Hyviä enteitä, kausi 3 (Good Omens - 2026) - sarja-arvostelu

HYVIÄ ENTEITÄ - KAUSI 3

GOOD OMENS

Luoja: Neil Gaiman

Näyttelijät: Michael Sheen, David Tennant, Bilal Hasna, Mark Addy, Sean Pertwee, Paul Chahidi, Gloria Obianyo, Liz Carr, Quelin Sepulveda, Derek Jacobi, Tanya Moodie, Toby Jones, Crystal Yu, Andrew O'Neill ja Poppy Lee Friar

Genre: fantasia

Jaksomäärä: 1

Jakson kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 13

Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin kirjaan Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin hienot ja oikeat ennustukset (Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch - 1990) perustuva televisiosarja Hyviä enteitä nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa toukokuussa 2019, joten sarjalle päätettiin tehdä jatkoa, vaikka jo ykköskausi käsitteli koko lähdemateriaalina toimineen kirjan. Heinäkuussa 2023 julkaistu toinen kausi piti suosiota yllä, joten tekijät ilmoittivat työstävänsä vielä kolmannen tuotantokauden. Kuitenkin kun syksyllä 2024 useat naiset syyttivät sarjassa showrunnerina työskentelevää kirjailija Gaimania seksuaalisesta ahdistelusta, tuotanto pistettiin jäihin. Gaiman jätti projektin ja lopulta Amazonilla päätettiin tehdä kuuden jakson sijaan yksi ainoa pidempi jakso, joka veisi tarinan päätökseensä. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Hyvien enteiden kolmas ja samalla viimeinen, sekä vain yhdestä ainoasta jaksosta koostuva tuotantokausi on saapunut Amazon Prime Videoon. Itse pidin sarjan avauskaudesta aika paljonkin, mutta mielestäni kakkoskausi oli pettymys ja siitä huomasi, että lähdemateriaali oli jo koluttu. Tuotannon sekoilut laskivat odotukseni finaalia kohtaan pohjamutiin, mutta katsoin silti Hyvien enteiden kolmannen kauden pari päivää sen ilmestymisen jälkeen.

Taivaassa valmistaudutaan toisen tulemisen alkamiseen, mutta kun Jumalan kirjuri Metatron, Elämän kirja ja itse Jeesus mystisesti katoavat, ylin arkkienkeli Aziraphale tarvitsee demoni Crowleyn apua korjatakseen tilanteen.

Michael Sheen ja David Tennant palaavat kolmatta ja näillä näkymin viimeistä kertaa rooleihinsa enkeli Aziraphaleksi ja demoni Crowleyksi, jotka pelaavat periaatteessa eri tiimeissä, mutta jotka ovat olleet salaa ystäviä jo vuosisatojen ajan. Kaksikon välillä tosin saattaa olla muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Aziraphale on noussut ylimmäksi arkkienkeliksi, jonka vastuulle on asetettu toisen tulemisen, eli Jeesuksen paluun ja samalla maailmanlopun toteutus... joskin Aziraphale toivoisi kovasti, että homman voisi hoitaa niin, että kaikilla olisi kivaa. Crowley sen sijaan pyörii ihmisten maailmassa, kyllästyttyään Taivaan ja Helvetin väliseen kinasteluun. Sheen ja Tennant ovat loppuun asti mainiot rooleissaan ja sarjan selvä valopilkku siinä kohtaa, kun itse tarina alkoi jättää kylmäksi. He ja heidän hahmonsa ovat mahtavassa kontrastissa keskenään ja Aziraphalen ja Crowleyn välistä kanssakäymistä on aina mukava seurata.

     Lisäksi kaudella nähdään vanhat tutut enkelit Uriel (Gloria Obianyo), Saraqael (Liz Carr), Sandalphon (Paul Chahidi) ja Muriel (Quelin Sepulveda), sekä Jumalan kirjuri Metatron (Derek Jacobi), kun taas uusina hahmoina esitellään itse Jeesus Kristus (Bilal Hasna), sekä taikuri Harry Fisu (Mark Addy), jonka seuraan Jeesus liittyy matkatessaan ihmettelemään nykymaailmaa. Sivunäyttelijät ovat kelvollisia osissaan ja parasta antia tarjoaa Addy parhaat päivänsä nähneenä taikatemppujen tekijänä, jonka korttitemput saavat kuitenkin itse Jeesuksen hämmästymään.

Hyvien enteiden finaalista on hassua puhua televisiosarjan tuotantokautena, koska kyse on tosiaan yhdestä ainoasta jaksosta. Jakso on vieläpä pikkaisen päälle puolitoista tuntia pitkä, joten enemmänkin tekisi mieli käyttää termiä "elokuva". Valitettavasti tämä pitkä jakso ei mene myöskään elokuvasta, vaan se tuntuu vain liian myöhään tehdyltä epilogilta sarjalle, joka ei osannut päättyä ajoissa. Sheen ja Tennant ovat tosiaan edelleen mainiossa vedossa ja ääripäähahmojen välistä kinastelua kuuntelee taas huvittuneena, minkä lisäksi oman kiinnostavan vivahteensa tuo modernia maailmaa ihmettelevä ylösnousemuksen tehnyt Jeesus.

Lopputulos ei kuitenkaan pääse eroon niistä kahdesta faktasta, että kolmas kausi jatkaa kakkoskauden linjalla, keksien omaa tarinaansa lähdemateriaalin päätyttyä ja että sen oli tarkoitus olla huomattavasti pidempi kuin millainen siitä lopulta tuli. Tuotantokausi... tai siis jakso käynnistyy vielä ihan menevästi, mutta kun varsinainen etsintäretki käynnistyy, loppuaika tunnutaan kiirehtivän maaliin. Vaikka kyse on maailmanlopun estämisyrityksestä, josta ei kieltämättä vauhtia puutu, on kertomus silti aika vaisu ja jännityksetön. Sarjan vannoutuneimmille faneille lopetus on todennäköisesti liikuttava, mutta minut tämä koko kausi tai jakso tai mikälie jätti aika kylmäksi.

Sarjan aiemmat jaksot ohjannut Douglas Mackinnon ei enää palannut kolmannelle kaudelle, vaan päätösjakson on ohjannut Rachel Talalay, jonka työtä ei auta tuotannon ongelmat ja niiden myötä Neil Gaimanin aloittama ja Michael Marshall Greenin ja Peter Atkinsin loppuun viemä ailahteleva käsikirjoitus. Teknisesti Hyviä enteitä jatkaa hieman halvalla linjallaan. Kameratyöskentely on kelvollista, lavasteet oivalliset ja puvustus mainiota, mutta tehosteista korostuu pienehkö budjetti ja liika digitaalisuus. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu ja David Arnoldin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Good Omens season 3 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Good Omens, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2019-2026, Amazon Studios, BBC Studios, BBC Worldwide, Narrativia, Salt River Studios, The Blank Corporation

Arvostelu: High Life (2018)

HIGH LIFE

Ohjaus: Claire Denis
Pääosissa: Robert Pattinson, Juliette Binoche, Mia Goth, André Benjamin, Scarlette Lindsey, Jessie Ross, Lard Eidinger, Agata Buzek, Ewan Mitchell ja Gloria Obianyo
Genre: scifi, draama
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 16

High Life on ranskalaisohjaaja Claire Denisin ensimmäinen englanninkielinen elokuva. Denis sai idean filmiin jo lähes 15 vuotta sitten ja on mielessään pyöritellyt sitä useaan otteeseen. Hyvin nopeasti Denis päätti tekevänsä filmin englanniksi, sillä hän koki, ettei ranskan kieli sopinut elokuvan avaruusmaisemaan. Denis kirjoitti käsikirjoitusta yhdessä pitkäaikaisen ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Jean-Pol Fargeaun kanssa. Kirjailija Nick Laird, tämän vaimo Zadie Smith ja Geoff Cox liittyivät myös kirjoitustiimiin, mutta mielipide-erojen vuoksi kolmikko poistui tiimistä. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2017 ja lopulta High Life sai maailmanensi-iltansa vuotta myöhemmin Toronton elokuvajuhlilla. Filmi sai siellä paljon kehuja, mikä herättikin kiinnostukseni. Leffan Suomen julkaisusta ei kuitenkaan kuulunut mitään ja ehdin lähes unohtaa elokuvan, kunnes huomasin, että se näytettäisiin Helsingin kansainvälisillä Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaaleilla. Kävinkin katsomassa High Lifen siellä.

Avaruuden tyhjiössä leijuu alus, mitä Monte-niminen mies yrittää korjata. Aluksessa rääkyy vauva, joka on jäänyt Monten vastuulle, kun muut aluksen miehistöstä ovat menehtyneet.

Robert Pattinson on selvästi muuttunut lahjakkaammaksi näyttelijänä Twilightien (2008-2012) jälkeen. Silti olen vielä tämänkin filmin jälkeen skeptinen siitä, että hän olisi hyvä valinta Batmaniksi... High Lifessa Pattinson esittää Montea, miestä, joka on jäänyt avaruusalukseen ainoana selviytyjänä miehistöstä ja joutuu huolehtimaan pienestä lapsesta, Willow'sta, joka kasvaa karussa ympäristössä, tietämättä paremmasta. Monten ja Willow'n yhteiset kohtaukset ovatkin sympaattisia ja on suloista nähdä, kuinka Monte yrittää parhaansa mukaan toimia isänä, samalla kun yrittää korjata alusta - yhdistäen näin helposti lähestyttävän asian ja jonkin, mitä kovin moni ihminen ei koskaan tule kokemaan. Pattinsonista on kadonnut Edward Cullenin puinen olemus ja hän onnistuu tuomaan tunteita esille luontevammin.
     Takaumien kautta leffassa nähdään muutkin aluksen miehistöstä, joista tärkeimpiä ovat tohtori Dibs (Juliette Binoche), erikoinen Boyse (Mia Goth), aluksen kasvihuonetta hoitava Tcherny (André Benjamin) ja naisista liikaakin kiinnostunut Ettore (Ewan Mitchell). Näyttelijät tekevät kelpo työtä, mutta yksikään ei tarjoa kovin ihmeellistä roolisuoritusta. Binoche tosin eläytyy oikein tosissaan eräässä hämmentävässä kohtauksessa. Ongelmana on lähinnä se, ettei yksikään sivuhahmoista ole kiinnostava. Montekaan ei ole hahmona erityisen mielenkiintoinen, vaikka onkin jokseenkin kiinnostavaa seurata hänen yritystään toimia isänä.

Siinä onkin High Lifen isoin ongelma: siitä ei paljoa mielenkiintoisia puolia löydy - ei ainakaan itselleni. Jotkut katsojat saattavat lumoutua filmistä täysin ja jäävät pohtimaan sitä vielä pitkäksi aikaa. Voi kunpa voisin sanoa näin käyneen itselleni. Elokuvassa tapahtuu harvoin mitään itseäni kiinnostavaa ja kun se päättyi, suuri osa tapahtumista unohtui samantien. Leffassa luultavasti riittää analysoitavaa, mutta kun näkemäni ei herättänyt mielenkiintoa ryhtyä sellaiseen, en pidä filmiä omalla kohdallani kovin onnistuneena teoksena. Sen teemat ihmisyydestä avaruuden massiivisen tyhjiön keskellä eivät tällä toteutuksella räjäyttäneet mieltäni, vaan sen laahaava tarina lähinnä pitkästytti minua. Vielä leffan alkupää onnistui kiehtomaan, kun pohdin, mitä Monte oikein tekee avaruudessa ja miksi hänen miehistönsä on menehtynyt, mutta hyvin nopeasti, kun siirrytään takaumiin, elokuva muuttui lähinnä tylsäksi.

Kyseessä ei todellakaan ole mikään Hollywoodin suuri scifiteos, vaan selvä auteur-taiteilijan kertomus. Denis on ottanut vaikutteita esimerkiksi Stanley Kubrickin mestarillisesta scifiklassikosta 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey - 1968), muttei onnistu tuomaan mukaan samaa mystisyyttä ja lumoavaa hypnoottisuutta, mikä tekisi pitkistä kohtauksista vangitsevaa seurattavaa - ei vaikka Denis kuinka yrittää. Kuten helposti arvata saattaa, ranskalaistaiteilijan vuoksi filmissä on paljon erotiikkaa ja pitkiä seksiviritteisiä kohtauksia. Näihin ei ole kuitenkaan saatu tuotua kunnon intohimon tuntua, vaan itse lähinnä pohdin, milloin kohtaukset päättyvät. Mukana on erilaisia raiskauskohtauksia, mutta niissä raiskaaja on lähinnä nainen, mikä saa katsojan kohottelemaan kulmiaan siitä, millaista viestiä elokuva yrittää esittää. Elokuvan lopetus pyrkii olemaan mahdollisimman tulkinnanvarainen ja kunnianhimoinen, mutta itselleni äkillinen päätös ei herättänyt minkäänlaista "hei vau" -tunnetta. Kun poistuin teatterista, mietin lähinnä, että "tulipahan katsottua".

Itselleni iso ongelma leffassa on myös se, ettei se koskaan onnistunut huijaamaan minua siitä, että se tapahtuisi avaruudessa. High Life ei onnistu luomaan tällaista illuusiota. Kun Monte nähdään korjaamassa alusta sen ulkopuolella, ei tausta vakuuta, että alus leijailisi avaruuden tyhjiössä. Tausta näyttää vain mustalta kankaalta. Lisäksi elokuvassa ei hyödynnetä kaikkein tavallisinta niksiä avaruuden tunteen välittämiseen, eli painottomuuden visualisointia. Kun Monte alussa työntää miehistön jäsenet avaruuteen, ne putoavat vauhdilla alaspäin, mikä jo itsessään rikkoo illuusion. Seuraavassa kuvassa ruumiit kyllä leijuvat, mutta siinä kohtaa katsojan usko on jo katkaistu. Ulkoapäin alus näyttää hyvältä, mutta sisällä sen lavasteet ovat paikoitellen todella halvan näköiset. Aluksen keittiö näyttää siltä kuin kohtaus olisi kuvattu jonkun kotona. Onneksi filmi on kuitenkin kuvattu todella taidokkaasti. Mukana on useita hienoja otoksia ja vaikuttava kuvaus oli itselleni parasta koko leffassa. Lisäksi värien käyttö on tarkkaan suunniteltua ja tyylikästä. Valitettavasti se ei vielä riitä, kun muuten elokuva jättää näin kylmäksi. Tunnepuoli vasta kylmä onkin, eikä elokuva saanut minua investoitumaan siihen emotionaalisesti lainkaan. Paikoitellen säveltäjä Stuart A. Staples saa luotua mystistä henkeä musiikeillaan, mutta siihen se sitten jää.

Yhteenveto: High Life on harmillisen laimea elokuva. Siitä löytyy filosofista pohdiskelua ihmisyydestä, mutta kun elokuvan tapahtumat tai hahmot eivät ole mielenkiintoisia, ei pohdiskelukaan jaksa kiinnostaa. Leffa myös laahaa todella pahasti ja se tuntuu suunnilleen tunnin pidemmältä kuin se oikeasti on. Eroottisten hetkien lisääminen saa lähinnä pyörittelemään silmiään ja takaumien toteutus on kömpelöä. Todella kömpelöä on myös filmin yritys vakuuttaa katsoja siitä, että hahmot olisivat avaruudessa. Lavasteet ovat paikoitellen erittäin kehnot. Kuvaus ja värien käyttö on kuitenkin tyylikästä. Robert Pattinson on kelpo pääroolissa, ja hänen ja vauva-Willow'n kohtaukset ovat ihan sympaattisia. Elokuvan muutamat hyvät puolet eivät kuitenkaan vakuuttaneet itseäni tarpeeksi, vaan lopputulos jäi omalla kohdallani todella tylsäksi ja unohdettavaksi. Jollekin toiselle High Life voi toimia huomattavasti paremmin ja ohjaaja Denisin tyylistä intoilevat löytävät luultavasti tästä riemua. Itse olisin halunnut pitää elokuvasta paljon enemmän.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
High Life, 2018, Alcatraz Films, Andrew Lauren Productions, Arte France Cinéma, BFI Film Fund, Canal+, Ciné+, Madants, Pandora Filmproduktion, Polski Instytut Sztuki Filmowej, The Apocalypse Films Company, Zweites Deutsches Fernsehen