TV-sarja: We Are Who We Are (2020)

WE ARE WHO WE ARE

Luojat: Luca Guadagnino, Paolo Giordano, Francesca Manieri ja Sean Conway
Pääosissa: Jack Dylan Grazer, Alice Braga, Chloë Sevigny, Jordan Kristine Seamón, Spence Moore II, Scott Mescudi, Francesca Scorsese, Faith Alabi, Ben Taylor, Corey Knight ja Beatrice Barichella
Genre: draama
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 47 minuuttia - 1 tunti 11 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: 15

We Are Who We Are on Luca Guadagninon, Paolo Giordanon, Francesca Manierin ja Sean Conwayn luoma ja Guadagninon ohjaama HBO-sarja. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2019 ja sarjan jaksot alkoivat pyöriä HBO:lla tämän vuoden syyskuussa. Itse kiinnostuin sarjasta, kun siitä alettiin puhumaan kovin kehuvaan sävyyn, kun sen ensimmäiset jaksot julkaistiin. Olin pitänyt Guadagninon elokuvasta Call Me by Your Name (2017) ja We Are Who We Are vaikutti trailerinsa perusteella hyvin samanlaiselta, joten päätin aloittaa sarjan katselun.

Chioggiassa, Italiassa sijaitsevassa Yhdysvaltojen armeijan tukikohdassa, armeijaa käyvien lapset yrittävät selvitä nuoruuden vaikeuksista, selvittää seksuaalista identiteettiään ja pitää hauskaa tylsyyden keskellä.

Se-kauhuelokuvasta (It - 2017) tuttu Jack Dylan Grazer näyttelee newyorkilaista Fraser Wilsonia, hyvin erikoista nuorta miestä, joka saapuu Italiaan armeijaa käyvien äitiensä Sarahin (Chloë Sevigny) ja Maggien (Alice Braga) kanssa, kun äidit saavat komennuksen sinne. Suuren kaupungin vaihtuminen armeijan tukikohtaan maassa, minkä kieltä Fraser ei puhu, ei ole kovinkaan mieluisaa ja pitkin sarjaa hän osoittaakin eri tavoilla mieltä muutosta... ja aika monesta muustakin asiasta. Ongelma ei ole niinkään Grazerissa - hän tekee ihan kelvollista työtä sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa ja kuinka häntä on ohjattu. Ongelma on juurikin tekstissä ja ohjauksessa. Fraser on nimittäin usein lähes sietämätön nulikka, joka purkaa tuntemuksiaan aggressiivisesti ja hävyttömästi ihan kaikkiin. Hän saattaa hyökätä äitiensä kimppuun, huutaen, että aikoo tappaa heidät ja saattaa koulussa lähettää mitä törkeimmän viestin äidilleen. Koin todella vaikeaksi välittää hahmon vaikeuksista tai kiinnostua hänen tarinastaan. Sevigny ja Braga ovat mainiot hänen äiteinään, mutta heidän hahmojensa tarinat jäävät lopulta hieman kesken.

Ensikertalaisnäyttelijä Jordan Kristine Seamón taas esittää Caitlin Poythressiä, tukikohdassa myös asuvaa henkilöä, joka pohtii omaa sukupuoli-identiteettiään. Caitlin on paljon Fraseria pidettävämpi henkilö ja Seamón tekee oikein pätevää työtä ensikertalaiseksi. Silti jokin Caitlinissa jää vaisuksi. Vielä vaisummaksi jää hänen veljensä Danny (Spence Moore II), jonka juonikuvio tunnutaan myös jättävän kesken.

     Lisäksi sarjassa nähdään myös mm. ohjaaja Martin Scorsesen tytär Francesca Scorsese Fraserin ja Caitlinin ystävänä Britneynä. Francesca on aiemmin tehnyt lähinnä todella pieniä rooleja isänsä elokuvissa, mutta pääsee nyt ensi kertaa kunnolla esille.

Kuten mainoksista päättelin, We Are Who We Aressa on paljon samanlaista kuin sarjan luoja-ohjaaja Luca Guadagninon filmissä Call Me by Your Name. Molemmat tutkivat nuoruuden riemua ja vaikeutta, ylä- ja alamäkiä, erilaisia paineita, epävarmojen tunteiden myllerrystä, seksuaalisuuden heräämistä ja molemmat tietty tapahtuvat Italiassa - tässä tosin idylliset maalaismaisemat on vaihdettu sotilastukikohtaan. Guadagnino näyttää jälleen osaavan hommansa ja tarjoaa useita todella hyviä kohtauksia, joita välillä seuraa lumottuna. Monissa kohtauksissa on jotain erittäin aitoa ja paikoitellen nuorten elämää on hyvinkin mielenkiintoista katsoa. Guadagnino ei todellakaan kiirehdi, vaan saattaa käyttää jopa puolet jaksosta yhteen illanviettoon. Hän myös kikkailee oivallisesti pysäytyskuvilla, jämähtäen hetkeksi siihen suuren riemun tunteeseen, kunnes siirtyy eteenpäin. Loppupäässä on myös mainio osio, missä hän käyttää tehokkaasti vain musiikkia, peittäen hahmojen dialogin täysin, mutta silti on täysin selvää, mistä keskustellaan. Alkupäässä taas pidin siitä, kuinka kaksi ensimmäistä jaksoa näyttävät saman päivän tapahtumat eri näkökulmista.

Sarjaa kuitenkin myös vaivaavat samat asiat kuin Call Me by Your Namea. Tai no, minua vaivasivat samat asiat. Monet ihastuivat Call Me by Your Namen seesteisyyteen ja rauhaan, kun taas itse pidin jatkuvia uimassa käymisiä ja polkupyöräretkiä itseään toistavina ja sitten itse leffaa paikoitellen pitkäveteisenä. Jos jo vähän päälle kahden tunnin elokuvassa koin tämän ongelmaksi, niin mitenköhän sitten lähes kahdeksan tunnin sarjassa? Jep, mielestäni We Are Who We Aressa on paljon tyhjäkäyntiä ja saman toistamista. Jotkut eteenpäin kulkevat juonikuviotkin tuntuvat lopulta täytteeltä, kun ne jätetään kesken. Lisäksi aloin jo ensimmäisessä jaksossa pohtimaan, ovatko tällaiset indie-kasvutarinat hieman erikoisesti käyttäytyvistä, paikkaansa maailmassa etsivistä ja rajojaan koettelevista nuorista jo muodostumassa kliseeksi? Nämä projektit tuntuvat hyvin samanlaisilta, vaikka monessa paikkaa jokaista niistä kehutaan mullistavaksi ja täysin uudenlaiseksi. We Are Who We Are ei tunnu paljoa tuovan uutta pöytään. Sarja on kelvollinen ja olen täysin varma, että monet pitävät tästä huomattavasti enemmän kuin minä, mutta minuun tämä ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta.

Teknisesti sarja on oikein pätevä, vaikka itse olisin etenkin tunnin ja vartin kestävää toiseksi viimeistä jaksoa leikannut reilummalla kädellä. Kuvaus on sujuvaa ja alati liikkuva kameratyöskentely kuvaa hyvin nuorten elämän hektisyyttä. On mielenkiintoinen ratkaisu, kuinka kamera pysähtyy usein seuraamaan hahmoja, jotka seuraavat sitä, mitä päähenkilöt tekevät, eikä edes näytä päähenkilöiden tekemistä. Kuvauksessa myös ihastellaan paljon italialaisia maisemia. Lavasteet ovat tyylikkäät, asut oivalliset ja äänimaailmakin toimiva. Sarjassa käytetyt kappalevalinnat sopivat hyvin eri tunnelmiin, mutta viimeisestä jaksosta täytyy todeta, että oliko tekijöiden pakko sisällyttää noin parinkymmenen minuutin konsertti lähes kokonaisuudessaan mukaan?

Yhteenveto: We Are Who We Are on oivallinen draamasarja nuoruudesta ja kaiken maailman vaikeuksista, riemuista, epävarmuuksista ja löytämisistä, mitä nuoruuteen kuuluu. Mitään erityisen uutta sarja ei onnistu kuitenkaan aiheeseensa tuomaan. Luoja-ohjaaja Luca Guadagnino kierrättää sarjassa paljon juttuja elokuvastaan Call Me by Your Name ja paikoitellen tietty tyhjäkäynti käy todella tylsäksi - etenkin kun pisimillään jaksot kestävät yli tunnin. Sarjasta löytyy paljon hyvää, mutta myös selkeitä vikoja. Sivujuonia ei tunnuta jaksavan viedä loppuun asti. Fraser on todella ärsyttävä päähenkilö. Joissain kohdissa jäädään liikaa jumittamaan aika turhaan asiaan. Tekninen puoli on kuitenkin oikein mainio ja mukana on tyylikkäitä kikkailuja. Näyttelijät hoitavat hommansa pääasiassa hyvin, mutta heidän hahmonsa jäivät kirjoituksen vuoksi hieman vaisuiksi. We Are Who We Are toimii varmasti niille, jotka pitivät Call Me by Your Namesta ja joille nämä indie-kasvukertomukset iskevät kerta toisensa perään. Itse pidin sarjasta, mutten usko, että kokisin koskaan tarvetta nähdä tätä uudestaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.11.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.imdb.com
We Are Who We Are, Italia, Yhdysvallat, 2020, HBO, Wildside, Hallogram