Arvostelu: Cape Fear (1991)

CAPE FEAR

Ohjaus: Martin Scorsese
Pääosissa: Nick Nolte, Robert De Niro, Jessica Lange, Juliette Lewis, Joe Don Baker, Robert Mitchum ja Gregory Peck
Genre: kauhu, trilleri
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

Cape Fear on Martin Scorsesen ohjaama uudelleenfilmatisointi vuoden 1962 elokuvasta Tuomitun kosto (Cape Fear), mikä taas pohjautuu John D. MacDonaldin kirjaan The Executioners vuodelta 1957. Alunperin Steven Spielberg suunnitteli tekevänsä uuden elokuvan kirjan pohjalta, mutta tultuaan siihen tulokseen, että tarina oli liian väkivaltainen ja raju hänen makuunsa, hän teki Martin Scorsesen kanssa vaihtokaupat, jolloin Scorsese ohjasi Cape Fearin ja Spielberg ohjasi Schindlerin listan (Schindler's List - 1993). Kuvaukset alkoivat ja lopulta Cape Fear sai maailmanensi-iltansa 6. lokakuuta 1991 - tasan 30 vuotta sitten! Kriitikot kehuivat filmiä ja siitä muodostui siihen aikaan Scorsesen suurin menestys lippuluukuilla ja ilmestymisvuotensa kahdeksanneksi menestynein elokuva. Elokuva sai myös kaksi Oscar-ehdokkuutta (paras miespääosa ja naissivuosa), kaksi Golden Globe -ehdokkuutta (paras miespääosa ja naissivuosa), sekä kaksi BAFTA-ehdokkuutta (paras kuvaus ja leikkaus). Itse en ollut aiemmin nähnyt Cape Fearia tai Gregory Peckin ja Robert Mitchumin tähdittämää alkuperäistä versiota, mutta olen tiennyt molemmista jo pitkään. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin vihdoin katsoa ja arvostella Cape Fearin sen juhlan kunniaksi.

Max Cady vapautuu vankilasta 14 vuoden vankeuden jälkeen ja päättää kostaa asianajajalleen Sam Bowdenille, joka pimitti oikeudessa tietoja, joiden avulla Max olisi voinut saada huomattavasti lievemmän tuomion.

Vankilasta vapautuvana pahoinpitelijä-raiskaaja Max Cadyna nähdään Martin Scorsesen luottonäyttelijä Robert De Niro. De Niro ei kuitenkaan ole mukana vain, koska hän esiintyy lähes kaikissa muissakin Scorsesen filmeissä, vaan koska hän on selvästi paras mies hommaan. De Niron tulkinta Maxista on aidosti hyytävän uhkaava ja selkäpiitä karmiva. Arvaamattomuus ja älykkyys tekevät Maxista pelottavan, eikä koskaan voi tietää, mitä hän seuraavaksi tekee. Hahmosta löytyy monenlaisia puolia, joilla tämä puskee tahtoaan läpi ja De Niro tarjoaa kaikki nämä puolet fantastisesti. Suorastaan ilmiömäinen roolisuoritus, eikä ihme, että hän oli ehdolla niin Oscarista kuin Golden Globesta.
     Maxin kohteena, asianajaja Sam Bowdenina taas nähdään Nick Nolte. Scorsese olisi alun perin halunnut rooliin Harrison Fordiin, mutta tämä olisi suostunut elokuvaan vain, jos olisi saanut näytellä Maxia, jolloin Scorsese päätyi lopulta Nolteen, joka oli innokas tarttumaan tähän rooliin. Vaikkei Sam ole yhtä kiehtova hahmo kuin Max, on hänkin kiinnostava. Tavallaan Sam on hyvien puolella ja hänen puolestaan pitäisi jännittää, mutta eipä hänkään puhdas pulmunen ole. Nolte sopii osaansa erinomaisesti ja on mielenkiintoista seurata, kuinka hän yrittää keksiä tapaa hankkiutua Maxista eroon... ja kun nämä keksityt tavat alkavat vähitellen olla lakeja vastaan, vaikka hahmo asianajaja onkin. Hyvää työtä tekevät myös Jessica Lange Samin vaimona Leighnä, sekä etenkin Juliette Lewis pariskunnan teinityttärenä Daniellena.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös mainio Joe Don Baker yksityisetsivä Kersekinä, sekä alkuperäisen Tuomitun kosto -leffan päätähdet Robert Mitchum ja Gregory Peck pienissä rooleissa poliisina ja lakimiehenä. Peck tekee tässä viimeisen elokuvaroolinsa.

Lukuun ottamatta muutamia vikoja ja korneja yksityiskohtia, kuten paria pöhkösti käytettyä negatiivikuvaa ja suorastaan hulvatonta hetkeä, missä Leigh näkee Maxin ikkunasta pihaportin päällä ja ylidramaattisesti katsoo jokaisesta viereisestä ikkunasta, että tämä oikeasti on siellä, Cape Fear osoittautui aivan mahtavaksi jännäriksi. Tai itse asiassa jopa kauhuelokuvaksi, sillä meno äityy usein todella karmivaksi. Ahdistava tunnelma täyttää huoneen jo alkutekstien aikana ja kietoutuu yhä tiukemmin katsojan ympärille, mitä pidemmälle elokuva etenee. Jo ensimmäisten kohtausten aikana Scorsese näyttää lahjakkuutensa ja luo samanaikaisesti tunnelmaa, mikä aiheuttaa niin epämiellyttävyyttä kuin vahvaa lumoavuutta. Katsojan on aivan pakko saada tietää, miten tarina päättyy.

Vaikka muutama hetki onkin tahattoman koominen, ei Scorsese muuten suostu hellittämään ahdistavuuden kanssa. Sen kummempia hengähdystaukoja ei ole, vaan vaara ja uhka ovat koko ajan olemassa. Max voi piileskellä missä vain. Hahmoa kuvataan leffassa petoeläimeksi, joka vaanii uhriaan oikeaan hetkeen asti ja juuri tämän saalistajan kokeman oikean hetken odottelu tekee leffasta niin painostavan. Erityisen tiivistunnelmaisia ovat hetket, joissa joku päätyy kahden kesken Maxin kanssa, tietämättä kenen kanssa ovat nyt tekemisissä. Kohtaukset on venytetty pitkiksi ja katsoja tuijottaa hievahtamatta ja hikipisarat ohimolla valuen, mihin tilanne eskaloituu. Nämä kohtaukset vain täydellistää De Niron huikea roolityö. Hän on samanaikaisesti vangitseva, että pelottava. Katsoja ymmärtää, miksi Maxin kanssa jää juttelemaan, vaikka tietäisi, että tästä on parempi pysyä kaukana. Intensiivisyyttä vain kasvatellaan kaiken aikaa, mikä johtaa erittäin tiivistunnelmaiseen loppuhuipennukseen.

Scorsesen vakuuttavaan ohjaukseen oman lisänsä tuo tietty hitchcockmaisuus. Hän on selvästi katsonut ohjaajalegenda Alfred Hitchcockin jännäreitä ja kanavoi niitä tyylikkäästi omassa työssään. Wesley Strickin käsikirjoitus on oivallinen ja erittäin mukaansatempaava. Kuvaus on todella taidokkaasti toteutettu ja mukana on paljon kohtauksiin sopivia vinksahtaneita otoksia. Valaisu on myös erinomaista, etenkin yökohtauksissa, joissa leikitellään sillä, kuinka paljon katsoja näkee tapahtumista. Taidokasta kuvausta tukee tietty lahjakas leikkaus. Jälkitöissä olisi kuitenkin voinut pohtia kiusallisen nolojen negatiivikuvien käyttöä uudestaan. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja lisää vain jännitystä. Musiikit on pitkälti kierrätetty alkuperäisestä filmistä, mutta Elmer Bernstein on työstänyt Bernard Hermannin säveltämiä melodioita hieman uudestaan.

Yhteenveto: Cape Fear on loistava ja jopa piinaava jännityselokuva, jossa Robert De Niro tekee suorastaan hyytävän karmivan roolisuorituksen. Ohjaaja Martin Scorsese rakentaa tunnelmaa erinomaisesti ja pitää katsojaa tiukasti otteessaan. Jännite kasvaa kohtaus kohtaukselta ja monet kohtaukset on venytetty tarkoituksella pitkiksi lisäämään epämiellyttävyyden tunnetta. Vaara on kaiken aikaa läsnä, eikä hengähdystaukoja oikeastaan löydy. Vain parissa kohtaa tunnelma katkeaa hieman hölmöjen ratkaisujen takia, mutta muuten elokuva ei hellitä. De Niron lisäksi hyvää työtä tekevät myös Nick Nolte ja hänen hahmonsa perhettä esittävät Jessica Lange ja Juliette Lewis. Tekninen toteutus on muuten vakuuttava, jos huvittavia negatiivikuvia ei lasketa mukaan. Kaiken kaikkiaan Cape Fear on hieno trilleri, jota voi suositella kaikille painostavien jännäreiden ystäville. Vaikka elokuvan olisi nähnyt useastikin, on 30-vuotisjuhla hyvä syy katsoa leffa uudestaan. Nyt pitää etsiä alkuperäisteos jostain käsiin ja verrata, onko se parempi, vai kuuluuko Scorsesen Cape Fear niiden uudelleenfilmatisointien harvaan joukkoon, jotka päihittävät alkuperäisen?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Cape Fear, 1991, Amblin Entertainment, Cappa Films, Tribeca Productions