TV-sarja: The Defenders (2017)

THE DEFENDERS

Luojat: Douglas Petrie ja Marco Ramirez
Pääosissa: Charlie Cox, Krysten Ritter, Mike Colter, Finn Jones, Jessica Henwick, Sigourney Weaver, Élodie Yung, Rosario Dawson, Scott Glenn, Elden Henson, Deborah Ann Woll, Wai Ching Ho, Ramón Rodríguez, Simone Missick, Rachael Taylor, Eka Darville, Yutaka Takeuchi, Babs Olusanmokun ja Carrie-Anne Moss
Genre: toiminta, draama, jännitys
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 44 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Marvelin sarjakuviin perustuvat ja Marvelin ja Netflixin yhteistyönä tekemät televisiosarjat Daredevil (2015-2018), Jessica Jones (2015-2019), Luke Cage (2016-2018) ja Iron Fist (2017-2018) olivat todella suosittuja, vaikka jokainen niistä sai edeltäjäänsä heikomman vastaanoton kriitikoilta, joten studiot ryhtyivät vihdoin työstämään pitkään suunnittelemaansa projektia, jossa sarjojen päähahmot lyöttäytyisivät yhteen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2016 ja lopulta The Defenders julkaistiin elokuussa 2017. Sarja sai positiivista palautetta kriitikoilta ja parhaan tunnusmusiikin Emmy-ehdokkuuden, mutta se ei noussut samanlaiseen suosioon kuin hahmojen soolosarjat. Itse katsoin The Defendersin heti, kun se ilmestyi Netflixin valikoimaan (nykyään se on katsottavissa Disney+ -palvelussa) ja olin erittäin pettynyt näkemääni, mikä myös johti siihen, etten innostunut katsomaan tämän jälkeen ilmestyneitä jatkokausia Jessica Jonesista, Luke Cagesta ja Iron Fististä. Kuitenkin nyt kun Daredevil on tehnyt paluun Marvel-elokuviin ja -sarjoihin, sekä saamassa uuden oman sarjansa, Daredevil: Born Againin (2024-) päätin katsoa tämän koko Defenders-saagan vihdoin kokonaan. Heti samana päivänä, kun olin katsonut Iron Fistin avauskauden loppuun, aloitin The Defendersin katsomisen.

Matt "Daredevil" Murdock, Jessica Jones, Luke Cage ja Danny "Iron Fist" Rand lyöttäytyvät yhteen päihittääkseen pahan Hand-järjestön.

Charlie Cox, Krysten Ritter, Mike Colter ja Finn Jones palaavat rooleihinsa sokeaksi asianajaja Matt Murdockiksi, eli Daredeviliksi, väkivahvaksi yksityisetsivä Jessica Jonesiksi, luodinkestäväksi Luke Cageksi ja miljonääri Danny Randiksi, eli myyttisen K'un-Lunin suojelija Iron Fistiksi ja vihdoin ja viimein pääsemme näkemään nämä neljä hahmoa yhdessä. Ehdottomasti parasta The Defendersissä onkin nähdä Matt, Jessica, Luke ja Danny työskentelemässä yhdessä, heidän väliset hilpeät sanailunsa ja heidän ryhmädynamiikkansa vahvistuminen jakso jaksolta. Erityisen hupaisaa on, että Matt on ainoa, joka pukeutuu jonkinlaiseen supersankariasuun, mistä varsinkin kyyninen Jessica piikittelee läpi sarjan, pitäen paholaispukua kornina. Luke ja Danny taas muodostavat oman parivaljakkonsa ja heidänkin kohdalla on hauskaa, kun Luke ei voi olla pyörittelemättä silmiään, kun Danny puhuu täysin pokerinaamana qi-energian valjastamisesta, muinaisista voimista ja lohikäärmeiden kanssa kamppailuista. Coxin, Ritterin, Colterin ja Jonesin kemiat toimivat hyvin yhdessä ja heitä seuratessa on selvää, että hekin ovat innoissaan, päästessään vihdoin näyttelemään nelistään. Cox, Ritter ja Colter ovat kaikki loistavia rooleissaan, mutta Jones jää aika puiseksi, kuten omassa sarjassaankin.

     Lähes kaikki muutkin tutut hahmojen omista sarjoista tekevät paluun. Foggy (Elden Henson) ja Karen (Deborah Ann Woll) tietävät nyt Mattin salaisuuden ja yrittävät taivutella tätä pitäytymään pelkissä asianajajahommissa, Stickin (Scott Glenn) saapuessa jälleen puhumaan Mattille suuresta sodasta. Jessican kaveri Trish (Rachael Taylor), Foggyn pomona toimiva Hogarth (Carrie-Anne Moss) ja poliisi Misty (Simone Missick) käyvät kääntymässä, kun taas Dannyn kumppani Colleen (Jessica Henwick) hyppää usein toimintaan mukaan. Kaikissa aiemmissa sarjoissa esiintynyt Claire Temple (Rosario Dawson) joutuu jälleen kerran keskelle menoa ja meininkiä, selvästi pohtien elämänvalintojaan.

Pahisosastoa taas edustaa Daredevilin toiselta kaudelta ja Iron Fistin ensimmäiseltä kaudelta tuttu Hand-organisaatio, jonka kaikki jäsenet pääsemme vihdoin tapaamaan. Aiemmista sarjoista tutut Madame Gao (Wai Ching Ho) ja Bakuto (Ramón Rodríguez) ovat mukana ja uusinna tuttavuuksina esitellään Yutaka Takeuchin esittämä Murakami, Babs Olusanmokunin esittämä Sowande, sekä tärkeimpänä kaikista Alien-elokuvista (1979-) tutun Sigourney Weaverin näyttelemä Alexandra, jolla on valttikorttinaan henkiin herätetty Mattin ex-heila Elektra (Élodie Yung). Vaikka onkin toisaalta kelpo päätös, että Hand kohdataan vihdoin kunnolla, ei tämä viisikko lopulta tee tarpeeksi suurta vaikutusta - ei, vaikka paperilla Weaver istuu täydellisesti varakkaan ja häijyn pahiksen osaan. Handin motiivit jäävät latteiksi ja lopulta he jämähtävät hieman tylsiksi ja yksiulotteisiksi roistoiksi.

The Defenders ei ollut mielestäni uusintakatselulla yhtä lattea tapaus kuin ensimmäisellä kerralla, sarjan alun perin ilmestyttyä. Tämä johtuu luultavasti siitä, että tuolloin odotin sarjalta paljon, kun taas nyt odotukseni olivat huomattavasti matalammat. Tiedostin yhä ongelmani sarjan kanssa muun muassa mitäänsanomattomiin pahiksiin liittyen, minkä lisäksi minua ärsyttää sarjan lopussa tehdyt ratkaisut, joissa tehdään toisaalta jotain hyvin rohkeaa, mutta ei sitten kuitenkaan. Tällä katselukerralla viihdyin silti sarjan parissa paremmin. The Defendersin ensimmäinen puolisko on jopa todella mainio. Siinä kypsytellään menoa onnistuneesti ja viedään nämä neljä sankaria hiljalleen yhteen. On oiva veto, ettei joku yksittäinen hahmo kokoa sankareita, kuten Nick Fury The Avengers -elokuvassa (2012), vaan Matt, Jessica, Luke ja Danny vain sattuvat osumaan paikalle yhtä aikaa ja tuumimaan "hei, meillä on selvästi yhteinen ongelma, mitä jos tehtäisiin yhteistyötä ongelman ratkomiseksi, vaikka emme välttämättä edes pidä toisistamme kovin paljon?" Kuten jo totesin, tämän nelikon yhteiset hetket ovat sarjan parasta antia - heidän keskustelunsa ovat jopa vangitsevampaa seurattavaa kuin toimintakohtaukset.

Sarjasta kuitenkin huokuu, että sitä lähdettiin tekemään liian innokkaasti ja liian kiirehtien. Hahmojen soolosarjojen tuotantokausilta löytyi jokaisesta kolmetoista jaksoa, mutta The Defenders on vain kahdeksan jakson mittainen. Toisaalta se johtaa tiiviimpään menoon, mutta samalla sen takia moni juttu jää puolitiehen. Tarina ei ole läheskään yhtä vahvasti rakennettu kuin vaikka Daredevilin ja Jessica Jonesin avauskausilla, eikä siitä löydy samoja syvyyksiä. Siinä, missä hahmojen soolotarinat olivat monisävyisiä ja kypsiä sarjakuva-adaptaatioita enemmän aikuiseen makuun, The Defenders on lopulta aika peruskauraa supersankariseikkailujen joukossa. Se muuttuu geneerisemmäksi edetessään ja siitä hiipuu jännite ja intensiivisyys. Toinen puolisko sarjasta on huomattavasti ensimmäistä keskinkertaisempi ja viimeisen jakson lopputaistelu on kaikessa turpaanvedossaan todella unohdettava.

Sarjan ohjaajat eivät saa pidettyä alkupään kiinnostavuutta ja jännitettä yllä loppuun asti. Käsikirjoittajat taas hutiloivat työssään, kokien lopulta vaikeuksia keksiä isolle hahmogallerialle kunnon tekemistä ja sisältöä. Teknisiltä ansioiltaankaan sarja ei ole erityisen kummoinen. Se on kuvattu passelisti, mutta visuaalinen ilme tökkii kömpelön valaisun ja erikoisen värikikkailun takia. Loppuhuipennuksen aikana on vaikea saada selvää, mitä ruudulla tapahtuu, sillä kuva on usein niin pimeä. Väripuolella tekijät ovat yrittäneet kikkailla, esittämällä jokaisen hahmon tietyn värin kautta. Mattin kohtaukset ovat punaisia, Jessican sinisiä, Luken keltaisia ja Dannyn vihreitä. Aluksi tämä vaikuttaa hauskalta ajatukselta, mutta jossain kohtaa yliampuva värien vaihtelu kohtauksesta toiseen turhautti. Kun hahmot lyötetään yhteen, on toteutus parempi, kun kaikki neljä väriä pääsevät edustukseen kekseliäin tavoin. Lavasteet, asut ja maskeeraukset näyttävät hyviltä ja erikoistehosteet ajavat asiansa. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu ja Daredevil-sarjankin sävellyksistä vastannut John Paesano tekee oivallista työtä musiikkien puolella.

Yhteenveto: The Defenders on useamman sarjan kasvattelun jälkeen harmillinen pettymys, mutta sarja toimii silti kelvollisena tiimityötarinana. Kahdeksasta jaksosta koostuvan sarjan ensimmäinen puolisko on vielä erittäin toimiva ja on kiinnostavaa seurata, kun Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage ja Iron Fist hiljalleen kohtaavat ja lyöttäytyvät yhteen. Sarjan parasta antia ovat näiden neljän väliset sanailut, irvailut ja tavanomaisemmat hetket. Toimintapuoli on ihan menevää, mutta se ei säväytä samalla lailla kuten vaikkapa Daredevilin omassa sarjassa. Sarjan taso heikkenee loppua kohti. Hahmojen soolosarjojen syvyydet uupuvat yhteistyösarjasta ja loppupää muuttuu aika mitäänsanomattoman geneeriseksi supersankarirymistelyksi. Näyttelijäkaarti suoriutuu pääasiassa mallikkaasti, joskin Finn Jones ei vieläkään vakuuta Iron Fistina, eivätkä pahispoppoon edustajat muodosta toivottua uhkaa. Hahmot erotteleva värikikkailu on ajoittain nokkelaa, toisinaan taas jopa visuaalisesti rumaa. John Paesanon musiikit säestävät menoa hyvin. Jos pidit Daredevilistä, Jessica Jonesista, Luke Cagesta ja Iron Fististä, kannattaa heidän tiimityösarjansa The Defenders tietenkin katsoa, mutta sillä varauksella, ettei se ole pitkän rakentelun jälkeen kovinkaan ihmeellinen tapaus. On silti sääli, että ainakin toistaiseksi tämä minisarja jäi näiden neljän ainoaksi yhteiseksi seikkailuksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.3.2023
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Defenders, Yhdysvallat, 2017, Netflix, Marvel Television, ABC Studios, Walt Disney Television, Goddard Textiles, Nine and a Half Fingers