BLACK MIRROR: BANDERSNATCH
Ohjaus: David Slade
Pääosissa: Fionn Whitehead, Craig Parkinson, Will Poulter, Asim Chaudhry, Alice Lowe, Tallulah Haddon, Catriona Knox, Paul M Bradley, Jonathan Aris, Suzanne Burden, Fleur Keith ja Jeff Minter
Genre: scifi, draama, jännitys
Ikäraja: 16
Charlie Brookerin luoma televisiosarja Black Mirror nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa joulukuussa 2011. Toinen kausi piti suosiota yllä ja erilaisten mutkien kautta sarja päätyi Netflixille, jonka tuottama kolmas tuotantokausi nosti sarjan jättisuosioon. Neljäs kausi vain kasvatti suosiota ja viidennen teko lähti heti liikkeelle. Brooker suunnitteli yhden viidennen kauden jaksoista olevan interaktiivinen scifitarina, jossa katsoja saisi tehdä valinnat päähenkilön puolesta. Idea paisui lopulta niin huimasti, että tekijät kokivat sen olevan liian suuri pelkäksi jaksoksi ja niinpä he päättivätkin muovata siitä kokonaisen elokuvan. Käsikirjoitusprosessi oli niin haastava, että Netflixin täytyi kehittää oma ohjelmansa Brookerin käyttöön, jossa hän sai rakennettua elokuvan monimutkikasta tarinankulkua. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2018 ja lopulta Black Mirror: Bandersnatch julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa saman vuoden joulukuussa. Elokuva sai paljon katsojia, sekä Emmy-palkinnot parhaasta televisioelokuvasta ja hienosta saavutuksesta interaktiivisessa mediassa, mutta se sai myös hieman ristiriitaisen vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta. Leffa joutui myös lakiongelmiin, kun vastaavia interaktiivisia tarinoita kirjamuodossa julkaiseva Chooseco-yhtiö haastoi Netflixin oikeuteen tavaramerkkinsä "choose your own adventure" käyttämisestä. Vasta vuonna 2020 Netflix sai sovittua asian Choosecon kanssa jotain rahasummaa vastaan. Itse olin kuullut Black Mirrorista jo aiemmin, mutta kiinnostuin siitä tosissaan, kun kuulin tällaisen interaktiivisen elokuvan olemassaolosta. Vasta vuodenvaihteessa päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoa ja arvostella Black Mirror -sarjan läpi. Muutama kuukausi neljännen kauden katselun jälkeen katsoin vihdoin Black Mirror: Bandersnatch -elokuvan.
Kesällä 1984 nuori pelikehittäjä Stefan Butler työstää videopeliä interaktiivisen seikkailukirja "Bandersnatchin" pohjalta. Pelin työstäminen ei ole kuitenkaan odotetun helppo homma, etenkin kun jokin ulkopuolinen voima vaikuttaisi kontrolloivan Stefanin elämää.
Elokuvan pääroolissa 19-vuotiaana Stefan Butlerina nähdään Dunkirk-sotaelokuvasta (2017) tuttu Fionn Whitehead. Whitehead tekee kelvollista työtä nuorukaisena, jonka elämä lähtee syöksykierteeseen, kun hän ryhtyy kehittämään videopeliä Jerome F. Daviesin kirjoittaman interaktiivisen seikkailukirja "Bandersnatchin" pohjalta. Stefan asuu kahdestaan isänsä Peterin (Craig Parkinson) kanssa, hänen äitinsä (Fleur Keith) menehdyttyä junaonnettomuudessa Stefanin ollessa vasta viisivuotias. Parkinsonin roolityö isänä on ailahteleva, riippuen siitä, mihin suuntaan hahmo lähtee kehittymään.
Muita merkittäviä hahmoja elokuvassa ovat pelifirma Tuckersoftin johtaja Mohan Thakur (Asim Chaudhry), firman hittipelejä tekevä Colin Ritman (Will Poulter), sekä Stefanin terapeutti Haynes (Alice Lowe). Hahmot tukevat Stefanin matkaa (tai matkoja) pääasiassa oivallisesti ja heidän näyttelijänsä hoitavat hommansa pääasiassa mallikkaasti. Chaudhry istuu firman energisen pomon osaan, Poulter sopii ylimieliseksi pelikehittäjäksi ja Lowesta löytyy oikeaa presenssiä terapeutiksi. Näyttelijöissä ei erityisemmin ole moitittavaa, mutta eipä yksikään heistä myöskään säväytä millään lailla.
Black Mirror: Bandersnatch on tosiaan interaktiivinen elokuva, joka pistää katsojan kaiken aikaa päättämään kahden eri valinnan välillä. Tarinan kulku on siis lähes täysin katsojan käsissä. Sanon "lähes", sillä leffassa nähtävistä kymmenistä valinnoista huolimatta elokuva on kuitenkin selvästi käsikirjoitettu ja valinnat tapahtuvat käsikirjoituksen asettamissa raameissa. Lisäksi katsoja voi myös jättää tarinan Charlie Brookerin käsiin, sillä jos katsoja ei tee valintoja, elokuva etenee Brookerin suunnitteleman peruskaavan kautta. Homma lähtee käyntiin vielä pienellä harjoittelulla, kun katsojan täytyy valita, mitä Stefan syö aamiaiseksi, mutta ei aikaakaan, kun katsojan pitää jo tehdä isoja päätöksiä nuorukaisen elämän puolesta. Vaikka valinnoista huolimatta leffa kiertää samoja kaaria ja kulkee samoja latuja eri järjestyksissä, voivat lopputulemat olla villisti erilaisia.
Tällainen interaktiivinen katselukokemus istuu Black Mirror -elokuvaan täydellisesti, televisiosarjassa kun ihmisen suhde teknologiaan on niin merkittävä teema. Videopelitarina sopii elokuvaan myös kuin nenä päähän, sillä tällaiset valitse oma seikkailusi -jutut ovat pääasiassa tuttuja pelien puolelta. Tekniseltä puolelta katsottuna elokuvan interaktiivinen puoli on liki moitteeton. Olin jopa hämmentynyt, kuinka sulavasti filmi on koodattu, jolloin se kulkee todella luontevasti eteenpäin, ilman mitään kuvan tökkimisiä, riippumatta katsojan valinnasta. Osa valinnoista johtaa toki umpikujaan, mikä pakottaa katsojan joko jättämään homman kesken tai palaamaan taaksepäin. Onneksi takaisinpaluussa elokuva ei pakota katsojaa tuijottamaan koko leffaa uusiksi, vaan se joko hyppää suoraan johonkin aiempaan valintaan tai näyttää pikaisen kertauksen katsojan valintoihin perustuvista tapahtumista siihen mennessä. Välillä tarkkaavaiset katsojat voivat myös huomata, että kun palaa takaisinpäin, hahmot saattavat käydä hieman erilaisia keskusteluja kuin viimeksi. Valinnat myös lisäävät leffan metatasoja. Mitä enemmän katsoja tekee valintoja, sitä enemmän Stefan käy vainoharhaiseksi siitä, että jokin ulkopuolinen taho hallitsee hänen elämäänsä.
Ideansa tasolla ja tekniseltä toteutukseltaan Black Mirror: Bandersnatch on erittäin mainio ja kiehtova, mutta valitettavasti jokin leffassa silti tökkii. Tekijät ovat olleet niin keskittyneitä tekniseen monivalintakikkailuun, että tarinan sydän ja sielu ovat lähes täysin kadoksissa. Toisin kuin Black Mirror -sarjan jaksot, jotka ovat käsikirjoituksiltaan ja tunnelmiltaan todella vahvoja, Bandersnatch ontuu näillä osa-alueilla turhauttavasti. Toki katsojan valinnat vaikuttavat paljon siihen, kuinka tarina kulkee, joten ensimmäinen katselukokemus on jo lähtökohtaisesti kaikille erilainen. Itse katsoin elokuvan useampaan otteeseen, kulkien eri reittejä ja juuri se sai hoksaamaan, kuinka kädenlämpöinen käsikirjoitus lopulta on. Sarjan jaksojen voimakkaita syvyyksiä ei leffasta jotenkin löydy, vaan kaikki jää hieman etäiseksi hahmoista lähtien.
Lisäksi ainakin omalla kohdallani elokuvan interaktiivisuus johti siihen, että sen sijaan, että olisin voinut vain uppoutua tarinan vietäväksi, jatkuvat valinnanteot alkoivat etenkin uusintakierroksilla tuntua enemmän suorittamiselta. Elokuvaan jää siinä mielessä koukkuun, että kun tarinan on vienyt yhdellä tapaa päätökseen, sen haluaa käydä läpi uudestaan, löytääkseen uudenlaisen polun ja sitä kautta erilaisen finaalin. Lopetukset vaihtelevat villisti ja kun katsoja hoksaa, että valinnoillaan päähenkilön saa jopa tapettua, kaikki mahdolliset loput on pakko nähdä. Pakkomiellettä vain ruokkii se, että suurin osa lopuista johtaa "Bandersnatch"-pelin julkaisuun ja sen arvioimiseen televisio-ohjelmassa. Riippuen katsojan valinnoista, peli saa arvosanaksi kaikkea murskaavan ja ylistävän välillä. Elokuvaan on myös piilotettu aika julmakin lopetus, jonka avaamiseksi katsojan täytyy tehdä juuri tietyt valinnat.
Elokuvan ohjauksesta vastaa David Slade, joka oli aiemmin ohjannut Black Mirrorin neljännen kauden vitosjakson Metalheadin (johon elokuvasta löytyy todella selvä viittaus, muutaman muunkin jakson ohessa). Slade rakentaa tunnelmaa tarpeeksi toimivasti, muttei saa elokuvasta aikaiseksi niin painostavaa ja koukuttavaa kuin on selvästi haluttu. Charlie Brookerin käsikirjoitus on sekä kiehtova palapeli, josta ammentaa kuin myös jonkin asteen kompastuskivi. Brookerin tekstistä löytyy hyviä puolia ja hän käsittelee elokuvan kautta valinnan vapautta ja erityisesti illuusiota valinnan vapaudesta onnistuneesti. Katsojalle luodaan illuusio siitä, että hän ohjaa Stefanin elämää, vaikka todellisuudessa Brooker toimii taustalla nukkemestarina. Brookerilla on toki ollut todella haastava työ elokuvaa rakentaessaan, mutta hän on ollut liiankin keskittynyt siihen, kuinka kaikki palaset loksahtavat paikoilleen ja kaikkiin yksityiskohtiin, joilla varmistetaan tarinan jouhevuus kaikkien valintojen myötä, että tarina ja sen hahmot jäävät lopulta raakileiksi. Teknisiltä ansioiltaan Black Mirror: Bandersnatch on kuitenkin mainio. Se on taidokkaasti kuvattu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset. Äänimaailma on pääasiassa toimiva, joskin jossain kohtaa saattaa särähtää korvaan, kuinka lähes jokaista valintaa säestää ylidramaattinen nostatusääni.
Yhteenveto: Black Mirror: Bandersnatch on turhauttavan ailahteleva paketti, joka kuitenkin nousee omaperäisessä toteutuksessaan plussan puolelle. Interaktiivinen tekotapa johtaa sekä elokuvan hyviin, että huonoihin puoliin. Itse toteutus interaktiivisuudessa on todella onnistunut ja valinnat ja uudet polut esitetään katsojalle yllättävänkin sulavasti. Eri polkuja on keksitty useita ja erilaisten lopetusten löytäminen muuttuu jopa varsin koukuttavaksi puuhaksi - tosin jossain kohtaa homma alkaa tuntumaan suorittamiselta, jolloin katselunautinto alkaa kärsiä. Leffan käsikirjoitus sisältää monia kiinnostavia reittejä, mutta riippumatta reitistä käsikirjoitus jää silti hieman kädenlämpöiseksi ja ontoksi. Ensimmäisellä katselulla katsojana on niin koukussa veikeään toteutukseen, ettei sitä välttämättä edes huomaa, kuinka yhdentekevä leffan tarina onkaan. Hahmokehitykset ovat kömpelöitä, tunnelma ei nouse yhtään niin painostavaksi kuin tekijät ovat varmasti toivoneet, eikä tapahtumiin muodostu minkäänlaista tunnesidettä. Charlie Brookerin tekstistä löytyy kiinnostavaa pohdintaa valinnan vapaudesta ja sen illuusiosta, mutta silti Bandersnatch ei tunnu läheskään niin syvälliseltä ja vaikuttavalta kuin suuri osa Black Mirrorin jaksoista. Näyttelijätkään eivät erityisemmin säväytä ja äänimaailman tunnelman nostatukset muuttuvat jossain kohtaa turhan ilmiselväksi tehokeinoksi. Black Mirror: Bandersnatch on pääasiassa teknisen toteutuksensa ansiosta kelvollinen, mutta harmillisen yhdentekevä tieteisraina. Siinä, missä muihin Black Mirror -tarinoihin palaa uudelleen juuri niiden tarinoiden takia, Bandersnatchin pariin palaa luultavasti vain nähdäkseen muut lopetukset. Kun leffa on kaluttu loppuun asti, sen äärelle tuskin enää jaksaa palata uudelleen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.5.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Black Mirror: Bandersnatch, 2018, Netflix, House Of Tomorrow
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti