Rick and Morty, kausi 9 (2026) - sarja-arvostelu

RICK AND MORTY - KAUSI 9

Luojat: Justin Roiland ja Dan Harmon

Näyttelijät: Ian Cardoni, Harry Belden, Chris Parnell, Spencer Grammer, Sarah Chalker, Keegan-Michael Key, Tilda Swinton, Tom Kenny, Ed Helms, Paul Lieberstein, Oscar Nunez, Rob Riggle, Amy Ryan, Owen Wilson, Ty Burrell, Stephen Root, Justin Long, Bill Camp, Andy Serkis, Joe Lo Truglio ja Malin Åkerman

Genre: animaatio, komedia, scifi

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Dan Harmonin ja Justin Roilandin luoma animaatiokomediasarja Rick and Morty nousi jättisuosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin loppuvuodesta 2013. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja ilman Roilandia tehdyt seitsemäs ja kahdeksas kausi vain pitävät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan repliikkinsä ja animaattorit kävivät taas töihin. Nyt Rick and Mortyn yhdeksäs tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa HBO Maxin kautta) ja itse olin innostunut sarjan jatkumisesta - onhan se yksi suosikeistani. Katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Mortylle selviää, että Rick on alkanut viettämään aikaa Pahan Mortyn kanssa. Kaksikon päätyessä uusiin seikkailuihin, Jerry-isä jännittää työhaastattelua, Summer-sisko erotetaan koulusta ja Beth-äiti kokeilee huumeita.

Rick and Mortyn tutut hahmot tekevät paluun, lukuun ottamatta presidentti Curtisia (Keith David), jonka oma sarja President Curtis (2026-) käynnistyi samana päivänä, kun Rick and Mortyn yhdeksäs kausi päättyi. Nimikkohahmot Rick Sanchez (Ian Cardoni) ja hänen lapsenlapsensa Morty Smith (Harry Belden) ajautuvat taas jos jonkinlaisten seikkailujen ja selkkausten keskelle. Rickin ja Mortyn hankala dynamiikka on jälleen erinomainen. Vaikka hahmot suuttuvatkin usein toisilleen erilaisista asioista, on heidän välillä tietynlainen vahva side, jota ei voi murtaa. Rick ja Morty ovat aina yhtä mainioita hahmoja, joiden kanssa hyppää taas kerran erittäin mielellään erilaisten kommellusten pyörteisiin.

     Myös Rickin ja Mortyn perheenjäsenet, eli Rickin tytär ja Mortyn äiti Beth (Sarah Chalke), hänen miehensä Jerry (Chris Parnell) ja heidän tyttärensä, eli Mortyn sisko Summer (Spencer Grammer) ovat menossa mukana. Jerry ja Summer pääsevät hyvin esille, mutta Beth joutuu tyytymään tällä kaudella harmillisen harvoihin näyttäytymisiin. Kausi on lisäksi pullollaan vierailevia tähtiä ja jaksojen varrella kuullaan muun muassa Keegan-Michael Key, Tilda Swinton, Ed Helms, Amy Ryan, Owen Wilson, Andy Serkis, Justin Long ja Stephen Root erilaisina avaruuden ja toisten maailmojen olentoina, robotteina, sarjamurhaajina sun muina Rick and Mortylle ominaisina kummajaisina.

Rick and Mortyn yhdeksäs kausi tarjoaa sarjalle ominaiseen tapaan kymmenen toinen toistaan sekopäisempää ja mielikuvituksellisempaa seikkailua niin avaruuden halki kuin toisissa ulottuvuuksissa lukemattomien eri rinnakkaistodellisuusversioiden kera. Parit jaksoista ovat kelvollisia, muutamat erittäin mainioita ja mahtuupa sekaan pari sarjan kulta-aikojen kanssa kilpailevaa huippuluokan jaksoa. Erityisen paljon pidin kauden seitsemännestä jaksosta, jossa Rick ja Morty päätyvät planeetalle, missä heidän täytyy hyödyntää kekseliäällä tavalla evoluutiota, päihittääkseen planeetan ekosysteemin. 

Vaikkei yhdeksäs kausi olekaan kokonaisuutena yhtä huikea kuin sarjan alkupää, täytyy silti nostaa hattua, että vielä yhdeksännelläkin kaudellaan tekijöiden ideoiden tulva ei näytä hupenemisen merkkejä. Pidän myös valtavasti siitä, että sarjan omintakeinen huumorintaju ei ole juuri muuttunut kevyempään suuntaan. Tekijät eivät pelkää käsitellä raskaita aihepiirejä rikkinäisestä perheestä alkoholismiin, puhumattakaan eksistentiaalisista kriiseistä ja ajoittain aika melankolisestakin maailmankuvasta, jotka ääretön maailmankaikkeus loputtomine rinnakkaistodellisuuksineen tuo tullessaan. Jutut ovat usein synkkiä, mutta tekijät onnistuvat kääntämään kohtaukset hersyvän huumorin puolelle, vaikka osa ajatuksista tai konsepteista jäisikin jakson päätyttyä kummittelemaan takaraivoon. Sarjaa on luvassa vielä ainakin kolme tuotantokautta lisää ja jos taso pysyy yhä näinkin hyvänä, katson Rick and Mortyä ilomielin lisää tulevaisuudessakin.

Ja pitäähän sitä toki kehua vielä sarjan aina yhtä oivallista animaatiojälkeä. Hahmot ovat veikeän näköisiä ja liikkuvat sulavasti. Animaattorit päästävät jälleen luovuutensa valloilleen erilaisten olentojen ja maailmojen kanssa, ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia, sekä toisinaan pieniä lisävitsejä. Kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Ryan Elderin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Rick and Morty, Yhdysvallat, 2013-, Adult Swim, Justin Roiland's Solo Vanity Card Productions, Harmonius Claptrap, Williams Industries

Arvostelu: Millerit (We're the Millers - 2013)

MILLERIT

WE'RE THE MILLERS

Ohjaus: Rawson Marshall Thurber

Pääosissa: Jason Sudeikis, Jennifer Aniston, Will Poulter, Emma Roberts, Ed Helms, Nick Offerman, Kathryn Hahn, Molly Quinn, Tomer Sisley, Matthew Willig, Luis Guzmán ja Thomas Lennon

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 12

We're the Millers, eli suomalaisittain Millerit on Jason Sudeikisin ja Jennifer Anistonin tähdittämä komediaelokuva. Elokuvan suunnittelu alkoi jo vuonna 2002 ja aluksi sen pääosiin kaavailtiin Steve Buscemia ja Will Arnettia. Projekti jumitti kuitenkin usean vuoden paikoillaan, kunnes 2010-luvun alussa sen työstäminen lähti kunnolla liikkeelle. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2012 ja lopulta Millerit sai maailmanensi-iltansa 3. elokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta, mutta se oli taloudellinen hitti ja voitti nousevan tähden BAFTA-palkinnon. Itse näin Millerit ensimmäistä kertaa vasta vuotta myöhemmin, kun katsoimme sen keväällä koulussa. Pidin elokuvasta ja olenkin nähnyt sen kertaalleen uudestaan. Kun huomasin Millereiden täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja arvostella sen.

Huumediileri David Clarkin joutuessa ryöstetyksi, hän jää velkaa pomolleen Brad Gurdlingerille. Maksaakseen velkansa Davidin täytyy salakuljettaa Meksikosta suuri marihuanalasti Yhdysvaltoihin. David uskoo yksinään jäävänsä kiinni, joten hän päättää ottaa mukaansa stripparin, nolon pojan ja kodittoman tytön esittämään hänen perhettään ja vähentämään rajavartijoiden epäilyksiä.

Jason Sudeikis näyttelee David Clarkia, pienen luokan huumediileriä, joka joutuu ongelmiin, kun hänen rahansa ja marihuanavarastonsa ryöstetään. Tästä hänen pomonsa Brad Gurdlinger (Ed Helms) suuttuu ja David voi korvata velkansa vain salakuljettamalla ison kasan huumeita Meksikosta Bradille. Sudeikis on hauska roolissaan, erityisesti kun David saa neronleimauksen, että hän vaikuttaisi vähemmän epäilyttävältä, jos hän onnistuisi esittämään perheisää lomamatkalla. Tähän huijaukseen hän tarvitsee naapurinsa, strippari Rosen (Jennifer Aniston), nolon teinipoika Kennyn (Will Poulter) ja kodittoman teinityttö Caseyn (Emma Roberts) esittämään hänen vaimoaan ja lapsiaan, eli Millerin perhettä. Nelikko on erittäin lystikäs ja heidän rikolliselle matkalleen hyppää mielellään mukaan. Hahmot tulevat kehnosti toimeen keskenään, mutta heidän on pakko pitää kulissia kaiken aikaa yllä. Aniston ja Roberts ovat mainioita osissaan, mutta kenties parhaat naurut tarjoaa kiusallista Kennyä tulkitseva Poulter, joka istuu täydellisesti rooliinsa.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Tomer Sisley meksikolaisena huumeparonina ja Matthew Willig tämän korstokätyrinä, sekä Nick Offerman, Kathryn Hahn ja Molly Quinn innokkaana Fitzgeraldin perheenä, johon "Millerit" joutuvat tutustumaan matkansa varrella. Sisley ja Willig hoitavat pahisosastoa pätevästi, kun taas Offerman, Hahn ja Quinn muodostavat hilpeän periamerikkalaisen perheen, joka tuo omanlaisiaan vaikeuksia päänelikon salakuljetusoperaatioon.

Kymmenen vuotta ja muutama katselukerta myöhemmin Millerit jaksaa yhä naurattaa. Kyseessä on varsin mainio ja erittäin lystikäs komedia, jonka vahvuutena toimii sen neljä päähenkilöä. Davidin, Rosen, Kennyn ja Caseyn yritystä esittää lomailevaa perhettä on hauska katsoa ja matkan aikana hahmoja onnistutaan syventämään niin ryhmänä kuin yksilöinä. Kaikki neljä saavat hetkensä parrasvaloissa ja itse kullekin ehtii sattua ja tapahtua kaikenlaista ennen kuin lopputekstit rullaavat. Komedia syntyy hahmojen osuvasta naljailusta, sekä muutamista todella lystikkäistä fyysisistä kohelluksista ja noloista tilanteista.

Oivallisen huumoriosaston lisäksi myös elokuvan tarina pitää hyvin mukanaan, vaikka kesto lähenteleekin kahta tuntia, mikä voi herkästi koitua komedioiden kohtaloksi. Salakuljetusoperaatiosta löytyy ihan hyvää jännitettä, sillä erilaisia takaiskuja ja vaikeuksia tuntuu olevan joka mutkan takana. On poliiseja, rajavartiotyöntekijöitä, utelevia lomamatkalaisia, jahtaavia huumeparoneita, myrkyllisiä hämähäkkejä ja ties mitä. Samalla katsojan moraali pistetään ovelasti koetukselle. Miksi ihmeessä katsoja haluaa "Millereiden" onnistuvan hommassaan ja salakuljettavan kilokaupalla marihuanaa, edistäen yhtä maailmaa eniten piinaavimmista rikoksista? Hahmot vain ovat niin mainioita, että heidän haluaa pääsevän pälkähästä.

Leffan ohjauksesta vastaa esimerkiksi Dodgeball - boltsit pelissä -komedian (Dodgeball: A True Underdog Story - 2004) tekijä Rawson Marshall Thurber. Thurberin työ Millereiden parissa on oikein lystikästä ja hän saa kaikki onnistuneesti heittäytymään osiensa vietäväksi. Bob Fisherin, Steve Faberin, Sean Andersin ja John Morrisin kynäilemä käsikirjoitus on myös toimiva, sisältäen hyvän tarinan ja paljon hauskoja vitsejä. Elokuva on teknisestikin sujuvasti tehty. Kuvaus on taidokasta, joskin mitään erityisiä kamerakikkailuja ei ole luvassa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivallisesti toteutetut ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Theodore Shapiron ja Ludwig Göranssonin säveltämät musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla, mutta eivät jää millään lailla mieleen.

Elokuvasta on olemassa lähes kymmenen minuuttia pidempi versio. Siinä esimerkiksi lentokenttäkohtaus ja leirinuotiokohtaus Fitzgeraldien kanssa ovat pidempiä, minkä lisäksi mukana on ylimääräinen puhelu Davidin ja Bradin välillä. Lopputekstien aikana nähtävissä mokaotoksissa on myös muutama pätkä lisää.

Yhteenveto: Millerit on erittäin hauska komediaelokuva, jonka tarina vie onnistuneesti mukanaan. Premissi on veikeä ja siitä lähtee käyntiin todella lystikäs tapahtumaketju täynnä monenlaista kommellusta ja vaaraa, ja parin tunnin kesto on vauhdilla ohi. Käsikirjoittajat keksivät kaikenlaista päänelikon päiden menoksi ja saavat katsojat tykästymään tähän kummalliseen "perheeseen". Katsojien moraalia haastetaan sopivasti, sillä miksi ihmeessä sitä haluaisi olla huumesalakuljettajien puolella? Silti heidän selviytymisen puolesta jännittää loppuun saakka. Jason Sudeikis, Jennifer Aniston, Will Poulter ja Emma Roberts ovat erittäin lystikkäät rooleissaan Millereinä ja sivunäyttelijätkin tekevät mainiota työtä. Millerit on oikein mainio komedialeffa, joka jaksaa naurattaa vielä kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen ja suosittelenkin sitä lämpimästi 2000-luvun jenkkikomedioista tykkääville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.1.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

We're the Millers, 2013, New Line Cinema, Newman/Tooley Films, Slap Happy Productions, Heyday Films, BenderSpink, Vincent Newman Entertainment

Arvostelu: Evan taivaanlahja (Evan Almighty - 2007)

EVAN TAIVAANLAHJA

EVAN ALMIGHTY

Ohjaus: Tom Shadyac

Pääosissa: Steve Carell, Morgan Freeman, Lauren Graham, Wanda Sykes, John Michael Higgins, John Goodman, Jimmy Bennett, Graham Phillips, Johnny Simmons, Jonah Hill, Molly Shannon, Ed Helms, Dean Norris ja Simon Helberg

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 7

Jim Carreyn tähdittämä komedia Bruce - taivaanlahja (Bruce Almighty - 2003) oli iso hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Idea jatko-osaan syntyi Bobby Florsheimin ja Josh Stolbergin käsikirjoituksesta nimeltä "The Passion of the Ark", jonka Sony ja Universal päättivät tuottaa yhdessä, mutta niin, että Steve Oedekerk muovaisi siitä jatkotarinan Bruce - taivaanlahjalle. Carrey ei kuitenkaan halunnut tehdä jatkoa, joten Bruce - taivaanlahjassa sivuosaa esittänyt Steve Carell päätettiin nostaa jatko-osan keulakuvaksi. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2006, budjetin kasvaessa yhä vain isommaksi ja muutaman vuoden ajan elokuva pitikin kaikkien aikojen kalleimman komedialeffan titteliä 175 miljoonan dollarin budjetillaan. Evan taivaanlahja ilmestyi lopulta kesäkuussa 2007. Kriitikot eivät lämmenneet leffalle, eikä se ollut kummoinen hitti, etenkään korkeaan budjettiinsa verrattuna. Itse tykkäsin elokuvasta, kun näin sen ensi kertaa joskus kymmenisen vuotta sitten. Olen katsonut leffan kai vain kertaalleen uudestaan, mutta siitäkin katselusta on jo vierähtänyt muutamia vuosia. Kun huomasin Bruce - taivaanlahjan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella molemmat elokuvat.

Uutistoimittaja Evan Baxter saa uuden työpaikan kongressiedustajana ja muuttaa perheensä kanssa Virginiaan. Siellä alkaa tapahtua kummia, eläinten ryhtyessä seuraamaan Evania, valtavien puulastien ilmestyessä perheen pihalle ja itse Jumalan saapuessa kertomaan, että Evanin täytyy rakentaa arkki, sillä uusi tulva on tulossa.

Bruce - taivaanlahjassa Carreyn näyttelemän Bruce Nolanin vihamiestä ja kilpailijaa, Evan Baxteria esittänyt Steve Carell palaa rooliinsa Evan taivaanlahjassa. Jatko-osassa Evanista on tehty pidettävämpi hahmo, jonka haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan, toisin kuin aiemmassa filmissä, jossa katsoja toivoi Evanin potkuja. Carell pääsee tällä kertaa kunnolla valokeilaan, eikä vain pariksi hassuksi hetkeksi. Välillä Carell käy hermoille liiallisella karjumisellaan, mutta muuten hän istuu erittäin passelisti osaansa toiseksi uutisankkuriksi, jota Jumala päättää hieman näpäyttää.

     Jumalana nähdään toki tälläkin kertaa karismaattinen Morgan Freeman, joka taivaallisen äänensä kanssa sopii rooliin. Uusina hahmoina esitellään Evanin perhe, johon kuuluvat vaimo Joan (Lauren Graham) ja lapset Dylan (Johnny Simmons), Jordan (Graham Phillips) ja Ryan (Jimmy Bennett), sekä Evanin kongressitiimiin kuuluvat assistentit Rita (Wanda Sykes), Marty (John Michael Higgins) ja Eugene (Jonah Hill) ja komitean puheenjohtaja Chuck Long (John Goodman). Sivunäyttelijät toimivat kelvollisesti osissaan, Goodmanin varsinkin toimiessa hyvin vaikutusvaltaisena kongressimiehenä. Sykes on leffan hupaisinta antia sanavalmiina assistenttina, mutta Graham jää aika latteaksi vaimohahmona.

Jos Evan taivaanlahjaa täytyy jostain kehua, niin on hienoa, etteivät tekijät lähteneet toistamaan ensimmäisen elokuvan tarinaa, antaen Jumalan voimat tällä kertaa Evanille Brucen sijaan. On veikeä idea hyödyntää ja modernisoida yhtä Raamatun tunnetuimmista tarinoista, eli Nooan arkkia. Lähtökohta ja eri päähenkilö luovat hyvin oman filminsä, jonka voi katsoa sujuvasti, vaikkei olisi Bruce - taivaanlahjaa nähnytkään. Suosittelen tosin silti ykkösleffaa ylitse tämän, sillä Evan taivaanlahja ei ole elokuvana kovin kaksinen. Hauskasta ideasta huolimatta kyseessä ei ole kovin hauska leffa ja huumoripuoli jää vähän väliä latteaksi. Siinä, missä oli lystikästä seurata Brucen uusien jumalallisten kykyjen testailuja, Evanin arkkioperaatio on usein jopa aika surumielistä katseltavaa.

Kun Bruce sai Jumalalta voimansa, ne auttoivat häntä etenemään urallaan. Toki samalla elokuva sisälsi tuttua viestiä suuren voiman tuomasta suuresta vastuusta ja kuinka tämä suuri vastuu oli liikaa Brucelle, mutta silti konseptista saatiin nauruja aikaiseksi. Tällä kertaa kun Jumala pakottaa Evanin rakentamaan arkin, se vain vahingoittaa hänen uraansa ja aiheuttaa hallaa myös perheelle. Arkin väsääminen käy turhan dramaattiseksi, Evanin uurtaessa yksinään. Toki urapuolta yritetään korvata sillä, että kongressissa on jotain mätää ja on siis hyvä, ettei Evan ylene siellä toivomallaan tavalla.

Tietystä haikeasta draamapuolestaan huolimatta Evan taivaanlahja onnistuu viihdyttämään tarpeeksi passelisti. Se ei erityisemmin saa nauramaan - vaikka pakko myöntää, että hörähdin kovaäänisesti, kun paikallisen elokuvateatterin näytetään pyörittävän filmiä "40 v. ja neitsyt Maria", viittauksena tietty Carellin hittikomediaan 40 v. ja neitsyt (The 40-Year-Old Virgin - 2005) - mutta toimii keskinkertaisena hyvän mielen hömppänä koko perheen yhteiseen leffailtaan. Lapsikatsojille loppuhuipennus voi käydä jopa hieman jännittäväksi, kun taas aikuiskatsojat saattavat pyöritellä silmiään lopputekstien aikana esitettävälle tanssinumerolle.

Bruce - taivaanlahjan ohjaaja Tom Shadyac jatkaa myös Evan taivaanlahjan parissa, muttei tee yhtä mainiota työtä. Sen lisäksi, ettei ohjauksesta löydy samaa sähäkkyyttä, ei Carell lopulta ole Carreyn veroinen komediatähti. Steve Oedekerkin käsikirjoituskaan ei yllä samalle tasolle kuin viimeksi. Elokuva on kuitenkin kuvattu hyvin. Arkin valtavat lavasteet ovat hienot ja niin Evanin puvustus kuin maskeeraus muuttuu paremmaksi leffan edetessä ja hänen muovautuessa Nooan näköiseksi. Leffaa varten tekijät saivat jopa 177 lajia eri eläimiä koulutettuina. Eläimet on hyvin saatu kohtauksiin, etenkin kun ottaa huomioon, että lihansyöjät täytyi kuvata erillään muista ja liittää mukaan jälkikäteen. Oikeiden eläinten käyttö oli hyvä päätös, sillä tulvan huonoista digiefekteistä päätellen elokuva olisi todella kiusallinen tietokone-elukoiden kanssa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja John Debneyn säveltämät musiikit toimivat hyvin taustalla.

Yhteenveto: Evan taivaanlahja on aika keskinkertainen lisäosaleffa erittäin hauskalle komediaelokuvalle. On hienoa, etteivät tekijät päättäneet vain kierrättää ensimmäisen elokuvan tarinaa ja Nooan arkin kertomuksen modernisointi toimii hyvänä lähtökohtana. Siitä saisi aikaiseksi potentiaalisesti todella lystikkään filmin, mutta lopputulos on oudon ankea. Huumorin taso ailahtelee ja jatkuvasti elokuva muuttuu enemmänkin surumieliseksi draamaksi. Kaikki johtaa kuitenkin toimivaan loppuhuipennukseen, vaikka tulvan digiefektit eivät huimaa päätä ja lopun tanssinumero on todella myötähäpeällinen. Steve Carell on mainio pääroolissa Evan Baxterina ja muutkin näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä. Evan taivaanlahja ei ole kovin kaksinen leffa, mutta se sopii passelisti kertakäyttöön, jos tykkäsit kovasti Bruce - taivaanlahjasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Evan Almighty, 2007, Universal Pictures, Spyglass Entertainment, Relativity Media, Shady Acres Entertainment, Original Film, Columbia Pictures, Playtone

Arvostelu: Kiinni jäit! (Tag - 2018)

KIINNI JÄIT!

TAG

Ohjaus: Jeff Tomsic
Pääosissa: Ed Helms, Jake Johnson, Jon Hamm, Hannibal Buress, Annabelle Wallis, Isla Fisher, Jeremy Renner, Leslie Bibb, Rashida Jones ja Steve Berg
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 12

Tag, eli suomalaisittain Kiinni jäit! perustuu The Wall Street Journalin tekemään artikkeliin kaveruksista, jotka ovat pelanneet hippaa vuosikymmenien ajan. Hyvin nopeasti artikkelin ilmestymisen jälkeen useat elokuvayhtiöt tekivät tarjouksia kääntää tarina filmiksi. Lopulta New Line Cinema ja Broken Road Productions saivat oikeudet elokuvaversioon ja alkoivat työstämään leffaa. Alunperin pääosissa oli tarkoitus esiintyä Will Ferrell ja Jack Black, mutta molemmat jättivät projektin. Kun uudet näyttelijät oli saatu roolitettua, kuvaukset alkoivat kesällä 2017, mutta keskeytyivät hetkeksi, kun yksi sen näyttelijöistä, Jeremy Renner mursi molemmat kätensä stuntin aikana. Lopulta kuvaukset saatiin päätökseen ja nyt Kiinni jäit! saa ensi-iltansa Suomessa. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin sen ideasta. En kuitenkaan katsonut ainuttakaan traileria, sillä niissä yleensä näytetään parhaat palat komedioista. Meninkin katsomaan leffan lähinnä yllä näkyvän julisteen ja sen näyttelijöiden perusteella.

Kaverukset Hogan, Bob, Jerry, Chilli ja Sable ovat lapsuudesta asti leikkineet hippaa joka toukokuun ajan. Jerryä ei ole kuitenkaan koskaan saatu kiinni, mutta Hogan on varma, että tänä vuonna he nappaavat hänet.

Elokuvan kaveriviisikkona nähdään Ed Helms, Jon Hamm, Jake Johnson, Hannibal Buress ja Jeremy Renner, joista jälkimmäinen joutui onnettomuutensa takia jäämään pois Avengers: Infinity Warista (2018). Rennerin esittämä Jerry jää kaveruksista pienimpään rooliin, sillä hän on lähinnä päähenkilöiden kohde, eikä hahmo seikkaile ystäviensä mukana. Renner ei ole aiemmin vakuuttanut komediapuolella ja onkin hyvä, että se on otettu huomioon. Toimintarooleistaan tuttu Renner on mukana lähinnä vauhdikkaammissa kohtauksissa, juostessaan pakoon ja vältellessään hippakosketusta, eikä niinkään heittämässä vitsiä.
     Ed Helmsin näyttelemä Hogan on selvästi porukan innokkain hipan leikkijä. Vaikka Hoganilla on vaimo ja lapsia, ei se estä häntä metsästämästä ystäviään ties minkälaisissa valeasuissa. Anna-vaimo (Isla Fisher) ei muutenkaan estele miestään leikkimästä, vaan hän jopa liittyy kaverusten Jerry-jahtiin. Fisher näyttää muutaman kerran, ettei Annalle kannata ryttyillä, kun taas Helms sopii tuttuun tapaansa hieman nolomman hepun rooliin.
     Jon Hammin esittämä Bob Callahan on noussut ison yhtiön johtoon ja välillä hän näyttää pohdiskelevan, vaikuttaako aikuisen miehen leikkiminen yhtiön imagoon ja hänen korkeaan asemaansa. Callahan on silti suurimmaksi osaksi täysillä mukana, kuten on myös Jake Johnsonin näyttelemä pilviveikko Chilli. Ihan koko ajan jointti kädessä kulkeva Chilli on hauska tapaus ja Johnson on kelpo valinta osaan. Yllättäen kenties koomisin hahmo on kuitenkin mukana löntystävä Kevin Sable (Hannibal Buress), joka on porukan hiljaisin, mutta päästele sitäkin enemmän täysin outoja juttuja suustaan. Sablen filosofiset pohdinnat nostavat jatkuvasti hymyn huulille ja Buress hoitaa hommansa erinomaisesti.
     Anna-vaimon lisäksi kaveriporukan mukaan liittyy myös The Wall Street Journalin toimittaja Rebecca Crosby (tylsän roolin vetävä Annabelle Wallis). Vaikka Rebeccan hahmo on ymmärrettävästi mukana sen takia, että hän tekee kaveruksista jutun, minkä pohjalta itse elokuva tehtiin, on hahmo itsessään hyvin tylsä. Rebecca ei osallistu vauhdikkaisiin kohtauksiin, vaan roikkuu vain mukana. Pääasiassa hänen roolinsa on kysellä tarkentavia asioita kaverusten menneisyydestä, jotta katsojatkin saisivat tietää heistä lisää.
     Muita hahmoja filmissä ovat Jerryn morsian Susan (hieman ylipirteä Leslie Bibb), aika tarpeetonta kolmiodraamaa mukaan tuova Cheryl (Rashida Jones tekee mitäänsanomattoman roolisuorituksen), sekä baarimikko Lou (Steve Berg), joka yrittää sinnikkäästi päästä osallistumaan hippaan.

Kiinni jäit! sisältää yhden mielenkiintoisimmista ja hauskimmista komediaideoista vähään aikaan, ja se, että tarina perustuu oikeaan kaveriporukkaan, tekee leffasta entistäkin kiinnostavamman. Tähän vielä päälle lisää sen, kuinka hippaleikki on toteutettu, nousee elokuva hyvinkin viihdyttäväksi kesäkomediaksi. Ennen leffan näkemistä pelkäsin, että touhu muuttuisi vain typeräksi koheltamiseksi, mutta yllätyin jatkuvasti, kuinka hilpeä ja ennen kaikkea vauhdikas elokuva onkaan. Äärimmäisyyksiin vietynä hippahan on oikein kunnon takaa-ajoa ja niin sitä leffassa myös kuvataan. Parissa kohtaa hahmot vain läpsivät toisiaan laiskasti, mutta pääasiassa meininki on nopeatempoista, kun hahmot juoksevat toisiaan karkuun ja yrittävät tehdä kaikkensa, jottei perässä juokseva saisi kiinni. Ja tarkoitan "kaikkensa", sillä välillä näyttää siltä, ettei muilla ihmisillä, toisten omaisuudella ja ikkunoilla ole mitään väliä - kunhan vain pääsee pakoon. Kiinni jäit! pistää jopa jotkut nykypäivän toimintaleffat nurkkaan häpeämään parin takaa-ajokohtauksensa ansiosta. Elokuvan parasta antia ovat kohtaukset, joissa Jerry käy päässään läpi, miten hän selviytyisi tilanteista voitokkaana, eikä hän pelkää käyttää kovia keinoja.

Toiminnallisuuden lisäksi elokuva on usein myös hyvin hauska. Leffa onnistuu paikoitellen olemaan oivaltava ja jopa yllätyksellinen huumorinsa kanssa, vaikka sortuu myös välillä käyttämään mitä laiskimpia vitsejä, jotka eivät ainakaan lehdistönäytöksessä saaneet aikaiseksi minkäänlaista reaktiota. Muuten katsojasta voi useinkin tuntua siltä kuin olisi tapahtumissa mukana ja juoksisi päänelikon kanssa Jerryn perässä, mutta vaikka päänelikko (sekä Rennerin Jerry) ovat mainioita sekä näyttelijöinä että hahmoina, tuntuvat he suurimmaksi osaksi ajasta yksilöiltä, eivätkä tiimiltä. Jokainen heistä on hyvä omillaan, mutta he eivät täysillä saa uskoteltua olevansa ystäviä muutaman vuosikymmenen takaa. Tavallaan ratkaisu toimii, sillä elokuvassa nouseekin pariin kertaan esille, että vuosien varrella kaverukset ovat viettäneet aikaa yhdessä pääasiassa hipan takia, eivätkä siksi, että he haluaisivat oikeasti kuulua toistensa elämään. Jerrykin sanoo kokevansa olon ulkopuoliseksi. Itse jäin silti kaipaamaan vahvemmin esille tuotua ystävyyttä. Tästä huolimatta viihdyin elokuvan parissa hymyssä suin loppuun asti. Tai ainakin melkein. Ihan viimeiset minuutit aiheuttivat pienen pettymyksen puolentoista tunnin nostatuksen jälkeen.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jeff Tomsic, joka on aiemmin ohjannut lyhytleffoja ja televisiosarjoja. Kiinni jäit! onkin hänen ensimmäinen teatterilevityksen saanut koko illan elokuva ja esikoisleffana hyvä näyttö Tomsicin kyvyistä sekä komediatekijänä, että myös toiminnan ohjaajana. Tomsicia selvästi kiinnostaa tarina, missä on menoa ja meininkiä, sillä leffa on selvästi heikoimmillaan, kun hahmot pysähtyvät juttelemaan. Rob McKittrickin ja Mark Steilenin käsikirjoitus on muuten kelvollinen, mutta Cherylin ja muutenkin koko tylsän kolmiodraaman olisi voinut poistaa tarinasta. Suurimmaksi osaksi Kiinni jäit! on hyvin kuvattu ja leikattu, minkä lisäksi muutamat stuntit ovat hyvin toteutetut. Visuaaliset tehosteet eivät ole huomiota herättävät, eikä äänimaailma nouse kunnolla esille. Germaine Francon säveltämien musiikkien sijaan päähän jää soimaan jokin monista elokuvassa käytetyistä radiojumputuskappaleista.

Yhteenveto: Kiinni jäit! on oikein mainio ja viihdyttävän vauhdikas kesäkomedia. Elokuvan idea on loistava ja on hienoa, kuinka hippaa kuvataan kuin mitä jännittävintä takaa-ajoa. Hippakohtauksista ei tosiaan vauhtia puutu, minkä lisäksi ne ovat erittäin hilpeitä, minkä mahdollistaa päänelikon ja Jeremy Rennerin koomiset roolisuoritukset. Hassua kyllä, omaksi suosikikseni taisi nousta porukan hiljainen Sable, jonka kummallisen persoonan Hannibal Buress tuo täydellisesti esille. Sen sijaan tarpeetonta kolmiodraamaa mukaantuovan Cherylin olisi voinut poistaa kokonaan ja toimittaja Rebeccasta olisi pitänyt tehdä selkeästi kiinnostavampi hahmo. Heistä huolimatta filmi saa katsojan jatkuvasti mukaansa hauskojen ja toiminnallisten kohtaustensa ansiosta. Ei Kiinni jäit! mikään erityisen ihmeellinen teos ole, mutta jos etsitte kelpo huumorilla höystettyä viihdettä tänä kesänä, on elokuva täysin passeli siihen tarkoitukseen. Lopputekstit kannattaa jäädä katsomaan, sillä niiden aikana nähdään vielä jotain hilpeää...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Tag, 2018, New Line Cinema, Broken Road Productions

Arvostelu: Captain Underpants: The First Epic Movie / Kapteeni Kalsari -elokuva (2017)

CAPTAIN UNDERPANTS: THE FIRST EPIC MOVIE (2017)

KAPTEENI KALSARI -ELOKUVA

Ohjaus: David Soren
Pääosissa: Kevin Hart, Thomas Middleditch, Ed Helms, Nick Kroll, Jordan Peele ja Kristen Schaal
Genre: animaatio, seikkailu, supersankarielokuva
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 7

Captain Underpants: The First Epic Movie, eli suomeksi Kapteeni Kalsari -elokuva perustuu Dav Pilkeyn lastenkirjasarjaan "Captain Underpants" (1997-2015), eli "Kapteeni Kalsari". DreamWorks yritti jo 1990-luvun lopulla saada kirjojen elokuvaoikeudet, mutta Pilkey ei suostunut siihen. Yhtiö jatkoi silti suostuttelua ja vihdoin vuonna 2011 sai luvan elokuvaversion tekoon, jolloin sen työstäminen lähti liikkeelle. Filmin oli tarkoitus ilmestyä jo alkuvuodesta 2017, mutta The Boss Babyn (2017) ilmestymisen takia sen uudeksi ilmestymisajankohdaksi päätettiin saman vuoden kesä. Kapteeni Kalsari -elokuva oli iso hitti ja se oli kriitikoidenkin mieleen, mutta jostain syystä se ei saanut ensi-iltaa Suomessa. Minä luin ala-asteella "Kapteeni Kalsari" -kirjoja, kuten monet muutkin ikäiseni. Ne eivät olleet kovin hyviä, mutta ne olivat niin viihdyttävää pöhköilyä, että niistä tuli jollain tapaa tärkeitä ja koko hommaan liittyy nostalgia-arvoa. Olinkin jokseenkin jopa innoissani, kun kuulin, että kirjojen pohjalta oli vihdoin tulossa animaatioelokuva! Innostukseni muuttui pieneksi suruksi, kun leffa ei ilmestynytkään Suomessa. Kuukausien kuluessa ehdin unohtaa koko filmin, kunnes eräänä päivänä näin sen Blu-rayna Stockmannilla. Huomasin että se on saapunut myös vuokralle, joten päätin pistäytyä Makuunissa vuokraamassa sen. Samalla päätin myös arvostella sen, sillä tiedän "Kapteeni Kalsarin" kuuluvan monien muidenkin lapsuuteen.

Sarjakuvia piirtävät kaverukset Erno Parta ja Huuko Hollins hypnotisoivat ilkeän rehtorinsa kuvittelemaan, että hän on kaksikon luoma supersankari Kapteeni Kalsari. Ernon ja Huukon hassuttelulle löytyy järkevääkin käyttöä, kun paha professori Poksupöksy aikoo poistaa naurun maailmasta ja sankaria tarvitaan oikeasti.

Erno Parta (Kevin Hart) ja Huuko Hollins (Thomas Middleditch) ovat keppostelevia ala-asteikäisiä lapsia, jotka ovat perustaneet oman sarjakuvafirmansa "Puumaja-sarjat Oy". Vaikka ystävykset tykkäävät tehdä jäyniä, ovat he kuitenkin oikeasti mukavia heppuja. Heistä löytyy paljon energiaa, mutta he eivät ole koskaan ärsyttäviä. Ernon ja Huukon ystävyys tuodaan täydellisesti esille läpi leffan, etenkin kohtauksissa joissa he työstävät uutta Kapteeni Kalsari -sarjakuvaa, sillä silloin heidän luovuutensakin pääsee hienosti näkyviin. Kaksikko toimii erittäin hyvin ja heidän tarinaansa on mukava katsoa. Aluksi Hartin todella tunnistettava ääni ei oikein sopinut Ernolle, mutta Hart ei kuitenkaan puhunut liian korkealta, jolloin hänen roolityöhönsä tottui filmin aikana.
     Rehtori Kruppi (Ed Helms) todella on kammottava äijä. Rehtori Kruppi on todella tiukka ja käyttää valtaansa erittäin kauheasti. Häntä oppii inhoamaan heti alussa, kun näkee miten oppilaat pelkäävät häntä. Katsojana kannustaakin Ernoa ja Huukoa toteuttamaan erilaisia kepposiaan. Kapteeni Kalsarina hahmo taas on täysin toisenlainen. Sankari ei ole kenellekään ilkeä, vaan todella hyväsydäminen. Kapteeni Kalsari ei kuitenkaan ole kovin fiksu, joten hän joutuu jatkuvasti ongelmiin, joista Ernon ja Huukon täytyy hänet pelastaa. Vaikka rehtori Kruppi onkin inhottava, on hän silti loistohahmo ja ihan tarpeeksi oiva pahis leffaan...
     ...mutta harmillisesti filmiin on pitänyt tunkea ilkeä professori Poksupöksy (Nick Kroll), jonka nimi naurattaa perheen pienimpiä, mutta aiheuttaa vain myötähäpeää aikuiskatsojissa. Onneksi professori Poksypöksyn pahasta suunnitelmasta ei ole tehty mitään liian karmivaa, vaan naurun poistaminen sopii leffan yleiseen henkeen ja hahmolle on annettu oiva syy suunnitelman keksimiseen. Tavallaan hahmo toimii, mutta tavallaan hän myös heikentää elokuvan tasoa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Ernon ja Huukon luokan nörtti Melvin (tämän vuoden kehutuimman kauhuleffan, Get Outin - 2017 - ohjaaja Jordan Peele) ja koulun keittäjätäti Eevi (Kristen Schaal). Melvin on hauska, vaikkakin aika ärsyttävä lisäys.

Kapteeni Kalsari -elokuvassa kaikkein parasta on se, miten siihen on saatu siirrettyä aika lailla täydellisesti kirjojen henki. En nimittäin usko, että niistä kirjoista saisi aikaiseksi kovin paljon parempaa filmiä kuin tämä. Mukaan on otettu yksittäisiä sarjakuvan lukuhetkiä, samanlaista tunnelmaa ja jopa "Flip-O-Rama" -osio, jossa toimintakohtaus kerrotaan heiluttamalla kirjan sivua niin, että sivuille piirretyt kuvat näyttäisivät liikkuvan. Ne olivat aivan parhaita kirjoissa ja on upeaa, että ne on päätetty lisätä mukaan elokuvaankin. Mukana on myös useita viittauksia eri kirjoihin, joita oli hauska bongailla. Jos kirjoja ei ole lukenut, tällaiset hetket saattavat tuntua oudoilta. Onneksi elokuva ei kuitenkaan luota siihen, että kirjat ovat tuttuja, vaan alussa käytetään oivasti aikaa hahmojen ja tarinan lähtökohtien esittelyyn. Leffa saa helposti imaistua katsojan mukaansa, sillä kyseessä on oikein viihdyttävä teos. Filmissä on hauskoja hetkiä kaikenikäisille ja siinä on hyvää seikkailuhenkeä. Lapset kokevat siitä varmasti enemmän riemua ja useat vitsit ovat varmasti todella typeriä aikuisille, mutta myös vanhemmille on keksitty ihan hassuja juttuja.

Harmillisesti elokuvan loppuhuipennus rikkoo noin tunnin ajan rakennetun mainion tunnelman. Huipennukseen asti filmi on kevyttä kaverusten hassuttelua, kun he pistävät luomansa "supersankarin" tekemään erilaisia toilailuja, mutta loppuun on päätetty lisätä iso taistelu, joka ei tunnu paikoitellen enää samalta elokuvalta. Silloin kevyt viihde muuttuu ihan älyvapaaksi sekoiluksi, mikä käy nopeasti tylsäksi. On harmi, että elokuva, joka lähinnä tekee pilaa supersankarileffoista, muuttuu lopussa sellaiseksi mistä se tekee pilkkaa. Lapsille lopputaistelu on varmasti hauskaa viihdettä, mutta itse en pitänyt siitä. En myöskään oikein pitänyt neljännen seinän rikkomisesta, kun Erno ja Huuko alkoivat välillä puhumaan katsojille ja katsoivat "kameraan" (mitä ei tietenkään ole, kun kyseessä on animaatio). Muuten Kapteeni Kalsari -elokuva on ihan hauskaa viihdettä, joka toimii parhaiten lapsille. Itselleni se oli sopiva nostalgiapaukku, kuten se on varmasti monille muillekin, jotka lukivat "Kapteeni Kalsari" -kirjoja lapsena. Silti minusta tuntuu hieman, että elokuva tuli noin kymmenen vuotta myöhässä. Nykyään en nimittäin näe lapsia samalla lailla lukemassa "Kapteeni Kalsareita" kuten aikoinaan, eikä niitä ole korostettu kaupoissa kuten ennen. Voi siis olla, että monille nykypäivän lapsille koko juttu tulee aivan uutena leffan myötä. Toisaalta se voi myös onnistuneesti saada lapset lukemaan niitä kirjoja.

Visuaalisesti Kapteeni Kalsari -elokuva on taidokkaasti animoitu. Se ei ole yhtä yksityiskohtainen ja huikean mahtavan näköinen kuin Walt Disneyn ja Pixarin animaatiot, mutta se näyttää täysin kirjoilta, mikä on tietty tärkein juttu. Elokuvassa on kirkkaat värit, mistä pidän todella paljon animaatioissa ja sitä on visuaalisuutensa puolesta oikein kiva katsella. Elokuvan on ohjannut David Soren, joka on aiemmin tehnyt vain DreamWorksin animaation Turbo (2013), joka oli myös ihan hauskaa viihdettä. Soren osaa selvästi tehdä kelpo lastenleffoja ja toivon, että hän jatkaa yhtiöllä ja vain parantaa tasoaan. Käsikirjoituksesta vastaa komediaohjaaja Nicholas Stoller, joka on saanut mukaan hauskoja hetkiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Loppuhuipennusta Stoller olisi voinut miettiä uudestaan, mutta muuten tarina on mukaansatempaava. Musiikeista vastaa Theodore Shapiro, jonka työ ei harmillisesti pääse kovin hyvin esille. Mukaan on myös tungettu pari lauluosiota, jotka eivät sovi kokonaisuuteen.

Yhteenveto: Kapteeni Kalsari -elokuva on ihan kivaa viihdettä koko perheelle. Elokuva on tyylikkäästi samanlainen kuin kirjat joihin se perustuu, joten niille, joille "Kapteeni Kalsari" -kirjat ovat tuttuja, myös leffa luultavasti toimii edes jotenkin. Filmi on pääasiassa lapsille tehty, mutta siitä löytyy myös hauskoja hetkiä aikuisillekin. Koheltamista filmissä riittää, mutta kaikki on silti sopivaa, hyvin kevyttä ja toimivaa. Ja sitten tulee loppuhuipennus, joka muuttuu liian massiiviseksi ja erikoisen tylsäksi. Se ja paha professori Poksupöksy rikkovat filmin menevää henkeä, ja pudottavat kokonaisuudelta pisteen. Erno ja Huuko ovat kuitenkin oikein mainiot päähenkilöt, minkä lisäksi rehtori Kruppi on oiva yhdistelmä Kapteeni Kalsariksi. Visuaalisesti kyseessä on tyylikäs ja ihanan värikäs elokuva, jota on oikein mukava seurata. Mitään ihmeellistä ei ole kyseessä, mutta silti Kapteeni Kalsari -elokuva onnistui tarjoamaan sopivan nostalgiapommin itselleni ja varmasti monille muille. Se saattoi kuitenkin ilmestyä liian myöhään, enkä osaa sanoa, tietävätkö nykylapset hahmoa ollenkaan. Toivon silti, että leffa nostaisi hahmon takaisin suosioon ala-asteikäisten keskuudessa. Itse voisin nimittäin ihan mielelläni katsoa tälle jatkoa, vaikken usko että minun tarvitsisi tätä nähdä enää uudestaan. Lopputekstien aikana nähdään vielä ihan hassu lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Captain Underpants: The First Epic Movie, 2017, DreamWorks Animation, Treehouse Comix

Arvostelu: Loma (Vacation - 2015)

LOMA

VACATION

Ohjaus: John Francis Daley, Jonathan M. Goldstein
Pääosissa: Ed Helms, Christina Applegate, Skyler Gisondo, Steele Stebbins, Chris Hemsworth, Leslie Mann, Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Charlie Day, Norman Reedus, Catherine Missal ja Michael Peña
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 12

Chevy Chasen tähdittämät komediat Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon's Vacation - 1983) ja sen jatko-osat Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation - 1985), Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon's Christmas Vacation - 1989) ja Vegas vie voiton (Vegas Vacation - 1997) ovat varmasti monille tuttuja. Kasarilapsille kolme ensimmäistä ovat jollain lailla enemmän tai vähemmän tärkeitä ja he ovatkin omille muksuilleen näyttäneet niitä myöhemmin. Koska edellisestä Loma-elokuvasta on jo aikaa monta vuotta ja elämme uudelleenfilmatisointien ja jatko-osien aikaa, niin tietysti myös tämä elokuvasarja piti tuoda 2000-luvulle. Kävin viime vuonna katsomassa uuden Loman elokuvateatterissa ja nyt katsoin sen uudestaan Blu-raylta, sillä nyt on juhannus ja silloin monet lähtevät yleensä lomalle täällä Suomessa.

Rusty Griswold huomaa, että hänen perheensä on tyytymätön aiempien vuosien lomasuunnitelmiin, joten hän päättää viedä heidät Walley World -teemapuistoon, jossa itse kävi lapsena. Kaikki ei kuitenkaan mene matkalla ihan niin kuin olisi voinut toivoa...

Chevy Chasen roolin hölmöilevänä isänä on korvannut Ed Helms, joka esittää Rustya. Rusty on Chasen näyttelemän Clark Griswoldin poika. Helms suorituu osastaan hyvin ja hahmosta huomaa, että Helms on halunnut tehdä monet asiat kuin Chevy Chase alkuperäisissä Loma-elokuvissa.
     Rustyn parempaa puoliskoa, eli hänen vaimoaan Debbie Griswoldia näyttelee Christina Applegate. Hahmo on aika tylsä, kunnes paljastuu hahmon nuorisotausta, mikä tuo onnistuneesti sisältöä hahmoon.
     Skyler Grisondo näyttelee Rustyn ja Debbien vanhinta poikaa, Jamesia. James on monille nuorille todella lähestyttävä hahmo. Hän etsii paikkaansa maailmassa, joutuu kestämään veljeään ja yrittää tehdä vaikutusta tyttöön. Jamesin mielenkiinnon kohteena, Adenana, nähdään Catherine Missal.
     Nuorempaa veljeksistä, Keviniä, esittää Steele Stebbins. Kevinin rooli on yksiulotteisempi kuin Jamesin ja hän jää hieman taka-alalle. Monet voivat samaistua Kevinin osalta siihen, että lähes jokainen meistä tietää jonkun joka on tai on ollut Kevinin kaltainen.
     Rustyn siskoa, Audreyta, näyttelee Leslie Mann, joka kuitenkin jää kohtauksissaan Chris Hemsworthin esittämän Stonen varjoon. Hemsworth pääsee kunnolla revittelemään elokuvassa ja huomaa, että hänestä on varmasti välillä mukava esittää jotain muutakin kuin Thoria.
     Alkuperäisistä Vacationeista tutut Chevy Chase ja Beverly D'Angelo ovat tietenkin mukana myös tässä elokuvassa, vaikka heidän roolinsa onkin todella pieni. Elokuvassa esiintyy heidän lisäkseen myös tuttuja naamoja, kuten The Walking Dead -sarjasta (2010-2022) tuttu Norman Reedus, Ant-Manista (2015) tuttu Michael Peña ja Kaameat pomot -elokuvista (Horrible Bosses - 2011-2014) tuttu Charlie Day.

Monille tosiaan tuli ensimmäisenä mieleen, miksi tämä elokuva täytyi tehdä, kun alkuperäinen on jo komediaklassikko? Vacationia tehdessä on selkeästi mietitty juuri tätä ja se ei yritäkään olla kovin erilainen kuin alkuperäinen. Isä toilailee, äiti joutuu sietämään ja lapset katsovat nolona vierestä. Elokuvassa on kuitenkin dialogi, jossa juurikin sanotaan, että tämä on täysin eri loma kuin alkuperäinen, johon James sanoo, ettei ole edes kuullut alkuperäisestä lomasta. Tällä on selkeästi yritetty herättää uuden sukupolven kiinnostus sarjaan. Saa nähdä kehkeytyykö tästä uusi elokuvasarja, vai jäikö tämä vain yksittäiseksi jatko-osaksi.

Elokuvan vitsit koostuvat pääosin toilailusta ja huumorista, joka saattaa raivostuttaa monia. Rasistisia heittoja on elokuvassa paljon ja ne jokainen katsoja ottaa, miten ottaa. Loppujen lopuksi kaikki seksistisetkin vitsit elokuvassa ovat vain niin pahoja, kuin mitä ne omassa päässään ajattelee. Omasta mielestäni Vacation on jopa yllättävän hauska elokuva ja elokuvateatterissa nauroin kaiken aikaa. Nyt katsoessani sen uudelleen, muistin monet kohdat, jolloin en nauranut samalla lailla, mutta se viihdytti silti erinomaisesti alusta loppuun. Alussa ja lopussa nähdään valokuvia muista lomista, joissa tapahtuu outouksia. Alun kuvat saavat katsojan hyvin oikeaan tunnelmaan. Monien komedioiden ongelmana on, että ne vakavoituvat liikaa loppua kohti, mutta tämä säilyttää hauskuutensa loppuun saakka.

Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi hyvin, mutta välillä kamera heiluu hieman tarpeettomasti. Leikkaus on myös todella sujuvaa. Elokuvan on ohjannut kaksikko John Francis Daley ja Jonathan M. Goldstein, joille tämä on ohjaajina ensimmäinen pitkä elokuva. He ovat aiemmin tehneet yhdessä lyhytelokuvat What Babies Do ja Audio Tour. Tietysti Lindsey Buckinghamin kappale Holiday Road on mukana myös tässäkin Lomassa.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on kymmenen minuuttia kestävä Return to Walley World ja lähes kaksikymmentä minuuttia kestävä The Griswold Odyssey, jotka kertovat elokuvan teosta. Mukana on myös poistettuja kohtauksia ja mokaotoksia.

Yhteenveto: Loma on yllättävän hauska ja toimiva komedia. Se on tietoinen siitä, että se on aika lailla sama pätkä kuin alkuperäinen, jolla ei loppujen lopuksi ole kuitenkaan mitään väliä. Konsepti toimii, niin miksi sitä muuttaa mihinkään. Ensimmäisellä kerralla saa nauraa alusta loppuun ja toisella kerralla parhaat vitsit toimivat hyvin. Monet vitseistä ovat rankkoja ja jollain tapaa "väärin", mutta se niissä onkin hienoa ja rohkeaa. Suosittelen elokuvaa komedioiden ystäville ja alkuperäisten Lomien faneille, vaikka monille tämä voikin olla "pyhäinhäväistys". Toivon, että tälle tehtäisiin jatkoa. Toivottavasti teidän juhannus- ja kesämatkanne sujuvat paremmin kuin Griswoldeilla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.thesecondtake.com
Vacation, 2015, Warner Bros Pictures, New Line Cinema, BenderSpink, David Dobkin Productions