Arvostelu: Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeinen solvaus (Naked Gun 33⅓: The Final Insult - 1994)

MIES JA ALASTON ASE 33 1/3 - VIIMEINEN SOLVAUS

NAKED GUN 33⅓: THE FINAL INSULT

Ohjaus: Peter Segal

Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. J. Simpson, Fred Ward, Kathleen Freeman, Anna Nicole Smith, Ellen Greene, Ed Williams, Raye Birk, Earl Boen, James Earl Jones ja "Weird Al" Yankovic

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 12

Komediasarjaan Hei, me pamputetaan! (Police Squad! - 1982) perustuva elokuva Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988) oli taloudellinen hitti, joten sille oli tietty luvassa jatkoa. Mies ja alaston ase 2½ (The Naked Gun 2½: The Smell of Fear - 1991) ei voittanut kriitikoita puolelleen, mutta se oli edeltäjäänsä isompi menestys lippuluukuilla, joten lisää oli tiedossa. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeinen solvaus sai ensi-iltansa maaliskuussa 1994. Elokuva sai aika negatiivisen vastaanoton kriitikoilta, eikä se ollut edeltäjiensä veroinen menestys rahallisesti. Itse katsoin koko Mies ja alaston ase -trilogian jo lapsena, pitäen näkemästäni. Nyt kun on tulossa uusi Mies ja alaston ase -elokuva (The Naked Gun - 2025), päätin pitkästä aikaa katsoa alkuperäisen trilogian uudestaan. Pidin edelleen todella paljon kahdesta ensimmäisestä osasta ja ryhdyinkin katsomaan Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeistä solvausta positiivisin mielin.

Eläkkeelle jäänyt Frank Drebin palaa salaa poliisihommiin, tutkiakseen Rocco Dillonia, jonka epäillään auttavan terroristeja hirvittävässä pommituksessa.

Leslie Nielsen nähdään viimeistä kertaa Frank Drebininä, entisenä komisariona rikospoliisista. Kakkos- ja kolmosleffan välissä Frank on jäänyt nimittäin eläkkeelle, nauttiakseen yhteiselosta vaimonsa Janen (Priscilla Presley) kanssa. Todellisuudessa Frank on kuitenkin jo lopen tylsistynyt hiljaiseloon, eikä avioliittokaan voi enää hyvin ja mies löytää uutta tuulta siipiensä alle vasta, kun hänet pyydetään suorittamaan vielä viimeinen soluttautumistehtävä. Nielsen on edelleen hyvässä vedossa ikonisessa poliisiroolissaan. Presley on myös oivallinen Janena, joskin on harmi, ettei hahmolle keksitä leffasarjassa oikein muuta kuin turhautua Frankiin, vain jotta hän voi rakastua mieheen uudestaan elokuvan varrella.

     Myös vanhat tutut George Kennedy ja O. J. Simpson palaavat rooleihinsa poliisikapteeni Ed Hockeniksi ja etsivä Nordbergiksi, jotka taivuttelevat Frankin vielä yhteen keikkaan, kun taas uusina mukaan hyppäävät Fred Ward pahamaineisena pommintekijä Rocco Dillonina, Kathleen Freeman tämän häijynä äitinä ja Anna Nicole Smith Roccon tyttöystävänä Tanyana. "Weird Al" Yankovic käy myös toki pistäytymässä vielä kerran. Kennedy ja Simpson vetävät tonttinsa tutun lystikkäällä tavalla ja Ward ja Freeman ovat toimivat uudet roistot.

Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeinen solvaus osoittautui hauskemmaksi tapaukseksi kuin muistinkaan. Muistin, että kyseessä olisi selvästi trilogian heikoin osa ja vaikka kolmas leffa ei ylläkään kahden ensimmäisen tasolle, on se silti oikein kelpo ja lystikäs komedia. Nielsen on loppuun asti hyvässä vedossa ja jo pelkästään hänen ansiosta hymy nousee vähän väliä katsojan huulille. Huumoria tykitetäänkin ihan ensiminuuteilta lopputeksteihin saakka jälleen kerran, lähtien alkutekstien aikana edelleen kaahailevasta poliisiautosta, joka päätyy taas ties minne - jopa Kuolemantähdelle ja Jurassic Parkiin! Mukana on lukuisia hersyvän hauskoja juttuja, oli kyse sitten hupaisista repliikeistä, fyysisestä kohelluksesta tai taustalle piilotetuista lisävitseistä. Jotkut hassuttelut ovat suorastaan nerokkaita hölmöydessään.

Tarinapuoli jää tälläkin kertaa aika ohkaiseksi, mutta eipä tuo juuri haittaa. Kertomuksen parasta antia on, kun Frank soluttautuu vankilaan, ystävystyäkseen siellä viruvan Roccon kanssa ja saadakseen selville tämän suunnitelmat. Jollain ilveellä osa tästä vankilaosuudesta tuntuu parodialta vankilaklassikosta Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption - 1994), siitäkin huolimatta, että kyseinen elokuva ilmestyi vasta puoli vuotta Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeisen solvauksen jälkeen! Leffan heikointa antia on sen loppuhuipennus, joka on tälläkin kertaa turhan pitkäksi venytetty, jolloin naurut alkavat hiipua viime metreillä.

David Zucker ei halunnut ohjata enää kolmatta Mies ja alaston ase -leffaa, vaan päätti toimia vain käsikirjoittajana. Zuckerin, Pat Proftin ja Robert LoCashin teksti onkin vekkuli, auttaen ohjaaja Peter Segalia, joka oli tätä ennen ohjannut televisio-ohjelmia. Myöhemmin Segal teki usemman komedian Adam Sandlerin kanssa, kuten Anger Managementin (2003) ja Aina ekan kerran (50 First Dates - 2004). Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeinen solvaus on myös kelvollisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ja asut ovat oivat ja maskeeraus paikoitellen hupaisaa. Erikoistehosteet ovat tarkoituksellisesti hieman kököt, lisätäkseen huumoria ja äänimaailmastakin löytyy hupsut juttunsa. Ira Newbornin tuttu tunnusmusiikki jää jälleen takuuvarmasti päähän soimaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Naked Gun 33⅓: The Final Insult, 1994, Paramount Pictures

Arvostelu: Mies ja alaston ase 2½ (The Naked Gun 2½: The Smell of Fear - 1991)

MIES JA ALASTON ASE 2½

THE NAKED GUN 2½: THE SMELL OF FEAR

Ohjaus: David Zucker

Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. J. Simpson, Robert Goulet, Richard Griffiths, Jacqueline Brooks, Anthony Savage, Lloyd Bochner, Tim O'Connor, Peter Mark Richman, John Roarke, Margery Ross ja "Weird Al" Yankovic

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Hei, me pamputetaan! -televisiosarjaan (Police Squad! - 1982) perustuva komediaelokuva Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1990 ja lopulta Mies ja alaston ase 2½ sai ensi-iltansa kesäkuussa 1991. Elokuva oli edeltäjäänsä isompi hitti lippuluukuilla, mutta ei voittanut kriitikoita puolelleen. Itse katsoin Mies ja alaston ase -trilogian jo lapsena, muutamaankin otteeseen. Nyt kun elokuvasarja on yllättäen jatkumassa, päätin odotellessa katsoa alkuperäisen trilogian uudestaan ja arvostella sen. 

Komisario Frank Drebin rikospoliisista ryhtyy tutkimaan epäilyttävää Quentin Hapsburgia, jolla on ilkikurinen suunnitelma varmistaakseen, että ympäristöystävällinen aurinkovoima ei korvaa rahakkaita ja luonnolle haitallisia laitoksia.

Leslie Nielsen tekee paluun komisario Frank Drebiniksi rikospoliisista ja jatkaa tutun lystikkäällä linjallaan. Hän laukoo jälleen kuivia vitsejä täydellisellä pokerinaamalla, tuoden tarpeen vaatiessa lisähuumoria vekkuleilla ilmeilyillä. Pilke pysyy silmäkulmassa ja Nielsen osoittaa taas kerran olevansa komedian parhaita taitajia. Frank on edelleen erittäin pidettävä heppu, jonka uuteen tutkimukseen hyppää mielellään mukaan.

     Elokuvassa nähdään myös vanhat tutut George Kennedy poliisikapteeni Ed Hockenina, O. J. Simpson etsivä Nordberginä, sekä Priscilla Presley Frankin palavasti rakastamana Janena, joka oli ottanut hatkat juuri heidän hääpäivänään. Uusina tuttavuuksina esitellään tämänkertainen pahis Quentin Hapsburg (Robert Goulet), joka haluaa pitää itsensä ja ympäristölle haitallisilla öljy-, hiili- ja atomivoimalaitoksilla rahaa tahkoavat bisnesmiestoverinsa varakkaina, yrittämällä pistää päiviltä ympäristöystävällisen aurinkoenergian puolesta puhujan tohtori Meinheimerin (Richard Griffiths). Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa. Goulet istuu mallikkaasti tämänkertaiseksi roistoksi, kun taas Griffiths on oiva tuplaroolissa arvostettuna tohtorina ja tämän identiteetin varastavana Earl Hackerina.

Mies ja alaston ase 2½ ei paljoa kalpene hykerryttävän hauskalle ykkösosalle, vaan luvassa on tälläkin kertaa valtavasti hupia puolentoista tunnin verran alkuteksteistä lopputeksteihin. Voi kun minulla onkin ikävä sitä aikaa, kun komedialeffat ottivat ilon irti myös alku- ja lopputeksteistä. Jatko-osa tarjoaa aika lailla juuri sitä mitä ykkösosakin, pääasiassa samoilla vahvuuksilla ja heikkouksilla. Jos jossain jatko-osan voi mieltää edeltäjäänsä paremmaksi, niin loppuhuipennus on ytimekkäämpi kuin ykkösen turhan pitkäksi venytetty pesäpallomatsisekoilu.

Elokuvan tarinalla ei tälläkään kertaa ole juuri väliä, vaan juonentapainen toimii lähinnä keinona viedä hahmoja yhä vain uusiin hauskoihin kommelluksiin. Leffan aikana pääsee nauramaan makeasti ja vedet silmissä kerta toisensa perään, vitsivyörytyksen ollessa lähes taukoamatonta. Nauruja kirvoitetaan katsojasta monin keinoin, oli kyse sitten nokkelasta sanailusta, fyysisestä koheltamisesta tai taustoille piilotetuista lisävitseistä, joita ei taaskaan välttämättä hoksaa vielä ensimmäisellä katselulla. Juuri mitään ideaa ei ole pidetty liian pöljänä ja jos tekijät ovat halunneet, että hahmojen autoillessa Washingtonissa, taustalla näkyy jostain syystä yhtäkkiä Colosseum, niin sitten taustalla myös näkyy Colosseum. Tällä kertaa mukana on myös enemmän selvää parodiointa muista elokuvista, kuten Casablancasta (1942), Psykosta (Psycho - 1960) ja ohjaaja-käsikirjoittaja David Zuckerin veljen Jerry Zuckerin leffasta Ghost - näkymätön rakkaus (Ghost - 1990). Tätä nerokasta pönttöilyä jaksaa katsoa kerta toisensa perään ja hymy pysyy visusti huulilla läpi keston.

David Zuckerin ohjaus ja yhdessä Pat Proftin kanssa työstetty käsikirjoitus ovat tälläkin kertaa hyvää työtä, tekstin ollessa täynnä kekseliäitä juttuja. Mies ja alaston ase 2½ on myös kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Etenkin seksikohtaukseen leikatut kiertoilmaisukuvat ovat toinen toistaan vekkulimpia ideoita. Lavastus on oivallista, samoin puvustus. Erikoistehosteet ovat tarkoituksellisen hupsut ja äänimaailmastakin löytyy omat lisähuvituksensa. Ira Newbornin säveltämä tunnusmusiikki on aina yhtä riemastuttava, jämähtäen jälleen pitkäksi aikaa soimaan päässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Naked Gun 2½: The Smell of Fear, 1991, Paramount Pictures

Arvostelu: Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988)

MIES JA ALASTON ASE

THE NAKED GUN: FROM THE FILES OF POLICE SQUAD!

Ohjaus: David Zucker

Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, Ricardo Montalbán, George Kennedy, O. J. Simpson, Susan Beaubian, Nancy Marchand, Raye Birk, Jeannette Charles, Ed Williams ja Tiny Ron

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

David Zuckerin, Jim Abrahamsin ja Jerry Zuckerin luoma televisiosarja Hei, me pamputetaan! (Police Squad! - 1982) jäi kehuistaan huolimatta heikoille katsojaluvuille, jolloin sarjan teko päätettiin keskeyttää jo kuuden jakson jälkeen. ZAZ-kolmikko ei kuitenkaan halunnut luovuttaa helpolla, vaan he työstivät sarjan pohjalta elokuvasovituksen, josta he saivat Paramount Picturesin kiinnostumaan. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1988 ja lopulta Mies ja alaston ase sai ensi-iltansa jo samana vuonna, joulukuussa 1988. Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättihitti, joka on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa kaikkien aikojen suosituimpien komedioiden joukosta. Itse näin Mies ja alastoman aseen jo lapsena ja olen tainnut katsoa sen vuosien varrella uudestaankin. Nyt kun on tulossa uusi Mies ja alaston ase -elokuva (The Naked Gun - 2025), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen trilogian uudestaan ja arvostella elokuvat läpi.

Komisario Frank Drebin rikospoliisista saa tehtäväkseen turvata Ison-Britannian kuningattaren Elisabet II:n vierailun Los Angelesissa, samaan aikaan kun hän selvittää, kuka hyökkäsi hänen uskollisena apunaan toimineen konstaapeli Nordbergin kimppuun.

Leslie Nielsen palaa rooliinsa rikospoliisin komisario Frank Drebiniksi Hei, me pamputetaan! -sarjasta, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta komediasarjassa. Nielsen on tuttuun tapaansa kuivan huumorin mestari, laukoessaan toinen toistaan hauskempia sutkautuksia jäykästi ja takuuvarman pokerinaaman kera. Nielsen on täydellinen roolissaan, heittäytyen menoon visusti mukaan ja tehden pöljästä, mutta silti toisinaan jopa ihan pätevästä Drebinistä välittömästi pidettävän tyypin.

     Elokuvassa nähdään myös George Kennedy poliisipäällikkö Ed Hockenina, myöhemmin vaimonsa murhasta syytetty O. J. Simpson konstaapeli Nordberginä, jonka pahoinpitelyä Drebin ryhtyy tutkimaan, Nancy Marchand pormestari Barkleynä, Jeannette Charles Ison-Britannian kuningattarena Elisabet II:na, Ricardo Montalbán Drebinin epäiltynä, rikkaana Vincent Ludwigina, sekä valkokangasdebyyttinsä elokuvassa tehnyt Elviksen ex-vaimo Priscilla Presley Ludwigin assistenttina Jane Spencerinä, johon Drebin toki iskee silmänsä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, joskin voin vain kuvitella, kuinka monta ottoa on mennyt pilalle, kun he ovat purskahtaneet nauruun Nielsenin seurassa. Alkuperäisessä Star Trek -sarjassa (1966-1969) ja Star Trek II: Khanin vihassa (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982) pahaa Khania näytellyt Montalbán istuu tietty erinomaisesti roiston rooliin ja Presley pärjää hyvin esikoisroolissaan. Häneltä ja Nielseniltä löytyy jopa pientä kemiantynkää.

Usein voi kuulla sanottavan, että "aiemmin tehtiin se ja tämä ja tuo paremmin" ja että "miksei tätä ja tuota tehdä enää kuten ennen". Vaikka eteneminen uusiin suuntiin voikin pitää asioita raikkaina ja johtaa parempiin lopputuloksiin, aina silloin tällöin olen itsekin voivottelemassa samaa asiaa ja komediagenre on yksi näistä tapauksista. Voi, miksei enää tehdä samanlaisia hyvän mielen hassuttelukomedioita, kuten Mies ja alaston ase? Kyseessä on aivan mahtava ja todella hauska, parhaimmillaan suorastaan hulvaton elokuva, jota pidetään ihan syystäkin yhtenä lajityyppinsä merkkiteoksista.

Zucker-Abrahams-Zucker -trion työt olivat jotain aivan omaa luokkaansa, eikä Mies ja alaston ase ole poikkeus. Läpi vajaan puolitoistatuntisen kestonsa se on sullottu täyteen hillittömän hupsuja juttuja ja vitsejä, joita viljellään siihen tahtiin, ettei ihme, jos osa menee ensimmäisellä katselulla ohi. On fyysistä koheltamista, pikkunokkelaa sanailua, genreparodiointa ja paljon taustalle piilotettuja lisävitsejä. Mitään ideaa ei ole pidetty liian absurdina ja läpi elokuvan katsoja ei voi kuin nauraessaan kummastella, mistä näitä juttuja oikein keksitään yhä vain lisää ja lisää? Osa jutuista ovat koomisen tyhmiä ja lapsellisia, toiset taas suorastaan nerokkaita, eli jokaiselle pitäisi löytyä jotain nauramisen aihetta. Itse kuningattaren salamurhaan liittyvällä juonikuviolla ei ole juurikaan niin väliä, mutta se pitää tapahtumaketjun hyvässä liikkeessä ja johtaa toinen toistaan naurattavampiin tilanteisiin. Taustalle lisätty Drebinin hieman noir-mainen yksinpuhelu tuo oman vekkulin lisänsä fiilikseen.

ZAZ-kolmikon käsikirjoitus on aivan mahtava kekseliäisyydessään ja se on täynnä unohtumattomia kohtauksia ja kuolemattomia repliikkejä. Loistotekstin pohjalta ohjaajana toiminut David Zucker rakentaa letkeää ilmapiiriä ja näyttää jälleen kykyjään komediallisen ajoituksensa kanssa. Mies ja alaston ase on myös kelvollisesti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavastus on oivallista ja puvustus mainiota. Erikoistehosteet ovat tarkoituksellisen höpsöjä ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Ira Newbornin säveltämät musiikit tunnelmoivat mahtavasti taustalla, lähtien Hei, me pamputetaan! -sarjasta tutusta tunnusmelodiasta, jonka varrella Drebinin auto partioi Los Angelesin kaduilla... ja vähän siellä sun täällä muuallakin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Naked Gun: From the Files of Police Squad!, 1988, Paramount Pictures

Arvostelu: Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980)

HEI, ME LENNETÄÄN!

AIRPLANE!

Ohjaus: Jim Abrahams, David Zucker ja Jerry Zucker
Pääosissa: Robert Hays, Julie Hagerty, Leslie Nielsen, Peter Graves, Lloyd Bridges, Frank Ashmore, Lorna Patterson, Kareem Abdul-Jabbar, Robert Stack, Stephen Stucker, Al White, Norman Alexander Gibbs, Rossie Harris, Lee Bryant, Nicholas Pryor, Jill Whelan ja Otto
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 12

"Surely you can't be serious!"
"I am serious. And don't call me Shirley."

Airplane!, eli suomalaisittain Hei, me lennetään! on parodia vuoden 1957 jännityselokuvasta Kuoleman kynnyksellä (Zero Hour!). Jim Abrahams ja Zuckerin veljekset David ja Jerry kirjoittivat leffan esiintyessään Kentucky Fried Theatren kanssa 1970-luvulla. Kolmikko nauhoitti siihen aikaan kasetille televisio-ohjelmia ja eräänä iltana he päätyivät nauhoittamaan Kuoleman kynnyksellä -leffan, mistä he pitivät kovasti. Aluksi käsikirjoitus oli lähes suora kopio elokuvasta ja kolmikko pohtikin, että heidän pitäisi varmaan pyytää elokuvan oikeudet, jotta voisivat työstää oman versionsa. He saivat oikeudet, mutteivät saaneet ketään kiinnostumaan projektista. Yrittäessään myydä projektiaan, he päätyivät käsikirjoittamaan vanhojen teatterisketsiensä pohjalta elokuvan Hei me nauretaan (The Kentucky Fried Movie - 1977). Sitä kautta he pääsivät paremmin mukaan leffabisnekseen ja päättivät itse ohjata parodiaideansa. Kuvaukset alkoivat kesällä 1979 ja lopulta Hei, me lennetään! sai ensi-iltansa 2. heinäkuuta 1980 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli jättimäinen hitti, jopa ilmestymisvuotensa neljänneksi menestynein leffa ja se sai kriitikoilta paljon kehuja. Vuosien varrella leffan maine on vain parantunut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana komediaelokuvana. Itse näin elokuvan jo lapsena ja pidin sitä erittäin hauskana leffana. Kuitenkin vasta vuosien kuluessa olen alkanut ymmärtämään, kuinka nokkela filmi oikeasti onkaan kyseessä ja olenkin katsonut sen ainakin kerran uudestaan. Kun huomasin, että Hei, me lennetään! täyttää nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen.

Lentoemäntä-rakkaansa perään haaveileva ex-sotilas Ted Striker nousee lentokoneen kyytiin voittaakseen naisen sydämen. Lennolla tapahtuu kuitenkin kaikenlaista odottamatonta...

Robert Hays näyttelee Ted Strikeria, sodassa traumatisoitunutta miestä, joka tylsistyttää ihmiset kuoliaaksi kertomuksillaan... kirjaimellisesti. Aina välillä Ted alkaa tietty näkemään näkyjä sodasta, mikä pistää hänen päänsä hetkellisesti sekaisin, mutta muuten hän on lähinnä sinnikkäästi kosiskelemassa ex-tyttöystäväänsä Elainea (Julie Hagerty) takaisin. Elaine ei hahmona ole kovin kiinnostava, mutta katsojana kannustaa Tediä silti onnistumaan yrityksessään. Hays ja Hagerty ovat molemmat hyviä rooleissaan ja heidän väliltään löytyy tarpeeksi kemiaa, jotta katsoja uskoo heidän olleen joskus hulluna toisiinsa.
     Lennolle mahtuu paljon muitakin hahmoja kuin pelkkä pääpari ja jotkut sivuhahmoista taitavat olla jopa kiinnostavampia tai ainakin hauskempia kuin Ted ja Elaine. Mahtava Leslie Nielsen esittää tohtori Rumackia, jonka lääkärintaidoille löytyy käyttöä, kun outoja alkaa tapahtumaan. Lentokoneen ohjaamossa hääräävät kapteeni Oveur (Peter Graves), perämies Roger (Kareem Abdul-Jabbar) ja navigaattori Victor (Frank Ashmore). Lorna Patterson taas esittää Randya, toista lentoemäntää, joka on Elainea koomisempi tapaus. Matkustajiin taas kuuluu hahmoja, kuten herra ja rouva Hammen (Nicholas Pryor ja Lee Bryant), vakavasti sairas Lisa (Jill Whelan), nunna (Maureen McGovern), hienostuneet lapset (David Hollander ja Michelle Stacy), sekä nykypäivänä hyvin kyseenalaiset kuvaukset kahdesta mustasta miehestä (Al White ja Norman Alexander Gibbs), joiden nopeatempoisesta slangipuheesta kukaan ei saa selvää. Lisäksi elokuvassa nähdään myös Chicagon lennonjohtoon kuuluvia henkilöitä, jotka joutuvat auttamaan maasta käsin, kun ongelmat koneessa alkavat ja heitä ovat mm. Steve McCroskey (Lloyd Bridges), kapteeni Rex Kramer (Robert Stack) ja ärsyttävän ylienerginen Johnny (Stephen Stucker). Hahmot eivät ole persoonina erityisen mielenkiintoisia, mutta he ajavat täydellisesti asiansa elokuvan hauskuuttajina. Huumoria tuo etenkin se, kuinka haudanvakavina suuri osa näyttelijöistä sanoo täysin typeriä repliikkejä. Lähes kukaan hahmoista ei naura koko leffan aikana, mutta katsoja sen sijaan saa nauraa kaiken aikaa.

Ei ole mikään ihme, että Hei, me lennetään! on yhä yksi ylistetyimmistä komedioista. Kyseessä on hulvaton elokuva, mikä pistää lähes kaikki nykykomediat nurkkaan häpeämään! Leffa on ehdottomasti ansainnut asemansa klassikkona. Huumoria irtoaa monipuolisesti eri asioista, niin hölmöstä fyysisestä hupailusta kuin aivan mielettömän nokkelasta verbaalisesta kanssakäymisestä. Monet leffan vitseistä ovat jääneet elämään ihan omaa elämäänsä ja täysin ymmärrettävästi. Yllä mainittu "Shirley"-läppä on vain yksi nerokkaista esimerkeistä, mitä leffalla on tarjottavanaan. Yksi parhaista vitseistä on useaan otteeseen tapahtuva juttu, missä joku hahmoista sanoo jotain, minkä voi juuri ja juuri tulkita toisellakin tavalla ja niinhän se sitten myös tulkitaan. Esimerkiksi kun lentokone on nousemassa ilmaan:

"Oletko hermostunut?"
"Kyllä."
"Ensimmäinen kerta?"
"Ei, olen ollut hermostunut aiemminkin."

Ja kuten jo totesin, näyttelijät sanovat repliikkinsä usein täysin tosissaan, mikä vain lisää hetkien hauskuutta. Leffa on erityisen tunnettu sen hyvin absurdeista hetkistään, eikä leffasta montaa hetkeä löydy, jolloin ei saisi nauraa. Siinä, missä nykykomediat yrittävät mahdollisimman hyvin panostaa kiinnostavaan tarinaan ja hahmoihin, ja unohtavat kunnon hauskuuttamisen siinä samalla, Hei, me lennetään! sisältää kyllä hyvän tarinan ja toimivat hahmot, mutta pääasiassa se panostaa täysillä siihen, että katsoja viettäisi elämänsä hauskimman puolitoistatuntisen sen parissa. Vitsejä tykitetään lähes tauotta alusta loppuun, eikä hauskuus katoa loppupäässä, kuten tapahtuu liiankin usein nykykomedioiden kanssa. Hei, me lennetään! on myös siinä mielessä omalaatuinen teos, että siihen pitää oikeasti keskittyä, etteivät vitsit mene ohi. Taustalla tapahtuu usein jotain outoa ja huvittavaa, ja jos ei keskity, monet tällaisista vitseistä menevät täysin ohi. Joku voisi kutsua elokuvaa täysin typeräksi hölmöilyksi, mutta omasta mielestäni tämä on aika lailla puhdasta nerokkuutta.

Vaikka Hei, me lennetään! on Jim Abrahamsin ja Zuckerin veljesten ensimmäinen ohjaustyö, ei tämä näy millään lailla negatiivisesti, vaan kyseessä on erinomainen debyytti. Kolmikon käsikirjoitus on aivan fantastinen ja he repivät vitsejä ties mistä todella kekseliäästi. Onkin harmi, että heidän parodiakykynsä ovat laskeneet vuosien varrella ja nykyään he saavat enää aikaiseksi Scary Movie -jatko-osia (2003-2013). Hei, me lennetään! on myös oivallisesti kuvattu ja hyvin leikattu. Tedin tarinat saattavat tuntua katsojasta liian pitkiltä, mutta eikö se ole tarkoituskin, kun niiden pitäisi saada ihmiset itsemurhan partaalle? Lentokoneen lavasteet ovat taidokkaasti toteutetut ja autopilotti Otto on ikoninen luomus. Aikaa nähneet efektit sopivat hyvin komediaan ja änimaailma on osuvasti rakennettu. Elmer Bernsteinin säveltämät musiikit toimivat hyvin leffan aikana, mutteivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Hei, me lennetään! on ehta komediaklassikko ja yhä yksi lajityyppinsä parhaista elokuvista. Leffan aikana saa nauraa kaiken aikaa ja huumoria revitään irti ties mistä. Niin fyysinen pöhköily kuin naseva sanailu naurattavat lystikkyydellään. Etenkin dialogista löytyy aivan mahtavia vitsejä, hahmojen tulkitessa toistensa puheita väärin. Elokuva on myös täynnä pieniä lisävitsejä, joista monia ei edes huomaa, jos ei keskity siihen, mitä kaikkea taustalla tapahtuu. Toisin kuin monissa nykykomedioissa, hillitön meno ei suinkaan hiivu loppupäässä, vaan taso pysyy korkeana loppuun asti. Näyttelijät ovat veikeitä rooleissaan ja Leslie Nielsen tietty loistaa ylitse muiden. Jim Abrahams ja Zuckerin veljekset ovat saaneet aikaiseksi erinomaisen elokuvan, mikä naurattaa ja riemastuttaa suuresti yhä tänä päivänä monenkin katselukerran jälkeen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Airplane!, 1980, Paramount Pictures, Howard W. Koch Productions