BLONDI
BLONDE
Ohjaus: Andrew Dominik
Pääosissa: Ana de Armas, Adrien Brody, Bobby Cannavale, Xavier Samuel, Julianne Nicholson, Toby Huss, Caspar Phillipson, Evan Williams, David Warshofsky, Sara Paxton, Michael Masini ja Scoot McNairy
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 46 minuuttia
Ikäraja: 18
Blondi perustuu Joyce Carol Oatesin samannimiseen kirjaan (Blonde - 2000), joka taas pohjautuu näyttelijä Marilyn Monroen elämään. Ohjaaja Andrew Dominik kiinnostui Oatesin kirjasta ja pyrki useiden vuosien ajan kääntämään sen elokuvamuotoon. Vuonna 2010 päärooliin palkattiin Naomi Watts ja kuvausten oli tarkoitus alkaa noin vuotta myöhemmin. Projekti ei kuitenkaan edennyt ja vuonna 2014 Jessica Chastain korvasi Wattsin. Jälleen projekti jäi paikoilleen, Dominikin epäonnistuessa hankkimaan elokuvalle rahoitusta. Vuonna 2016 Netflix kuitenkin tarttui projektiin ja vuonna 2019 Ana de Armas valittiin päärooliin, Chastainin jätettyä elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin elokuussa 2019, mutta ne jouduttiin keskeyttämään maaliskuussa 2020 alkaneen koronaviruspandemian takia. Kuvaukset saatiin valmiiksi vasta heinäkuussa 2021 ja nyt Blondi on viimein saapunut Netflixiin katsottavaksi. Itselleni Marilyn Monroen ura ja elämä eivät ole erityisen tuttuja, mutta odotin silti suurella mielenkiinnolla näkeväni elokuvan. Katsoinkin Blondin heti, kun se oli julkaistu Netflixiin.
Norma Jeane Mortensen on kuullut lapsesta asti mieleltään järkkyneeltä äidiltään, että Norman isä olisi kuuluisa Hollywood-tähti. Aikuisena hän päättää kokeilla näyttelemistä ja pian hänestä muodostuu elokuvaikoni Marilyn Monroe. Kuuluisuus ja parrasvalot eivät kuitenkaan tuota eksyksissä olevalle Norma Jeanelle sitä onnea, mitä hän kaipaa.
Viime vuosina esimerkiksi elokuvien Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä (Knives Out - 2019) ja 007 No Time to Die (2021) myötä kuuluisaksi noussut Ana de Armas tekee tähän asti uransa isoimman roolityön Norma Jeane Mortensenina tai kuten hänet paremmin tunnettiin taiteilijanimellään Marilyn Monroe. Kun de Armasin roolituksesta ilmoitettiin, nousi kohu siitä, että kuubalaistaustainen näyttelijä esittää yhdysvaltalaista ikonia. Mielestäni de Armas istuu rooliin täydellisesti ja olen ihmeissäni, jos hän ei saa parhaan naispääosan ehdokkuutta kaikissa merkittävissä palkintogaaloissa. De Armas säkenöi kenties Hollywood-historian ikonisimpana naistähtenä, mutta sitäkin parempaa työtä hän tekee tulkitessaan rikkinäistä Norma Jeanea Marilyn-maskin takana. Elokuva keskittyykin enemmän Norma Jeaneen, eikä Marilyn Monroeen ja tutkiskelee tämän mielenmaisemia liian lyhyeksi jääneen elämän varrelta. Hahmoa on traagista, mutta mielenkiintoista seurata.
Elokuvassa nähdään myös mm. Julianne Nicholson Norma Jeanen mielisairaana äitinä Gladysinä, Xavier Samuel komedialegenda Charlie Chaplinin poikana Cassina ja Evan Williams näyttelijä Edward G. Robinson Jr.:na, joiden kanssa Norma Jeanella esitetään olevan kimppasuhde, Bobby Cannavale Norma Jeanen toisena aviomiehenä, Ex-Atleettina, eli Joe DiMaggiona, Adrien Brody Norma Jeanen kolmantena aviomiehenä, Käsikirjoittajana, eli Arthur Millerinä, sekä lyhyessä roolissa Caspar Phillipson kenties elokuvahistorian iljettävimpänä kuvauksena presidentti John F. Kennedystä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan taidokkaasti, etenkin Brody, mutta kaikki jäävät lopulta de Armaksen varjoon.
Kuten jo elokuvan esikuvana toimineen kirjan tehnyt Joyce Carol Oates on sanonut, Blondi ei ole puhdasta faktaa sisältävä elämäkertakuvaus Marilyn Monroesta, vaan pikemminkin fiktiivinen tutkielma naisesta Marilyn Monroen naamion takana. Elokuva toimii samoin. Kuten alussa kerroin, Monroen elämä ei ollut minulle erityisen tuttu ja tutkinkin niin leffaa katsoessani kuin sen jälkeenkin, mitä tosiasiassa oli tapahtunut. Vaikka Blondi sisältää paljon todellisia juttuja Norma Jeanen äidin mielisairaudesta tämän isän henkilöllisyyden mysteeriin, sekä uran nousuihin ja laskuihin, eri aviomiehiin ja lopulta kuolemaan, keksii se myös omia lisäyksiä mukaan, rakentuu vahvasti vuosien saatossa nousseisiin huhuihin, sekä jättää asioita pois, kuten Monroen ensimmäisen aviomiehen, James Doughertyn ja Monroen salatun siskon. Osaa nämä vapaudet tosielämästä voivat varmasti häiritä paljon. Itseäni hieman harmittaa, sillä de Armaksen upea roolityö olisi ansainnut ympärilleen tosipohjaisemman ja muutenkin paremman elokuvan.
Blondi on jo tällaisenaan kelpo leffa, mutta sitä vaivaavat tietyt ongelmat. Heti ensimmäisenä mieleen nousee elokuvan kesto. Varttia vaille kolmen tunnin kestossa Blondi on varsin vaativa paketti, etenkin kun se on sisällöltään todella raskas. Jo ensimmäisen vartin sisään on pitkä kohtaus, jossa Gladys-äiti yrittää hukuttaa Norma Jeanen lapsena kylpyammeessa. Jos tämä ei ollut vielä tarpeeksi rankkaa, on mukana useampikin raiskauskohtaus ja läpi elokuvan painotetaan, kuinka Marilyn Monroe oli pelkkä niljaisten miesten nukke, jota riepoteltiin sinne tänne. Jos sekään ei vielä riitä kääntämään katsetta poispäin ruudusta, on ihan viimeistään pakotettua aborttia vaikea katsoa, varsinkin kun toimenpide kuvataan osittain Norma Jeanen sukuelimen sisäpuolelta. Kyseessä ei missään nimessä ole hilpeä filmi, jossa Marilyn Monroen elämä ja teot kuvattaisiin pelkkänä tähtiloisteena ja ihastuttavana glamourina. Blondi syyllistyy aika ajoin kurjuudella mässäilyyn ja kun pituutta on vielä näin paljon, alkaa päähenkilön jatkuva kärsimys jossain kohtaa tuntua erittäin raskaalta.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Dominik ei ole halunnut päästää katsojaansa helpolla - eikä liiemmin de Armastakaan, joka viettää ruudulla minuuttitolkulla aikaa joko itkien tai alasti. En sano, että haluaisin hänen päästävän helpolla, mutta joskus liika on liikaa. Kurjuutta on liikaa, kestoa on liikaa ja kamerakikkailua on liikaa (päästään siihen kohta). Silloin tällöin Dominik onnistuu työssään todella tehokkaasti. Muutamissa kohtauksissa Norma Jeanen kokema ahdistus ja masennus on erittäin taidokkaasti esitetty ja epämiellyttävä tunne välittyy vahvasti katsojaan, ilman että ruudulla tarvitsee edes näyttää mitään graafista. Unenomainen kohtaus, jossa Norma Jeane nousee sängystään alasti ja veren peitossa on tavallaan hurjempi näky, mutta koin voimakkaammaksi kohtauksen, jossa tekohymyä ylläpitävä Marilyn Monroe saapuu uuden elokuvansa ensi-iltaan ja kokee väenpaljouden, valokuvaajien salamaräpsytyksen ja toimittajien huutelut inhottaviksi. Tällaisina hetkinä Blondi tuntuu hienolta, joskin toki myös sydäntäsärkevältä kuvaukselta hajoavasta naisesta, joka yrittää epätoivoisesti pysyä kasassa. Kaikki varmaan tietävät ikonisen kuvan Marilynista, joka poseeraa pitäen mekkoaan aisoissa, alta puhaltavan tuulen yrittäessä paljastaa hänen alushousunsa. Elokuvan jälkeen kuvaa ei voi enää katsoa samalla lailla, vaan mielessä kytee ajatus siitä, kuinka epämiellyttävä olo Norma Jeanelle silloin oli?
Kurjuudessa vellomiseen rakentuvan käsikirjoituksen lisäksi minulle aiheutti ristiriitaisia tunteita myös elokuvan kuvaustapa. Blondi vaihtelee jatkuvasti mustavalkoisen ja värillisen kuvan välillä, minkä lisäksi siinä myös vaihdellaan kuvasuhdetta läpi leffan. Välillä kuva on neliö, välillä se täyttää koko ruudun ja joskus se on laajakuva, mustilla palkeilla ruudun ylä- ja alalaidoissa - sekä muutamia variantteja näiden väliltä. Yritin koko elokuvan ajan löytää tästä kikkailusta jotain kerronnallista tai temaattista merkitystä, mutta aina kun luulin löytäneeni jotain, kikkaa käytettiinkin niin, ettei tulkintani sopinut. Omasta mielestäni kuvasuhteita olisi voinut hyödyntää paremmin, jos niillä kuvastettaisiin vaikka eri aikakausia. Nyt vaihteleva kuvasuhde tuo lähinnä mieleen Transformers: Viimeisen ritarin (Transformers: The Last Knight - 2017) turhauttavan pelleilyn. Ja jos Marilyn Monroe -leffa tuo mieleen Transformers-elokuvan ja niistä vieläpä sen kaikkein huonoimman, on jossain menty vikaan. Lisäksi itse olisin hyödyntänyt mustavalkoisuutta ja värejä erottamaan sen, milloin ruudulla nähdään Norma Jeane ja milloin hän on Marilyn Monroe. Norma Jeane itse kuvailee Marilyn Monroeta hänen esittämänään hahmona, joten miksei kuva olisi juuri silloin samanlainen kuin monissa Monroen tähdittämissä elokuvissa?
Mutta jos unohdetaan, millaisessa kuvasuhteessa elokuvaa esitetään ja onko kuvassa värejä vai ei, kuvausta täytyy kyllä kehua. Blondista löytyy paljon tyylikkäitä otoksia, mutta niiden yhdistely ja niillä kikkailu vaatisi paljon viilausta. Leikkauksessa olisi voinut karsia materiaalia pois vartista jopa puoleen tuntiin asti. Tällaisenaan elokuvan olisi voinut julkaista myöhemmin vaikka jonain pidennettynä ohjaajan versiona. Lavasteet ovat näyttävät, asut upeat ja maskeeraukset vakuuttavat. Puitteiltaan Blondi onkin kaikin puolin onnistunut. Äänitehosteet toimivat hyvin ja Nick Caven ja Warren Elliksen säveltämät musiikit tuovat oivan lisänsä tunnelmaan.
Yhteenveto: Blondi on harmillisen epätasainen elokuva ja fiktiivinen kuvaus Hollywood-ikoni Marilyn Monroen elämästä. Varttia vaille kolmen tunnin kestossaan elokuva on liian pitkä ja sen katsominen käy jatkuvasti raskaaksi - ei niinkään hitaan rytmityksen, vaan kurjuudessa vellomisen takia. Norma Jeanen elämän traagisuutta korostetaan liki kyllästymiseen asti. Välillä meno äityy liian pitkälle, mutta parhaimmillaan elokuva on erittäin onnistunut kuvaus ahdistuksesta ja masennuksesta. Myös elokuvan kuvasuhdekikkailu ja värien kanssa leikittely häiritsee. Kummallakaan tehokeinolla ei tunnu olevan selvää pointtia, vaan ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Dominik hyödyntää niitä mielensä mukaan. Väreillä olisi voitu tehokkaasti vaikkapa erottaa, milloin Norma Jeane on oma itsensä ja milloin hän esittää Marilyn Monroeta. Ana de Armas on pääroolissa fantastinen, vahvistaen paikkaansa viime vuosien kovimpien näyttelijälupausten joukossa. De Armas kannatteleekin filmistä paljon harteillaan, silloin kun Dominikin työ aiheuttaa kritisoimista. Blondi vaatisi viilausta, jotta näistä aineksista saisi kehiteltyä paremman elokuvan, mutta on leffa jo tällaisenaan ihan kelvollinen. Jos Marilyn Monroen elämä kiehtoo, kannattaahan leffa toki katsoa, mutta sillä selvällä varauksella, että mitään täysin faktapohjaista kertomusta se ei tarjoa. Itselleni Blondi onnistui kyllä herättämään palon tutustua vihdoin ihan oikeasti Monroen filmografiaan. Vähän jopa hävettää, etten ole koskaan nähnyt leffaa Piukat paikat (Some Like it Hot - 1959).
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Blonde, 2022, Plan B Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti