Arvostelu: Aquaman and the Lost Kingdom (2023)

AQUAMAN AND THE LOST KINGDOM

Ohjaus: James Wan

Pääosissa: Jason Momoa, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Amber Heard, Randall Park, Temuera Morrison, Nicole Kidman, Dolph Lundgren, Vincent Regan, John Rhys-Davies ja Pilou Asbæk

Genre: toiminta, fantasia, scifi

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuviin perustuva supersankarielokuva Aquaman (2018) oli valtava menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Jo ensimmäistä elokuvaa tehdessään päätähti Jason Momoa esitteli ideansa jatko-osan tarinasta ja sen pohjalta David Leslie Johnson-McGoldrick ryhtyi työstämään käsikirjoitusta. Samaan aikaan elokuvalle suunniteltiin lisäosaleffaa "The Trench", mutta idea lopulta kuopattiin. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime jouluna, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua jouduttiin viivästyttämään. Nyt Aquaman and the Lost Kingdom on vihdoin saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ristiriitaisin odotuksin. Ensimmäinen Aquaman oli mielestäni mainio supersankarirymistely, mutta DC:n elokuvauniversumi on ollut viime aikoina erityisen hajanainen, eivätkä huhut leffan tuotanto-ongelmista tai pieleen menneistä testinäytöksistä herättäneet luottoa jatko-osan toimivuutta kohtaan. Kävin silti katsomassa Aquaman and the Lost Kingdomin heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Aquaman tarvitsee vangitun veljensä Ormin apua, kun myyttisen ja voimakkaan Mustan kolmikärjen löytänyt Black Manta palaa kostamaan isänsä kuoleman.

Lukuun ottamatta Willem Dafoen näyttelemää Vulkoa, ensimmäisestä Aquaman-elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun ja ainakin näillä näyttelijöillä nähtävästi viimeistä kertaa, Aquaman and the Lost Kingdomin lopettaessa tämänhetkisen DC-elokuvauniversumin. Jason Momoan on huhuttu palaavan tulevaan, James Gunnin johtamaan DC-leffauniversumiin uudessa roolissa Lobona, mutta hänet nähdään vielä ainakin nyt Arthur Currynä, eli Aquamanina. Karismaattinen Momoa toimii roolissa edelleen, esittäen oivallisesti niin hahmon hupsumman kuin vakavammankin puolen. Aquaman pohtii entistä enemmän paikkaansa maailmassa, saatuaan lapsen. Hänen pitäisi nyt toimia sekä isänä lapselleen, Atlantiksen kuninkaana, että niin maanpäällisen kuin merenalaisenkin maailman suojelijana.

     Ex-miehensä Johnny Deppin kanssa käytyjen oikeudenkäyntien aikana ja niiden jälkeen on puhuttu paljon Amber Heardin paluusta Aquamanin rakkaan Meran rooliin. Jotkut sanoivat, että Heard olisi saanut potkut leffasta, minkä puolesta kirjoitettiin jopa vetoomuksia. Heard itse on sanonut joutuneensa taistelemaan roolinsa puolesta ja DC Filmsiä johtava Walter Hamada on jopa myöntänyt, että Meran uudelleenroolitusta oli pohdittu. James Wan halusi kuitenkin pitää Heardin Merana. Hahmon ruutuaikaa on vähennetty huomattavasti ykkösleffaan verrattuna. Heard hoitaa roolinsa kelvollisesti kuten ykkösosassa, mutta elokuvaa katsoessa voi huomata, etteivät tekijät oikein tienneet, mitä tehdä näyttelijän ja tämän hahmon kanssa.

Sivurooleissa nähdään toistamiseen myös Temuera Morrison ja Nicole Kidman Aquamanin ihmisisä Tomina ja atlantislaisäiti Atlannana, Dolph Lundgren Meran isänä, kuningas Nereusina ja Patrick Wilson Aquamanin veljenä, Ormina, eli Ocean Masterina. Pahisroolia edustaa tälläkin kertaa Yahya Abdul-Mateen II:n näyttelemä David Kane, eli Black Manta, jonka apurina häärää ykkösleffan lopputekstikohtauksessa nähty tohtori Stephen Shin (Randall Park), joka haaveilee Atlantiksen löytämisestä. On hieman tylsää, että Black Manta toimii tälläkin kertaa pahiksena. Vaikka hahmo saakin uusia voimia Mustan kolmikärjen avulla, ei hänestä saada paljoa irti. Sen sijaan Wilsonin näyttelemästä Ormista kaivetaan uusia puolia, kun Aquaman tarvitsee tämän apua Black Mantan pysäyttämiseen. Leffan aikana on vaikea olla tuumimatta, miksei Aquaman vain soittanut kavereilleen Justice Leaguesta sen sijaan, että luottaisi veljeensä, joka tuntee syvää vihaa häntä kohtaan.

Ottaen huomioon, että ensimmäinen Aquaman on DC-elokuvien suurin kassamagneetti, olisi voinut luulla, että jatko-osan teko tapahtuisi kuin leikiten. Aquaman and the Lost Kingdomin matka valkokankaille oli kuitenkin kivikkoinen ja siihen mahtui monta mutkaa matkaan, oli kyse sitten Heardin erottamista koskevista vetoomuksista, nähtävästi vaikeasta ilmapiiristä kuvauksissa, useista uusintakuvauksista tai koko DC-leffauniversumin uudelleenkäynnistämisen ilmoittamisesta, kun vanha leffauniversumi oli edelleen käynnissä. Vaikea tuotanto näkyy lopputuloksessa, ainakin osittain.

