Arvostelu: Lumottu (Enchanted - 2007)

LUMOTTU

ENCHANTED

Ohjaus: Kevin Lima

Pääosissa: Amy Adams, Patrick Dempsey, James Marsden, Timothy Spall, Susan Sarandon, Idina Menzel, Rachel Covey, Jeff Bennett, Kevin Lima ja Julie Andrews

Genre: fantasia, komedia, seikkailu, animaatio

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 7

Enchanted, eli suomalaisittain Lumottu on Walt Disneyn satuelokuva. Leffa lähti liikkeelle Bill Kellyn ideasta, jonka oikeudet Disneyn Touchstone-yhtiö hankki vuonna 1997. Elokuvan käsikirjoitusta työstettiin useita kertoja, sillä se lähti liikkeelle ronskina komediana, jonka julkaisuun Disney ei suostunut. Rob Marshall palkattiin ohjaajaksi ja alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2002, mutta kun Marshall otti yhteen tuottajien kanssa taiteellisista erimielisyyksistä, hän jätti projektin ja tuotanto viivästyi. Hänen korvaajaksi valittiin Jon Turteltaub, joka päätyi kuitenkin tekemään Disneylle seikkailuleffan National Treasure - kansallisaarre (National Treasure - 2004) ja tilalle otettiin Kevin Lima. Kuvaukset käynnistyivät lopulta keväällä 2006 ja Lumottu sai ensi-iltansa lokakuussa 2007. Elokuva oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, joka sai kolme parhaan laulun Oscar-ehdokkuutta, parhaan naispääosan ja laulun Golden Globe -ehdokkuudet, sekä kaksi parhaan elokuvalaulun Grammy-ehdokkuutta. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Lumottua. Muistan, kun elokuva ilmestyi ja silloin minua ei voinut vähempää kiinnostaa mitkään prinsessaleffat ja elokuva jäi katsomatta. Kuitenkin nyt kun Lumottu on saamassa jatkoa elokuvalla Lumottu 2 (Disenchanted - 2022), päätin vihdoin katsoa leffan ja samalla arvostella sen.

Animoidussa satumaassa, Andalasiassa sinisilmäinen Giselle rakastuu prinssi Edwardiin. Prinssin ilkeä äitipuoli, kuningatar Narissa pelkää valtansa puolesta ja karkottaa Gisellen paikkaan, jossa kukaan ei elä elämäänsä onnellisena loppuun asti... meidän tavalliseen arkimaailmaamme.

Päärooliin Giselleksi pohdittiin Kate Hudsonia ja Reese Witherspoonia, kunnes osan sai tuohon aikaan vielä lähes tuntematon Amy Adams. Adams hyppää innokkaasti naiivin satumaailmassa elävän naisen saappaisiin (tai pitäisikö sanoa lasikenkiin) ja tulkitsee onnistuneesti hahmonsa ihmetystä, kun tämä päätyy animoidusta Andalasiasta meidän arkisen harmaaseen maailmaan. Giselle on mitä tavanomaisin Disneyn satutyttö, joka tanssii ja laulaa metsän söpöjen eläinten kanssa ja haaveilee menevänsä naimisiin ja elävänsä elämänsä onnellisena loppuun asti komean prinssin kanssa. Hänelle luotu seikkailu ei ole kuitenkaan sitä, mitä odottaa ja Giselle onkin Disney-neito hilpeämmästä päästä.

     Elokuvassa nähdään myös James Marsden prinssi Edwardina, Susan Sarandon ilkikurisena kuningatar Narissana ja Timothy Spall kuningattaren käskyläisenä Nathanielina, sekä tosimaailmassa Patrick Dempsey asianajaja Robertina, Rachel Covey hänen tyttärenään Morganina ja Idina Menzel Robertin tyttöystävänä Nancyna. Sivunäyttelijätkin sopivat hyvin rooleihinsa. Marsden, Sarandon ja Spall ovat oivallisen teatraalisia ja varsinkin Marsden pitää hauskaa komean, joskin latvasta vähän lahon prinssin roolissa. Dempsey sopii mainiosti Robertiksi, johon Giselle törmää ja joka ei usko sanaakaan naisen selityksistä. Niin nuori Covey kuin myöhemmin Frozen - huurteisessa seikkailussa (Frozen - 2013) Disney-prinsessa Elsaa esittänyt Menzel ovat passeleita osissaan.

Olenpa ollut pöljä viimeiset viisitoista vuotta, kun en ole älynnyt antaa Lumotulle mahdollisuutta aiemmin! Elokuva on samanaikaisesti sekä ilahduttava rakkauskirje Disneyn animaatioklassikoille kuin myös ovela parodia niistä. Leffa leikittelee vekkulimaisesti Disney-piirrettyjen kliseillä aina satukirja-aloituksesta ilkeään äitipuoli-kuningattareen, eläinten kanssa laulavaan neitoon ja valkoisella hevosella ratsastavaan prinssiin. Kaikki on hiottu jopa siihen fonttiin, millä "Walt Disney Pictures Presents" ilmestyy ruutuun. Elokuvan piirrosanimoitu alku voisi olla kuin mistä tahansa Disney-animaatiosta ja ai että, kun olikin mahtavaa nähdä pitkästä aikaa käsin piirrettyä animaatiota Disneyltä. Tästä taiteenlajista yhtiö alun perin nousi maailmanlaajuiseen suosioon ja on sääli, että studio on unohtanut toteutustavan lähes kokonaan.

Ei kuitenkaan aikaakaan, kun kuningatar Narissa karkottaa Gisellen meidän arkiseen maailmaamme ja satumainen animaatio muuttuu oikeiksi näyttelijöiksi New Yorkissa. Toisin kuin vaikkapa katastrofaalisen kehnossa Smurffit-leffassa (The Smurfs - 2011), Lumotussa on aidosti viihdyttävää seurata, kun satumaailmasta siirtyvät hahmot tutustuvat meidän maailmaamme. Vaikka New York esitelläänkin Times Squaren valtavien mainostaulujen kera, ei elokuva koskaan syyllisty kiusalliseen piilomainontaan, vaan keskittyy kertomaan hupsua tarinaansa. Gisellen seikkailua seuraa mielellään ja se tarjoaa paljon hyväntuulista menoa ja meininkiä. Kyse ei ole koskaan mistään typerryttävästä koheltamisesta, vaikka leffassa nähdäänkin mm. miekkataistelu lohikäärmeeksi luultua linja-autoa vastaan.

Elokuvan tarina ei erityisiä yllätyksiä tarjoa ja se kulkee varsin ennalta-arvattavia latuja lopputeksteihinsä asti. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä konsepti on niin omaperäinen ja toteutus näin mainio. Leffa tarjoaa kosolti hauskoja juttuja ja kun kyseessä on satu miestä etsivästä neitokaisesta, on mukana toki hempeää romantiikkaa. Siirappisuudelta ei vältytä, mutta silti homma toimii. Kun kuningatar Narissa saapuu lopussa tosissaan kuvioihin, voi elokuva muuttua jopa jännittäväksi perheen pienemmille katsojille.

Muutaman mutkan kautta ohjaajaksi valikoitui Kevin Lima, jonka työstä näkyy into Disneyn prinsessasatuja kohtaan, mutta joka osaa myös pilke silmäkulmassa tehdä niistä hieman pilkkaa. Liman rakentama tunnelma on onnistuneen satumainen, mutta hän tuo mukaan myös modernia komediatyyliä. Bill Kellyn käsikirjoitus on mainio, sisältäen monenlaisia hyviä oivalluksia. Lumottu on myös teknisiltä puoliltaan toimiva, joskin osa erikoistehosteista on nähnyt parhaat päivänsä jo vuosia sitten. Elokuva on hyvin kuvattu ja leikattu. Animaatio-osuudet ovat taidokkaasti piirrettyjä ja värimaailma on tarkkaan mietitty perinteiseen Disney-pahikseen kuuluvien vihreän ja violetin kera. Lavasteet ja asut ovat tyylikkäät ja äänimaailma on onnistuneesti työstetty. Alan Menken tunnelmoi oivallisesti musiikeillaan.

Yhteenveto: Lumottu on erittäin mainio hassuttelu perinteisten Disneyn prinsessasatujen kustannuksella. Ensiminuuteista lähtien elokuva leikittelee näiden satujen ominaisilla piirteillä ja kliseillä, kääntäen juttuja riemastuttavasti päälaelleen. Arkisempi seikkailu New Yorkissa on oiva idea, jota käsitellään huomattavasti paremmin kuin myöhemmin ilmestyneissä, samaa yrittäneissä koko perheen rainoissa. Elokuva on aidosti hupaisa ja Gisellen matkaa seuraa hymyssä suin. Tarina ei ole erityisen yllättävä, mutta se toimii silti hyvin. Seikkailullisen hengen lisäksi hempeää romantiikkaa on toki mukana, kuten myös lapsille aika jännittäviäkin hetkiä loppuhuipennuksessa. Näyttelijät ovat ilahduttavassa vedossa läpi leffan. Satumaailman hahmoja esittävät näyttelijät ovat hauskan teatraalisia, kun taas tosimaailman hahmojen esittäjät sopivan arkisia. Niin näyttelijöiden kanssa lavasteissa ja lokaatioissa kuvatut kohtaukset kuin alun käsin piirretty animaatio ovat miellyttävää katseltavaa. Lumottu osoittautui todella positiiviseksi yllätykseksi ja minua harmittaa, etten ole älynnyt katsoa elokuvaa aiemmin. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, voiko tuleva jatko-osa toistaa ykkösleffan yllätyksellisyyden ja magian, vai jääkö se vain yhdeksi rahastusyritykseksi lukuisten muiden jatkoturhakkeiden joukossa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Enchanted, 2007, Walt Disney Pictures, Josephson Entertainment, Andalasia Productions, Right Coast Productions

Arvostelu: Tarzan (1999)

TARZAN

Ohjaus: Chris Buck ja Kevin Lima
Pääosissa: Tony Goldwyn, Minnie Driver, Rosie O'Donnell, Wayne Knight, Brian Blessed, Glenn Close, Lance Henriksen, Nigel Hawthorne, Alex D. Linz ja Taylor Dempsey
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, romantiikka
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

Tarzan on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 37. osa. Elokuva perustuu Edgar Rice Burroughsin kirjaan "Tarzan, apinain kuningas" ("Tarzan of the Apes") vuodelta 1912. Kirjan pohjalta oli jo aiemmin tehty leffoja, kuten mykkäfilmit Tarzan of the Apes (1918) ja The Romance of Tarzan (1918), sekä tunnetuimpana Johnny Weissmullerin Tarzan-leffat (1932-1948), joita hän teki yhteensä 12. Walt Disney -yhtiölläkin tietty kiinnostuttiin tarinasta, jossa ihminen varttuu eläinten kanssa - olihan yhtiö tehnyt aiemmin elokuvasovituksen (1967) Rudyard Kiplingin hieman samankaltaisesta tarinasta, "Viidakkokirjasta" ("The Jungle Book" - 1894). Elokuvan työstäminen lähti käyntiin ja joidenkin takaiskujen ja ongelmien (esim. animaattorit joutuivat luomaan uudenlaista teknologiaa saadakseen viidakon toimimaan) jälkeen Tarzan sai maailmanensi-iltansa 12. kesäkuuta 1999 - tasan 20 vuotta sitten (Suomeen leffa tosin saapui vasta joulukuussa)! Elokuva oli iso menestys, mistä myös kriitikot pitivät ja se voitti parhaan alkuperäiskappaleen Oscar- ja Golden Globe -palkinnot. Menestyksen myötä Disney jatkoikin tarinaa kirjoilla, sarjakuvilla, Tarzanin legenda -televisiosarjalla (The Legend of Tarzan - 2001-2003) ja kahdella elokuvalla; Tarzan & Jane (2002) ja Tarzan 2 (2005). Itse näin Tarzanin useaan otteeseen lapsena ja pidin sitä yhtenä Disneyn parhaimpana teoksena. Viimeksi näin leffan 2014, kun ostin sen Blu-ray -julkaisun. Olen jo pidemmän aikaa pohtinut elokuvan katsomista uudestaan ja kun huomasin leffan täyttävän tänä kesänä 20 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla ja arvostelemalla Tarzanin!

Vauvasta asti viidakossa gorillojen kanssa varttunut Tarzan on koko elämänsä luullut olevansa gorilla itsekin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun viidakkoon tupsahtaa gorilloja tutkiva professori Porter, hänen tyttärensä Jane ja liipaisinherkkä metsästäjä Clayton.

Elokuvan päähenkilö Tarzan (aikuisen äänenä Tony Goldwyn, lapsi-Tarzanin äänenä Alex D. Linz) muistuttaa tavallaan hyvin vahvasti Viidakkokirjan päähahmo Mowglia. Molemmat ovat vauvana joutuneet erilleen ihmisistä ja heidät on kasvattanut jokin eläinlauma. Aikuisena he joutuvat miettimään paikkaansa maailmassa; kuuluvatko he viidakkoon vai ihmisten pariin? Omasta mielestäni tämä hahmokaari on toteutettu hieman paremmin Tarzanin kanssa. Hahmosta löytyy muitakin puolia, mitkä tekevät hänestä kiinnostavamman persoonan kuin Mowglista. Tarzan osaa olla sekä kavereidensa kanssa hassutteleva heppu kuin leopardeja vastaan taisteleva soturi. Tarzanilla ei ole gorillojen synnynnäistä vahvuutta ja ruumiinrakennetta, minkä vuoksi hän on joutunut keksimään omia tapojaan pärjätäkseen luonnossa. Hahmo on alusta alkaen mielenkiintoinen ja hänen kanssaan lähtee mielellään seikkailuun.
     Viidakossa Tarzan elää gorillalauman kanssa, joista tärkeimpiä ovat Tarzanin äitinä toimiva Kala (Glenn Close), joka rakastaa syvästi poikaansa, välittämättä siitä että he ovat eri lajia, lauman johtaja Kerchak (Lance Henriksen), joka ei voi sietää ihmisiä ja halveksuu siksi Tarzania, sekä nuori gorillatyttö Terk (Rosie O'Donnell), joka on vähän väliä järjestämässä Tarzania ties minkälaisiin hankaluuksiin huolettoman luonteensa vuoksi. Tarzanin ja Terkin hullutteluihin on päätynyt mukaan myös elefantti Tantor (aikuisena Wayne Knight, lapsena Taylor Dempsey), joka on paljon arempi ja pelokkaampi tapaus kuin ystävänsä. Elokuvan ensimmäisen puolikkaan aikana eläinhahmot saavat hyvin ruutuaikaa ja heistä alkaa välittämään paljon, mutta toisen puoliskon aikana he jäävät enemmän sivuun ihmisten tullessa kuvioihin.
     Jane Porter (Minnie Driver) vaikuttaa ensisilmäyksellä hyvin hienostuneelta leidiltä, mutta jo hetken päästä voi huomata, että hän on paikoitellen hieman hupsu ja usein todella innokas tapaus. Jane rakastaa eläimiä ja lähteekin tutkimusmatkoille isänsä, professori Archimedes Q. Porterin (Nigel Hawthorne) kanssa. Professori Porter vasta hupsu ja innokas onkin, eikä hän malta odottaa näkevänsä gorilloja omin silmin. Kiväärin kanssa kulkeva Claytonkaan (Brian Blessed) ei malta odottaa gorillojen näkemistä, mutta heti astuttuaan ruutuun katsoja tietää, ettei hän ole lainkaan yhtä mukavin tarkoituksin lähtenyt retkelle kuin Porterit...

Tarzan on erinomainen seikkailuelokuva, mikä tarjoaa vauhtia ja vaaroja koko kestonsa ajan. Elokuva nappaa välittömästi mukaansa vaikuttavan alkunsa kanssa, mikä näyttää, kuinka Tarzan päätyi lapsena gorillojen mukaan. Leffa esittää taidokkaasti Tarzanin kasvun lapsesta aikuiseksi ja kertoo tarinansa muutenkin loistokkaasti. Tylsää hetkeä ei koskaan ole tiedossa, vaan leffa viihdyttää täysillä alusta loppuun. Huumoria on luvassa niin repliikeissä kuin hahmojen fyysisessä toiminnassa. Tarzanin lapsuus tarjoaa useat naurut, kuten myös se, kun hän pääsee tutustumaan ihmisten outoon maailmaan Janen kanssa. Jännitystä taas tuo viidakossa väijyvä leopardi, jonka kohtaukset ovat yllättävänkin tiivistunnelmaisia ja perheen pienimmille kenties liiankin pelottavia. Huomasin itsekin jännittäväni joka kerta, kun joku hahmoista joutuu kohtaamaan leopardin ja ihailin, kuinka hyvin tekijät ovat luoneet painostavaa henkeä koko perheen elokuvaan.

Romantiikkaakin tietty löytyy, eikä voi tulla yllätyksenä, että Tarzan ja Jane alkavat pikkuhiljaa ihastumaan toisiinsa - etenkin Tarzan, joka ei ole aiemmin nähnyt toista ihmistä. Tämä on myös leffan syvällisempi puoli, mikä viehätyttää enemmän aikuiskatsojaa, lasten innostuessa lähinnä seikkailusta. Kaiken vauhdikkuudenkin keskellä elokuva on erittäin henkilövetoinen kertomus ja se syventyy hienosti päähahmoonsa, joka etsii paikkaansa maailmassa. Leffan teema on tärkeä kaikille katsojille ja se onnistuu johtamaan pariin liikuttavaankin hetkeen. Elokuva osaa rauhoittua juuri oikeissa kohdissa ja se onkin rytmitetty todella taidokkaasti. Kaikin puolin Tarzan on erittäin onnistunut seikkailufilmi koko perheen yhteiseen leffahetkeen ja sen ainoa vika on mielestäni se, että Claytonin ilkeyttä ei edes yritetä piilotella mitenkään, mikä pistää miettimään, kuinka Porterit eivät tajunneet heti matkansa alussa, että tällä on pahat mielessään?

Monen muun Disney-animaation tavoin myös Tarzan on musikaali... tavallaan. Elokuvassa on vain yksi laulu, jonka joku hahmoista laulaa (Oscarin ja Golden Globen voittanut "You'll Be In My Heart"), mutta muuten kaikki kappaleet ovat Phil Collinsin laulamia. Elokuvan aloittaa "Two Worlds", joka luo hyvän pohjan itse tarinalle. "Son of Man" -laulun aikana Tarzan varttuu aikuiseksi ja "Strangers Like Me" soi, kun Tarzan oppii asioita ihmisten maailmasta. Musikaalinumeroiden sijaan elokuva tarjoaa yhden musiikkinumeron, missä gorillat ja Tantor pistävät pystyyn esityksen ihmisten leirissä. Vaikka laulut ovat oivallisia, on sinänsä harmi, ettei leffassa ole kunnon musikaalikohtauksia, vaan lauluja käytetään vain montaasien aikana. Toisaalta olen kuitenkin samaa mieltä tekijöiden kanssa, jotka pohtivat, ettei puolialastomaa Tarzania olisi välttämättä saatu laulamaan ilman, että hän olisi muuttunut hölmön näköiseksi.

Visuaalisesti Tarzan on todella näyttävä teos. Animaattorit ovat pistäneet parastaan piirtäessään ja herättäessään kirjoitettua tarinaa henkiin. Hahmot ovat tuttua Disney-tyyliä ja animaation voimin he saavat Tarzanin liikkumaan vikkelämmin viidakossa kuin kukaan oikea näyttelijä pystyisi kulkemaan. Tekijät joutuivat tosiaan luomaan uutta teknologiaa animaatiota varten, nimittäin Deep Canvas -menetelmän, millä he pystyivät rakentamaan digitaalisen viidakon, mikä näyttäisi silti maalaukselliselta. Tekniikkaa on käytetty hyödyksi erinomaisesti ja taustat ovat häikäisevän hyvin toteutettuja. Ohjaajakaksikko Kevin Lima ja Chris Buck ovat myös tehneet taidokasta työtä luodessaan elokuvan eri tunnelmia ja he ovatkin saaneet aikaiseksi loistavan paketin.

Perinteiseen Disneyn tapaan elokuva sisältää tietty muutamia viittauksia Disneyn muihin elokuviin. Professori Porterin taskusta putoaa yhdessä kohtaa Mulan-leffan (1998) Pikkuveli-koiraa esittävä lelu, minkä lisäksi ihmisten leiristä voi helposti bongata Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) rouva Pannun ja Kipon.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty erinomainen, toisin kuin sen lisämateriaalitarjonta. Extroina Blu-raylla on vain vaihtoehtoinen alku, musiikkivideo "You'll Be In My Heart" -kappaleesta ja lyhyt dokumentti elokuvan eläimistä. Katsottavaa on vain noin kymmeneksi minuutiksi.

Yhteenveto: Tarzan on loistava seikkailuleffa koko perheelle, mikä tarjoaa juuri sopivissa määrin huumoria, jännitystä, romantiikkaa ja draamaa. Elokuva imaisee katsojansa mukaan seikkailuun välittömästi ja on mielenkiintoista seurata Tarzanin varttumista gorillojen parissa. Hauskoja hetkiä on luvassa paljon, mm. Tarzanin alkaessa oppimaan asioita ihmisten maailmasta. Leopardi taas tuo mukaan yllättävänkin jännittäviä kohtauksia, mitkä eivät välttämättä sovellu vielä pienemmille katsojille. Kaiken keskellä elokuva onnistuu olemaan todella hahmovetoinen kertomus, missä päähenkilö etsii paikkaansa maailmassa. Tämä puoli nostaa leffan arvoa entisestään. Hahmot ovat kaikki mainioita ja visuaalisesti filmi on todella hienon näköinen. Phil Collinsin laulut sopivat mukaan ihan hyvin, mutta paikoitellen katsojana jää kaipaamaan Disneylle tuttuja musikaalinumeroita. Pienistä vioistaan huolimatta Tarzan on erittäin toimiva paketti aika lailla kaikenikäisille, mikä viihdyttää yhä uudestaan ja uudestaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Tarzan, 1999, Walt Disney Pictures, Walt Disney Feature Animation