THE BATMAN
Luojat: Michael Goguen ja Duane Capizzi
Pääosissa: Rino Romano, Alastair Duncan, Mitch Pileggi, Ming-Na Wen, Steve Harris, Danielle Judovitz, Evan Sabara, Jerry O'Connell, Edward James Olmos, Kevin Michael Richardson, Gina Gershon, Tom Kenny, Joaquim de Almeida, Ron Perlman, Clancy Brown, Piera Coppola, Robert Englund, Frank Gorshin, Jason Marsden, James Remar, Hynden Walch, Glenn Shadix, Greg Ellis, Peter MacNicol, Jeff Bennett, Victor Brandt, Patton Oswalt, John DiMaggio, Lex Lang, Kevin Grevioux, Richard Green, Dan Castellaneta, George Newbern, Charlie Schlatter, Chris Hardwick, Robert Patrick, Dorian Harewood, Brandon Routh, Mark Hamill, Kevin Conroy ja Adam West
Genre: animaatio, toiminta
Jaksomäärä: 65
Jakson kesto: noin 21 minuuttia - Yhteiskesto: noin 22 tuntia 45 minuuttia
Ikäraja: 7
The Batman perustuu DC Comicsin sarjakuvahahmoon Lepakkomies, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1939. 2000-luvun alussa Warner Bros. -yhtiö halusi työstää uuden piirrossarjan Lepakkomiehestä, joka herättäisi uuden sukupolven innostuksen hahmoa kohtaan. Käsikirjoittajat kävivät töihin, ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi alkoi ja lopulta The Batman alkoi pyöriä televisioissa 11. syyskuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Siitä huolimatta, että monet fanit kritisoivat sarjan visuaalista ilmettä, sarja nousi suosituksi ja sitä tehtiinkin lopulta viiden tuotantokauden ja kuudenkymmenenviiden jakson ajan. Sarja sai vuosien varrella kaksitoista Emmy-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan animaatio-ohjelman ja parhaan äänityksen palkinnot kerran ja parhaiden äänitehosteiden palkinnon neljästi. Lisäksi sarja oli kahtena vuonna ehdolla parhaan animaatio-ohjelman Annie-palkinnosta. Sarjan pohjalta tehtiin kaksi videopeliä, sekä suoraan DVD:llä julkaistu täyspitkä elokuvakin, The Batman vs. Dracula (2005). Itse katsoin The Batmania paljon lapsena ja vaikka pidin kovasti myös ysärin Batman: The Animated Seriesistä (1992-1995), lapsena The Batman oli minulle, noh, SE Batman. Aikuistuessani olen pitkään yrittänyt etsiä sarjaa jostain käsiini, mutta siitä ei ole ollut kunnollista fyysistä julkaisua, eikä sitä ole löytynyt mistään suoratoistopalvelustakaan. Onneksi viime syksynä sarja julkaistiin vihdoin kokonaisuudessaan Blu-raylla ja korkeasta hinnasta huolimatta ostin sen välittömästi. Kun vielä huomasin sarjan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin hypätä heti nostalgiajunan vietäväksi ja katsoa ja arvostella koko The Batman -sarjan läpi.
Miljonääri Bruce Wayne on suojellut Gotham Cityä naamiosankari Lepakkomiehenä kolmen vuoden ajan. Yöllisten urotekojensa aikana hän kohtaa niin lukuisia vastuksia kuin myös uusia liittolaisia.
Kevin Conroyn toimittua Bruce Waynen, eli Lepakkomiehen äänenä useissa animaatioprojekteissa Batman: The Animated Seriesin alkamisesta lähtien, The Batmanissa ikonisen naamiokostajan saappaisiin hyppää Rino Romano, joka oli aiemmin ääninäytellyt Marvelin tunnetuinta supersankaria, Hämähäkkimiestä Spider-Man Unlimited -animaatiosarjassa (1999-2001). Romano istuu passelisti rooliin hieman nuorempana Bruce Waynena, joka on toiminut Lepakkomiehenä vasta kolmen vuoden ajan. Parinkin vuoden kokemusten jälkeen hahmo edelleen totuttelee hommaansa Gotham Cityn suojelijana ja kohtaa monet tunnetuista vastustajistaan vasta ensimmäistä kertaa. Monet kaupungin asukkaista pitävät Lepakkomiestä yhä pelkkänä satuna, eivätkä poliisit tiedä, kuinka suhtautua yön ritariin. Tämän mahtavan hahmon mukaan loikkaa ilomielin ja on kiinnostavaa seurata, kuinka Lepakkomies kehittyy jaksojen aikana.
Apunaan Lepakkomiehellä on uskollinen ja aina sanavalmis hovimestari Alfred (Alastair Duncan), myöhemmillä kausilla tenavasankarit Barbara Gordon, eli Lepakkotyttö (Danielle Judovitz) ja Dick Grayson, eli Robin (Evan Sabara), sekä viidennellä ja samalla viimeisellä kaudella myös Oikeuden puolustajat, eli Teräsmies (George Newbern), Salama (Charlie Schlatter), Vihreä Nuoli (Chris Hardwick), Metsästäjä Marsista (Dorian Harewood), Vihreä Lyhty (Dermot Mulroney) ja Haukkamies (Robert Patrick). Kolmoskaudella esiteltävä Barbara tuo samalla mukanaan poliisi-isänsä, komisario Gordonin (Mitch Pileggi). Häntä ennen sarjassa nähdään kaksi muuta poliisihahmoa, sarjaa varten luodut Ellen Yin (Ming-Na Wen) ja Ethan Bennett (Steven Harris). Vaikka pidänkin niistä Lepakkomies-tarinoista eniten, joissa hän työskentelee yksin, hiljalleen sekaan ripotellut muutkin sankarit toimivat hyvinä piristysruiskeina, varmistaen, ettei sarja kangistu liikaa kaavoihinsa. Alfred on sarjan hauskinta antia nokkelien heittojensa ja kuivien vitsiensä kanssa.
Vastaansa Lepakkomies saa aikamoisen roistogallerian, joskin muutama ikoninen vihollinen sarjasta jää uupumaan. Ra's Al Ghul, Variksenpelätti ja Kaksinaama loistavat poissaolollaan sopimusteknisistä syistä, sillä hahmot olivat samaan aikaan käytössä Christopher Nolanin elokuvissa Batman Begins (2005) ja Yön ritari (The Dark Knight - 2008). Jokeria (Emmy-ehdokkuuden saanut Kevin Michael Richardson) pidettiin kuitenkin niin merkittävänä osana Lepakkomiestä, että hahmo sai esiintyä molemmissa projekteissa. Jokerin lisäksi Lepakkomiehelle päänvaivaa aiheuttavat tutut pahikset Pingviini (Tom Kenny), Kissanainen (Gina Gershon), Pakkasherra (Clancy Brown), Bane (Joaquim de Almeida, Ron Perlman ja Clancy Brown), Arvuuttaja (Robert Englund), Myrkkymuratti (Piera Coppola) ja Harley Quinn (Hynden Walch), sekä monet enemmän tai vähemmän pienemmälle huomiolle jääneet roistot, kuten Vatsastapuhuja ja Scarface-nukke (Dan Castellaneta), Tulikärpänen (Jason Marsden), Killer Croc (Perlman), Hugo Strange (Frank Gorshin ja Richard Green), Ihmislepakko (Peter MacNicol), Solomon Grundy (Kevin Grevioux), Vihjemestari (Glenn Shadix), Black Mask (James Remar) ja Tappajakoi (Jeff Bennett). Mahtuupa sekaan muutama pahis, jotka luotiin varta vasten tätä sarjaa varten. Pahisvalikoima on oivallisen kattava ja tarjoaa siten monenlaisia haasteita ja jännittäviä tilanteita Lepakkomiehelle. Samalla kun pahiksia lisätään, moni mainio pahis jätetään kuitenkin harmillisesti pois loppusarjasta. Jokeri onnistuu toki pitämään itsensä valokeilassa läpi sarjan. Jokeria muun muassa Batman: The Animated Seriesissä esittänyt Mark Hamill kuullaan The Batmanin kolmoskaudella Tony Zuccona, Dick Graysonin vanhempien murhaajana. Samassa jaksossa Kevin Conroy taas kuullaan Dickin isänä.
Ai että, olipa pitkälti yli vuosikymmenen jälkeen mahtavaa päästä palaamaan The Batmanin pariin ja vieläpä nähdä sarja nyt ensimmäistä kertaa kokonaan, alusta loppuun. Suomessa sarjaa esitettiin vain kolmen ensimmäisen kauden verran, joten en edes olisi voinut nähdä viimeisiä yli kahtakymmentä jaksoa. Monet alkupään jaksoista muistin hyvin nähneeni lapsena. Parin ensimmäisen tuotantokautensa ajan The Batman keskittyy siihen aiemmin mainitsemaani, minun suosimaani Lepakkomieheen, joka työskentelee yksin, eikä pistä lapsia vaaraan antamalla näiden leikkiä supersankaria. Kolmoskaudella esiteltävä Lepakkotyttö, neloskaudella mukaan hyppäävä Robin ja vitoskaudella joissain jaksoissa mukana olevat Oikeuden puolustajat onnistuvat kuitenkin sekoittamaan pakkaa hyvässä mielessä, jolloin sarja ei jää junnaamaan paikoillaan. Robinin kohdalla en taaskaan innostu siitä, että Lepakkomies ei tunnu näkevän juuri mitään ongelmaa, että hän koulii lapsesta taistelijan, mutta Lepakkotytön kohdalla sentään sankari torjuu tämän avun usein. Toisaalta kolmoskaudella Lepakkotyttöön liitännäisissä jaksoissa on koomista, kuinka uusavuton Lepakkomies tuntuu olevan ja että Lepakkotytön on jatkuvasti pelastettava tämä hädästä, mutta sitten taas juuri näin Lepakkotyttö näyttää esikuvalleen ansaitsevansa paikkansa tämän rinnalla. Onkin sääli, että kun Robin tuodaan kuvioihin, Lepakkotyttö pusketaan lähes täysin sivuun.
Sen lisäksi, että sarjan viiden kauden ja kuudenkymmenenviiden jakson varrella ehditään esittelemään monenlaista hahmoa, niin hyvää kuin pahaa, jaksojen varrelle mahtuu myös tietty monenmoista seikkailua. Suuri osa jaksoista rakentuu samanlaisen "viikon pahis" -konseptin alle, mutta eipä tuo juuri haittaa, kun hahmokattaus on näin mainio. Omia suosikkijaksojani ovat esimerkiksi ykköskauden kaksiosainen finaali, jossa syntyy pahis Savinaama (Steven Harris), kakkoskauden neljäs jakso, jossa Jokeri ryhtyy yllättäen suojelemaan Gothamia Lepakkomiehen asussa ja yhdestoista jakso, jossa myytti Solomon Grundystä vaikuttaisi olevan totta, kolmoskauden kahdestoista jakso, joka on kuin aarrejahti supersankarien ja -pahisten kanssa ja kolmastoista jakso, jossa 2001: Avaruusseikkailuun (2001: A Space Odyssey - 1968) viittaava tekoäly D.A.V.E. pääsee valloilleen, neloskauden kuudes jakso, jossa Gothamissa leviää virus, joka muuttaa kaupungin asukkaat zombeiksi ja seitsemäs jakso, jossa kaukana tulevaisuudessa, vuonna 3027 ihmiset löytävät Lepakkoluolan, sekä viidennen kauden kaksiosainen finaali, jossa Oikeuden puolustajien täytyy suojella Maata avaruusolentojen hyökkäykseltä. Kymmenien jaksojen varrelle mahtuu myös muutama heikompi yksilö, mutta pääasiassa meininki on erittäin oivallista.
Jos sarja on jostain saanut kritiikkiä heti ilmestymisestään lähtien, niin sen visuaalisuudesta - eritoten hahmojen ulkonäöistä. Koska itse katsoin sarjaa lapsena ja se esitteli minulle useat näistä hahmoista, minua sarjan visuaalinen ilme ei ole koskaan juuri haitannut - joskin minun on pakko sanoa, etten muistanut sarjan Arvuuttaja-tulkinnan olevan näin erikoinen tapaus. Tiedostan kyllä, että sarjan suunnittelijat tekivät rohkeita ratkaisuja monien hahmojen suhteen, mutta omasta vinkkelistäni tuo kannatti. Niin hyvässä kuin pahassa tekijät loivat rohkeasti omantyylisensä Batman-sarjan, joka takuulla erottuu joukosta. Oikeastaan ainoat jutut, mitkä häiritsevät itseäni visuaalisuudessa, ovat taivas, joka on etenkin sarjan alkupäässä kummallisen monivärinen, sekä toimintakohtauksissa Gothamin kadut, joille ei ole toisinaan jaksettu piirtää yhden yhtä autoa tai ohikulkijaa. En myöskään täysin lämmennyt sille, että animaatiotyyli kokee pikkuriikkisen muutoksen kesken sarjan, neljännen kauden käynnistyessä. Myös sarjan tunnusmusiikki vaihtuu sarjan aikana. Alkuperäinen, U2-yhtyeen kitaristina tunnetun The Edgen säveltämä tunnusmelodia on sarjan visuaalisuuden tavoin omaperäinen, mutta pidän valtavasti sen mysteerisestä ja jopa viettelevästä tunnelmoinnista. Kolmoskauden myötä Andy Sturmer korvasi The Edgen ja hänen työstämä tunnusmusiikkinsa on huomattavasti sähäkämpi ja energisempi tapaus. Aluksi minulta kesti jokunen jakso tottua tähän toiseen sävelmään, mutta lopulta innostuin siitä aikamoisesti.
Vaikka The Batman olikin minulle lapsena SE Batman-tulkinta ja pidänkin sitä yhä näin aikuisiällä todella onnistuneena supersankarisarjana, on minun pakko todeta, että Batman: The Animated Series on parempi sarja. The Batman tarjoaa äärimmäisen viihdyttävää menoa ja meininkiä, sekä uudistaa itseään onnistuneesti kausi kaudelta, mutta sarjasta ei löydy samoja syvyyksiä ja synkkyyksiä kuin Batman: The Animated Seriesistä. Vanha sarja käsitteli usein varsin kypsiä aiheita, syventyi todella tarkkaan Lepakkomiehen psyykeen ja koetteli rajoja, mitä pääasiassa lapsille suunnatussa piirrossarjassa voitaisiin tehdä. The Batmanista ei samaa löydy. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sarjalla olisi omat vahvuutensa ja ansionsa, joiden vuoksi kyseessä on erilainen, mutta silti mahtava tulkinta yhdestä ikonisimmista viittasankareista. Se onnistui aikomuksissaan ja synnytti uuden sukupolven uskollisia Lepakkomies-faneja, minä mukaan lukien. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana The Batman on jäänyt hieman unholaan ja jos pidät hahmosta ja saat sarjan jostain käsiisi, suosittelen kokeilemaan sitä rohkeasti. Toiminnan tiimellyksessä lauotut puujalkavitsit ovat pääasiassa surkeita (ja juuri siksi niin hyviä) ja monien hahmojen ulkonäköihin voi kestää tottua, mutta kokemus on lopulta sen arvoinen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2024
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
The Batman, Yhdysvallat, 2004-2008, Warner Bros. Animation, DC Comics
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti