THE SOPRANOS - KAUSI 6
Luoja: David Chase
Pääosissa: James Gandolfini, Edie Falco, Michael Imperioli, Tony Sirico, Steven Van Zandt, Robert Iler, Jamie-Lynn Sigler, Dominic Chianese, Lorraine Bracco, Aida Turturro, Steven R. Schirripa, Joseph R. Gannascoli, Frank Vincent, Dan Grimaldi, John Ventimiglia ja Matt Servitto
Genre: rikos, draama
Jaksomäärä: 21
Jakson kesto: noin 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 19 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 16
David Chasen luoma mafiasarja The Sopranos nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin vuonna 1999. Toinen, kolmas, neljäs ja viides kausi vain kasvattivat suosiota, keräsivät palkintoja, sekä loivat sarjalle maineen yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana televisiosarjana. Chase aloittikin viidennen kauden jälkeen työstämään kuudetta kautta, päättäen, että kyseessä olisi sarjan viimeinen tuotantokausi. Hän saikin HBO:lta kahdeksan jaksoa enemmän tuotantokautta varten ja se päätettiin julkaista kahdessa osassa. The Sopranosin viimeisen tuotantokauden ensimmäinen puolikas julkaistiin keväällä 2006 ja toinen puolikas vuotta myöhemmin. Katsojaluvut pysyivät korkeina ja nousivatkin jopa parilla miljoonalla, kun viimeinen jakso julkaistiin. Vaikka tämäkin kausi keräsi kehuja ja palkintoja (mm. parhaan draamasarjan, ohjauksen ja käsikirjoituksen Emmy-palkinnot), sen lopetus sai paljon ristiriitaista palautetta. Vuosien varrella Chasen selitykset siitä, miksi hän päätti lopettaa sarjan tietyllä tavalla, sekä erilaiset faniteoriat ovat kuitenkin nostaneet sarjan huipennuksen positiivisempaan valoon ja nykyään monet jopa pitävät lopetusta yhtä televisiohistorian parhaimpana. Itse aloitin vasta tänä keväänä katsomaan The Sopranosia, kuultuani siitä kehuja usean vuoden ajan ja koska sarja on saamassa esiosaelokuvan The Many Saints of Newark (2021). Pidin todella paljon näkemästäni ja kun koitti vihdoin sarjan päätöskauden aika, aloitin sen innoissani ja katsoin sen läpi noin viikossa.
Junior-setä aiheuttaa tragedian, mikä pistää koko rikollisperheen hätätilaan. New Yorkissa Phil Leotardo alkaa suunnittelemaan vallan anastamista Tonylta.
Kuusi vuotta sarjan päättymisen jälkeen menehtynyt James Gandolfini pistää vielä viimeisen kerran parastaan mafiapomo Tony Sopranona. Hahmo sen sijaan pistää pahintaan. Tony on toki tehnyt sarjan varrella kauheita tekoja, joiden takia hän ansaitsisi vähintään pitkän vankilatuomion, mutta silti kaikesta huolimatta katsoja on kannustanut häntä. Tällä kaudella katsojan ja Tonyn väli alkaa kuitenkin rakoilla, eikä asioita voi millään katsoa sormien läpi. Tony muuttuu yhä vain häikäilemättömäksi paskiaiseksi ja katsoja alkaa jopa toivomaan karua kohtaloa hänelle. Gandolfini on loppuun asti ilmiömäinen, vaikkei hahmosta enää tykkäisikään. Ja en siis tarkoita sitä, että katsoja alkaisi inhoamaan Tonya - hänestä vain muodostuu tällä kaudella todella epämiellyttävä. Gandolfinin maagisen roolisuorituksen ansiosta Tonya jaksaa katsoa minkälaisessa mielentilassa tahansa. Herra on ansaitusti jättänyt jälkensä televisiohistoriaan. Lepää rauhassa, Gandolfini.
The Sopranosin kuudes ja samalla viimeinen tuotantokausi jätti minut hieman ristiriitaisiin tunnelmiin. Siinä nähdään joitain koko sarjan parhaista hetkistä, mutta samalla se myös tuottaa jonkinlaisia pettymyksiä. Enkä jälkimmäisessä tarkoita vain koko sarjan lopetusta, mikä täysin ymmärrettävästi suututti monet sarjan faneista. Itsellekin tuli sellainen tunne, että tähänkö tämä nyt ihan oikeasti päättyi kaiken jälkeen? Ja vaikka jonkin aikaa sarjan luojan Chasen selityksiä finaalin ratkaisusta lukeneena ja asiaa enemmän pohtineena tulin siihen tulokseen, että sarjan huipennus on aika rohkea ja kiehtova veto, en silti päässyt eroon siitä antikliimaksisuuden tunteesta. Sarjan viime minuutit eivät kuitenkaan ole se todellinen ongelmani päätöskauden kanssa.
Tonyn perhekin tekee paluun vielä kerran. Edie Falco on erinomainen Tonyn vaimona, Carmela Sopranona, jonka suhde mieheensä on erittäin kummallinen. Toisaalta Carmela rakastaa miestään syvästi, mutta samalla hänkään ei pysty katsomaan tämän tekosia sormien läpi. On selvää, että välillä Carmela ei halua tietää tosiasioita Tonyn töistä, peläten, että nämä vaikuttavat liikaa siihen, kuinka hän näkee miehensä. Robert Ilerin näyttelemälle Anthony Jr:lle rakennetaan kunnon juonikuvionsa tällä kaudella, mutta Jamie-Lynn Siglerin esittämä Meadow-tytär jää muiden varjoon. Sigler pysyy mainiona, mutta Iler ei paikoitellen täysin vakuuta. Hänen ongelmaksi tosin koituu se, kuinka ärsyttävä A.J. on kauden ensimmäisen puoliskon ajan. Toisella puoliskolla hahmon juonikuvio ottaa kuitenkin tuulta siipiensä alle, mikä johtaa erittäin pysäyttävään kohtaukseen.
Tonyn toinenkin, työnkuvaltaan arveluttavampi perhe nähdään viimeistä kertaa. Christopher (Michael Imperioli, joka ei harmillisesti ole tällä kertaa käsikirjoittanut yhtäkään jaksoa) kiinnostuu jälleen elokuvabisneksestä, yrittäen samalla pysyä pois päihteistä ja päästä yli Adrianan (Drea de Matteo) kuolemasta. Paulie (Tony Sirico) tarjoaa jälleen hauskoja hetkiä, mutta myös herkkyyttäkin. Silvio (Steven Van Zandt) jää pienemmälle huomiolle, mutta sen sijaan Tonyn siskon (Aida Turturro) mies Bobby (Steven R. Schirripa) ja Vito (Joseph R. Gannascoli) nousevat selkeämmin esille. Junior-sedän (Dominic Chianese) muisti alkaa hajoilla täysin ja Chianese pääseekin tekemään huikeaa työtä hahmonsa kanssa.
The Sopranosin kuudes ja samalla viimeinen tuotantokausi jätti minut hieman ristiriitaisiin tunnelmiin. Siinä nähdään joitain koko sarjan parhaista hetkistä, mutta samalla se myös tuottaa jonkinlaisia pettymyksiä. Enkä jälkimmäisessä tarkoita vain koko sarjan lopetusta, mikä täysin ymmärrettävästi suututti monet sarjan faneista. Itsellekin tuli sellainen tunne, että tähänkö tämä nyt ihan oikeasti päättyi kaiken jälkeen? Ja vaikka jonkin aikaa sarjan luojan Chasen selityksiä finaalin ratkaisusta lukeneena ja asiaa enemmän pohtineena tulin siihen tulokseen, että sarjan huipennus on aika rohkea ja kiehtova veto, en silti päässyt eroon siitä antikliimaksisuuden tunteesta. Sarjan viime minuutit eivät kuitenkaan ole se todellinen ongelmani päätöskauden kanssa.
Ensinnäkin en nähnyt lopulta tarpeelliseksi venyttää tuotantokautta yli 20 jakson mittaan. Etenkin ensimmäiseltä puoliskolta löytyy ailahtelevuutta ja tyhjäkäyntiä. Jos kauden ensimmäinen puolisko olisi julkaistu täysin omana tuotantokautenaan, olisi se ehdottomasti sarjan heikointa antia. Onnistumisiensa (kuten Viton juonikuvion) ansiosta sekin on kyllä todella hyvä, mutta sarjan viiteen aiempaan kauteen verrattuna se jätti paljon toivomisen varaa. Toiseksi Tonyn muuttuminen epämiellyttäväksi koituu paikoitellen kauden kompastuskiveksi. Vaikka hahmon tarinakaari on loppuun saakka erinomaisesti kirjoitettu, se ettei katsoja voi enää millään päästä päähenkilön puolelle, tekee kaudesta paikoitellen hankalaa katsottavaa. Se myös tarkoittaa sitä, että tiukan paikan sattuessa kohdalle, katsoja ei välttämättä enää jännitä Tonyn puolesta, vaan jopa toivoo, että hän kohtaisi ansaitsemansa lopun.
Isoin ongelmani tuotantokaudella on kuitenkin se, kuinka psykologi Jennifer Melfi (parhaansa tekevä Lorraine Bracco) suorastaan heitetään roskakoriin. Sarjan alkukausilla Jennifer oli yksi mielenkiintoisimmista tapauksista sarjassa. Hänen ja Tonyn keskustelut olivat läpikotaisin kiehtovia. Mitä pidemmälle sarja on kuitenkin edennyt, sitä jotenkin tyhjänpäiväisempi Jenniferistä tulee hahmona ja hän joutuu lähinnä tyytymään osaansa Tonyn valituksen kuuntelijana. Kolmannen kauden neljännessä jaksossa, Employee of the Monthissa hahmo oli huipuimmillaan, mutta sen jälkeen Jenniferin kohtelu käsikirjoittajien toimesta on luisunut alamäkeen. Tällä kaudella hän käy muutaman kerran kääntymässä, kunnes hänet kirjoitetaan lopulta todella tökerösti ja surkeasti pois sarjasta. Ottaen huomioon, kuinka huolellisesti sarjan juonikuviot rakentuvat ja kuinka pitkään ja tarkkaan niitä kehitellään, Jenniferin potkiminen pihalle sarjasta on erittäin laiskasti toteutettu.
Vaikka kaudelta löytyikin juttuja, mitkä tökkivät minua pahasti ja silittivät minua vastakarvaan, miten ikinä sen haluaakaan sanoa, on siinä myös valtavasti asioita, mistä pidin. Siinä, missä kauden ensimmäinen puolisko on hieman haahuileva ja lähinnä sellainen väliinputooja ennen varsinaista huipennusta, toinen puolisko nostaa tasoa huimasti. Toisen puoliskon ensimmäinen jakso, missä Tony, Carmela, Janice ja Bobby lähtevät mökille juhlimaan Tonyn syntymäpäivää, on aivan mahtava. Koin suunnatonta riemua, kun hahmot kännipäissään riitelevät siitä, pistetäänkö Monopolyssa velkarahat vapaaseen pysäköintiin, vai ei. Erityisen upeaa on, kuinka harmittomalta ja hilpeältä peli-illalta vaikuttava kohtaus voikin eskaloitua hurjaksi, sydämen hakkaamaan pistäväksi tilanteeksi. Sen jälkeinenkin jakso on loistokas. Lukuunottamatta Jenniferin juonikuvion lopetusta toinen puolisko on sitä tuttua, upeaa The Sopranosia, mitä viisi edellistä tuotantokautta edustivat.
Vaikkei Tonyn käytöksen vuoksi välttämättä jännittäisi hänen kohtalostaan, se ei tarkoita, etteikö kauden varrella olisi monia erittäin tiivistunnelmaisia ja pysäyttäviä kohtauksia. Tekijät nostattelevat oivaltavasti jännitettä täysin turhaankin, kiusoitellakseen katsojaansa luulemaan, että nyt tapahtuu jotain shokeeraavaa. Ja sitten se shokeeraus tehdään silloin, kun sitä vähiten odottaa. Suu loksahtaa auki muutamaankin otteeseen tuotantokauden aikana ja tietyistä rohkeista ratkaisuista täytyy antaa tekijöille aplodit. Vaikka koko sarjan finaali tuottaisikin jonkin sortin pettymyksen, sitä ennen monet juonikuviot viedään upeasti päätökseensä. Etenkin Christopherille kirjoitettu huipennus on erittäin hieno. Loppupäästä löytyy hurja kohtaus uima-altaalla, mikä sai minut siirtymään järkytyksessä lähemmäs televisiota. Mukana on myös aivan mielettömän fantastisesti toteutettu kohtaus pienoismalliliikkeessä, missä pienoismallia hyödynnetään esimerkillisesti kuvastamaan tapahtumia. Kun The Sopranosin kutoskausi onnistuu, se myös todella onnistuu. Tietyt mokat kuitenkin estivät sitä nousemasta omissa silmissäni niihin korkeuksiin, joita siltä olisi odottanut niin vaikuttavien aiempien tuotantokausien jälkeen.
Vaikkei Tonyn käytöksen vuoksi välttämättä jännittäisi hänen kohtalostaan, se ei tarkoita, etteikö kauden varrella olisi monia erittäin tiivistunnelmaisia ja pysäyttäviä kohtauksia. Tekijät nostattelevat oivaltavasti jännitettä täysin turhaankin, kiusoitellakseen katsojaansa luulemaan, että nyt tapahtuu jotain shokeeraavaa. Ja sitten se shokeeraus tehdään silloin, kun sitä vähiten odottaa. Suu loksahtaa auki muutamaankin otteeseen tuotantokauden aikana ja tietyistä rohkeista ratkaisuista täytyy antaa tekijöille aplodit. Vaikka koko sarjan finaali tuottaisikin jonkin sortin pettymyksen, sitä ennen monet juonikuviot viedään upeasti päätökseensä. Etenkin Christopherille kirjoitettu huipennus on erittäin hieno. Loppupäästä löytyy hurja kohtaus uima-altaalla, mikä sai minut siirtymään järkytyksessä lähemmäs televisiota. Mukana on myös aivan mielettömän fantastisesti toteutettu kohtaus pienoismalliliikkeessä, missä pienoismallia hyödynnetään esimerkillisesti kuvastamaan tapahtumia. Kun The Sopranosin kutoskausi onnistuu, se myös todella onnistuu. Tietyt mokat kuitenkin estivät sitä nousemasta omissa silmissäni niihin korkeuksiin, joita siltä olisi odottanut niin vaikuttavien aiempien tuotantokausien jälkeen.
Ohjaajat rakentavat tunnelmaa taas taidokkaasti ja käsikirjoittajatkin suoriutuvat hommastaan pääasiassa kunnialla loppuun asti, vaikka intoutuivatkin kenties työstämään ylipitkän kauden, eikä heitä tainnut kiinnostaa Jennifer enää lainkaan. Tekninen toteutus pysyy taiturimaisena ja mukana on niin tyylikästä kuvausta kuin loistavaa leikkausta. Lavasteet, asut, maskeeraukset, kuten myös värimaailma ovat tietty mainiot ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Musiikkivalinnat ovat oivallisia ja olin erityisen innoissani siitä, että yhdessä jaksossa kuullaan suosikkiyhtyeeni Musen kappale Supermassive Black Hole. Kun viimeisen kerran Alabama 3:n Woke Up This Morning -kappale pärähti soimaan alkutekstien aikana, huomasin kokevani tiettyä haikkeutta. Tähän tämä nyt sitten loppui.
Yhteenveto: The Sopranosin kuudes tuotantokausi on hieno, vaikkakin hieman epätasainen päätös erinomaiselle mafiasaagalle. Päätös lisätä jaksoja oli ehkä hieman turha, sillä etenkin kauden ensimmäiseltä puoliskolta löytyy tyhjäkäyntiä, sekä hieman heikompia osioita. Toinen puolikas kuitenkin parantaa tasoa huimasti ja nostaa sen usein niihin korkeuksiin, joita edelliset kaudet edustivat. Toiseltakin puoliskolta löytyy kompastuskivensä ja itse jopa suutuin siitä, kuinka surkeasti tohtori Jennifer Melfi kirjoitetaan ulos sarjasta. Lopetuksesta joko pitää tai ei, mutta se on varmaa, että se jättää pohtimaan ja herättää keskustelua vielä pitkäksi aikaa. Huipennusta ennen nähdään paljon huikeita jaksoja ja mahtavan tiivistunnelmaisia tilanteita, joissa näyttelijät pääsevät vielä kerran loistamaan rooleissaan. James Gandolfini on suorastaan fantastinen loppuun saakka, vaikka hänen hahmostaan, Tony Sopranosta ei enää pitäisi samalla lailla kuin ennen. The Sopranosin päätöskaudelta löytyy omat epäonnistumisensa, mutta onnistuessaan se on yhtä hieno kuin sarja oli alkaessaan. Kokonaisuutena mafiasarja on vaikuttava paketti, eikä ihme, että The Sopranosia pidetään yhä yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana televisiosarjana.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.12.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Sopranos, Yhdysvallat, 1999-2007, HBO, Brillstein Entertainment Partners, The Park Entertainment
Yhteenveto: The Sopranosin kuudes tuotantokausi on hieno, vaikkakin hieman epätasainen päätös erinomaiselle mafiasaagalle. Päätös lisätä jaksoja oli ehkä hieman turha, sillä etenkin kauden ensimmäiseltä puoliskolta löytyy tyhjäkäyntiä, sekä hieman heikompia osioita. Toinen puolikas kuitenkin parantaa tasoa huimasti ja nostaa sen usein niihin korkeuksiin, joita edelliset kaudet edustivat. Toiseltakin puoliskolta löytyy kompastuskivensä ja itse jopa suutuin siitä, kuinka surkeasti tohtori Jennifer Melfi kirjoitetaan ulos sarjasta. Lopetuksesta joko pitää tai ei, mutta se on varmaa, että se jättää pohtimaan ja herättää keskustelua vielä pitkäksi aikaa. Huipennusta ennen nähdään paljon huikeita jaksoja ja mahtavan tiivistunnelmaisia tilanteita, joissa näyttelijät pääsevät vielä kerran loistamaan rooleissaan. James Gandolfini on suorastaan fantastinen loppuun saakka, vaikka hänen hahmostaan, Tony Sopranosta ei enää pitäisi samalla lailla kuin ennen. The Sopranosin päätöskaudelta löytyy omat epäonnistumisensa, mutta onnistuessaan se on yhtä hieno kuin sarja oli alkaessaan. Kokonaisuutena mafiasarja on vaikuttava paketti, eikä ihme, että The Sopranosia pidetään yhä yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana televisiosarjana.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.12.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Sopranos, Yhdysvallat, 1999-2007, HBO, Brillstein Entertainment Partners, The Park Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti