Arvostelu: Ferdinand (2017)

FERDINAND

Ohjaus: Carlos Saldanha
Pääosissa: John Cena, Kate McKinnon, Lily Day, Bobby Cannavale, Anthony Anderson, Peyton Manning, David Tennant, Gina Rodriguez, Daveed Diggs, Gabriel Iglesias, Tim Nordquist, Miguel Ángel Silvestre, Juanes, Flula Borg, Boris Kodjoe, Sally Phillips, Raúl Esparza ja Jerrod Carmichael
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Ferdinand perustuu kirjailija Munro Leafin ja kuvittaja Robert Lawsonin lastenkirjaan "The Story of Ferdinand" (1936). Ferdinand-härkä on vuosien varrella esiintynyt elokuvissa pienissä rooleissa, mutta vasta nyt hahmosta on tehty oma leffansa. Vuonna 2011 20th Century Fox osti kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään siitä animaatiota Blue Skyn kanssa. Alunperin leffan oli tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2017, mutta sen tuotanto viivästyi hieman ja ensi-ilta siirrettiin joulukuulle. Ferdinand sai aika positiiviset arviot, muttei mitään erityisempää ylistystä. Se oli ehdolla mm. kahdesta Golden Globe -palkinnosta (paras animaatioelokuva ja paras alkuperäislaulu), muttei voittanut kumpaakaan. Itse en käynyt katsomassa Ferdinandia, kun sille järjestettiin lehdistönäytös, sillä se oli suomeksi dubattu ja haluan nähdä aina kaikki filmit alkuperäiskielellä. Ajattelin odottaa siihen, että elokuva ilmestyy vuokrattavaksi, mutta tammikuun lopulla päätinkin toisin. Olin ostanut useita Finnkinon sarjalippuja joulukuussa, koska minun oli tarkoitus mennä armeijaan tammikuussa, enkä sen takia pääsisi lehdistönäytöksiin. Noh, se armeija meni miten meni, joten huomasin jälleen istuvani presseissä, kasa lippuja vailla käyttöä. Niinpä kun eräänä iltana tuumin, mitä tekisin seuraavana päivänä, mieleeni juolahti, etten ole vielä nähnyt Ferdinandia. Varasin heti liput ja seuraavana aamuna istuin Kinopalatsin salissa, odottamassa elokuvan alkamista. Hauskinta oli, ettei näytöksessä ollut ketään muuta, joten sain nauttia filmistä yksin.

Lempeän Ferdinand-härän mokatessa pahasti, hänet viedään takaisin kurjaan lapsuudenkotiinsa. Siellä hänen täytyy tehdä valinta taisteluhäräksi kouluttamisen ja teurastamon välillä.

Ferdinand (äänenä showpainija John Cena) on todella sympaattinen härkä, jota eivät taistelut kiinnosta. Hän haluaisi mieluummin katsella ja nuuhkia kukkia, ja loikoilla ruohikolla auringonpaisteessa. Katsojan käykin heti sääliksi, kun Ferdinand joutuu takaisin muiden härkien luokse, jotka kiusasivat häntä koko hänen lapsuutensa ajan. On kiinnostavaa seurata, kun nuori härkä alkaa kokoamaan rohkeutta, jotta voisi selvitä elossa takaisin rakkaidensa luokse, jotka hyväksyvät hänet kukkia haistelevana pehmona. Ferdinand on suloinen sekä henkisesti että ulkoisesti, etenkin Colin H. Murphyn ääninäyttelemänä vasikkana.
     Lapsuudenkodissaan Casa del Torossa Ferdinand tapaa Lulu-vuohen, jota ääninäyttelee inhokkini Kate McKinnon. En voi käsittää, miten hän pystyy olemaan raivostuttavan ärsyttävä jo pelkällä äänellään?! Lulu on vähän väliä äänessä ja hänestä on tehty mahdollisimman energinen ja typerä, koska se on kai lapsien mielestä hauskaa. Vaikka hahmosta löytyy hieman sydäntäkin, kun hän osaa vihdoin olla hiljaa, on hänelle silti annettu ihan liikaa ruutuaikaa.
     Muita härkähahmoja elokuvassa ovat ylimielinen Urho (Bobby Cannavale), joka ei pidä Ferdinandista yhtään; laiha Luikki (Anthony Anderson), joka on nopea, muttei mikään taistelija; Hottis (Peyton Manning), joka kuvittelee olevansa taitava, mutta joka kärsii voimakkaasta ramppikuumeesta; skotlantilainen Angus (Doctor Who -sarjasta, 2005-, tuttu David "kymmenes Tohtori" Tennant), joka ei näe otsatukkansa takaa mitään; sekä suuri Masi (Tim Nordquist), joka käyttäytyy kuin mikäkin Frankensteinin hirviö. Härkähahmoista on tehty mainiosti erilaiset ja muistettavat. Angus ja Masi ovat aika yksiulotteisia tapauksia, mutta Urholle, Luikille ja Hottikselle on annettu hyvin erilaisia puolia.
     Ihmishahmoja leffassa taas ovat Ferdinandia rakastava pieni tyttö Nina (Lily Day) ja hänen isänsä Juan (muusikko Juanes), Casa del Toron omistaja Moreno (Raúl Esparza) ja matadori eli härkätaistelija Kingi (Miguel Ángel Silvestre), joka saapuu Casa del Toroon valitsemaan itselleen vastuksen. Urho-härän tavoin matadori Kingi vaikuttaa todella ylimieliseltä tyypiltä, jolloin toivoo kaksikon tekevän toisistaan selvää areenalla. Moreno ja Juan-isä jäävät pahasti taustalle, kuten jää harmillisesti myös Nina, joka on Ferdinandin tavoin sympaattinen hahmo. Ottaen huomioon, kuinka paljon Ferdinand ja Nina kaipaavat toisiaan, Ninaa olisi pitänyt näyttää enemmän.
     Härkien (ja vuohen) lisäksi elokuvassa nähdään muitakin eläimiä, kuten siilikolmikko Eka (Gina Rodriguez), Toka (Daveed Diggs) ja Nelkku (Gabriel Iglesias), joista on välillä hyötyä, mutta jotka jäävät aika unohdettaviksi; hevoskolmikko Hans (Flula Borg), Klaus (Boris Kodjoe) ja Kreetta (Sally Phillips), jotka muuttavat ylimielisyytensä hauskuudeksi; sekä Ninan ja Juanin koira Paco (Jerrod Carmichael), jonka olemassa olon ehtii unohtaa, kun häntä ei näe pitkään aikaan alun jälkeen.

Nimikkohahmonsa tavoin itse Ferdinand-elokuva on suloinen ja sympaattinen. Katsoja on heti pienen Ferdinandin puolella, kun hän saapuu tarinaan ja katsojana pysyy hänen puolellaan loppuun asti, jossa hän on selkeästi isompi kuin muut härät. Ferdinandin kokohan on tehty tietysti huumorin vuoksi, sillä suuren härän ei uskoisi nuuhkivan kukkia ja ihailevan kaunista luontoa. Ei se siis mitenkään erityisen hauskaa ole, mutta on se huvittava idea. Elokuva ei muutenkaan ole kovin hauska, mikä on mielestäni harmillista. Ei sen toisaalta tarvitsisi olla hauska - pelkkä suloinen tarina riittäisi, mutta kun leffa sisältää useita juttuja, jotka on tarkoitettu vitseiksi, huumorin kehnous jää häiritsemään. Lapsia Lulu-vuohen sekoilut saattavat naurattaa, mutta aikuisille ne ovat aika myötähäpeällistä seurattavaa. Suurimman myötähäpeän aiheuttaa kuitenkin irrallinen tanssikohtaus, jossa nähdään mm. däbbääviä hevosia ja twerkkaavia härkiä. Muuten hölmöt hevoset onnistuvat tarjoamaan parit makeat naurut, mutta tanssimisen olisi voinut jättää poistettuihin kohtauksiin. Hauskinta filmissä olivat mielestäni kylän nunnat, joiden tarjoamia vitsejä lapset eivät välttämättä ymmärrä. Myhäilin myös pienille yksityiskohdille, joita elokuva sisältää ja kauhistelin, kun ensimmäistä kertaa näytetään, kun härkä viedään kohti teurastamoa.

Ferdinand ei ole kovin ihmeellinen teos, mutta se on oiva satu koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Se ei tarjoa vanhemmille ihan samanlaisia syvällisyyksiä ja aikuisteemoja kuten useat Pixar-animaatiot, mutta se ei ole myöskään liian lapsellinen filmi, jotta aikuisetkin voivat nauttia siitä. Leffan syvällisyydet syntyvät siitä teemasta, että jokaisen pitäisi kuunnella omaa sydäntään ja tehdä sitä mitä itse haluaa, eikä vain kuunnella, mitä muut haluavat sinun tekevän. Aikuiset huomaavat tarinasta myös synkkiä totuuksia siitä, kuinka härkiä kohdellaan. On traaginen hetki, kun tajuaa, ettei härkien unelma päästä areenalle olisikaan sellainen tähtihetki kuin he uskovat. Harmi vain, että noin puolessa välissä elokuva alkaa laahaamaan, jolloin katsojana toivoisi tarinan etenevän nopeasti johonkin suuntaan. Elokuvalla on kestoa tunti ja kolme varttia, ja siitä saisi helposti leikattua minuutteja pois. Puolentoista tunnin teoksena Ferdinand olisi tiiviimpi ja viihdyttävämpi paketti. Mukaan on kuitenkin saatu mukavaa seikkailuhenkeä, pari ihan jännittävääkin hetkeä, sekä pientä liikuttavuutta, jolloin leffan katsoisi mielellään uudestaankin.

Vaikka eläinhahmot ovat aika kulmikkaasti suunniteltuja ja ihmisille on päätetty pistää jättimäiset nenät, on Ferdinand tyylikkäästi animoitu elokuva. Taustat ovat kauniita ja pidän äärimmäisen paljon siitä, kuinka värikäs leffa on. Laajoista kuvista on kiinnostavaa tutkia kaikenlaisia yksityiskohtia. Elokuvan ohjauksesta vastaa Carlos Saldanha, joka on aiemmin ohjannut Blue Sky -yhtiölle mm. kolme ensimmäistä Ice Agea (2002-2009) ja molemmat Rio-animaatiot (2011-2014). Tässä Saldanha osoittaa, etteivät hänen taitonsa kadonneetkaan Ice Age 3: Dinosaurusten ajan (Ice Age: Dawn of the Dinosaurs - 2009) jälkeen, minkä lisäksi Ferdinand on osoitus myös siitä, että koko yhtiöllä saattaakin olla positiivinen tulevaisuus tiedossa. En nimittäin erityisemmin välitä Riosta (2011), enkä varsinkaan Rio 2:sta (2014) tai fantasialeffa Salaisesta valtakunnasta (Epic - 2013). Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie - 2015) on kyllä todella mainio, mutta muuten en ole pitänyt Blue Skyn muista leffoista kuin Ice Ageista ja senkin sarjan uusin osa, Ice Age 5: Törmäyskurssilla (Ice Age: Collision Course - 2016) oli pieni pettymys. Äänimaailma Ferdinandissa on todella oivallinen ja yllättävää kyllä, John Powell on saanut sävellettyä mainiota musiikkia, joka luo hienosti espanjalaista henkeä elokuvaan.

Yhteenveto: Ferdinand on sympaattinen animaatioseikkailu koko perheelle. Se nostaa usein hymyn huulille, muttei valitettavasti saa oikeasti nauramaan. Lapset saattavat kokea riemua ylienergisestä Lulu-vuohesta, mutta itse pidin hahmoa vain rasittavana. Päähahmo Ferdinand on kuitenkin mainio tapaus, jolle ei haluaisi nähdä mitään pahaa tapahtuvan, sillä hahmo itse ei halua mitään pahaa kenellekään. Siinä missä lapsille on tarjolla suloisia hetkiä ja pöhköilyä, aikuiset saavat hämmästellä, kuinka yllättävän karuja teemoja elokuvaan on saatu mukaan. Noin puolessa välissä leffa muuttuu hieman pitkäveteiseksi, mutta muuten se onnistuu viihdyttämään hyvin. Visuaalisesti filmi näyttää hienolta ja se on ihanan värikäs. John Powellin musiikit tuovat erinomaisen lisänsä leffan espanjalaisympäristöön. Kokonaisuudessaan Ferdinand ei ole mitä ihmeellisin elokuva, mutta se on juuri sopiva satuhetki koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Tietyt karuudet eivät täysin sovi pienimmille lapsille, mutta kyllä leffan voi katsoa ihan sujuvasti jo ennen ala-asteen aloitusta. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten sitä ennen ei kannata poistua teatterista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.foxmovies.com
Ferdinand, 2017, Blue Sky Studios, Twentieth Century Fox Animation, Davis Entertainment

Arvostelu: Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs / Dinosaurusten aika (2009)

ICE AGE 3: DAWN OF THE DINOSAURS (2009)

ICE AGE 3: DINOSAURUSTEN AIKA

Ohjaus: Carlos Saldanha ja Mike Thurmeier
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Seann William Scott, Josh Peck, Simon Pegg ja Chris Wedge
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -sarja (2002-) oli lapsuuteni suosikkeja, joten kun sain tietää, että on tulossa viides osa sarjaan - Ice Age 5: Collision Course (2016) - niin innostuin. Sitä ennen täytyi tietysti käydä läpi sarjan aiemmat osat. Vielä silloin, kun Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs ilmestyi, minulla oli kammo 3D-elokuvia kohtaan, joten en suostunut lähteä katsomaan elokuvaa. Näinkin sen vasta vuokralta. Vuosien varrella on harmittanut, etten lähtenyt, sillä tämä osa on noussut suosikikseni.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Ice Age (2002) ja Ice Age 2: The Meltdown (2006)!

Manny ja Ellie ovat saamassa vauvan, jolloin myös Sid haluaisi omia lapsia. Hän löytääkin kolme munaa, joista kuoriutuu dinosauruksen poikasia. Ongelmat alkavat, kun mammadino saapuu etsimään lapsiaan.

Ray Romanon ääninäyttelemään mammutti Mannyyn on vihdoin saatu rentoutta ja hilpeyttä. Manny on todella innostunut lapsen syntymisestä, ehkä jopa liiankin innostunut. Aiemmin en niin paljoa välittänyt hahmosta, mutta tässä hänestä on tehty pidettävä ja kyynisyys on lähes kokonaan poissa. Negatiiviset kommentit Sidille ovat kaikki enemmän tai vähemmän hauskoja.
     Tämä vaikuttaa aluksi John Leguizamon esittämän Sid-laiskiaisen showlta, mutta kun tarina kulkee eteenpäin, niin elokuvassa keskitytään myös paljon muihin hahmoihin. Suurimmaksi osaksi häntä näkee dinosauruspoikasten ja näiden äidin seurassa. Vain Sid voi olla tarpeeksi urhea - tai vain tyhmä - pistämään tyrannosaurus rex -mammalle vastaan.
     Denis Learyn ääninäyttelemä sapelihammastiikeri Diego on lähdössä laumasta. Hän kokee, että on pehmentynyt liikaa, eikä kuulu enää joukkoon - etenkin kun Mannyn ja Ellien vauva on syntymässä. Diegolla on monia hauskoja kohtia elokuvassa, joista monet koostuvat hänen reaktioistaan muiden juttuihin.
     Queen Latifahin näyttelemä Ellie-mammutti joutuu välillä häpeämään yli-innokasta miestään ja osoittaa pystyvänsä kohtaamaan vaaroja välillä jopa rohkeammin kuin mieshahmot.
     Opossumiveljekset Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck) ovat yhä aika ärsyttäviä, mutta heillä on onneksi myös hyvät hetkensä. Jos oikein muistan, niin hahmot olivat paljon hauskempia, kun olin lapsi, mutta nyt he eivät enää paljoa naurata.
     Uutena hahmona nähdään Buck-näätä, jota ääninäyttelee Simon Pegg. Buck on hieman tärähtäneempi kaveri, joka on viettänyt hieman liian kauan aikaa itsekseen dinosaurusten maailmassa. Hänen suuri vihollisensa on paha Rudy-dinosaurus, joka toimii tavallaan elokuvan päävastuksena. Kunnollista pahista ei elokuvassa nähdä.
     Minä pidän paljon dinosauruksista. En välttämättä haluaisi törmätä niihin, jos niitä yhä olisi, mutta elokuvissa, kuten Jurassic Park (1993) ja tämä, niitä on todella hienoa nähdä. Yksi asia, mikä dinoissa minua viehättää on, että ne ovat hirviöitä, jotka ovat oikeasti olleet olemassa, eivätkä mielikuvituksen tuotetta. Tietysti elokuviin on otettu vapauksia, mutta silti. Sidin löytämät tyrannosauruspoikaset ovat mielestäni todella lutuisia ja myös heidän äitinsä osaa olla karmivan lisäksi myös äidillisen lämminsydäminen poikasiaan kohtaan. Onkin hienoa nähdä, että tähän mennessä suurimpina hahmoina pidetyt mammutit ovat todella pieniä dinosaurusten keskellä. Hauska fakta: elokuvan ohjaaja Carlos Saldanha teki dinosauruspoikasten äänet. Elokuvassa kuullaan myös komedianäyttelijöiden Bill Haderin ja Kristen Wiigin äänet.
     Tällä kertaa Jyrsis-orava ei ole elokuvassa parasta, vaikka pääsee edelleen hauskuuttamaan tuttuun tapaansa. Jyrsikseen tuodaan uutta sisältöä, kun hän tapaa Jyrsiinan ja saattaa käydä niin, että ylitärkeä tammenterho jää naiselle toiseksi... Jyrsiksen äänenä kuullaan Chris Wedge.

Elokuva alkaa Jyrsiksen ja Jyrsiinan kohtaamisesta. Kun Jyrsiksen aloitus vaihtuu itse tarinaan, niin se muistuttaa hieman ensimmäistä elokuvaa, sillä tässäkin hahmo jää isomman hahmon jalkoihin. Manny on innoissaan lapsen syntymisestä ja onkin jo rakentanut leikkikentän tälle. Sid kokee, että heidän epätavallinen laumansa pysyisi yhä ennallaan, mutta kun hänelle käy selväksi, että lauma hajoaisi lapsen syntymisen myötä, hän lähtee haahuilemaan ja putoaa luolaan, josta löytää munat. Dinosauruspoikasten kuoriutuessa syntyy tietysti ongelmia ja ei kestä kauaa, kun mammasaurus jo saapuu (joka on todella hyvin rakennettu kohtaus) ja vie poikasensa, sekä Sidin, maan alle dinosaurusten maailmaan. Ice Age 3 onkin pääasiassa pelastamistarina, kun muu lauma päätyy jälleen toimimaan yhdessä hakeakseen takaisin ystävänsä. Se onkin erittäin mainio seikkailuelokuva kaikin puolin.

Dinosaurusten maailma on todella kekseliäs ja hieno. Visuaalisesti näyttävässä paikassa ei ole jäätä muualla kuin kattona ja dinot elävät eksoottisen kasvillisuuden ympäröimänä. Buckin johdolla Manny, Diego, Ellie, Crash ja Eddie kulkevat läpi myrkkykaasujen, lihansyöjäkasvien, sortuvien kivilaattojen ja laavavirtojen läpi pelastaakseen Sidin. Elokuvassa tulee jatkuvasti uusia vaaroja, jotka eri hahmojen täytyy kohdata. Monet niistä tuovat toimivaa jännitettä mukaan. Kohtaukset eivät kuitenkaan tunnu videopelin tasoilta, vaan tarina kulkee sujuvasti eteenpäin niiden avulla, eivätkä ne hidasta juonen kulkua. Ihan perheen pienimmille jotkut kohtaukset saattavat olla hieman jännittäviä, varsinkin ne, joissa lihansyöjädinosauruksia esiintyy. Huumoria on hieman saatu takaisin aikuisempaankin makuun sopivaksi. Tässä tuntuisi olevan juuri hyvä yhdistelmä vitsejä lapsille ja vanhemmille. Lapset riemastuvat hahmojen kohelluksista ja aikuisia riemastuttavat esimerkiksi Sidin kommentti yhdelle pullealle naishahmolle: "Näyttäisi siltä, että jollain toisellakin olisi pullat uunissa", johon hahmo vastaa: "En minä ole raskaana!" Elokuvassa tehdään myös vitsiä siitä, miten miehet ovat toistensa tukena hieman vain tönäisemällä olkapäälle, tarkoituksenaan sanoa: "Kyllä se siitä."

Elokuva on animoitu todella taidokkaasti ja se on visuaalisesti täydellinen. Dinosaurusten maailma on aivan upea ja värejä on käytetty erittäin monipuolisesti. Aikamoista silmäkarkkia siis on tarjolla. Carlos Saldanhan lisäksi elokuvaa on ollut ohjaamassa myös Mike Thurmeier. Heidän ja muutaman käsikirjoittajan työstämä tarina on saatu todella hyväksi, jossa on monia puolia ja se jaksaa viihdyttää läpi elokuvan vielä monenkin katsomiskerran jälkeen. Äänitehosteet dinosaurusten maailmassa ovat tarkkaan mietittyjä. Karjumiset sun muut murinat kuulostavat todella hyviltä. Musiikista vastaa Ice Age 2:n tavoin John Powell. Tässä musiikki ei ole niin hyvää kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta toimii silti. Parasta antia musiikissa ovat isojen dinosaurusten saapumiset tarinaan mukaan. Elokuvassa kuullaan pariin otteeseen tarttuva Was (Not Was) -yhtyeen kappale "Walk the Dinosaur".

Silmäkarkkia parantaa Blu-rayn upea kuvanlaatu. Lisämateriaalina Blu-raylla on eläimistä kertova "Evolution Expedition", elokuvan teosta kertova "Unearthing the Lost World", Jyrsiksen ja Jyrsiinan suhteesta kertova "Falling for Scratte", viimeistelemättömiä poistettuja kohtauksia, "Walk the Dinosaur" -musiikkivideon ja kolme lyhytelokuvaa: "Surviving Sid", "Gone Nutty" ja "No Time for Nuts", joista kaksi jälkimmäistä on nähtävissä myös edellisten elokuvien Blu-ray -julkaisuissa. "Ice Age Storybook Makerilla" voi luoda oman kuvakäsikirjoituksensa ja elokuvan voi katsoa "Buck's Survival Guiden" kanssa, joka antaa tietoja eläimistä. Mukana on myös Alvin and the Chipmunks: The Squeakquelin (2009) mainos. Lastenelokuvaksi on hölmöä, ettei lisämateriaaliin saa suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs on oma suosikkini Ice Age -sarjasta. Se on todella hyvä seikkailutarina, jossa autetaan ystävää hädässä. Dinosaurukset ovat hyvä lisä sarjaan ja Mannyn hahmo on vihdoin saatu toimimaan erittäin hyvin. Jyrsiksen ja Jyrsiinan romantiikka tuo oman kivan lisänsä ja Buck on hauska uusi hahmo, jota voisi nähdä enemmänkin jatko-osissa. Huumori on saatu loistavaan tasapainoon niin, että yhtälailla sekä lapsi, että vanhempi voi nauttia elokuvasta. Elokuvassa on muutamia jännittäviä kohtia ja monia hauskoja asioita. Jos sarjan aiemmat osat toimivat, niin tämä toimii myös aivan takuulla!

Kirjoittanut: Joonatan, 8.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, 2009, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Ice Age 2: The Meltdown / Jäätikkö sulaa (2006)

ICE AGE 2: THE MELTDOWN (2006)

ICE AGE 2: JÄÄTIKKÖ SULAA

Ohjaus: Carlos Saldanha
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Seann William Scott, Josh Peck, Chris Wedge, Will Arnett ja Jay Leno
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -sarja (2002-) on yksi lapsuuteni suosikkeja. Olen siis erittäin innoissani tulevasta Ice Age 5: Collision Course (2016) -elokuvasta. Sitä ennen täytyi tietysti käydä läpi sarjan aiemmat osat. Jos oikein muistan, niin kävin katsomassa Ice Age 2: The Meltdownin, eli suomennettuna Ice Age 2: Jäätikkö sulaa (tai ihan vain Ice Age 2), ihan elokuvateatterissa asti, kun se ilmestyi vuonna 2006. Sen jälkeen olenkin sen omistanut DVD:llä ja nykyään Blu-raylla.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Ice Age (2002)!

Manny-mammutti, Sid-laiskiainen ja Diego-sapelihammastiikeri joutuvat uuteen seikkailuun, kun laaksoa ympäröivä jää alkaa sulaa ja syntyy tulva. Matkalla kohti lauttaa, joka voisi pelastaa heidät, he törmäävät Eddie ja Crash -opossumeihin, sekä Ellie-mammuttiin, joka luulee olevansa opossumi.

Ray Romanon ääninäyttelemä Manny pysyy omana vakavana itsenään. Häneen tuodaan kuitenkin lisäsisältöä erilaisen surullisuuden kautta, kuin mitä ensimmäisessä osassa nähtiin. Päähenkilöistä Manny ei ole koskaan ollut suosikkini, eikä hän tässäkään pääse varsinaisesti loistamaan.
     John Leguizamon esittämä Sid on oma tohelo itsensä. Tässä hän kokee, ettei hän kelpaa mihinkään ja ettei kukaan pidä hänestä. Hän yrittääkin todistaa olevansa enemmän, kuin mitä ajattelee muiden miettivän hänestä.
     Denis Learyn Diegolle annetaan uusia puolia, kun paljastuu, että tämä "hurjan pelottava" sapelihammastiikeri pelkää vettä. Sulavassa ympäristössä kun uimataito tuppaa näköjään olemaan ainoa ratkaisu selviytymiseen.
     Uusina hahmoina nähdään Ellie, Crash ja Eddie, joista kaksi jälkimmäistä ovat välillä todella rasittavia. Queen Latifahin esittämä Ellie tuo sarjaan ensimmäisen ison naisroolin ja hahmo toimii hyvin. Crashia ja Eddieä ääninäyttelevät Seann William Scott ja Josh Peck.
     Jyrsis on tietysti yhä mukana ja isommassa roolissa. Tässä hänellä on jopa merkitystä loppuratkaisun ja tarinan kannalta, vaikka suurimmaksi osaksi ruutuajastaan hän on jälleen tammenterhonsa perässä lyhyissä välipätkissä. Jyrsis on ihan parasta ja tässä hänen juttunsa ovat aika lailla täydellisiä. Chris Wedgen äänityö hahmolle on huikeaa.
     Pahiksina nähdään isoja petokaloja ja korppikotkia. Kalat voivat olla lapsille pelottavia, mutta muuten ne ovat aika mitäänsanomattomia, eivätkä korppikotkatkaan paljoa tee, paitsi pitävät hauskan musikaalinumeron. Mukana on myös Jay Lenon ääninäyttelemä Helppo-Tony, joka on valmis myymään mitä tahansa mistä hinnasta tahansa. Hän pelottelee muita eläimiä kertomalla tulevasta maailmanlopusta, muttei oikeasti usko siihen itse. Aikuiset ymmärtävät varmasti paremmin Helppo-Tonyn viittaukset tietynlaisiin ihmisiin hahmona.

Vaikka elokuvan nimi on Jäätikkö sulaa, niin jääkausi on selkeästi aloittanut jo loppumisensa ennen elokuvan tapahtumia. Laaksossa, jossa Manny, Sid ja Diego nyt elävät, ei ole paljoa jäätä näkyvissä - jos ei siis laske laaksoa ympäröivää jääseinämää. Kolmikon ryhmähenki on selkeästi parantunut edellisen osan ja tämän välissä. Ainakin jotenkin. Sidin tekojen seuraaminen on yhä aika myötähäpeällistä Mannylle ja Diegolle, ja Sidin hölmöily onkin oikeastaan yksi syy, miksi jää rikkoutuu. On hyvä, että tämä otti eri suunnan tarinassa ja kyseessä onkin selviytymiskertomus kaikin puolin. Mammutit näyttäisivät olevan sukupuuton partaalla, minkä vaikutus näkyy selkeästi Mannyn olotilassa. Kun Manny tapaa Ellien - eli miesmammutti ja naismammutti kohtaavat - niin heitetäänkin vitsiä siitä, että heidän täytyy tehdä velvollisuutensa pelastaakseen lajinsa. Vitsiä ei luultavasti lapset ymmärrä, joten yksi jokseenkin pitkä pätkä elokuvasta voi mennä perheen pienemmiltä hieman ohi.

Elokuvan huumori ei ole ihan yhtä aikuisille suunnattua kuin edellisessä. Muutamia hauskoja repliikkejä löytyy, joita muksut eivät välttämättä tajua tai ymmärrä, miksi ne olivat hauskoja, mutta siihen se jääkin. Hauskoja juttuja on kuitenkin, lähinnä Jyrsiksen takia, mutta repliikeistä löytyy myös heittoja, kuten "Näytän sinulle jotain mikä kelluu..." ja "Koskaan ei ole hyvä olla. Jääkausi oli liian kylmä... ilmaston lämpeneminen on liian kuuma... Milloin olet tyytyväinen?" Tämä on monille tavallaan tuttu asia, sillä talvella on liian kylmä, kesällä liian kuuma ja koskaan ei ole hyvä olla. Yleisesti elokuva on lapsiystävällisempi kuin edeltäjänsä, mikä on toisaalta hyvä asia, lastenelokuva kun on kyseessä, mutta silloin vanhemmat menettävät hieman jotain. Minun on pakko myöntää, että itsekin menetän jotain. Ice Age 2 ei tunnu nappaavan katsojaa samalla lailla mukaan. Se on hyvä elokuva, mutta siitä puuttuu se jokin, mikä teki ensimmäisestä osasta todella hyvän. Parhaimmat kohdat elokuvassa ovat Sidin sähellys häntä palvovien minilaiskiaisten kanssa, korppikotkien musikaalinumero "Syön, vihdoinkin syön!" ja Jyrsiksen taistelu piraijoita vastaan. Tai itse asiassa kaikki Jyrsiksen kohtaukset. Elokuvassa ei ole myöskään kovin hyviä pahiksia ja vaaratilanteet eivät paljoa vakuuta, jolloin tämä ei ole kovin jännittävä, vaikka jättimäiset tappajakalat voivat olla pelottavia perheen pienimmille.

Jos jokin on selkeästi parempaa kuin edellisessä osassa, niin animointi. Vaikka monet asiat ovat yhä yksinkertaistettuja, niin tässä paikoilla on syvyyttä, liike on sujuvaa ja eläinten turkkien karvat erottuvat selkeästi. Silmätkään eivät liiku missä sattuu. Musiikki on hyvää ja tällä kertaa sävellyksestä vastaa John Powell. Elokuvassa kuullaan pääasiassa kahta teemaa, jotka soivat useaan otteeseen elokuvassa: hilpeämpi seikkailumusiikki ja hempeä pianonpimputus. Nämä kaksi voivat jäädä päässä soimaan loppupäiväksi. Hyvän soundtrackin tunnistaa siitä, että pelkästään kuuntelemalla sitä, voi tunnistaa, missä kohtauksessa mennään.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein hyvä. Ainoa mikä häiritsee on, että välillä varjoista näkee liian selkeästi, milloin väri muuttuu vaaleanharmaasta tummanharmaaksi ja siitä mustaksi. Lisämateriaalina on "Cool Stuff", joka sisältää mm. Jyrsis-lyhärin "Meltdown Shorts: No Time for Nuts", Crashin ja Eddien lyhyitä pätkiä, "The Animation Director's Chair", jossa voi katsoa osan kohtauksista eri työvaiheissa, pari peliä ja "Scrat's Piranha Smackdown Sound Effect Lab", jossa voi katsoa Jyrsiksen ja piraijoiden taistelun eri äänitehosteilla, kuten autojen, eläinten ja soittimien äänillä. Parasta on kuitenkin varmaan "Lost Historical Student Films on the Ice Age Period", jossa nähdään eri lajeista opetusvideoita, joissa on käytetty mustavalkoista muka-filmikuvaa elokuvan hahmoista ja samalla voi kuunnella selostusta.

Yhteenveto: Ice Age 2: The Meltdown on hyvä elokuva. Se ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä, mutta toimii silti. Se on myös hieman lapsiystävällisempi huumoriltaan. Ellie on hyvä lisä, mutta Crash ja Eddie enimmäkseen vain ärsyttävät. Jyrsis on jälleen paras. Animointi on tyylikästä, vaikka monet taustat ovat yksinkertaistettuja. Korppikotkien musikaalinumeroa jaksaa kuunnella kerta toisensa jälkeen. Jos pidit edellisestä osasta, niin tämä toimii mitä luultavimmin myös. Lapset saavat tästä varmasti suurta riemua.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movie-poster-artwork-finder-com
Ice Age 2: The Meltdown, 2006, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Ice Age / Jäätikon sankarit (2002)

ICE AGE (2002)

JÄÄTIKÖN SANKARIT

Ohjaus: Chris Wedge ja Carlos Saldanha
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Goran Visnjic, Jack Black ja Chris Wedge
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: 7

Olen katsonut Ice Agen lapsena todella monta kertaa. Ehkä liiankin monta kertaa, sillä tuntuu kuin osaisin elokuvan ulkoa. Itse pidän Ice Age -sarjasta (2002-) todella paljon ja kun ilmoitettiin, että sarjalle olisi jälleen tulossa jatkoa, niin innostuin. Pian on Ice Age 5: Collision Coursen (2016) ensi-ilta, joten sitä ennen täytyi tietysti katsoa ja arvostella sarjan aikaisemmat osat.

Vakava mammutti Manfred, ylikierroksilla käyvä laiskiainen Sid ja juonitteleva sapelihammastiikeri Diego joutuvat kuljettamaan ihmislasta jäätikön halki tämän perheen luokse.

Ray Romano esittää kyynistä Manfred-mammuttia, eli Mannya, jolla on kuitenkin sydän paikallaan, vaikka esittääkin paljon jurompaa. Koska kyseessä on porukan järkevin ja vakavin hahmo, niin hän ei ole ihan yhtä mielenkiintoinen kuin Sid tai Diego.
     Sid-laiskiainen oli pienenä suosikkini elokuvasarjan hahmoista. Hölmö laiskiainen joutuu kaiken aikaa uusiin vaaroihin, joista hänet täytyy pelastaa. Sidin äänenä kuullaan John Leguizamo, joka on todella miettinyt loppuun asti hahmon tavan puhua.
     Sapelihammastiikeri Diegoa esittää Denis Leary. Hahmo on alussa yksi pahiksista, mutta oudossa laumassa kulkeminen alkaa pikkuhiljaa muuttaa Diegoa parempaan suuntaan.
     Tarina kulkee ihmislapsen ympärillä, jonka sapelihammastiikerit haluavat syödä. Ihmisistä on tehty elokuvaan todella kulmikkaita, eivätkä he puhu ollenkaan koko elokuvan aikana. Onneksi ihmisiä ei ole käytetty sarjan muissa elokuvissa.
     Sapelihammastiikerit ovat elokuvan pahiksia ja heitä johtaa Soto (Goran Visnjic). Soto on toimiva pahishahmo, vaikka hänessä onkin vain yksi puoli koko elokuvan aikana. Muita sapelihammastiikereitä ovat Zeke (Jack Black), Oscar (Diedrich Bader) ja Lenny (Alan Tudyk).
     Vaikka Sid oli lapsena suosikkihahmoni Ice Agessa, niin nyt se on ollut jo kauan Jyrsis-orava. Pieni, tammenterhonsa perässä juokseva Jyrsis on samaan aikaan hellyyttävä, säälittävä ja hauska. Hän ei tunnu koskaan onnistuvan ja onkin useasti vaaratilanteessa. Jyrsis ei oikeastaan kuulu tarinaan, vaan hänet nähdään aina välillä kohtausten välissä ja hän onkin mukana selkeästi vain tuodakseen komiikkaa. Se tosin toimii ja Jyrsiksestä on tullut suosikkini. Hahmon äänenä kuullaan elokuvan ohjaaja Chris Wedge.

Elokuva alkaa Jyrsiksestä, joka etsii sopivaa paikkaa tammenterholleen jäätiköltä. Hän joutuu samantien pulaan, kahden jäävuoren lähes sortuessa hänen niskaansa. On hyvä, että jo alussa pääsee nauramaan. Tottahan se kuitenkin on, että joskus on hauska nauraa muiden onnettomuuksille, etenkin jos kyseessä on tietokoneanimoitu orava, jolle sattuu ja tapahtuu. Kestää aika kauan, ennen kuin päähahmot esitellään. Sid joutuu ongelmiin kahden sarvikuonon (Cedric the Entertainer ja Stephen Root) kanssa ja törmää Mannyyn, joka pelastaa hänet. Samaan aikaan sapelihammastiikerit hyökkäävät ihmisten kylään. Diegon tehtävänä on siepata ihmisjohtajan lapsi Sotolle, mutta tämän äiti saa pelastettua lapsen. Manny ja Sid löytävät lapsen ja Diego joutuu esittää kaksikon ystäviä, jotta saisi tehtävänsä päätökseen.

Vaikka sapelihammastiikerit esitetään elokuvan pahiksina, niin toisaalta katsojana voi olla myös heidän puolellaan. Alussa kerrotaan, että ihmiset hyökkäsivät sapelihammastiikereiden kimppuun, jonka takia tiikerit päättävät kostaa. Eli toisaalta ihmiset aiheuttivat koko jutun. Kenestä tahansa tuntuisi pahalta, jos jotkut hyökkäisivät ja tekisivät kavereistanne turkiksia. Ei ihme, että tiikerit päättivät kostaa. Tämä tuo tiikereihin hieman lisäsyvyyttä, mutta jos alussa ei seuraa elokuvaa tarkasti, niin voi helposti missata kohdan, jossa selitetään sapelihammastiikereiden motiivi.

Ice Agen huumori koostuu lähinnä siitä, kun jollekin hahmolle sattuu jotain tai vitseistä, jotka voivat mennä helposti ohi lapsilta. Aikuinen nauraa muksujensa kanssa, kun Sid tai Jyrsis toilailee, mutta lapset voivat ihmetellä, kun heidän vanhempansa naurahtavat joillekin repliikeille. Elokuvassa on eläinlapsia, jotka leikkivät sukupuuttoon kuolemista; evoluutioläpimurtoa kokeileva Eddie, joka uskoo voivansa lentää; Stonehenge-kivimuodostelma, josta hahmot puhuvat nykyarkkitehtuurina; kuva Sidistä laiskiaisten evoluutiokaaressa; ihmislapsen tekemä vulcan-tervehdys Star Trekista (1966-); Sidin kommentti siitä, kuinka tylsää yksiavioisuus on; sekä parhaimpana maailmanloppuun valmistautuvat dodot. Miljooniksi biljooniksi vuosiksi varattu ruokavarasto (kolme vesimelonia) ovat dodoille kaikkein tärkeintä ja he ovat valmiita jopa uhraamaan henkensa niiden vuoksi. Laskekaapa kuinka monta dodoa kuolee elokuvan aikana. Yksi todella hauska kohta on, kun dodoja putoaa kielekkeeltä, niin yksi dodoista sanoo "Siinä meni viimeinen naaras..." ja toinen dodo katsoo häntä, nielaisten järkyttyneenä. Myös puhe siitä, että jääkausi alkaa olla jo tylsä, eikö kasvihuoneilmiö olisi kuumempi juttu, voi mennä lapsilta ohi.

Elokuvan animointi on kärsinyt vuosien varrella todella paljon. Hahmojen liikkeet ovat paikoitellen hieman köykäisiä, taustat todella yksinkertaisia ja hahmojen silmät sojottavat välillä ihan minne sattuu. Onneksi kuitenkin tarina, hahmot ja vitsit toimivat, joten elokuvan voi katsoa nykypäivänäkin ja sitä voi pitää todella hyvänä. Elokuva on leikattu hyvin ja siinä on pari todella hyvää kohtauksesta toiseen siirtymistä: ensimmäinen siirtyy sulkien avulla ja toinen lumihiutaleiden. Äänimaailma toimii, kuten myös musiikki. Elokuvan on säveltänyt David Newman ja hän on tehnyt todella hyvää työtä. Musiikin huomaa ja sitä voi hyräillä, eikä se vain jumputa taustalla, kuten monissa elokuvissa.

Blu-rayn kuvanlaatu toimii. Blu-raylla ei ole erillistä valikkoa, joten elokuva alkaa heti, kun levyn laittaa koneeseen. Kesken elokuvan voi kuitenkin käyttää "pop-up menua", jonka saa näkymään ruudulla kesken elokuvan. Kun elokuva on päättynyt, se alkaa automaattisesti alusta kopiointivaroitusten jälkeen. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, mainoksia ja Jyrsis-lyhytelokuva "Gone Nutty - Scrat's Missing Adventure".

Yhteenveto: Ice Age on edelleen todella hyvä elokuva, vaikka sen animointi onkin pahasti kärsinyt vuosien varrella. Sen huumori, hahmot ja tarina tekevät siitä yhä toimivan elokuvan ja sen jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan. Niin minä olen ainakin tehnyt ja siksi kai osaankin elokuvan lähes ulkoa. Lapsille suunnatut vitsit ovat lähinnä hahmojen toilailua ja aikuisille suunnatut vitsit kuullaan repliikeissä. Jyrsis on ihan paras hahmo koko elokuvassa ja toivoisin, että hänelle tehtäisiin edes oma minisarja, jossa hahmo metsästää tammenterhojaan. Kokonaista elokuvaa hänestä ei välttämättä kuitenkaan jaksaisi katsoa. Sapelihammastiikerit toimivat pahiksina, sillä heillä on hyvä motiivi ja yksi parhaista asioista on kummallinen pääkolmikko, joita ei osaisi kuvitella toimivan yhdessä.

Kirjoittanut: Joonatan, 4.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movies.alphacoders.com
Ice Age, 2002, Twentieth Century Fox Film Corporation, Blue Sky Studios