Pääosissa: Ginnifer Goodwin, Jason Bateman, Ke Huy Quan, Fortune Feimster, Andy Samberg, David Strathairn, Idris Elba, Patrick Warburton, Quinta Brunson, Nate Torrence, Shakira, Bonnie Hunt, Don Lake, Macaulay Culkin, Brenda Song, Maurice LaMarche, Leah Latham, Raymond S. Persi, Tommy Lister Jr., Danny Trejo, Jean Reno, John Leguizamo, Stephanie Beatriz, Wilmer Valderrama, Jenny Slate, Alan Tudyk, Josh Gad, Michael J. Fox, Auli'i Cravalho ja Dwayne Johnson
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, jännitys
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7
Disneyn animaatioelokuva Zootropolis - eläinten kaupunki(Zootopia - 2016) oli jättimenestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Disney+ -palvelussa ilmestyneen lyhyen animaatiosarja Zootropolis+:n (Zootopia+ - 2022) lisäksi yhtiö ilmoitti vuonna 2023 varsinaisen jatko-osaelokuvan olevan työn alla. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Zootropolis - eläinten kaupunki 2 saapuu elokuvateattereihin. Itse pidän valtavasti ensimmäisestä Zootropolis-elokuvasta - se on jopa mielestäni Disneyn paras oma elokuva viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Olen odottanut jatko-osaa jännityksellä, toivoen sen olevan onnistunut, mutta peläten sen olevan väkisin rahan takia väännetty. Kävin katsomassa Zootropolis - eläinten kaupunki 2:n sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Poliisipari Judy Hopps ja Nick Wilde päätyvät uuden tutkimuksen äärelle, mihin liittyy koko Zootropoliksen historiaa mullistava salajuoni.
Pupu Judy Hopps (äänenä Ginnifer Goodwin) ja kettu Nick Wilde (Jason Bateman) tekevät paluun ja nyt kaksikko työskentelee yhdessä Zootropoliksen poliisivoimissa työparina. Paljastettuaan apulaispormestari Bellwetherin ilkikuriset aikomukset ja palautettuaan rauhan lihansyöjien ja kasvissyöjien välille, Judyä ja Nickiä juhlitaan sankareina. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun he päätyvät uuden tapauksen äärelle, millä on shokeeraavia vaikutuksia koko kaupunkiin. Judy ja Nick ovat toistamiseen erittäin mainiot hahmot ja näiden kahden hyvin erilaisen persoonan yhteistyötä - tai ainakin siihen pyrkimistä - on jälleen ilo seurata.
Monet muutkin tutut hahmot, kuten poliisipäällikkö Bogo (Idris Elba), Flash-laiskiainen (Raymond S. Persi), laulajatähti Gazelle (Shakira) ja gangsteri Big (Maurice LaMarche) tekevät paluun - osa hieman tarpeettomasti - ja uusina hahmoina jatko-osassa esitellään muun muassa Zootropoliksen neljä vyöhykettä suunnitelleen Lynxleyn ilvessuvun jäsenet, isä Milton (David Strathairn) ja lapset Pawbert (Andy Samberg), Cattrick (Macaulay Culkin) ja Kitty (Brenda Song), Zootropoliksen uusi pormestari Brian Winddancer (Patrick Warburton), salaliittoteoreetikko Nibbles Maplestick (Fortune Feimster) ja käärme Gary (Ke Huy Quan). Uudet hahmot ovat kiinnostavia tyyppejä, etenkin Gary, jonka ympärille uusi tutkimustapaus muodostuu. Nibbles taas on uusista hahmoista hupaisin.
Etukäteen vain yhdeltä Disneyn eläinanimaatiolta muiden joukossa vaikuttanut Zootropolis - eläinten kaupunki oli ällistyttävä ja yllättävänkin syvällinen tarina ennakkoluuloista, rasismista, seksismistä ja korruptiosta. Elokuva tuntui enemmän Pixarin työltä; niin vakuuttava se oli siinä kohtaa Disneyn muihin aikalaisiin tuotantoihin verrattuna. Paineet jatko-osaa kohtaan olivat siis korkeat ja vaikkei Zootropolis - eläinten kaupunki 2 olekaan edeltäjänsä veroinen napakymppi, on se loistokas uusi seikkailu tässä mielikuvituksellisessa eläinmaailmassa. Jo ykkösosassa eri ilmastovyöhykkeistä koostuva Zootropolis kiehtoi ja se on selvästi huomattu, sillä eri alueita esitellään enemmän ja ne liittyvät tarinaan huomattavasti merkittävämmin. Voisi jopa sanoa, että jos ensimmäinen elokuva kertoi tavallaan Zootropoliksen kansalaisista, jatko-osa kertoo nimenomaan itse kaupungista.
Kyseessä on tälläkin kertaa erittäin mukaansatempaava ja viihdyttävä leffa, jonka aikana pääsee nauramaan useasti, jännittämäänkin hieman ja kenties jopa pyyhkimään kyyneliä silmäkulmista. Varttia vaille parin tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa, sillä nämä hahmot, sekä tämä maailma ja kertomus ovat niin oivalliset. Ykkösosan tapaan leffassa myös riittää valtavasti bongailtavaa ja se on täynnä viittauksia niin muihin Disneyn animaatioihin kuin pariin todella yllättäväänkin elokuvaan. Nämä tuovat lisäherkkua erityisesti aikuiskatsojille, mitä tekevät myös elokuvan teemat. Ihan ykkösosan syvällisyyksiin ei päästä, mutta aihepiirit erilaisuudesta ja siihen liittyvistä ennakkoluuloista, sekä niistä yli pääsemisestä ovat läsnä ja aina yhtä tärkeitä ja ajankohtaisia.
Visuaalisesti Zootropolis - eläinten kaupunki 2 on puhdasta silmäkarkkia. Disneyn animaattorit tuntuvat joka vuosi ylittävän itsensä - niin häikäisevän yksityiskohtaisesti tämä eläinmaailma on loihdittu. Kaikki paikat ovat täynnä elämää ja taustoille on taatusti piiloteltu niin paljon lisävitsejä, että monet niistä hoksaa vasta useamman katselukerran jälkeen. Hahmot liikkuvat sulavasti ja elokuva on myös ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on kanssa taitavasti rakennettu Michael Giacchinon leikkisiä musiikkeja myöten.
Lopputekstien jälkeen nähdään vielä mahdollista kolmatta elokuvaa pohjustava kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Zootopia 2, 2025, Walt Disney Animation Studios, Walt Disney Pictures
Pääosissa: Stephanie Beatriz, María Cecilia Botero, Jessica Darrow, Diane Guerrero, Angie Cepeda, Wilmer Valderrama, Carolina Caitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Ravi-Cabot Conyers, Maluma, John Leguizamo ja Alan Tudyk
Genre: animaatio, musikaali, komedia
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 7
Encanto on Disneyn uusi animaatioelokuva. Vuonna 2016 Disneyä johtanut John Lasseter pyysi Lin-Manuel Mirandaa tekemään lauluja uuteen animaatioon, jonka teko paljastettiin muutamaa vuotta myöhemmin. Näyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointi lähti käyntiin ja nyt Encanto saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Disneyn työstävän uutta animaatioleffaa, joka ei olisi jatko-osa jollekin studion aiemmista projekteista. Mitä vähemmän aikaa elokuvan ilmestymiseen oli, sitä enemmän aloin odottaa sen näkemistä. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Encantoa sen lehdistönäytökseen pari viikkoa ennen ensi-iltaa.
Kolumbian vuoristossa elää Madrigalien perhe, jossa jokainen perheenjäsen on saanut yli-inhimillisen kyvyn taianomaiselta kynttilältä - jokainen paitsi Mirabel-tytär. Kun jokin uhkaa perheen taikuutta, Mirabelin täytyy yrittää pelastaa voimansa hiljalleen menettävän perheensä.
Elokuvan keskiössä nähdään nuori naisenalku Mirabel (äänenä Stephanie Beatriz), joka on elänyt lapsesta asti kateellisena perheenjäsenilleen, jotka omaavat jokainen jonkinlaisen taikavoiman. Mirabel pyrkii päivästä toiseen peittämään nämä tunteet, muttei ymmärrettävästi pysty siihen aina, kun kaikki kylän asukitkin ihastelevat hänen siskojensa, serkkujensa, äitinsä ja tätinsä lahjoja. Mirabel saa nopeasti katsojan sympatiat puolelleen ja hän onkin varsin pidettävä päähenkilö, jonka matkaa ryhtyy seuraamaan mielellään, kun jokin uhkaa hänen perheensä taikuutta ja hän päättää ottaa asioista selvää.
Mirabelin perheeseen, Madrigaleihin kuuluvat matriarkka-abuela, eli Mirabelin isoäiti (María Cecilia Botero), Mirabelin parantavia kykyjä omaava äiti (Angie Cepeda) ja mehiläisille allerginen isä (Wilmer Valderrama), väkivahva sisko Luisa (Jessica Darrow) ja kukkia tyhjästä kasvattava sisko Isabela (Diane Guerrero), Mirabelin säätä hallitseva täti (Carolina Gaitán) ja tämän virnuileva mies (Mauro Castillo), heidän lapsensa, kaiken kuuleva Dolores (Adassa), muotoaan muuttava Camilo (Rhenzy Feliz) ja Antonio (Ravi-Cabot Conyers), sekä Mirabelin kadoksissa oleva, näkyjä näkevä setä Bruno (John Leguizamo). Sivuhahmotkin ovat varsin mainioita ja osaa heistä syvennetään erityisen onnistuneesti elokuvan kulkiessa eteenpäin.
Jos jostain Encantossa ei voi löytää mitään pahaa sanottavaa, niin sen animoinnista. Elokuva näyttää aivan mielettömän upealta. Se tarjoaa henkeäsalpaavaa silmäkarkkia kuvasta toiseen. Animaattorit voivat hyvillä mielin taputella itseään olkapäille, sillä yksikään ei ole hoitanut hommaansa puolivillaisesti vähän siihen suuntaan. Hahmojen ja kaikki muutkin liikkeet ovat sulavia, ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia, oli kyse sitten fantastisesta talosta, jossa perhe asuu tai sitä ympäröivästä metsästä - tai ihan vain siitä, että tarkasti katsova voi nähdä kaikki yksittäiset hiussuortuvat ja jopa heijastukset hahmojen silmistä. Leffa on ihanan värikäs ja siinä hyödynnetään valoja ja varjoja vaikuttavasti.
Vahvoja visuaalisuuksia on tukemassa voimakas äänimaailma. Näyttelijöiden äänityöskentely on jo oivallista, minkä lisäksi tehostepuoli on kunnossa. Pixarin Coco-animaatioon (2017) musiikkeja tehnyt Germaine Franco vastaa Encanton musiikeista ja jatkaa hyvällä linjallaan energisten ja riemastuttavien latino-melodioiden kanssa. Disneylle tuttuun tapaan kyseessä on musikaali ja lauluista vastaa itse Lin-Manuel Miranda, joka taitaa olla musikaalialan kuumin nimi tällä hetkellä. Eikä ihme. Miranda vakuutti minut viimeistään tänä kesänä mahtavalla In the Heights -elokuvalla (2021) ja jatkaa yllättämistä nyt Encantossa. Mirandan kappaleet ovat toinen toistaan ilahduttavampia rallatuksia, jotka vievät mukanaan ja pistävät tanssijalan vipattamaan.
Tunnelmaltaan elokuva on myös varsin onnistunut.Encantosta löytyy aitoa taianomaisuutta, kuten kuuluukin, mikä auttaa katsojaa uppoutumaan tämän maagisen seikkailun vietäväksi. Leffasta löytyy paljon hersyvää huumoria ja pitkin elokuvaa pääseekin naureskelemaan niin hyville vitseille kuin fyysiselle kommellukselle. Perheen pienimmille filmi voi osoittautua jopa hieman pelottavaksi, mukana ollessa muutama synkempi kohtaus. Herkistymiseltäkään ei voida välttyä ja osalle katsojista voi heittää itkuvaroituksen.
Siksi onkin sääli, että elokuvan käsikirjoitus ei millään yllä monien muiden asioiden tasolle.Encantolla olisi todella hyvät lähtökohdat ja potentiaalia erittäin hienoon teokseen, mutta kirjoittajakaksikko Jared Bush ja Charise Castro Smith taisivat kiirehtiä leffan tuotantoon ja niinpä teksti on jäänyt aika alikehitetyksi. Siitä löytyy omat onnistumisensa liittyen hahmoihin ja heidän välisiin keskusteluihinsa, mutta tarinan kuljetus on hieman jopa latteaa. Kun Mirabel aloittaa selvittämään, mikä uhkaa taikuutta, katsoja alkaa odottamaan kunnon seikkailun lähtevän liikkeelle, mutta elokuva tuntuukin jarruttelevan paljon, kun se voisi kiitää. Konfliktit hoidetaan turhan lepsusti pois alta ja moni asia tapahtuu liian suoraviivaisesti. Minkäänlaista käännettä ei oikein löydy ja siinä kohtaa, kun odotin elokuvan lähtevän vihdoin uusille kierroksille, se kiirehditäänkin loppuun. Tiesin Encantosta etukäteen vain sen, että siinä on tyttö, joka elää maagisen perheen kanssa, mutta silti onnistuin hyvin nopeasti arvaamaan, miten elokuva tulee kulkemaan, eikä mitään yllätyksiä valitettavasti tullut. Elokuva pelaa korttinsa aivan liian turvallisesti. Osaa katsojista tämä ei häiritse, mutta itse jäin kaipaamaan leffan käsikirjoitukselta jotain selvästi enemmän.
Yhteenveto:Encanto on erittäin mainio koko perheen animaatioelokuva, vaikka sen käsikirjoitus jättääkin paljon toivomisen varaa. Teksti on harmillisen yllätyksetön ja menee kertomuksensa puolesta turhan usein siitä, mistä aita on matalin. Homma ei lähde käyntiin niin iskevästi kuin haluaisi ja tarina kiirehditään loppuunsa. Tekstistä löytyy kuitenkin onnistumisensa, liittyen erittäin hyviin hahmoihin ja heidän välisiin hilpeisiin keskusteluihin. Nauraa saa ja perheen pienemmille katsojille mukana on myös hieman jännitystä. Herkkyydeltä ei voi välttyä. Pääosin elokuvan tunnelma on todellisen taianomainen ja lumoava, ja filmin vietäväksi uppoutuu heti. Animaatiojälki on ällistyttävän upeaa ja musikaalinumerot mukaansatempaavia. Jos elokuvan käsikirjoitus olisi vahvempi, Encantossa voisi olla aineksia uudeksi moderniksi Disney-klassikoksi, mutta nyt se jää hieman vaisuksi siitä, mihin sillä olisi potentiaalia. Heikkouksistaan huolimatta suosittelen lämpimästi elokuvan katsomista - jo ihan vain siksi, että jos leffa menestyy hyvin, studio panostaisi jatkossakin uusien tarinoiden tarjoamiseen ja pienentäisi turhien jatko-osiensa ja uudelleenfilmatisointiensa tulvaa.
Ennen Encantoa elokuvateattereissa esitetään Disneyn uusi sympaattinen lyhytleffa Far From the Tree.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.11.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Encanto, 2021, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios
Ohjaus: Nathan Greno ja Byron Howard Pääosissa: Mandy Moore, Zachary Levi, Donna Murphy, Ron Perlman, Brad Garrett, Jeffrey Tambor, Richard Kiel, Paul F. Tompkins ja M. C. Gainey Genre: animaatio, seikkailu, romantiikka Kesto: 1 tunti 40 minuuttia Ikäraja: 7
Tangled, eli suomalaisittain Kaksin karkuteillä on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 50. osa. Elokuva perustuu Grimmin veljesten satuun Tähkäpäästä 1800-luvulta, mikä taas pohjautuu Friedrich Schultzin taruun vuodelta 1790, mikä taas pohjautuu Charlotte-Rose de Caumont de La Forcen satuun 1600-luvun lopulta, mikä taas vuorostaan perustuu italialaiseen Petrosinella-satuun 1600-luvun alusta. Disneyn animaattori Glen Keane kiinnostui tarinasta 1990-luvulla ja sai ehdotuksensa läpi Disneyn johdolla, jolloin leffaa alettiin työstämään. Alunperin elokuvaa työstettiin nimellä Rapunzel Unbraided ja sen oli tarkoitus ilmestyä jo 2007, mutta Keane ei ollut tyytyväinen elokuvan tarinaan ja se päätettiin kirjoittaa uudestaan, jolloin filmin julkaisua oli pakko viivästää. Yhdessä kohtaa pohdittiin, että elokuva tapahtuisi osittain nykypäivän San Franciscossa, mutta kun homma ei edennyt, projekti pistettiin syrjään. Kun Ed Catmull ja John Lasseter nousivat Disneyn johtoon vuonna 2006, yksi heidän ensimmäisistä päätöksistään oli tehdä Tähkäpää-leffa loppuun ja niinpä elokuvan teko jatkui taas. Lopulta Kaksin karkuteillä sai maailmanensi-iltansa 24. marraskuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten - ja se oli iso hitti, mikä voitti myös kriitikot puolelleen. Yllättäen elokuva ei kuitenkaan saanut edes ehdokkuutta parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta, mutta oli sen sijaan ehdolla parhaan alkuperäiskappaleen pystistä. Itse näin filmin vasta pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin siitä todella paljon. Olenkin katsonut sen pariin otteeseen uudestaan ja omistan sen myös Blu-raylla. Viime kerrasta on kuitenkin kulunut jo aikaa ja kun huomasin, että Kaksin karkuteillä täyttää 10 vuotta, päätin iloiten juhlistaa tätä katsomalla elokuvan pitkästää aikaa uudestaan.
Maagisilla hiuksilla siunattu Tähkäpää-tyttö on elänyt koko elämänsä tornissa, sillä hänen äitinsä pelkää jonkun sieppaavan hänet taikavoimien takia. Tähkäpää on kuitenkin jo vuosia haaveillut näkevänsä kerran vuodessa taivaalle ilmestyvät valot kunnolla ja kun kyseinen päivä taas lähestyy, hän yrittää keksiä tavan livahtaa tornista. Juuri silloin paikalle tupsahtaa varas nimeltä Flynn Rider.
Tähkäpää (Mandy Moore) on nuori naisenalku, joka on aina haaveillut paremmasta elämästä kuin pelkästä tornissa kykkimisestä. Tähkäpää kokee suurta vetoa ulkomaailmaa kohtaan ja joka vuosi nähdessään valot, hän sisimmässään tietää, että hänen täytyy päästä niiden luokse. Vuodet tornissa ovat kuitenkin tehneet Tähkäpäästä lähes täysin tietämättömän siitä, kuinka maailma toimii ja kun hän uskaltautuu lähteä seikkailuun, on hän hyvin naiivi aika lailla kaiken suhteen. Ja kuten kaikki Tähkäpään edes jotenkin tuntevat tietävät, hahmolla on aivan järjettömän pitkät hiukset. Hiusten pituus ei kuitenkaan ole mikään tyyliseikka, vaan niiden taikavoima katoaa, jos ne leikkaa. Paikoitellen tuntuu siltä kuin hiusten pituus vaihtelisi sen mukaan, mitä eri kohtaukset milloinkin vaativat. Joskus hiukset näyttävät vain muutaman metrin pituisilta ja joskus taas näyttää, etteivät ne pääty koskaan. Omaan silmääni on aina pistänyt juhlakohtaus, missä Tähkäpää on saanut aseteltua itselleen kampauksen, mikä saa hiukset näyttämään tavallisen pitkiltä, enkä voi muuta kuin ihmetellä, minne kilometrin pituisilta vaikuttavat hiukset oikein katoavat?! Muuten hahmo on erittäin mainiosti luotu ja häneen tykästyy välittömästi. Hahmon innokkuus nostaa katsojalle hymyn huulille ja kun asiat eivät mene kuten Tähkäpää toivoisi, katsoja huomaa surevansa hahmon puolesta.
Mukaansa seikkailuun Tähkäpää pakottaa omahyväisen varkaan Flynn Riderin (Zachary Levi), joka kummastelee suuresti pitkähiuksista Tähkäpäätä. Flynn vaikuttaa aluksi ärsyttävältä narsistilta, mutta hänestäkin on onnistuttu tekemään todella pidettävä tapaus kaikessa vekkulimaisuudessaan. Pidettävyys vain lisääntyy, mitä pidemmälle tarina kulkee, kun Flynnin todellista puolta aletaan kaivamaan esiin. Muita hahmoja elokuvassa ovat Tähkäpään äiti Gothel (Donna Murphy), Flynnin varaskaverit (toinen on mykkä ja toista ääninäyttelee Ron Perlman), Flynniä jahtaava kaartin kapteeni (M. C. Gainey), satumaan kuningas ja kuningatar (eivät myöskään sano sanaakaan), sekä erikoinen ja hauska rosvojen joukko, joita ovat mm. koukkukätinen pianisti (Brad Garrett), jonkinlaista juomaa nauttinut ukko (Paul F. Tompkins) ja isonenäinen rumilus (Jeffrey Tambor). Gothel on hienosti kirjoitettu hahmo, josta voi alusta asti päätellä, että hänellä on jotain kieroa meneillään. Mukana on myös pari aivan mahtavaa eläinhahmoa, Tähkäpään uskollinen kameleontti Pascal ja kapteenin hevonen Maximus, joka vainukoiraa muistuttaen jahtaa Flynniä.
Siirryttäessä 2000-luvulle Disney alkoi tekemään elokuvia pääasiassa eläinten seikkailuista ja scifitarinoita. 2009 yhtiö palasi juurilleen tekemään käsin piirretyn satuleffan Prinsessa ja sammakko (Princess and the Frog) ja vaikka kyseessä onkin oikein mainio elokuva, jäi siitä uupumaan jotain. Kaksin karkuteillä ei ole käsin piirretty animaatio, mutta jotenkin maagisesti se onnistuu pääsemään lähemmäs vanhojen klassisten Disney-satujen tunnetta kuin Prinsessa ja sammakko. Kyseessä on loistava seikkailuleffa, mikä nappaa välittömästi mukaansa ja tarjoaa hupia koko perheelle. Seikkailuhenki on mukavasti läsnä, eikä vauhtia puutu. Toiminnallisemmat kohtaukset tarjoavat jännitystä ja hauskoja hetkiä, oli kyse sitten fyysisestä koheltamisesta tai hassuista repliikeistä. Muutenkin filmi tarjoaa useat hyvät naurut. Aikuisille elokuvan jännityspuoli ei luultavasti paljoa tarjoa, mutta lapsikatsojat saattavat parissa kohtaa tosissaan jännittää päähenkilöiden puolesta. Eikä mikään ihme, sillä päähahmot ovat niin mahtava kaksikko, että heidän seikkailuaan katsoisi pidemmänkin aikaa. Hahmoja kehitetään erinomaisesti niin yhdessä kuin erikseen.
Kaksin karkuteillä ei ole kuitenkaan pelkkää vauhdikasta seikkailemista, vaan se osaa myös usein rauhoittua syventämään hahmoja ja tarinaa. Näinä hetkinä vasta huomaakin, kuinka hyvin elokuvaan on uppoutunut ja kun mukaan tuodaan draamaa, se iskee osuvasti. Koskettavat hetket aukaisevat herkästi kyynelhanat, minkä lisäksi leffa onnistuu salpaamaan hengityksen uskomattoman kauniilla kohtauksella, missä Tähkäpää näkee kauan haaveilemansa valot. Tämä kohtaus onnistuu joka kerta aiheuttamaan yhtä voimakkaan vau-efektin. Romantiikkaakin tietty löytyy ja hyvin nopeasti on selvää, että jotain säpinää Tähkäpään ja Flynnin välille syntyy. Rakkaustarina ei onneksi ole ihan tavanomaisimmasta päästä satukertomusten historiassa, eikä se koskaan äidy imelän siirappiseksi. Tähkäpään ja Flynnin välit ovat täydellisesti luodut ja hahmojen ihastumisen toisiinsa ymmärtää täysin. Vaikka kyseessä ovatkin animaatiohahmot, on heidän välille onnistuttu luomaan voimakasta kemiaa.
Disneyn tuttuun tapaan satuanimaatioiden kohdalla, myös Kaksin karkuteillä on musikaali. Harmillisesti leffan kappaleet eivät ole erityisen muistettavia, mikä on filmin ainoa kunnon miinuspuoli. Gothelin laulama Mother Knows Best on ainakin itselleni elokuvan ainoa muistettava laulu ja se onkin erittäin hyvä. Muutkin laulut toimivat kyllä, eikä leffasta löydy yhtäkään kappaletta, jonka haluaisi hypätä yli, mutta jotain iskua ne jäävät kaipaamaan. Etenkin Tähkäpään haaveilulaulu When Will My Life Begin on hieman liiankin tavanomainen ja vaikka I See The Light kuullaan elokuvan vaikuttavimman kohtauksen aikana, ei kappale itsessään tee isoa vaikutusta. Rosvojen tavernassa kuultava I've Got a Dream on kuitenkin ihan menevä rallatus. Laulujen sanoituksesta ja sävellyksestä vastaa Alan Menken, joka on aiemmin tehnyt kappaleet mm. Disneyn animaatioihin Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast - 1991) ja Aladdin(1992), joissa hän onnistui huomattavasti paremmin. Menkenin säveltämät musiikit toimivat kuitenkin oivallisesti läpi leffan.
Toisin kuin laulut, animaatiopuoli ei jätä lainkaan toivomisen varaan. Kaksin karkuteillä on visuaalisesti todella kaunis teos, upeiden luontomaisemiensa ja uskomattomien yksityiskohtiensa ansiosta. Animaattorit ovat selvästi katsoneet paljon vanhoja Disneyn satupiirrettyjä, sillä elokuva tuntuu siltä kuin käsin piirretty elokuva heräisi vielä astetta pidemmälle henkiin tietokoneanimaationa. Hahmojen ulkonäöt ovat hyvin disneymäisiä ja hauska fakta on, että tekijät halusivat saada Flynnistä oikeasti hurmaavan ja yhdistelivätkin hahmoon piirteitä naisten valitsemista komistuksista. Dan Fogelmanin käsikirjoitus pysyy hienon hahmovetoisena ja Fogelman keskittyy enemmän kehittämään henkilöitä ja kertomaan tarinaa kuin tarjoamaan jatkuvia viihdyttäviä toimintakohtauksia. Ohjaajakaksikko Nathan Greno ja Byron Howard onnistuvat myös hommassaan, pitäen tunnelman ja muutenkin koko elokuvan hyvin kasassa.
Kun kyseessä on Disney-animaatio, on mukana tietty "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin, jne. Kun Tähkäpää alussa laulun voimin esittää katsojalle, kuinka saa päivät kulumaan, voi taustalta bongata Prinsessa Ruususesta (Sleeping Beauty - 1959) tutun värttinän. Eräässä kohtauksessa huone on täynnä kirjoja, joista osa on nimetty Disney-leffojen mukaan, kuten Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) ja Mulan (1998), kun taas rosvojen tavernassa lojuu Pinocchio-nukke.
Blu-rayn kuvanlaatu on tietty erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, elokuvan teosta kertova Untangled: The Making of a Fairy Tale, pari vaihtoehtoista alkua elokuvalle, pidennetyt versiot kappaleista When Will My Life Begin ja Mother Knows Best, Blu-ray 3D:n esittely Leijonakuninkaasta (The Lion King - 1994) tuttujen Timonin ja Pumban kanssa, sekä lyhyt esitys Disneyn kaikista 50:stä animaatioklassikosta. Yhteensä lisäkatsottavaa on noin kolmeksi vartiksi.
Yhteenveto:Kaksin karkuteillä on mahtava animaatioseikkailu, mistä todella löytyy Disneyn klassikoiden taianomaista satuhenkeä. Tähkäpään kertomukseen uppoutuu heti ensiminuuteilla ja hänen seikkailuaan lähtee seuraamaan erittäin mielellään. Elokuvan varrella nähdään ja koetaan paljon hauskoja hetkiä, kuten myös jännittäviä vaaratilanteita. Aika ei kertaakaan käy pitkäksi reippaan tahdituksen ja riemastuttavan seikkailuhengen ansiosta. Oikeilla hetkillä leffa osaa kuitenkin myös hidastella, syventyen hahmoihin entistä paremmin. Tähkäpää ja Flynn Rider osoittautuvat yllättävänkin merkittäviksi hahmoiksi ja loppupäässä filmi onnistuu jopa liikuttamaan. Hahmojen väliltä löytyy käsinkosketeltavaa kemiaa, vaikka he ovatkin animoituja. Animaatiojälki onkin häkellyttävän upeaa ja elokuvasta löytyy useita erittäin kauniita otoksia. Musikaalinumerot menevät siinä samalla, mutta suurimmaksi osaksi laulut eivät ole mielestäni kovinkaan muistettavia. Muuten Kaksin karkuteillä on loistoleffa Disneyltä... kehtaisinko jopa sanoa, että parempi teos kuin huomattavasti suurempaan suosioon noussut Frozen - huurteinen seikkailu (Frozen - 2013)...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Tangled, 2010, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios
Ohjaus: Byron Howard ja Rich Moore Pääosissa: Ginnifer Goodman, Jason Bateman, Idris Elba, Jenny Slate, Nate Torrence, Bonnie Hunt, Don Lake, J.K. Simmons, Octavia Spencer, Alan Tudyk, Raymond S. Persi, Tommy Chong ja Maurice LaMarche Genre: animaatio Kesto: 1 tunti 48 minuuttia Ikäraja: 7
Minun mielestäni Pixarin elokuvat ovat yleisesti parempia kuin Walt Disneyn animaatiot. Ne ovat syvällisempiä, niiden animointi on hulppeampaa ja niiden hahmot ovat moniulotteisia. Pixarin Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015) jälkeen ajattelin, ettei mistään voisi tulla yhtä hienoa ja syvällistä animaatiota, ainakaan pitkiin aikoihin. Tänä vuonna olin eniten innoissani Pixarin tulevasta Doria etsimässä -elokuvasta (Finding Dory - 2016), jolloin muiden yhtiöiden animaatiot eivät innostaneet samalla lailla. Esimerkiksi DreamWorksin Kung Fu Panda 3 (2016) jäi kokonaan näkemättä ja innostukseni Blue Sky Studiosin Ice Age 5: Törmäyskurssilla -leffaa (Ice Age: Collision Course - 2016) kohtaan väheni hieman. Zootopian (joka kulkee jostain syystä Euroopassa Zootropolis-nimen alla ja johon on Suomessa lisätty vielä nimi "Eläinten kaupunki") kävin kuitenkin katsomassa ensi-illassa, kun se ilmestyi maaliskuussa. Ennen kuin kerron koko mielipiteeni, niin pakko sanoa, että jos en olisi mennyt katsomaan tätä elokuvateatterissa, minua olisi ärsyttänyt se suunnattomasti todella kauan.
Vastoin kaikkien ennakkoluuloja, Judy Hoppsista tulee Zootropoliksen ensimmäinen jänispoliisi. Hän pääseekin samantien toimintaan, kun nisäkkäitä alkaa mystisesti katoilla.
Elokuvan pääosassa nähdään Judy Hopps, jonka äänenä kuullaan Ginnifer Goodwin. Muiden pupujen ryhtyessä porkkanoiden viljelijöiksi, Judylla on unelmana ryhtyä poliisiksi ja monet tekevät hänestä pilkkaa, sillä yksikään pupu tai mikään pienikokoinen eläin ei ole päässyt poliisiksi. Judy pääsee näyttämään heille, mistä hänet on tehty, on ryhmänsä paras ja hänet ylennetään itse pääkaupunki Zootropoliksen poliisivoimiin. Judy on todella hyvä päähenkilö, sillä hän on samaistuttava, kiinnostava, rohkea ja täynnä energiaa, jolloin katsojakaan ei halua luovuttaa tiukkojen tilanteiden sattuessa. Judylla on myös hieman näsäviisaampi puoli, mutta niin on monissa "kivoissa ihmisissäkin". Hän on yksi parhaista naissankareista elokuvissa pitkään aikaan ja hän on kuitenkin "vain" animoitu pupu! Kyllä Disneylla näköjään osataan käsitellä hahmoja. Judyn vanhempia, Bonnie ja Stu Hoppsia, esittävät Bonnie Hunt ja Don Lake. Vanhemmat ovat hauskoja ja hieman noloja, mutta he selkeästi rakastavat tytärtään, vaikka tämä tekee heidän mielestään väärän päätöksen uravalinnassaan. Judyn avuksi tulee vasten tahtoaan kettu nimeltä Nick Wilde, jota ääninäyttelee Jason Bateman. Nick on huijari, jonka uhriksi Judy joutuu, joka on yksi syy, miksi Judy pakottaa juuri Nickin auttamaan häntä. Nick on myös hyvä hahmo, sillä hän on moniulotteinen ja hänestä oppii uusia asioita läpi elokuvan.
Tärkeimmät poliisihahmot ovat puhveli Bogo, joka on poliisilaitoksen pomo, sekä donitseja rakastava gepardi Benjamin Clawhauser. Bogoa ääninäyttelee Idris Elba, joka on ollut kiireinen pahisroolien kanssa tänä vuonna elokuvissa Viidakkokirja (The Jungle Book - 2016) ja Star Trek Beyond (2016). Tässä hän on kuitenkin hyvis ja vaikka hahmo välillä ärsyttääkin, Bogo on silti hyvä hahmo ja Elban ääni sopii häneen täydellisesti. Ärsyttävin hahmo on Clawhauser, jonka äänenä kuullaan Nate Torrence. Hän on todella äänekäs ja selkeästi hauska hahmo lapsille, mutta aikuiset eivät mitä luultavimmin riemastu yhtä paljon hänestä. Toisin kuin gepardit yleensä, Clawhauser ei ole nopea ja hänet nähdäänkin suurimmaksi osaksi vastaanottotiskinsä takana syömässä donitsejaan. Muita hahmoja elokuvassa ovat Zootropoliksen pormestari Lionheart (J.K. Simmons), lammasapulaispormestari Bellwether (Jenny Slate), hölmö jakki Yax (Tommy Chong), varasteleva lumikko Duke Weaselton (Alan Tudyk), erittäin hidas laiskiainen Flash (Raymond S. Persi), mafioso Mr. Big (Maurice LaMarche), kadonneen saukon vaimo rouva Otterton (Octavia Spencer) ja poptähti Gazelle (Shakira). Näistä hahmoista selkeästi paras on Mr. Big, joka toimii lähinnä aikuisille, mutta lapset eivät ymmärrä hänen hauskuuttaan.
Elokuvan alussa kerrotaan, että aikoinaan petoeläimet jahtasivat saaliseläimiä, mutta nykyään siihen on saatu muutos. Pienestä jäniskaupunki Kaninkolosta Judy lähtee kohti suurta maailmaa, vanhempiensa varoituksista huolimatta. Zootropoliksessa kaikki nimittäin elävät harmoniassa... tai niin Judy ainakin luulee. Ei pelkästään kaupungissa ole rikollisuutta, mitä ilman ei poliisejakaan oikeastaan olisi, vaan siellä esiintyy myös syrjintää lajin, koon ja sukupuolen takia, eli rasismia. Muut poliisit eivät ota Judya tosissaan tämän ollessa pupu - eikä vain pupu, vaan pieni pupu ja vieläpä pieni naispupu. Judy laitetaan valvomaan pysäköintiä, eli parkkipirkoksi, mikä loukkaa häntä syvästi. Siinä hommassa hän myös huomaa, ettei kunnioitusta heru kaupunkilaisiltakaan, Judyn sakottaessa heitä. Hän ei saa ottaa tutkinnan alle kadonneita eläimiä, mutta lopulta pakottaa itsensä mukaan tutkintaan, löytäessään vihjeitä enemmän kuin muut poliisit.
Omasta mielestäni Judyn unelmien toteuttaminen ja hänen muuttumisensa henkilönä matkan varrella on tarinan ydin ja poliisitutkinta on enemmän sivuosassa, vaikka tässä keskitytäänkin siihen paljon. Joissain elokuvissa on ongelmana, että niissä on hyvät tarinat, mutta hahmot jäävät mitäänsanomattomiksi ja joissain ongelmana on taas, että heikot tarinat jäävät hyvien hahmojen jalkoihin. Disneylla on vuosien varrella käynyt kumpaakin, mutta Zootropolis - eläinten kaupunki saa sekä tarinan, että hahmot kulkemaan täydellisesti käsi kädessä, jolloin kumpikaan ei tunnu ylimääräiseltä ja kumpikin auttaa toista eteenpäin. Koko tutkintaprosessi on erittäin kiinnostava, mutta todellisuudessa se on enemmänkin vain tapa kuljettaa Judyn ja Nickin ystävyyttä eteenpäin, joka välittyy vahvasti katsojille. Myös muitakin tunteita saadaan toimivasti välitettyä yleisölle.
Olen muutamaan otteeseen kutsunut tätä elokuvaa "Walt Disneyn Pixar-elokuvaksi" tai "Vuoden 2016 Inside Outiksi", sillä tämä on paljon syvällisempi kuin suurin osa Disney-elokuvista ja enemmän aikuisten makuun - aivan kuten Inside Out - mielen sopukoissa. Vaikka kyseessä on animaatioseikkailu, jossa on hölmöjä juttuja ja söpöjä eläimiä, niin se on vain kuori, jonka alta paljastuu tosiaan eläinkulttuurin rasismia, piratismia ja viittauksia muihinkin nykypäivän ongelmiin, sekä monia vitsejä varttuneemmille. Viittauksia on esimerkiksi Kummisetä-elokuvaan (The Godfather - 1972), sekä Breaking Bad -sarjaan (2008-2013), joita lapset eivät edes voisi ymmärtää. Niiden lisäksi on heittoja, jotka viittaavat jollain lailla esimerkiksi seksiin, kuten mittari, joka näyttää Kaninkolon populaation kasvavan kaiken aikaa. Silti lapset voivat tietysti nauttia elokuvasta, sillä se sisältää seikkailuja, jännitystä ja loistavan opetuksen erilaisuuden hyväksymisestä ja siitä, etteivät ennakkoluulot ole hyvästä.
Zootropoliksen maailmaan on saatu mukaan asioita, joita esiintyy todellisessa maailmassa ja niitä on hieman muutettu sopimaan eläinhahmoihin. Esimerkiksi Judylla on puhelin, jonka merkki muistuttaa erittäin paljon Applen logoa, mutta omena on vaihdettu porkkanaan. On myös olemassa kirjoittamaton sääntö, että vain puput voivat kutsua toisiaan söpöiksi ja muiden lausumana se ei ole kovin hyväksyttävää. Monet hahmot ovat sellaisia eläimiä, mitkä sopivat tiettyihin luonteenpiirteisiin. Erittäin vahvana tämä tulee esille ketuista, joita pidetään viekkaina ja lurjuksina. Tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät elokuvan maailmasta rikkaan, puhumattakaan kaikista pienistä yksityiskohdista, joita ruudulla näkee kaiken aikaa. Elokuva on animoitu uskomattoman hienosti. Itse kaupunki näyttää todella tyylikkäältä ja kaiken suunnitteluun on selvästi käytetty paljon aikaa. Eläinten karvat näkyvät tarkasti ja esimerkiksi vesi näyttää täysin realistiselta. Disney-tyyli on vahvasti läsnä, mikä on tietysti hyvä asia. Siinä on myös viittauksia muihin Disney-elokuviin, kuten Kaksin karkuteillä (Tangled - 2010), Räyhä-Ralf(Wreck-It Ralph - 2012), Frozen - huurteinen seikkailu(Frozen - 2013), Big Hero 6 (2014) ja tuleva Vaiana(Moana - 2016). Tuttu Mikki Hiiren pään siluetti on nähtävissä useasti ja hahmon voi nähdä vilahtavan leluna lastenrattaissa.
Elokuvan ovat ohjanneet Byron Howard ja Rich Moore, jotka ovat tehneet huikeaa työtä sen parissa. Howard on aiemmin ollut ohjaamassa Kaksin karkuteillä ja Moore ohjasi Räyhä-Ralfin, joten Disneylle työskentely ei tule täysin uutena asiana kummallekaan. Tarinaa suunnittelivat seitsemän ihmistä, joista kaksi käsikirjoittivat lopullisen version. Ei ihme, että niin monta ihmistä on tarvittu, sillä lopputulos on niin monipuolinen. Musiikin sävellyksestä vastaa Michael Giacchino ja vaikka olen kaksi kertaa katsonut elokuvan, en ole erityisemmin jämähtänyt kuuntelemaan itse musiikkia, mutta hyvin se silti toimii taustalla. Elokuvassa kuullaan myös Shakiran esittämä kappale "Try Everything". Elokuva tosiaan on alkuperäiseltä nimeltään Zootopia, mutta Euroopassa se kulkee nimellä Zootropolis. Kaikki repliikit, joissa mainitaan Zootopia, täytyi äänittää toisen kerran Zootropolikseksi eurooppalaiseen versioon elokuvasta.
Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on eläinten tutkimisesta kertova "Research: A True-Life Adventure", muita vaihtoehtoisia tarinaversioita esittelevä "An Origin Story of an Animal Tale", musiikin teosta kertova "Scoretropolis", sekä lyhyt katsaus viittauksista muihin Disney-elokuviin nimeltä "Z.P.D. - Forensic Files". Mukana on myös poistettuja kohtauksia, selityksiä poistetuista hahmoista, "Try Everything" -musiikkivideo ja "Zoology: The Roundtables", joka käsittelee kolmessa osassa elokuvan hahmoja, paikkoja ja animointia.
Yhteenveto:Zootropolis - eläinten kaupunki on huikean hieno elokuva. Sen maailma on erittäin tarkkaan suunniteltu, kuten ovat myös sen päähenkilöt Judy Hopps ja Nick Wilde. Hahmot ja tarina toimivat täydellisesti yhdessä. Tämä on mielestäni tähän mennessä vuoden paras elokuva! Se ei ole ihan täydellinen ja isoin ongelmani on todellisen pääpahiksen paljastuminen, joka on aika hölmö ja ennalta-arvattava ratkaisu. Sen voi toisaalta katsoa sormien läpi, ottaen huomioon kyseessä olevan lapsille tehty elokuva - joka on silti mielestäni ennemminkin aikuisten tarina puettuna kirkkaisiin väreihin ja söpöihin eläinhahmoihin. Jännittäviä kohtia löytyy elokuvasta, sekä toimintaa. Turhat romanssit on älytty säästää Disneyn prinsessapätkiin ja tässä onkin kyse puhtaasta ystävyydestä. Elokuvan teemat ovat mielestäni hyvä lisä ja rasismin ja ennakkoluulojen lisäys ja pohdiskelu tällaiseen elokuvaan on mielestäni loistava päätös, sillä silloin katsoja ei pidä Zootropolista täysin satumaana, kun sielläkin on vakavia ongelmia, joista tosimaailmassakin kärsitään. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille ja uskon, että jokainen voi nähdä tässä sen hienouden. Tavallaan toivon, ettei tälle väännetä turhaan jatkoa, mutta jos tekijät keksisivät yhtä hienon tarinan, niin olisi hienoa nähdä tutut hahmot jälleen ja siinä voitaisiin laajentaa maailmaa. Zootropoliksessa on nimittäin useita vyöhykkeitä ja tässä nähdään niistä vain muutama. Olen aika varma, että tämä tulee voittamaan parhaimman animaation Oscar-palkinnon ensi vuonna. Toisaalta en ole vielä nähnyt paljon kehuttua Doria etsimässä...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.sumnersuntheatre.com
Zootopia, 2016, Walt Disney Pictures
