Arvostelu: Lupin III - Cagliostron linna (ルパン三世 カリオストロの城 - 1979)

LUPIN III - CAGLIOSTRON LINNA

ルパン三世 カリオストロの城

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Yasuo Yamada, Kiyoshi Kobayashi, Tarō Ishida, Sumi Shimamoto, Gorō Naya, Eiko Masuyama, Makio Inoue, Ichirō Nagai ja Kōhei Miyauchi

Genre: anime, rikos, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 7

Lupin III - Cagliostron linna perustuu Monkey Punchin mangaan Lupin III (ルパン三世 - 1967-1969), joka puolestaan sai innoitteensa Maurice Leblancin luomasta herrasmiesvarkaasta, Arsène Lupinista. Mangan pohjalta oli jo tehty animesarja Lupin III (ルパン三世 - 1971-1972), sekä elokuva Lupin III: The Mystery of Mamo (ルパン三世 ルパンVS複製人間 - 1978). Elokuva oli niin suosittu, että seuraavan leffan teko käynnistyi heti. Ohjaajaksi pestattiin animesarjasta muutaman jakson ohjannut, tuohon aikaan elokuvien puolella ensikertalainen Hayao Miyazaki. Miyazaki suostui, kunhan hän sai muovata hahmoja hieman itselleen mieluisampaan suuntaan. Elokuvan tuotanto kesti vain vähän päälle puoli vuotta, mihin kuului käsikirjoittaminen, animointi ja repliikkien, musiikkien ja muiden äänien nauhoittaminen. Lopulta Lupin III - Cagliostron linna sai ensi-iltansa joulukuussa 1979. Suomessa elokuva ei saanut teatterilevitystä, vaan se julkaistiin suoraan videolla vuonna 1997. Itselleni Lupin III -manga tai -anime eivät olleet tuttuja ja tiesin koko homman vain sen kautta, että tiesin Cagliostron linnan olevan Miyazakin esikoiselokuva. Olen pitänyt Miyazakin muista elokuvista todella paljon, joten kun huomasin, että Cinema Mondo tuo vihdoin ja viimein Lupin III - Cagliostron linnan Suomen elokuvateattereihin, oli minun pakko käydä katsomassa se.

Kun mestarivaras Lupin III:n uusin ryöstö menee pieleen, setelitukkujen osoittauduttua väärennöksiksi, mies päättää kostaa väärennetyn rahan suurtehtailijalle, kreivi Cagliostrolle. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Lupin saa tietää kreivin pitävän panttivankinaan kuninkaallista neito Clarissea.

Elokuvan keskiössä on tietty Lupin III (äänenä animestakin tuttu Yasuo Yamada), legendaarisen Arsène Lupinin lapsenlapsi, joka jatkaa isoisänsä jalanjäljissä huippuvarkaana. En ole tosiaan lukenut Lupin III -mangaa tai katsonut sen pohjalta tehtyä animesarjaa, mutta tutkimani perusteella hahmo on niissä huomattavasti häikäilemättömämpi rosvo. Hayao Miyazaki halusi tehdä hahmosta helpommin pidettävän, joten hän muovasi Lupinista eksentrisen veijarin, josta on mahdoton olla tykkäämättä. Tai no, osa alkuperäisistä faneista torjui elokuvan sen ilmestyessä, nimenomaan tympäännyttyään Miyazakin tulkinnasta. Itse riemastuin tästä Lupinista todella paljon ja hyppäsinkin ilomielin mukaan hänen seikkailuunsa.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Lupinin uskollinen rikoskumppani Daisuke Jigen (Kiyoshi Kobayashi), väärennettyä rahaa tehtaileva häijy kreivi Cagliostro (Tarō Ishida), tämän panttivankina pitämä ja vaimoksi haluama neito Clarisse (Sumi Shimamoto), Lupinia vimmaisesti maailman ympäri jahtaava Interpolin poliisi Zenigata (Gorō Naya), omien etujensa puolesta toimiva naisrosvo Fujiko Mine (Eiko Masuyama), sekä miekkamestari Goemon (Makio Inoue), joka lähinnä vain roikkuu mukana. Muuten hahmogalleria on aivan mahtava. Rauhallisempi Jigen toimii hyvänä vastaparina innokkaalle Lupinille, kreivi Cagliostro on oiva pahis, neito Clarisse tuo hempeyttä ja pakollista romantiikkaa ja poliisi Zenigata tuo omat kapulansa rattaisiin, kun hän saa vihiä Lupinin aikomuksista tunkeutua huippuvartioituun Cagliostron linnaan.

Ennen Lupin III - Cagliostron linnan näkemistä minua jännitti hieman, että toimisiko elokuva minulle, kun en ollut lukenut alkuperäistä mangaa tai katsonut sen pohjalta tehtyä animea? Jännitin myös, kuinka Miyazaki oli selvinnyt esikoiselokuvastaan ja haittaisiko hänen työtään olemassa olevan franchisen luomat raamit ja rajoitteet? Hyvin nopeasti kävi selväksi, että oli todella hölmöä epäillä Miyazakin lahjoja. Lupin III - Cagliostron linna seisoo vahvasti omilla jaloillaan äärimmäisen riemastuttavana piirrosseikkailuna, joka pitää tehokkaasti otteessaan läpi vähän päälle puolentoista tunnin kestonsa.

Elokuva nappaa välittömästi mukaansa napakassa avauksessaan, jossa Lupin ja Jigen pakenevat paikalta tuoreimmasta ryöstökohteestaan, vain huomatakseen paettuaan, että rahat ovatkin väärennöksiä. Suunta kääntyykin kohti Cagliostron linnaa, josta varsinainen kertomus alkaa. On todella koukuttavaa seurata rosvojen yritystä tunkeutua linnaan, etenkin kun elokuva tarjoaa vuoronperään erittäin hauskoja ja tehokkaan jännittäviä tilanteita, puhumattakaan loputtomasta mielikuvituksellisuudesta. Elokuva ilahduttaa kohtaus toisensa perään luovuudellaan, minkä lisäksi hymy pysyy visusti yllä leffassa vallitsevan lystikkään ilmapiirin ansiosta. Toiminta on sähäkkää ja vauhdikasta menoa ja meininkiä toden teolla riittää. Leffa malttaa kuitenkin myös hieman hidastaa tahtia oikeissa kohdissa. Kaikki tämä luovuus ja tarkkuus, puhumattakaan energiasta huipentuu finaalissa erinomaisesti ja elokuva jaksaa yllättää kekseliäisyydellään loppuun asti.

Erityisen mainiota on toki elokuvan visuaalinen anti, etenkin kun ottaa huomioon, että elokuva piirrettiin läpi vain muutamassa kuukaudessa. Piirrosjäljessä ei kuitenkaan ole näkyvissä minkäänlaista hutilointia, vaan kaikki otokset ovat hienoa seurattavaa. Etenkin alun takaa-ajo on häikäisevän näyttävästi piirretty, minkä lisäksi yölliset hiippailut Cagliostron linnassa ovat parhaimmillaan todella tyylikästä menoa. Hahmot ovat ihastuttavan hupsun näköisiä ja he liikkuvat vekkulisti ja sulavasti. Taustat ovat pullollaan yksityiskohtia ja värien käyttö on upeaa. Äänimaailma toimii myös oivallisesti tehosteista Yuji Ohnon säveltämiin musiikkeihin, jotka ovat omiaan auttamaan mahtavan tunnelman rakentamisessa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

ルパン三世 カリオストロの城, 1979, TMS Entertainment, Tokyo Movie Shinsha

Arvostelu: Akira (アキラ - 1988)

AKIRA

アキラ

Ohjaus: Katsuhiro Otomo

Pääosissa: Mitsuo Iwata, Nozomu Sasaki, Mami Koyama, Tarō Ishida, Mizuho Suzuki, Tetsusho Genda, Tatsuhiko Nakamura, Fukue Itō, Kazuhiro Kamifuji, Yuriko Fuchizaki, Masaaki Ōkura ja Takeshi Kusao

Genre: anime, scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 12

Akira on Katsuhiro Otomon ohjaama ja käsikirjoittama anime-elokuva, mikä perustuu Otomon samannimiseen manga-sarjakuvaan (1982-1990). Aluksi mangaa tehdessään Otomo ei edes pohtinut sen muuntamista elokuvan muotoon, mutta kun hän alkoi saamaan tarjouksia sellaisen ohjaamisesta itse, hän päätti lopulta tarttua haasteeseen. Elokuvan budjetti paisui siihen aikaan lähes ennennäkemättömiin mittoihin animeleffaksi ja elokuva tarvitsi monia rahoittajia, jotta se voitiin toteuttaa. Ennennäkemätöntä oli myös se, että elokuvan animointi tehtiin vasta, kun näyttelijät olivat äänittäneet repliikkinsä. Vaikka monissa maissa animaatioelokuvia tehdään tällä käytännöllä, animessa näyttelijät saapuvat mukaan vasta animoinnin jälkeen. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Akira julkaistiin Japanissa heinäkuussa 1988. Kotimaassaan filmi oli pienimuotoinen hitti, mutta iso menestys siitä on muodostunut vasta vuosien varrella, kun se levitettiin ympäri maailman. Elokuva olikin yksi tärkeimmistä animeinnostuksen aloittajista länsimaissa. Kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa yhä vain enemmän ja nykyään leffaa pidetään niin yhtenä merkittävimpänä anime-elokuvana kuin yhtenä merkittävimpänä scifielokuvana. Suomessa Akira näytettiin vain Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vuonna 1992, mutta muuten se ei ole oikeastaan saanut levitystä täällä elokuvateattereiden tai kotijulkaisujen muodossa. Nyt uuden 4K-restaurointinsa vuoksi elokuva saapuu vihdoin kunnolla Suomen teattereihin, mistä olin erittäin innoissani, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt Akiraa. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen noin viikkoa ennen ensi-iltaa ja elokuvan päätyttyä kävelin ulos häkeltyneenä, koettuani jotain erittäin vaikuttavaa...

16. heinäkuuta 1988 Tokio tuhoutui suuressa räjähdyksessä. 31 vuotta myöhemmin kaupunki on rakennettu uudestaan Neo-Tokioksi. Siellä nuoret Kaneda ja Tetsuo kaahailevat moottoripyörillään pitkin katuja ja kohtaavat jahdatun nuoren pojan, jolla on yliluonnollisia kykyjä.

Koko elokuvan ajan toistensa nimiä huutavat Kaneda (äänenä Mitsuo Iwata) ja Tetsuo (Nozomu Sasaki) ovat olleet ystävykset lapsuudesta asti ja nyt he kuuluvat yhteiseen moottoripyöräjengiinsä. Lähes veljellisestä ystävyydestä huolimatta Kaneda jättää Tetsuota jatkuvasti varjoonsa, toimiessaan jengin johtohahmona. Tetsuo saa luvan korjailla Kanedan upeaa (ja nykyään ikonista) punaista moottoripyörää, muttei todellakaan saa ajaa sillä. Hahmoista pitää alusta alkaen ja heidän erilaiset luonteensa ovat molemmat kiinnostavat - etenkin kun kummallisen kohtaamisensa jälkeen alkaa tapahtumaan todella suuria muutoksia molempien elämille.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Kanedan ihastuksen kohde, salaperäinen Kei (Mami Koyama), Tetsuon ihastus Kaori (Yuriko Fuchizaki), kummallisia voimia omaava Takashi (Tatsuhiko Nakamura), tätä jahtaava eversti Shikishima (Tarō Ishida), voimia tutkiva professori Ōnishi (Mizuho Suzuki), sekä Kanedan ja Tetsuon moottoripyöräjengiin kuuluvat Yamagata (Masaaki Ōkura) ja Kai (Takeshi Kusao). Sivuhahmoistakin löytyy paljon kiinnostavia tapauksia, joiden salaisuuksia avataan pitkin leffaa.

Ei ole mikään ihme, että Akiraa pidetään niin valtavan korkeassa arvossa. Heti ensimmäisestä kohtauksesta, missä rauhallinen päivä Tokiossa keskeytyy sillä, että massiivinen räjähdys pyyhkii koko kaupungin yli, elokuva vangitsi minut lumoihinsa. Metropoliksen (1927) ja Blade Runnerin (1982) inspiroima cyberpunk-henkinen Neo-Tokio esitellään ja suuni meinasi loksahtaa auki hämmästyksestä. Vaikuttavasti luotu kaupunki, mikä tuntuu aidosti elävän ja hengittävän, ja mihin uppoutuu samantien kuin se olisi todellinen paikka, on vasta yksi asia, mikä räjäyttää katsojan tajunnan. Ja sitä elokuva totta vie tekee ällistyttävään loppuhuipennukseensa asti, mikä saa aivan varmasti monet katsojista pähkäilemään, että mitä ihmettä tässä oikein tapahtui? Elokuva tekee vaikutuksen kerta toisensa perään, minkä takia en myöskään ihmettele, miksi se toimii inspiraation lähteenä yhä tänäkin päivänä. Akiran vaikutusta voi bongailla niin toisesta animen scifiteoksesta, Ghost in the Shell - aaveäänestä (攻殻機動隊 - 1995) kuin esimerkiksi Hollywoodin megahitti toimintaelokuvasta The Matrix (1999). Jopa Yön ritarissa (The Dark Knight - 2008) nähty Batmanin moottoripyörä muistuttaa tästä leffasta.

Ja niillä moottoripyörillähän todella kaahaillaan. On uskomatonta, kuinka käsin piirretyllä animaatiolla pystytään luomaan upeampaa ja henkeäsalpaavampaa jälkeä kuin monissa toimintaelokuvissa todellisten stunttien kera. Akiran alkupäästä löytyy mieletöntä menoa, enkä ole vähään aikaan elokuvia katsoessani unohtanut niin täysin kaikkea ympärillä olevaa kuin tämän leffan ensimmäisen puolituntisen aikana. Sen lisäksi, että Neo-Tokion fantastiset maisemat pääsevät hyvin esille moottoripyöräajelun kautta, johtaa kaahaaminen myös iskeviin toimintakohtauksiin. Vaikka kyseessä onkin piirretty, ei Akira todellakaan ole mikään koko perheen filmi. Pitkin elokuvaa en voinut olla ihmettelemättä leffan alhaista K12-ikärajaa, kun verta roiskuu pitkin katuja, rosvot repivät tytöltä vaatteita kujalla ja kun eräs hahmo yrittää kauhoa takaisin itseensä sisälmyksiään, jotka pursuavat ulos hänen auki viilletystä vatsastaan. Meno on rankkaa, eikä leffa aio säästellä katsojaansa. Hyvä niin.

Näyttävän scifikaupunkinsa ja rajujen toimintakohtaustensa lisäksi elokuva tietty tarjoaa animelle tuttuja syvällisyyksiä, mitkä jo itsessään tekevät Akirasta kypsemmän piirroselokuvan verrattuna moniin animaatioihin. Kuten monet muutkin japanilaisleffat, tästäkin löytyy selviä viittauksia ja vertauskuvia Hiroshiman ja Nagasakin pommituksille. Niitä ja niiden aiheuttamaa ydintuhoaseiden pelkoa on käsitelty mm. alkuperäisessä Godzillassa (ゴジラ - 1954), kun jättiliskolla oli vielä syvällisempi merkitys kuin pelkkä monsterimähinä. Akira tosiaan alkaa Tokion räjähdyksellä, mutta sen lisäksi, että elokuva käsittelee tuhon seurauksia maan asukkaissa, se käsittelee Japanin uutta nousua kauhun keskeltä. Luonto ja ihmisen suhde luontoon on myös tärkeä aihe japanilaisissa elokuvissa. Akirasta löytyy toki sitä, mutta myös pohdintaa ihmisen uudesta suhteesta teknologiaa kohtaan. Etenkin loppupäässä luonnon ja teknologian risteytys on merkittävä teema. Kyseessä on niitä teoksia, jotka ovat kuin lahjoja, jotka jatkavat antamistaan. Jo ensimmäisellä katselulla siitä löytyy valtavasti kiehtovia puolia, mutta sen pinnan alle jää muhimaan paljon asioita uudelleenkatseluita varten.

Joillekin Akirassa voi muodostua heikkoukseksi se, että sen mielikuvituksellinen ja yhä vain yliluonnollisemmaksi paisuva kertomus voi helposti mennä yli hilseen, vaikka tarinaa seuraisi kuinka tarkasti. Itselleni tämä jonkin sortin epävarmuus tietyistä asioista vain lisäsi innostustani elokuvaa kohtaan. Sen sijaan mielestäni leffan tasoa hieman latistaa se, kuinka pitkäksi loppupään tuhospektaakkeli venytetään. On toki hyvä, ettei voimakasta vastusta nujerreta helposti, mutta jossain kohtaa loppupää eskaloituu turhan massiiviseksi ja valtavat räjähdyksetkin alkavat toistamaan itseään kaikessa vaikuttavuudessaankin. Kuitenkin itse lopetus palkitsee katsojansa ja nostaa filmin jälleen suuriin korkeuksiin. Katsuhiro Otomo on tehnyt hurjan työn, ensin kirjoittaessaan ja piirtäessään noin 2000-sivuisen mangan ja sitten muokatessaan sen elokuvamuotoon kirjoittajana ja ohjaajana.

Visuaalisestikin Akira on aivan mahtava elokuva. Piirrosjälki on uskomattoman tarkkaa, yksityiskohtaista ja näyttävää pitkin leffaa. Kaikkiin kuviin on panostettu ja kaikki tuntuu pitkään mietityltä. Hullua on, että kun yleensä käsin piirretyissä animaatioissa nähdään 12 kuvaa sekunnissa, Akiraan työstettiin tuplasti otoksia, jotta se näyttäisi elokuvamaisemmalta 24 kuvan sekuntivauhdilla. Tämä tarkoittaa tietenkin hurjasti lisähommia, mutta kärsivällisyys pitää upean laadun yllä loppuun saakka. Värien käyttö on fantastista läpi elokuvan ja siinäkin Akira teki ennätyksen, sillä leffassa nähdään enemmän värisävyjä kuin animaatioelokuvissa koskaan aiemmin. Huikeita visuaalisuuksia palvelee tietty oiva äänimaailma. Musiikeissa on yhdistelty kiehtovasti perinteisiä japanilaissävelmiä 1980-luvun scifielokuville tyypillisiin syntikkasointuihin.

Yhteenveto: Akira on mielettömän upea scifielokuva, mikä ällistyttää niin mestarillisella animoinnillaan kuin kiehtovalla kertomuksellaan. Filmi nappaa mukaansa välittömästi ja loksauttaa suun auki, kun vaikuttavat moottoripyöräkaahailut alkavat. Meno on usein komeampaa kuin oikeiden stunttien kanssa kuvatuissa toimintaelokuvissa. Toimintakohtaukset ovat myös brutaaleja ja Suomessa annettu K12-ikäraja tuntuu hassun alhaiselta veren ja väkivallan määrän huomioon ottaen. Upeiden visuaalisuuksien ja iskevän toiminnan lisäksi elokuvasta löytyy paljon syvällisiä puolia ja teemoja, joita hoksaa varmasti joka katselulla lisää. Ydintuho ja sen pelko ovat vahvasti läsnä, kuten myös teknologian nousu luonnon keskellä. Tunnelma on erinomaisesti luotu ja cyberpunk-henkinen Neo-Tokio tuntuu todelliselta paikalta, jonne voisi hypätä valkokankaan läpi. Pientä miinusta leffalle tuo sen hieman liiallisuuksiin paisuva tuhomekastus loppupäässä. Onneksi itse lopetus nostaa jälleen tason korkeaksi, eikä elokuva todellakaan latistu huipennuksessaan. Monille lopetus jättää varmasti paljon pähkäiltävää, mikä itseäni ainakin vain viehättää suuresti. Ei ole mikään ihme, että Akiraa pidetään niin korkeassa arvossa ja että se toimii inspiraation lähteenä yhä tänäkin päivänä. Se on liki täydellinen filmi ja niin animen kuin scifin merkkiteos!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.8.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

アキラ, 1988, Akira Committee Company Ltd., Akira Studio, TMS Entertainment, Kôdansha, Mainichi Broadcasting System, Bandai, Hakuhodo, Toho Company, LaserDisc., Sumitomo Corporation, TMS Entertainment