TV-sarja: Fargo, kausi 2 (2015)

FARGO - KAUSI 2

Luoja: Noah Hawley
Pääosissa: Patrick Wilson, Kirsten Dunst, Jesse Plemons, Jean Smart, Cristin Milioti, Jeffrey Donovan, Angus Sampson, Bokeem Woodbine, Zahn McClamon, Ted Danson, Allan Dobrescu, Nick Offerman, Rachel Keller, Michael Hogan, Brad Garrett, Brad Mann, Todd Mann, Kieran Culkin ja Bruce Campbell
Genre: rikos, komedia, draama
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: noin 51 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 25 minuuttia
Ikäraja: 16

"Tämä on tositarina.
Kaikki tapahtui vuonna 1979 Minnesotassa.
Selviytyjien pyynnöstä nimet on muutettu.
Kunnioituksesta kuolleita kohtaan kaikki muu on kerrottu tarkasti."

Coenin veljesten Fargo-elokuvaan (1996), eikä tositapahtumiin perustuvan Fargo-sarjan oli tarkoitus olla pelkkä kymmenen jakson mittainen minisarja. Ensimmäinen tuotantokausi sai kuitenkin niin paljon ylistystä elokuvan faneilta ja kriitikoilta, sekä lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia, että FX tilasi sarjan luojalta, Noah Hawleylta heti toisen tuotantokauden. Hawley otti tällä kertaa inspiraatiota Fargo-leffan lisäksi Coenin veljesten filmeistä Miller's Crossing (1990) ja Mies joka ei ollut siellä (The Man Who Wasn't There - 2001). Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2015 ja Fargon toisen tuotantokauden jaksot alkoivat pyöriä televisioissa samaisen vuoden lokakuussa. Tämäkin kausi paljon kehuja ja jopa 18 Emmy-ehdokkuutta (mm. paras sarja, naispääosa, naissivuosa, miessivuosa, ohjaus, käsikirjoitus, roolitus, leikkaus, maskeeraus, lavastus ja musiikki), joista se voitti parhaan kuvauksen ja parhaiden äänitehosteiden palkinnot, kolme Golden Globe -ehdokkuutta (paras minisarja, miespääosa ja naispääosa), sekä kahdeksan Critics' Choice -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan minisarjan, naispääosan, naissivuosan ja miessivuosan palkinnot. Itse katsoin alkuperäisen Fargo-leffan vasta tänä vuonna ja koska se oli mielestäni aivan mahtava, päätin aloittaa sarjan heti - etenkin kun sen neljäs tuotantokausi on tulossa pian. Fargo-sarjan ensimmäinen kausi oli myös erinomainen, joten aloitin toisen tuotantokauden välittömästi.

Maaliskuussa 1979 Blumquistin pariskunta tappaa vahingossa Gerhardtin rikosperheen jäsenen ja yrittää päästä pälkähästä, samalla kun rikosperheiden välille syttyy sota.

Blumquistin pariskuntana, Peggynä ja Edinä nähdään Kirsten Dunst ja Jesse Plemons, jotka muuten rakastuivat tosielämässäkin toisiinsa kuvausten myötä ja ovat nyt parisuhteessa ja heillä on yhteinen lapsikin! Jo tässä sarjassa Dunstin ja Plemonsin väliltä löytyy hyvää kemiaa. Esiintymistyyliltään he ovat lähimpänä tuttua Fargoa, puhuen tietyllä tavalla ja toistellen "oh ya" -hokemaa. Heidän hahmonsa ovat mielenkiintoisimmat tältä kaudelta, sillä kuten ensimmäisen kauden Lester Nygaardin (Martin Freeman) kohdalla, katsoja yllättyy, kuinka paljon hahmoja haluaa kannustaa onnistumaan, vaikka he ovatkin tehneet rikoksen ja yrittävät peitellä jälkiään, tehden tilanteesta itselleen vielä pahemman.

Patrick Wilson näyttelee Minnesotan osavaltion poliisia, Lou Solversonia. Kyllä, juuri sitä Lou Solversonia, eli ensimmäisen kauden Molly Solversonin (Allison Tolman) isää, mutta nuorempana. Wilson on osoittanut urallaan olevansa pätevä auktoriteettisten hahmojen rooleissa ja tekee sen myös tässä. Lou on päättäväinen poliisi (kuten tyttärensä) ja aikoo tehdä kaikkensa selvittääkseen asioiden todellisen laidan. Cristin Milioti esittää Loun vaimoa, Betsyä ja Raven Stewart nähdään tässä kohtaa vasta kuusivuotiaana Mollyna.
     Rikosperheet, joiden välille syttyy sota Blumquistin suuren mokan vuoksi, ovat Gerhardtit ja Kansas Cityn roistot. Gerhardteihin kuuluvat johtohahmo Otto (Michael Hogan) ja tämän tiukka vaimo Floyd (Jean Smart), heidän poikansa Dodd (Jeffrey Donovan), Bear (Angus Sampson) ja Rye (Kieran Culkin), Doddin kapinahenkinen tytär Simone (Rachel Keller) ja Bearin osittain halvaantunut poika Charlie (Allan Dobrescu). Smart on erinomainen ylpeänä naisena, joka komentaa rikosperhettä tiukkaan sävyyn. Donovan, Sampson ja Culkin ovat kaikki mainioita veljeksinä, joista jokaiselle rakennetaan omanlaisensa persoona. Myös Doddin ja Bearin lapset ovat mielenkiintoiset tapaukset, Charlien halutessa näyttää taitonsa rikollisissa hommissa ja Simonen pyrkiessä mahdollisimman kauas koko perheestä. Gerhardteja auttaa salakavala murhaaja Hanzee (loistava Zahn McClarnon), joka saa oman toimivan juonikuvionsa. Kansas Cityn roistoihin taas kuuluvat lähinnä arvokkaasti pukeutuva ja käyttäytyvä, mutta tilanteen sattuessa häijyksi käyvä Mike Milligan (Bokeem Woodbine), sekä tätä uskollisesti seuraavat Kitchenin veljekset (Brad Mann ja Todd Mann). Woodbine on nappivalinta osaansa ja hän on samaan aikaan sekä lupsakka että uhkaava.

Vaikka Fargon toisen tuotantokauden voi laskea esiosaksi ensimmäiselle kaudelle, sillä se sisältää Lou Solversonin nuorempana ja tämän tyttären Mollyn lapsena, eivät tarinat sinänsä liity toisiinsa. Siinä mielessä Fargon toisen kauden voikin siis katsoa ilman, että on nähnyt ensimmäistä tuotantokautta. Toki mukana on pieniä asioita, jotka avautuvat paremmin, jos edellisen kauden on katsonut, mutta itse juonen seuraamisessa ei synny ongelmia. Silti suosittelen ensimmäistä kautta reippaasti ylitse tämän. Fargon toinen tuotantokausi on todella hyvä, mutta se ei onnistu nousemaan samoihin korkeuksiin kuin ensimmäinen. Tarina on mielenkiintoinen, muttei läheskään yhtä vangitseva. Hahmot ovat hyviä, mutta eivät yhtä kiehtovia. Tunnelma on usein mahtava, mutta paikoitellen oudon epätasainen. Siinä, missä ensimmäinen kausi seurasi äärimmäisen tarkasti Coenin veljesten Fargo-leffan henkeä, toinen kausi pyrkii ottamaan vaikutteita suunnilleen kaikista veljesten elokuvista, jolloin kausi ei ole kokonaisuutena yhtä selvästi rakennettu paketti. Kauden aikana nähdään pariinkin otteeseen yksi asia, mistä voi hakea syvällisiä merkityksiä, mutta mikä lähinnä kummastuttaa irrallisuudellaan.

Toistamiseen kauden avausjaksosta on saatu todella napakka ja on jälleen kiehtovaa nähdä, kuinka nappuloita asetellaan laudalle paikoilleen, jotta niillä voidaan aloittaa pelaaminen. Tälläkin kaudella on hauska seurata tilanteen eskaloitumista ja kuinka Blumquistin pariskunnan mokaus kasvaa yhä vain suurempiin mittasuhteisiin ja seurauksiin. Erilaiset juonikuviot kulkevat taidokkaasti lomittain, sekoittaen toisiaan ja tuoden toisiinsa uusia puolia. Yllätyksellisyyttä on luvassa ja ainoa, mistä oikeastaan voi olla varma, on, että Lou ja Molly selviävät, sillä hehän tulevat olemaan elossa vuonna 2006, kun ensimmäinen kausi tapahtuu. Muiden hahmojen puolesta saa jännittää ja jos jossain tämäkin kausi onnistuu hahmojen kohdalla, niin se on se, kuinka katsoja pistetään lähes jokaisen eri tahon ajatusmaailman taakse. Ensimmäisen kauden tavoin on välillä vaikea sanoa, ketä kannustaisi eniten, sillä katsoja on niin monen hahmon puolella. Kun hahmot alkavat tappamaan toisiaan, ei menoa ole tälläkään kertaa kaunisteltu, vaan kuolemat ovat brutaaleja. Mustaa huumoria löytyy niin kuolemista kuin muutenkin. Fargon toinen tuotantokausi ei tunnu enää niinkään Fargolta, mutta Coenin veljesten tarjoama inspiraatio on yhä vahvasti läsnä. Tosifanit voivatkin bongailla paljon viittauksia veljesten elokuviin.

Yksi tämän kauden kompastuskivistä on, ettei sarjan luoja Noah Hawley ole kirjoittanut kaikkia jaksoja, kuten ensimmäisellä tuotantokaudella. Hawleyn kirjoittamat jaksot tuntuvat laadukkaammilta sisällöiltään ja joka kerta, kun ajattelin, että jokin katsomani jakso ei nyt ollut parhaasta päästä, niin syy löytyi, kun käsikirjoituksesta ei vastannutkaan Hawley. Ohjaajat tekevät oivaa työtä, mutta kenties kikkaillen hieman liikaa yli. Kausi tuo uutena tehokeinona jakautuvan ruudun, jossa voidaan näyttää kahta eri tapahtumaa päällekäin tai samaa tilannetta paristakin eri näkökulmasta. Monesti tämä toimii, mutta paikoitellen tämä on hieman kummallinen tehokeino. Jos kaksi ihmistä istuvat vierekkäin autossa, miksi meidät pistetään katsomaan kahta vierekkäistä lähikuvaa heidän kasvoistaan, eikä yhtä kuvaa, mistä näkisi selvästi molemmat? Yhdessä montaasissa taas tätä kikkaa käytetään täydellisesti hyväksi, kun esitetään nopealla temmolla, mitä eri paikoissa tapahtuu. Kuvaus on jälleen oivallista. Lavasteilla ja asuilla herätetään hienosti 1970-luvun loppu takaisin henkiin. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja Jeff Russo pistää jälleen parastaan musiikkien kanssa. Tutut melodiat Fargo-leffasta ovat mukana, mutta Russo tuo yhä enemmän omaa panostaan mukaan. Etenkin erään jakson lopussa kuultavat rumpupaukutukset ovat iskevät.

Yhteenveto: Fargon toinen tuotantokausi on erittäin mainio, mutta jää lopulta huikean ensimmäisen kauden jalkoihin. Tämä kausi ei kopioi vain Fargo-elokuvaa, vaan lähes koko Coenin veljesten tuotantoa, mikä johtaa tiettyyn epätasaisuuteen tunnelmassa ja tyylissä. Pientä epätasaisuutta lisää myös se, ettei Noah Hawley ole täysvastuussa käsikirjoituksesta. Hawleyn kirjoittamat jaksot ovat selvästi kauden parasta antia. Näyttelijät ovat erinomaisia rooleissaan ja hahmot ovat tälläkin kaudella onnistuneita. Usein on vaikea sanoa, kenen haluaisi pääsevän pälkähästä, sillä katsoja huomaa vaihtavansa puolta vähän väliä ja kannustavansa lopulta kaikkia. Tarina pitää hyvin mukanaan, mutta tietty vangitsevuus katoilee vähän väliä. Tekninen toteutus on taiturimaista, vaikka paikoitellen jakautuvaa kuvaa käytetään hieman tökerönä tehokeinona. Fargon toista kautta voi hyvin suositella sellaisellekin, joka ei ole nähnyt ensimmäistä kautta, sillä tarinat eivät oikeastaan liity toisiinsa. Silti suosittelen katsomaan Fargon ensimmäisen kauden ensin, ihan vain sen takia, että se on huomattavasti parempi kuin tämä. Tietyillä viilauksilla ja läpikotaisin Hawleyn kirjoittamalla tekstillä Fargon kakkoskausi yltäisi luultavasti kokonaisuutena yhtä mahtavaksi kuin mitä se parhaimmillaan onnistuu olemaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.3.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Fargo, 2014-, Yhdysvallat, MGM Television, FX Productions, 26 Keys Productions