HOUSE OF CARDS - KAUSI 2
Luoja: Beau Willimon
Pääosissa: Kevin Spacey, Robin Wright, Michael Kelly, Molly Parker, Michel Gill, Gerald McRaney, Nathan Darrow, Mahershala Ali, Rachel Brosnahan, Sakina Jaffrey, Derek Cecil, Jimmi Simpson, Jayne Atkinson, Sebastian Arcelus, Mozhan Marnò, Joanna Going, Reg E. Cathey, Gil Birmingham, Libby Woodbridge, Terry Chen, Elizabeth Marvel, Ben Daniels ja Kate Mara
Genre: draama
Jaksomäärä: 13
Jakson kesto: 47 minuuttia - 59 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 54 minuuttia
Ikäraja: 16
Michael Dobbsin kirjaan House of Cards - Kuninkaantekijä (House of Cards - 1989) ja BBC:n minisarjaan House of Cards (1990) perustuva yhdysvaltalainen televisiosarja House of Cards nousi suosituksi, kun sen kehuttu ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi Netflixiin helmikuussa 2013. Jo ennen avauskauden julkaisua Netflix oli tilannut tekijöiltä toisen kauden, jonka kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2013. Lopulta House of Cardsin toinen tuotantokausi julkaistiin helmikuussa 2014 ja tämäkin kausi keräsi paljon katsojia ja kehuja kriitikoilta. Kausi sai muun muassa kolmetoista Emmy-ehdokkuutta (mm. paras draamasarja, miespääosa, naispääosa, ohjaus, käsikirjoitus, roolitus, vieraileva tähti, kuvaus, lavastus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan äänityksen palkinnon, sekä kolme Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamasarja, miespääosa ja naispääosa), joista se voitti parhaan miespääosan palkinnon. Itse olin ollut tietoinen House of Cardsista jo vuosia, mutten ollut katsonut sitä. Kun huomasin sarjan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi vihdoin katsoa, mistä on kyse? Pari viikkoa avauskauden jälkeen ryhdyin katsomaan sarjan kakkoskautta.
Frank Underwood totuttelee uuteen asemaansa Yhdysvaltojen varapresidenttinä, samaan aikaan kun journalisti Zoe Barnes yrittää selvittää, liittyikö Frank kongressiedustaja Peter Russon kuolemaan.
Kevin Spacey palaa rooliinsa Frank Underwoodina, niljakkaana kongressiedustajana, joka keplotteli itsensä sarjan avauskaudella Yhdysvaltojen varapresidentiksi. Sama juonittelu jatkuu jälleen, eikä Frank aio kenenkään tai minkään tulla tielleen, kulkiessaan valtapolkua eteenpäin. Spacey voitti tällä kertaa roolityöllään parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon ja täysin ansaitusti. Hän on erinomainen mulkvistipoliitikon roolissa. Frank on kaikin puolin inhottava persoona, mutta silti hänen toimiaan seuraa kiinnostuneena ja usein katsoja kyseenalaistaa oman moraalinsa tajutessaan yhä kannustavansa Frankia. Hienoa työtä tekee edelleen myös Robin Wright Frankin vaimona Claire Underwoodina. Claire saa omat juonikuvionsa kauden aikana ja on hienoa huomata, että hahmo osaa olla lähes yhtä laskelmoiva ja kylmä kuin miehensäkin.
House of Cards jatkaa vahvaa linjaansa toisella tuotantokaudellaan ja nappaa katsojan heti takaisin koukkuunsa seuraamaan, mitä viheliäisyyksiä vallanahne Frank tällä kertaa keksii. Tämäkin kolmetoistajaksoinen tuotantokausi on täynnä takinkääntöjä, selkäänpuukotuksia ja muuta metkaa, mitkä tekevät tästä poliittisesta draamasarjasta herkullisen ja aika ajoin myös varsin jännittävänkin. Heti avausjakso nykäisee maton katsojan jalkojen alta - ei, vaan pikemminkin kiskaisee voimakkaasti niin, että järkyttynyt katsoja ei ehdi edes reagoida, kun on jo osunut naama edellä lattiaan. Välittömästi avausjaksossa katsoja päätyy pohtimaan, että haluaako näiden hirveiden ihmisten tarinaa katsella, mutta takaraivossa jyskyttää pakottava tarve saada selville, minne homma etenee.
Tuotantokauden aikana seurataan useampia juonikuvioita - osa isompia ja koko kauden mittaisia, toiset taas lyhyempiä, yhden tai kahden jakson aikana ratkottavia. Katsojan täytyy seurata menoa tarkkaan, jottei putoa kärryiltä, kuka nyt tekeekin salaa töitä kenellekin ja miten kukin taktikoi omia pelinappuloitaan. Pidempiä kuvioita kuljetetaan taidokkaasti eteenpäin omalla painollaan, tuoden vähän väliä mutkia matkaan esimerkiksi niiden pienempien kuvioiden kautta. Lähes poikkeuksetta kauden parhaat jaksot ovat näitä yksittäisten tapausten juttuja. Frankin suunnitelmat horjuvat milloin mistäkin syystä ja katsoja jännittää, pääseekö hän tilanteista kuin koira veräjästä. Toisaalta sitä tietää, että Frank kuuluisi vankilaan, mutta samalla hänen haluaa selviytyvän esteistään, hinnalla millä hyvänsä. Kakkoskausi saa useasti ihmettelemään, kuinka pitkälle jotkut ihmiset ovat valmiita menemään pelastaakseen oman nahkansa. Jännitys vain tiivistyy loppua kohti. Kakkoskauden päätösjakson finaalissa House of Cards tarjoaa yhden televisiohistorian parhaista lopetuskuvista, joka jättää katsojan odottamaan vesi kielellä jatkoa.
Tuotantokauden ohjaajat (mm. Robin Wright) tekevät vahvaa työtä pitäessään pakettia kasassa ja rakentaessaan tunnelmaa. He saavat usein näyttelijät pistämään parastaan ja tekevät kohtauksista vangitsevaa seurattavaa. Käsikirjoittajat kuljettavat useita kuvioita onnistuneesti ja keksivät kaikenlaista Frankin päänmenoksi. Jännitteen keskelle ujutetaan mukaan oivaa huumoria, usein neljättä seinää rikkovien Frankin kommenttien ja katseiden muodossa. Kausi on kuvattukin hyvin, kuten myös leikattu. Lavasteet ovat vakuuttavat ja asut tyylikkäät. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu Jeff Bealin musiikkeja myöten.
Yhteenveto: House of Cardsin toinen tuotantokausi jatkaa avauskauden vahvalla linjalla, tarjoten yhä vain mehevämmäksi ja jännittävämmäksi muuttuvaa poliittista draamaa, alkaen kauden erittäin sähäkästä ykkösjaksosta. Sikamaisen Frank Underwoodin puuhia jämähtää jälleen seuraamaan turhankin innokkaasti ja omaa moraaliaan saattaa katsojana pohdiskella useaan otteeseen, kun tietää miehen kuuluvan vankilaan, mutta silti tämän haluaisi selviävän esteistään ja saavuttavan tavoitteensa. Kauden juonikuviot vievät oivallisesti mennessään, niin isommat, koko kauden mittaiset kuviot kuin vain yksittäisen jakson aikana kulkevat pientarinat. Jännitys sen kuin tiivistyy ja viime minuuteillaan tuotantokausi tarjoaa yhden televisiohistorian parhaista finaaliotoksista, joka jättää katsojan vaatimaan lisää. Näyttelijät ovat edelleen erinomaisia rooleissaan, Kevin Spaceyn herkutellessa vielä antaumuksellisemmin niljakkaana Frankina. Tekninenkin puoli on taidolla tehty. Jos siis innostuit House of Cardsin avauskaudesta, suosittelen äärimmäisen lämpimästi jatkamaan sarjan parissa.
Paluun tekevät myös vanhat tutut journalisti Zoe Barnes (Kate Mara) ja hänen ystävänsä Lucas (Sebastian Arcelus), Frankin luottomies Doug Stamper (Michael Kelly) ja kuskin sekä turvamiehen virkaa hoitava Meechum (Nathan Darrow), Yhdysvaltojen presidentti Garrett Walker (Michel Gill) ja hänen kansliapäällikkönsä Linda Vasquez (Sakina Jaffrey), presidenttiä neuvova bisnesmies Raymond Tusk (Gerald McRaney) ja hänen lobbaajansa Remy (Mahershala Ali), Frankin luottoravintolaa pyörittävä Freddy (Reg E. Cathey), sekä entinen prostituoitu Rachel (Rachel Brosnahan), jonka elämä on mullin mallin sekaannuttuaan ykköskaudella kuolleeseen Peter Russoon (Corey Stoll). Uusina tuttavuuksina taas esitellään muun muassa Frankin entisen työn Valkoisen talon piiskurina saava Jackie Sharp (Molly Parker), hakkeri Gavin (Jimmi Simpson), journalisti Ayla (Mozhan Marnò), korruptoitunut bisnesmies Feng (Terry Chen), kasinoa pyörittävä Lanagin (Gil Birmingham) ja ahdistelukohun keskelle joutuva Megan (Libby Woodbridge). Sivunäyttelijätkin hoitavat kaikki työnsä vähintään oivallisesti. Hahmoja syvennetään hyvin ja he liikkuvat läpi kauden taktisesti kuin pelinappulat hapuilemassa voittoaan.
House of Cards jatkaa vahvaa linjaansa toisella tuotantokaudellaan ja nappaa katsojan heti takaisin koukkuunsa seuraamaan, mitä viheliäisyyksiä vallanahne Frank tällä kertaa keksii. Tämäkin kolmetoistajaksoinen tuotantokausi on täynnä takinkääntöjä, selkäänpuukotuksia ja muuta metkaa, mitkä tekevät tästä poliittisesta draamasarjasta herkullisen ja aika ajoin myös varsin jännittävänkin. Heti avausjakso nykäisee maton katsojan jalkojen alta - ei, vaan pikemminkin kiskaisee voimakkaasti niin, että järkyttynyt katsoja ei ehdi edes reagoida, kun on jo osunut naama edellä lattiaan. Välittömästi avausjaksossa katsoja päätyy pohtimaan, että haluaako näiden hirveiden ihmisten tarinaa katsella, mutta takaraivossa jyskyttää pakottava tarve saada selville, minne homma etenee.
Tuotantokauden aikana seurataan useampia juonikuvioita - osa isompia ja koko kauden mittaisia, toiset taas lyhyempiä, yhden tai kahden jakson aikana ratkottavia. Katsojan täytyy seurata menoa tarkkaan, jottei putoa kärryiltä, kuka nyt tekeekin salaa töitä kenellekin ja miten kukin taktikoi omia pelinappuloitaan. Pidempiä kuvioita kuljetetaan taidokkaasti eteenpäin omalla painollaan, tuoden vähän väliä mutkia matkaan esimerkiksi niiden pienempien kuvioiden kautta. Lähes poikkeuksetta kauden parhaat jaksot ovat näitä yksittäisten tapausten juttuja. Frankin suunnitelmat horjuvat milloin mistäkin syystä ja katsoja jännittää, pääseekö hän tilanteista kuin koira veräjästä. Toisaalta sitä tietää, että Frank kuuluisi vankilaan, mutta samalla hänen haluaa selviytyvän esteistään, hinnalla millä hyvänsä. Kakkoskausi saa useasti ihmettelemään, kuinka pitkälle jotkut ihmiset ovat valmiita menemään pelastaakseen oman nahkansa. Jännitys vain tiivistyy loppua kohti. Kakkoskauden päätösjakson finaalissa House of Cards tarjoaa yhden televisiohistorian parhaista lopetuskuvista, joka jättää katsojan odottamaan vesi kielellä jatkoa.
Tuotantokauden ohjaajat (mm. Robin Wright) tekevät vahvaa työtä pitäessään pakettia kasassa ja rakentaessaan tunnelmaa. He saavat usein näyttelijät pistämään parastaan ja tekevät kohtauksista vangitsevaa seurattavaa. Käsikirjoittajat kuljettavat useita kuvioita onnistuneesti ja keksivät kaikenlaista Frankin päänmenoksi. Jännitteen keskelle ujutetaan mukaan oivaa huumoria, usein neljättä seinää rikkovien Frankin kommenttien ja katseiden muodossa. Kausi on kuvattukin hyvin, kuten myös leikattu. Lavasteet ovat vakuuttavat ja asut tyylikkäät. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu Jeff Bealin musiikkeja myöten.
Yhteenveto: House of Cardsin toinen tuotantokausi jatkaa avauskauden vahvalla linjalla, tarjoten yhä vain mehevämmäksi ja jännittävämmäksi muuttuvaa poliittista draamaa, alkaen kauden erittäin sähäkästä ykkösjaksosta. Sikamaisen Frank Underwoodin puuhia jämähtää jälleen seuraamaan turhankin innokkaasti ja omaa moraaliaan saattaa katsojana pohdiskella useaan otteeseen, kun tietää miehen kuuluvan vankilaan, mutta silti tämän haluaisi selviävän esteistään ja saavuttavan tavoitteensa. Kauden juonikuviot vievät oivallisesti mennessään, niin isommat, koko kauden mittaiset kuviot kuin vain yksittäisen jakson aikana kulkevat pientarinat. Jännitys sen kuin tiivistyy ja viime minuuteillaan tuotantokausi tarjoaa yhden televisiohistorian parhaista finaaliotoksista, joka jättää katsojan vaatimaan lisää. Näyttelijät ovat edelleen erinomaisia rooleissaan, Kevin Spaceyn herkutellessa vielä antaumuksellisemmin niljakkaana Frankina. Tekninenkin puoli on taidolla tehty. Jos siis innostuit House of Cardsin avauskaudesta, suosittelen äärimmäisen lämpimästi jatkamaan sarjan parissa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.10.2022
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
House of Cards, Yhdysvallat, 2013-2018, Netflix, Media Rights Capital, Panic Pictures, Trigger Street Productions
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
House of Cards, Yhdysvallat, 2013-2018, Netflix, Media Rights Capital, Panic Pictures, Trigger Street Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti