torstai 9. huhtikuuta 2026

Worldbreaker (2025) - elokuva-arvostelu

WORLDBREAKER



Ohjaus: Brad Anderson
Näyttelijät: Billie Boullet, Luke Evans, Milla Jovovich ja Mila Harris
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 16

Worldbreaker on Luke Evansin ja Milla Jovovichin tähdittämä maailmanloppuelokuva. Joshua Rollins työsti elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2024. Maailmanensi-iltansa Worldbreaker sai jo marraskuussa Amerikassa, mutta vasta nyt elokuva on saapunut Suomeen ja suoraan Amazon Prime Videoon. Itse kiinnostuin, kun näin leffan Prime Videon tarjonnassa ja eräänä iltana päätin antaa sille mahdollisuuden.

On kulunut viisitoista vuotta siitä, kun maan alta kaivautuneet olennot, murskaajat hävittivät lähes koko ihmiskunnan. Teinityttö Willa perheineen lähtee pakoon näitä murskaajia, kun ne hyökkäävät erääseen viimeisistä piilopaikoista.




Elokuvassa nähdään tosiaan Hobitti-trilogiasta (The Hobbit - 2012-2014) ja näytellystä Kaunottaresta ja hirviöstä (Beauty and the Beast - 2017) tuttu Luke Evans ja Resident Evil -leffoista (2002-2016) tuttu Milla Jovovich isänä ja äitinä, joista ensin isä taisteli murskaajiksi kutsuttuja muukalaisolentoja vastaan ja hänen haavoituttua sodassa, äiti on jatkanut isän jalanjäljissä taitavana soturina. Elokuvan keskiössä on kuitenkin heidän tyttärensä, Billie Boulletin näyttelemä Willa, joka on syntynyt vasta hyökkäyksen alettua, eikä ole koskaan päässyt viettämään normaalia elämää. Willa haaveilee jonain päivänä seuraavansa äitinsä esimerkkiä ja nousevansa yhdeksi soturinaisista, jotka yhä puolustavat ihmiskunnan rippeitä. Boullet on kelpo valinta rooliinsa, mutta Evans ja yllättävänkin lyhyelle ruutuajalle jäävä Jovovich näyttävät lähinnä vain käyneensä kääräisemässä helpot rahat parempien projektien puutteessa.

Worldbreaker sisältää lupaavat lähtökohdat postapokalyptiselle seikkailulle täynnä vaaratilanteita. Maan alta esiin ryömivät hirviöt eivät toki ole konseptina järin originaali, mutta nämä jättiläishämähäkin ja ihmisen yhdistelmää muistuttavat murskaajat ovat kieltämättä onnistuneelta vaikuttava uhka. Ei myöskään ole mikään uusi idea seurata perhettä, joka yrittää selviytyä tällaisessa rappioituneessa maailmassa, mutta kivaa vaihtelua tuo se, että perheen isä jää pitämään huolta lapsesta, kun taas äitihahmo lähtee miekka ojossa taistoon.




Valitettavasti kelpo lähtökohdista ei ole saatu aikaiseksi kovinkaan hyvää elokuvaa. Voisin kuvitella, että alkuperäinen käsikirjoitus on ollut paljon villimpi, mutta budjettisyistä sitä on jouduttu muokkaamaan reilulla (tai leffan kannalta epäreilulla) kädellä. Potentiaalisesti jännittävä monsterifilmi taantuu ihan menevän alun jälkeen hämmentävän tylsäksi treenimontaasiksi, jossa isähahmo vuoronperään kouluttaa tytärtään tulevaan tai kertoo hänelle tarinoita myyttisestä soturista, Kodiakista, joka tarinoiden mukaan ensimmäisenä taisteli murskaajia vastaan ja josta on muuttunut Chuck Norrisin (levätköön hän rauhassa) tason legenda. Tarinoissa Kodiak suunnilleen kyhää taistelukirveitä unissaan ja syö murskaajia niin aamiaiseksi, lounaaksi kuin illalliseksi. Jääkin niin Willan kuin katsojan päätettäväksi, ovatko nämä tarinat tosijuttuja, vai pelkkä motivaattori ihmisille jatkaa taistoaan.

Tarinat ja niiden voima, sekä lapsen opettaminen kohtaamaan tulevaisuutensa haasteet ovat toki aiheina oivallisia, mutta niitä hyödynnetään leffassa varsin latteasti. Todellisen lässähdyksen elokuva kuitenkin tarjoaa loppusuorallaan, päättyessään juuri kun se on vasta pääsemässä vauhtiin. Murskaajia ei leffassa lopulta harmillisesti juuri edes nähdä ja jännitekin kaikkoaa nopeasti. Elokuva myös loppuu kuin seinään sillä tavalla, että leffan sijaan voisi helposti luulla katsovansa televisiosarjan avausjaksoa. Mutta ei. Tähän Worldbreaker päättyi ja olen äärimmäisen yllättynyt, mikäli elokuva saisi koskaan jatkoa.




Elokuvan on ohjannut Brad Anderson, joka tunnetaan parhaiten Christian Balen tähdittämän The Machinistin (2004) ohjaajana. Worldbreakerissa Anderson ei kuitenkaan vakuuta, eikä hän saa lopullisesta käsikirjoituksesta juuri mitään irti edes tunnelman puolesta. Teknisesti leffa ajaa asiansa. Se on pääasiassa hyvin kuvattu, lavasteet ovat kelvolliset, puvut oivalliset ja maskeerauksetkin näyttävät päteviltä. Tehosteet eivät huimaa päätä, mutta ajavat asiansa ja murskaajat, sekä etenkin niiden tartuttamat ihmiset, eli hybridit näyttävät karmivilta, miksi onkin sääli, että niitä on mukana niin vähän. Äänimaailma on menevästi rakennettu, joskin Matthew Rodgersin säveltämät musiikit jäävät aika yhdentekeväksi taustaääneksi.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Worldbreaker, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2025, Amasia Entertainment, 23ten, Gramercy Park Media, Studio 507


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti