USHERIN TALON TUHO
THE FALL OF THE HOUSE OF USHER
Luoja: Mike Flanagan
Pääosissa: Bruce Greenwood, Mary McDonnell, Carla Gugino, Henry Thomas, Samantha Sloyan, T'Nia Miller, Rahul Kohli, Kate Siegel, Sauriyan Sapkota, Mark Hamill, Carl Lumbly, Kyliegh Curran, Ruth Codd, Crystal Balint, Zach Gilford, Willa Fitzgerald, Katie Parker, Michael Trucco, Matt Biedel, Malcolm Goodwin, Annabeth Gish, Daniel Jun, Paola Nuñez, Igby Rigney, Aya Furukawa ja Robert Longstreet
Genre: kauhu, draama
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 56 minuuttia - 1 tunti 16 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16
The Fall of the House of Usher, eli suomalaisittain Usherin talon tuho perustuu löyhästi Edgar Allan Poen samannimiseen novelliin vuodelta 1839 ja muihin Poen kauhutarinoihin. Netflixille kauhusarjat The Haunting of Hill House (2018), The Haunting of Bly Manor (2020), Midnight Mass (2021) ja The Midnight Club (2022) tehnyt Mike Flanagan ilmoitti syksyllä 2021 työstävänsä jälleen uutta kauhusarjaa, joka perustuisi Poen töihin. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2022, mutta ne keskeytettiin huhtikuussa, kun päänäyttelijä Frank Langella erotettiin projektista työryhmän esittämien ahdistelusyytösten takia. Langella korvattiin Bruce Greenwoodilla ja lopulta sarja saatiin valmiiksi ja nyt Usherin talon tuho on julkaistu kokonaisuudessaan Netflixin suoratoistopalvelussa. Itselleni Poen tarina ei ollut entuudestaan tuttu, mutta innostuin heti, kun kuulin Flanaganin työstävän jälleen uutta kauhusarjaa - vaikka hänen viimeisin työnsä, The Midnight Club oli aika yhdentekevä. Ryhdyinkin katsomaan Usherin talon tuhoa heti julkaisupäivänä.
Tutkinnan alaisena olevan lääkefirman johtaja Roderick Usher joutuu kohtaamaan katalien tekojensa seuraukset, kun yksi kerrallaan hänen perheenjäsenensä löytyvät mysteerisesti kuolleina.
Frank Langellan saatua potkut sarjasta kesken kuvausten, Bruce Greenwood hyppäsi sarjan päärooliin Roderick Usheriksi, Usherin talon patriarkaksi, joka on tehnyt itsestään yhden rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista miehistä vaarallisella Ligodone-lääkkeellä. Greenwood istuu täydellisesti osaansa ja tekee katalasta, omaa napaansa ajattelevasta hahmostaan monitahoisen ja siten kiehtovan, vaikka katsojana onkin nopeasti Roderickiä ja tämän tekoja vastaan. Takaumissa hahmoa näyttelevät myös Zach Gilford nuorena aikuisena, Graham Verchere teininä ja Lincoln Russo lapsena.
Roderickin rinnalla tätä Fortunato-lääkeyhtiötä on johtanut hänen siskonsa Madeline (iäkkäänä Mary McDonnell, nuorena aikuisena Willa Fitzgerald, teininä Lulu Wilson ja lapsena Kate Whiddington). Roderickilla taas on lapsia aikamoinen pesue, joista lähes kaikki on tehty eri naisen kanssa ja joista jokaista näyttelee joku, joka on tuttu Mike Flanaganin aiemmista kauhusarjoista. The Haunting of Hill Housessa, The Haunting of Bly Manorissa, Midnight Massissa ja The Midnight Clubissa kaikissa esiintyneet Flanaganin vaimo Kate Siegel ja Henry Thomas esittävät PR-puolta hoitavaa Camillea ja isänsä jalanjäljissä seuraavaa Frederickiä. Bly Manorista, Massista ja Clubista tuttu Rahul Kohli näyttelee sukunsa yhtiön hylännyttä ja videopelibisneksessä toimivaa Napoleonia. Hill Housessa ja Clubissa nähty Samantha Sloyan esittää hyvinvointiliikettä pyörittävää Tamerlanea, kun taas aiemmin vain Bly Manorissa nähty T'Nia Miller nähdään kirurgi Victorinena. The Midnight Clubissa televisiodebyyttinsä tehnyt Sauriyan Sapkota esittää Roderickin nuorinta lasta Prosperoa.
Sarjassa nähdään myös Ruth Codd Roderickin uusimpana vaimona Junona, Crystal Balint Frederickin vaimona Morellana ja Kyliegh Curran heidän tyttärenään Lenorena, Daniel Jun Napoleonin poikaystävänä Juliuksena, Paola Nuñez Victorinen tyttöystävänä Alina, Matt Biedel Tamerlanen miehenä Billinä ja Star Warsista (1977-) tuttu Mark Hamill Usherin perheen asianajajana Arthur Pyminä. Carl Lumbly ja takaumissa Malcolm Goodwin näyttelevät apulaissyyttäjä Auguste Dupinia, joka yrittää saada Ushereita vastaamaan aiheuttamistaan kuolemista. Takaumissa esiintyvät myös muun muassa Katie Parker Roderickin ensimmäisenä vaimona Annabelina ja Michael Trucco Fortunato-yhtiön edellisenä johtajana Rufus Griswoldina. Hahmokattaus on kiehtova ja inhottavuuksistaan huolimatta katsojalle muovautuu hiljalleen monimutkikas suhde Usherin sukuun. Greenwoodin johdolla näyttelijäkaarti tekee läpikotaisin vakuuttavaa työtä. Sarjan todelliseksi tähdeksi nousee kuitenkin The Haunting of Hill Housesta, The Haunting of Bly Manorista ja Midnight Massista tuttu Carla Gugino, jonka hahmoa en halua avata oikeastaan lainkaan. Gugino huokuu roolissaan karismaa ja luo hahmostaan moniulotteisen, mystisen ja mysteerisen, jättäen loppuun asti hahmonsa todellisen puolen katsojan arvailun varaan.
Mike Flanaganin siirtyessä Amazonille tehtailemaan televisiosarjaa Stephen Kingin Musta torni -kirjasarjan (The Dark Tower - 1982-2012) pohjalta, Usherin talon tuho jää nähtävästi hänen viimeiseksi työkseen Netflixillä. Flanagan huipentaa tämän osuuden urastaan onneksi kunnialla ja Usherin talon tuho on hänen toiseksi paras aikaansaannoksensa heti The Haunting of Hill Housen jälkeen. Sarja ei ole sieltä pelottavimmasta päästä, mutta sen Poen teksteistä lainaileva tarina on erittäin vahva ja vangitseva, jolloin tätä nimenmukaista Usherin talon tuhoa jämähtää tuijottamaan oikein antaumuksella.
Sarja lähtee tehokkaasti liikkeelle ja se vain vahvistuu sitä mukaa, kun katsojan monimutkikas tunneside tarinaa ja hahmoja kohtaan voimistuu jaksojen edetessä. Toisaalta sitä tuumii, että Usherit saavat, mitä tilaavat, toisaalta rappioituvaa sukua käy jopa sääliksi. Kertomus tarjotaan kolmessa eri tasossa, joista ensimmäisessä vanha Roderick tunnustaa syntinsä Augustukselle, toisessa näytetään yksi kerrallaan Usherin talon tuhoa ja kolmannessa palataan vuosia menneisyyteen ja näytetään, kuinka Roderick ja Madeline alun perin nousivat huipulle. Kaikki nämä puolet tukevat toisiaan vahvasti, rakentuen hiljalleen mutta tarkasti ja muodostaen lopulta hienon kokonaisuuden ja kokemuksen, joka onnistuu jopa jättämään hieman sanattomaksi, kun finaalijakson lopputekstit pistetään rullaamaan.
Mike Flanagan maalailee tätä tuhoa samanaikaisesti niin kauhistuttavasti ja traagisesti kuin myös kaihoisan kauniisti. Hän esittelee toden teolla kauhutaitojaan, käsitellen kauhua monin eri tavoin pitkin sarjaa. Osa kauhusta on enemmänkin Ushereiden kokemaa kauhua heidän äkillisestä tilanteesta ja hirviötekojen seurausten kohtaamisesta, osa taas syntyy ajatuksesta siitä, että tosielämässäkin jotkut tienaavat hävyttömästi jopa miljardeja muiden ihmisten kärsimyksellä. Sitten taas mukana on niitä perinteisempiä kauhukohtauksia, joissa katsojan sydän saadaan tehokkaasti pamppailemaan lujempaa. On kummittelua ja karmivia siluetteja taustalla pimeydessä, on brutaalia body horroria, on eläinperäistä kauhua... seassa on jopa onnistuneita hyppysäikäytyksiä. Osa katsojista tulee takuulla kutsumaan Usherin talon tuhoa tylsäksi, sillä se ei ole tavanomaista böö-pelottelua kaiken aikaa. Itse taas pidin sarjan kauhutarjonnasta valtavasti. Jos itse jotain kritisoisin, niin vaikka tarina onkin vahva ja kolmella kerroksella liikkuva kerronta onnistunutta, käsikirjoitus alkaa myös hieman kaavamaisesti toistamaan itseään, kun jokainen jakso kertoo yksi kerrallaan jonkun Usherin talon osasen tuhosta. Tietty jännite hiipuu tällä saralla, kun katsojana osaa suurin piirtein loppupäässä arvata, mitä jaksossa käy ja kenelle.
Flanaganin ohessa ohjaajan hommia hoitaa ansiokkaasti myös kuvaajanakin toimiva Michael Fimognari, jonka yhteiset vuodet Flanaganin rinnalla ovat tuottaneet tulosta. Fimognari taitaa kauhu- ja draamaosaston vakuuttavammin kuin viimevuotisessa The Midnight Clubissa, onnistuen samalla pitämään visuaalisesti komean tyylin yllä. Flanaganin johdolla käsikirjoitustiimi lainailee Poen töistä ja yhdistelee niitä vakuuttavaksi kokonaisuudeksi. Kirjoittajat ovat täyttäneet sarjan toinen toistaan lumoavammilla dialogeilla ja monologeilla, jotka ovat ajoittain jopa jännittävämpiä kuin varsinaiset kauhunhetket. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja valaisu ovat onnistuneesti toteutetut. Erikoistehosteista paistaa digitaalisuus, mutta ne ajavat asiansa. Äänimaailma on taitavasti työstetty ja Flanaganin luottosäveltäjät, Newtonin veljekset hoitavat hommansa jälleen mainiosti.
Yhteenveto: Usherin talon tuho on hieno kauhukertomus, joka lainailee ja yhdistelee Edgar Allan Poen tarinoita onnistuneesti. Useammalla tasolla kerrottu tarina on todella vahva ja siihen uppoutuu yhä vain syvemmälle jaksojen edetessä. Katsojalle muodostuu kiehtovan ristiriitainen tunneside hahmoihin. Toisaalta Ushereille haluaa käyvän huonosti, toisaalta taas perheenjäseniä käy jopa sääliksi. Välillä kerronta voi tuntua turhan itseään toistavalta, mutta silti homma toimii ja rakentuu vankasti kohti upeaa finaaliaan. Kauhuosasto on vakuuttavasti loihdittu. Mukana on monenlaista kauhua tavanomaisesta böö-pelottelusta kuvottaviin näkyihin ja ahdistavaan henkilödraamaan. Osa pitkistä keskusteluista ja monologeista saavat katsojat jännittämään paremmin kuin taustalla hiippailevat siluetit. Näyttelijäkaarti on huippuvedossa. Bruce Greenwood on nappivalinta päärooliin, mutta häikäisevintä työtä tekee Carla Gugino. Ailahtelevia erikoistehosteita lukuun ottamatta sarja on myös teknisesti mainio. Mike Flanagan huipentaa kauhuputkensa Netflixillä vahvasti, tarjoten parhaan sarjansa sitten The Haunting of Hill Housen. Usherin talon tuho ei varmasti toimi kaikille, mutta jos Flanaganin aiemmat työt ovat miellyttäneet, suosittelen kyllä pistämään tämänkin sarjan pyörimään - etenkin nyt halloweenin lähestyessä ja syysiltojen pimentyessä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.10.2023
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com
The Fall of the House of Usher, Yhdysvallat, 2023, Intrepid Pictures
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti