Luojat: Michael Dante DiMartino ja Bryan Konietzko
Näyttelijät: Janet Varney, David Faustino, P.J. Byrne, Mindy Sterling, J. K. Simmons, Seychelle Gabriel, Kiernan Shipka, Skyler Brigmann, Anne Heche, Henry Rollins, Bruce Davison, Logan Wells, Darcy Rose Byrnes, Lisa Edelstein ja Alyson Stoner
Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 46 minuuttia
Ikäraja: 6
Maa. Tuli. Vesi. Ilma.
Avatar-animaatiosarjan (Avatar: The Last Airbender - 2005-2008) tarinaa jatkanut The Legend of Korra nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa keväällä 2012. Syyskuussa 2013 julkaistu toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi alkoi jälleen ja lopulta The Legend of Korran kolmannen tuotantokauden, Muutoksen esitys käynnistyi kesäkuussa 2014. Kriitikot ja fanit kehuivat kautta, mutta katsojaluvut laskivat jälleen. Itse en ollut aiemmin katsonut The Legend of Korraa, ainoastaan pääsarja Avataria, josta olen pitänyt valtavasti lapsesta asti. Kun katsoin alkuperäissarjan Netflixin näyteltyä versiota odotellessani, päätin vihdoin tutustua myös The Legend of Korraan. En pahemmin innostunut ykköskaudesta, mutta pidin kakkoskaudesta ja aloitinkin ihan positiivisin mielin kolmannen kauden katselun.
Avatar Korra onnistui pysäyttämään Harmonisen lähentymisen, mutta Republic City on peittynyt outoihin köynnöksiin. Lisäksi aiemmin tuiki tavalliset ihmiset huomaavat pystyvänsä hallitsemaan ilmaa. Aluksi tämä vaikuttaa riemuvoitolta sukupuutossa oleville tuulentaitajille, mutta ikävänä puolena myös pelätty rikollinen Zaheer on omaksunut uuden kyvyn.
The Legend of Korran tutut hahmot tekevät jälleen paluun. Itse nimikkohahmo Korra (äänenä Janet Varney) onnistui saamaan yhteyden henkimaailman kanssa ja pysäytti Harmonisen lähentymisen, ennen kuin se meinasi tuhota niin normaalin maailman kuin myös henkimaailman siinä samalla. Homma ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, vaan Republic City on peittynyt henkimaailman köynnöksiin, joita ei millään saada poistettua kaduilta ja rakennusten kyljistä. Kansa kokeekin Korran syylliseksi tähän kaikkeen ja haluaa aiemmin ihailemastaan avatarista eroon. Korra painiskeleekin nyt erikoisessa asemassa ja yrittää parantaa niin oman maineensa kuin myös yleisesti avatarien maineen.
Myös veljekset Bolin (P.J. Byrne) ja Mako (David Faustino), Korran ex-poikaystävä, Asami (Seychelle Gabriel) ja tuulentaitaja Tenzin (J. K. Simmons) ovat menossa mukana, Tenzinin tyttären Jinoran (Kiernan Shipka) noustessa tarinallisesti tärkeämpään rooliin, omatessaan yhteyden henkimaailmaan. Myös alkuperäissarjasta tutun Tophin tytär Lin (Mindy Sterling) on aiempaa isommassa roolissa, auttaen avataria kun uusi uhka nostaa päätään. Tämä uusi uhka on pelätty rikollinen Zaheer (Henry Rollins), josta tulee entistä pelätympi, kun hän on yksi useasta ihmisestä, joka osoittautuu yllättäen tuulentaitajaksi Harmonisen lähentymisen seurauksena. Zaheer on mainio uusi pahishahmo, tarjoten sopivasti uhkaa sankarijoukollemme.
The Legend of Korra pitää hyvän linjan toiselta tuotantokaudeltaan. Sarja jää yhä kauas alkuperäissarja Avatarin mestarillisuudesta, mutta siinä on omat vahvuutensa, jotka tekevät siitä toimivan seuraajan tuolle animaatiosarjojen merkkiteokselle. Kolmas kausi pistää Korran jälleen vaikeiden valintojen äärelle, sekä pohtimaan uudelleen paikkaansa avatarina maailmassa, joka saattaa olla jopa kyllästynyt koko avatar-konseptiin. Hahmon ihmissuhteet osoittavat rakoilua, eikä asiaa auta, kun hän saa vastaansa tähän mennessä ehkä kieroimman vihollisensa.
Kolmas tuotantokausi tarjoaa kolmentoista jakson verran sopivassa suhteessa seikkailua, huumoria, draamaa, jännitystä, toimintaa ja syvällisempääkin pohdiskelua, pitäen katsojan mielenkiinnon hyvin yllä. Pääasiassa parinkymmenen minuutin mittaiset jaksot kulkevat nopeasti ja vain hetkittäin kausi tuntui mielestäni kaipaavan pientä potkua kerrontaansa. Zaheer-kuvioiden lomassa koin kiinnostavimmaksi seurata Tenzinin lapsia, jotka yrittävät suojella tuulentaitajien uskollisina ratsuina toimivia lentobiisoneita salametsästäjiltä. Jos pidit jo Appaa suloisena otuksena alkuperäisessä Avatarissa, odotapa vain, kun näet vauva-lentobiisoneita! Loppuhuipennus paisuu jälleen varsin mahtipontiseksi, tarjoten hyvää jännitettä etenkin lapsikatsojille. Sen jälkeen jäänkin positiivisin mielin odottamaan The Legend of Korran neljännen ja samalla viimeisen tuotantokauden näkemistä.
Animaatiojälkikin pysyy oivallisena. Hahmot liikkuvat sulavasti, etenkin toimintakohtausten aikana. Taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia, oli kyse sitten kaupungista tai vehreistä luontomaisemista. Värien käyttö on myös mainiota. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Jeremy Zuckermanin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla kivasti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.9.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
The Legend of Korra, Yhdysvallat, 2012-2014, Nickelodeon Animation Studios, Ginormous Madman
Luojat: Michael Dante DiMartino ja Bryan Konietzko
Näyttelijät: Janet Varney, David Faustino, P. J. Byrne, J. K. Simmons, Seychelle Gabriel, Mindy Sterling, Kiernan Shipka, Dee Bradley Baker, Lisa Edelstein, John Michael Higgins, Adrian LaTourelle, Aaron Himelstein, Aubrey Plaza, James Remar, Alex McKenna, Richael Riehle, Steven Yeun, April Stewart, Greg Baldwin, Héctor Elizondo ja Jason Isaacs
Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 6
Maa. Tuli. Ilma. Vesi.
Avatar-animaatiosarjan (Avatar: The Last Airbender - 2005-2008) tarinaa jatkanut The Legend of Korra nousi pienimuotoiseen suosioon, sekä keräsi kehuja kriitikoilta, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa huhtikuussa 2012, joten jatkoa oli luvassa. Kakkoskaudella animointivastuu jaettiin kahdelle firmalle, ensimmäisen kauden tehneelle Studio Mirille ja Pierrotille, kun Studio Mir ei suostunut ottamaan yksin vastuuta työläästä prosessista. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja lopulta The Legend of Korran toisen tuotantokauden, Henkien esitys alkoi syyskuussa 2013. Katsojaluvut laskivat, eikä kausi saanut yhtä kehuvaa vastaanottoa kriitikoilta, mutta sarja pysyi silti tarpeeksi suosittuna. Itse katsoin lapsena paljon alkuperäistä Avataria ja pidin siitä valtavasti. Ilokseni suorastaan rakastin sitä yhä aikuisiällä ja ryhdyin positiivisin mielin katsomaan myös sata vuotta myöhemmin tapahtuvaa The Legend of Korraa. Tämä sarja ei kuitenkaan saanut minua erityisemmin innostumaan ja minulta kestikin muutama kuukausi, ennen kuin palasin sarjan pariin.
On kulunut puoli vuotta siitä, kun Korra ja kumppanit päihittivät Amonin ja tämän Ekvalisti-joukot. Uusia ongelmia syntyy, kun Pohjoinen vesikansa hyökkää Eteläisen vesikansan kimppuun ja kun muinaiset henget heräilevät horroksestaan.
The Legend of Korran tutut hahmot tekevät paluun, lähtien toki sen nimikkohahmosta, Korrasta (äänenä Janet Varney). Ykköskauden aikana Korra tottui Republic Cityn meininkiin, päihitti elementtejä käyttäviä jahtaavien Ekvalistien johtajan Amonin (Steve Blum), sekä on nyt omasta mielestään oppinut viimeisenkin neljästä elementistä, ilman, kokien olevansa oikeasti valmis avatariksi ja suojelemaan maailmaa. Korra pysyy oivana hahmona, vaikkei hänellä ole vieläkään samalla tavalla selvää missiota ja samalla väkevää kasvua, kuten edeltäjällään Aangilla. Korran pitää kuitenkin tällä kaudella päästä paremmin käsiksi henkimaailmaan, mikä vaatii omanlaistaan mielenmaisemaa.
Korran apuna toimivat veljekset Mako (David Faustino) ja Bolin (P. J. Byrne), joista ensimmäinen työskentelee nyt poliisina ja jälkimmäinen koettaa onneaan näyttelijänä, Asami (Seychelle Gabriel), joka johtaa nyt Future Industriesia, sekä Aangin poika Tenzin (J. K. Simmons), joka yrittää parhaansa mukaan toimia Korran mentorina. Uusina hahmoina mukaan hyppäävät muun muassa Aangin kaksi muuta lasta, tytär Kya (Lisa Edelstein) ja poika Bumi (Richard Riehle), sekä Korran setä Unalaq (Adrien LaTourelle), joka johtaa Pohjoisen vesikansan hyökkäykseen Eteläistä vesikansaa vastaan ja kyseenalaistaa veljentyttärensä lojaaliuden, kun Korra ryhtyy puolustamaan Eteläistä vesikansaa. Mako, Bolin, Asami ja Tenzin pysyvät mainioina hahmoina ja erityisen hupaisaa on Bolinin yritys pärjätä viihdemaailmassa omillaan. Sukulaissuhteensa takia Unalaq on oiva antagonisti tälle kaudelle, vaikka hahmoon ei pureuduta yhtä kiinnostavasti kuten Amoniin ykköskaudella.
Siinä, missä yleisesti konsensus vaikuttaisi olevan, että niin kriitikoiden kuin kansan mielestä The Legend of Korran toinen tuotantokausi on edeltäjäänsä heikompi, omasta mielestäni kakkoskausi oli nimenomaan tasonnosto periaatteessa hyvästä, mutta silti hieman vaisuksi jääneestä ykköskaudesta. Vaikka pidin avauskaudella elementtien käyttäjien ja tavallisten ihmisten välisestä konfliktista, teknologisesti eteenpäin viedystä mutta silti tutuntuntuisesta fantasiamaailmasta, sekä tietystä kypsyydestä, Korran tarina ei imaissut yhtään niin hyvin mukaansa kuin Aangin saaga aiemmin, eikä uudella avatarilla tuntunut olevan samanlaista selvää päämäärää kuin edeltäjällään. Vaikka hieman sama vika vaivaa myös kakkoskautta, koin kauden silti mukaansatempaavammaksi.
Toinen kausi on oikein mainio yhdistelmä ykköskauden poliittisempaa rakentelua ja alkuperäisen Avatarin puhtaampaa fantasiaseikkailua henkimaailmoineen kaikkineen. Sen lisäksi, että kauden varrella kytee konflikti kahden vesikansan välillä, muinaiset henget nousevat esiin pitkästä aikaa, aiheuttaen omanlaistaan kaaosta. Näiden tilanteiden ratkominen vie Korran kiinnostavalle matkalle, jonka ehdottomasti parasta antia on kauden puolenvälin tuplajakso, jossa paljastetaan, kuinka vuosikausia sitten muuasta nuorestamiehestä (Steven Yeun) tuli kaikkien aikojen ensimmäinen avatar. Tämä on kiehtova historiikki tästä maailmasta ja näitä kahta jaksoa katsoessani huomasin useasti toivovani, että tekijät olisivat alun perinkin tehneet sarjan nimenomaan tämän alkuperäisen avatarin tarinasta. Kakkoskausi rakentuu oivallisesti kohti Avatarille tyypillisen mahtipontista finaalia, jättäen minut odottamaan jatkoa huomattavasti positiivisemmin kuin ykköskauden päätyttyä.
Visuaalisesti The Legend of Korra pitää oivallisen tasonsa ja sen lisäksi, että tarinallisesti pidin historian havinoihin sijoittuvista parista jaksosta, ovat ne myös animaatiojäljeltään kauden parasta antia. Oivallisen tunnistettavat ja paikoitellen vekkulin näköiset hahmot liikkuvat sulavasti ja animaattorit pääsevät parhaiten vauhtiin, mitä luovemmin hahmot pääsevät hyödyntämään elementtejään. Taustat ovat myös mainion yksityiskohtaisia ja värien käyttö näyttää hyvältä. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Jeremy Zuckermanin tunnelmoivia musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.7.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
The Legend of Korra, Yhdysvallat, 2012-2014, Nickelodeon Animation Studios, Ginormous Madman
Luojat: Michael Dante DiMartino ja Bryan Konietzko
Näyttelijät: Janet Varney, David Faustino, P. J. Byrne, J. K. Simmons, Seychelle Gabriel, Mindy Sterling, Kiernan Shipka, Steve Blum, Dee Bradley Baker, Logan Wells, Darcy Rose Byrnes, Lance Henriksen, Daniel Dae Kim ja Clancy Brown
Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 36 minuuttia
Ikäraja: 6
Maa. Tuli. Ilma. Vesi.
Michael Dante DiMartinon ja Bryan Konietzkon luoma animoitu fantasiasarja Avatar(Avatar: The Last Airbender - 2005-2008) oli ylistetty menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Alun perin työnimellä "Avatar: Legend of Korra" käynnistyneen projektin oli tarkoitus olla pelkkä yhden kauden mittainen minisarja. Ideat kuitenkin paisuivat tekijäkaksikon mielessä ja lopulta he saivat Nickelodeon-kanavan suostumaan isompaan sarjaan, vaikka aluksi kanava oli huolissaan, että naispäähenkilöllä sarja ei saisi korkeita katsojalukuja. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animaattorit kävivät töihin, kun sarja kulki vielä nimellä "The Last Airbender: Legend of Korra" ja lopulta ytimekkäämmin ihan vain The Legend of Korra alkoi pyöriä televisioissa huhtikuussa 2012. Itse katsoin lapsena alkuperäistä Avataria ja pidin siitä valtavan paljon. Ennen Netflixin näyteltyä versiota katsoin sarjan vihdoin alusta loppuun ja se nousi edelleen suosikkisarjojeni joukkoon. Kun pääsin kuulemaan sarjan musiikkeja livekonsertissa Helsingin Jäähallissa ja nyt kun sekä uusi animaatioelokuva Avatar Aang: The Last Airbender (2026), kuten myös uusi animaatiosarja Avatar: Seven Haves ovat tulossa, päätin vihdoin katsoa myös The Legend of Korran.
On kulunut 70 vuotta siitä, kun avatar Aang päihitti Tulen valtiaan Ozain ja palautti rauhan maailmaan. Aangin kuoltua on syntynyt uusi avatar, vedentaitaja nimeltä Korra. Teini-ikäisenä Korra matkustaa Republic Cityyn, oppimaan ilmantaitoa Aangin pojalta, kun hän kohtaa Ekvalistit ja heitä johtavan Amonin, joka osaa poistaa ihmisiltä kyvyn hallita elementtejä.
The Legend of Korra ei tosiaan jatka avatar Aangin ja tämän kavereiden seikkailuja, vaikka hahmot esiintyvätkin avauskaudella muutamassa takaumassa. Kuten jo alkuperäissarja Avatarissa kävi selväksi, uusi avatar syntyy, kun edellinen on kuollut. Aang on siis valitettavasti jo menehtynyt tämän sarjan alussa ja uusi avatar on syntynyt vesiheimoon. Tämä Korra-tyttö (äänenä Janet Varney) on seikkailunhaluinen nuorukainen, joka on teini-ikään mennessä onnistunut jo oppimaan tulen ja maan veden lisäksi, mutta rauhallisuutta vaativa ilma tuottaa hänelle yhä suuria vaikeuksia. Korra on tykättävä uusi avatar, jonka seikkailuun lähtee ihan mielellään, vaikkei hänelle olekaan asetettu samanlaista selvää missiota, kuten edeltäjälleen, jonka vastuulla oli koko maailman pelastaminen.
Muita hahmoja sarjassa ovat Aangin poika Tenzin (J. K. Simmons), hänen vaimonsa Pema (Maria Elizabeth Sheldon Bamford), heidän lapsensa Meelo (Logan Wells), Jinora (Kiernan Shipka) ja Ikki (Darcy Rose Byrnes), tulentaitajaveljekset Mako (David Faustino) ja Bolin (P. J. Byrne), Makon tyttöystävä Asami (Seychelle Gabriel), Tophin tytär, päällikkö Beifong (Mindy Sterling), poliitikko Tarrlok (Dee Bradley Baker), sekä Amon (Steve Blum), joka pitää elementtien hallitsijoita ja erityisesti avataria tavan kansan sortajina ja johtaakin Ekvalisteiksi kutsuttua ryhmää, joka aikoo poistaa kaikilta kyvyn hallita elementtejä. Amon on mielenkiintoinen pahis, sillä tämän pointtia voi jopa ymmärtää, eikä hän vaikuta vain haluavan hallita maailmaa. Muuten sivuhahmot ovat aika unohdettavia tyyppejä, eivätkä vaikkapa tulentaitajaveljekset Mako ja Bolin tarjoa samanlaista lisäystä päätrioon avatarin rinnalle kuin alkuperäissarjan sisarukset Katara ja Sokka.
Valitettavasti The Legend of Korra ei ainakaan ensimmäisellä tuotantokaudellaan onnistunut tekemään erityisempää vaikutusta ja se jäi kauas alkuperäisen Avatarin mestarillisuudesta. Ja ei, kyse ei ole siitä, että näin miehenä en haluaisi katsoa naispuolisen sankarin seikkailuja, kuten Nickelodeonilla pelättiin. Korra on oiva päähenkilö ja mukavan erilainen kuin Aang, joka pakoili aluksi suurta vastuutaan, mutta otti itseään niskasta kiinni opetellakseen loput elementit ja pelastaakseen maailman diktaattorimaiselta Ozailta. Ongelma on lähinnä siinä, että The Legend of Korran tarina ei yksinkertaisesti ole läheskään niin mukaansatempaava ja koukuttava kuin Avatarin. Tähän vaikuttaa erityisesti se, että siinä missä Avatarissa katsoja oli heti perillä siitä, mikä oli vaakalaudalla ja mikä Aangin kohtalo on, nyt rauhan aikana Korralle ei saada uutena avatarina laadittua selvää tehtävää ja tarkoitusta. Toki hiljalleen esiin nousee Amon ja hänen joukkonsa, jotka luovat kiinnostavan moraalisen pohdinnan elementtien taitajien ja tavallisen kansan vastakkainasettelusta, mutta eipä tässäkään mennä sellaisiin syvyyksiin kuin Avatar meni kypsien teemojensa parissa. Vielä kun suuri osa kaudesta käytetään kisoihin eri elementintaitajien kesken, sekä romanttiseen neliödraamaan Korran, Bolinin, Makon ja Asamin välillä, kausi lipsuu vähän väliä tylsemmille laduille, kadottaen jännitteen.
Jos jotain pidin erityisen mielenkiintoisena The Legend of Korrassa, niin sitä miten sarja käsittelee tuttua maailmaansa. Yleensä fantasiatarinoissa nämä maailmat eivät kehity ja vaikkapa J. R. R. Tolkienin kertomuksissa Keski-Maa pysyy samanlaisena vuosituhannesta toiseen. The Legend of Korrassa on kuitenkin päätetty lähestyä kulunutta aikaa realistisemmasta vinkkelistä. Kuten tosielämässä maailma on muuttunut villisti 70 vuodessa, myös tässä tämä satumaailma on kokenut reippaita muutoksia. Maailma on yhä tunnistettavissa, mutta esimerkiksi teknologian kanssa on tehty reippaita hyppyjä eteenpäin. Jos itse tarinaan olisi panostettu samalla lailla kuin tämän maailman kehittämiseen, voisi The Legend of Korra päästä lähelle Avatarin loistoa, mutta tällaisenaan se jää harmillisen keskiverroksi jatkotarinaksi, joka ei edes juuri innosta katsomaan lisää.
Visuaalisesti The Legend of Korra toimii kuitenkin oivallisesti. Piirrosjälki näyttää hyvältä ja hahmot liikkuvat sulavasti, etenkin toimintakohtausten aikana. Taustat ovat usein pullollaan yksityiskohtia, oli kyse sitten näteistä luontomaisemista tai edellisen sarjan lokaatioita modernimmasta Republic Citystä. Myös värien ja varjojen käyttö on pätevää. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Benjamin Wynnin säveltämät musiikit säestävät seikkailua menevästi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.4.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
The Legend of Korra, Yhdysvallat, 2012-2014, Nickelodeon Animation Studios, Ginormous Madman
Ohjaus: M. Night Shyamalan Pääosissa: Noah Ringer, Nicola Peltz, Dev Patel, Jackson Rathbone, Shaun Toub, Aasif Mandvi, Seychelle Gabriel, Cliff Curtis, Francis Guinan, Summer Bishil, Katharine Houghton ja John Noble Genre: fantasia, toiminta Kesto: 1 tunti 43 minuuttia Ikäraja: 12
The Last Airbender perustuu Nickelodeonin suosittuun Avatar-animaatiosarjaan (Avatar: The Last Airbender - 2005-2008). Elokuvan teko lähti liikkeelle, kun ohjaaja M. Night Shyamalan tutustui sarjaan tyttärensä kautta, joka halusi pukeutua yhdeksi sarjan hahmoista halloweenina. Sarjan katsomisesta tuli tapa Shyamalanin talossa ja nopeasti ohjaaja alkoikin pohtia, että sen pohjalta saisi aikaiseksi myös elokuvan. Shyamalan kävikin neuvotteluja sarjan luojien Michael Dante DiMartinon ja Bryan Konietzkon kanssa, ja yhdessä he saivat elokuvan pohdittua läpi ja myymään sen Paramount-yhtiölle, joka oli innoissaan potentiaalisesta uudesta elokuvasarjasta. Yhtiön tuottajat olivat hieman epävarmoja Shyamalanin mukanaolosta, sillä hänen leffojensa taso oli suuressa laskussa, mutta päättivät lopulta luottaa hänen taitoihinsa ja rahoittivat Shyamalanin uran nykypäiväänkin asti kalleimman leffan. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2009, mutta jo siinä vaiheessa elokuva herätti kritiikkiä, kun päähenkilöiksi oli roolitettu valkoisia näyttelijöitä, vaikka sarjassa hahmot ovat aasialaisia. Lisäksi fanit nostelivat kulmiaan, kun elokuvan nimestä otettiin pois sana "Avatar", jotta sitä ei sekoitettaisi edellisvuonna ilmestyneeseen James Cameronin megamenestys Avatariin(2009). Lopulta The Last Airbender sai ensi-iltansa 30. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten - ja vaikka se toikin rahat mukavasti takaisin yhtiölle, se haukuttiin lyttyyn lähes kaikkialla. Sarjan fanit ja jopa sen luojat DiMartino ja Konietzko vihasivat filmiä, ja kriitikot kutsuivat sitä yhdeksi ilmestymisvuotensa isoimmaksi fiaskoksi. Elokuva oli jopa ehdolla yhdeksästä Razzie-palkinnosta, joista se "voitti" viisi (huonoin elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, miessivuosa ja huonoin 3D). Nykyään leffaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen kehnoimpana elokuvana. Itse näin The Last Airbenderin vasta 2011, kun se saapui Suomessa vuokrattavaksi. Olin innoissani leffan näkemisestä, sillä pidin kovasti Avatar-sarjasta. Elokuva tuotti kuitenkin valtavan pettymyksen, enkä voinut käsittää, millaista roskaa sarjan pohjalta olikaan saatu aikaan. Nyt kun leffa täyttää kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden, jos se ei vaikka olisikaan yhtä surkea kuin muistin. Turha toivo. The Last Airbender on yhä yksi huonoimmista elokuvista, minkä olen koskaan nähnyt ja nyt avaan miksi:
Fantasiamaailmassa ihmiset osaavat hallita neljää eri elementtiä, maata, vettä, tulta ja ilmaa. Tulentaitajat hallitsevat tyrannisella otteella maailmaa, mutta ennustuksen mukaan maailmaan saapuisi Avatar, joka hallitsisi kaikki elementit ja toisi rauhan ja tasapainon. Eräänä päivänä vesiheimoon kuuluvat Katara ja Sokka löytävät mysteerisen Aang-pojan ja voi olla, että hän on tämä kauan odotettu Avatar.
Pääroolissa nuorena Aang-poikana nähdään Noah Ringer, jolla ei ollut tätä ennen kokemusta näyttelijänä. Ringerillä on musta vyö taekwondossa, minkä vuoksi hän sai roolin ja se myös näkyy, niin hyvässä kuin pahassa. Erilaiset itämaiset taisteluliikkeet tulevat Ringeriltä kuin luonnostaan, mutta näyttelijänä hän ei toimi. Vaikka onkin harmillista sanoa lapsinäyttelijästä pahaa, tässä tapauksessa ei voi muuta kuin todeta, että Ringer oli todella huono valinta rooliin. Hän on jatkuvasti puinen, repliikkien lausuminen vaikuttaa tuottavan suuria vaikeuksia, eikä hänestä löydy lähes ollenkaan intoa elokuvaa kohtaan. Tämä tekee Aangista aika tylsän tapauksen, vaikka hänen pitäisi olla se innokas sankari, jonka seikkailuun katsoja lähtee mielellään mukaan.
Vielä Aangiakin tylsemmät hahmot ja samalla Ringeriä huonommat näyttelijät ovat sisarukset Katara ja Sokka, ja heitä esittävät Nicola Peltz ja Twilight-sarjasta (2008-2012) tuttu Jackson Rathbone. Rathbonelle on selvästi todella vaikea tuoda esille uskottavia tunteita ja suurimmaksi osaksi hänen roolityönsä on häiritsevän väkinäistä. Alkuperäisessä Avatar-sarjassa Sokka on koominen sivuhahmo, mutta tässä hänen parit yrityksensä olla hauska ovat vain myötähäpeällisen surkeita. Peltzille repliikkien lausuminen tuottaa kaikkein eniten vaikeuksia, mitä ei helpota yhtään se, että suuri osa hänen hahmonsa Kataran repliikeistä on pelkkää asioiden selittämistä katsojille ja hahmoille. Heidän hahmonsa ovat muutenkin kömpelösti kirjoitetut, sillä heillä ei tunnu olevan selkeitä persoonallisuuksia, vaan he tuntuvat vaihtelevan niitä keskenään jopa kesken kohtauksen. Heti ensimmäisen vartin sisään nähdään kaksi esimerkkiä tästä, kun ensiksi Sokka päättää tehdä jotain holtitonta ja Katara yrittää estää häntä, jonka jälkeen Katara päättää tehdä saman holtittoman tempauksen, kunnes Sokka yrittää estää. The Last Airbenderin pahikset ovat ilkeät tulentaitajat ja heistä isoimmissa rooleissa ovat nuori prinssi Zuko (Dev Patel), hänen setänsä kenraali Iroh (Shaun Toub), komentaja Zhao (Aasif Mandvi), sekä koko homman takapiru, Zukon isä Tulenhaltija Ozai (Cliff Curtis). Prinssi Zukolle on sentään saatu kirjoitettua selkeä motiivi toiminnalleen ja hän voisi muuten olla filmin paras hahmo, jos hänen kanssa ei tehtäisi yhtäkkiä todella kummallisia ratkaisuja elokuvan puolesta välistä lähtien. Patel on silti nuorista näyttelijöistä lahjakkain. Zukon setä Iroh on myös ihan kelvollisesti kirjoitettu hahmo... elokuvan loppupäätä lukuunottamatta... Mikäköhän siinä on, että ne toimivatkin puolet tästä elokuvasta päätetään pilata? Komentaja Zhao on todella tylsä ja geneerinen pahis, joka haluaa valtaa, mutta harmillisesti hän ei ole millään tavalla uhkaava vihollinen. Tämä itse asiassa vaivaa myös pääpahis Ozaita ja muitakin tulentaitajia - he eivät koskaan tunnu uhalta päähenkilöille. Asiaa ei helpota yhtään se, että Toub, Mandvi ja Curtis vetävät roolinsa piittaamattomasti. Elokuvassa nähdään myös Katharine Houghton Kataran ja Sokan isoäitinä, elottomalta vaikuttava Seychelle Gabriel tylsänä vesiprinsessa Yuena, sekä Francis Guinan vettä hallitsevana mestari Pakkuna. Nämäkin sivuhahmot ovat "yllättäen" tylsiä - etenkin vasta viimeisellä kolmanneksella tarinaan ilmestyvät prinsessa Yue ja mestari Pakku, joista yritetään kovasti vääntää tärkeitä henkilöitä, mutta kun elokuvasta on enää lopputaistelu jäljellä, yritys epäonnistuu ja pahasti. Isoäiti-hahmo sen sijaan on lähes yhtä paha selittäjä kuin lapsenlapsensa. Isoäidille on omistettu kokonainen kohtaus, missä hän selittää sisaruksille (ja katsojille) pitkän selostuksen elementeistä, Avatarista ja henkimaailmasta. Tämän voisi kenties katsoa sormien läpi, jos tätä kaikkea ei olisi selitetty jo heti leffan alussa tekstimuodossa - joka vielä luetaan katsojille ääneen! Lisäksi isoäiti kertoo asioita, mitkä myöhemmin elokuvassa todistetaan vääräksi.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että on jotenkin todella huvittavaa, että Tähtien sotaa kopioivien alkuselitystekstien jälkeen ruudulle ilmestyy teksti "Ensimmäinen osa". Leffaa suunnitellessa oli tietty selvää, että tekijät ja studio toivoivat tästä syntyvän uusi eeppinen fantasiaelokuvien sarja, mutta kun M. Night Shyamalan näytti valmiin elokuvan vihdoin muille, on vaikea uskoa, että porukassa ei olisi ollut ketään, joka olisi todennut, että "Ensimmäinen osa" -tekstin voi suosiolla poistaa, sillä vaikka tämä tuottaisikin budjettinsa takaisin, kukaan ei halua nähdä jatkoa tälle roskalle. On ylipäätään vaikea uskoa, että studiopomot olisivat nyökkäilleet tyytyväisinä, että "jep, tämä elokuva on se, mitä halusimmekin tehdä ja tämä meidän kannattaa julkaista, tästä fanit tykkäävät". Jopa pelkkiä dollareita ajattelevien yksilöiden luulisi ymmärtävän edes jotain elokuvanteosta ja tajuavan, ettei tästä tulla pitämään. Eipä kai, kun ottaa huomioon, että The Last Airbender julkaistiin tällaisenaan - loukkauksena aivan kaikkia kohtaan.
Elokuvasta löytyy niin paljon huonoja asioita, että on vaikea sanoa, mistä pitäisi aloittaa leffan repiminen palasiksi. Aloitetaan vaikka filmin juonesta, tarinasta, tarinankerronnasta ja käsikirjoituksesta. Elokuvan pohjalla oleva kertomus eri elementtejä hallitsevista kansoista, heidän välisistä sodistaan ja henkilöstä, jonka kohtalo on tuoda tasapaino maailmaan, on toimiva. Mutta sen toimivuus olikin tekijöiden helpoin homma, sillä se täytyi vain ottaa alkuperäisestä piirrossarjasta. Tapa, millä Shyamalan käsittelee tätä tarinaa ja kertoo sen, on kuitenkin anteeksiantamattoman huono. Jostain syystä tekijät kokivat hyväksi ratkaisuksi ottaa koko Avatar-sarjan ensimmäinen tuotantokausi (kaksikymmentä kaksikymmentä-minuuttista jaksoa) ja tunkea sen kaiken hieman yli puolitoistatuntiseen elokuvaan. Tai itse asiassa filmi kesti alunperin yli kaksi tuntia, mutta siitä leikattiin puoli tuntia pois, koska Shyamalanilla oli tuohon aikaan periaate, että hänen elokuvansa saavat kestää vain noin tunnin ja 40 minuuttia. Elokuvan keston kuuluisi olla vain niin pitkä kuin sen tarinan kertomiseen tarvitaan aikaa, eikä kovin hyvää lopputulosta voi saada aikaiseksi, jos leffan pakottaa juuri tiettyyn kestoon. Silloin elokuva on joko venytetty tai se kiirehtii. The Last Airbenderin tapauksessa tarina kiirehtii aivan hullua vauhtia.
The Last Airbenderin tarinankerronta on todella kehnoa. Sen lisäksi, että leffa kulkee pääasiassa turbovauhdilla eteenpäin, siitä tuntuu puuttuvan kohtauksia. Tarinan pitäisi kulkea sulavasti eteenpäin, mutta tässä tapauksessa voi paikoitellen huomata päivänselvästi, kun elokuvasta on leikattu pois pätkiä, jotta Shyamalan saisi tietyn pituisen filmin. Tekijät onneksi huomasivat kerronnan muuttuneen sekavaksi, mutta sen sijaan, että Shyamalan olisi pakotettu lisäämään tarpeellisia kohtauksia takaisin, päätettiin tehdä mitä laiskin ratkaisu: mukaan kirjoitettiin Kataran kertojaääni, joka selittää kaiken, mitä elokuvassa tapahtuu. Kaiken. Käsikirjoittamisen tärkein sääntö on "näytä, älä kerro", mutta Shyamalanilta tämä taisi unohtua ja hän pistää Kataran selittämään ihan kaiken. Jo ilman kertojaääntä Katara selittää aivan liikaa asioita. Sen sijaan, että leffasta löytyisi minkäänlaista panostusta rakentaa kiehtovaa maailmaa, Katara vain pistetään selittämään kaikki tästä maailmasta. Ja mikä pahinta, suuri osa näistä asioista selitetään moneen otteeseen elokuvassa (mikä johtuu luultavimmin siitä, että kertojaääni lisättiin vasta myöhemmin, eivätkä tekijät viitsineet tarkistaa, olivatko tietyt asiat jo selitetty) ja monet asioista ovat täysin itsestäänselvyyksiä. Leffa tuntuu pitävän katsojiaan totaalisina idiootteina.
Sen lisäksi, että Kataran kertojaääni selittää katsojille kaiken mitä ruudulla nähdään, se on pistetty myös paikkailemaan aukkoja, joita elokuvan pilkkomisesta syntyi. Yksi selvimmistä tapauksista on Sokan ja prinsessa Yuen välille luotu romanssintynkä, mitä selvästi nähtiin alkuperäisessä leikkausversiossa paremmin, mutta kun piti tehdä tiivistämistä, hahmojen uskottava ihastuminen heitettiin roskakoriin ja Katara vain yksinkertaisesti toteaa, että hahmot ihastuivat välittömästi toisiinsa. Yhdessä kohtaa elokuva vaikuttaa vihdoin lähtevän käyntiin, kun pääkolmikko päättää auttaa muita kansoja nousemaan vastarintaan tulentaitajia vastaan, mutta tämäkin tietty hoidetaan nopeasti pois alta Kataran kertojaäänen kautta ja unohdetaan sitten aika lailla kokonaan.
Kun kyseessä on fantasiaelokuva, voisi kuvitella, että The Last Airbender olisi mukaansatempaava ja vauhdikas seikkailu, mutta näin ei todellakaan ole asian laita. Filmistä ei löydy lainkaan ihmetystä, innostusta tai muutenkaan seikkailun henkeä. Sen tarina ei nappaa mukaansa, sillä se on niin surkeasti kerrottu, katsoja ei jaksa välittää päähenkilöistä, eivätkä tarinan pahikset luo minkäänlaista jännitettä mukaan. Tämä on todella pitkästyttävä raina ja vaikka kestoa löytyykin vain hieman yli puolitoista tuntia, minulta kesti kolme tuntia taistella The Last Airbender loppuun saakka. Koskettaviksi tarkoitetut hetket eivät tunnu missään, muutamat vitsit eivät naurata, eivätkä edes taistelut toimi. Taistelukohtaukset ovat itse asiassa ainoa asia elokuvassa, mitkä tarjoavat naurut, sillä ne ovat niin hölmöjä. Sen sijaan, että elementtien taitajat viskoisivat toisiaan nopeatempoisesti tulipalloilla, kivenmurikoilla tai virtaavalla vesimassalla, heidän täytyy heilutella käsiään minuutilta tuntuvan ajan ja silloinkin lopputulos saa lähinnä nostamaan kulmia. Jos joku hahmoista olisi älynnyt tuoda ampuma-aseen taisteluun, hän voittaisi kaikki helposti - niin kauan elementin hallitsemiseen kestää aikaa.
Mitä ihmettä M. Night Shyamalanille tapahtui? Vuosituhanteen vaihteessa hän nousi suosioon upeiden elokuviensa Kuudes aisti(The Sixth Sense - 1999) ja Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) kautta, mutta niiden jälkeen ilmestyneet Signs (2002) ja Kylä (The Village - 2004) saivat ymmärrettävästi ristiriitaisen vastaanoton, minkä jälkeen hän tekikin huteja aina Splitiin(2016) asti. The Last Airbender saattaa jopa olla hänen huonoin leffansa, sillä vaikka The Happening (2008) onkin järkyttävän surkea myös, sen huonoudesta löytyy sentään jonkinlaista viihdettä. Tässä Shyamalan epäonnistuu kaikessa mihin hän koskee. Hänen käsikirjoituksensa sopisi lähinnä takkatuleksi ja hänen ohjauksensa on todella kömpelöä. Tekninenkään toteutus ei ole erityisemmin kehumisen arvoista. Digitehosteet olivat pahasti päivittyneet jo elokuvan ilmestyessä ja esimerkiksi sarjassa tärkeä suuri ja lentävä mörökölli Appa esiintyy ymmärrettävästi todella vähän leffan aikana. Lavasteet ja puvut ovat sentään kohtalaisen hyvin toteutetut ja Aangin tatuoinnit tehnyttä täytyy kehua tarkasta työstä. Jos The Last Airbenderista jotain hyvää sanottavaa pitäisi keksiä, niin pitää myöntää, että siinä on useita taidokkaasti otettuja kuvia. Pitkät, hahmoja seuraavat kuvat ovat hienoja, mutta mukaan mahtuu myös oudosti rajattuja lähikuvia, joissa toivoisi kameramiehen ottavan pari askelta taaksepäin. Ainoa kokonaisuudessaan hyvä puoli elokuvassa on loppujen lopuksi sen musiikki. Shyamalanin luottosäveltäjä James Newton Howardin työstämät melodiat ovat aidosti mainioita ja ne yrittävät epätoivoisesti luoda edes jonkinlaista tunnelmaa muuten äärimmäisen laimeaan tuotokseen. Vaikka mukana onkin onnistunutta musiikkia ja kuvausta, eivät ne ole tarpeeksi nostamaan elokuvaa pohjamudista, vaan niiden kohdalla lähinnä harmittaa, että muutamien tekijöiden lahjakkuus valuu täysin hukkaan, kun ympärillä vyöryy tällainen läjä sitä itseään.
Yhteenveto:The Last Airbender on aivan käsittämätön pohjanoteeraus M. Night Shyamalanilta ja pelkkä keskisormen näyttö alkuperäisen piirrossarjan faneja kohtaan. Ensimmäisen tuotantokauden tunkeminen vähän yli puolentoista tunnin mittaiseen elokuvaan on jo itsessään huono päätös ja jo siitä seuraa isoja ongelmia. Leffalla on hirveä kiire ja jatkuvasti tuntuu siltä kuin välistä olisi leikattu kohtauksia pois. Kaikkein kamalinta on viime hetkellä mukaan tungettu kertojaääni, joka selittää aivan kaiken. Leffaa katsoessa herää jatkuvasti tunne, että tekijät pitävät katsojia täysidiootteina. Kiireestä huolimatta elokuva on erittäin tylsä, sillä surkeasti kerrottu kertomus ja täysin olematon seikkailuhenki eivät koskaan nappaa mukaansa. Asiaa vain pahentaa kehnosti kirjoitetut hahmot ja heidän vielä huonommat näyttelijänsä. Toimintakohtausten kökköydestä voi löytää jotain hupia, kun eri elementtien taitajat huitovat ilmaa ties kuinka kauan, jotta saavat todella mitättömiä asioita aikaiseksi. Muuten huumori jättää kylmäksi. Kuvauksesta löytyy joitain onnistumisia ja lavasteet ja asut ovat pääasiassa tyylikkäät. Leikkaus on kuitenkin tökeröä, eivätkä efektit vakuuttaneet edes elokuvan ilmestymisen aikoihin. Kaikin puolin The Last Airbender on loukkaus kaikkia kohtaan ja yksi huonoimmista elokuvista, minkä itse olen nähnyt.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Last Airbender, 2010, Paramount Pictures, Nickelodeon Movies, Blinding Edge Pictures, The Kennedy/Marshall Company, Industrial Light & Magic
