyisi muihin projekteihin, etenkin kun ne muut ovat olleet huomattavasti parempia.

Yhtä asiaa leffassa ei voi kuitenkaan moittia ja se on animointi. Itse ilkimys 3 on visuaalisesti todella hienon näköinen ja se lähinnä pitikin mielenkiintoni hereillä. Yllättävää kyllä, jopa 3D-tehoste toimi upeasti ja se sai monet kohtaukset tuntumaan mukaansatempaavammilta. Hahmot ovat yhä tutunnäköisiä karikatyyreja, kuten monet muutkin jutut, mutta se toimii, etenkin kun mukana on paljon yksityiskohtia. Hauskimmat yksityiskohdat, jotka on pistetty mukaan, ovat vitsijulisteet Singistä ja Minionsista, jossa on tosin Kevinin, Stuartin ja Bobin tilalla kolme sipulia ja otsikkona lukee "Onions". Leffan ohjauksesta vastaavat koko sarjan parissa työskennellyt ja minionien äänet tekevä Pierre Coffin, sekä Minionsin ohjaaja Kyle Balda. Kaksikkoa on auttanut myös Eric Guillon, joka on toiminut aiemmin animaattorina Illuminationilla. Ken Daurion ja Cinco Paulin käsikirjoitus ei ole kovin kummoinen. Heitor Pereiran säveltämä musiikki on tosin mainiota, minkä lisäksi leffassa kuullaan vanhoja hittejä, kuten Michael Jacksonin "Bad", Olivia Newton-Johnin "Physical", A-han "Take on Me" ja Van Halenin "Jump".

Yhteenveto: Itse ilkimys 3 on hieman parempi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta jää silti aika heikoksi teokseksi. Sen tarina ei ole erityisen mielenkiintoinen ja lopun jännitettä lukuunottamatta se ei oikein tarjoa tunteita katsojalle, jolloin siitä jää jokseenkin mitäänsanomaton olo. Gru ei ole kovin kiinnostava ja alkaa kyllästyttää, että sarjan ainoa syvällisyys syntyy vain siitä, että pitäisikö hänen olla hyvä vai paha? Leffan pahis Balthazar Bratt ei ole kovin ihmeellinen ja on ärsyttävää, miten hän toistaa juttujaan aina, kun ilmestyy ruudulle. Harmi vain, Grun tyttärillä ei ole oikein tekemistä, vaikka Agnes etsiikin yksisarvista. Grun veli Dru on ihan kiva lisä, mutta heidän veljeytensä ei täysin toimi. Minionien seikkailu on parasta leffassa ja sitä olisi halunnut nähdä enemmän. Huumori toimii usein, mutta mukana on myös kehnoja vitsejä. Visuaalisesti leffa on todella hieno ja täynnä yksityiskohtia. Musiikki on hyvää ja vanhoja hittejä oli hyödynnetty hauskasti. Lasten ja sarjan fanien kannattaa mennä katsomaan Itse ilkimys 3, mutta monille vanhemmille voi tuottaa suuria vaikeuksia katsoa se läpi. Muuten suosittelisin odottamaan vuokraamismahdollisuutta, mutta elokuva näyttää niin upealta isolta kankaalta 3D:nä, että sellaisena se pitäisikin katsoa. Elokuvan lopetus voisi hyvin päättää koko sarjan, mutta aivan varmasti tämäkin menestyy, joten Despicable Me 4 ilmestyy jossain kohtaa. Ja tietty Minions 2:kin pitäisi ilmestyä vuonna 2020, mutta sormet ristissä toivon, että Illumination alkaisi keskittyä kunnolla teoksiin, kuten The Secret Life of Pets ja Sing.

Kirjoittanut: Joonatan, 16.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.movies.universalpictures.com
Despicable Me 3, 2017, Illumination Entertainment, Universal Pictures

Arvostelu: Minions / Kätyrit (2015)

MINIONS (2015)

