UHRIJUHLA
THE WICKER MAN
Ohjaus: Robin Hardy
Pääosissa: Edward Woodward, Christopher Lee, Britt Ekland, Lindsay Kemp, Lesley Mackie, Diane Cilento, Ingrid Pitt, Russell Waters, Aubrey Morris, Irene Sunter, Jennifer Martin, Donald Eccles, Walter Carr, Roy Boyd ja Geraldine Cowper
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia - Director's Cut: 1 tunti 42 minuuttia - The Final Cut: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16
The Wicker Man, eli suomalaisittain Uhrijuhla pohjautuu löyhästi David Pinnerin kirjaan Ritual vuodelta 1967. Christopher Lee oli 1960-luvun lopulla tunnettu työstään Hammer-elokuvien kauhuhahmoina, kuten kreivi Draculana ja halusi tehdä jotain muuta. Hän tapasi käsikirjoittaja Anthony Shafferin, joka oli lukenut Pinnerin kirjan ja yhdessä he päättivät tehdä sen ideaa hyödyntäen elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1972 ja lopulta Uhrijuhla sai maailmanensi-iltansa 6. joulukuuta 1973 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta paljon kehuja, muttei ollut ilmestyessään kovin iso hitti. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut, se on noussut kulttiasemaan ja Christopher Lee on sanonut pitävänsä elokuvaa suosikkifilminään omista töistään. Itse katsoin Uhrijuhlan muutama vuosi sitten ja pidin siitä todella paljon. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 50 vuotta, tiesin, että minun täytyi katsoa se uudelleen ja arvostella se juhlan kunniaksi.
Poliisi Neil Howie matkustaa Summerislen saarelle etsimään kadonnutta tyttöä Rowan Morrisonia. Kristinuskoon kuuluvan Howien ihmetykseksi saaren väki koostuu kelttiläisiin jumaliin uskovista pakanoista, joista kukaan ei vaikuta tietävän kadonneesta tytöstä.
Edward Woodward näyttelee Neil Howieta, syvästi uskovaista poliisia, joka lähtee etsimään kadonnutta tyttöä (Geraldine Cowper) pieneltä Summerislen saarelta. Woodward tulkitsee taidokkaasti napakkaa virkamiestä, joka yrittää yhä vain epätoivoisemmin suoriutua työssään, kun vaikuttaa siltä, etteivät saarelaiset tiedä koko tytöstä... vai tietävätkö sittenkin? Pakanasaarella etsintätyötä tekevä Howie on kuin mikäkin kala kuivalla maalla, järkyttyessään paikallisten syntisistä tavoista ja rituaaleista. Näyttelijä suoriutuu erityisen hyvin, kun hän vimmastuu uskonsa kanssa, yrittäessään puhua käännyttävästi saarelaisille.
Saaren väestöön kuuluvat muun muassa joukon johtaja lordi Summerisle (Christopher Lee), majatalon isäntä MacGregor (Lindsay Kemp), hänen viettelevä tyttärensä Willow (Britt Ekland), koulun rehtori (Walter Carr) ja kadonneen Rowan-tytön äiti May Morrison (Irene Sunter), joka ei hänkään tunnu tietävän tapauksesta mitään tai edes tuntevan etsittyä tyttöä. Sivunäyttelijätkin tekevät hyvää työtä, luoden oivallisen epämiellyttävää tunnetta siitä, että koko joukko salailisi jotain kieroa. Lee on tietty koko näyttelijäjoukon karismaattisin esittäjä, istuen täydellisesti arvokkaan lordin osaan.
Uhrijuhla toimii yhä hienosti toisellakin katselukerralla ja viisikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen. Kyseessä on etenkin omana aikanaan onnistuneen erilainen ja kummallinen kauhuteos, eikä ihme, että siitä otetaan vaikutteita yhä tänäkin päivänä - viimeisimpänä esimerkkinä vuoden 2019 kauhuelokuva Midsommar - loputon yö (Midsommar). Elokuvan kauhupuoli ei tukeudu karmiviin hirviöihin tai shokeeraavaan ja veriseen kuvastoon. Se rakentuu tehokkaasti yhä vain epämiellyttävämpään tunnelmaan ja oudompiin tapahtumiin. Heti kun Howie astuu maihin Summerislella ja näyttää ensimmäisille kyläläisille Rowanin kuvaa ja jokainen pudistelee päätään, etteivät ole koskaan nähneet tyttöä, niin poliisille kuin katsojalle herää voimakas tunne, että jokin on nyt pielessä ja katoamista ryhtyy itsekin tutkimaan kiehtoutuneena.
Vain vajaan puolentoista tunnin kestossaan Uhrijuhla onnistuu olemaan tehokkaan napakka ja tiivis kauhutarina, josta ei oikeastaan turhaa löydy (jos siis katsoo alkuperäisen teatteriversion, palataan niihin versioeroihin kohta). Jokaisen kohtauksen myötä poliisin ja katsojan tunne saarelaisten salailusta voimistuu. Heidän puuhiaan kummastelee, mutta samalla on mielenkiintoista, kun leffa näyttää eri osa-alueita saarelta ja miten kaikki toimii. Tämä uskontojen kohtaaminen on toimiva aihe ja sitä hyödynnetään hyvin. Etenkin ilmestyessään yksi kauhukuvauksista oli, että pystyykö Howie pitämään visusti kristityt tapansa yllä, vai lankeaako kiusaukseen? Kaikki rakentuu kohti erittäin efektiivistä loppuhuipennusta, joka toimii hurjana kirsikkana kakun päällä.
Elokuvan ohjaaja Robin Hardy rakentaa tunnelmaa tehokkaasti ja varsin omaperäisesti. Hän onnistuu luomaan kauhua kirkkaaseen päivänvaloonkin, eikä luota lähes missään kohtaa pimeyteen. Juurikin se valoisuus ja saarelaisten teennäiseltä tuntuva iloisuus luovat karmivuutta epäluonnottomuudessaan. Anthony Shafferin työstämä käsikirjoitus on myös vahva, kuten on Uhrijuhlan tekninenkin toteutus. Se on taidokkaasti kuvattu (erityisesti lordi Summerislen jylhä puhe itse wicker manin, puupatsaan edessä näyttää upealta). Leikkaus on sujuvaa, lavasteet ovat oivalliset ja asut mainiot. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja niin Paul Giovannin musiikit kuin saarelaisten liiankin riemukkaat laulut lisäävät karmivaa ilmapiiriä.
Uhrijuhlasta on olemassa kolme eri leikkausversiota; alkuperäinen, alle puolentoista tunnin mittainen teatterijulkaisu, lähes tunnin ja kolme varttia kestävä ohjaajan versio, sekä vähän päälle puolitoistatuntinen Final Cut. Pidemmät versiot näyttävät, kun Howie saa työnantonsa ja lähtee matkalle, teatteriversion alkaessa suoraan poliisin saapumisesta saarelle. Mukana on lisättyjä ja pidennettyjä saarelaisten lauluja. Merkittävä muutos on myös, että majatalon omistajan tyttären alaston laulusessio nähdään teatteriversiossa jo elokuvan alkupäässä, kun taas pidennetyissä versioissa se on mukana vasta leffan viimeisen puolituntisen aikana.
Yhteenveto: Uhrijuhla on hieno kauhuelokuva, joka rakentaa epämiellyttävää ja painostavaa ilmapiiriään esimerkillisesti. Katoamistapausta ryhtyy tutkimaan kiinnostuneena ja Summerislen asukkaiden oudot ja epäilyttävät suhtautumiset ja puuhat vain lisäävät kiinnostavuutta. Elokuva kasvattelee hiljalleen kierroksiaan, tarjoten yhä vain absurdimpia ja ahdistavampia kohtauksia. Toisin kuin kauhuleffat yleensä, Uhrijuhla esittelee karmivuutensa kirkkaassa päivänvalossa. Tietty klaustrofobinen tunne iskee, kun päähenkilö Neil Howie alkaa kokea olevansa loukussa saarella, jonka yhteenkään asukkaaseen ei voi luottaa. Samalla elokuvassa tutkitaan kiehtovasti uskontojen kohtaamista ja oman uskonsa kanssa kamppailua. Kaikki johtaa kohti hurjaa loppuhuipennusta, joka jää kyllä mieleen. Näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin rooleistaan ja teknisiltäkin ansioiltaan filmi on oivallinen. Uhrijuhla on yksi kauhugenren merkkiklassikoista ja jos olet genren ystävä ja tämä filmi on jäänyt sinulta näkemättä, on 50-vuotisjuhla mitä parhain syy vihdoin sivistää itseäsi. Juhla on myös oiva syy katsoa leffa uudestaan ja muistuttaa itseä sen väkevyydestä yhä 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Wicker Man, 1973, British Lion Film Corporation
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti