DISENCHANTMENT - KAUSI 1
Luoja: Matt Groening
Pääosissa: Abbi Jacobson, Nat Faxon, Eric Andre, John DiMaggio, Tress MacNeille, Maurice LaMarche, Lucy Montgomery, Billy West, David Herman, Matt Berry, Noel Fielding ja Sharon Horgan
Genre: animaatio, fantasia, komedia, seikkailu
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: noin 29 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 50 minuuttia
Ikäraja: 13
Disenchantment on animaatiosarjojen Simpsonit (The Simpsons - 1989-) ja Futurama (1999-2013) luoneen Matt Groeningin luoma fantasiasarja. Groening oli jo pidemmän aikaa kehitellyt ideaa fantasiasarjasta ja teki diilin Netflixin suoratoistopalvelun kanssa. Animointi alkoi ja Disenchantmentin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä elokuussa 2018. Se sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta, mutta oli tarpeeksi suosittu, jotta sitä on päätetty jatkaa. Itse tutustuin sarjaan silloin, kun se julkaistiin, mutta katsoin lopulta vain sarjan avausjakson, innostuessani juuri sen perään toisesta animaatiosarjasta, Rick and Mortysta (2013-) huomattavasti enemmän. Olen kuitenkin pohtinut, että antaisin uuden mahdollisuuden sarjalle ja melkein aloitin sarjan katselun, kun sen toinen kausi julkaistiin. Silloinkin se jäi pelkäksi pohdinnaksi, mutta nyt, kun Disenchantmentin kolmas tuotantokausi on tulossa, päätin vihdoin katsoa sarjan kokonaan. Aloitin koko homman alusta asti ja katsoin ensimmäisen kauden muutamassa päivässä.
Fantasiamaailmassa, Dreamlandin kuningaskunnassa nuori prinsessa Tiabeanie on joutumassa naimisiin vastoin tahtoaan, jotta hänen isänsä, kuningas Zog saisi solmittua uuden liiton Bentwoodin kanssa. Yhdessä uusien ystäviensä, piru Lucin ja haltija Elfon kanssa Tiabeanie karkaa häistään.
Disenchantmentin päähahmo on kapinahenkinen prinsessa Tiabeanie Mariabeanie de la Rochambeau Grunkwitz, eli Bean, jonka äänenä kuullaan Abbi Jacobson. Beania ei kiinnosta hienostoelämä ja hovin laatimat käytössäännöt, vaan hän jatkuvasti karkaa läheiseen kylään ryyppäämään ja rälläämään, mikä ärsyttää hänen kuningasisäänsä Zogia (John DiMaggio). Hahmo on mainion vekkulimainen ja hänen tarinoitaan on usein mielenkiintoista seurata. Sen sijaan kuningas Zog ei ole erityisen hauska tapaus, vaan lähinnä aika tylsä muka-hauskojen juttujensa kanssa.
Sarjan alussa Bean tapaa kylästään karkotetun haltija Elfon (Nat Faxon), joka on elänyt koko ikänsä väriloiston ja karkin keskellä, ja onkin nyt innoissaan, kun pääsee näkemään maailman synkempiä ja happamampia puolia, sekä piru Lucin (Eric Andre), joka seuraa Beania kaikkialle. Elfo nousi kenties suosikikseni hahmoista, vaikka häneltäkin löytyy ärsyttävät hetkensä. Luci ei kuitenkaan jaksanut naurattaa kuin pariin otteeseen, vaikka yleensä pidänkin kyynisistä ja sarkastisista hahmoista.
Muita hahmoja sarjan ensimmäisellä kaudella ovat mm. Beanin äitipuoli, uusi kuningatar Oona (Tress MacNeille), Beanille valittu kihlattu, prinssi Guysbert (David Herman), Dreamlandin kolmisilmäinen pääministeri Odval (Maurice LaMarche), Beanin hovineiti Bunty (Lucy Montgomery) ja kaupungin taikuri Sorcerio (Billy West). Pääkolmikkoa lukuunottamatta hahmogalleria ei valitettavasti vakuuta, vaikka joiltakin heistä löytyy oivat hetkensä. Siinä, missä esimerkiksi yksi Simpsoneiden vahvuuksista on aivan mahtava hahmogalleria, Disenchantment taas kompastelee mitäänsanomattomiin henkilöihinsä.
Vaisun hahmogallerian lisäksi myös huumori jää aika latteaksi Disenchantmentissa. Koko perheen sijaan sarja yrittää tavoitella lähinnä aikuiskatsojia, jotka haluavat rosoisuutta niin animaatioihinsa kuin fantasiaansa. Se ei kuitenkaan onnistu siinä kovinkaan kummoisesti ja lopputulos on lähinnä keskinkertaista viihdettä. Sarja on aika harmitonta hömppää, mikä on tavallaan positiivinen kehu, mutta samalla myös merkki epäonnistumisesta, kun sarja esittää olevansa kovin rohkea. Ei Disenchanmentin ensimmäinen kausi huono ole, mutta ei se koskaan erityisen hyväkään ole. Jotkut jaksot ovat selkeästi parempia ja kauden loppupäässä kausi parantaa menoaan, mutta kymmenen jakson joukkoon mahtuu myös selvästi tylsempiä ja välittömästi unohdettavia tarinoita. Se ero Disenchantmentilla on kuitenkin Simpsoneihin, että pelkkien yksittäisten seikkailujen sijaan kaudella on selkeä isompi kertomuksensa, mitä viedään eteenpäin joka jaksossa. Viimeiset jaksot yllättävät ratkaisuillaan ja tarina jätetään ärsyttävästi kesken, joten vaikkei sarjasta olisi innostunut, jatkoa haluaa silti nähdä.
Sarja pyrkii kovasti tekemään vitsiä fantasiatarinoiden kliseistä ja tyypillisistä puolista, sekä keskiaikaistamaan monia moderneja juttuja. Osa näistä on ihan onnistunutta parodiaa, mutta joukkoon mahtuu myös paljon jo kauan aiemmin nähtyä, kuten kaduilla pyörivä ruttoon kuolleiden kerääjä, josta itselleni tuli mieleen lähinnä Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail - 1975). Sarja myös yrittää kääntää tiettyjä sukupuolirooleja päälaelleen, muttei oikein silloinkaan hyödynnä ideoitaan kaksisesti. Siinä, missä Homer Simpsonin alkoholiongelmassa on jotain sympaattista ja surullista, Beanin ryyppyretkillä lähinnä kehuskellaan, kuinka naisetkin osaavat vetää kunnon kännit. Väkivaltakin esitetään täysin huumorin keinoin, jolloin sarja pystyy pitämään alhaisen ikärajansa, vaikka päitä kuinka katkottaisiin.
Visuaalisesti Disenchantment muistuttaa paljon Groeningin aiempia sarjoja. Hahmot ovat samalla tyylillä piirretyt kuin Simpsoneissa ja Futuramassa, ja oman lisänsä sarjan katsomiseen tuokin tietty ajatus siitä, että kaikki kolme tapahtuvat samassa maailmassa, vuosisatojen erolla toisistaan. Olen aina pitänyt Groeningin tyylistä ja ulkoasultaan tätäkin sarjaa on miellyttävä seurata. Paikoitellen itseäni kuitenkin häiritsivät 3D-animaationa toteutetut maisemakuvat, mitkä ovat kyllä hienoja, mutta pistävät liiallisesti silmään. Alkuintro on jokaisessa jaksossa hieman erilainen ja se näyttää oivallisella diashow'lla alkavan jakson tapahtumia. Taustalla soiva Mark Mothersbaughin säveltämä musiikki on aidosti hilpeä ja riemastuttava.
Yhteenveto: Disenchantmentin ensimmäinen tuotantokausi jää harmillisen keskinkertaiseksi fantasiakomediaksi. Muutamat makeat naurut kausi jaksaa tarjota ja joitain seikkailuja seuraa mielellään, mutta pääasiassa meno on tyhjänpäiväistä ja nopeasti unohdettavaa. Tiettyjen modernien juttujen keskiaikaistaminen on veikeää, vaikkakin sarja esittää jo aiemmin nähtyjä nokkeluuksia kuin ominaan. Välillä "ronskin" huumorin kanssa yritetään jopa turhan epätoivoisesti tavoitella aikuiskatsojia, mutta silti homma jää etäiseksi. Sarjan suurin kompastuskivi on sen heikko hahmogalleria. Vaikka pääkolmikko Bean, Luci ja Elfo toimivatkin tarpeeksi passelisti, ovat sivuhahmot toinen toistaan tylsempiä tyyppejä. Animaatiotyyli on tuttua Groeningia ja sopii täydellisesti riviin Simpsoneiden ja Futuraman kanssa (jääden tosin pahasti molempien sarjojen jalkoihin laadukkuudessa). Jos Groeningin aiemmat työt toimivat ja pidät myös fantasiaseikkailuista, mutta toivoisit niiden olevan täynnä ryyppäämistä ja mulkvisteja lastensadun sijaan, kannattaa Disenchantmentia kokeilla. Mitään maata järisyttävää siltä ei kuitenkaan kannata odottaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Disenchantment, Yhdysvallat, 2018-, Netflix, The ULULU Company, The Curiosity Company
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti