Arvostelu: Räyhä-Ralf valloittaa internetin (Ralph Breaks the Internet - 2018)

RÄYHÄ-RALF VALLOITTAA INTERNETIN

RALPH BREAKS THE INTERNET

Ohjaus: Phil Johnston ja Rich Moore
Pääosissa: John C. Reilly, Sarah Silverman, Gal Gadot, Taraji P. Henson, Bill Hader, Alan Tudyk, Jack McBrayer, Jane Lynch, Alfred Molina, Flula Borg, Ed O'Neill, Ali Wong, Timothy Simons, GloZell Green, Hamish Blake, Idina Menzel, Kristen Bell, Irene Bedard, Jodi Benson, Auli'i Cravalho, Linda Larkin, Mandy Moore, Paige O'Hara, Anika Noni Rose, Ming-Na Wen, Pamela Ribon, Jennifer Hale, Kate Higgins, Brad Garrett, Vin Diesel, Tim Allen ja Anthony Daniels
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 7

Ralph Breaks the Internet, eli suomalaisittain Räyhä-Ralf valloittaa internetin on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 56. osa. Disneyn pelimaailmoihin sijoittuva koko perheen seikkailu Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph - 2012) oli iso menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Jo ensimmäisen osan ilmestyessä tekijät paljastivat, että heillä on idea jatko-osaa varten ja työstäminen lähti heti liikkeelle. Käsikirjoitusvaihe kesti kuitenkin kauan, sillä idea lähti jatkuvasti uuteen suuntaan, mutta tekijät eivät olleet tyytyväisiä lopputuloksesta. Lopulta oikea tarina löytyi ja animointi alkoi. Räyhä-Ralf valloittaa internetin sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa marraskuussa 2018, mutta tavalliseen Disneyn tapaan, saamme tämänkin animaation muutaman kuukauden myöhässä Suomeen. Itse hämmästyin suuresti, kun kuulin, että Räyhä-Ralf saa jatkoa. Disney-klassikoille harvemmin enää tehdään jatko-osia, joten kummastelin, että miksi juuri Räyhä-Ralfin tarinaa täytyi jatkaa? Mielenkiintoni laski entisestään, kun näin jatko-osan trailerin, mikä näytti enemmänkin Emoji-elokuvan (The Emoji Movie - 2017) kaltaiselta tuotesijoittelulta kuin elokuvalta. Kiinnostus taas nousi, kun leffa alkoi saamaan yllättävänkin positiivisia arvosteluja ja menin hieman ristiriitaisin mielin katsomaan Räyhä-Ralf valloittaa internetin -elokuvan Finnkinon järjestämään ennakkonäytökseen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Räyhä-Ralf!

Teknisen vian vuoksi Sokerihuuma-peli otetaan pois käytöstä ja Nelli Karamelli -parka jää kodittomaksi. Räyhä-Ralf keksii kuitenkin tavan ratkaista ongelma: kaksikon täytyy matkata internetiin, löytääkseen tarvittavat varaosat korjatakseen pelin.

Edellisessä elokuvassa John C. Reillyn ääninäyttelemä Räyhä-Ralf vaikutti hieman itsekkäältä, mutta se johtui siitä, kun hän halusi todistaa kykynsä muille millä keinolla hyvänsä. Tässäkin leffassa Räyhä-Ralfista on tehty aika itsekäs, mikä on hieman harmillista, sillä se piirre tekee hänestä paikoitellen ärsyttävän. Ralf on erittäin omistushaluinen ystävästään Nellistä, eikä halua tämän elävän omaa elämäänsä, vaan Ralfin mielestä heidän pitäisi elää pelimaailmassa samoin rutiinein joka päivä. Tähänkin löydetään ihan toimiva syy epävarmuuden kautta, mutta silti katsojana huomaa paikoitellen ajattelevansa, että Räyhä-Ralf voisi häipyä, jotta voisi keskittyä Nellin seikkailuihin.
     Nelli Karamelli (Sarah Silverman) tuntuu nimittäin olevan tarinan oikea päähenkilö. Hänen pelinsä jää tuhoutumisen uhan alle ja hänen pelinsä täytyy pelastaa tai muuten hänellä ei ole enää mitään paikkaa asua. Nelli on sama pieni ja innokas kilpa-ajotyttö edellisestä elokuvasta, mutta tässä filmissä hahmoon syvennytään entistäkin paremmin. Hahmolle on luotu erinomainen kaari läpi leffan, joka muuttuu paikoitellen jopa koskettavaksi.

Muutkin tutut hahmot edellisestä osasta tekevät paluun. Fixari-Felix Jr. (Jack McBrayer) ja kersantti Calhoun (Jane Lynch) ovat naimisissa ja heille on luotu oma sivujuonensa... mikä jää kuitenkin harmillisen pieneksi. Hapankarkki-Bill (Rich Moore), pelihallin omistaja herra Litwak (Ed O'Neill), ärsyttävä kilpa-ajaja Toffiina (Mindy Kaling), sekä eri peleistä tutut klassiset hahmot, kuten Sonic the Hedgehog, Q*bert ja Pac-Man nähdään elokuvassa, mutta heidänkin ruutuaikansa jää todella vähäiseksi.
     Elokuva keskittyykin paljon enemmän esittelemään uusia hahmoja internetin villistä maailmasta. Matkallaan Räyhä-Ralf ja Nelli tapaavat mm. ennakoivia vastauksia ärsyttävästi tarjoavan Hakusen (äänenä edellisessä leffassa Karkkikunkkua esittänyt Alan Tudyk), epäilyttäviä linkkejä tyrkyttävän J. P. Spämmin (Bill Hader), videosivusto BuzzzTuben pääalgoritmi Yesssin (Taraji P. Henson) ja tämän assistentti Ehkän (Flula Borg), viruksia myyvän Tupla-Danin (Alfred Molina), sekä Teuraantie-kaahailupelin kova mimmi Shankin (Gal "Wonder Woman" Gadot) ja tämän kätyrit (Ali Wong, Timothy Simons, GloZell Green ja Hamish Blake). Uudet hahmot ovat erittäin mainioita lisäyksiä sarjaan ja etenkin Hakunen ja Spämmi ovat hauskan ärsyttävät tapaukset aikuiskatsojille, jotka tietävät liiankin hyvin, mihin hahmot perustuvat. Shank taas on todella siisti tapaus kapinahenkisen luonteensa ja näyttävän autonsa kanssa.
     Disney-elokuvissa on ollut jo vuosia tapana sisältää erilaisia viittauksia yhtiön muihin elokuviin, sarjakuviin, peleihin jne. Näitä viittauksia kutsutaan "easter eggeiksi" ja ne voivat usein olla vaikeasti bongattavia, sillä ne on yritetty piilottaa hyvin. Tämän leffan viittauksia on aika vaikea kutsua "easter eggeiksi", sillä yhdessä pitkässä kohtauksessa nähdään jättimäinen määrä hahmoja Disneyn vanhoista animaatioista, kuten myös Disneyn omistuksessa olevien yhtiöiden elokuvista. Trailerit ovatkin jo näyttäneet, että leffassa esiintyy kaikki ikoniset Disney-prinsessat ja mikä parasta, suurinta osaa heistä ääninäyttelee alkuperäiset näyttelijät! Lumikkina kuullaan leffan käsikirjoittaja Pamela Ribon, sillä hahmon alkuperäinen esittäjä Adriana Caselotti menehtyi jo vuonna 1997. Tuhkimon ja Prinsessa Ruususenkaan alkuperäiset ääninäyttelijät eivät tee paluuta, mutta heitä esittävät Jennifer Hale ja Kate Higgins ovat esittäneet hahmoja vuosien varrella jo aiemmin. Muuten leffassa kuullaan Jodi Benson Pienen merenneidon (The Little Mermaid - 1989) Arielina, Paige O'Hara Kaunotar ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) Bellenä, Linda Larkin Aladdinin (1992) prinsessa Jasminena, Irene Bedard Pocahontasina, Ming-Na Wen Mulanina, Anika Noni Rose Prinsessa ja sammakon (Princess and the Frog - 2009) Tianana, Mandy Moore Kaksin karkuteillä -leffan (Tangled - 2010) Tähkäpäänä, Idina Menzel ja Kristen Bell Frozen - huurteisen seikkailun (Frozen - 2013) Elsana ja Annana, sekä uusimpana Auli'i Cravalho Vaianana.

Kuten jo alussa sanoin, Räyhä-Ralf valloittaa internetin -leffan traileri sai elokuvan näyttämään enemmän mainokselta kuin kunnon leffalta. Seikkaileminen tunnetuissa sovelluksissa, kuten eBayssa, Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja YouTubessa toi vahvasti mieleen Emoji-elokuvan, eikä todellakaan voi olla hyvä juttu, jos elokuva tuo mieleen sen hirvityksen. Tähän vielä päälle, että leffa vaikutti myös vahvasti mainostavan Disneyn muita elokuvia, epäilin leffan saamia kehuja. Olenkin todella huojentunut, ettei Räyhä-Ralf valloittaa internetin ole sellainen kuin pelkäsin. Vaikka eBay on isossa osassa tarinaa, eivät sovellukset ole tarinan kannalta tärkeitä, vaan yksinkertaisesti asioita, mihin internetissä oikeastikin törmää. Pidin todella paljon siitä, että elokuva ottaa oikeasti kantaa internet-kulttuuriin. Kuinka ihmiset puhuvat kommenttipalstoilla ilman mitään suodatinta, kuinka yritykset käyttävät hävyttömästi click bait -otsikoita kalastellakseen näyttökertoja, kuinka jokin täysin outo asia nostetaan suosioon ja kuinka se jokin katoaa suosiosta lähes välittömästi uuden asian noustessa tilalle. Elokuva sisältääkin tärkeitä opetuksia internetistä niin lapsille kuin aikuisillekin ja toivon todella, että monet vanhemmat pohtivat internet-käyttäytymistään elokuvan nähtyään.

Disneyn omien hahmojen ja yhtiöiden lisääminen taas tuntuu hieman mainostamiselta, sillä sitä ei oikeastaan tarvitsisi mukaan ja tarina toimisi ilmankin näitä hahmoja. Onneksi tähän mainostamiseen on saatu iso määrä itseironiaa mukaan ja Disney tuntuukin heittävän vitsiä itsestään, mikä on aivan mahtavaa. Elokuva vitsailee prinsessaleffojen kaavamaisuudesta ja jättiyhtiön asemasta tämän päivän elokuvakulttuurissa. Filmi heittää huumoria myös hieman fanienkin kustannuksella, mikä on aikamoinen temppu. Muutenkin Räyhä-Ralf valloittaa internetin on todella hauska leffa. Huumoria riittää tälläkin kertaa kaikenikäisille ja vitsejä syntyy niin fyysisestä kohelluksesta kuin nokkelasta sanailusta. Seikkailuhenkeä ei todellakaan puutu ja mukana on muutama koukuttavan vauhdikas ja hieman jännittävä kohtaus. Elokuvassa on myös tärkeitä teemoja ystävyydestä. Tämä onnistuu tekemään leffasta paikoitellen aidosti liikuttavan, joten herkimpien kannattaa varautua kyyneliin. Joitakin juoniaukkoja filmiin harmillisesti mahtuu - isoimpana se, että eräs paha voima on tuntunut unohtuneen tekijöiltä käsikirjoitusvaiheessa leffan lopussa. Näistä huolimatta Räyhä-Ralf valloittaa internetin on oikein mainio ja erittäin viihdyttävä jatko-osa.

Ja tietysti kun kyseessä on Disney-leffa, on Räyhä-Ralf valloittaa internetin visuaalisesti mielettömän näyttävä teos. Animaatiojälki on huippuluokkaa ja laajat kuvat internetmaailmasta ovat täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Animaattorit ovat tehneet myös hyvää työtä luodessaan klassisista Disney-hahmoista 3D-versiot. Edellisen osan tavoin tämäkin leffa leikittelee eri tyyleillä, kun hahmot seikkailevat eri paikoissa ja erinomaista vastapainoa kaikkeen muuhun elokuvassa nähtävään tuo rosoinen ja ankea Teuraantie-peli, josta on saatu samanaikaisesti todella realistinen ja hauskan yliampuva. Värejä käytetään upeasti läpi leffan ja kaikin puolin filmi on puhdasta silmäkarkkia. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Phil Johnstonin ja Pamela Ribonin käsikirjoitus vaatisi vielä viilaamista, mutta jo tällaisenaan kaksikko on saanut aikaiseksi mielenkiintoisen tarinan, hyvin kirjoitetut hahmot ja syvällisiä teemoja. Johnston toimii myös toisena ohjaajana edellisen osan ohjanneen Rich Mooren kanssa, ja he ovat tehneet erittäin mainiota työtä luodessaan tunnelmaa ja pitäessään edellisen osan hengen yhä mukana.

Yhteenveto: Räyhä-Ralf valloittaa internetin on aika selvästä mainostuksesta huolimatta oikein hyvä jatko-osa, mikä viihdyttää alusta loppuun. Seikkailua, huumoria ja jännitystä riittää kaikenikäisille, minkä lisäksi filmi onnistuu olemaan myös hieman liikuttava. Elokuva syventyy hyvin Nellin hahmoon ja on oiva ratkaisu, että hän onkin tällä kertaa enemmän tarinan keskiössä kuin paikoitellen ärsyttävän itsekäs Räyhä-Ralf. Ralf ei onneksi ole kaiken aikaa rasittava, mutta hänestä löytyy usein sellaisia piirteitä, joita filmin aikana tietty yritetään korjailla. Leffalla on myös hyvää sanomaa internet-kulttuurista ja toivonkin monien aikuiskatsojien pohtivan omaa käyttäytymistä netissä elokuvan näkemisen jälkeen. Tarina ei välttämättä tarvitsisi kaikkia tuttuja hahmoja Disneyn muista elokuvista, mutta valehtelisin, jos sanoisin, etten innostunut nähdessäni näitä kaikenlaisia tyyppejä samassa leffassa. Animaatiojälki on tietty aivan huikeaa läpi elokuvan. Mukaan mahtuu muutamia asioita, joita käsikirjoituksessa olisi voinut miettiä pidemmälle tai uudestaan, mutta muuten Räyhä-Ralf valloittaa internetin on erittäin oivallinen leffa ja suosittelen sitä kaikille ensimmäisestä osasta pitäneille.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset. Disney-fanien on aivan pakko jäädä katsomaan ne, sillä luvassa on jotain todella erityistä...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
Ralph Breaks the Internet, 2018, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios

Arvostelu: Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph - 2012)

RÄYHÄ-RALF

WRECK-IT RALPH

Ohjaus: Rich Moore
Pääosissa: John C. Reilly, Sarah Silverman, Jack McBrayer, Jane Lynch, Alan Tudyk, Mindy Kaling, Ed O'Neill, Adam Carolla, Horatio Sanz, Joe Lo Truglio ja Rich Moore
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 7

Wreck-It Ralph, eli suomalaisittain Räyhä-Ralf on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 51. osa. Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle jo 1980-luvulla ja sen produktio kulki eri nimillä, kuten "High Score", "Joe Jump" ja "Reboot Ralph" parin vuosikymmenen ajan. Vasta 2000-luvulla projekti lähti tosissaan käyntiin. Elokuvan tekijät ottivat paljon vaikutteita eri peleistä ja saivat monet isot peliyhtiöt kiinnostumaan leffan sponsoroinnista. Näyttelijät saatiin roolitettua ja animaattorit rupesivat hommiin. Lopulta Räyhä-Ralf sai ensi-iltansa marraskuussa 2012 (Suomeen leffa tosin saapui jostain syystä vasta helmikuussa 2013) ja se oli iso hitti, mitä kriitikotkin kehuivat. Elokuva voitti myös useita palkintoja ja oli ehdolla mm. parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta. Itse en kuitenkaan käynyt katsomassa Räyhä-Ralfia vielä, kun se ilmestyi, vaan näin sen vasta loppuvuodesta 2013, kun vuokrasin sen ystäväni kanssa. Mielestäni leffa oli aika keskinkertainen, mutta ostin sen silti muiden Disney-klassikoiden kanssa ja toisella katselukerralla pidin siitä enemmän. Siitä on kuitenkin pitkä aika ja olin jo melkein unohtanut elokuvan olemassaolon, kun kuulin, että se saisi jatkoa. Ja nyt, kun Räyhä-Ralf valloittaa internetin (Ralph Breaks the Internet - 2018) on saamassa ensi-iltansa, päätin katsoa ensimmäisen leffan uudestaan ja kirjoittaa siitä samalla arvostelun.

Pelihallin "Fixari-Felix Jr." -pelissä asustava Räyhä-Ralf on pelinsä pahis. Hän on kuitenkin kyllästynyt hommaansa ja siihen miten muut suhtautuvat häneen, joten hän päättää lähteä seikkailulle eri peleihin, todistaakseen että hänkin voi olla sankari.

Elokuvan päähenkilö on tietty sen nimikkohahmo Räyhä-Ralf (äänenä John C. Reilly), joka ei nimestään ja jättimäisistä tuhoajakäsistään huolimatta ole kovin räyhäävä. Kolmenkymmenen vuoden ajan Räyhä-Ralf on joutunut tyytymään osaansa pelinsä hahmojen inhokkina. Joka päivä hänet heitetään katolta mutaan, minkä lisäksi hän joutuu asumaan kaatopaikalla, sillä muut pelihahmot eivät huoli häntä kattohuoneistoonsa. Heti alusta alkaen Ralf saa katsojan sympatiat puolelleen, jolloin hänen seikkailuunsa lähtee helposti mukaan. Ralf on erinomaisesti kirjoitettu päähenkilö, vaikka paikoitellen hänen toimensa tuntuvatkin todella itsekkäiltä.
     "Fixari-Felix Jr." -pelin päähenkilö on taas sen nimikkohahmo Fixari-Felix Jr. (Jack McBrayer). Hän on oikein mukava heppu ja tuo iloa ihmisten elämään... jos ei siis lasketa sitä, ettei hänkään halua Räyhä-Ralfia kattohuoneistoon asumaan. Fixari-Felix Jr:llekin on onneksi kirjoitettu hyvä hahmokaari, jolloin hän alkaa tarinan aikana huomata, kuinka kaltoin Ralfia on kohdeltu. Tämän lisäksi hahmolle on kirjoitettu muutakin hauskaa tekemistä, mikä tekee hänestäkin pidettävän.
     Eri peleissä Räyhä-Ralf kohtaa erilaisia hahmoja. "Sankarin duuni" -scifisotapelissä Ralf joutuu tekemisiin kylmän kersantti Calhounin (Jane Lynch) kanssa, kun taas värikkäässä karkkikilpa-ajopeli "Sokerihuumassa" Ralf tapaa innokkaan Nelli Karamellin (Sarah Silverman) ja pelin johtajan Karkkikunkun (Alan Tudyk). Jokainen kolmesta hahmosta on omalla tavallaan mielenkiintoinen ja he ovat myös hauskasti erilaisia toisistaan. Kersantti Calhoun vannoo sotaa karmivia robottiötökkä kybugeja kohtaan, kun taas Nelli unelmoi autokilpailun voittamisesta ja Karkkikunkku on hieman pöljä. Jokaiselle on onnistuttu luomaan kiinnostavaa taustatarinaa ja on aivan mahtavaa, kuinka heihin, Ralfiin ja Fixari-Felix Jr:iin on todella panostettu.
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. "Sokerihuuman" ylimielinen kilpa-ajaja Toffiina (Mindy Kaling), Karkkikunkun neuvonantaja hapankarkki-Bill (äänenä elokuvan ohjaaja Rich Moore), herkkupoliisit Wynchell (Adam Carolla) ja Duncan (Horatio Sanz), sekä "Sankarin duunin" sotilas Markowski (Joe Lo Truglio). Pelihallin omistajaa, herra Litwakia ääninäyttelee Moderni perhe -sarjasta (Modern Family - 2009-) tuttu Ed O'Neill.

Isona positiivisena yllätyksenä minulle tuli, että pidin Räyhä-Ralfista paljon enemmän kuin aiemmin. Jostain syystä minulta kesti kauan nähdä, kuinka mahtava teos onkaan kyseessä. Elokuva nappaa katsojan heti mukaansa hauskan ideansa, loistavien hahmojensa ja erinomaisesti luodun maailmansa ansiosta. Vaikka pelihallit eivät enää ole sellainen asia, mitä nykypäivän lapset tunnistaisivat, lähtevät hekin varmasti mukaan seikkailemaan eri peleihin. Räyhä-Ralfin peli "Fixari-Felix Jr." on hauskasti saatu näyttämään 8-bittiseltä peliltä, missä kaikki on kulmikasta ja hahmot liikkuvat todella tönkösti ja takellellen. "Sokerihuuma" taas on täynnä vauhtia, värikkyyttä ja iloisuutta karkkimaisemiensa ja autokilpailujensa kanssa. "Sankarin duuni" tuo hienoa kontrastia näihin synkällä ja pelottavalla futuristisella sodallaan kybugeja vastaan. Maailmat ovat hyvin erilaisia ja todella kiehtovia, jolloin niitä on mahtavaa päästä tutkimaan. Jotkut katsojat saattavat harmistua, ettei leffa sen enempää kiertele eri peleissä, mutta omasta mielestäni on parasta, että elokuva panostaa täysillä näihin peleihin ja antaa niiden kautta kaikkensa.

Elokuva on täynnä vauhtia ja hauskoja hetkiä. Alkupää leffasta kuluu erilaisten pelivitsien kanssa, mistä monet pelaajat varmasti innostuvat, kun taas loppupäässä keskitytään enemmän karkkiläppään. Paikoitellen erilaisten herkkutuotteiden, kuten Oreon, Nesquikin ja Mentosin tuotesijoittelu häiritsee, mutta tavallaan ne on ihan nokkelasti ujutettu mukaan. Vanhempia varmasti naurattaa pelipahisten terapiakerho, kun taas koko perhe voi naureskella erilaiselle toilailulle. Mukana on myös pari yllättävänkin nerokasta sanaleikkiä. Leffa ei kuitenkaan ole pelkkää turbovauhdilla kiitämistä, vaan se osaa pysähtyä oikeissa kohdissa ja rauhoittua. Ja kun elokuvan hahmot ja maailma ovat niin hyvin luotuja, ne muuttuvat katsojan silmissä tärkeiksi, jolloin surullisemmat hetket oikeasti koskettavat. En edes muistanut, kuinka liikuttava leffa onnistuu parissa kohtaa olemaan. Leffan yllättävä romanttinenkin puoli on mainiosti luotu. Tarinaan on myös saatu oivallisia käänteitä mukaan ja erilaiset paljastukset hoidetaan erinomaisesti. Muutenkin tarina kerrotaan erittäin hyvin ja leffassa on hyviä teemoja siitä, onko pahuus aina pahasta, vai voiko pahakin olla hyvä? Kaiken kaikkiaan Räyhä-Ralf on siis aivan loistokas teos koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen!

Kuten on jo pystynyt päättelemään, Räyhä-Ralf on visuaalisesti aivan huikea. Animaatiojälki on häikäisevää katseltavaa ja kuten jo sanoin, leffa leikkii värien kanssa taidokkaasti. Elokuva on täynnä hienoja yksityiskohtia aina hahmojen yksittäisistä hiuskarvoista taustalla näkyviin maisemiin. Leffaa tekisikin välillä mieli pysäytellä, jotta pääsee tutkimaan, mitä kaikkea kuvasta voi löytää. Käsikirjoittajakaksikko Jennifer Lee ja Phil Johnston ovat tehneet hienoa työtä tarinan ja hahmojen kanssa, ja he ovat oikeasti tuoneet sisältörikkautta kaikkeen mukaan. Ohjaaja Rich Moore luo mahtitunnelmaa läpi leffan. Säveltäjä Henry Jackman on myös päässyt pitämään hauskaa ja hän on luonut erilaisia pelimusiikkeja läpi vuosikymmenten. Musiikkien mahtavuuden huomaa, kun niihin alkaa oikeasti kiinnittää huomiota leffan aikana. Äänimaailma on muutenkin erittäin hyvin rakennettu.

Elokuva ei ole musikaali, kuten monet muut Disney-animaatiot, mutta Disneyn tuttuun tapaan on tämäkin leffa täynnä piiloviittauksia kaikkeen muuhun. Pelinörtit ilahtuvat nähdessään tuttuja hahmoja eri peleistä, kuten "Marion" (1981-) Bowser-pahiksen, Sonic the Hedgehogin, Q*bertin ja Pac-Manin. Litwakin pelihallista löytyy myös pelejä elokuvista ja sarjoista, kuten Star Wars (1977-) ja Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (Teenage Mutant Ninja Turtles - 1987-1996). Myös Disneyn omiin animaatioihin löytyy viittauksia. Jättimäisestä pelihahmojen yhteiskäytävästä voi bongata Tiny-dinosauruksen Riemukas Robinsonin perhe -leffasta (Meet the Robinsons - 2007), Bellen Kaunottaresta ja hirviöstä (Beauty and the Beast - 1991), sekä Auroran Prinsessa Ruususesta (Sleeping Beauty - 1959). Roinakasan seasta loikkaa esiin torakka Pixarin WALL-E:stä (2008), pelihallin ulkopuolella näkyvässä kyltissä on kuva Mikki Hiirestä ja yhdessä bilekohtauksessa voi nähdä Skrillexin, joka teki elokuvaan kappaleen "Bug Hunt".

Lisämateriaalina elokuvan Blu-ray -julkaisulla on poistettuja kohtauksia, hauskoja mainoksia leffan kolmelle pelille, teattereissa elokuvan yhteydessä näytetty suloinen lyhytelokuva "Paperman", sekä vartin kestävä, elokuvan teosta kertova "Bit by Bit: Creating the Worlds of Wreck-It Ralph". Yhteensä katsottavaa on noin 40 minuuttia.

Yhteenveto: Räyhä-Ralf on mahtava seikkailu pelien maailmassa. Elokuvan hahmot ovat fantastiset ja hauskalla tavalla erilaiset toisistaan, mikä tekee heistä muistettavat. Räyhä-Ralf on erinomaisesti kirjoitettu päähenkilö ja hänen tapaamistaan hahmoista etenkin Nelli Karamelli ja kersantti Calhoun ovat hauskoja. Leffan maailma on todella kiehtovasti luotu ja sen pelit ovat hienosti erilaiset, jolloin filmiin saadaan yhdistettyä erilaisia genrejä. Perheen pienimmille lapsille "Sankarin duuni" -peli saattaa tosin olla liiankin jännittävä kybugiensa ja synkkyydensä vuoksi. Muitakin jännittäviä hetkiä on luvassa, mutta vastapainona on tietty iso annos hyvää huumoria, vauhdikasta seikkailua ja hieman romantiikkaakin, unohtamatta koko perheen elokuville tärkeitä sanomia ja teemoja. Animaatiojälki on tuttuun Disney-tyyliin aivan huikeaa. Värien käyttö ja pienet yksityiskohdat tekevät leffasta visuaalisesti erittäin kiehtovan. Suosittelenkin Räyhä-Ralfia todella lämpimästi koko perheen yhteiseen leffahetkeen, sillä siitä voi nauttia kaikenikäiset - entistäkin enemmän jos pelaaminen on lähellä sydäntä. Innolla jään odottamaan, mitä Ralfin uusi seikkailu tulee tarjoamaan...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Wreck-It Ralph, 2012, Walt Disney Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Zootropolis - eläinten kaupunki (Zootopia - 2016)

ZOOTROPOLIS - ELÄINTEN KAUPUNKI

ZOOTOPIA

Ohjaus: Byron Howard ja Rich Moore
Pääosissa: Ginnifer Goodman, Jason Bateman, Idris Elba, Jenny Slate, Nate Torrence, Bonnie Hunt, Don Lake, J.K. Simmons, Octavia Spencer, Alan Tudyk, Raymond S. Persi, Tommy Chong ja Maurice LaMarche
Genre: animaatio
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Minun mielestäni Pixarin elokuvat ovat yleisesti parempia kuin Walt Disneyn animaatiot. Ne ovat syvällisempiä, niiden animointi on hulppeampaa ja niiden hahmot ovat moniulotteisia. Pixarin Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015) jälkeen ajattelin, ettei mistään voisi tulla yhtä hienoa ja syvällistä animaatiota, ainakaan pitkiin aikoihin. Tänä vuonna olin eniten innoissani Pixarin tulevasta Doria etsimässä -elokuvasta (Finding Dory - 2016), jolloin muiden yhtiöiden animaatiot eivät innostaneet samalla lailla. Esimerkiksi DreamWorksin Kung Fu Panda 3 (2016) jäi kokonaan näkemättä ja innostukseni Blue Sky Studiosin Ice Age 5: Törmäyskurssilla -leffaa (Ice Age: Collision Course - 2016) kohtaan väheni hieman. Zootopian (joka kulkee jostain syystä Euroopassa Zootropolis-nimen alla ja johon on Suomessa lisätty vielä nimi "Eläinten kaupunki") kävin kuitenkin katsomassa ensi-illassa, kun se ilmestyi maaliskuussa. Ennen kuin kerron koko mielipiteeni, niin pakko sanoa, että jos en olisi mennyt katsomaan tätä elokuvateatterissa, minua olisi ärsyttänyt se suunnattomasti todella kauan.

Vastoin kaikkien ennakkoluuloja, Judy Hoppsista tulee Zootropoliksen ensimmäinen jänispoliisi. Hän pääseekin samantien toimintaan, kun nisäkkäitä alkaa mystisesti katoilla.

Elokuvan pääosassa nähdään Judy Hopps, jonka äänenä kuullaan Ginnifer Goodwin. Muiden pupujen ryhtyessä porkkanoiden viljelijöiksi, Judylla on unelmana ryhtyä poliisiksi ja monet tekevät hänestä pilkkaa, sillä yksikään pupu tai mikään pienikokoinen eläin ei ole päässyt poliisiksi. Judy pääsee näyttämään heille, mistä hänet on tehty, on ryhmänsä paras ja hänet ylennetään itse pääkaupunki Zootropoliksen poliisivoimiin. Judy on todella hyvä päähenkilö, sillä hän on samaistuttava, kiinnostava, rohkea ja täynnä energiaa, jolloin katsojakaan ei halua luovuttaa tiukkojen tilanteiden sattuessa. Judylla on myös hieman näsäviisaampi puoli, mutta niin on monissa "kivoissa ihmisissäkin". Hän on yksi parhaista naissankareista elokuvissa pitkään aikaan ja hän on kuitenkin "vain" animoitu pupu! Kyllä Disneylla näköjään osataan käsitellä hahmoja. Judyn vanhempia, Bonnie ja Stu Hoppsia, esittävät Bonnie Hunt ja Don Lake. Vanhemmat ovat hauskoja ja hieman noloja, mutta he selkeästi rakastavat tytärtään, vaikka tämä tekee heidän mielestään väärän päätöksen uravalinnassaan.
     Judyn avuksi tulee vasten tahtoaan kettu nimeltä Nick Wilde, jota ääninäyttelee Jason Bateman. Nick on huijari, jonka uhriksi Judy joutuu, joka on yksi syy, miksi Judy pakottaa juuri Nickin auttamaan häntä. Nick on myös hyvä hahmo, sillä hän on moniulotteinen ja hänestä oppii uusia asioita läpi elokuvan.

Tärkeimmät poliisihahmot ovat puhveli Bogo, joka on poliisilaitoksen pomo, sekä donitseja rakastava gepardi Benjamin Clawhauser. Bogoa ääninäyttelee Idris Elba, joka on ollut kiireinen pahisroolien kanssa tänä vuonna elokuvissa Viidakkokirja (The Jungle Book - 2016) ja Star Trek Beyond (2016). Tässä hän on kuitenkin hyvis ja vaikka hahmo välillä ärsyttääkin, Bogo on silti hyvä hahmo ja Elban ääni sopii häneen täydellisesti. Ärsyttävin hahmo on Clawhauser, jonka äänenä kuullaan Nate Torrence. Hän on todella äänekäs ja selkeästi hauska hahmo lapsille, mutta aikuiset eivät mitä luultavimmin riemastu yhtä paljon hänestä. Toisin kuin gepardit yleensä, Clawhauser ei ole nopea ja hänet nähdäänkin suurimmaksi osaksi vastaanottotiskinsä takana syömässä donitsejaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Zootropoliksen pormestari Lionheart (J.K. Simmons), lammasapulaispormestari Bellwether (Jenny Slate), hölmö jakki Yax (Tommy Chong), varasteleva lumikko Duke Weaselton (Alan Tudyk), erittäin hidas laiskiainen Flash (Raymond S. Persi), mafioso Mr. Big (Maurice LaMarche), kadonneen saukon vaimo rouva Otterton (Octavia Spencer) ja poptähti Gazelle (Shakira). Näistä hahmoista selkeästi paras on Mr. Big, joka toimii lähinnä aikuisille, mutta lapset eivät ymmärrä hänen hauskuuttaan.

Elokuvan alussa kerrotaan, että aikoinaan petoeläimet jahtasivat saaliseläimiä, mutta nykyään siihen on saatu muutos. Pienestä jäniskaupunki Kaninkolosta Judy lähtee kohti suurta maailmaa, vanhempiensa varoituksista huolimatta. Zootropoliksessa kaikki nimittäin elävät harmoniassa... tai niin Judy ainakin luulee. Ei pelkästään kaupungissa ole rikollisuutta, mitä ilman ei poliisejakaan oikeastaan olisi, vaan siellä esiintyy myös syrjintää lajin, koon ja sukupuolen takia, eli rasismia. Muut poliisit eivät ota Judya tosissaan tämän ollessa pupu - eikä vain pupu, vaan pieni pupu ja vieläpä pieni naispupu. Judy laitetaan valvomaan pysäköintiä, eli parkkipirkoksi, mikä loukkaa häntä syvästi. Siinä hommassa hän myös huomaa, ettei kunnioitusta heru kaupunkilaisiltakaan, Judyn sakottaessa heitä. Hän ei saa ottaa tutkinnan alle kadonneita eläimiä, mutta lopulta pakottaa itsensä mukaan tutkintaan, löytäessään vihjeitä enemmän kuin muut poliisit.

Omasta mielestäni Judyn unelmien toteuttaminen ja hänen muuttumisensa henkilönä matkan varrella on tarinan ydin ja poliisitutkinta on enemmän sivuosassa, vaikka tässä keskitytäänkin siihen paljon. Joissain elokuvissa on ongelmana, että niissä on hyvät tarinat, mutta hahmot jäävät mitäänsanomattomiksi ja joissain ongelmana on taas, että heikot tarinat jäävät hyvien hahmojen jalkoihin. Disneylla on vuosien varrella käynyt kumpaakin, mutta Zootropolis - eläinten kaupunki saa sekä tarinan, että hahmot kulkemaan täydellisesti käsi kädessä, jolloin kumpikaan ei tunnu ylimääräiseltä ja kumpikin auttaa toista eteenpäin. Koko tutkintaprosessi on erittäin kiinnostava, mutta todellisuudessa se on enemmänkin vain tapa kuljettaa Judyn ja Nickin ystävyyttä eteenpäin, joka välittyy vahvasti katsojille. Myös muitakin tunteita saadaan toimivasti välitettyä yleisölle.

Olen muutamaan otteeseen kutsunut tätä elokuvaa "Walt Disneyn Pixar-elokuvaksi" tai "Vuoden 2016 Inside Outiksi", sillä tämä on paljon syvällisempi kuin suurin osa Disney-elokuvista ja enemmän aikuisten makuun - aivan kuten Inside Out - mielen sopukoissa. Vaikka kyseessä on animaatioseikkailu, jossa on hölmöjä juttuja ja söpöjä eläimiä, niin se on vain kuori, jonka alta paljastuu tosiaan eläinkulttuurin rasismia, piratismia ja viittauksia muihinkin nykypäivän ongelmiin, sekä monia vitsejä varttuneemmille. Viittauksia on esimerkiksi Kummisetä-elokuvaan (The Godfather - 1972), sekä Breaking Bad -sarjaan (2008-2013), joita lapset eivät edes voisi ymmärtää. Niiden lisäksi on heittoja, jotka viittaavat jollain lailla esimerkiksi seksiin, kuten mittari, joka näyttää Kaninkolon populaation kasvavan kaiken aikaa. Silti lapset voivat tietysti nauttia elokuvasta, sillä se sisältää seikkailuja, jännitystä ja loistavan opetuksen erilaisuuden hyväksymisestä ja siitä, etteivät ennakkoluulot ole hyvästä.

Zootropoliksen maailmaan on saatu mukaan asioita, joita esiintyy todellisessa maailmassa ja niitä on hieman muutettu sopimaan eläinhahmoihin. Esimerkiksi Judylla on puhelin, jonka merkki muistuttaa erittäin paljon Applen logoa, mutta omena on vaihdettu porkkanaan. On myös olemassa kirjoittamaton sääntö, että vain puput voivat kutsua toisiaan söpöiksi ja muiden lausumana se ei ole kovin hyväksyttävää. Monet hahmot ovat sellaisia eläimiä, mitkä sopivat tiettyihin luonteenpiirteisiin. Erittäin vahvana tämä tulee esille ketuista, joita pidetään viekkaina ja lurjuksina. Tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät elokuvan maailmasta rikkaan, puhumattakaan kaikista pienistä yksityiskohdista, joita ruudulla näkee kaiken aikaa. Elokuva on animoitu uskomattoman hienosti. Itse kaupunki näyttää todella tyylikkäältä ja kaiken suunnitteluun on selvästi käytetty paljon aikaa. Eläinten karvat näkyvät tarkasti ja esimerkiksi vesi näyttää täysin realistiselta. Disney-tyyli on vahvasti läsnä, mikä on tietysti hyvä asia. Siinä on myös viittauksia muihin Disney-elokuviin, kuten Kaksin karkuteillä (Tangled - 2010), Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph - 2012), Frozen - huurteinen seikkailu (Frozen - 2013), Big Hero 6 (2014) ja tuleva Vaiana (Moana - 2016). Tuttu Mikki Hiiren pään siluetti on nähtävissä useasti ja hahmon voi nähdä vilahtavan leluna lastenrattaissa.

Elokuvan ovat ohjanneet Byron Howard ja Rich Moore, jotka ovat tehneet huikeaa työtä sen parissa. Howard on aiemmin ollut ohjaamassa Kaksin karkuteillä ja Moore ohjasi Räyhä-Ralfin, joten Disneylle työskentely ei tule täysin uutena asiana kummallekaan. Tarinaa suunnittelivat seitsemän ihmistä, joista kaksi käsikirjoittivat lopullisen version. Ei ihme, että niin monta ihmistä on tarvittu, sillä lopputulos on niin monipuolinen. Musiikin sävellyksestä vastaa Michael Giacchino ja vaikka olen kaksi kertaa katsonut elokuvan, en ole erityisemmin jämähtänyt kuuntelemaan itse musiikkia, mutta hyvin se silti toimii taustalla. Elokuvassa kuullaan myös Shakiran esittämä kappale "Try Everything". Elokuva tosiaan on alkuperäiseltä nimeltään Zootopia, mutta Euroopassa se kulkee nimellä Zootropolis. Kaikki repliikit, joissa mainitaan Zootopia, täytyi äänittää toisen kerran Zootropolikseksi eurooppalaiseen versioon elokuvasta.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on eläinten tutkimisesta kertova "Research: A True-Life Adventure", muita vaihtoehtoisia tarinaversioita esittelevä "An Origin Story of an Animal Tale", musiikin teosta kertova "Scoretropolis", sekä lyhyt katsaus viittauksista muihin Disney-elokuviin nimeltä "Z.P.D. - Forensic Files". Mukana on myös poistettuja kohtauksia, selityksiä poistetuista hahmoista, "Try Everything" -musiikkivideo ja "Zoology: The Roundtables", joka käsittelee kolmessa osassa elokuvan hahmoja, paikkoja ja animointia.

Yhteenveto: Zootropolis - eläinten kaupunki on huikean hieno elokuva. Sen maailma on erittäin tarkkaan suunniteltu, kuten ovat myös sen päähenkilöt Judy Hopps ja Nick Wilde. Hahmot ja tarina toimivat täydellisesti yhdessä. Tämä on mielestäni tähän mennessä vuoden paras elokuva! Se ei ole ihan täydellinen ja isoin ongelmani on todellisen pääpahiksen paljastuminen, joka on aika hölmö ja ennalta-arvattava ratkaisu. Sen voi toisaalta katsoa sormien läpi, ottaen huomioon kyseessä olevan lapsille tehty elokuva - joka on silti mielestäni ennemminkin aikuisten tarina puettuna kirkkaisiin väreihin ja söpöihin eläinhahmoihin. Jännittäviä kohtia löytyy elokuvasta, sekä toimintaa. Turhat romanssit on älytty säästää Disneyn prinsessapätkiin ja tässä onkin kyse puhtaasta ystävyydestä. Elokuvan teemat ovat mielestäni hyvä lisä ja rasismin ja ennakkoluulojen lisäys ja pohdiskelu tällaiseen elokuvaan on mielestäni loistava päätös, sillä silloin katsoja ei pidä Zootropolista täysin satumaana, kun sielläkin on vakavia ongelmia, joista tosimaailmassakin kärsitään. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille ja uskon, että jokainen voi nähdä tässä sen hienouden. Tavallaan toivon, ettei tälle väännetä turhaan jatkoa, mutta jos tekijät keksisivät yhtä hienon tarinan, niin olisi hienoa nähdä tutut hahmot jälleen ja siinä voitaisiin laajentaa maailmaa. Zootropoliksessa on nimittäin useita vyöhykkeitä ja tässä nähdään niistä vain muutama. Olen aika varma, että tämä tulee voittamaan parhaimman animaation Oscar-palkinnon ensi vuonna. Toisaalta en ole vielä nähnyt paljon kehuttua Doria etsimässä...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.sumnersuntheatre.com
Zootopia, 2016, Walt Disney Pictures