Ei Aquaman and the Lost Kingdom huono leffa ole, se on lähinnä vain todella yhdentekevä ja keskinkertainen. Se tarjoaa silloin tällöin ihan menevää supersankaritoimintaa ja sen seikkailu viihdyttää aika ajoin, mutta eipä kokonaisuudesta tunnu jäävän käteen mitään. Mukana on niin hyvää kuin kehnoa huumoria. Pienimuotoisemmat käsirysyt ovat mainioita, mutta isommat spektaakkelitaistelut kaatuvat oman painonsa alle. Tarina on tarpeeksi kelvollinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi silti reippaasti potkua. On aika tylsää, että viiden vuoden odotuksen jälkeen luvassa on jälleen Black Mantan kostoyritystä ja myyttisen kolmikärjen etsintää. Taustalla lymyilee ihan kiinnostava takapiru, josta ei kuitenkaan saada oikein mitään irti. Käsikirjoitus yrittää ottaa hieman kantaa ilmastonmuutokseen ja luonnonsuojeluun, mutta teema jää pintaraapaisuksi. Mielenkiintoisen merenalaisen maailman ja mytologian syventämisen ohella elokuvan kantavana voimana toimii Aquamanin ja Ormin yritys parantaa välejään - joskin veljesten naljailevista keskusteluista herää herkästi mielleyhtymiä Marvel-leffoista tuttujen ukkosenjumala Thorin ja tämän pahan Loki-veljen kanssakäymisiin. Asiaahan ei auta, että Aquaman jopa kutsuu Ormia Lokiksi yhdessä kohtaa.

Ohjauksesta vastaa tälläkin kertaa modernina kauhutaiturina pidetty James Wan, jonka kannattaisi pysytellä siellä kauhun puolella. Wanin käsissä Aquaman and the Lost Kingdom äityy toisinaan hieman turhauttavaksi mekastukseksi, eivätkä leffan dramaattisemmat ja humoristisemmat puolet kulje käsi kädessä. Tekniseltä puoleltaan elokuva näyttää keskeneräiseltä. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet ja asut oivalliset, mutta tietokonetehosteista tulee usein mieleen videopelit. Vedenalaisissa kohtauksissa hahmojen digihiukset näyttävät kummallisilta ja toimintakohtauksissa on selvää, kun näyttelijä vaihdetaan animoituun hahmoon. Äänimaailma rymistelee kovaäänisesti, oli kyse sitten efekteistä tai Rupert Gregson-Williamsin musiikeista.

Yhteenveto: Aquaman and the Lost Kingdom on harmillisen keskinkertainen ja unohdettava jatko-osa mainiolle supersankarielokuvalle. Leffan haastava tuotanto näkyy lopputuloksesta ja elokuva on rakenteeltaan hieman takkuileva. Ajoittain elokuva viihdyttää passelisti, mutta toisinaan taas se on raskassoutuista seurattavaa. Niin huumorin kuin toiminnan taso vaihtelee ja suuret, keskeneräisiltä näyttävien digitehosteiden täyttämät taistelut saavat ähkyn nopeasti aikaiseksi. On hieman tylsää, että tarina kierrättää paljon juttuja ykkösosasta pahiksesta lähtien. Tekijät kuitenkin laajentavat kiinnostavasti tätä merenalaista maailmaa. Parasta elokuvassa on Aquamanin ja Ormin välien lämpeneminen. Jason Momoa toimii edelleen nimikkoroolissa Aquamanina ja muu näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa vaihtelevin lopputuloksin. Aquaman and the Lost Kingdom ei ole huono elokuva, mutta se on todella valitettavan yhdentekevä tapaus ja erityisen iso pettymys, kun sen mieltää nykyisen DC-elokuvauniversumin päätösosaksi. Parin vuoden päästä uusi DC-leffauniversumi pyörähtää käyntiin Superman: Legacylla (2025), jossa nähdään David Corenswet Supermanina Henry Cavillin sijaan. Aquaman on takuulla mukana siinäkin leffauniversumissa, varmaan jonkun toisen näyttelijän esittämänä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Aquaman and the Lost Kingdom, 2023, Warner Bros., DC Entertainment, Atomic Monster, The Safran Company

Arvostelu: Magic Mike XXL (2015)

MAGIC MIKE XXL

Ohjaus: Gregory Jacobs
Pääosissa: Channing Tatum, Matt Bomer, Joe Manganiello, Kevin Nash, Adam Rodríguez, Gabriel Iglesias, Amber Heard, Jada Pinkett Smith, Andie MacDowell, Donald Glover, Elizabeth Banks ja Michael Strahan
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Channing Tatumin tähdittämä ja hänen omiin elämänkokemuksiin pohjautuva elokuva Magic Mike (2012) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Steven Soderbergh ei kuitenkaan halunnut jatkaa ohjaajana, joten hänen tilalle otettiin ykkösen parissa apulaisohjaajana toiminut Gregory Jacobs. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2014 ja lopulta Magic Mike XXL -nimen saanut jatko-osa ilmestyi elokuvateattereihin kesäkuussa 2015. Elokuva ei saanut yhtä positiivista vastaanottoa kriitikoilta ja vaikka se oli taloudellinen hitti, ei se yltänyt ykkösleffan menestykseen. Itse en ollut aiemmin nähnyt Magic Mikeja, eivätkä elokuvat olleet minua kiinnostaneet. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa kolmannen osan Magic Mike's Last Dance (2023), päätin vihdoin ja viimein antaa leffoille mahdollisuuden. Ensimmäinen Magic Mike osoittautui yllättävän päteväksi draamaelokuvaksi, joten aloitin jatko-osa Magic Mike XXL:n katsomisen ihan positiivisin mielin.

On kulunut kolme vuotta siitä, kun Mike Lane jätti miesstripparihommat ja perusti oman huonekaluyrityksensä. Hänen vanhat työkaverinsa ehdottavat hänelle kuitenkin vastustamatonta tarjousta: esiintyä vielä viimeisen kerran suuressa strippitapahtumassa Myrtle Beachilla.

Channing Tatum tekee paluun rooliinsa Mike Lanena, eli Magic Mikena. Mike kuitenkin lopetti ykkösleffan päätteeksi miesstripparin uransa ja siirtyi tekemään sitä, mistä oli jo kauan haaveillut: huonekaluja. Mutta koska katsojia tuskin kiinnostaa katsoa elokuvaa, jossa hahmo pyörittää omaa huonekalufirmaansa, Mike tietty keplotellaan takaisin stripparimaailmaan. Tatum suoriutuu toistamiseen oivallisesti roolistaan, heittäytyen taidokkaasti tanssin pyörteisiin, kun Magic Mike tekee kolmen vuoden jälkeen paluunsa.

     Alex Pettyfer, Cody Horn, Matthew McConaughey ja Olivia Munn eivät nähtävästi halunneet jatkaa rooleissaan ja niinpä heidän hahmonsa on kirjoitettu ulos jatko-osasta ja jäljelle jääneet vanhat tutut vain nopeasti kommentoivat heidän poistumisiaan omille teilleen. Joe Manganiello, Matt Bomer, Kevin Nash ja Adam Rodríguez tekevät paluun miesstrippareiksi Big Dick Richieksi, Keniksi, Tarzaniksi ja Titoksi, minkä lisäksi myös Gabriel Iglesias nähdään jälleen tanssijoita strippitapahtumaan kuskaavana Tobiaksena. Uusina tulokkaina mukaan hyppäävät mm. Amber Heard Miken tapaamana Zoena, Jada Pinkett Smith strippiklubin omistavana Rosena, Donald Glover laulaja Andrena ja Elizabeth Banks Myrtle Beachin strippitapahtuman järjestäjänä Parisina. Sivunäyttelijät ovat ihan kelvollisia osissaan. Näyttelijäntaitojen sijaan he kuitenkin säväyttävät enemmänkin tanssi- ja laulutaidoillaan.

Kuten alussa totesin, ensimmäinen Magic Mike -elokuva yllätti minut olemassa ihan mainio pienen budjetin draamaelokuva. Villien tanssinumeroiden lisäksi elokuva tarjosi oikean tarinankin ja siinä tutkittiin hyvin Tatumin esittämää Mikea ja Pettyferin esittämää Adamia, joista toinen pyrki ulos stripparibisneksestä ja toinen taas innostui hommasta. Tämä loi hyvän vertailukohdan ja samalla itse stripparibisnestä tutkiskeltiin kiinnostavin tavoin. Elokuva tuntui vievän tarinan kelvollisesti päätökseensä. Mutta koska leffa tuotti rahaa lähes 200 miljoonaa dollaria, jatko-osa piti tehdä vaikka väkisin. Ja väkinäiseltä Magic Mike XXL todella tuntuukin.

Jatko-osan tarina voi syntyä oikeastaan vain peruuttamalla ykkösleffan saavutuksia. Miken parisuhde Cody Hornin esittämän Brooken kanssa ei sitten kuitenkaan ottanut tuulta alleen, eikä huonekalubisneskään taida kukoistaa ja tyydyttää Mikea, kuten hän oli odottanut. Magic Mike XXL on aika lailla juuri sellainen, mitä epäilin ykkösen olevan: todella ohuen käsikirjoituksen varaan rakennettu, paikoitellen aika pitkäveteinenkin raina, jonka ainoa pointti on johtaa kohti strippiesityksiä. Yhdessä kohtauksessa hahmoista tuntuu aidosti jopa irtoavan jotain, mutta lähinnä leffa pyrkii tarjoamaan niitä tansseja, joita lihaksikkaita miehiä himoitsevat katsojat voivat tapittaa kuola valuen suupieltä pitkin. Ei siinä, tanssinumerot ovat taas taitavasti koreografioituja, etenkin loppuhuipennuksen peilimäinen tanssi, mutta kokonaisuutena leffa jää todella pliisuksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa tosiaan ensimmäisen Magic Miken apulaisohjaajana toiminut Gregory Jacobs, joka ei olekaan tämän jälkeen ohjannut yksin ainuttakaan filmiä. Jacobsin työ ei ole kovin kaksista ja hän hallitsee lähinnä tanssiesitysten toteutukset. Reid Carolinin käsikirjoitus on tällä kertaa aika mitäänsanomaton. Vaikkei Soderbergh palannut ohjaajan hommiin, jatkaa hän kuitenkin kuvaajana ja leikkaajana. Visuaalisesti elokuva on tyylikäs, vaikka samalla leffasta uupuu tietty rosoisempi indiemäisyys ulkonäöstä. Leikkauksessa Soderberghin olisi pitänyt kuitenkin älytä, että Jacobs lähti selvästi tekemään puhtaammin viihteellistä hömppää. Lavasteet ja asut ovat taas oivalliset ja valaistusta hyödynnetään monissa kohtauksissa hienosti. Biisivalinnat jumputtavat jälleen toimivasti ja äänimaailma on muutenkin varsin hyvin rakennettu.

Yhteenveto: Magic Mike XXL on aika heikko ja väkisin väännetty jatko-osa mainiolle draamaelokuvalle. Ohuen ohut käsikirjoitus peruuttaa edellisleffan saavutuksia, jotta päähenkilö voidaan viskata takaisin tanssin pyörteisiin. Teksti on todella yhdentekevää hömppää, jonka ainoa pointti on johtaa hahmot kohti seuraavaa tanssiesitystä. Jos elokuvalta kaipaa vain lihaksikkaita miesvartaloita pyörimässä jumputtavan musiikin tahtiin, lopputulos voi tyydyttää, mutta jos ensimmäiseen leffaan tykästyi nimenomaan tarinan ja sen hahmojen kautta, tämä laiskempi suunta turhauttaa. Yhdessä kohtaa hahmoista yritetään saada jotain irti, mutta sekin osa jää aika vaisuksi. Tanssit ovat tälläkin kertaa taidokkaasti koreografioituja. Gregory Jacobsin ohjaus ei oikein vakuuta, mutta Steven Soderberghin kuvaus pysyy tyylikkäänä. Magic Mike XXL:stä löytyy omat onnistumisensa, mutta kokonaisuutena se on todella lattea ja yhdentekevä, puhtaasti rahan perässä tehty raina. Nyt jäänkin hieman jännittäen odottamaan, nouseeko kolmososa Magic Mike's Last Dance takaisin alkuperäisfilmin tasolle, Soderberghin astuessa takaisin puikkoihin, vai jatkuuko elokuvasarjan alamäki...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.1.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Magic Mike XXL, 2015, Warner Bros., Iron Horse Entertainment

Arvostelu: Zombieland (2009)

ZOMBIELAND

Ohjaus: Ruben Fleischer
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Woody Harrelson, Emma Stone, Abigail Breslin, Amber Heard ja Bill Murray
Genre: kauhu, komedia
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Käsikirjoittajat Rhett Reese ja Paul Wernick kehittivät idean Zombielandiin vuonna 2005. He kirjoittivat ideansa pohjalta tekstin, joka oli tarkoitus myydä mahdollisen televisiosarjan pilotiksi. Ohjaaja Ruben Fleischer kiinnostui suuresti ideasta, mutta ehdotti, että kaksikko kirjoittaisikin elokuvan käsikirjoituksen, eikä televisiosarjan. Tekstiä pyöriteltiin vielä useaan kertaan, ennen kuin kuvaukset lähtivät käyntiin helmikuussa 2009. Lopulta Zombieland sai maailmanensi-iltansa 25. syyskuuta 2009 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva osoittautui hitiksi, mistä yllättäen myös kriitikot nauttivat. Itse näin elokuvan vasta muutamaa vuotta myöhemmin ja pidin siitä todella paljon. Olenkin katsonut leffan muutamaan otteeseen uudestaan. Nyt kun elokuva on saamassa kauan odotettua jatkoa leffalla Zombieland: Double Tap (2019) ja kun huomasin filmin viettävän 10-vuotissyntymäpäiväänsä, päätin katsoa elokuvan taas kerran ja samalla arvostella sen.

Kauhea zombitauti on muuttanut lähes koko maailman populaation ihmislihaa himoitseviksi eläviksi kuolleiksi. Neljän elossa olevan henkilön täytyy lyöttäytyä yhteen saavuttaakseen päämääränsä: huvipuiston.

Zombielandin neljä hahmoa ovat Jesse Eisenbergin näyttelemä hermoheikko nörtti Columbus, Woody Harrelsonin esittämä tympeä Tallahassee, Emma Stonen näyttelemä juonitteleva Wichita ja Abigail Breslinin esittämä Wichitan ikäistään fiksumpi pikkusisko Little Rock. Elokuva onnistuu todella kääntämään pienen näyttelijäkaartinsa edukseen, jolloin katsoja uppoutuu oikein kunnolla hahmojen seikkailuun mukaan. Toisin kuin yleensä zombileffoissa, tässä jopa aidosti välittää elävistä hahmoista, eikä halua heidän joutuvan zombien kitaan. Hahmot ovat kiinnostavasti ja hauskasti kirjoitetut, ja heidän näyttelijänsä ovat nappivalinnat rooleihinsa. Harrelson on kuin kotonaan tylyn, mutta huvittavan äijän roolissa. Emma Stone ja Abigail Breslin ovat uskottavat siskokset, joista ymmärtää nopeasti, miten he ovat onnistuneet selviämään zombimaailmanlopun keskellä. Eisenberg on tunnettu nopean hermostuneesta tavastaan puhua ja tässä se pääsee oikeuksiinsa, kun hänen hahmollaan on ties mitä kammoja. Columbus on kuitenkin selvinnyt laatimiensa sääntöjen avulla, joita elokuvassa tuodaan jatkuvasti veikein tavoin esiin. Eli teidän kaikkien hullujen (tai nerokkaiden "mitäs-minä-sanoin") maailmanloppuun valmistautujien kannattaa katsoa Zombieland, sillä tästä löytyy hyviä vinkkejä. Nelikko toimii täydellisesti ja he ovat yksi isoimmista syistä, miksi tämä elokuva on mielestäni todella hyvä. Mitäänsanomattomien hahmojen kanssa leffa ei olisi koskaan noussut suureen suosioon.

Zombieland on omasta mielestäni toiseksi paras zombileffa, minkä olen nähnyt, heti Shaun of the Deadin (2004) jälkeen. Hassua onkin, että molemmat ovat enemmänkin komedioita kuin kauhua. Zombit ovat kuitenkin olleet itselleni aina jokseenkin huvittavia tapauksia, laahustaessaan ihmisten perässä (vaikka on niitä World War Z:n, 2013, parkour-zombejakin nähty) ja mölistessään hölmösti. Kenties juuri siksi nämä kauhuolennot toimivatkin mielestäni parhaiten komedioissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Zombieland olisi mikään kevyt hassuttelu, vaan siinä oikeasti panostetaan zombifanien tyydyttämiseen ja useassa kohtaa nähdään zombeja ahmimassa ihmisiä niin, että veri roiskuu ja sisuskalut pursuavat ulos. Tietty raakuudet esitetään yliampuvina komedian kautta, mutta herkemmille katsojille voi helposti tulla huono olo elokuvaa katsoessa. Erityisen pelottava elokuva ei ole kyseessä, vaikka muutamia jännittäviä hetkiä onkin luvassa. Lähinnä kyseessä on aivan erinomainen viihdepommi.

Tämä on todella hauska elokuva - paikoitellen jopa hulvaton. Huumoria revitään monellakin eri tapaa ja mukaan mahtuu yllättävänkin absurdeja vitsejä. Zombien tappamiseen keksitään leffan aikana useita koomisia tapoja ja elokuva vaatiikin katsojaltaan hieman kierompaa huumorintajua. Columbuksen ja Tallahasseen väliset sanailut ovat fantastisia ja ne tarjoavat useat makeat naurut. Loistava huumori, raa'at zombikohtaukset ja mitä erinomaisimmat hahmot ja heidän näyttelijänsä tekevät Zombielandista mahtavan paketin. Kestoa leffalta löytyy vain alle puolitoista tuntia ja koska näistä hahmoista alkaakin oikeasti välittämään, haluaisi heidän reissuaan (tämähän on siis road trip -komedia zombeilla höystettynä) nähdä vielä kauemmin. Toisaalta taas elokuva on juuri tällaisenaan todella napakka teos, mistä on riisuttu kaikki ylimääräinen pois. Lisäkesto saattaisi jopa tehdä hallaa elokuvalle, joten on ehkä vain parempi, että filmi pysyy todella tiiviinä settinä. Elokuva menee kuin hujauksessa ohi ja leffan päätyttyä tekisi oikeastaan mieli vain pistää se heti pyörimään uudestaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ruben Fleischer ja Zombieland oli itse asiassa hänen esikoisleffansa. Tämän jälkeen Fleischerin taso on heitellyt voimakkaasti mainion Gangster Squadin (2013) ja kehnon Venomin (2018) takia, mutta hänen esikoisensa on pysynyt hänen parhaimpanaan. Fleischer leikittelee taidokkaasti zombeilla ja yhdistää kauhukuvastoa komediaan nokkelasti. Hän myös saa näyttelijöistä kaiken irti ja tätä leffaahan voi muuten kiittää siitä, että se auttoi Eisenbergiä ja Stonea nousemaan maailmanmaineeseen. Rhett Reesen ja Paul Wernickin käsikirjoitus on erinomainen ja he ovat todella ymmärtäneet hahmojen merkityksen, mihin monet muut kauhutekijät eivät jaksa panostaa. Kaksikko pitää tekstinsä yksinkertaisena, mutta silti nerokkaana. Zombieland on myös teknisesti taidokkaasti toteutettu. Kuvaus on oivallista ja leikkaus napakkaa. Ylimääräinen on tosiaan karsittu, mutta filmi ei koskaan tunnu kiirehtivän. Lavastajat ja efektitiimi ovat tehneet hyvää työtä maailmanlopun maisemien kanssa, kun taas maskeeraajat ovat päässeet luomaan hurjia zombimeikkejä. Ääniefektitkin ovat mainioita ja David Sardyn säveltämät musiikit tuovat oman kivan lisänsä tunnelmaan, vaikka leffan jälkeen päässä soikin lähinnä alkutekstien aikana jylisevä Metallican "For Whom the Bell Tolls".

Yhteenveto: Zombieland on aivan mahtava kauhukomedia ja yksi kaikkien aikojen parhaista zombileffoista. Elokuva ei ole niinkään pelottava, mutta hauska se totta vieköön on - se on usein hulvaton! Huumoria revitään irti monilla tavoilla, oli kyse sitten Columbuksen ja Tallahasseen veikeästä sanailusta tai yliampuvasta verimässäilystä. Zombikohtauksissa veri ja suolenpätkät kyllä lentävät, eikä leffa lähde lainkaan pehmoilemaan raakuuksien kanssa. Parasta elokuvassa ovat kuitenkin sen neljä hahmoa, jotka ovat kaikki kiinnostavia ja loistavia persoonia, joiden kanssa lähtee erittäin mielellään seikkailemaan zombimaan halki. Harrelson, Eisenberg, Stone ja Breslin ovat erinomaisia rooleissaan ja heidän väliset kemiansa iskevät yhteen täydellisesti. Ohjaaja Ruben Fleischer on luonut todella hyvän tunnelman ja hän yhdistää toimivasti mukaan road trip -elokuvien henkeä. Elokuva on todella lyhyt, mutta se käyttää kestonsa hyödykseen erittäin hyvin. Zombieland saa katsojansa  erittäin hyvälle mielelle ja sen tekisi haluaisi katsoa heti uudestaan. Suosittelenkin elokuvaa kaikille zombifaneille, kuten myös kauhukomedian ystäville. Nyt odotankin suurella innolla jatko-osan, Zombieland: Double Tapin näkemistä ja toivon, että se onnistuu vangitsemaan saman tunnelman vielä kymmenen vuodenkin tauon jälkeen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Zombieland, 2009, Columbia Pictures Corporation, Relativity Media, Pariah