KÄTYRIT

Ohjaus: Kyle Balda ja Pierre Coffin
Pääosissa: Pierre Coffin, Sandra Bullock, Jon Hamm, Michael Keaton, Allison Janney, Jennifer Saunders, Steve Coogan, Michael Beattie, Katy Mixon, Steve Carell ja Geoffrey Rush
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin ensimmäinen elokuva, Despicable Me (Itse ilkimys - 2010) esitteli maailmalle pienet keltaiset olennot, jotka pukeutuivat kakkuloihin ja haalareihin, puhuivat outoa kieltä ja joilla oli vaihtelevasti yksi tai kaksi silmää. Nämä minionit - eli suomeksi "kätyrit" - nousivat erittäin suureen suosioon ja yhtäkkiä monen vanhemman lompakot tyhjenivät minionlelujen ja muiden oheistuotteiden takia. Hahmojen suosio huomattiin ja Despicable Me 2:ssa (Itse ilkimys 2 - 2013) heidän rooliaan kasvatettiin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja jo ennen sarjan toisen osan ilmestymistä ilmoitettiin, että minioneista tehtäisiin oma elokuva. Leffan teko alkoi vuonna 2012 ja sen piti ilmestyä jo loppuvuodesta 2014, mutta se päätettiin siirtää seuraavalle kesälle, jotta oheistuotteet myisivät varmasti paremmin. Minions sai ensi-iltansa kesällä 2015 ja se nousi suureksi hitiksi. Niinkin suureksi, että kyseessä on tällä hetkellä kaikkien aikojen kolmanneksitoista menestynein elokuva, yli miljardin dollarin lipputuloillaan! Itse kävin myös katsomassa leffan, vaikken erityisesti minioneista pitänytkään. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt ja pidin elokuvaa ihan mainiona. Ostin Minionsin Anttilan konkurssimyynnistä parilla eurolla, mutta katsoin leffan vasta vähän alle vuotta myöhemmin uudestaan, sillä sarja on saamassa jatkoa elokuvalla Despicable Me 3 (2017) ja siihen täytyi tietenkin valmistautua katsomalla ja arvostelemalla sarjan aiemmat osat.

Minionit ovat miljoonia vuosia palvelleet kaikkein pahimpia pahiksia, mutta eräänä päivänä ne huomaavat, että heillä ei ole enää ketään palveltavaa. Tämän takia kolme urheaa minionia lähtevät seikkailulle etsimään uutta rikollisneroa, jotta olennoilla olisi jälleen tarkoitus.

Kolme rohkeaa minionia ovat nimeltään Kevin, Stuart ja Bob, ja heidän ääninään kuullaan (kuten muidenkin minionien) elokuvan toinen ohjaaja, Pierre Coffin. Vaikka yleisesti minionit ovat aika lailla samanlaisia, on kolmikolle luotu toimivasti erilaiset persoonat, jolloin heidät erottaa selvästi leffan aikana. Kevin on porukan pisin ja kolmikon johtaja, joka kokee olevansa muita kahta viisaampi, eikä hölmöile ihan yhtä paljoa. Stuart on yksisilmäinen kitaransoittaja, joka toivoo tapaavansa miniontytön... jos sellaisia edes on. Pelottaa ajatus siitä, että nämä oliot lisääntyisivät. Bob on kolmikon lyhyin ja selkeästi myös lapsellisin, sillä hän innostuu kaikesta kahta toveriaan enemmän ja hän kantaa kaiken aikaa ruskeaa pehmonallea kainalossaan. Bobin älykkyysosamäärä vaikuttaa olevan tiimin pienin, mutta eivät Stuart ja Kevinkään ole mitään järjenjättiläisiä. Jokaiselle kolmikosta on saatu lähes yhtä paljon tehtävää, jolloin kukaan ei tunnu vain roikkuvan mukana. Tarkkaavaisimmat katsojat ja sarjan fanit saattavat huomata, että Kevin ja Stuart ovat esiintyneet jo aiemmissa Itse ilkimyksissä.
     Sandra Bullock ääninäyttelee Scarlet Overkillia, joka uskoo olevansa kaikkein suurin pahis. Scarlet on ylimielinen hahmo, jolla on selkeät maailmanvalloitussuunnitelmat. Hahmo on muiden rikollisten idoli ja nauttii suosiostaan. Alussa hänelle annetaan hieman taustatarinaa, mutta vain todella pikaisesti. Leffan alkupäässä hahmo on ihan hauska, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä ärsyttävämmäksi hän muuttuu.
     Matkallaan minion-kolmikko tapaa mm. Nelsonin rikollisperheen, johon kuuluvat Walter-isä (Michael Keaton), Madge-äiti (Allison Janney), Walter Jr. -poika (Michael Beattie), Tina-tytär (Katy Mixon) ja Tutti-vauva. Rikollisperhe on hauska idea ja on harmi, että he esiintyvät ensimmäisen puolen tunnin jälkeen vain pariin otteeseen taustoilla. Perheessä on jotain todella outoa ja katsojana kiehtoo tietää, miten heistä on tullut sellainen rosvotiimi.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Scarletin mies Herb Overkill (Jon Hamm), joka suunnittelee rikollisvempaimia ja Ison-Britannian kuningatar (Jennifer Saunders). Leffassa kuullaan myös koomikko Steve Coogan parissa ääniroolissa professorina ja vartijana, sekä Geoffrey Rush kertojaäänenä.

Varoitan heti, että jos minionit ovat mielestänne ärsyttäviä, teidän ei kannata katsoa tätä elokuvaa. Minions keskittyy täysillä nimikkohahmoihinsa ja pääkolmikko on lähes kaiken aikaa ruudulla. Jo heti elokuvan alussa, kun Universalin logo ilmestyy ruutuun, tuttu tunnusmusiikki kuullaan minionien hoilaamana. Hahmojen ääneen ja outoon puhetapaan - joka kuulostaa ihme höpönlöpöltä, mutta josta löytää eri kielien sanoja - kannattaa tottua, sillä sitä on luvassa paljon. Kahdessa Itse ilkimyksessä minionit olivat usein mielestäni rasittavia, etenkin toisessa osassa, jossa heidän urpoilullaan ei ollut oikein mitään syytä kuin lapsien hauskuuttaminen. Yllättävää kyllä, tässä elokuvassa hahmot toimivat! ...ainakin suurimman osan ajasta. Tällä kertaa minionien esiintymiselle on hyvä syy, sillä he ovat tarinan keskiössä ja näin hölmöilyt voivat jopa viedä tarinaa eteenpäin. Kolmikolle käykin kaikenlaista jännää, joista suurin osa on tarkoitettu vitseiksi. Leffan aikana saa naureskella moneen kertaan, mutta mukaan on tungettu myös tarpeettomia kohtia, joiden toivoisi lähinnä loppuvan, kun ne ovat kestäneet vasta viisi sekuntia. Yksi näistä hetkistä on täysin turha tanssikohtaus minionien ja vartijoiden kesken, joka vain kestää ja kestää. Leffassa nähdään myös todella tarpeettomasti paljas minionin pylly, jotta lapsikatsojat pääsisivät kikattamaan hieman lisää.

Kahden Itse ilkimyksen tapaan myös Minionsissa on ajateltu lähinnä lapsiyleisöä, eikä elokuva ole kunnolla koko perheelle tarkoitettu, kuten monet nykypäivän Disney- ja Pixar-seikkailut. Tällä kertaa tosin tarina on ihan mukaansatempaava, jolloin aikuiskatsojakin saattaa jämähtää ruudun ääreen, kun muksu haluaa katsoa elokuvan. Vanhemmille on ujutettu mukaan vitsejä ja viittauksia liittyen esimerkiksi Beatlesiin ja Nixoniin, joita lapsi ei luultavasti tajua. Kaiken kohelluksen seassa ehkä hauskin juttu mielestäni koko leffassa oli kuitenkin se, kuinka stereotypisesti englantilaiset esitetään elokuvassa: suurin osa lontoolaisista tuntuu juovan teetä kaiken aikaa. Tavallaan pidän sarjan lisäosa-Minionsia parempana kuin sarjan oikeita osia, joiden juonet eivät oikein innostaneet - etenkään toisen osan. Tässä on kunnon seikkailuhenkeä, joka on tosin paikoitellen pilattu tyhmillä vitseillä ja korvia kiduttavalla älämölöllä. Onneksi elokuva ei kuitenkaan ole täysin tarpeeton rahastuslisäosa, vaan se toimii esiosana Itse ilkimys -sarjalle. Monet varmasti ihmettelivät alkuperäistä teosta katsoessaan, että mitä ihmettä nuo keltaiset heput oikein ovat? Tässä elokuvassa siihen saadaan heti ensiminuuteilla vastaus, mikä voi jopa yllättää jotkut. Monet luulivat, että Itse ilkimyksen päähenkilö Gru (Steve Carell) oli luonut minionit apureikseen, mutta totuus onkin, että nämä oliot ovat astelleet maan päällä kauemmin kuin yksikään ihminen!

Minionsin animointi on todella hyvää ja taustoilla nähdään paljon yksityiskohtia. Elokuva on ihanan kirkas ja sitä on erittäin miellyttävää katsoa. Hahmot ovat sarjalle tutun karikatyyrimaisia, mikä toimii. Elokuvan ohjauksesta vastaavat Itse ilkimykset ohjannut Pierre Coffin ja Illuminationin toisen elokuvan, The Loraxin (2012) ohjannut Kyle Balda. Kaksikko on hoitanut hommansa ihan hyvin ja saanut näyttelijöistä kunnolla energiaa irti. Coffin on päässyt loistamaan myös pääosassa, mitä hän tuntuu rakastavan esittävänsä. Käsikirjoittaja Brian Lynch on luonut hauskan tarinan, mutta joitain kohtia olisi voinut hieman tiivistää, sillä ne tuntuivat jokseenkin venytetyiltä. Ääniefektit ovat mainioita, kuten myös leffaan sävelletty musiikki. Elokuvassa kuullaan myös kappaleita, kuten The Turtlesin "Happy Together" ja The Spencer Davis Groupin "I'm a Man".

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on kolme lyhytelokuvaa; interaktiivinen kartta, josta löytyy leffan teosta kertovia pätkiä, kuvia ja tietoiskuja; elokuvan tekoprosessista kertova "Behind the Goggles - The Illumination Story of the Minions", joka sisältää useita lyhyitä videoita; sekä minioneiden laulama "Jingle Bells".

Yhteenveto: Minions on ihan viihdyttävä pätkä, joka sisältää paljon hölmöilyä ja äänekkyyttä. Yllättävää kyllä, itse minionit eivät ole yhtä ärsyttäviä kuin Itse ilkimyksissä, vaikka välillä toivoisikin, että he olisivat hiljaa. Pääkolmikolle - Kevinille, Bobille ja Stuartille - on luotu toimivasti erilaiset persoonat, jolloin heidät erottaa toisistaan koko leffan ajan. Elokuvan tarina on ihan mielenkiintoinen ja siinä on useita hauskoja kohtia. Valitettavasti jotkut jutut ovat todella typeriä ja muutamat vitsit tuntuvat vain täytteeltä ilman oikeaa syytä, minkä lisäksi jotkut kohdat kestävät liian kauan. Visuaalisesti Minions on todella tyylikäs ja kirkas, jolloin sitä katsoo mielellään. Lapsille tämä toimii varmasti ja heille se onkin tarkoitettu. Muunkin ikäiset minionfanit kokevat tästä luultavasti riemua, minkä lisäksi vanhemmat voivat ihan sujuvasti katsoa tämän lapsiensa kanssa. Minions on hieman parempi kuin ensimmäinen Itse ilkimys ja selvästi parempi kuin Itse ilkimys 2, mutta ei sille jää silti jatkoa kaipaamaan. Mutta kun leffa tuotti tolkuttoman summan rahaa ja lapset rakastavat hahmoja, niin jossain kohtaa on jatko varmasti odotettavissa. Kyllähän sen käy katsomassa, mutta tällä hetkellä pärjään vain yhdellä leffalla. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt musiikkiesitys, joten ei kannata pistää elokuvaa pois ennen sitä.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Minions, 2015, Illumination Entertainment, Universal Pictures

Arvostelu: Despicable Me 2 / Itse ilkimys 2 (2013)

DESPICABLE ME 2 (2013)

ITSE ILKIMYS

Ohjaus: Pierre Coffin ja Chris Renaud
Pääosissa: Steve Carell, Kristen Wiig, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Elsie Fisher, Benjamin Bratt, Moises Arias, Steve Coogan, Russell Brand ja Ken Jeong
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin esikoiselokuva Despicable Me (2010), eli suomalaisittain Itse ilkimys oli suuri menestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Itse ilkimys 2:n tuotanto alkoikin heti kesällä 2010 ja elokuva ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Leffa menestyi paremmin kuin edeltäjänsä ja sai pääasiassa hyviä arvioita. Edeltäjän tapaan en käynyt katsomassa Itse ilkimys 2:kaan leffateatterissa ja näin sen vasta vuoden 2015 alussa, kun vuokrasin sen. En erityisemmin pitänyt elokuvasta, enkä ole katsonut sitä toistamiseen. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa jatkoa leffalla Despicable Me 3 (Itse ilkimys 3 - 2017), oli jälleen aika katsoa aiemmat osat läpi. Ensimmäinen Itse ilkimys löytyi digiboxilta tallennettuna, mutta tämä toinen osa täytyi käydä vuokraamassa Makuunista. Katsoin Itse ilkimys 2:n muutama päivä ensimmäisen jälkeen, enkä pitänyt sitä vieläkään kovin kummoisena ja tulin siihen tulokseen, etten välttämättä jaksa koskaan enää katsoa sitä uudelleen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Despicable Me!

Gru on jättänyt rikollisen elämän taakseen ja keskittyy olemaan Margon, Edithin ja Agnesin isä. Kuitenkin kun vaarallinen aine varastetaan huippusalaisesta laitoksesta, Antivoroliiga pistää Grun selvittämään, kuka on varkauden takana.

Vaikka Gru (Steve Carell) elää kunnollista elämää ja on löytänyt uuden ammatin hillobisneksestä, hän kaipaa silti pahuuksia. Orpotytöt ovat hänelle nykyään kaikki kaikessa, mutta he eivät tarjoa hänelle tarpeeksi jännitystä. Päätyessään AVL:n tehtävään, Gru kokee tekevänsä oikein, vaikka häntä hieman häiritseekin olla hyvisten puolella. Hahmo tuntuu paikoitellen tylsältä, eikä hänestä löydy samaa innokkuutta kuin edellisessä osassa.
     Margo (Miranda Cosgrove) on alkanut kiinnostua pojista ja hänelle luodaan romanssintynkää, mitä Gru ei tietenkään hyväksy. Margo on edelleen tytöistä fiksuin, mutta välillä ihastuminen aiheuttaa sitä, että hän toimii sydämensä, eikä aivojensa kautta. Vaarallisista asioista innostuva Edith (Dana Gaier) saa kolmikosta vähiten huomiota, eikä hänelle oikeastaan tapahdu mitään erityistä leffan aikana. Tytöistä nuorin, Agnes (Elsie Fisher) on sama tuttu intoilija, mutta häneen luodaan hyvin surullisempaakin puolta, Agnesin alkaessa kaivata itselleen äitiä isän vierelle.
     Grun lisäksi suurta varkautta lähtee tutkimaan agentti Lucy Wilde, jonka äänenä kuullaan Kristen Wiig, joka esitti edellisessä elokuvassa orpokodin tympeää neiti Hattiea. Lucy on erittäin innoissaan kaiken aikaa, mikä käy Grun hermoille, joka haluaisi työskennellä yksin. Hahmo voi käydä myös katsojien hermoille, Lucyn höpöttäessä väärissä tilanteissa kaiken aikaa. Leffan aikana mietin usein, miksi Lucy on pitänyt tunkea mukaan tai miksi hänestä tehtiin niin rasittava?
     Lucyn lisäksi uusina hahmoina esitellään Salsa & Salsa -ravintolan omistaja Eduardo Perez (Benjamin Bratt), tämän poika Antonio (Moises Arias) ja Antivoroliigan johtaja Siilas Bebander (Steve Coogan), jonka sukunimestä tehdään todella lapsellisesti pilkkaa.
     Elokuvassa nähdään myös edellisestä osasta tuttuja hahmoja, kuten Grun laitteet suunnitteleva tohtori Nefario (Russell Brand), joka kaipaa todella paljon rikollista elämää, sekä tietenkin Grun keltaiset, hassusti puhuvat kätyrit eli minionit, joiden ääninä kuullaan elokuvan ohjaajat Pierre Coffin ja Chris Renaud. Tekijät huomasivat, että minionit olivat nousseet suursuosioon ensimmäisen osan myötä, joten tässä niiden osuutta on kasvatettu huomattavasti.

Ensimmäisen Itse ilkimyksen tarina ei ollut kovin kummoinen, mutta mukana oli toimivia vitsejä sen verran paljon, että lopputulos viihdytti mukavasti. Itse ilkimys 2 ei niinkään. Edellisen osan arvostelussa sanoin, että elokuva oli tehty lähinnä lapsikatsojille, mutta monet julmat vitsit naurattivat sen verran, että varttuneempikin katsoi leffan sujuvasti mukana. Tämä jatko-osa on tehty vain lapsia ajatellen. Elokuvassa on todella harvoin kohtia, joista joku ala-asteikäisiä vanhempi voisi nauttia. Lapset rakastuivat minioneihin, joten niiden osuutta on tosiaan kasvatettu. Tarinan kannalta he eivät kuitenkaan ole erityisen tärkeitä. Leffassa on joitain kohtauksia, jotka ovat mukana vain, jotta minioneilla olisi enemmän aikaa hassutella. Valitettavasti tällä kertaa heidän hassuttelunsa ei leviä kotisohvalle asti. Kuten vuosia sitten esimerkiksi Kelju K. Kojootti tai Jerry-hiirtä jahtaava Tom-kissa osoittivat, on yllättävän hauskaa, kun jotain hassua hahmoa sattuu. Eihän hahmoja oikeasti satu, vaikka kuinka monta kertaa heidät räjäytettäisiin tai he putoaisivat kilometrienkin korkeudelta maahan ja siten katsojat voivat huojentuneemmin nauraa heidän kivulleen. Edellisessä osassa minionit olivat hauskimmillaan, kun niitä sattui ja sitä näkisikin mielellään lisää. Harmi vain, että tekijät eivät tajunneet, mikä minioneista tekee hauskan ja olettavat, että katsojille riittää se, kun minionit puhuvat hölmösti tai ovat todella kovaäänisiä tai pukeutuvat outoihin asuihin. Lapset kokevat tästä varmasti riemua, mutta aikuiset alkavat lähinnä epätoivoisesti muistelemaan vanhoja kunnon Disney-klassikoita.

Edellisessä osassa heikko tarina korvaantui hyvällä huumorilla, joten ehkä tässä leffassa heikko huumori korvaantuisi hyvällä tarinalla? Valitettavasti ei. Itse ilkimys 2 kulkee epätasapainossa eteenpäin, eikä tarina tiedä, mihin keskittyä. Välillä katsotaan agenttiseikkailua, välillä superrikollisia, välillä perhedraamaa ja välillä minionit saapuvat hölmöilemään minuutiksi tai kahdeksi. Erilaiset tunnelmat eivät kulje käsi kädessä, minkä lisäksi elokuva on itse asiassa aika tylsä. Agenttiseikkailu ei ole kovin kiinnostava, varsinkin kun höpisevä Lucy on kaiken aikaa ruudulla niissä kohtauksissa ja agenttihommathan ovat tietty isoimmassa osassa tarinaa. Leffa ei saa katsojia jännittämään mukanaan tai oikeastaan tuntemaan mitään muutakaan positiivista. Jotkut naurut elokuva tarjoaa, mutta siihen se jääkin. Lopputuloksena on mitäänsanomaton hömpötys. Ei Itse ilkimys 2 huono ole, mutta ei se ole edes viihdyttävä. Heikon teoksen katsoo kerran, mutta ei sitä tekisi mieli nähdä enää uudestaan. Mutta kuten olen jo sanonut, lapsille tämä aika varmasti toimii ja jos ei jaksa vahtia muksujen puuhailua, voi pistää tämän pyörimään ja he ovat poissa jaloista noin puolitoista tuntia.

Elokuvan animointi on parempaa kuin edellisessä osassa, mutta pohjatyyli hahmoille ja taustoille on sama. Leffassa on näkyvissä enemmän yksityiskohtia, mikä tekee katselukokemuksesta hieman miellyttävämmän. Taustoihin on lisätty lisää ihmisiä, jolloin teos ei näytä visuaalisesti vain hieman kalliimmalta lastenohjelmalta vaan kunnon elokuvalta. Ohjauksesta vastaavat tosiaan minioneita esittävät Chris Renaud ja Pierre Coffin, jotka ovat yrittäneet parhaansa Cinco Paulin ja Ken Daurion kehnon käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvasta ei näy samanlaista innostusta kuin edellisestä, aivan kuin Renaud ja Coffin olisivat pakottaneet itsensä tekemään leffaa, josta he eivät täysin välitä.

Yhteenveto: Itse ilkimys 2 on heikko jatko-osa ihan toimivalle animaatiolle. Elokuva on usein tylsä ja lapsellinen, jolloin kymmenenvuotiasta vanhemman on vaikea kokea siitä riemua. Gru ja tytöt ovat ihan mielenkiintoisia, mutta uudet hahmot eivät, eikä ole juonikaan. Vitsit ovat kehnoja ja leffa luottaa siihen, että katsojia naurattaisi minionien kovaäänisyys ja typerä puhetapa. Visuaalisesti elokuva on sentään tyylikkäämpi kuin edeltäjänsä, mutta se ei riitä pelastamaan lopputulosta. Ei leffa huono ole, muttei se ole edes kiva tai viihdyttävä. Lapsille Itse ilkimys 2 kannattaa näyttää ja voihan sen sivusilmällä aikuisena vilkaista, mutta kovin kummoista teosta ei kannata odottaa, paitsi jos tykkää lapsellisista jutuista ja jos minionit riemastuttavat suuresti. Toivon todella, että sarjan kolmas osa olisi tätä parempi. Illumination Entertainmentin uusimmat leffat The Secret Life of Pets (2016) ja Sing (2016) ovat olleet todella mainioita, joten toivoisin, että taso jatkuisi samana.

Kirjoittanut: Joonatan, 22.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.ssninsider.com
Despicable Me 2, 2013, Universal Pictures, Illumination Entertainment

Arvostelu: Despicable Me / Itse ilkimys (2010)

DESPICABLE ME (2010)

ITSE ILKIMYS

Ohjaus: Pierre Coffin ja Chris Renaud
Pääosissa: Steve Carrell, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Elsie Fisher, Jason Segel, Russell Brand, Will Arnett, Kristen Wiig ja Julie Andrews
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7

Muistan hämärästi, kun Illumination Entertainmentin esikoiselokuva Despicable Me, eli suomeksi Itse ilkimys ilmestyi. Kaikkialla oli yhtäkkiä keltaisia ukkeleita haalareissa, joilla oli erikoiset kakkulat ja jotka puhuivat hölmösti. Lapset tietenkin rakastuivat näihin minioneiksi kutsuttuihin olentoihin, mikä aiheutti vanhempien lompakkojen tyhjenemisen. En käynyt katsomassa leffaa teattereissa, kun se ilmestyi, sillä se ei parin trailerin perusteella minua kiinnostanut. Näinkin sen vasta noin vuotta myöhemmin ja vaikka se oli mielestäni ihan kiva, en ollut erityisen innoissani ja nämä ihme keltaiset minionit lähinnä vain ärsyttivät minua. Leffan suosio kasvoi ja muutama vuosi myöhemmin ilmestyivätkin Despicable Me 2 (2013), sekä lisäosa Minions (2015). Niidenkin näkemisen jälkeen ei mielenkiintoni sarjaa kohtaan ole oikein noussut ja olen aina jättänyt Itse ilkimyksen kaupan hyllylle, vaikka se olisikin ollut kuinka halvalla myynnissä. Minulle leffat olivat lähinnä kertakäyttökamaa, jonka läpi hekottelee kerran, mutta jota ei välttämättä tarvitse nähdä enää uudestaan. Kuitenkin nyt sarja on saamassa jatkoa leffalla Despicable Me 3 (2017), joten täytyi tietty katsoa aiemmat leffat uudestaan arvioimista varten. Sarjan aloittaja olikin minulla digiboxilla tallennettuna, josta katsoinkin sen yhdessä tyttöystäväni kanssa. Vaikka leffa naurattikin enemmän kuin viimeksi, toivoin todella usein, että olisin Hans Zimmerin konsertissa kuin kotisohvalla katsomassa tätä. Noh, oli Itse ilkimys onneksi jonkin verran menevämpi teos kuin muistin.

Superkonna Gru aikoo tehdä kaikkein suurimman rikoksen, eli varastaa Kuun taivaalta. Tähän hän tarvitsee kutistussäteen, joka täytyy varastaa itseään täynnä olevalta pahikselta, Vektorilta. Apunaan Grulla on kolme hyväsydämistä orpoa ja suuri joukko hömelöitä minioneja.

Mainion Steve Carellin ääninäyttelemä roisto Gru ei tunnu oikein pitävän kenestäkään. Parkkeeratessaan hän runnoo viereiset autot ja kahvilajonoissa hän jäädyttää muut asiakkaat etuillakseen. Gru on kylmäsydäminen tapaus, joka yrittää vain olla kaikista paras rikollinen. Hän ei onneksi yritä mennä niin pitkälle, että valloittaisi koko maailman, vaan yrittää lähinnä näyttää kaikille, millaisia ilkeyksiä pystyy tekemään. Kuuvarkaus on juuri sellainen uutisaihe, jollaisessa Gru toivoo näkevänsä nimensä. Kuitenkin leffan aikana Grun sydän alkaa lämmetä, adoptoidessaan orpotytöt, jotka osoittavat, että hän voisi olla muutakin kuin konna. Gru on hauska hahmo ja puhuu erikoisella aksentilla.
     Kolme orpotyttöä ovat onnistuneesti todella erilaiset, mutta silti he tuntuvat yhtenäiseltä porukalta. Margo (Miranda Cosgrove) on tytöistä vanhin ja samalla myös älykkäin ja vastuullisin. Margo epäilee valehtelevaa Gruta, mutta yrittää löytää hänestä parhaat puolet. Edith (Dana Gaier) sen sijaan ei oikein innostu muista ja tekee mitä huvittaa. Hän esittää muille, ettei pidä mistään, mutta vähän väliä hänestä näkyy, että hän vain esittää. Kolmikon nuorin, yksisarvisia fanittava Agnes (Elsie Fisher) innostuu kahden muunkin puolesta ja löytää kaikesta parhaat puolet. Hän ei mieti Grusta mitään pahaa, vaan pitää tätä vain hassuna herrana, jolla on söpö torahammaskoira ja kivoja keltaisia kavereita.
     Vektori (Jason Segel) on ihan hauska tapaus, mutta paikoitellen jokseenkin ärsyttävä tyyppi, kokiessaan olevansa roistoista parhain. Grukin kokee niin itsensä kohdalla, mutta hän näyttää sen koomisella tavalla, toisin kuin itserakas Vektori. Hahmo on hölmön näköinen oranssissa verryttelypuvussaan ja pottakampauksessaan, mutta muuten hän ei oikein jää mieleen, eikä hän ole kovin uskottava rikollisnero.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat tohtori Nefario (Russell Brand), joka suunnittelee kaikki Grun vempaimet, pahispankin johtaja Perkins (Will Arnett), orpokodissa työskentelevä tympeä neiti Hattie (Kristen Wiig), Grun tyytymätön äiti (Julie Andrews), sekä Grun naapuri Fred (Danny McBride). Lasten suosikkien, eli minionien (jotka kulkevat Suomessa myös nimellä kätyrit) ääninä kuullaan mm. Jemaine Clement ja leffan ohjaajat Pierre Coffin ja Chris Renaud.

Siinä missä nykypäivän Walt Disney -elokuvat kuten Zootopia (2016) ja Pixarin leffat kuten Inside Out (2015) onnistuvat tosissaan olemaan KOKO perheen elokuvia, joista aikuiset voivat nauttia ehkä jopa enemmänkin kuin lapset, Itse ilkimys pyrkii olemaan juuri lapsia riemastuttava elokuva. Tämä on huomattavissa heti alusta alkaen, kun visuaalinen tyyli tulee selville. Hahmot ovat todella karikatyyrisiä, jolloin monissa henkilöissä yhdistyvät pyöreät vartalot ja tikkuraajat. Taustat eivät ole realistisia, ja talot sekä kulkuneuvot ovat erikoisen näköisiä, mikä saa leffan näyttämään usein kalliilta lastenohjelmalta. Toinen huomio on jokseenkin lapsille suunnattu superpahistarina, joka sisältää opetuksia ja joka näyttää, että paha voi aina muuttua hyväksi. Kolmanneksi ovat tietenkin ne minionit, joita leffassa esiintyy vähän väliä, vaikka heille ei olisi joskus edes mitään käyttöä. Heidän tarkoituksensa on vain ja ainoastaan hauskuutta tyhmällä puhetavallaan, josta ei saa lähes mitään tolkkua, sekä sillä kun he toilailevat ja heitä sattuu. Mikä olisi hauskempaa kuin hassun näköinen hahmo? No tietty se, kun hassun näköistä hahmoa sattuu! Mutta sattuminen on tehty koomisesti, eikä hahmolle käy mitään, vaan se jää vain hassuun asentoon, niin kyllä naurattaa. Eipä siinä mitään, tunnustan itsekin nauraneeni minionien hölmöilyille ja ne ärsyttivät minua huomattavasti vähemmän kuin viime katselukerralla. Ja pakko myös tunnustaa, että ilman minioneita Itse ilkimys ei olisi mitään.

Jotta vanhemmat kykenisivät katsomaan tämän muksujensa kanssa loppuun, on mukana paljon huumoria myös aikuisille - jopa yllättävän julmia vitsejä. Yhdessä kohtaa leffaa orpotyttökolmikko palaa orpokotiin ja kävelee pahvilaatikon ohi, jossa lukee "Häpeän laatikko" ja moikkaavat jotain orpoa, joka on joutunut pimeään boksiin häpeämään. Todella rankkaa, mutta todella hauskaa! Toinen julma vitsi, joka mieleen jää, liittyy Grun äitiin ja kuinka tämä murskaa takaumissa lapsi-Grun unelmia. Komediapuoli onkin onnistuneinta elokuvassa ja leffa naurattaa makeasti useassa kohtaa. Valitettavasti muuten teos ei ole kovin ihmeellinen, minkä huomaa etenkin loppuhuipennuksessa, josta puuttuu huumori, sillä pitää mennä tositoimiin. Muissakin vakavissa kohdissa tunnelma tuntuu lässähtävän, eikä leffa saa kunnolla tempaistua mukaansa. Leffan ideat rikollisten yhteisestä kulttuurista ovat ihan mielenkiintoisia, mutta pankkia lukuunottamatta ne jätetään pelkiksi pintaraapaisuiksi. Näin Itse ilkimys tosin saa katsojan kiinnostumaan maailmasta ja toivomaan lisätietoja. Suurin kysymys tietenkin on, että mitä ne minionit oikeasti ovat ja mistä ne oikein tulevat?

Elokuva on animoitu ihan hyvin, vaikka leffan visuaalinen ilme ei olekaan mielestäni mitä parhain. Studion ensimmäiseksi leffaksi on ihan ymmärrettävää, että kovin suurella budjetilla tätä ei olla voitu tehdä, mutta useasti huomaa yksityiskohtien puuttumisen. Monessa kohtaa, kun näkyy laajoja kuvia kaduista, ihmisiä ei näy lähestulkoon missään, vaan kaikki rahat taisivat mennä suuren minion-joukon animoimiseen. Joitain tyylikkäitä pätkiä on mukana, mutta siihen se jää. Visuaalisesti hauskinta on, kuinka Vektori on yksinkertaisesti piilottanut varastamansa pyramidin maalaamalla sen siniseksi kuin taivas ja lisäämällä mukaan pari hassua valkoista pilveä. Itse ilkimyksen ohjauksesta vastaavat tosiaan Chris Renaud ja Pierre Coffin, jotka ovat onnistuneet ihan kelvosti, jos ottaa huomioon, että tämä on kummankin esikoiselokuva. Sergio Pablosin tarina ei ole mitä parhain, mutta sen pohjalta syntynyt Cinco Paulin ja Ken Daurion käsikirjoitus toimii, kun mukaan on lisätty paljon vitsejä.

Yhteenveto: Itse ilkimys on pohjimmiltaan keskinkertainen ja todella lapsellinen elokuva, mutta se sisältää paljon todella mainiota ja yllättävän julmaa huumoria, jotta aikuisetkin jaksavat katsoa leffan muksujensa kanssa. Gru on hyvä päähenkilö ja hänen kehitystään on mielenkiintoista seurata, minkä lisäksi orpotytöt ovat toimivan erilaisia toisistaan, mutta silti yhtenäinen tiimi. Sen sijaan leffan "pahis", eli Vektori ei erityisemmin säväytä. Minionit eivät ole sinänsä kovin tärkeitä ja ne paikoitellen ärsyttävät, mutta totuus on, ettei leffa olisi mitään ilman heitä ja kyllähän se naurattaa, kun niitä sattuu. Animointityyli ei ole parhaasta päästä ja leffa näyttää lähinnä lastenohjelmalta. Lapsille Itse ilkimys sopiikin paremmin ja heille tämä kannattaa näyttää, jos pankkitili on valmis tyhjentymään minion-lelujen takia. Kyllähän sen siinä samalla katsoo, mutta mitään erityisen ihmeellistä ei ole luvassa.

Kirjoittanut: Joonatan, 18.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Despicable Me, 2010, Universal Pictures, Illumination Entertainment