maanantai 16. huhtikuuta 2018

Arvostelu: Tonari no Totoro / Naapurini Totoro (1988)

となりのトトロ - TONARI NO TOTORO (1988)

NAAPURINI TOTORO



Ohjaus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Noriko Hidaka, Chika Sakamoto, Shigesato Itoi, Sumi Shimamoto, Tanie Kitabayashi, Toshiyuki Amagasa ja Hitoshi Takagi
Genre: animaatio, fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: S

となりのトトロ (Tonari no Totoro), eli suomalaisittain Naapurini Totoro on japanilaisen Studio Ghibli -yhtiön tunnetuin anime-elokuva. Ohjaaja Hayao Miyazaki sai idean elokuvaan omasta lapsuudestaan ja päätti lisätä mukaan keksimänsä satuhahmon. Miyazaki esitteli ideaansa graafikko Kazuo Ogalle ja yhdessä he alkoivat suunnittelemaan tarinaa. Kun Miyazaki oli saanut edellisen projektinsa, Laputa: Linna taivaalla -animaation (天空の城ラピュタ Tenkū no Shiro Rapyuta - 1986) valmiiksi, hän alkoi tosissaan työstämään Totoroa. Kun filmi valmistui, sen ei uskottu menestyvän kovin hyvin omillaan, joten se päätettiin julkaista yhdessä Studio Ghiblin toisen leffan, Tulikärpästen haudan (火垂るの墓 - Hotaru no Haka - 1988) kanssa. Se ei silti riittänyt, eikä Naapurini Totoro ollut hitti ilmestyessään. Vasta kun sen nimikkohahmo muutettiin pehmolelun ja muiden oheistuotteiden muotoon, leffan suosio nousi hurjasti. Suomessa leffa näytettiin televisiossa ensimmäisen kerran vuonna 1995, mutta silloin se kulki nimellä "Näkymätön ystävä". Vasta 2006 leffa ilmestyi teattereihin nykyisellä nimellään. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykypäivänä sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana animaatiofilminä. Itse en kuitenkaan innostunut elokuvasta, kun näin sen ensimmäisen kerran vuonna 2014. Sen päähenkilöt olivat mielestäni ärsyttäviä, enkä innostunut japanilaisesta animaatiotyylistä. Pysyinkin vuosia erossa kaikenlaisesta animesta, kunnes vasta alkuvuodesta 2018 aloin miettiä, olenko ollut vain todella ennakkoluuloinen. Aloin tutkimaan Studio Ghibliä ja se sai minut tosissaan kiinnostumaan animesta. Päätinkin kertaheitolla tilata koko Studio Ghiblin tuotannon ja laajentaa filmitietämystäni Japaniin. Kun leffat saapuivat, päätimme tyttöystäväni kanssa katsoa ensimmäiseksi Naapurini Totoron, sillä se oli ainoa, jonka olimme molemmat nähneet aiemmin. Samalla päätin kirjoittaa elokuvasta arvostelun sen kunniaksi, että se täyttää tänään 30 vuotta. Paljon onnea Totoro!

Nuoret tytöt Satsuki ja Mei muuttavat isänsä kanssa maaseudulle, lähelle kaunista metsää. Siellä he tapaavat Totoron ja tämän kaverit.

Elokuvan päähenkilöt ovat 10-vuotias Satsuki (Noriko Hidaka) ja 4-vuotias Mei (Chika Sakamoto), jotka ovat innostuneita ja leikkisiä lapsia. Satsuki on kuitenkin pikkusiskoaan vanhempi ja aloittanut aikuistumisensa. Enää ei voi vain leikkiä siskon kanssa, vaan hänestä täytyy myös pitää huolta. Ja kun Satsuki menee kouluun, leikkiminen ja metsän tutkiminen jää kokonaan Mein hommaksi. Satsukin ja Mein välille on luotu vahva side, jonka takia katsoja seuraa heidän tarinaansa mielellään. Silti heistä löytyy myös hieman ärsyttävä piirre. Tytöt ovat nimittäin usein todella äänekkäitä, etenkin Mei, joka huutaa useimmat repliikkinsä. Tämä on toki ymmärrettävää, kun kyseessä on pieni lapsi, joka vetää itkupotkuraivarit, kun ei saa haluamaansa, mutta silti hahmo on paikoitellen rasittava. Satsuki on selvästi äänekkäämpi leffan alussa, mutta alkaa hiljentyä, kun aikuistuminen tapahtuu.
     Satsuki ja Mei asuvat vain heidän isänsä, herra Kusakaben (Shigesato Isoi) kanssa, sillä heidän äitinsä (Sumi Shimamoto) on sairaalassa. Herra Kusakabe on hyvin rento heppu, joka lähtee helposti mukaan tyttäriensä leikkeihin ja kertookin heille useita uskomuksia ja satuja, kun tytöt löytävät jotain kummallista. Paikoitellen isähahmo tuntuu jopa hieman liiankin rennolta, kun ottaa huomioon, että hänen vaimonsa sairastaa, mutta on kivaa vaihtelua nähdä leffassa vanhempi, joka ei heti sano vastaan, jos lapsi kertoo tavanneensa erikoisia olentoja.
     Muita hahmoja leffassa ovat esimerkiksi lähellä asuva erikoinen poika Kanta (Toshiyuki Amagasa), hänen isoäitinsä (Tanie Kitabayashi) ja Satsukin koulukaveri Michiko (Chie Kojiro), sekä tietty itse Totoro (Hitoshi Takagi). Totoro on aivan käsittämättömän ihana ja suloinen hahmo, jota minkä tahansa ikäinen katsoja haluaisi vain halata. Totoro on myös hyvin erikoinen tapaus, sillä se vain ilmestyy paikalle ja se omaa erilaisia voimia. Pääasiassa Totoro vain on, mutta usein se myös hymyilee todella leveästi ja joskus se jopa lentää. Eikä pidä unohtaa Totoron ystävää, Kissabussia, joka on nimensä mukaisesti puoliksi kissa ja puoliksi linja-auto. Kissan kiiluvia silmiä hyödynnetään nokkelasti bussin etuvaloina ja se kulkee eteenpäin usean jalkaparin voimin.




En tiedä yhtään, miksei Naapurini Totoro iskenyt minuun, kun näin sen neljä vuotta sitten. Kyseessähän on aivan mielettömän hieno, täydet pisteet ansaitseva mestariteos! Tämä elokuva on aivan uskomattoman suloinen, hassu ja ihana - ihan niinkuin sen nimikkohahmokin. Se on myös erittäin kaunis ja liikuttava, enkä yhtään ihmettele, miksi elokuvaa arvostetaan niin paljon. Kyseessä ei ole mielestäni vain yksi kaikkien aikojen parhaista animaatioleffoista, vaan yleisesti yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista! Filmi todella imaisee mukaansa ja pitää katsojan lumoutuneena aina loppuun saakka, sillä siitä vain löytyy jotain todella maagista. Toisin kuin nykypäivän useat animaatiot, Naapurini Totorosta ei löydy vauhdikasta seikkailua, tanssinumeroita, jatkuvia vitsejä ja erityisen näyttäviä hetkiä. Tai no, tuosta jälkimmäisestä minun täytyy sanoa, että näyttävällä tarkoitin sitä, ettei mistään tule vaikkapa robottiarmeijaa tai avaruusolioita. Onhan Naapurini Totoro omalla tavallaan näyttävä elokuva. Juurikin sen rauhallinen maalaismaisema, sen seesteinen maailma tekee siitä niin näyttävän, kauniin ja lumoavan. Ja kun mukaan lisäilee jänniä juttuja, kuten Totoron, Kissabussin ja pienet nokipallurat, syntyy sitä taianomaisuutta.

Ennen filmin julkaisua tuottajat pelkäsivät, ettei elokuva menestyisi, sillä siitä puuttuu perinteisempi seikkailu ja selkeä hyvä-vastaan-paha -tarina. Tytöt eivät lähde Totoron ja Kissabussin kanssa matkalle, vaan lähinnä vain viettävät aikaa yhdessä metsän siimeksessä. Muttei leffa kaipaakaan mitään hurjaa seikkailua, kun kyseessä on yllättävänkin syvällinen tarina. Siinä missä lapset riemastuvat nähdessään hassun Totoron ja veikeästi hymyilen Kissabussin, aikuiset alkavat huomaamaan elokuvasta erilaisia puolia. Jossain kohtaa alkaa miettiä, ovatko Totoro ja kumppanit edes todellisia, vai pelkkää Satsukin ja Mein mielikuvitusta. Jos leffaa katsoo tarkkaan, voi huomata, että taikaolennot nähdään yleensä, kun joko molemmat tai toinen tytöistä on mennyt nukkumaan. Tai jos näin ei tapahdu, tytöt nähdään seuraavan kohtauksen alussa nukkumassa. Kertooko elokuva sittenkin siis siitä, kuinka kaksi lasta yrittää peittää pelkoaan äitinsä menettämisestä keksimällä erilaisia satuolentoja? Totoro nähdään usein kulkemassa kahden pienemmän olennon kanssa. Onko Totoro siis tyttöjen mielikuvitusversio heidän isästään ja kaksi pienempää olentoa ovatkin Satsuki ja Mei? Loivatko tytöt Totoron korvaamaan heidän isänsä aina siksi aikaa, kun hän on töissä? Tällaiset pohdinnat nostavat elokuvan arvoa silmissäni huimasti.




Elokuvan on tosiaan ohjannut kenties kaikkein tunnetuin animetekijä Hayao Miyazaki, joka ainakin tämän leffan perusteella vaikuttaisi todella nerokkaalta herralta. Hän on myös käsikirjoittanut leffan ja onnistunut luomaan huikean kokonaisuuden. Olin todella yllättynyt, että vaikkei leffassa tapahdukaan samalla lailla asioita kuin nykyanimaatioissa, vaan se kulkee hyvin rauhallisesti eteenpäin, ei Naapurini Totoro käynyt koskaan tylsäksi. Miyazaki on tuonut hienosti mukaan sydäntä, mikä saa katsojan todella välittämään tytöstä ja perheestä. Hän on saanut mukaan myös erikoista ajattomuutta. Luin elokuvan sijoittuvan 1950-luvulle, mutta se voisi toisaalta tapahtua tänäkin päivänä. Mestarillisen ohjauksen ja käsikirjoituksen lisäksi kyseessä on myös erinomaisesti piirretty animaatio. En tiedä, mikä minua on ennen häirinnyt anime-tyylissä. Nyt olin vain erittäin uppoutunut näkemääni. Elokuvan maalaismaisema on ällistyttävän kaunis. Lähellä olevista taustoista löytyy huikeita yksityiskohtia, joita oli mahtavaa ihastella, minkä lisäksi pidin paljon siitä, että kauemmat taustat ovat hyvin maalaukselliset. Itse en oikeastaan katso japanilaisia leffoja tai ohjelmia, joten Naapurini Totoro oli todellinen kulttuurimatka minulle. Myös äänimaailma on upeasti toteutettu aina ääniefekteistä säveltäjä Joe Hisaishin hienoihin musiikkeihin asti. Ja pakkohan se on mainita lopputekstikappale "Tonari no Totoro", joka jää satavarmasti soimaan päässä. Itse olen hyräillyt sitä siitä asti, kun katsoin elokuvan. To-to-ro, Totooro...

Yhteenveto: Naapurini Totoro on aivan mielettömän hieno elokuva, joka sopii aivan kaiken ikäisille. Siitä puuttuu nykyanimaatioista tutut laulu-tanssikohtaukset, jatkuva vitsailu ja hurja seikkailu, mutta ne on korvattu todella sympaattisilla hahmoilla, kiehtovalla maailmalla ja yllättävän syvällisellä tarinalla. Leffa saa katsojan pohtimaan vielä pitkäksi aikaa, ovatko Totoro ja kumppanit todellisia, vai eivät? Äidin sairaus ja sen käsittely on jotain, mitä animaatioissa harvoin näkee ja se on toteutettu mestarillisesti. Vaikka nuoret tytöt saattavat paikoitellen käydä rasittaviksi äänekkyytensä takia, onnistuu leffa kuitenkin luomaan heidän välilleen erinomaisen siteen, mikä saa katsojan välittämään ja pitämään heistä. Visuaalisesti filmi on aivan käsittämättömän upean näköinen. Japanin maalaismaisema on todella kauniisti toteutettu ja sen yksityiskohtaisuus imaisee katsojan vieläkin paremmin mukaansa. Mukana on paljon suloisen hassuja, liikuttavia ja ihania hetkiä, jotka saivat minut täysin ihastumaan elokuvaan. Hayao Miyazaki on luonut täydet pisteet ansaitsevan mestariteoksen. Naapurini Totoro on mielestäni niitä elokuvia, jotka jokaisen täytyy katsoa ainakin kerran elämässään. Koko perheen yhteiseen leffahetkeen tämä sopii täydellisesti. En malta odottaa, että pääsen tutustumaan Studio Ghiblin muuhun tuotantoon. Saa nähdä, pääseekö niistä yksikään mielestäni näin korkealle... Naapurini Totorolle tehtiin 2000-luvun alussa jatkoa lyhytanimaatiolla "Mei ja kissanpentubussi" ("めいとこねこバス" - "Mei to Konekobasu" - 2003), mutta se on nähtävissä vain japanilaisessa Ghibli-museossa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.com ja elokuvan juliste www.movieposter.com
となりのトトロ - Tonari no Totoro, 1988, Studio Ghibli, Tokuma Japan Communications, Nibariki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti