Idioluutio (Idiocracy - 2006) - elokuva-arvostelu

IDIOLUUTIO

IDIOCRACY

Ohjaus: Mike Judge

Pääosissa: Luke Wilson, Maya Rudolph, Dax Shepard, Terry Crews, Andrew Wilson, Brad Jordan, Stephen Root, Justin Long, Thomas Haden Church ja Sara Rue

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Idiocracy, eli suomalaisittain Idioluutio on Luke Wilsonin tähdittämä komediaelokuva. Mike Judge sai idean elokuvaan jo 1990-luvun alkupäässä, vierailtuaan Disneylandissa perheensä kanssa ja nähtyään ihmisten typerää käyttäytymistä. Hän pohti, kuinka pitkälle tämä käytös eskaloituisi ja alkoi kirjoittaa käsikirjoitusta yhdessä Etan Cohenin kanssa, joka kulki työnimillä "The United States of Uhh-merica" ja "3001". Kuvaukset käynnistyivät vuonna 2004, mutta kun testiyleisöt reagoivat negatiivisesti näkemäänsä, leffalle tehtiin uusintakuvauksia vuonna 2005. Tuotantoyhtiö 20th Century Fox pelkäsi elokuvan menestyvän huonosti, eikä tiennyt mitä tehdä leffalle, kunnes lopulta yhtiö päätti antaa elokuvalle todella lyhyen teatterikierroksen ilman mainontaa ja Idioluutio saikin maailmanensi-iltansa 1. syyskuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Markkinoinnin puutteen ja minimaalisen teatterikierroksen takia elokuva oli taloudellinen floppi, mutta myöhemmin DVD-myyntien kautta leffa on noussut pienimuotoiseksi hitiksi ja vuosien varrella siitä on muodostunut kulttiklassikko. Itse näin Idioluution jo lapsena, kun se näytettiin meille koulussa. Pidin elokuvasta, mutten ole katsonut sitä uudelleen. Kun huomasin Idioluution täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen toistamiseen ja samalla arvostella elokuvan.

Täysin keskinkertainen mies Joe Bauers valitaan armeijan kokeiluun, jossa hänet syväjäädytetään, tarkoituksena herättää hänet tasan vuotta myöhemmin. Kokeilu menee kuitenkin pieleen ja Joe herää vasta vuonna 2505, vain huomatakseen, että ihmiskunta on tyhmentynyt huomattavasti ja hän on nyt maailman fiksuin.

Luke Wilson näyttelee Joe Bauersia, Yhdysvaltain armeijan kirjastonhoitajaa, jonka työnkuvaan kuuluu lähinnä vain istuskelu pöytänsä äärellä päivät pitkät. Joella ei ole parisuhdekumppania, elossa olevia sukulaisia, eikä oikeastaan edes kavereita, minkä lisäksi hän on totaalisen keskinkertainen heppu kaikin puolin. Niinpä hänet mielletään täydelliseksi valinnaksi uuteen Horros-kokeeseen, missä hänet syväjäädytetään, jotta hänet herätettäisiin vuotta myöhemmin, ilman että hänelle on tapahtunut muutoksia. Erään tapahtumaketjun seurauksena Joe herää kuitenkin vasta 500 vuotta myöhemmin. Wilson on passeli valinta hahmoksi, tulkiten hyvin Joen hämmästelyä, kun tämä tajuaa nukkuneensa puoli vuosituhatta ja että tulevaisuudessa hän on kaikessa keskinkertaisuudessaankin maailman älykkäin ihminen. Joe on ihan tykättävä tyyppi, jonka kanssa lähtee mielellään selvittämään, millaiseksi maailma on muuttunut viidessäsadassa vuodessa.

     Elokuvassa nähdään myös Maya Rudolph toisena kokelaana Ritana, joka herää pian Joen jälkeen, Dax Shepard urpona Fritona, jonka kodista Joe herää, Justin Long lääkäri Lexuksena, Stephen Root tuomari Hectorina, Terry Crews Yhdysvaltain presidentti Camachona, sekä Luken veli Andrew Wilson showmies Beef Supremena. Sivunäyttelijät esittävät tyhmiä hahmojaan varsin hupaisasti, sössöttäen vuorosanansa ja näyttäen hölmistyneeltä kaikelle, mitä Joe yrittää selittää. Crews on erityisen hauska presidenttinä.

Jotkut elokuvat vain paranevat vanhetessaan ja Idioluutio on yksi näistä leffoista. Valitettavasti tosin sen takia, että elokuvan esittämä tulevaisuudenkuva tuntuu vuosi vuodelta ajankohtaisemmalta ja realistisemmalta. Kun opiskelusta leikataan rahoitusta reippaalla kädellä, yltiökapitalismi rehottaa, kirjat vaihdetaan nopeaa ja hölmöä viihdettä tarjoaviin TikTok-videoihin, ihmiset turvautuvat tekoälyyn yhä arkisimmissakin askareissa ja maailmalla valitaan johtajiksi omaa etuaan ajavia höynäyttäjiä, ei ole ihme, että maailma on kulkemassa kohti Idioluutiota. Elokuva on ajoittain jopa ahdistava kuvaus, vaikka se onkin lähinnä kieli poskessa tehty satiiri. 

On hupaisaa seurata, kun Joe sulaa horroksestaan ja alkaa selvittää, millaiseen aikaan hän onkaan herännyt. Ihmiset ovat tyhmentyneet niin, että monet perusasiat ovat unohtuneet, sanavarasto on köyhtynyt, käytöstavoista ei ole tietoakaan, vesi on korvattu gatoradella, kaikki ravintolat tarjoavat pelkkää pikaruokaa, talous on romahtanut, misogynia on valloillaan ja maailman hittiviihdettä on elokuva nimeltä "Perse", joka tarjoaa juuri sitä, mitä nimi vihjailee: puolitoista tuntia videota ihmisen takapuolesta. Vaikka elokuva on täynnä tyhmiä juttuja, on itse leffa varsin nokkela. Se kaipaisi vielä hieman lisää älykkyyttä, jotta sen varoitussanoma olisi entistä ytimekkäämpää, mutta jo tällaisenaan Idioluutio toimii mainiosti. Vajaa puolitoista tuntia on myös oikein passeli mitta tälle, jolloin nämä urpot tulevaisuuden ihmiset eivät ala tosissaan syömään katsojan aivosoluja.

Ohjaaja Mike Judgen työ on lystikästä ja hän todella pitää hauskaa konseptinsa kanssa. Teknisesti Idioluutio ajaa asiansa, mutta esimerkiksi leffan tietokonetehosteet ovat ajoittain vaivaannuttavan huonot. Leffa on kuitenkin osaavasti kuvattu ja äänimaailma on pätevästi rakennettu Theodore Shapiron säveltämiä musiikkeja myöten. Tulevaisuuden huolimattomuudesta ränsistyneet miljööt on toteutettu oivallisin lavastein ja puvustuskin on veikeää. Hauska juttu muuten, että kun puvustajat etsivät hahmoille mahdollisimman typerän näköisiä kenkiä, he päätyivät tuolloin vielä vähemmän tunnettuun yritykseen, jonka tossuja he pitivät täysin naurettavina. Kyseinen yrityshän oli siis Crocs. 

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Idiocracy, 2006, Twentieth Century Fox, Ternion Pictures, Major Studio Partners

Arvostelu: CHIPS / Paskalakit pyörillä (2017)

CHIPS (2017)

PASKALAKIT PYÖRILLÄ

Ohjaus: Dax Shepard
Pääosissa: Michael Peña, Dax Shepard, Vincent D'Onofrio, Jessica McNamee, Rosa Salazar, Ryan Hansen, Adam Brody, Justin Chatwin, Kristen Bell ja Isiah Whitlock Jr.
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16

Aloitetaan sillä, että arvostetaan hetki CHIPSin upeaa, loistavaa ja suorastaan aivan täydellistä suomennosta: Paskalakit pyörillä. Vau. Ihan oikeasti vau. Yksi parhaista suomennoksista ikinä. Ei se liity oikein mitenkään alkuperäiseen englanninkieliseen nimeen, mutta milloin suomennokset oikeasti liittyvätkään? Nyt kun se asia on käyty läpi, niin itse asiaan: CHIPS perustuu kuusi tuotantokautta pyörineeseen televisiosarjaan CHiPs (1977-1983). Jo 2000-luvun alussa sarjasta yritettiin tehdä elokuvaa, mutta se ei koskaan tapahtunut. Vasta loppuvuodesta 2014 ilmoitettiin, että elokuva on toteutumassa ja että se ilmestyisi vuonna 2017. Itse en ollut kuullutkaan mistään CHIPSista, ennen kuin näin ensimmäisen trailerin. Se ei vielä erityisemmin vakuuttanut minua ja ajattelin, että kyseessä voisi olla yksi vuoden heikoimmista komedioista. Pidän kuitenkin toisesta pääosan esittäjästä, Michael Peñasta, joten päätin hänen takiaan mennä katsomaan leffan.

Soluttautunut FBI-agentti Castello ja alokas Jon Baker päätyvät moottoripyöräpoliisitiimiksi California Highway Patroliin. Heidän tehtävänään on löytää CHP:n mädät poliisit, jotka ovat tehneet aseistettuja ryöstöjä.

Michael Peña esittää FBI-agentti Castelloa, joka soluttautuu California Highway Patroliin nimellä Francis Poncherello. Castello on selkeästi taitava ja hyvä siinä, mitä tekee, mutta häneltä löytyy yksi ongelma. Hänellä on vakava seksiaddiktio ja etenkin nähdessään vähäpukeisia naisia, hänen keskittymisensä vaikeutuu huomattavasti. Tämä tuo hahmoon hauskan lisän, jolloin hän ei ole täydellinen töissään, vaikka niin tuntuu uskottelevan itselleen. Peña on tuttuun tapaansa mainio roolissaan.
     Alokas Jon Bakerina nähdään Dax Shepard, joka ei täysin vakuuta näyttelijänä. Leffan alkupäässä hän ei ole erityisen hauska, eikä hän ole kovin uskottava roolissaan. Onneksi hänen näyttelijätyönsä parantuu leffan aikana, jolloin häntä sietää katsoa. Jon ei ole kovin hyvä poliisihommissa: hän sakottaa liiankin innokkaasti, eikä osaa ampua. Kuitenkin hän osaa ajaa moottoripyörällä vaikka silmät kiinni, sillä hänellä on taustaa pyörästunttien parissa. Tästä on tietty suurta hyötyä, kun on moottoripyöräpoliisi.
     Pahispoliisien pomo on Daredevil-sarjasta (2015-) tutun Vincent D'Onofrion esittämä Ray Kurtz. Hahmolle annetaan ihan kelpo selitys, miksi hän on päätynyt ryöstelemään, mutta täysin hahmo ei vakuuta, vaikka D'Onofrio onkin hyvä näyttelijä. Ison kokonsa puolesta hän on myös uhkaava, etenkin kun vertaa häntä pienikokoisempiin Peñaan ja Shepardiin.
     Muita poliiseja ovat mm. Jessica McNameen näyttelemä Lindsey Taylor, johon Castello iskee silmänsä, Ryan Hansenin esittämä hömelö Brian Grieves, jonka Jon tuntee etukäteen ja Rosa Salazarin näyttelemä Ava, joka kiinnostuu Jonista.
     Elokuvassa nähdään myös Adam Brody Castellon entisenä parina Allenina, joka on vihainen Castellolle, Justin Chatwin Rayn huumeaddiktipoikana Reed Jr:na, Isiah Whitlock Jr Castellon äksyilevänä FBI-pomona ja Kristen Bell Jonin Karen-vaimona, joka selvästi pettää Jonia. Hauska fakta: tässä leffassa pariskuntaa näyttelevät Kristen Bell ja Dax Shepard ovat oikeastikin naimisissa.

Elokuvan alku, kun hahmoja esitellään, ei vielä täysin vakuuta. Agentti Castello vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta Jonin kohdalla pelkää, että häntä ei jaksaisi katsoa ollenkaan. Onneksi kun kaksikko päätyy tiimiksi ja lähtee ajelemaan moottoripyörillään ympäri kaupunkia etsien rikollisuutta, leffa lähtee vihdoin käyntiin. Aluksi he eivät tietenkään tule toimeen, mutta mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä enemmän he ystävystyvät. CHIPS on todella selkeä kaverikyttäpätkä monin puolin. Ei pelkästään sen takia, että pääosassa on kaksi poliisia, vaan monen juoniosion ja yleisen tunnelman takia. Päähahmojen kohdalla ei ole kovin omaperäistä, että toinen osaa paljon, kun taas toinen ei osaa kovin paljoa. Tietty jossain kohtaa käy kuitenkin selväksi, että siltä, joka osaa paljon, puuttuu jokin tarvittava taito, mikä taas löytyy siltä osaamattomalta, jolloin hahmot täydentävät toisiaan. Elokuva kierrättääkin useita tuttuja asioita eri leffoista, eikä oikeastaan ole mitään uutta. Mutta eikö se ole niin, että jos se ei ole rikki, niin mitä turhia korjaamaan? Onneksi leffasta on kuitenkin tehty yllättävän roisi, jolloin se erottuu muista samanlaisista.

CHIPSissa on nimittäin erikoisen raakoja kohtauksia mukana. Verta lentää ja yhdessä kohtaa eräältä hahmolta katkeää pää, mikä aiheutti koko yleisössä 'ohhoh!' -efektin. Leffassa on myös alastomuutta mukana, mikä sopii leffan vitseihin. Elokuva on täynnä läppää seksistä, sekä ihmisten sukukalleuksista. Jotkut vitsit ovat hieman mauttomia, mutta leffa onnistuu naurattamaan moneen otteeseen kestonsa aikana. Kohellushuumoriakin on mukana, joka ainakin itseäni naurattaa. Myös nokkelaa sanailua on aina hienoa kuunnella. Valitettavasti elokuva ei enää loppupäässä toimi samalla lailla. Mukana on tietty kohtaus, jossa pääkaksikolla ei mene erityisen hyvin, mutta sellaisistahan aina selvitään, jotta tarina saadaan päätökseensä. Loppuosio ei ole yhtä mukaansatempaava kuin aiemmin nähty tunti ja lopetus tuntuu hieman antikliimaksilta. Kuitenkin kyseessä on ihan kelpo komedia, jonka katsoo ainakin kerran. Mitään kovin ihmeellistä ei kannata odottaa.

Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut sen toinen päätähti, Jon Bakeria näyttelevä Dax Shepard, joka onnistuu ohjaustyössään mainiosti. Tuntuukin välillä siltä, että ehkä Shepardin olisi pitänyt pysyä kameran takana ja antaa jonkun toisen esittää hahmoa. Hän on myös käsikirjoittanut itselleen paljon hölmöjä kohtia, aivan kuin hän olisi yrittänyt säästellä itselleen parhaat naurut, mikä tuntuu tietty typerältä. CHIPS on kuvattu hyvin. Jotkut takaa-ajokuvat ovat jopa todella näyttäviä. Leikkaus sujuu myös mainiosti. Visuaaliset efektit eivät ole kaikin puolin mitä parhaimmat, mutta menevät yhdessä muun leffan kanssa. Äänitehosteet ovat hyvin mietittyjä. Musiikista vastaa Fil Eisler, mutta valitettavasti hänen työnsä ei jää jälkikäteen mieleen. Leffassa kuullaan myös tuttuja kappaleita, kuten Black Sabbathin "Paranoid" ja 2Pacin "California Love".

Yhteenveto: CHIPS on ihan toimiva komedia, jolla kestää lähteä käyntiin. Alku ei vielä täysin vakuuta, mutta onneksi leffa löytää hyvän suunnan, jonka se valitettavasti tuntuu menettävän loppupäässä. Michael Peña on hyvä roolissaan, mutta Dax Shepard ei ihan täysin vakuuta ja hän olisi voinut olla pelkästään kameran takana. Leffa on selvästi kaverikyttäpätkä, eikä olekaan millään lailla kovin omaperäinen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä se on yllättävän raaka ja hauska. Monet voivat kokea leffan vitsit hävyttöminä, mutta itse nauroin useasti, kuten varmasti monet muutkin. Jos kaipaa menevää komediaa, jonka voisi käydä vilkaisemassa kavereiden tai elämänkumppanin kanssa, niin CHIPS on ihan kelpo valinta. Sen voi myös käydä katsastamassa yksin, jos on vaikka tylsää ja taskusta löytyy kymmenen euroa. Leffateatterikäyntiä ei tarvitse tehdä, jos suurta kiinnostusta ei ole, sillä CHIPSin näkee kuitenkin jossain kohtaa vuokralta, televisiosta tai jostain striimipalvelusta.

Kirjoittanut: Joonatan, 23.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
CHIPS, 2017, Warner Bros. Pictures, Primate Pictures