Arvostelu: Aquaman (2018)

AQUAMAN

Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Jason Momoa, Amber Heard, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Willem Dafoe, Dolph Lundgren, Nicole Kidman, Temuera Morrison, Djimon Hounsou, Randall Park ja Julie Andrews
Genre: toiminta, seikkailu, komedia
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12

Aquaman perustuu DC Comicsin samannimiseen supersankariin, joka teki ensiesiintymisensä "More Fun Comics #73" -lehdessä vuonna 1941. Kyseessä on myös DC:n elokuvauniversumin kuudes filmi Man of Steelin (2013), Batman v Superman: Dawn of Justice (2016), Suicide Squadin (2016), Wonder Womanin (2017) ja Justice Leaguen (2017) jälkeen, joista jälkimmäisessä Aquaman nähtiin yhtenä pääsankareista. Hahmo on vuosikausia ollut pilkattu koomisen asunsa ja tyylinsä takia, minkä takia monien hymyt hyytyivät, kun Jason Momoan näyttelemästä hahmon elokuvaversiosta julkaistiin ensimmäinen kuva ja Aquamanista oltiin tehty karski taistelija. Aquamanista suunniteltiin jo vuonna 2004 omaa filmatisointia, mutta projekti lähti kunnolla käyntiin vasta, kun DC aloitti oman elokuvauniversuminsa. Leffan teosta ilmoitettiin vuonna 2014 ja sen kuvaukset alkoivat keväällä 2017. Itse en erityisemmin innostunut, kun kuulin Aquaman-elokuvan olevan tekeillä. Hahmo ei ole koskaan kiinnostanut minua ja mielenkiintoni leffaa kohtaan heräsikin lähinnä, kun huomasin, että ohjaajana toimisi kauhukonkari James Wan. Kiinnostukseni kasvoi, kun näin Justice Leaguen ja pidin Aquamania yhtenä elokuvan paremmista puolista. En kuitenkaan sen kummemmin jäänyt odottamaan filmin ilmestymistä, mutta tämä taas johtuu siitä, että minulla on suuri haikammo ja pääasiassa veden alle sijoittuvassa elokuvassa olisi varmasti haita uiskentelemassa. Minulle tulee muutenkin epämiellyttävä olo katsoessani vedenalaisia kohtauksia, minkä vuoksi olin erittäin jännittynyt, kun menin tyttöystäväni kanssa katsomaan Aquamania sen lehdistö/kutsuvierasnäytökseen Finnkinon uudelta jättimäiseltä IMAX-valkokankaalta ja vieläpä 3D:nä.

Kun Atlantiksen kuningas Orm julistaa sodan maanpäällistä ihmiskuntaa kohtaan, Arthur Curryn eli Aquamanin täytyy löytää myyttinen kuningas Atlanin kolmikärki, noustakseen todelliseksi merten hallitsijaksi ja päättääkseen koko maailmaa uhkaavan sodan.

Jason Momoa palaa Arthur Curryn eli Aquamanin rooliin ja osoittaa jälleen olevansa oikea mies rooliin. Momoalta löytyy roolin vaatimaa lihaksikkuutta, mutta myös itseironista huumoria ja hölmöyttä, mikä tekee hänestä pidettävän hahmon. DC:n sankareissa tuntuu paikoitellen olevan ongelmana, että he ovat liiankin voittamattomia jumalolentoja, mikä tekee heistä vaikeasti lähestyttäviä, mutta Aquamanista on onneksi luotu maanläheinen (vai pitäisikö sanoa "vedenläheinen", heh heh) tyyppi ja siten helposti tykättävä. Justice Leaguessa Aquamanin taustat jäivät lähes täysin pimentoon ja hahmo vain saapui mukaan yrmyilemään tai virnuilemaan, riippuen toimiko kuvauksissa ohjaajana Zack Snyder vai Joss Whedon. Tässä leffassa Aquaman on enemmän vitsiniekka, mutta hänestä löytyy synkempääkin puolta. Hahmon taustoja avataan lisää ja hänelle kirjoitettu matka todelliseksi sankariksi on tuttu ja turvallinen, mutta hyvin toteutettuna erittäin kiinnostava.
     Justice Leaguessa nopeasti näyttäytynyt Amber Heardin esittämä atlantislainen Mera nähdään tämän elokuvan naispäähenkilönä. Mera tulee kuninkaallisesta suvusta, muttei ole täysin sinut roolinsa kanssa, jolloin hänen on helpompi lähteä etsintäreissulle Aquamanin kanssa. Heard on mainio osassaan ja hänen hahmonsa pääsee vähän väliä toimintaan erikoisten kykyjensä kanssa. Elokuvan tekijät eivät kuitenkaan ole osanneet päättää, onko hahmon tarkoitus olla nainen joka ei tarvitse miestä selvitäkseen, vai pelkkä neito hädässä, sillä taistelukyvyistään huolimatta Mera tarvitsee oudonkin usein Aquamanin pelastamaan hänet pinteestä.
     Atlantiksen johtajana, kuningas Ormina nähdään ohjaaja James Wanin vakionäyttelijä Patrick Wilson. Kuningas Orm on vallan sokaisema ja julma johtaja, ja Wilson sopii osaan kelvollisesti. Onkin vain valitettavaa, että hyvistä lähtökohdista huolimatta hahmosta on lopulta kirjoitettu todella tylsä ja hieman rasittava pahis, joka geneerisyydellään saa katsojan lähinnä pyörittelemään silmiään. Hahmolle on onnistuttu luomaan motiivi teoilleen, mutta Orm on silti unohdettava roisto, vaikka Wilson yrittääkin parhaansa.

Paljon kuningas Ormia kiinnostavampi vastus on Yahya Abdul-Mateen II:n näyttelemä Black Manta, huipputeknologisia aseita käyttävä piraatti, jolla on kalavelkoja (ehe ehe) maksettavana Aquamanin kanssa. Lähes purskahdin nauruun, kun traileria katsoessani näin Black Mantan asun, mutta itse leffassa se on yllättävänkin toimiva ja hahmosta on saatu uhkaava. On kiinnostavaa nähdä, kuinka tavallinen ihminen yrittää luoda tekniikkaa taistellakseen jumalolentoa vastaan ja Abdul-Mateen II suoriutuu osastaan erittäin oivallisesti. Harmi vain, että hahmo jätetään kuningas Ormin varjoon, eikä häntä päästetä näyttämään täyttä potentiaaliaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Aquamanin isä Thomas Curry (Temuera Morrison), kuninkaan neuvonantaja Vulko (Willem Dafoe), sekä Meran kuningasisä Nereus (Dolph Lundgren). Morrison on oikein sympaattinen tapaus sankarin ihmisisänä, joka kaipaa rakasta vaimoaan, Atlantiksen kuningatarta (Nicole Kidman). Dafoe on hieman hölmö valinta omaan rooliinsa, eikä osoita tavallista lahjakkuuttaan, mutta Lundgren on yllättäen nappivalinta arvokkaan kuninkaan osaan.

Jason Momoan ohessa elokuvan parasta antia on ehdottomasti sen maailma. Vedenalaisia maailmoja harvemmin nähdään leffoissa ja silloinkin ne ovat aika pienessä osassa. Justice Leaguessa nähtiin todella pieni vilaus tästä maailmasta, mikä herätti kiinnostuksen ja Aquaman avaa Atlantiksen maailmaa vielä enemmän. Merenpohjaan sijoittuvat kohtaukset ovat kiehtovia ja ne tekevät elokuvasta ennennäkemättömän ja raikkaan tuntuisen supersankarigenressä. Lisäksi leffa poikkeaa perinteisistä supersankarileffoista lisäämällä mukaan enemmän seikkailuelokuvan tuntua, hahmojen etsiessä myyttistä objektia ympäri maailman. Toki mukaan mahtuu perinteistä supersankarimäiskettä, mutta elokuva löytää uusia suuntia, mitkä tekevät tästä yllättävänkin tuoreen oloisen. Mäiskeestä puheenollen toimintakohtaukset ovat todella näyttäviä ja kekseliäitä. Vettä hyödynnetään taidokkaasti ja esimerkiksi Italiaan sijoittuva pitkä taisto on erinomaisesti rakennettu. DC-leffojen tapaan lopputaistelu on todella massiivinen, mutta tällä kertaa suuri sota jopa sopii mukaan, eikä käy puuduttavaksi.

Tämän lisäksi Aquaman ei ota itseään kovin vakavasti. Se on itse asiassa jopa itsetietoisen hölmö elokuva. Lähivuosina ilmestyneitä DC-leffoja, kuten Man of Steeliä ja Batman v Superman: Dawn of Justicea kritisoitiin paljon siitä, kuinka synkkiä ja ilottomia ne ovat, ja Aquaman onkin täysin niiden vastakohta. Vaikka mukana onkin synkemmät ja vakavammat hetkensä, on leffa pääasiassa todella pöhkö, värikäs ja huumorintajuinen. Tekijät ovat ymmärtäneet, etteivät he voi haudanvakavina pistää merihevosarmeijaa taistelemaan haiarmeijaa vastaan ja pistää sekaan vielä laserammuskelua merenpohjassa, vaan elokuva tiedostaa hölmöytensä ja painelee menemään oikein kunnolla. Elokuva koettelee rajojaan yllättävänkin paljon, testaten kuinka pitkälle se voi mennä hölmöydessään. Itse nautin todella paljon leffan kevyemmästä hengestä ja se tukee hienosti filmin seikkailumeininkiä. Elokuva jaksaa jatkuvasti yllättää sillä, kuinka pöhköksi se voikaan muuttua, ilman että se menettää kasvonsa kokonaan.

Vaikka elokuva onnistuukin hölmöytensä ansiosta viihdyttämään ja tarjoamaan useat naurut, eivät sen vitseiksi tarkoitetut repliikit ole kovin hyviä. Vitsirepliikit ovat itse asiassa lähes surkeita. Itse hymähdin kerran jollekin vitseistä, mutta muuten vitsit ovat lähinnä myötähäpeällisiä, sillä ne eivät ole läheskään yhtä nokkelia kuin tekijät kuvittelevat, eivätkä ne ole kummoisesti ajoitettuja. Lisäksi Aquamanilla on ongelmia kestonsa kanssa. Elokuvalla on pituutta lähes kaksi ja puoli tuntia, mistä saisi helposti noin vartin pois. Esimerkiksi Saharaan sijoittuva osio tuntuu ylipitkältä ja etenkin siinä vitsit tuottivat suurta häpeän tunnetta. Suurin ongelma leffassa kuitenkin on, että sen olisi pitänyt ilmestyä ennen Justice Leagueta. Nyt Aquamanin täytyy olla jatkoa sille, mutta samalla sen täytyy avata sankarin taustatarina niille katsojille, jotka eivät ole sarjakuvia lukeneet. Tämän elokuva tekee todella kömpelösti. Leffan menneisyyteen sijoittuva alku on vielä toimiva, mutta läpi leffan nähtävät takaumat ovat tönkösti mukaan tungettuja. Tekijät ovat selvästi halunneet kertoa omaa tarinaansa, mutta ovat tajunneet, että hahmon menneisyyttä on pakko avata. Se onkin johtanut todella innottomiin takaumiin, jotka keskeyttävät elokuvan rytmityksen joka ikinen kerta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa pääasiassa kauhuleffoja, kuten Saw (2004), Riivattu (Insidious - 2010) ja Kirottu (The Conjuring - 2013) tehnyt James Wan. Wan on jo kerran aiemmin hypännyt pois mukavuusalueeltaan tehdessään toimintaviihdepläjäyksen Fast & Furious 7 (Furious 7 - 2015) ja Aquamanissa hän jatkaa samalla tyylillä. Wanilla on selvästi ollut hauskaa leffaa tehdessään, minkä lisäksi hän on todella panostanut toimintakohtauksiin. Taistelut ovat erinomaisesti kuvattuja ja koreografioituja. Muutenkin leffa on oivallisesti kuvattu, mutta leikkauksessa olisi voitu panostaa enemmän kokonaisuuden rytmitykseen. David Leslie Johnson-McGoldrickin ja Will Beallin työstämä käsikirjoitus vaatisi myös selkeää hiomista, etenkin repliikkien osalta. Visuaaliset tehosteet ovat suurimmaksi osaksi näyttävät. Atlantis ja erilaiset merenelävät on hienosti toteutettu, mutta paikoitellen hahmojen hiusten liike veden alla näyttää liiankin digitaaliselta. Lavastajat ja puvustajat ovat tehneet taidokasta työtä luodessaan yksityiskohtaista Atlantista, minkä lisäksi äänitiimi pistää parastaan jyrisevillä ääniefekteillä. Elokuvan musiikkivalinnat ovat kuitenkin aika kamalat. Leffassa kuullaan välillä kappaleita, jotka eivät tunnu kuuluvan mukaan lainkaan ja Saharakohtauksien sävellykset tuntuvat enemmän puhtaalta komedialta ja häiritsevät tunnelmaa liikaa.

Yhteenveto: Aquaman on erittäin viihdyttävä ja hauskan pöhkö supersankariseikkailu, mikä kärsii kuitenkin hieman kehnosta rytmityksestä. Tietty elokuvan täytyy avata päähenkilön taustoja katsojille, mutta mukaan tungetut takaumat ovat erittäin kömpelösti toteutettuja. Lisäksi elokuvaa voisi tiivistää, sillä sen ei tarvitsisi kestää melkein kahta ja puolta tuntia. Tarinan roistot eivät ole mitä parhaiten kirjoitettuja, kuningas Ormin ollessa hyvin geneerinen tapaus, ja Black Mantan ollessa harmillisen alikäytetty. Elokuvaan kirjoitetut vitsit ovat yllättävänkin huonoja, mutta muuten filmi onnistuu hauskuuttamaan hölmöydellään. On aivan mahtavaa, ettei ohjaaja James Wan ole seurannut Zack Snyderin yrmyilevissä jalanjäljissä, vaan pitää oikeasti hauskaa elokuvan kanssa ja tarjoaa jatkuvasti mitä hulluimpia juttuja. Elokuva onnistuu monessa kohtaa yllättämään, kuinka pitkälle se uskaltaa mennä hölmöytensä kanssa. Jason Momoa on erinomainen nimikkoroolissa Aquamanina ja hän osaa hyvin vitsailla omalla kustannuksellaan. Amber Heard on kelpo naispääroolissa, mutta Willem Dafoe on hieman kummallinen valinta omaan osaansa. Elokuvan merenalainen maailma on äärimmäisen kiehtova ja fantastisesti luotu, minkä lisäksi leffan seikkailuhenki tekee tästä hyvin poikkeuksellisen supersankariteoksen. Toimintakohtaukset ovat todella tyylikkäät ja ongelmistaan huolimatta Aquaman onnistuu viihdyttämään erittäin mainiosti. Supersankari- ja popcornviihteen ystäville tämä filmi toimii takuulla, mutta Snyderin synkkää DC-maailmaa ihannoivat saattavat pettyä tähän pahasti. Kovin fiksua leffaa ei kannata odottaa näkevänsä, vaikka mukana onkin sanomaa saastuttamisesta.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Aquaman, 2018, Warner Bros. Pictures, DC Comics, DC Entertainment, Panoramic Pictures