THE CROWN - KAUSI 2
Luoja: Peter Morgan
Pääosissa: Claire Foy, Matt Smith, Vanessa Kirby, Jeremy Northam, Anton Lesser, Victoria Hamilton, Matthew Goode, Alex Jennings, Lia Williams, Greg Wise, John Heffernan, Gemma Whelan, Paul Sparks, Ben Miles, Michael C. Hall, Jodi Balfour, Finn Elliot, Burghart Klaußner, Richard Lintern, John Lithgow ja Jared Harris
Genre: historia, draama
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: noin 59 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 45 minuuttia
Ikäraja: 13
Ison-Britannian kuningattaresta, Elisabet II:sta kertova Netflix-sarja The Crown nousi suureen suosioon vahvan ensimmäisen tuotantokautensa myötä, mikä onnistui voittamaan mm. parhaan draamasarjan Golden Globe -palkinnon. Toisen kauden teko lähtikin pian liikkeelle ja sen jaksot julkaistiin Netflixissä joulukuussa 2017. Ensimmäisen kauden tavoin tämäkin kausi sai paljon kehuja niin katsojilta kuin kriitikoilta, vaikka jotkut myös kritisoivat kauden tiettyjä historiallisia epätarkkuuksia ja vapauksia. Kausi oli ehdolla kahdesta Golden Globesta (paras draamasarja ja naispääosa), kymmenestä BAFTA:sta (mm. paras draamasarja, naispääosa, käsikirjoitus, leikkaus, lavastus, puvustus ja erikoistehosteet), joista se voitti parhaan naissivuosan, kuvauksen ja äänityksen palkinnot, sekä kolmestatoista Emmystä (mm. paras draamasarja, miessivuosa, naissivuosa, käsikirjoitus, lavastus ja erikoistehosteet), joista se voitti parhaan naispääosan, ohjauksen, roolituksen, kuvauksen ja puvustuksen palkinnot. Itse olin tietoinen The Crownista siitä lähtien, kun sen ensimmäinen kausi julkaistiin, mutta aloin pohtia sen katselua vasta, kun kolmas kausi oli ilmestymässä viime vuonna. Silloin minulla oli kuitenkin katselussa muita sarjoja ja päätin odottaa seuraavaa kautta. Nyt The Crownin neljäs kausi on vihdoin tulossa ja aloitinkin viimein sarjan katselun. Muutama viikko ensimmäisen kauden katsomisen jälkeen aloitin toisen tuotantokauden.
Kuningatar Elisabet II ottaa ytimekkäämpää roolia Ison-Britannian johtamisessa, kun maa ajautuu sotaan Egyptin kanssa. Päänvaivaa kuningattarelle aiheuttaa myös hänen miehensä, Edinburghin herttua Philip, joka ei ole tyytyväinen kuningattaren päätöksestä lähettää tätä usean kuukauden kierrokselle.
Samalla kun kuningatar Elisabet II vahvistaa asemaansa ja todistaa kykynsä hallitsijana maailmalle, häntä näyttelevä Claire Foy vahvistaa omaa asemaansa edellistä kautta paremmalla roolisuorituksella. Jos ensimmäisellä kaudella oli välillä ongelmana, että kuningatar ja samalla Foy eivät päässeet toivotulla tavalla esille vakuuttamaan, on se ongelma tällä kaudella kateissa. Foy on fantastinen kuningattarena, huokuen arvokkuutta ja istuen täydellisesti hallitsijaksi. Kuningatar pistetään uusien, vielä vaikeampien tilanteiden äärelle, joissa hänen täytyy tosissaan todistaa itsensä.
Doctor Who -sarjan (1963-) tähti Matt Smith palaa kuningattaren aviomieheksi, Edinburghin herttua Philipiksi, joka käy pitkin tuotantokautta hermoille. Philip huomaa olevansa kenties koko Ison-Britannian ainoa mies, jonka vaimo on huomattavasti korkeammassa asemassa ja sillä on selvästi vaikutuksensa, sillä Philip käyttäytyy monessa jaksossa kuin huomionhakuinen kakara. Kauden loppupäässä Philipin taustoja avataan kuitenkin enemmän, mikä saa katsojan pitämään hänestä uudella tavalla ja tekee hänestä kiinnostavamman henkilön kuningattaren rinnalle.
Lisäksi tuotantokaudella nähdään Vanessa Kirby kuningattaren pikkusiskona, prinsessa Margaretina, Victoria Hamilton siskosten kuningataräitinä, Alex Jennings kuninkuudesta luopuneena Elisabet II:n setänä Windsorin herttuana, Jeremy Northam pääministeri Anthony Edeninä ja Anton Lesser tämän seuraajana Harold Macmillanina, sekä Matthew Goode töykeänä valokuvaaja Tony Armstrong-Jonesina, johon prinsessa Margaret iskee silmänsä, kun häneltä evättiin avioliitto eversti Townsendin (Ben Miles) kanssa. Sivunäyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan ja etenkin Kirby vain parantaa otettaan edelliseen kauteen verrattuna. Hän voittikin BAFTA:n parhaasta naissivuosasta tältä kaudelta. Vaikka näyttelijät tekevät kaikki oivaa työtä ja monet hahmoista kehittyvät vieläkin kiinnostavimmiksi, itseäni jäi harmittamaan, ettei John Lithgow'n näyttelemää Winston Churchillia nähdä kuin yhdessä todella lyhyessä kohtauksessa.
Vaikka The Crownin toinen tuotantokausi alkaa oivalla konfliktilla kuningattaren ja Philipin välillä, minkä lisäksi ensimmäisissä jaksoissa kyseenalaistetaan hieman maan suurta valtaa esimerkiksi Afrikassa, kaudella silti kestää hieman lähteä käyntiin. Sen lisäksi, että odotin ja toivoin Lithgow'n palaavan Churchilliksi, muutama ensimmäinen jakso olivat muutenkin hieman heikompia kuin ensimmäinen kausi kokonaisuutena. Siinä, missä ensimmäinen kausi nappasi minut välittömästi mukaansa ja yllätti sillä, kuinka nopeasti se sai minut herkistymään kuningas Yrjö VI:n (Jared Harris) kuolemalla, toinen kausi rakentuu hitaammin. Jakso jaksolta taso paranee ja viimeisten kolmen jakson aikana lähestytään jopa täydellisyyttä. Kauden viimeiset jaksot tuijotin lumoutuneena ja vangittuna, ja ne onnistuivat myös vihdoin palauttamaan sarjaan sen vahvan tunnepuolen, mikä kauden alkupäästä puuttui. Hieman "heikomman" alun jälkeen kakkoskauden loppupää palauttaa sarjan takaisin tuttuun loistoonsa ja tarjoaa lisää erinomaista ja kiehtovaa draamaa.
Jo ensimmäisellä kaudella jokaisella jaksolla oli oma kertomuksensa, jotka muodostivat yhdessä isomman kokonaisuuden, mutta tämä kerrontatyyli on vielä selkeämpää toisella kaudella. Oli kyse sitten prinsessa Margaretin ja valokuvaaja Tonyn välille kehkeytyvästä romantiikasta, natseihin liittyvistä suurista paljastuksista, lordi Altrinchamin kritisoinnista monarkiaa kohtaan tai Yhdysvaltain presidenttipari Kennedyn vierailusta Isossa-Britanniassa (mikä johtaa niin hilpeisiin etikettivirheisiin kuin tietty koko maailmaa järisyttäneeseen presidentti John F. Kennedyn salamurhaan), jaksojen juonikuviot koukuttavat jokainen omalla tavallaan - toiset enemmän ja toiset vähemmän. Vaikuttavan Kennedy-jakson lisäksi pidin erityisen paljon jaksosta, missä Elisabet II:n ja Philipin poika, prinssi Charles (Julian Baring) lähetetään opiskelemaan Philipin entiseen kouluun. Sen lisäksi, että on mielenkiintoista seurata parin lapsienkin elämää, jakso myös syventyy Philipiin paremmin kuin sarjan aiemmat jaksot yhteensä.
Ohjaajajengi on hyvin pitkälti sama kuin ensimmäisellä kaudella ja toistamiseen he tekevätkin taitavaa työtä tunnelman kanssa ja kertoessaan eri tarinakaaria. Sarjan luoja Peter Morgan toimii tälläkin kaudella joka jakson käsikirjoittajana. Hän onnistuu niin isommissa kokonaisuuksissa kuin yksittäisissäkin keskusteluissa. Morgan tuo mukaan myös erinomaista, kuivakkaa huumoria, mikä vain parantaa sarjaa. Tekninen toteutus on upeaa. Kausi on hienosti kuvattu. Otoksissa esitellään näyttäviä lavasteita ja asuja, joilla 1950- ja 1960-luvut herätetään takaisin eloon. Äänimaailmakin on oivallinen, etenkin musiikkien puolesta. Yhdessä Lorne Balfen kanssa säveltäjä Rupert Gregson-Williams pistää jopa paremmaksi kuin viime kaudella, jossa hän jo yllätti melodioidensa voimakkuudella. Kaksikko tarjoaa nyt musiikkeja, joista moni nostaa ihon kananlihalle eeppisyydellään. Varsinkin hurja Headlines-sävelmä teki minuun suuren vaikutuksen. Mainiosta tunnusmusiikista vastaa yhä Hans Zimmer ja alkutekstivideo on sama kuin viime kaudella.
Yhteenveto: The Crownin toisella tuotantokaudella kestää jonkin aikaa lähteä käyntiin, mutta jakso jaksolta taso vain paranee, kunnes kauden loppupäässä noustaan kenties jopa mahtavan ensimmäisenkin kauden yli. Kymmenen jaksonsa aikana kausi tarjoaa toinen toistaan mielenkiintoisempia kertomuksia, joista monia tuijottaa suorastaan lumoutuneena. Yhdysvaltain presidenttiparin vierailu tarjoaa hilpeyksiä, vaikka samalla katsoja ei voi muuta kuin odottaa vääjäämätöntä ja traagista lopputulosta. Erittäin kiehtova on myös samanaikaisesti sekä Philipin nuoruuteen, että hänen poikaansa keskittyvä jakso. Itse kuningatar Elisabet II pääsee paremmin esille kuin viime kaudella ja samalla Claire Foy pääsee vakuuttamaan roolissaan vahvemmin. Muutenkin näyttelijät tekevät hienoa työtä läpi kauden. Ohjaus on väkevää, käsikirjoitukset mainioita ja tekninen toteutus erinomaista. Ajankuva on jälleen mestarillisesti luotu. Säveltäjäkaksikko Rupert Gregson-Williams ja Lorne Balfe loihtivat mukaan yllättävänkin mahtipontisia ja ihot kananlihalle nostattavia musiikkeja. Hieman takeltelevasta alustaan huolimatta The Crownin toinen kausi jatkaa sarjan loistokasta voittokulkua. Jatkankin erittäin suurella innolla kolmoskaudelle, vaikka samalla harmittaa, että joudun tässä kohtaa jättämään hyvästit tälle näyttelijäkaartille, uusien esiintyjien ottaessa roolit vastaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The Crown, Iso-Britannia, 2016-, Left Bank Pictures, Sony Pictures Television Production UK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti