Arvostelu: Kerro, kerro kuvastin (Mirror Mirror - 2012)

KERRO, KERRO KUVASTIN

MIRROR MIRROR

Ohjaus: Tarsem Singh
Pääosissa: Lily Collins, Julia Roberts, Armie Hammer, Nathan Lane, Danny Woodburn, Martin Klebba, Sebastian Saraceno, Jordan Prentice, Mark Povinelli, Joe Gnoffo, Ronald Lee Clark, Mare Winningham, Robert Emms, Alex Ivanovici ja Sean Bean
Genre: seikkailu, romantiikka, fantasia, komedia
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 7

Mirror Mirror, eli suomalaisittain Kerro, kerro kuvastin perustuu Grimmin veljesten Lumikki-satuun (Schneewittchen) vuodelta 1812. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2011 ja lopulta Kerro, kerro kuvastin sai maailmanensi-iltansa 15. maaliskuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti ja se sai Oscar-ehdokkuuden puvustuksesta, muttei voittanut kriitikoita puolelleen. Itse katsoin Kerro, kerro kuvastimen vasta muutama vuosi sitten, mutten pitänyt sitä kovin kummoisena leffana. Olin jo ehtinyt unohtaa koko elokuvan, kunnes huomasin, että elokuva täyttäisi nyt kymmenen vuotta. Päätinkin juhlavuoden kunniaksi antaa leffalle uuden mahdollisuuden ja arvostella sen.

Leskeksi jäänyt kuningas menee uudelleen naimisiin kuningatar Clementiannan kanssa. Eräänä päivänä kuningas kuitenkin katoaa ja kuningatar Clementianna alkaa hallita häijyllä otteella. Vain kuninkaan tytär Lumikki voi nousta vastarintaan ja voittaa kruunun Clementiannalta.

Alun perin Lumikin rooliin kaavailtiin Saoirse Ronania, mutta koska hän oli elokuvan teon aikaan vielä alle 18-vuotias, hänet jouduttiin vaihtamaan Lily Collinsiin, joka näin jälkikäteen mietittynä ja molempien näyttelijäsuorituksia nähneenä oli väärä valinta. Ronan on huomattavasti lahjakkaampi ja olisi varmasti tuonut enemmän uskottavuutta ja tunnetta Lumikin rooliin. Collins ajaa asiansa tarpeeksi hyvin, mutta eipä hän tee minkäänlaista vaikutusta. Hahmolla itselläänkin kestää jonkin aikaa, ennen kuin Lumikista edes muodostuu kiinnostava.

     Lumikin ilkeää äitipuolta, eli kuningatar Clementiannaa taas näyttelee pääasiassa romanttisista komedioista tunnettu Julia Roberts, joka sopii yllättävänkin passelisti ilkeän pahiksen rooliin. Roberts ei ole niinkään uhkaava, mutta hän osaa olla tietyllä tavalla ihastuttavan pirullinen. Kuningatar Clementianna on täysin turhamainen, eikä häntä kiinnosta kenenkään muun hyvinvointi. Alamaiset pidetään vain juuri ja juuri niin tyytyväisinä, etteivät he saisi ajatuksia kapinasta.

     Muissa rooleissa elokuvassa nähdään Nathan Lane kuningattaren neuvonantajana Brightonina, Armie Hammer prinssi Alcottina, sekä Danny Woodburn, Martin Klebba, Sebastian Saraceno, Jordan Prentice, Mark Povinelli, Joe Gnoffo ja Ronald Lee Clark seitsemänä kääpiönä, Grimminä, Teurastajana, Sutena, Napoleonina, Puolikkaana, Sapuskana ja Intona. Kääpiöt ovat onnistuneet veijarit ja Lane on erittäin hilpeä hömelönä neuvonantajana. Hammer taas on aika puupökkelö ja kiusallinen prinssinä, etenkin yrittäessään olla hauska.

Valitettavasti toinen mahdollisuus ei tällä kertaa tehnyt hyvää ja pidin Kerro, kerro kuvastinta vielä latteampana leffana kuin ensimmäisellä katselulla. Siinä on omat onnistumisensa, kuten Robertsin kuningatar, Nathan Lane ja kääpiöt, mutta myös selkeitä juttuja, joille en millään lämmennyt. Elokuva on todella humoristinen tulkinta Grimmin veljesten sadusta, mutta vain osa vitseistä sai minut naurahtamaan. Suurimmaksi filmin komediaosasto tarjosi huteja toisensa perään ja herätti kiusallista tunnetta. Minun teki jopa mieli kelata eteenpäin, kun leffa alkoi käyttämään pidemmän pätkän siihen, että loitsulla yksi hahmoista saadaan luulemaan, että hän on koira. Eikä tämä jäänyt ainoaksi kerraksi, kun teki mieli alkaa kelailla tai että katsoin kelloa.

Vaikka elokuva onkin toisaalta reipas hengeltään ja tavallaan vauhdikas, koin Kerro, kerro kuvastimen aika pitkäveteiseksi saturainaksi. Sen tapa kertoa Lumikin tarinaa ei todellakaan ole mitään maata järisyttävää ja uusien ideoidenkin kanssa elokuva tuntuu mitäänsanomattomalta adaptaatiolta klassikosta. Siinä ei ole mitään taianomaista, vähäiset taistelut ovat lähinnä tylsää kohellusta ja romanttinen puolikin jää laimeaksi, kun Collinsin ja Hammerin väliltä ei löydy tarvittavaa kemiaa. Loppupäässä filmi yrittää jotain todella erilaista, mutta ratkaisut eivät osuneet maaliinsa sen enempää kuin suuri osa huumorista. Seasta löytyy toimivatkin hetkensä, mutta ne meinaavat hukkua heikkouksien sekaan.

Leffan ohjauksesta vastaa Tarsem Singh Dhandwar, joka yrittää todella voimakkaasti tyylitellä, mutta on suuri mahdollisuus, ettei tämä tyyli iske. Heikkonakin elokuvana Kerro, kerro kuvastin on silti huima parannus Dhandwarilta hänen edellisen elokuvansa, kammottavan Immortals-fiaskon (2011) jälkeen. Marc Kleinin ja Jason Kellerin käsikirjoituskaan ei vakuuta, kuten ei tee tekninenkään puoli. Kuvaus on sujuvaa ja mukana on hienoja lavasteita ja asuja, mutta samalla filmiä vaivaa halpa ulkonäkö. Monessa kohtaa leffa näyttää enemmän teatterinäytelmältä tai televisiosarjalta puitteiltaan. Erikoistehosteissakaan ei ole kehumista. Sentään Alan Menkenin säveltämät musiikit toimivat - mitä muuta voikaan odottaa herralta, jonka töihin kuuluvat mm. Pieni merenneito (The Little Mermaid - 1989) ja Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast - 1991)?

Yhteenveto: Kerro, kerro kuvastin on harmillisen lattea tulkinta Grimmin veljesten klassikkosadusta. Julia Roberts on elokuvan parasta antia häijynä kuningattarena ja Roberts oikein herkuttelee hahmonsa ilkeydellä. Lily Collins ei kuitenkaan vakuuta Lumikkina ja Armie Hammer on aikamoinen puupökkelö prinssin osassa. Collinsin ja Ammerin väliltä ei myöskään löydy kemiaa. Elokuvasta uupuu todellinen satumaisuus, taianomaisuus ja jopa elokuvallisuus ja lopputulos muistuttaa enemmän kuvattua koulunäytelmää. Huumoripuoli on varsin kiusallista, eivätkä taistelutkaan säväytä. Tekninen toteutus näyttää usein todella halvalta. Kerro, kerro kuvastinta on vaikea suositella oikein kenellekään ja elokuva oli mielestäni vielä heikompi uusintakatselulla. Parin kuukauden päästä selvitetään sitten, kuinka hyvin samana vuonna ilmestynyt toinen filmatisointi saman sadun pohjalta, Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman - 2012) on kestänyt aikaa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Mirror Mirror, 2012, Relativity Media, Yucaipa Films, Goldmann Pictures, Misher Films, Rat Entertainment, Misha Films, Mel's Cite du Cinema

Arvostelu: Vettä elefanteille (Water for Elephants - 2011)

VETTÄ ELEFANTEILLE

WATER FOR ELEPHANTS

Ohjaus: Francis Lawrence
Pääosissa: Robert Pattinson, Reese Witherspoon, Christoph Waltz, Jim Norton, Mark Povinelli, Ken Foree, Richard Brake, Scott MacDonald ja Hal Holbrook
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12

Water for Elephants, eli suomalaisittain Vettä elefanteille perustuu Sara Gruenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2006. Fox 2000 -yhtiö hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvaukset alkoivat keväällä 2010 ja lopulta Vettä elefanteille sai maailmanensi-iltansa 15. huhtikuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi mukavasti ja monet kriitikotkin antoivat positiivisia arvioita. Hieman negatiiviseen valoon leffa joutui, kun internetissä levisi video, missä elokuvassa esiintynyttä elefanttia, Taita pahoinpidellään. Tämä kuitenkin paljastui vahvasti muokatuksi videoksi, mikä oli tapahtunut jo ennen kuin Gruen oli edes julkaissut kirjansa. Itse en ollut aiemmin nähnyt Vettä elefanteille, mutta muistan, kun se saapui Suomen teattereihin ja näin sen mainoksia televisiossa. Olen välillä pohtinut elokuvan katselua ja nyt kun se täyttää kymmenen vuotta, päätin vihdoin vilkaista, millaisesta teoksesta oikein on kyse. Vettä elefanteille tulikin kätevästi eräänä iltana televisiosta.

Vuonna 1931 nuori eläinlääkäriksi opiskeleva Jacob Jankowski päätyy sirkuksen matkaan, missä hän rakastuu sirkuksen äkkipikaisen johtajan vaimoon.

Päärooliin Jacob Jankowskiksi pohdittiin aluksi mm. Channing Tatumia ja Andrew Garfieldia, ennen kuin rooli annettiin Twilight-elokuvista (2008-2012) tunnetulle Robert Pattinsonille. Vaikkei Pattinson ole onneksi tässä yhtä puinen kuin Edward-vampyyrina, löytyy häneltä selvästi heikommat hetkensä. Paikoitellen hänen esittämänsä tunteet tuntuvat väkinäisiltä ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin hän lämpenee leffalle. Pattinsonia auttaa sujuvasti kirjoitettu hahmo, Jacob, jonka kanssa katsoja hyppää ihan mielellään sirkusjunan kyytiin, vaikka luvassa oleva matka ei tarjoaisikaan pelkästään hupia.

Benzinin veljesten sirkuksen johtajaa, Augustia näyttelee Christoph Waltz. August on aikamoinen showmies ja onnistuu hyvin pitämään sirkusyleisöä otteessaan, mutta eipä häntä kiinnosta lainkaan sirkuksen työntekijöiden tai eläinten olot - kunhan rahaa vain tulee. Waltz on esittänyt viimeisen vuosikymmenen ajan useasti tarinan pahista, välillä upeasti ja välillä heikommin. Tähän rooliin Waltz sopii erittäin hyvin. Hänellä on karismaa esiintyä isolle yleisölle, mutta samalla hänestä löytyy oikeaa häijyyttä, jotta katsoja ei vain voi pitää Augustista.
     Augustin vaimoa, sirkustaitelija Marlenaa, johon Jacob rakastuu, näyttelee Reese Witherspoon. Elokuvassa syvennytään pikkuhiljaa paremmin Marlenaan ja mitä enemmän hahmo saa lihaa luidensa ympärille, sitä parempaa työtä Witherspoonkin tekee. Hänestä löytyy oikeaa lumoavuutta, mitä hahmo tarvitsee, tehdessään temppuja mm. eläinten kanssa.

Vettä elefanteille onnistui olemaan miellyttävä yllätys itselleni. En odottanut elokuvalta kovinkaan paljoa ja vaikkei filmi mitään erityisen ihmeellistä tarjonnut, se piti mielenkiintoani kuitenkin yllä sujuvasti alusta loppuun. Vähitellen muodostuva romanssi Jacobin ja Marlenan välillä on hyvin luotu ja onhan se pakko myöntää, etten voinut olla innostumatta, kuinka suloinen ja sympaattinen viinaa mielellään lipittävä Rosie-elefantti on. Elokuva näyttää hyvin sirkuksesta kaksi eri puolta; yleisön kokemat ihmetykset ja sitten karun todellisuuden kaiken sen ihmeen takana. August kohtelee etenkin vaikeasti oppivaa Rosieta kammottavasti ja saa samalla katsojan kiukustumaan ja toivomaan, että Rosie vain kiemurtaisi kärsänsä Augustin kaulan ympärille ja tiukentaisi otetta.

Tunnelma onkin oivallisesti rakennettu pitkin elokuvaa ja romanssikin tasapainottelee hyvin siinä rajalla, ettei se muutu liian siirappiseksi - aivan kuin nuorallatanssija, joka yrittää olla horjahtamatta. Mitä pidemmälle romanssi etenee, sitä suuremmaksi kasvaa tietty jännitys siitä, miten käy, jos August saa tietää? Siitä huolimatta elokuva ei täysin tarjoa sitä tunneiskua, mitä siltä toivoisi. Pääpari toimii, mutta tarinasta löytyisi potentiaalia vielä parempaan. Eniten itseäni jäi kuitenkin häiritsemään nykypäivään sijoittuvat kohtaukset, missä vanha Jacob (Hal Holbrook) kertoo tätä tarinaa eteenpäin. Jos romanttinen puoli välttää imelyyden, nämä nykypäivän kohtaukset eivät siinä onnistu. Ne ovat hieman kiusalliset ja elokuva olisikin parempi jo sillä, että ne karsisi pois ja tekijät olisivat keksineet toisen tavan aloittaa ja päättää filmin.

Elokuvan on ohjannut Francis Lawrence, joka oli tätä ennen tehnyt esimerkiksi post-apokalyptisen leffan I Am Legend (2007) ja tämän jälkeen hän teki Nälkäpelin (The Hunger Games - 2012) jatko-osat. Lawrence onkin selvästi paremmin kotonaan futuristisuuden, synkistelyn ja toiminnan parissa, mutta kyllä 1930-luvulle sijoittuva rakkausdraamakin häneltä ihan menevästi luonnistuu. Itse ajankuva on upeasti luotu näyttävää lavastusta, tyylikästä maskeerausta ja tarkkaan tehtyjä asuja myöten. Visuaalinen ilme on vaikuttava myös taidokkaan kuvauksen ja valaisun kanssa, mutta leikkauksessa elokuvaa olisi voinut tiivistää hieman. Äänimaailma on oivallinen ja tuttuun tyyliinsä säveltäjä James Newton Howard tuo vahvaa lisätunnelmaa musiikeillaan.

Yhteenveto: Vettä elefanteille on mainio romanttinen draamaelokuva, jonka sirkusjunan vietäväksi hyppää mielellään. Tarina pitää oivallisesti mukanaan ja on kiinnostavaa seurata niin sirkuselämää kuin pääparin välille kehittyvää romanssia. Robert Pattinson sopii alun pienestä puisevuudestaan huolimatta passelisti pääosaan ja Reese Witherspoon tekee hyvää työtä hänen vastanäyttelijänään. Parhaan roolityön tarjoaa kuitenkin Christoph Waltz, joka oikein herkuttelee häijyn sirkuksen johtajan osassa. Tietty Tai-elefantin esittämä Rosie on suloinen hahmo itsessään ja elokuvan sykkivä sydän. Vaikka filmi onkin hyvä ja monin tavoin toimiva, tuntuu siitä uupuvan viimeinen silaus. Jännite pääparin paljastumisesta voisi olla vahvempi ja elokuvan tunnepuoli muutenkin voimakkaampi. Lisäksi moderniin aikaan sijoittuvat alku ja loppu ovat aika kiusallista katsottavaa ja elokuva voisikin keskittyä täysillä vain 1930-lukuun - erityisesti kun se on niin vaikuttavasti luotu lavasteiden ja asujen kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Water for Elephants, 2011, Fox 2000 Pictures, 3 Arts Entertainment, Flashpoint Entertainment, Dune Entertainment, Ingenious Media, Big Screen Productions, Netter Productions