THE BALLAD OF BUSTER SCRUGGS
Ohjaus: Joel Coen ja Ethan Coen
Pääosissa: Tim Blake Nelson, James Franco, Harry Melling, Liam Neeson, Tom Waits, Zoe Kazan, Bill Heck, Grainger Hines, Tyne Daly, Jonjo O'Neill, Brendan Gleeson, Saul Rubinek, Chelcie Ross, Willie Watson, Stephen Root, Ralph Ineson ja Jefferson Mays
Genre: western, draama, komedia, toiminta, musikaali
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16
The Ballad of Buster Scruggs on Coenin veljesten uusi elokuva. Leffa lähti liikkeelle veljesten kirjoittamista villin lännen tarinoista, joita he olivat työstäneet yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Elokuvan nimikkohahmo Buster Scruggsia näyttelevä Tim Blake Nelson luki tarinansa jo 2002, mutta vasta 14 vuotta myöhemmin hän sai selville, että leffa päätyisi vihdoin toteutukseen. Vuoden 2017 aikana Coenit haalivat näyttelijöitä filmiinsä ja kuvasivat elokuvaa vähän kerrallaan. Kuvauksia koettelivat useat haasteet hankalan sään ja oikean aikakauden luomisen vuoksi, mutta lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja se sai ensi-iltansa loppukesästä 2018 Venetsian elokuvajuhlilla, minkä jälkeen se julkaistiin suoratoistopalvelu Netflixiin. Venetsiassa leffa voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon ja filmiä on muutenkin kehuttu paljon. Itse kiinnostuin The Ballad of Buster Scruggsista heti, kun kuulin siitä - onhan kyseessä Coenin veljesten teos. Kiinnostustani lisäsi lukemani kehut ja katsoinkin elokuvan Netflixistä joulukuun alussa.
The Ballad of Buster Scruggs koostuu kuudesta villiin länteen sijoittuvasta lyhyttarinasta ja jokainen niistä onneksi poikkeaa toisistaan. Kokonaisuutena elokuva on siis yhdistelmä, eikä pelkästään länkkäriä, vaan myös hulvatonta komediaa, väkivaltaista toimintaa, lohdutonta ja toiveikasta draamaa, hempeää romantiikkaa ja yllättäen jopa veikeää musikaalia. Elokuvan avaustarina, eli juurikin "Buster Scruggsin balladi" on musikaalikomedia ja aivan huikea sellainen. Neljättä seinää rikkova Buster Scruggsin tarina on aivan tajuttoman hyvä ja mitä parhain aloitus elokuvalle. Se imaisee heti mukaansa ja jatkaa katsojan yllättämistä koko kestonsa läpi. Siinä nähdään mitä absurdeimpia asioita, mustinta huumoria ja nokkelinta dialogia, sekä yllättävänkin verisiä ammuskelukohtauksia. Tim Blake Nelson on aivan huikea nimikkoroolissa Buster Scruggsina. Hänen rento otteensa ja hymyilevä luonteensa tekevät avaustarinasta todella piristävän kokemuksen ja tarinan ainoa ongelma onkin, että se loppuu. Buster Scruggsin seikkailuja olisi voinut katsoa koko elokuvan ajan.
Myös toinen tarina, "Algodonesin lähellä" jatkaa absurdin humoristista linjaa, mutta synkentää henkeä. James Franco näyttelee cowboyta, joka päättää ryöstää pankin, mikä taas johtaa hyvin periskummalliseen tapahtumasarjaan. Tarina nappaa heti mukaansa ja tarjoaa jälleen brutaalia menoa toimintakohtauksessaan. Franco on tuttuun tapaansa oikein mainio ja onnistuu tekemään paljon hyvin vähällä. Tämäkin tarina sisältää ovelia hetkiä, jolloin ei voi muuta kuin ihailla Coenin veljesten kekseliäisyyttä ja tämänkin tarinan ainoa ongelma on, että se päättyy niin lyhyeen.
Kolmas tarina, "Leiväntuoja" on onneksi pidempi ja se vaihtaa elokuvan genren haikeaan indiedraamaan. Liam Neeson näyttelee impressaaria, joka kuljettaa kädetöntä ja jalatonta taiteilijasielua, professori Harrisonia (roolissa Harry Potter -elokuvista, 2001-2011, tuttu Harry "Dudley" Melling) esiintymään pikkukylissä. Kyseessä on yllättävänkin riipaiseva kertomus, mikä osoittaa Coenin veljesten tarinankerronnallisen lahjakkuuden. Repliikit koostuvat pääasiassa professori Harrisonin esityksistä, joissa Melling todella näyttää olevansa muutakin kuin Pottereista tuttu kiusaajaserkku. Mellingin tapa puhua on vaikuttava ja hän saa paljon aikaiseksi pelkillä ilmeillään, kun raajoja ei ole. Myös Liam Neeson pistää parastaan ja kaksikon välit tuodaan erinomaisesti esille. "Leiväntuoja" on paljon taiteellisemmin tehty kuin kaksi aiempaa tarinaa, mutta se tuntuu silti täysin luontevalta jatkumolta Coenien lännensaagalle.
Neljäs tarina, "Kultakanjoni" säilyttää draamapuolen, mutta lisää mukaan pientä huumoria. Tom Waitsin näyttelemä kullankaivaja saapuu rauhalliseen, kauniiseen laaksoon Onni-aasinsa kanssa ja aloittaa kullan etsimisen. Siinä, missä "Leiväntuoja" tuntui traagiselta draamalta, on "Kultakanjoni" paljon toiveikkaampi tarina ja katsoja huomaa välittömästi kannustavansa vanhaa kullankaivajaa. Hahmon päättäväisyys ja tarmokkuus on inspiroivaa, ja hänen ja jossain päin laaksoa sijaitsevan kultasuonen välille syntyy erikoisella tavalla kaunis suhde. Kyseessä on selvästi kaikin puolin elokuvan kaunein tarina ja se sisältää herkkiä hetkiä, sekä todella nättejä luontokuvia. Waits on aivan mahtava kullankaivajana. Hän tuntuu kuuluvan rooliin täydellisesti ja katsojana tulee sellainen olo kuin katsoisi dokumenttia todellisesta kullankaivajasta.
Kahden ensimmäisen tarinan ajan nauroin ja viihdyin äärimmäisen paljon, kun taas kahden seuraavan tarinan ajan ihailin Coenin veljesten taituruutta. Kuinka he ovatkaan onnistuneet yhdistämään nämä tarinat toisiinsa näin upeasti ja kuinka jokainen tarinoista olisi kiinnostava ihan omanakin elokuvanaan. Buster Scruggsin tarinan jälkeen ajattelin jo, että elokuva tulisi löytymään vuoden parhaimpien leffojen listalta ja "Kultakanjonin" päätyttyä ajattelin, että kyseessä todella on yksi hienoimmista teoksista vuodelta 2018. Valitettavasti iloitsin liian aikaisin, sillä viides tarina "Ärsytetty tyttö" ei ole lähelläkään edellisten tarinoiden tasoa. Oregoniin matkustavasta Alice Longabaughista (Zoe Kazan) kertova tarina on elokuvan pisin (tarina vie noin kolmanneksen elokuvan kestosta) ja samalla myös heikoin. Siitä ei löydy samaa nokkeluutta, koomisuutta, kauneutta, kiehtovuutta tai mestarillisuutta kuin aiemmista kertomuksista. Mukana on kyllä yksi vauhdikas ja raju ammuskelu, mutta sekään ei ole yhtä koukuttava kuin aiemmissa tarinoissa. Tämä tuo kyllä romantiikkaa mukaan, mutta itse välitin paljon enemmän kullankaivajan ja kultasuonen suhteesta kuin tästä. Näyttelijätkään eivät tee tässä kummoisia suorituksia. Kazan joko ali- tai ylinäyttelee ja Bill Heck on hieman pökkelö hänestä kiinnostuneena cowboyna. Omana elokuvanaan "Ärsytetty tyttö" voisi olla kelpo westernpätkä, mutta yhdistettynä neljään aiempaan tarinaan se oikein huokuu keskinkertaisuutta.
Onneksi loppua kohti The Ballad of Buster Scruggs nostaa jälleen tasoaan... mutta vain hieman. Viimeinen tarina "Maalliset jäännökset" kertoo viidestä erilaisesta matkalaisesta (Jonjo O'Neillin ja Brendan Gleesonin esittämät palkkionmetsästäjät, Tyne Dalyn näyttelemä hieno rouva, Saul Rubinekin esittämä erikoinen ranskalaismies ja Chelcie Rossin viinalta haiseva metsästäjä), jotka suuntaavat kohti samaa kaupunkia. Tarina palauttaa mukaan ovelan dialogin ja kiinnostavat hahmot, mutta samalla kertomus kärsii liiankin ilmiselvästä kaksoismerkityksestä. Toki tarina vie elokuvan selkeän teeman loppuun, muttei tunnu kaikkein parhaalta päätökseltä. Näyttelijät ovat erittäin mainioita rooleissaan ja kertomuksesta löytyy hauskoja hetkiä, mutta samalla jää kaipaamaan sitä fantastista tunnetta, minkä neljä ensimmäistä tarinaa tarjosivat. Kenties tarinoita olisikin voinut olla vain viisi. "Ärsytetty tyttö" sopisi mukaan paremmin, jos se olisi ainakin vartin lyhyempi ja nähtäisiin jo aiemmin leffassa, jolloin tason notkahdus loppupäässä ei olisi näin selvä.
Coenin veljekset ovat suurimmaksi osaksi tehneet mahtavaa työtä elokuvan parissa. He ovat todella panostaneet tarinoihinsa - jopa "Ärsytetystä tytöstä" löytyy taidokasta ohjausta ja hienosti luotua ajan henkeä - ja elokuvasta paistaa veljesten rakkaus lännenelokuvia kohtaan. Veljekset ovat saaneet mukaan todella nokkelia repliikkejä ja tilanteita, joista muutamille tekisi mieli jopa antaa pienet aplodit. Teknisesti jokainen tarina on loistokkaasti toteutettu. The Ballad of Buster Scruggs on huikean upeasti kuvattu. Mukana on iso määrä näyttäviä maisemakuvia, joista toiset ovat ikävän karuja, kun taas toiset koskettavan kauniita. Suosikkikuvani on kuitenkin Buster Scruggsin kitaran sisältä otettu kuva, millaista en usko koskaan ennen nähneeni. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat ensiluokkaista työtä ja todella luovat oikeaa ajankuvaa. Professori Harrisonin raajattomuus on vaikuttavasti ja uskottavasti toteutettu. Äänimaailma on läpi leffan hienosti rakennettu aina aseiden laukeamisista nariseviin puulattioihin ja hevosten hirnahduksista rauhalliseen tuuleen. Säveltäjä Carter Burwell on tehnyt oikein mainiota työtä musiikkien parissa ja saanut aikaiseksi veikeitä lauluja Buster Scruggsin hoilotettavaksi.
Yhteenveto: The Ballad of Buster Scruggs alkaa aivan mahtavasti, mutta vajoaa loppupäässä hieman keskikertaisempaan suuntaan. Pari viimeistä lännenkertomusta eivät ole lähelläkään neljän ensimmäisen tasoa ja mikä ikävintä, kaikista tylsin tarina on myös leffan pisin. Viimeinen tarina on pieni parannus siihen verrattuna, mutta jää silti kauas elokuvan alkupään hienoudesta. Nimikkotarina "Buster Scruggsin balladi" on täyden viiden tähden lyhytleffa kaikessa nokkeluudessaan, hulvattomuudessaan ja väkivaltaisuudessaan. Peräkkäin nähtävät "Leiväntuoja" ja "Kultakanjoni" ovat molemmat erinomaista draamaa eri tavoin, ensimmäisen ollessa riipaisevan karu ja toisen ollessa koskettavan kaunis. Kauneutta leffasta löytyy muutenkin eri tavoin, oli kyse sitten tarinallisesta sisällöstä tai upeasta kuvauksesta yhdistettyinä huikeisiin maisemiin ja näyttäviin lavasteisiin. Coenin veljekset osaavat kyllä asiansa ohjaajina ja käsikirjoittajina, mutta he olisivat voineet joko tiivistää tai poistaa kokonaan "Ärsytetyn tytön". Silti täytyy nostaa hattua siitä, mitä he ovat saaneet aikaiseksi leffan kanssa. Tietyistä vioistaan huolimatta The Ballad of Buster Scruggs on erittäin mainio lännensaaga, mikä kannattaa vilkaista, jos fanitatte Coenin veljeksiä tai kaipaatte uusia westernfilmejä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Ballad of Buster Scruggs, 2018, Netflix, Annapurna Pictures, Annapurna Television, Mike Zoss Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti